Miksi joidenkin mielestä on niin tärkeää, että lapsi syntyy alkuvuodesta?
Moni perustelee tätä sillä, että kouluun mennessä tästä olisi muka jotain hyötyä, että lapsella on enemmän aikaa kypsyä ja olisi muka enemmän jotain valmiuksia kouluun, kun lapsi on vanhempi. Jotkut jopa kuvittelee, että alkuvuodesta syntyneet saa automaattisesti syntymäaikansa puolesta paremman pohjan koulunkäynnille.
Joo, onhan niillä lapsilla ikäeroa, mutta ihan oikeasti? Suomessa lapset aloittaa koulun muutenkin tosi myöhään, eskari 6-vuotiaana ja varsinainen koulu sitten sinä vuonna kun täyttää 7v. Lisäksi ne asiat, mitä ekaluokalla opetetaan, moni osaa jo jopa ennen esikoulua. Toki mm. sosiaalisia taitoja opitaan ja kehitetään koko ajan, mutta niistäkin voi olla jo kokemusta pienestä asti päivähoidossa olleella lapsella.
Suoraan sanoen, en siis usko, että syntymäajalla olisi suurtakaan merkitystä liittyen koulumenestykseen. Ikäeroa enemmän pärjäämiseen vaikuttaa lapsen persoona ja esimerkiksi ne sosiaaliset taidot. Onkohan nämä alkuvuonna syntymistä ihannoivat vanhemmat miettineet sitäkään, että oikeastaan heidän lapsukaisensa oppii sitten monia taitoja paljon ikätovereitaan myöhemmällä iällä? Ekaluokalla kouluvuoden alkaessa tammikuun alussa syntynyt on jo 7v. 7kk., mutta siellä se vaan edelleen tankkaa samoja asioita niiden juuri 7v. täyttäneiden ja jopa 6v 8kk lapsukaisten kanssa. Nämä nuoremmathan siis oppivat samat opetetut asiat paljon näitä tammikuussa syntyneitä aikaisemmin. Mitä hienoa siinä sitten on?
Kommentit (368)
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa lapsista syntyy maalis-huhtikuussa, koska kesälomalla on enemmän aikaa paritella.
Ennen vanhaan tosiaan oli näin, mutta nykyään valtaosa lapsista syntyy kesällä, pääsääntöisesti heinä-elokuussa.
Kyllä meidän marraskuussa syntyneellä ekaluokkalaisella on ollut rankka vuosi takanaan. Hyvin huomaa eron koulukypsyydessä, onko loppuvuoden lapsi vai ei. Ovathan muut melkein vuotta vanhempia ja valmiimpia koulutielle.
Vierailija kirjoitti:
Loppuvuosi on paras. Koska on muita nuorempi, muut ovat vanhuksia ja siten elinaikaa enemmän. ;)
Olen samaa mieltä ja syntyä vielä kylmään tammikuun aamuun hyi hälvete.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt syyskuussa ja oli 6 kun menin ekaluokalle. Täytin sitten vasta öhemmin 7.
Molemmat lapseni on syntyneet elokuussa.
Itse olen suorittanut kouluni hyvin arvosanoin ja opiskellut kohtuullisen pitkälle. Lapset seuraavat perässä.
Varsinkin nuorempi eli tyttö on paljon fiksumpi kuin minä hänen iässään. Pitkälle menee se on varmaa.
Siinä mielessä tietysti alkuvuodesta syntyminen on etu kun ei tarvitse kuumia kesäviikkoja kulkea ison mahan kanssa. Molemmat lapseni on oleet suht. isoja synytessään; poika 3880 grammaa ja 53 cm pitkä, tyttö 3993 grammaa ja 51 cm. Pitkiksi kasvaneet molemmat.
Hieno juttu.
Se e silti muuta sitä, että alkuvuodesta syntyminen antaa lapsille etua.
Tammikuussa syntyneillä on suurempi riski mielenterveys- ja sydänsairauksiin, joten ei se alkuvuodesta syntyminen ole mikään tavoiteltava asia.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sille mitään voi milloin lapsi syntyy. Niitä kun ei tekemällä oikein voi ajoittaa. Tai voi yrittää, mutta luonto antaa mitä antaa.
Meidän lapsi on syntynyt joulukuun lopussa ja kyllä se olisi ollut parempi jos olisi muutaman päivän myöhemmin syntynyt. On iso ero kehityksessä ja koulukypsyydessä verrattuna vuoden vanhempiin lapsiin. Onneksi tyttö on kuitenkin fiksu ja osasi mm lukea ja laskea hyvin ennen kouluun menemistä, mutta jonkun verran tuli sanomista siitä kun ei malttanut istua paikoillaan ja koulupäivät oli uuvuttavia 6-vuotiaalle.
Kyllä osa meistä voi, kolme kertaa ensimmäiseen kiertoon. Ensimmäinen yllätys, kaksi muuta ei enää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt joulukuun puolivälissä. Ainoa haitta oli täällä jo mainittu 18v iän saavuttaminen muita myöhemmin. Sekin tuli taklattua väärillä papereilla.
Eikö sua harmittanut lapsena se, että synttärit ja joulu oli samassa kuussa? Erityisesti joulun aikaan syntyneillä on usein kiusana se, että saa suurinpiirtein yhdet lahjat vuodessa, kun kaikilla muilla on erikseen synttärit ja sitten jouluna saa lahjoja, kuten muutkin. Olisi kivempi, kun olisi jotain juhlia pitkin vuotta.
No mitä se tammikuussa syntyminen tuohon auttaa? Yhtä lailla joulu on lähellä silloinkin, ja rahat menneet jouluun ja joululahjoihin, joten ei ole varaa ostaa synttärisankarille lahjoja. Sukulaiset tai muutkaan eivät ole innostuneita tulemaan juhlimaan synttäreitä kun juuri ollaan jouluna juhlittu.
Eräs tammikuussa syntynyt tuttuni harmitteli, että ei ollut mukavaa olla tammikuussa syntynyt, koska vanhemmilla ei ollut joulun jälkeen varaa ostaa lahjoja. Ja tammikuussa syntynyt mummini olisi halunnut syntyä kesällä, koska silloin olisi voinut järjestää hienot synttärit ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, ehkä ne tammikuun lapsoset on valmiita kouluun vasta vähän vanhempina.
Jos samalla koululuokalla on tammikuussa ja joulukuussa syntyneitä lapsia, ne tammikuussa syntyneet ovat noin 11 kuukautta vanhempia ja siitä voi olla vähintäänkin fyysistä etua tietyssä iässä kun ei ole se luokan nuorin ja pienikokoisin.
Omina kouluaikoinani luokan pienikokoisin oli tammikuussa syntynyt.
Edellisessä viestissä ongelmat sana oli lainausmerkeissä ^