Lapsen vammaistuesta ja kuntoutusrahasta pitäisi säästää
Olen parikymppinen nainen ja mulla diagnosoitiin 13-vuotiaana Aspergerin syndrooma. Diagnoosini perusteella musta maksettiin ensin alle 16-vuotiaan lapsen vammaistukea ja sen jälkeen lukion loppuun asti kuntoutusrahaa. Kävin koko ajan tavallista koulua tavallisella luokalla vanhempieni luona asuen, olin hiljainen ja rauhallinen ysin oppilas, hiukan kömpelö, lievästi ääniyliherkkä ja muutenkin vähän erikoinen, mutta en koskaan kokenut minkään haittaavan normaalia elämää. Diagnoosin saatuani kävin kerran viikossa psykologilla (perheeni ei maksanut siitä mitään) ja tarvitsin/sain tasan kaksi erityistoimenpidettä:
1. Sain vapautuksen koululiikunnasta.
2. Tein kokeet yksin erillisessä tilassa opettajan valvonnan alla ja sain ylioppilaskirjoituksiin vähän lisäaikaa.
Miksi mulle/vanhemmilleni maksettiin tukia, vaikka olin kotona ihan yhtä helppo ja halpa kuin kuka tahansa tavallinen lapsi? Tai oikeastaan helpompi ja halvempi, koska murrosiän kuohunta jäi multa täysin väliin, viihdyin hyvin kotona ilman maksullisia harrastuksia enkä ollut yhtään kalliiden muotivaatteiden, muiden statusjuttujen ja bilettämisen tai muiden ongelmien perään. Nykyään opiskelen yliopistossa ja saan parhaita mahdollisia arvosanoja, vaikka olen ruvennut tekemään tenttejä samassa tilassa muiden kanssa (käytän silloin korvatulppia). En käy terapiassa tms. enkä koe diagnoosini rajoittavan edes ammatinvalintaani käytännössä lainkaan.
Tällä hetkellä lapsen alin vammaistuki on 93,28 e/kk ja kuntoutusrahan määrä huikeat 24,02 euroa arkipäivältä - eli satoja euroja kuussa. Niiden myöntöperusteet ei ole muuttunut mihinkään. Miksi sellaisia summia jaetaan ihmisille, joille ei aiheudu yhtään ylimääräisiä kustannuksia? Nyt kun edessä on muutenkin rankkoja säästöjä, hallituksen olisi korkea aika tarttua tähänkin epäkohtaan. Pahoin kuitenkin pelkään, että lapsen vammaistuki on jo nimensä puolesta sellainen, ettei hallitus uskalla kajota asiaan - kuka nyt tahtoisi tulla muistetuksi siitä, että leikkaa vammaisilta lapsilta?
Kommentit (174)
Ap, moni asia on muuttunut siitä, kun sinä kävit koulua. Vammaistukea ei oikeastaan enää makseta asseille, esim. oma syvästi as lapseni sai sitä vain alle kouluikäisenä, ei enää koulussa.
Nuorten kuntoutusrahan edellytys on, että nuori on koulutuksessa ja tarvitsee siihen erityisiä tukitoimia. Lyön vaikka pääni pantiksi, ettei kuntoutusrahaa saa nykyään kukaan assi sillä perusteella, että tekee kokeensa eri tilassa.
Sinänsä on aivan totta, että aspergereista OSA - huom, ei todellakaan kaikki - pärjää yleisopetuksessa mainiosti. Moni kuitenkaan ei pärjää, ja tarvitsee monenlaista tukea ja terapiaa.
As-lapsen äiti
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:17"]
Nuorten kuntoutusrahan edellytys on, että nuori on koulutuksessa ja tarvitsee siihen erityisiä tukitoimia. Lyön vaikka pääni pantiksi, ettei kuntoutusrahaa saa nykyään kukaan assi sillä perusteella, että tekee kokeensa eri tilassa.
[/quote]
Olihan siinä mukana myös vapautus liikunnasta ja käynnit psykologilla.
t. tarkkaavainen lukija
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"]
Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea?
[/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:16"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:59"]
Vanhempasi saiva tukea todennäköisesi n.200e/kk, koska ns.korotetun vammastuen saanti on yksi ehto, jotta kela maksaa kuntoutusta. Eli sen psykologikäynnin kerran viikossa. Ehkäpä vammastuet pitäisi erottaa kuntoutustarpeesta. Arvioida erikseen kuntoutuksen tarve (ja maksaa tämä), sekä perheen kokema lapsen tuoma hoitoisuuskuorma.
