Pahimmat "tää ei kai haittaa"-kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen säilyttänyt lapsuusmuistojani lapsuudenkodissa.

Tietenkään minulla ei ollut tarkoitus säilyttää niitä siellä maailman tappiin, vaan hakea ne pois, kunhan olin ensin asettunut omaan asuntooni uudelle paikkakunnalle.

Toisaalta minun lapsuuden aarteitteni säilytys ei paljon tilaa ole vienyt.

Niitä oli alle puoli muovikassillista. Näin ollen kovinkaan kummoisesta tilaa vievästä roinan säilyttämisestä ei ollut kyse.

Varsinkin kun lapsuuskoti oli suuri omakotitalo.

Tuollaisen määrän roinaa olisi kyllä saanut vietyä siinä muuttokuormassa ennen asuntoon asettumistakin.

Mitään muuttokuormaa ei ollut, kun kotoa lähdin. Minulla oli matkalaukullinen tavaraa ja polkupyörä, kun junalla lähdin uudelle paikkakunnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen säilyttänyt lapsuusmuistojani lapsuudenkodissa.

Tietenkään minulla ei ollut tarkoitus säilyttää niitä siellä maailman tappiin, vaan hakea ne pois, kunhan olin ensin asettunut omaan asuntooni uudelle paikkakunnalle.

Toisaalta minun lapsuuden aarteitteni säilytys ei paljon tilaa ole vienyt.

Niitä oli alle puoli muovikassillista. Näin ollen kovinkaan kummoisesta tilaa vievästä roinan säilyttämisestä ei ollut kyse.

Varsinkin kun lapsuuskoti oli suuri omakotitalo.

Tuollaisen määrän roinaa olisi kyllä saanut vietyä siinä muuttokuormassa ennen asuntoon asettumistakin.

Mitään muuttokuormaa ei ollut, kun kotoa lähdin. Minulla oli matkalaukullinen tavaraa ja polkupyörä, kun junalla lähdin uudelle paikkakunnalle.

Kyllähän siinä se alle puoli miovipussillista tavaraa olisi mennyt vaikka pyörän tangolla roikkuen.

Tästä on jo aikaa kohta 20 vuotta, mutta olin joka tapauksessa silloin yötöissä, ja silloinen vaimoni toi kaverinsa kylään minun ollessani nukkumassa. Tämä kaveri oli TODELLA kovaääninen ja kailotti ihan tauotta jotakin. Kun kävin sanomassa, että voisiko ehkä pikkuisen pienempää ääntä pitää, vastaus oli, että ei kai se nyt voi haitata, jos me tässä jutellaan.

Kysymys on että kuka yleensä säilyttää jotain lapsuuden tavaroitaan ja miksi , itse en ole kyllä säilyttänyt mitään. Alusta alkaen päätin etten omia lapsia tee koskaan, enkä tehnyt, eli ei ollut tarvetta siltäkään osin säilyttää. Siitä huolimatta tavaraa on kertynyt  elämän matkan varrella ihan liikaakin, saatikka että olisi vielä jotain ikivanhoja sarjakuvalehtiä tai vanhoja kiiltokuvia, voi jessus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Tästä olisi hyvä sanoa, jos ne pienet tavarat haittaavat. Itse jätin kiiltokuvat lapsuuden kotiin, koska juuri siellä niitä oli kiva katsella ja muistella. Tuskin paljon tilaa veivät. Sukulaisen lapsi kerjäsi niitä itselleen ja isäni oli antanut ne kaikki vaikka kielsin puhelimessa antamasta. Hän halusi olla mieliksi vieraille. Kuvat lähtivät toiseen päähän Suomea vieraiden mukana. Vieläkin surettaa. Eri.

Törkeät vieraat. Oli varmaan tieto siitä, että sinulta kysyttiin. Olisivat kysyneet itse.

