Pahimmat "tää ei kai haittaa"-kokemukset

aikuinen mies jo, mutta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli lapuudestani tallella postimerkkikansioita, kiiltokuvia ja kaikenlaisia kivoja esineitä. Olin jo muuttanut pois kotoa, mutta kaikki nämä lapsuusmuistot säilytin lapsuudenkodissani. Tarkoitus oli hakea ne jossain vaiheessa sieltä pois.

Sitten kerran puhelin soi ja siellä oli äitini. Hän sanoi, että oli antamassa nuo tavarani siskoni tytölle. Ethän sinä enää näitä tarvitse, Ella voi leikkiä näillä.

Siskoni säesti taka-alalla, että Ellalle ne kuuluu antaa.

Sanoin, että nuo ovat minun tärkeitä lapsuusmuistojani, eikä niitä saa antaa kenellekään ja haen ne pian pois.

Tästä syystä meni välit äitiini ja siskooni viileiksi pitkäksi aikaa. Kuulin muilta sukulaisilta, että minua oli haukuttu selän takana itsekkääksi.

Olen kuitenkin tyytyväinen, etten antanut näille varsin voimakastahtoisille äidilleni ja siskolleni periksi. He nimittäin olivat tottuneet siihen, että minulle pitää kelvata mikä vaan, mitä he ehdottavat. Olin jo sen verran voimaantunut, että uskalsin vastustaa.

Minä olen myös menettänyt melkein kaikki lapsuuteni lelut ja tavarat, kun äitini minulta mitään kysymättä on jakanut tavaroitani nuoremmille serkuilleni. Ei siinä mitään, saahan noilla leluilla leikkiä ja Aku Ankkoja lukea, mutta ikävä vain on että kaikilla ei ole samanlaista käsitystä tavaroiden huolta pitämisestä; kaikki on joko rikottu tai myyty eteenpäin kirpparilla.

Kuin aikoinani muutin pois kotoa jätin lelut ja sarjakuvat kotiin ja meidän mökille. Vuosien varrella sukulaislapset lukivat ja leikkivät niillä ja äitini alkoi jossain vaiheessa antamaan niitä sukulaislapsille mukaan, kun kävivät kylässä.

Tässä vaiheessa pelastin kuusi harvinaista ja arvokasta sarjakuvaa, sekä pari julistetta, joissa oli julkisten nimikirjoituksia, osan olin hankkinut itse ja osa oli saatu vaihtamalla kaverin kanssa aikoinaan. Siirsin ne varastoon laatikkoon, jossa ne oli vielä suojattu kosteudelta, sekä kansion päälle lappu, jossa ne todettiin minun omaisuudeksi. Siellä ne olivat tallessa usean vuoden ajan. Sovimme äitini kanssa, että niitä ei anneta kenellekään.

Kun sain lapsen ja ostimme ensimmäisen talomme lähdin hakemaan varastosta tuota laatikkoa, jossa "aarteeni" olivat. Äitini ilmoitti, että oli antanut ne pois sukulaislapsille, joilla oli pitkä ajamatka edessä, eikä heillä ollut uutta luettavaa automatkalle. 

No sepä oli kiva...

Myöhemmin äitini oli kysellyt sukulaisilta kyseisten lehtien ja julisteiden perään, mutta nehän oli jo hävinneet, rikottu, sotkettu ja piirrelty täyteen.

Jotenkin, en vieläkään ihan ymmärrä miksi äitini piti ne isolla vaivalla antaa pois, vaikka ihan erikseen oli sovittu, että niitä ei anneta kenellekään, koska ovat arvokkaita ja osa mun nuoruutta. Olisin halunnut antaa ne omille lapsilleni myöhemmin.

Äitisi oli kuitenkin aika monta vuotta niitä siellä varastossa säilytellyt, olit muuttanut jo ilmeisesti useampia vuosia sitten kotoa pois, ennen kuin pakkasit ne vesitiiviisti varastoon. Siinäkin meni varmasti vielä useita vuosia sen jälkeen, ennen kuin sait lapsen ja ostitte ensimmäisen oman talonne, kun vasta rupesit aarteitasi kaipaamaan. Menikö 10 vai 15 vuotta vai vielä pidempään?

Mun äiti heitti kaikki valokuvst roskiin kun mun isä kuoli.

Haittaa, itkettää yhä asia.

Ei edes tajunnut kysyä haluanko.

Kuitenkin säästi jotain typeriä suvun vanhoja virsikirjoja jne.