Olen hyvin samaa mieltä, että lasten vammaistuista ja kuntoutuksista voisi säästää. Ei niin, että niitä ei saisi, vaan siten, että niiden perusteet ja rahoituksen yhteen kuuluminen arvioitaisiin uudestaan. Esim. minusta lapsi, jonka ainoa tarve on inhaloitava astmalääke kahdesti päivässä ei kuulu vammaistuen piiriin.
t.ammattilainen
[/quote]
En käynyt varsinaisessa kuntoutuksessa vaan kunnallisella psykologilla. En tiedä muiden kuntien käytännöistä, mutta omassani käynnit ei maksanut mitään. -ap
[/quote]Tyypillisenä assina jauhat samaa ymmärtämättä pointtia. Sitä tukea ei makseta sillä perusteella maksaako kuntoutus tai muu tukitoimi.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:17"]
Nuorten kuntoutusrahan edellytys on, että nuori on koulutuksessa ja tarvitsee siihen erityisiä tukitoimia. Lyön vaikka pääni pantiksi, ettei kuntoutusrahaa saa nykyään kukaan assi sillä perusteella, että tekee kokeensa eri tilassa.
[/quote]
Olihan siinä mukana myös vapautus liikunnasta ja käynnit psykologilla.
t. tarkkaavainen lukija
[/quote]
Oli, mutta niistä ei koidu hänelle tai vanhemmilleen lisävaivaa, tai kustannuksia. Siksi siitä ei saa tukea.
ps. Hän tai hänen vanhempansahan eivät maksaneet terapiaa, joka sinun olisi tarkkaavaisena lukijana pitänyt huomata.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:17"]
Nuorten kuntoutusrahan edellytys on, että nuori on koulutuksessa ja tarvitsee siihen erityisiä tukitoimia. Lyön vaikka pääni pantiksi, ettei kuntoutusrahaa saa nykyään kukaan assi sillä perusteella, että tekee kokeensa eri tilassa.
[/quote]
Olihan siinä mukana myös vapautus liikunnasta ja käynnit psykologilla.
t. tarkkaavainen lukija
[/quote]
Oli, mutta niistä ei koidu hänelle tai vanhemmilleen lisävaivaa, tai kustannuksia. Siksi siitä ei saa tukea.
ps. Hän tai hänen vanhempansahan eivät maksaneet terapiaa, joka sinun olisi tarkkaavaisena lukijana pitänyt huomata.
[/quote]
Miksi vammainen ei tarvitsisi liikuntaa? Nykyisin kustannuksia voi hyvinkin tulla esim. välineistä joita suositellaan jotta voisi osallistua sovelletusti... ja ei läheskään kaikkia välineitä ei saa vammaispalvelun kautta oikeastaan vain ne jotka ovat pakollisia.
Minä olen 16-v asperger, enkä ole saanut mitään tukia tai erityiskohtelua koulussa (vaikka tarvitsisin).
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:20"]
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 21:17"]
Nuorten kuntoutusrahan edellytys on, että nuori on koulutuksessa ja tarvitsee siihen erityisiä tukitoimia. Lyön vaikka pääni pantiksi, ettei kuntoutusrahaa saa nykyään kukaan assi sillä perusteella, että tekee kokeensa eri tilassa.
[/quote]
Olihan siinä mukana myös vapautus liikunnasta ja käynnit psykologilla.
t. tarkkaavainen lukija
[/quote]
Oli, mutta niistä ei koidu hänelle tai vanhemmilleen lisävaivaa, tai kustannuksia. Siksi siitä ei saa tukea.
ps. Hän tai hänen vanhempansahan eivät maksaneet terapiaa, joka sinun olisi tarkkaavaisena lukijana pitänyt huomata.
