Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaa, en tiedä missä mies on

Vierailija
30.05.2015 |

On tullut aina - siis aina - yöllä kotiin kun on luvannut. Välillä tuntuu, että keinolla millä hyvänsäkin (ihan tuntemattomien kyydissä jne.), vaan eipä tullut viime yönä. Yleensä peruskaava näissä illoissa on jotain hengailua, bilistä ja vaikka baareilu lähtisi vähän käsistä niin kyllä ne sen sieltä on tähän mennessä aina sulkemisajan jälkeen pihalle potkinut. Yleensä kömpii öillisine mättöruokinensa siis viimeistään aamuyöstä kotiin.

 

Puhelin on nyt kiinni, heräsin yöllä neljän maissa ja koitin silloin jo soittaa ja sama juttu. Lähti meidän autolla, ei ole pihassa eikä hajuakaan missä voisi olla. Mies ei todellakaan ole pettämässä, tiedän sen, joten sen voi sulkea heti pois. Soitti vielä ihanan puhelun ja toivotti hyvät yöt ennen ku mä menin nukkumaan. Kavereillensa olen laitellut viestiä, mutta taitaa kaikki vielä nukkua.

Mua jotenkin ihan oksettaa tää epätietoisuus ja kädettömyys kun pitää vaan odottaa. :( Samalla suututtaa, ainoastaan pyysin miestä tulemaan ennen aamua kotiin ja olemaan tavoitettavissa, muuten olisi voinut rellestellä miten huvittaa. Miten mä nyt saisin itseni rauhoittumaan ja onko mitään, mitä kannattaisi nyt tehdä vielä? Koska tulis huolestua ihan tosissaan? :(

Kommentit (133)

Vierailija
21/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:56"]Jotenkin tuntuu, että nykyään Suomessa on tabu, että joku ei pettäisi. Mulla on mies, ja uskokaa tai älkää, hän ei petä ja minä en petä häntä.

Joten aloittaja, huoli pois. Kyllä miehesi pian tulee kotia.
[/quote]

No ei kyse ole mistään tabusta vaan siitä, että ei oikeasti toisesta ihmisestä ikinä voi tietää. Et sä vaan voi sanoa, että joku ei ikinä tekisi jotain. Tuo "mun mies ei ikinä ikinä pettäisi!" On vähän sama kun sanoisi, että "mun mies rakastaa mua ikuisesti". Ei elämästä vaan koskaan voi tietää, eikä etenkään humalassa jolloin ei muutenkaan ole ihan oma itsensä.

Vierailija
22/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksaisi aikuisena katsella tai elää vastaavaa draamaa, on se sitten pettämistä tai tolkutonta ryyppäämistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

lähti autolla ryyppäämään? MITÄ VITTUA?

Vierailija
24/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:09"]Ikään kuin ryyppyreissun venähtäminen automaattisesti tarkoittaisi pettämistä. Todennäköisin selitys on se, että ukko on vetänyt hiukan liikaa viinaa ja sammunut kaverin sohvalle tai joutunut putkaan.

Et voi tehdä muuta kuin odottaa. Mun mies on kaksi kertaa tullut kotiin vasta iltapäivällä, kännissä kuin käki. Ei ollut pettänyt vaan sammunut rappukäytävään, josta huoltomies on sen herätellyt aamulla ja laittanut laskun perään pilalle menneistä käytävämatoista ja lattiasta.

Tsemppiä ap, todennäköisesti mies hiipii kotiin muutaman tunnin sisällä.
[/quote]

Uh, hieno mies sulla...

Vierailija
25/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:11"]

 koska joku joskus sanoi että ne miehet ei petä jotka ei muualta saa. Ei ainakaan mun mies. Niin ja kysyin sillon kun mies oli vielä kännissä ja puhuu sillon aina totta. 

[/quote]

Siis mitä? Ne miehet ei petä, jotka ei muualta saa? Siis jotka ei saa muilta kuin omalta puolisoltaan? Joo, ei varmaan petäkään jos ei kerran ketään muuta saa. Vai tarkoititko että ne miehet ei petä, jotka saa tarpeeksi seksiä puolisoltaan? Salli mun nauraa.

Sori, naurattaa myös tuo "puhuu aina kännissä totta" :D Sehän on ihan yleinen tieto, että kännissä puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja valehdellaan tuhat kertaa sujuvammin kuin selvinpäin.