Minulla on tasan yksi muisto äidistäni. Kaunis prinsessanukke, sellainen piirongin päällä pidettävä, joka oli siellä lapsuuskodissa (olin alle 20 v. eikä ollut vielä omaa kotia).

Mummi antoi serkkupoikien "leikkiä" sillä.

Toki vein jäännökset mukanani heti kun pystyin. Minulla on nyt äidistä muistona nukke, jonka silmät on painettu kallon sisälle...

Samainen mummi vei pienille serkuille revittäviksi sarjakuvani (vain muutama, 3-4 kpl), jotka olin 15-16 -vuotiaana omilla rahoillani ostanut. Eivät siis olleet mitään lasten sarjiksia.

Valitettavasti moni vanhempi ihminen ajattelee, että kaikki sarjakuvat ovat lapsille, koska ne ovat piirrettyjä. Tuosta nukesta sen verran, että Helsingissä olisi nukkejen entisöintiin erikoistunut yritys, Nukketohtori nimeltään. Jos mahdollista, niin kannattaisi käyttää nukkea siellä, jospa sen vielä saisi kunnostettua.

Vierailija kirjoitti:

Sinä korurasiaasi kaipaileva, miksi ihmeessä et ollut ollut ottanut vanhaa korurasiaasi/koruasi sieltä lapsuudenkodin vanhasta  lastenhuoneestasi omaan huusholliisi? Täälläkin yllättävän moni nyt vinkuu sitä että heidän lapsuudenkotiinsa säilöttyä tavaraa varastoidaan siellä vuositolkulla, ja sitten kun tavara jota itse et ole tarvinnut vuosiin, annetaankin hyötykäyttöön ja ilostuttamaan uusia sukupolvia,  niin alkaa kauhea vinkuminen. Viekää ne rakkaat muistonne mukananne kun muutatte pois! Vanhemmillanne ei ole mitään velvoitetta museoida teidän lapsuuttanne poismuuton jälkeen. terv. Vappukokkoon lähteen nyt täältäkin nyt ne yli neljäkymppisten lasten  loput roinat. Ja kuinka kauan mielestänne teidän romujanne pitäisi siis säilöä, koska voin kertoa että kyllä  ne vaan haittaa!

Jos tässä tarkoitetaan minun viestissä mainitsemaani korurasiaa ja korua, niin niitä ei siis annettu serkkuni tytölle, vaikka tätini yrittikin taivutella minut tekemään niin. Kieltäydyin antamasta niitä.  Korurasiakaan ei ole alunperin minun vaan äitini.

Vanha huoneeni on nykyään vierashuoneena. Sen sisustusta on vuosien varrella muutettu, mutta siellä on edelleen joitain minun vanhoja tavaroitani muistona - ja vanhempieni mielestä saakin olla. He eivät halua siivota kodistaan pois kaikkia merkkejä nyt aikuisten lastensa lapsuudesta. Talossa saa näkyä eletty elämä. Olen muuttanut aikuisiällä lähes 10 kertaa. Jotkin arvokkaammat lapsuusajan tavarat ovat vanhempieni luona paremmassa tallessa.

2087

Äitini poltti paperinukkeni (niitä oli paljon) saunan uunissa kysymättä minulta mitään. Olin nähnyt paljon vaivaa kun leikkasin niitä lehdistä ja liimailin pahville nuket ja vaatteet. Ketä ne siellä kesämökillä haittasivat, olivat isän tekemässä tuohilaatikossa. En ole saanut kerättyä paperinukkeja uudestaan. Vieläkin harmittaa. Äitikin kuoli kaksikymmentä vuotta sitten.

Hän myös lahjoitti tavaroitani ilman lupaa ihan vieraille ihmisille .

Itse olen säilyttänyt lapseni rakkaimpia leluja ja muistoja, ja annan ne kun pyytävät.

Tämä aloitus on "Tää ei kai haittaa", ei lapsuuskodista muuttaneiden tavaramäärät tai aikataulut.

Harmi kun jälleen pilataan hyvää ketjua lukutaidon puuttuessa!