[/quote]
Kuntoutusrahaa ei myönnetä lisävaivan tai kustannusten perusteella. Kriteereinä on erityisen tuen tarve, ammatinvalinnan rajoittuminen ja HOPS.
t. tarkkaavainen lukija
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:40"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:59"]Oikeasti ap on ihan oikeilla jäljillä. Vammaispalvelut ja niiden kustannukset on paisuneet hurjasti viimeisen 10 vuoden aikana .Olisi ihan aiheellista ottaa vähän takapakkia . Kaikki säälii vammaisia ja pitää heitä uhreina , joten heiltä on henkisesti vaikea leikata mutta helppo antaa. [/quote] Minä myös osittain samaa mieltä ap:n kanssa. Itse olen perhehoitaja ja lapseni on käynyt yhteiskunnan varoilla tiiviissä terapiassa 2 vuotta eikä se ole auttanut hänen ongelmiinsa. Terapeutti ja lääkäri kannatti jatkoa, me sijaisvanhemmat emme koska aivan käsittämätöntä rahanhaaskausta kun ei auta. Pitää etsiä parempia keinoja. Muistakaa että bisnestä tehdään ihmisten hädälläkin!
[/quote]
Sijaisperheet ne vasta "tukikuppareita" ovatkin, joten suu soukemmalle.
[/quote]
Niin perusvammaistuki taitaa olla siinä satasen korvilla/kk. Korotettu vammaistuki noin 200e/kk, mutta sijaisperheelle maksetaan korotettujen palkkaluokkien mukaan 1-3, lähtien 755,59e/kk-1162,45e/kk tai jos on kyse muutaman pride ja pilipalikoulutuksen käynyt "ammatillinen" sijaisperhe jopa 2139,03 e/kk. Ja tasan varmasti noista luvuista näkee, että niillä sijaisemo voi tehdä muutaman keittiörempan tai ulkomaanmatkan. Ei se raha taatusti mene vain sen "sijoitetun" lapsen eteen. Mutta tästä sijoituslapset voivatkin kertoa ennemmän. Yleensähän kokemus on se, että kohdellaan "melkein perheenjäsenenä" kuin vierasta sikaa..
Meillä alin vammaistuki. Lapsella viikottainen kuntoutus, useita lääkärikäyntejä vuodessa, lukuisia kouluneuvotteluja jne. Lisäksi lapsi tarvitsee päivittäin enemmän tukea kuin omanikäiset noin keskimäärin. Olen joutunut lyhentämään työaikaani lapsen asioiden hoidon vuoksi. Naurattaa työkaverit, jotka surkuttelevat kun kerran vuodessa joutuvat joustamaan työajastaan kun tapaavat opettajaa.
Lisäksi tulee bensa-, lääke- ja puhelinkuluja.
93€ on pieni korvaus kuluista ja vaivannäöstä ja otan sen hyvällä omalla tunnolla vastaan tämän vuoden loppuun. Ensi vuonna tukea tuskin enää myönnetään sillä kuntoutus loppuu.
Mihin vammaistuki on tarkoitettu? Onko se joku bonus tai porkkana että jaksaa vammaisen kanssa,maksu henkisestä kärsimyksestä? Kuntoutuksen ja apuvälineethän saa jo ilmaiseksi, mihin raha on tarkoitettu käytettäväksi? Tiedän ainakin kolme perhettä lähipiiristä jotka elää pelkillä tuilla (siis sossupummeja), mutta ei ne rahat kyllä sen enempää lapsille mene kuin tavallisessa perheessä, että voisi perustella että tarttis ostaa jotain erityistarpeisiin..
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:11"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:03"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:57"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:52"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:40"] Muistakaa että bisnestä tehdään ihmisten hädälläkin! [/quote] Miten tämä liittyy vammaistukeen tai sen hakemiseen? Ensisijaisesti lääkärin tehtävä on miettiä mitkä tutkimukset tai terapiat todella on tarpeellisia. Eikä tehdä tutkimuksia tai terapioita vain siksi että on tehty edes jotakin. [/quote] Eivätkö ne yhteiskunnan tarjoamat terapiat riitä tueksi, pitääkö saada pahan-mielen-rahaa vielä lisäksi?
[/quote]
Terapioista oikeastaan harvoin koituu lisäkustannuksia perheille eikä ne mitenkään automaattisesti ole tuen peruste jos ei ole osoittaa että vammasta/sairaudesta on lisätyötä tai kustannuksia. Tuen ukon kyllä pikemmin lisäävän sitä että lapsen tukemiseen kotona panostetaan. Hankitaan materiaalia jolla tukea voidaan tarjota juuri niissä asioissa joissa lapsi sitä tarvitsee. Vältytään edes osittain niiltä turhilta terapioilta jotka ei kohdistu oikein juuri kyseisen lapsen tarpeisiin.