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Vierailija kirjoitti:

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Tästä olisi hyvä sanoa, jos ne pienet tavarat haittaavat. Itse jätin kiiltokuvat lapsuuden kotiin, koska juuri siellä niitä oli kiva katsella ja muistella. Tuskin paljon tilaa veivät. Sukulaisen lapsi kerjäsi niitä itselleen ja isäni oli antanut ne kaikki vaikka kielsin puhelimessa antamasta. Hän halusi olla mieliksi vieraille. Kuvat lähtivät toiseen päähän Suomea vieraiden mukana. Vieläkin surettaa. Eri.

Noista lapsuusmuistoista puheen ollen, itselläni oli seuraavasti:  Tätini antoi joululahjaksi minulle kauniin

nuken.  Se oli minulle rakas, sillä köyhässä kodissa ei ollut juuri mitään kaunista, eikä edes leluja.

Äitini halusi nuken eläkekotiinsa koristeeksi, vaikka itsekin olisin sen ottanut.  Äidin lapsivieraat rikkoivat

sitten nuken pirstaleiksi.  Harmitti todella, että äiti oli antanut hellävaroen pidettävän nuken pienten

lasten leikkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Kai sinä nyt ensin kuitenkin kerrot mitä aiot tehdä??

Vierailija kirjoitti:

Olin tilannut Kennel-rehulta lihoja eläimilleni mutta en päässytkään noutamaan niitä autolta itse. Kysyin siis voisiko ihan pysäkin lähellä asuva kaveri hakea ne heille, josta noutaisin ne parin päivän kuluttua. Näin tehtiin. Kun menin hakemaan lihoja, kaveri meni iloisena autolleen ja avasi takaluukun. Oli sitten jättänyt ne autoonsa pariksi päiväksi. Ei sanonut niistä mitään, ei ollut aiemmin sanonut tai kysynyt mitään, käyttäytyi kuin tilanne olisi ollut ihan luonnollinen höpötellen samalla niitä näitä. 

Olisi tietenkin pitänyt kysyä miksi näin toimi, mutta olin niin hämmentynyt, etten osannut kuin ottaa ihan lämpimät paketit kyytiin ja tiputtaa kotona roskiin. Vieläkin koko tilanne tuntuu todella omituiselta. 

Olen itsekin koiraihminen, mutta minusta tämän tarinan törppö oli kirjoittaja. Et voi olettaa, että kaverisi olisi itse pitänyt tajuta, miten ruuat pitää säilyttää. Tai että kaverisi pakasteessa on niille tilaa. Kaverisi ei varmasti ajatellut asiaa sen enempää ja luuli, että koiranruoka on aina jotain kuivanappulaa. Sen sijaan, että kysyit kaveriltasi voiko hän hakea tilaamasi tuotteet, sinun olisi pitänyt myös kysyä onko hänen myös mahdollista säilyttää niitä pakasteessaan siihen asti että haet ne.

[

Kai sinä nyt ensin kuitenkin kerrot mitä aiot tehdä??[/quote]

Kyllä kerrottu on sen kymmenen kertaa, eli tarkalleen esim meillä neljän lapsen "rakkaita muistoja" on laatikoittain ollut nyt noin 10v, vanhempien lasten jo 15v säilytyksessä. Joka vuosi keväällä on ilmoitettu että nyt lähtee roskanpolttoon ,  että viimeinen hetki hakea mutta aina on ollut heillä niin kiirettä tai jotain, työkiireitä muuttoa, omia lapsia jne. Olemme nyt itse eläkkeellä ja kotia olisi kiva vähän remontoidakin. Kun on kysytty että "kai nyt edes nämä jo voi hävittää, niin aina tulee se Ei, ei , ne juuri pitää säilyttää... Mutta nyt on mitta tullut täyteen, eli te lapset jotka tiedätte vanhempienne olevan museovarastojanne, ottakaa nyt viimienkin yhteyttä ja hakekaa ne tavaranne pois, jos ette hae, vanhemmillanne on täysi oikeus siivota omat tilansa viimeinkin.  Joka tapauksessa nämä ovat viimeistään siinä vaiheessa teidän riesananne, kun vanhemmista aika jättää.  Silloin ne viimeistäänkin haittaavat..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Tästä olisi hyvä sanoa, jos ne pienet tavarat haittaavat. Itse jätin kiiltokuvat lapsuuden kotiin, koska juuri siellä niitä oli kiva katsella ja muistella. Tuskin paljon tilaa veivät. Sukulaisen lapsi kerjäsi niitä itselleen ja isäni oli antanut ne kaikki vaikka kielsin puhelimessa antamasta. Hän halusi olla mieliksi vieraille. Kuvat lähtivät toiseen päähän Suomea vieraiden mukana. Vieläkin surettaa. Eri.

