Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaa, en tiedä missä mies on

Vierailija
30.05.2015 |

On tullut aina - siis aina - yöllä kotiin kun on luvannut. Välillä tuntuu, että keinolla millä hyvänsäkin (ihan tuntemattomien kyydissä jne.), vaan eipä tullut viime yönä. Yleensä peruskaava näissä illoissa on jotain hengailua, bilistä ja vaikka baareilu lähtisi vähän käsistä niin kyllä ne sen sieltä on tähän mennessä aina sulkemisajan jälkeen pihalle potkinut. Yleensä kömpii öillisine mättöruokinensa siis viimeistään aamuyöstä kotiin.

Puhelin on nyt kiinni, heräsin yöllä neljän maissa ja koitin silloin jo soittaa ja sama juttu. Lähti meidän autolla, ei ole pihassa eikä hajuakaan missä voisi olla. Mies ei todellakaan ole pettämässä, tiedän sen, joten sen voi sulkea heti pois. Soitti vielä ihanan puhelun ja toivotti hyvät yöt ennen ku mä menin nukkumaan. Kavereillensa olen laitellut viestiä, mutta taitaa kaikki vielä nukkua.

Mua jotenkin ihan oksettaa tää epätietoisuus ja kädettömyys kun pitää vaan odottaa. :( Samalla suututtaa, ainoastaan pyysin miestä tulemaan ennen aamua kotiin ja olemaan tavoitettavissa, muuten olisi voinut rellestellä miten huvittaa. Miten mä nyt saisin itseni rauhoittumaan ja onko mitään, mitä kannattaisi nyt tehdä vielä? Koska tulis huolestua ihan tosissaan? :(

Kommentit (133)

Vierailija
61/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"]

Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla.

[/quote]

Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin?

Vierailija
62/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos ei ole yhteydessä, vaikka kaverin puhelimesta, tai tuntemattoman puhelinta lainaamalla, kun kellokin on näin paljon eikä kuulu poissaolot tapoihin, on joko putkassa tai pettää. Pahoittelut.
Olin 20 vuotta miehen kanssa, jolle tää oli ihan normaalia. Ei enää ikinä, huolin vain aikuisen miehen vaikka joutuisin olemaan yksin loppuikäni. Syö nimittäin parisuhteesta ne hyvätkin asiat toi rellestäminen ja epäluottamus

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"]

Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla.

[/quote]

Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin?
[/quote]

Ei, kokemukseni koskee vain miehiä. Kyllä naisetkin pwttävät siinä missä miehet, mutta olen hetero, niin en voi tästä tehdä johtopäätöksiä.

Vierailija
64/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:51"]Jos ei ole yhteydessä, vaikka kaverin puhelimesta, tai tuntemattoman puhelinta lainaamalla, kun kellokin on näin paljon eikä kuulu poissaolot tapoihin, on joko putkassa tai pettää. Pahoittelut.
Olin 20 vuotta miehen kanssa, jolle tää oli ihan normaalia. Ei enää ikinä, huolin vain aikuisen miehen vaikka joutuisin olemaan yksin loppuikäni. Syö nimittäin parisuhteesta ne hyvätkin asiat toi rellestäminen ja epäluottamus
[/quote]
Jatkan vielä, että jaksoin välittää ensimmäiset 13-15 vuotta, sitten sai mun puolesta vaikka kuolla reissuillaan. Pyysin että älä tule kotiin niin saan nukkua rauhassa. En enää sit valvonut enkä kysellyt mitään. Voitte kuvitella miten paljon rakkautta oli jäljellä kun erottiin.
Ap, kuuntele mitä miehellä on sanottavaa, päätä sitten uskotko vai et, ja jos et, niin miten suhtaudut asiaan. Jatkaakin on mahdollista, mutta oman kokemukseni pohjalta en suosittele pidemmän päälle. Tunteet kuolee