Vakuutuksista voi saada "kipukorvauksia" ei kelalta.
[/quote]
Just, että ilman lisärahaa yhteiskunnalta, "vammaisen" lapsen vanhempia ei nappaa panostaa lapseensa ja hänen hyvinvointiinsa? Ei ole äidinrakkauden voittanutta. Eikä kun onkin, rakkaus rahaan!
[/quote]
Sairas lapsi tuo aina lisäkustannuksia perheelle. Yhteiskunta sen joka tapauksessa maksaa, joten miksei tuki voisi olla nimeltään juuri "vammaistuki". Sinulla ei selvästikään ole kokemusta sairaan ihmisen hoitamisesta...
[/quote]
mitä kustannuksia? Kerro esimerkkejä? Kaikki apuvälineet, vaipat yms saa ilmaiseksi. Mitä pitää ostaa? Kysyin kerran vammaisen vanhemmalta mitä ylimääräisiä kuluja menee,alkoi äksyillä kun ei osannut nimetä yhtäkään asiaa mitä pitäisi ostaa enemmän kuin normiperheessä. .eli tämä on siis vain joku palkintoraha että jaksat sitä omaa lasta vai? Ettei pala käpy niin helposti ja jätä yhteiskunnan hoidettavaksi ja maksettavaksi?
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:00"]
Mihin vammaistuki on tarkoitettu? Onko se joku bonus tai porkkana että jaksaa vammaisen kanssa,maksu henkisestä kärsimyksestä? Kuntoutuksen ja apuvälineethän saa jo ilmaiseksi, mihin raha on tarkoitettu käytettäväksi? Tiedän ainakin kolme perhettä lähipiiristä jotka elää pelkillä tuilla (siis sossupummeja), mutta ei ne rahat kyllä sen enempää lapsille mene kuin tavallisessa perheessä, että voisi perustella että tarttis ostaa jotain erityistarpeisiin..
[/quote]
No jos joudut kuljettamaan lasta tutkimuksiin tai terapioihin, siitä tulee jo matkakulut plus aikahävikki. Poissaolot töistä. Mikäli kela maksaa taksikuljetuksen kuntoutukseen, siihen liittyy noin 250 euron omavastuu vuodessa. Kehitysviiveinen lapsi vaatii enemmän aikuisen jatkuvaa ohjausta ja tukea kuin normaali lapsi. Vammainen lapsi saattaa tarvita vaippoja, ne maksaa. Maksaa myös pesuaineet, jos joudut jatkuvalla syötöllä pesemään pissaym. pyykkiä, lakanat joutuu vaihtamaan uusiin useammin kovassa käytössä jne. Tuollaisista pikkupuroista ne kulut syntyvät.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:08"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:11"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:08"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 13:03"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:57"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:52"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 12:40"] Muistakaa että bisnestä tehdään ihmisten hädälläkin! [/quote] Miten tämä liittyy vammaistukeen tai sen hakemiseen? Ensisijaisesti lääkärin tehtävä on miettiä mitkä tutkimukset tai terapiat todella on tarpeellisia. Eikä tehdä tutkimuksia tai terapioita vain siksi että on tehty edes jotakin. [/quote] Eivätkö ne yhteiskunnan tarjoamat terapiat riitä tueksi, pitääkö saada pahan-mielen-rahaa vielä lisäksi? [/quote] Terapioista oikeastaan harvoin koituu lisäkustannuksia perheille eikä ne mitenkään automaattisesti ole tuen peruste jos ei ole osoittaa että vammasta/sairaudesta on lisätyötä tai kustannuksia. Tuen ukon kyllä pikemmin lisäävän sitä että lapsen tukemiseen kotona panostetaan. Hankitaan materiaalia jolla tukea voidaan tarjota juuri niissä asioissa joissa lapsi sitä tarvitsee. Vältytään edes osittain niiltä turhilta terapioilta jotka ei kohdistu oikein juuri kyseisen lapsen tarpeisiin. Vakuutuksista voi saada "kipukorvauksia" ei kelalta. [/quote] Just, että ilman lisärahaa yhteiskunnalta, "vammaisen" lapsen vanhempia ei nappaa panostaa lapseensa ja hänen hyvinvointiinsa? Ei ole äidinrakkauden voittanutta. Eikä kun onkin, rakkaus rahaan! [/quote] Sairas lapsi tuo aina lisäkustannuksia perheelle. Yhteiskunta sen joka tapauksessa maksaa, joten miksei tuki voisi olla nimeltään juuri "vammaistuki". Sinulla ei selvästikään ole kokemusta sairaan ihmisen hoitamisesta... [/quote] mitä kustannuksia? Kerro esimerkkejä? Kaikki apuvälineet, vaipat yms saa ilmaiseksi. Mitä pitää ostaa? Kysyin kerran vammaisen vanhemmalta mitä ylimääräisiä kuluja menee,alkoi äksyillä kun ei osannut nimetä yhtäkään asiaa mitä pitäisi ostaa enemmän kuin normiperheessä. .eli tämä on siis vain joku palkintoraha että jaksat sitä omaa lasta vai? Ettei pala käpy niin helposti ja jätä yhteiskunnan hoidettavaksi ja maksettavaksi?