Kian kirjoitti:

Tuttu toi lastaan meille kaverisynttäreille ja sanoi, että ei kai haittaa, että nämä meidän nuoremmat lapset (3 ja 5v) jäävät myös? Kieltäydyin kohteliaasti ottamasta heitä vastaan ja kerroin, ett en ehdi heitä vahtia. Nainen loukkaantui ja mutisi, että kyllä hän on lapset sen ja senkin synttäreille jättänyt. Pidin pääni ja nainen lähti lapsineen niskojaan nakellen paikalta, eikä puhunut sanaakaan, kun haki synttäreille kutsutun lapsensa pois.

Tämä toi mieleen tapauksen lähipiiristä. Sukulaisperheen tyttö oli jotain 7-8 v. Hänellä oli samanikäinen kaveri jolla oli 4-5 v. pikkusisko. Aina kun sukulaistyttö oli kaverin luona kylässä, tämä pikkusisko halusi osallistua heidän touhuihinsa siitäkin huolimatta, että häntä ei tahtonut kiinnostaa koululaisten jutut ja hän häiritsi heitä. Kaverin äiti oli tästä huolimatta sitä mieltä, että pikkusisko on päästettävä leikkeihin mukaan. Varmaan ajatteli, että on helpompaakin hänelle. Kun kaveri sitten kävi sukulaistytön luona kylässä, kaverin äiti toi mukana myös pikkusiskon. Pikkusisko sai kuulemma hirveät raivarit jos ei saanut olla mukana. Tämä järjestely kuitenkin häiritsi sukulaistytön äitiä, koska hän joutui sitten vahtimaan tätä huomattavasti nuorempaa pikkusisarusta tämän kyllästyessä isompien tyttöjen juttuihin.  Hänestä ei ollut myöskään oikein, että isommat tytöt eivät saaneet koskaan olla rauhassa. Sukulaisperheen äiti sanoi kaverin äidille, että kaveri on edelleen tervetullut heille, mutta hän ei voi ottaa vastuuta pikkusisaruksesta.  Kaverin äiti oli suuttunut ja syyttänyt häntä nuoremman sisaruksen syrjinnästä. 

Kolmevuotiaani potee itkupotkuraivaria kaupan kassalla, koska emme ostaneet karkkia. Takana oleva ihminen kumartuu hänen puoleensa:" No, voi nyt sentään, kun tuli paha mieli. Täti ostaa sinulle karkkia, älä itke." Ja sitten minulle: " Ei kai se haittaa?"

Voin kertoa, ei ostanut. Keräsin lapsen lattialta,soin tädille suloisimman hymyni ja lähdin.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on että kuka yleensä säilyttää jotain lapsuuden tavaroitaan ja miksi , itse en ole kyllä säilyttänyt mitään. Alusta alkaen päätin etten omia lapsia tee koskaan, enkä tehnyt, eli ei ollut tarvetta siltäkään osin säilyttää. Siitä huolimatta tavaraa on kertynyt  elämän matkan varrella ihan liikaakin, saatikka että olisi vielä jotain ikivanhoja sarjakuvalehtiä tai vanhoja kiiltokuvia, voi jessus.

Sinun kantasi asiaan on se ainoa oikea?

Lapseni on ylipainoinen ja ahmii herkkuja pahaan oloon asti,tätä on puitu koulukuraattoria myöten.

Olimme sitten menossa lapsen ja hänen kummitätinsä kanssa risteilylle,pidimme kahvitauon ja lapsi kinusi karkkia. Sanoin "En osta,ahmit ja tulet kipeäksi,laivalla saat sitten ostaa karkkia".

No kävin vessassa ja sillä välin tämä kummitäti oli ostanut lapselle ison karkkipussin ja juustonaksupussin ja "Ei kai haittaa?"

Lopputulos,lapsi hotki hetkessä kaiken ja oksensi ajaessamme sisään laivaan.