Vierailija
65/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:54"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:51"]Jos ei ole yhteydessä, vaikka kaverin puhelimesta, tai tuntemattoman puhelinta lainaamalla, kun kellokin on näin paljon eikä kuulu poissaolot tapoihin, on joko putkassa tai pettää. Pahoittelut.
Olin 20 vuotta miehen kanssa, jolle tää oli ihan normaalia. Ei enää ikinä, huolin vain aikuisen miehen vaikka joutuisin olemaan yksin loppuikäni. Syö nimittäin parisuhteesta ne hyvätkin asiat toi rellestäminen ja epäluottamus
[/quote]
Jatkan vielä, että jaksoin välittää ensimmäiset 13-15 vuotta, sitten sai mun puolesta vaikka kuolla reissuillaan. Pyysin että älä tule kotiin niin saan nukkua rauhassa. En enää sit valvonut enkä kysellyt mitään. Voitte kuvitella miten paljon rakkautta oli jäljellä kun erottiin.
Ap, kuuntele mitä miehellä on sanottavaa, päätä sitten uskotko vai et, ja jos et, niin miten suhtaudut asiaan. Jatkaakin on mahdollista, mutta oman kokemukseni pohjalta en suosittele pidemmän päälle. Tunteet kuolee
[/quote]

Mutta tämä ei ole tyypillistä käytöstä ap:n miehelle niin kuin omallesi oli.

Vierailija
66/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä yksi täti, jolla todella sosiaalinen puoliso. Ystäviä, kavereita ja tuttuja tosi paljon sekä työn että harrastusten kautta. Menoja ja harrastuksia, myös ilta tosi paljon. Koskaan ei ole ollut yötä poissa kotoa, ettei olisi ollut etu käteen tiedossa. Alkoakin ottaa joskus, mutta aika vähän. Olisin tosi huolestunut, jos ei ilmaantuisi kotia. Soittaisin kaikki läpi ja lähtisin hakemaan. Sama vice versa. Meillä yhteiseloa takana 16 vuotta ja en osaa edes ajatella moista.

Kyllä miehesi varmaan kotoutuu, mutta sopikaa pelisäännöt. Epätietoisuudessa on varmaan kauhea olla. Itse ainakin ajattelisin pahinta vaikkei pitäisi. Kai ne, jotka tottuneet sellaiseen eivät reagoi, mutta minä repeisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Totta.

Vierailija
68/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän sä varmasti miehestäs näet sitten, pujuuko totta. Olen ollut niin monta kertaa samassa tilanteessa, öitä valvonut, pelännyt ja huolehtinut. Jossain vaiheessa kaikki meni vaan niin yli, että ajattelen nykyään niin, että tilanteeseen en nyt voi vaikuttaa, turha murehtia etukäteen mitään, mitä ei ole tapahtunut. Odottelen itsekin miestäni taas kotiin. Päättänyt olen, että toisen kerran, jos pettää, se on siinä. Kyllä sen huomaa, mistä tulee ja puhuuko totta. Jaksamisia sinulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:52"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"] Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla. [/quote]   Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin? [/quote] Ei, kokemukseni koskee vain miehiä. Kyllä naisetkin pwttävät siinä missä miehet, mutta olen hetero, niin en voi tästä tehdä johtopäätöksiä.

[/quote]

"Väestöliitossa seksologian johtavana asiantuntijana työskentelevä Tarja Santalahti on asiakastyössään huomannut, että naiset tuntevat yhä voimakkaammin oikeutensa haluta ja saada tyydyttävää seksiä. Jos sitä ei ole tarjolla kotona, kynnys hakeutua muualle on laskenut. Miehet ovat toimineet näin iät ja ajat, mutta naisten kohdalla kyse on nousevasta trendistä.

"Puolisoiden seksuaalisten tarpeiden erilaisuus on uskottomuuden syynä tavallisempi kuin arvaammekaan. Se on myös syy, johon liittyy voimakasta syyllisyyttä ja häpeää", Santalahti sanoo.