Mutta ihan ot; kovin monella täällä (viesteistänne päätellen) on mies joka sammuu milloin minnekin ja kusee, paskoo ja oksentaa alleen tai viettää putkassa öitään. Aivan käsittämätöntä että joillekin tuo on ihan ok ja normaalia käytöstä, jolle vaan kohautellaan hartioita. Ei voi ymmärtää O_o

Vierailija
26/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:09"]Ikään kuin ryyppyreissun venähtäminen automaattisesti tarkoittaisi pettämistä. Todennäköisin selitys on se, että ukko on vetänyt hiukan liikaa viinaa ja sammunut kaverin sohvalle tai joutunut putkaan. Et voi tehdä muuta kuin odottaa. Mun mies on kaksi kertaa tullut kotiin vasta iltapäivällä, kännissä kuin käki. Ei ollut pettänyt vaan sammunut rappukäytävään, josta huoltomies on sen herätellyt aamulla ja laittanut laskun perään pilalle menneistä käytävämatoista ja lattiasta. Tsemppiä ap, todennäköisesti mies hiipii kotiin muutaman tunnin sisällä. [/quote] Uh, hieno mies sulla...

[/quote]

Niin on, ei ole ryyppyreissut venähtäneet sen ripityksen jälkeen, jonka pidin kun tuli toisen kerran vasta päivällä kotiin. Laskunkin maksoi kiltisti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Provo. Jos mies lähtee autolla ryyppäämään niin ei kai kukaan odotakaan näkevänsä autoa pihalla aamulla... tai siis toivottavasti ei odota.

Vierailija
28/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:51"]Pettää. Pahoittelen. Turha uskotella, että olisi muu syy. Tulee kotiin, kertoo että kännykästä loppui akku ja nukkui kaverin sohvalla, jonne sammui, sit painelee suihkuun, on ylirakastava useamman päivän. Ja saattaa alkaa ottaa vessaankin kännykän mukaan. Tuttu kuvio. Se petti.
[/quote]
Ja koska sua petettiin niin kaikki muutkin. Toki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:15"]lähti autolla ryyppäämään? MITÄ VITTUA?
[/quote]

Lähti autolla selvinpäin ja jätti sen jonnekin. Tekee joskus noin, hakenut sitten seuraavana aamuna.

Laitan kyllä viestin jos jotain kuuluu, edes niistä joille oon laittanut viestiä ja soittopyyntöä. Tämäkin niin tyhmää, jos on huoli ni on huoli ja tekee mieli viestitellä kaikille jotka vois jotain tietää. Pian sitä sitten saa varmaan jonkun neuroottisen pirttihirmun maineen. Ap

Vierailija
30/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:17"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:11"]

 koska joku joskus sanoi että ne miehet ei petä jotka ei muualta saa. Ei ainakaan mun mies. Niin ja kysyin sillon kun mies oli vielä kännissä ja puhuu sillon aina totta. 

[/quote]

Siis mitä? Ne miehet ei petä, jotka ei muualta saa? Siis jotka ei saa muilta kuin omalta puolisoltaan? Joo, ei varmaan petäkään jos ei kerran ketään muuta saa. Vai tarkoititko että ne miehet ei petä, jotka saa tarpeeksi seksiä puolisoltaan? Salli mun nauraa.

Sori, naurattaa myös tuo "puhuu aina kännissä totta" :D Sehän on ihan yleinen tieto, että kännissä puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja valehdellaan tuhat kertaa sujuvammin kuin selvinpäin.

Mutta ihan ot; kovin monella täällä (viesteistänne päätellen) on mies joka sammuu milloin minnekin ja kusee, paskoo ja oksentaa alleen tai viettää putkassa öitään. Aivan käsittämätöntä että joillekin tuo on ihan ok ja normaalia käytöstä, jolle vaan kohautellaan hartioita. Ei voi ymmärtää O_o
[/quote]

No niimpä, ja käytetään vielä näitä omia tähtihetkiä toisen lohduttamiseksi... huhhuh.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:17"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:11"]

 koska joku joskus sanoi että ne miehet ei petä jotka ei muualta saa. Ei ainakaan mun mies. Niin ja kysyin sillon kun mies oli vielä kännissä ja puhuu sillon aina totta. 

[/quote]

Siis mitä? Ne miehet ei petä, jotka ei muualta saa? Siis jotka ei saa muilta kuin omalta puolisoltaan? Joo, ei varmaan petäkään jos ei kerran ketään muuta saa. Vai tarkoititko että ne miehet ei petä, jotka saa tarpeeksi seksiä puolisoltaan? Salli mun nauraa.