Vierailija kirjoitti:

Äitini poltti paperinukkeni (niitä oli paljon) saunan uunissa kysymättä minulta mitään. Olin nähnyt paljon vaivaa kun leikkasin niitä lehdistä ja liimailin pahville nuket ja vaatteet. Ketä ne siellä kesämökillä haittasivat, olivat isän tekemässä tuohilaatikossa. En ole saanut kerättyä paperinukkeja uudestaan. Vieläkin harmittaa. Äitikin kuoli kaksikymmentä vuotta sitten.

Hän myös lahjoitti tavaroitani ilman lupaa ihan vieraille ihmisille .

Itse olen säilyttänyt lapseni rakkaimpia leluja ja muistoja, ja annan ne kun pyytävät.

Tämä . itse en vain voi mitenkään ymmärtää mitä ihmettä aikuinen ihminen tekisi jollain iankaikkisen vanhoilla paperinukeilla. Tai kiiltokuvilla. Tai sarjakuvalehdillä. Ei voi käsittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini poltti paperinukkeni (niitä oli paljon) saunan uunissa kysymättä minulta mitään. Olin nähnyt paljon vaivaa kun leikkasin niitä lehdistä ja liimailin pahville nuket ja vaatteet. Ketä ne siellä kesämökillä haittasivat, olivat isän tekemässä tuohilaatikossa. En ole saanut kerättyä paperinukkeja uudestaan. Vieläkin harmittaa. Äitikin kuoli kaksikymmentä vuotta sitten.

Hän myös lahjoitti tavaroitani ilman lupaa ihan vieraille ihmisille .

Itse olen säilyttänyt lapseni rakkaimpia leluja ja muistoja, ja annan ne kun pyytävät.

Tämä . itse en vain voi mitenkään ymmärtää mitä ihmettä aikuinen ihminen tekisi jollain iankaikkisen vanhoilla paperinukeilla. Tai kiiltokuvilla. Tai sarjakuvalehdillä. Ei voi käsittää.

Oma vanhempi voi olla myös niin v..tumainen, että tekee, koska voi.

Vierailija kirjoitti:

Kian kirjoitti:

Tuttu toi lastaan meille kaverisynttäreille ja sanoi, että ei kai haittaa, että nämä meidän nuoremmat lapset (3 ja 5v) jäävät myös? Kieltäydyin kohteliaasti ottamasta heitä vastaan ja kerroin, ett en ehdi heitä vahtia. Nainen loukkaantui ja mutisi, että kyllä hän on lapset sen ja senkin synttäreille jättänyt. Pidin pääni ja nainen lähti lapsineen niskojaan nakellen paikalta, eikä puhunut sanaakaan, kun haki synttäreille kutsutun lapsensa pois.

Tämä toi mieleen tapauksen lähipiiristä. Sukulaisperheen tyttö oli jotain 7-8 v. Hänellä oli samanikäinen kaveri jolla oli 4-5 v. pikkusisko. Aina kun sukulaistyttö oli kaverin luona kylässä, tämä pikkusisko halusi osallistua heidän touhuihinsa siitäkin huolimatta, että häntä ei tahtonut kiinnostaa koululaisten jutut ja hän häiritsi heitä. Kaverin äiti oli tästä huolimatta sitä mieltä, että pikkusisko on päästettävä leikkeihin mukaan. Varmaan ajatteli, että on helpompaakin hänelle. Kun kaveri sitten kävi sukulaistytön luona kylässä, kaverin äiti toi mukana myös pikkusiskon. Pikkusisko sai kuulemma hirveät raivarit jos ei saanut olla mukana. Tämä järjestely kuitenkin häiritsi sukulaistytön äitiä, koska hän joutui sitten vahtimaan tätä huomattavasti nuorempaa pikkusisarusta tämän kyllästyessä isompien tyttöjen juttuihin.  Hänestä ei ollut myöskään oikein, että isommat tytöt eivät saaneet koskaan olla rauhassa. Sukulaisperheen äiti sanoi kaverin äidille, että kaveri on edelleen tervetullut heille, mutta hän ei voi ottaa vastuuta pikkusisaruksesta.  Kaverin äiti oli suuttunut ja syyttänyt häntä nuoremman sisaruksen syrjinnästä. 