Yli 20 vuotta vastaanottoa pitänyt Santalahti näkee, että uskottomuus on muutenkin tasa-arvoistunut. Vastaanotolla näkyy, että naiset pettävät jokseenkin yhtä paljon kuin miehetkin."

 http://www.hs.fi/elama/a1395212811903

Toki sinulla on av-mammana parempaa tietoa  ;)

Vierailija
70/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:02"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:52"]

Mitä tulet pätemään, kun en kieltänyt naisten pettämistä. Sanoin vain, että tästä ei ole omia kokemuksia. Luuletko, että pääsit nyt jotenkin näpäyttämään? Eihän tuo ketään yllätä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:02"]

Nyt alkoi mustakin tuntumaan, että pettämässä on ollut... Ensin olin ihan varma, että ei. Mitä enemmän ruokin ajatusta siitä, että jonkun se on tavannut baarissa ja kuorsaa nyt jonkun naisen sängyssä alasti niin sitä todemmalta se tuntuu. Vittu. Oli mikä olikin se syy, niin vihanen oon ja selitysten jälkeen lähden loppupäiväks pois kotoa. :( Ap

[/quote]Niin se oli Eedenin puutarhassakin, käärme kuiskasi Eevalle: Sanoiko Jumala todella niin?

Tällä palstalla vilisee noita käärmeitä. Älä ala kuuntelemaan negatiivisia ajatuksia. Et voi syyttää miestäsi ilman mitään näyttöä.

4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; 1Kor.13

Vierailija
72/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:05"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:02"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:52"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"] Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla. [/quote]   Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin? [/quote] Ei, kokemukseni koskee vain miehiä. Kyllä naisetkin pwttävät siinä missä miehet, mutta olen hetero, niin en voi tästä tehdä johtopäätöksiä. [/quote]   "Väestöliitossa seksologian johtavana asiantuntijana työskentelevä Tarja Santalahti on asiakastyössään huomannut, että naiset tuntevat yhä voimakkaammin oikeutensa haluta ja saada tyydyttävää seksiä. Jos sitä ei ole tarjolla kotona, kynnys hakeutua muualle on laskenut. Miehet ovat toimineet näin iät ja ajat, mutta naisten kohdalla kyse on nousevasta trendistä. "Puolisoiden seksuaalisten tarpeiden erilaisuus on uskottomuuden syynä tavallisempi kuin arvaammekaan. Se on myös syy, johon liittyy voimakasta syyllisyyttä ja häpeää", Santalahti sanoo. Yli 20 vuotta vastaanottoa pitänyt Santalahti näkee, että uskottomuus on muutenkin tasa-arvoistunut. Vastaanotolla näkyy, että naiset pettävät jokseenkin yhtä paljon kuin miehetkin."  http://www.hs.fi/elama/a1395212811903     Toki sinulla on av-mammana parempaa tietoa  ;) [/quote] Mitä tulet pätemään, kun en kieltänyt naisten pettämistä. Sanoin vain, että tästä ei ole omia kokemuksia. Luuletko, että pääsit nyt jotenkin näpäyttämään? Eihän tuo ketään yllätä.

[/quote]

Luepa oma tekstisi uudestaan. Väität ihan pokkana että vain miehet pettävät ja jokainen mies pettää jossain vaiheessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:05"]

Näin! Otinko kantaa naisiin ollenkaan: puolesta tai vastaan? En, se on eri keskustelu!

Vierailija
74/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Avatkaa oma keskustelu tuolle pettämisvänkäämiselle. Tämä on AP:n ketju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:02"]

Nyt alkoi mustakin tuntumaan, että pettämässä on ollut... Ensin olin ihan varma, että ei. Mitä enemmän ruokin ajatusta siitä, että jonkun se on tavannut baarissa ja kuorsaa nyt jonkun naisen sängyssä alasti niin sitä todemmalta se tuntuu. Vittu. Oli mikä olikin se syy, niin vihanen oon ja selitysten jälkeen lähden loppupäiväks pois kotoa. :( Ap

[/quote]Niin se oli Eedenin puutarhassakin, käärme kuiskasi Eevalle: Sanoiko Jumala todella niin?

Tällä palstalla vilisee noita käärmeitä. Älä ala kuuntelemaan negatiivisia ajatuksia. Et voi syyttää miestäsi ilman mitään näyttöä.

4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; 1Kor.13

[/quote]Saatana vihaa Jumalaa ja ihmisiä. Saatana vihaa rakkautta ja totuutta, hän on valheen isä. Joka päivä se kuiskii ja sotkee ihmisten elämää maan päällä armeijoineen. Henkivallat ovat todellisia, emme vaan näe niitä.