Törkeät vieraat. Oli varmaan tieto siitä, että sinulta kysyttiin. Olisivat kysyneet itse.

Minulla on tasan yksi muisto äidistäni. Kaunis prinsessanukke, sellainen piirongin päällä pidettävä, joka oli siellä lapsuuskodissa (olin alle 20 v. eikä ollut vielä omaa kotia).

Mummi antoi serkkupoikien "leikkiä" sillä.

Toki vein jäännökset mukanani heti kun pystyin. Minulla on nyt äidistä muistona nukke, jonka silmät on painettu kallon sisälle...

Samainen mummi vei pienille serkuille revittäviksi sarjakuvani (vain muutama, 3-4 kpl), jotka olin 15-16 -vuotiaana omilla rahoillani ostanut. Eivät siis olleet mitään lasten sarjiksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menin äitini luo ja löysin hänet sohvalta muissa maailmoissa. Soitin ambulanssin, saapuneet ensihoitajat totesivat, että jotakin on vialla. Hoitajille tuli soitto kiireellisestä tapauksesta, kysyivät voisinko itse viedä äidin päivystykseen. No pitäpä siinä täytyisi todeta, muuta kuin lähteä ajamaan itse ja pakata sekava ihminen kyytiin. No se oli vain aivoinfarkti.

Nii että ambulanssin ois pitänyt jättää joku toinen akuuttia apua tarvitseva hoitamatta, että olisivat voineet viedä äitisi sairaalaan, vaikka sinä olit siinä vieressä ajokuntoisena?

Miksi oletat että kaikilla on ajokortti?

Esim. siitä tässä tapauksessa että henkilö kertoi ajaneensa sen äidin sitten sairaalaan. Ei tosiaan tullut mieleen että ajokortiton olisi niin toiminut tai edes omistanut auton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin tilannut Kennel-rehulta lihoja eläimilleni mutta en päässytkään noutamaan niitä autolta itse. Kysyin siis voisiko ihan pysäkin lähellä asuva kaveri hakea ne heille, josta noutaisin ne parin päivän kuluttua. Näin tehtiin. Kun menin hakemaan lihoja, kaveri meni iloisena autolleen ja avasi takaluukun. Oli sitten jättänyt ne autoonsa pariksi päiväksi. Ei sanonut niistä mitään, ei ollut aiemmin sanonut tai kysynyt mitään, käyttäytyi kuin tilanne olisi ollut ihan luonnollinen höpötellen samalla niitä näitä. 

Olisi tietenkin pitänyt kysyä miksi näin toimi, mutta olin niin hämmentynyt, etten osannut kuin ottaa ihan lämpimät paketit kyytiin ja tiputtaa kotona roskiin. Vieläkin koko tilanne tuntuu todella omituiselta. 

Olen itsekin koiraihminen, mutta minusta tämän tarinan törppö oli kirjoittaja. Et voi olettaa, että kaverisi olisi itse pitänyt tajuta, miten ruuat pitää säilyttää. Tai että kaverisi pakasteessa on niille tilaa. Kaverisi ei varmasti ajatellut asiaa sen enempää ja luuli, että koiranruoka on aina jotain kuivanappulaa. Sen sijaan, että kysyit kaveriltasi voiko hän hakea tilaamasi tuotteet, sinun olisi pitänyt myös kysyä onko hänen myös mahdollista säilyttää niitä pakasteessaan siihen asti että haet ne.

Joo, aika uskomatonta törppöyttä kuvitella että jonkun pakastimessa on tilaa isoille koiranruokalaatikoille, ja että ihminen automaattisesti tietäisi että niitä pitäisi säilyttää pakastimessa. No, kirjoittaja joutui oppirahat törppöydestään maksamaan.

Istuin koulubussissa ikkunapaikalla ja reppua pidin viereisellä penkillä. Vapaita penkkirivejä oli useita. Eräs tyttö luokaltani nousi bussiin ja päätti jostain syystä istua reppuni päälle. Katsoin tyttöä järkyttyneenä mutta ei mitään reaktioita. Ei edes siinä vaiheessa kun kovakouraisesti kiskoin reppuni pois hänen altaan. Olin luokan ujoin lapsi jolla ei ollut kavereita joten se sai oikeutti käytöksen.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti heitti kaikki valokuvst roskiin kun mun isä kuoli.

Haittaa, itkettää yhä asia.

Ei edes tajunnut kysyä haluanko.

Kuitenkin säästi jotain typeriä suvun vanhoja virsikirjoja jne.

Mummi piirsi vanhoihin valokuviin ristin henkilön kasvojen päälle kun ko. henkilö oli kuollut. Äitiä kuulema "hieman" haittasi.