[/quote]
Kysyin kerran joltain... Todella luotettavaa tietoa vai? Eivät vaipat mitään ilmaisia ole. Kyllä ne ostetaan kaupasta ihan samalla rahalla kuin kaikki muukin. Eri juttu jos lapsi on sijoitettu johonkin laitokseen, josta saa ne välineet ja tarvikkeet, mutta siinä tapauksessa vanhemmille ei kyllä makseta mitään.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"]
Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea?
[/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette.
[/quote]itse asiassa tiedän että myös lapsen kaveri saa korkeinta. En kiellä etteikö he olisi erilaisia mutta ihmettelen miten tuetaan vaikeavammaisia suomessa. Heidän tulisi saada korkeinta tukea mielestäni.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"]
Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea?
[/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette.
[/quote]itse asiassa tiedän että myös lapsen kaveri saa korkeinta. En kiellä etteikö he olisi erilaisia mutta ihmettelen miten tuetaan vaikeavammaisia suomessa. Heidän tulisi saada korkeinta tukea mielestäni.
[/quote]Niin ja piti jatkaa että ihmettelwn jos sisko mulle tuollaista valehtelee. Voi toki olla mut mikä olisi motiivi?
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"]
Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea?
[/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette.
[/quote]Olisikin noin muttei ole.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:16"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"] Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea? [/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette. [/quote]itse asiassa tiedän että myös lapsen kaveri saa korkeinta. En kiellä etteikö he olisi erilaisia mutta ihmettelen miten tuetaan vaikeavammaisia suomessa. Heidän tulisi saada korkeinta tukea mielestäni.
[/quote]
Vaikeavammaisille on sitten ihan omat tukensa. Ja ne painivat ihan eri eurosarjassa kuin nämä perusvammaistuki ja korotettu vammaistuki. Nimi taitaa olla tässä se, joka sinua hämää. Näitä kutsuttiin ennen sairaan lapsen hoitotueksi.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:17"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:16"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 15:58"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 14:43"] Siskoni saa täyden vammaistuen melkein 500 e joka kk lapsesta jolla adhd sekä muita viivästymiä. Kuitenkin normaaliluokalla lapsi ja itsenäisesti kulkee busseilla yms. Mietin vaan mitä tukia sellaiset vammaiset saa jotka toimintakyvyttömiä jos adhd:t saa korkeinta vammaistukea? [/quote]Ja höpöhöpö ylin vammaistuki on 422e ja sitä myönnetään vaikeasti vammaisille, eli tyyliin kannettaville, vaippoja käyttäville ja syötettäville. Sitä ei saa adhd lapsi, joka on tavallisella luokalla. Joko sinä tai siskosi valehtelette. [/quote]itse asiassa tiedän että myös lapsen kaveri saa korkeinta. En kiellä etteikö he olisi erilaisia mutta ihmettelen miten tuetaan vaikeavammaisia suomessa. Heidän tulisi saada korkeinta tukea mielestäni. [/quote]Niin ja piti jatkaa että ihmettelwn jos sisko mulle tuollaista valehtelee. Voi toki olla mut mikä olisi motiivi?
[/quote]
Et taida tuntea sisartasi kovin hyvin, mutta se ei kuulu tänne eikä suoraan sanottuna kiinnosta ketään.
nosto