Ap pahan vallat kuiskii nyt sulle, ja yrittää saada sut suuttumaan miehellesi ja kunnon riidan aikaiseksi. Tuon vihtahousun tavoite on ero, alkoholismi ja mieluiten itsemurha. Tuossa pisteessä ihminen on menettänyt kaiken uskon ja antautuu pirun valtaan. Jumala taas ei halua että kukaan joutuu kadotukseen, vaan että kaikki tekisivät parannuksen.

Vierailija
76/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:15"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:05"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:02"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:52"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"] Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla. [/quote]   Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin? [/quote] Ei, kokemukseni koskee vain miehiä. Kyllä naisetkin pwttävät siinä missä miehet, mutta olen hetero, niin en voi tästä tehdä johtopäätöksiä. [/quote]   "Väestöliitossa seksologian johtavana asiantuntijana työskentelevä Tarja Santalahti on asiakastyössään huomannut, että naiset tuntevat yhä voimakkaammin oikeutensa haluta ja saada tyydyttävää seksiä. Jos sitä ei ole tarjolla kotona, kynnys hakeutua muualle on laskenut. Miehet ovat toimineet näin iät ja ajat, mutta naisten kohdalla kyse on nousevasta trendistä. "Puolisoiden seksuaalisten tarpeiden erilaisuus on uskottomuuden syynä tavallisempi kuin arvaammekaan. Se on myös syy, johon liittyy voimakasta syyllisyyttä ja häpeää", Santalahti sanoo. Yli 20 vuotta vastaanottoa pitänyt Santalahti näkee, että uskottomuus on muutenkin tasa-arvoistunut. Vastaanotolla näkyy, että naiset pettävät jokseenkin yhtä paljon kuin miehetkin."  http://www.hs.fi/elama/a1395212811903     Toki sinulla on av-mammana parempaa tietoa  ;) [/quote] Mitä tulet pätemään, kun en kieltänyt naisten pettämistä. Sanoin vain, että tästä ei ole omia kokemuksia. Luuletko, että pääsit nyt jotenkin näpäyttämään? Eihän tuo ketään yllätä. [/quote]   Luepa oma tekstisi uudestaan. Väität ihan pokkana että vain miehet pettävät ja jokainen mies pettää jossain vaiheessa. [/quote] Näin! Otinko kantaa naisiin ollenkaan: puolesta tai vastaan? En, se on eri keskustelu!

[/quote]

Aloitus ei koske myöskään miesten pettämistä. Sinä kuitenkin päätit julistaa että KAIKKI miehet pettävät.

Sekin on eri keskustelu.

Vierailija
77/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:58"]Täällä yksi täti, jolla todella sosiaalinen puoliso. Ystäviä, kavereita ja tuttuja tosi paljon sekä työn että harrastusten kautta. Menoja ja harrastuksia, myös ilta tosi paljon. Koskaan ei ole ollut yötä poissa kotoa, ettei olisi ollut etu käteen tiedossa. Alkoakin ottaa joskus, mutta aika vähän. Olisin tosi huolestunut, jos ei ilmaantuisi kotia. Soittaisin kaikki läpi ja lähtisin hakemaan. Sama vice versa. Meillä yhteiseloa takana 16 vuotta ja en osaa edes ajatella moista.

Kyllä miehesi varmaan kotoutuu, mutta sopikaa pelisäännöt. Epätietoisuudessa on varmaan kauhea olla. Itse ainakin ajattelisin pahinta vaikkei pitäisi. Kai ne, jotka tottuneet sellaiseen eivät reagoi, mutta minä repeisin.
[/quote]
oliko miehesi huora, vai mitä etuja hänellä jäi käteen yön poissaoloista?

Vierailija
78/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen verran omasta kokemuksesta, että meillä joskus parisuhteen alkuaikoina, kun kavereita kävi iltaa istumassa, saattoi joku miehen kaveri oikeasti sammua meidän sohvalle. Nukkui siinä sitten aamuun asti. Kerran yks tyyppi sammui vessaan. Ja oli laittanut vielä vessan lukkoon. Vaimo soitteli useampaan kertaan ja loppujen lopuksi vastasimme siihen ja kerroimme että miehesi on sammuneena vessassa lukkojen takana. Joten noita sammumisia voi oikeasti sattua. Ja akkukin voi loppua.