Anders77 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti heitti kaikki valokuvst roskiin kun mun isä kuoli.

Haittaa, itkettää yhä asia.

Ei edes tajunnut kysyä haluanko.

Kuitenkin säästi jotain typeriä suvun vanhoja virsikirjoja jne.

Mummi piirsi vanhoihin valokuviin ristin henkilön kasvojen päälle kun ko. henkilö oli kuollut. Äitiä kuulema "hieman" haittasi.

Tuo on ollut ennen tapana. Olen nähnyt lukuisia vanhoja valokuvia, joihin on laitettu risti sen henkilön kohdalle , joka on kuollut. Ei tosin kasvojen päälle, mutta esim .

pään yläpuolelle.

Haittaaminen nyt riippuu siitä kenen valokuvat oli kyseessä.

Tuttu toi lastaan meille kaverisynttäreille ja sanoi, että ei kai haittaa, että nämä meidän nuoremmat lapset (3 ja 5v) jäävät myös? Kieltäydyin kohteliaasti ottamasta heitä vastaan ja kerroin, ett en ehdi heitä vahtia. Nainen loukkaantui ja mutisi, että kyllä hän on lapset sen ja senkin synttäreille jättänyt. Pidin pääni ja nainen lähti lapsineen niskojaan nakellen paikalta, eikä puhunut sanaakaan, kun haki synttäreille kutsutun lapsensa pois.

Menimme kaveripariskunnalle kylään, ovella he kertoivat, että ei kai haittaa, että meidän lapset oksensivat koko eilisen päivän. Meillä oli juuri viikko sitten ollut oksennustauti (josta kerroimme etukäteen!), joten ajattelimme, että ei kai se heti tartu, no tarttui.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin muuttamassa pois vuokra-asunnosta. Uuden vuokralaisen haku oli välittäjän vastuulla. Välittäjä soitti miehelleni tämän ollessa töissä, että ei kai haittaa jos joku pariskunta tulisi kohta katsomaan asuntoa. Olivat kuulema jo matkalla ja asuivat hieman kauempana. Mieheni antoi luvan hetken miettimisen jälkeen. Itse olisin tehnyt samoin. Iltapäivällä kotona kyllä kadutti kun tajusi ettei asunto ollut täydellisessä vierailukunnossa vaan oli esim alusvaatteita pyykkinarulla, likaisia astioita altaassa ja jopa muistaakseni miehen kuitti ostetusta ahdistuslääkkestä jossain työpöydällä.

Olipas kilttiä, koska vuokra-asunnossa ei teidän ongelmanne meneekö vai eikö mene vuokralle muuttonne jälkeen. 

Vanhemmat lahjoittivat entisen autonsa kotona loisivalle nuoremmalle siskolleni ostaessaan uuden tilalle. Koska "sinähän käyt töissä ja saat lainaa pankista auton ostoon". Sisko ajeli auton romuttamolla parissa vuodessa poikakaverinsa kanssa. Eivät tajunneet että öljyjä pitäisi välillä vaihtaa joten kone hajosi. Huutonauroin vanhemmilla käydessänii asiasta ja sain vihat niskoilleni.

Olen säilyttänyt lapsuusmuistojani lapsuudenkodissa.

Tietenkään minulla ei ollut tarkoitus säilyttää niitä siellä maailman tappiin, vaan hakea ne pois, kunhan olin ensin asettunut omaan asuntooni uudelle paikkakunnalle.

Toisaalta minun lapsuuden aarteitteni säilytys ei paljon tilaa ole vienyt.

Niitä oli alle puoli muovikassillista. Näin ollen kovinkaan kummoisesta tilaa vievästä roinan säilyttämisestä ei ollut kyse.

Varsinkin kun lapsuuskoti oli suuri omakotitalo.

Vierailija kirjoitti:

Olen säilyttänyt lapsuusmuistojani lapsuudenkodissa.

Tietenkään minulla ei ollut tarkoitus säilyttää niitä siellä maailman tappiin, vaan hakea ne pois, kunhan olin ensin asettunut omaan asuntooni uudelle paikkakunnalle.

Toisaalta minun lapsuuden aarteitteni säilytys ei paljon tilaa ole vienyt.

Niitä oli alle puoli muovikassillista. Näin ollen kovinkaan kummoisesta tilaa vievästä roinan säilyttämisestä ei ollut kyse.

Varsinkin kun lapsuuskoti oli suuri omakotitalo.

Tuollaisen määrän roinaa olisi kyllä saanut vietyä siinä muuttokuormassa ennen asuntoon asettumistakin.