Minulla on 2 lasta n.3 vuoden ikäerolla. Tämä nuorempi osallistuu toisinaan isompien leikkeihin ja isompi vastaavasti pienempien. Aina olen molemmille sanonut, että jos on kaverin kanssa kahden keskisiä juttuja niin sisarusta ei ole pakko ottaa mukaan. Riitoja on ollut tisi vähän ja keskustelulla on aina selvitty.

En voi käsittää kuka vanhempi on niin typerä, että ei anna omalle lapselleen yksityisyyttä kaverien kanssa, niinkuin tämä kuvailemasi tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini poltti paperinukkeni (niitä oli paljon) saunan uunissa kysymättä minulta mitään. Olin nähnyt paljon vaivaa kun leikkasin niitä lehdistä ja liimailin pahville nuket ja vaatteet. Ketä ne siellä kesämökillä haittasivat, olivat isän tekemässä tuohilaatikossa. En ole saanut kerättyä paperinukkeja uudestaan. Vieläkin harmittaa. Äitikin kuoli kaksikymmentä vuotta sitten.

Hän myös lahjoitti tavaroitani ilman lupaa ihan vieraille ihmisille .

Itse olen säilyttänyt lapseni rakkaimpia leluja ja muistoja, ja annan ne kun pyytävät.

Tämä . itse en vain voi mitenkään ymmärtää mitä ihmettä aikuinen ihminen tekisi jollain iankaikkisen vanhoilla paperinukeilla. Tai kiiltokuvilla. Tai sarjakuvalehdillä. Ei voi käsittää.

Kannattaa laajentaa omaa käsityskykyään! Me vaan ei olla samanlaisia.

Senkään ei olisi pitänyt haitata, kun isä antoi, asuessani vielä kotona, vaalimiani sarjakuvalehtiä ja -albumeja parikymppiselle kummipojalleen, koska olin ne jo lukenut.

Eikä työkaluja,eikä bensaa( 10 ltr kanisterillinen on yhä lainassa ollut jo 10v. ) Jos antaa "lainaan" ,pitää tietää,ettet saa koskaan takaisin. Jos et itse lähde mukaan ja tuo se itse tullessasi pois .

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on että kuka yleensä säilyttää jotain lapsuuden tavaroitaan ja miksi , itse en ole kyllä säilyttänyt mitään. Alusta alkaen päätin etten omia lapsia tee koskaan, enkä tehnyt, eli ei ollut tarvetta siltäkään osin säilyttää. Siitä huolimatta tavaraa on kertynyt  elämän matkan varrella ihan liikaakin, saatikka että olisi vielä jotain ikivanhoja sarjakuvalehtiä tai vanhoja kiiltokuvia, voi jessus.

Miten sinulle tuli edes mieleesi, että tuo olisi jotenkin järkevä kysymys? Pakkohan sinun on tajuta, että ihmiset ovat erilaisia ja että se miten sinä teet, ei kerro muuta kuin mitä sinä teet.

Vierailija kirjoitti:

Kolmevuotiaani potee itkupotkuraivaria kaupan kassalla, koska emme ostaneet karkkia. Takana oleva ihminen kumartuu hänen puoleensa:" No, voi nyt sentään, kun tuli paha mieli. Täti ostaa sinulle karkkia, älä itke." Ja sitten minulle: " Ei kai se haittaa?"

Voin kertoa, ei ostanut. Keräsin lapsen lattialta,soin tädille suloisimman hymyni ja lähdin.

Olipas tyhmästi tehty tuolta tuntemattomalta yrittää sabotoida lapsesi kasvatusta. Mutta olet fiksu, kun pysyit itse lujana.