Vierailija
79/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:23"]Sen verran omasta kokemuksesta, että meillä joskus parisuhteen alkuaikoina, kun kavereita kävi iltaa istumassa, saattoi joku miehen kaveri oikeasti sammua meidän sohvalle. Nukkui siinä sitten aamuun asti. Kerran yks tyyppi sammui vessaan. Ja oli laittanut vielä vessan lukkoon. Vaimo soitteli useampaan kertaan ja loppujen lopuksi vastasimme siihen ja kerroimme että miehesi on sammuneena vessassa lukkojen takana. Joten noita sammumisia voi oikeasti sattua. Ja akkukin voi loppua.
[/quote]
totta, ja on paljon muitakin syitä kuin pettäminen. Tosin on kyllä mulkkumaista ja itsekästä, jos ei ole aamulla kotona

Vierailija
80/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:19"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:15"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:05"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 11:02"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:52"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 10:47"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:57"] Valitettavasti se tuntuu vaan olevan niin, että miehet pettävät, vaikka naiset kuinka mitä luulevat. Se että miehesi ei petä, voi tarkoittaa myös sitä, että ei vaan ole jäänyt kiinni. Ei pettäminen tarkoita automaattisesti salasuhdetta ja voihan se olla kertaluontoista, mutta miehet pettävät jossain vaiheessa! Sinkkuna tämä on tullut nähtyä aivan liian usein ja niistä perheenisistä joista ei uskoisi. Poikneuksia toki on, enkä nyt ala sanomaan, että apn mies on pettämisreissulla. [/quote]   Naiset pettää ihan siinä missä miehetkin. Mutta tarkoituksesi on lietso miesvihaa, eikö niin? [/quote] Ei, kokemukseni koskee vain miehiä. Kyllä naisetkin pwttävät siinä missä miehet, mutta olen hetero, niin en voi tästä tehdä johtopäätöksiä. [/quote]   "Väestöliitossa seksologian johtavana asiantuntijana työskentelevä Tarja Santalahti on asiakastyössään huomannut, että naiset tuntevat yhä voimakkaammin oikeutensa haluta ja saada tyydyttävää seksiä. Jos sitä ei ole tarjolla kotona, kynnys hakeutua muualle on laskenut. Miehet ovat toimineet näin iät ja ajat, mutta naisten kohdalla kyse on nousevasta trendistä. "Puolisoiden seksuaalisten tarpeiden erilaisuus on uskottomuuden syynä tavallisempi kuin arvaammekaan. Se on myös syy, johon liittyy voimakasta syyllisyyttä ja häpeää", Santalahti sanoo. Yli 20 vuotta vastaanottoa pitänyt Santalahti näkee, että uskottomuus on muutenkin tasa-arvoistunut. Vastaanotolla näkyy, että naiset pettävät jokseenkin yhtä paljon kuin miehetkin."  http://www.hs.fi/elama/a1395212811903     Toki sinulla on av-mammana parempaa tietoa  ;) [/quote] Mitä tulet pätemään, kun en kieltänyt naisten pettämistä. Sanoin vain, että tästä ei ole omia kokemuksia. Luuletko, että pääsit nyt jotenkin näpäyttämään? Eihän tuo ketään yllätä. [/quote]   Luepa oma tekstisi uudestaan. Väität ihan pokkana että vain miehet pettävät ja jokainen mies pettää jossain vaiheessa. [/quote] Näin! Otinko kantaa naisiin ollenkaan: puolesta tai vastaan? En, se on eri keskustelu!

[/quote]

Aloitus ei koske myöskään miesten pettämistä. Sinä kuitenkin päätit julistaa että KAIKKI miehet pettävät.

Sekin on eri keskustelu.
[/quote]

Kommentti on osa täällä käytyä keskustelua. Missä lukee että KAIKKI miehet pettävät?
Luetun ymmärtämisesi vaatii treeniä!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän kahdeksan