Sori, naurattaa myös tuo "puhuu aina kännissä totta" :D Sehän on ihan yleinen tieto, että kännissä puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja valehdellaan tuhat kertaa sujuvammin kuin selvinpäin.

Mutta ihan ot; kovin monella täällä (viesteistänne päätellen) on mies joka sammuu milloin minnekin ja kusee, paskoo ja oksentaa alleen tai viettää putkassa öitään. Aivan käsittämätöntä että joillekin tuo on ihan ok ja normaalia käytöstä, jolle vaan kohautellaan hartioita. Ei voi ymmärtää O_o

[/quote]

"Sammuu milloin minnekin" on ainakin minun mieheni tapausessa täysin väärä ilmaisu. Kyllä, hän on kaksi kertaa tehnyt sen virheen, että juo liikaa viinaa ja on herännyt rappukäytävästä. Ikään kuin ihminen ei koskaan tekisi virheitä, eihän sellaista ihmistä olekaan.

En todellakaan pelkästään kohauttanut olkiani, tein hyvin selväksi, että jos aikoo harrastaa tuota älytöntä juomista, minä en sitä aio katsoa. Mies on hyvä ja huolehtiva isä, joka ei juurikaan edes juo. Pari olutta ottaa kesäiltana, jos grillaillaan.

18

Vierailija
32/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos mua ei olisi kuulut aamu 5 mennessä kotiin (siihen mennessä pääsee meille taxilla kaupungilta, vaikka olisi mikä jono), toivoisin miehen soittavan poliisille tai sairaalaan.

Koska mulle olisi sattunut jotain.

Olen ollut tilanteessa missä kaverista ajateltiin, että "on pettämässä/ kännissä yms." löytyi kuolleena ihan loogisesta paikasta.

Eli jos ei ihan oikeasti sovi profiiliin, soita sairaalat ja poliisit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun mies kerta lähtenyt autolla, on hän todennäköisesti siellä missä autokin, eli varmaan jonkun kaverin sohvalla nukkumassa.

Vierailija
34/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:51"]Voispa edes kysyy, oisko poliisi sen jostain syystä poiminut talteen... Sekin olis helpotus. Vaikkei toi mies kyllä ennen ole putkaillutkaan. Ap
[/quote]

Poliisi ei anna tietoa yli 18-vuotiaista. Mulle sanottiin kerran sieltä, et kyllä se kotiin tulee, oota vaan. No siellä Pasilassaha se oli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:17"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:11"]

 koska joku joskus sanoi että ne miehet ei petä jotka ei muualta saa. Ei ainakaan mun mies. Niin ja kysyin sillon kun mies oli vielä kännissä ja puhuu sillon aina totta. 

[/quote]

Siis mitä? Ne miehet ei petä, jotka ei muualta saa? Siis jotka ei saa muilta kuin omalta puolisoltaan? Joo, ei varmaan petäkään jos ei kerran ketään muuta saa. Vai tarkoititko että ne miehet ei petä, jotka saa tarpeeksi seksiä puolisoltaan? Salli mun nauraa.

Sori, naurattaa myös tuo "puhuu aina kännissä totta" :D Sehän on ihan yleinen tieto, että kännissä puhutaan mitä sylki suuhun tuo ja valehdellaan tuhat kertaa sujuvammin kuin selvinpäin.

Mutta ihan ot; kovin monella täällä (viesteistänne päätellen) on mies joka sammuu milloin minnekin ja kusee, paskoo ja oksentaa alleen tai viettää putkassa öitään. Aivan käsittämätöntä että joillekin tuo on ihan ok ja normaalia käytöstä, jolle vaan kohautellaan hartioita. Ei voi ymmärtää O_o
[/quote]

Mietin samaa, "kyllä se aina kotiin löytää". Tosi normaalia joo et aikuinen mies usein vetää teiniperseet.

Vierailija
36/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:18"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:09"]Ikään kuin ryyppyreissun venähtäminen automaattisesti tarkoittaisi pettämistä. Todennäköisin selitys on se, että ukko on vetänyt hiukan liikaa viinaa ja sammunut kaverin sohvalle tai joutunut putkaan. Et voi tehdä muuta kuin odottaa. Mun mies on kaksi kertaa tullut kotiin vasta iltapäivällä, kännissä kuin käki. Ei ollut pettänyt vaan sammunut rappukäytävään, josta huoltomies on sen herätellyt aamulla ja laittanut laskun perään pilalle menneistä käytävämatoista ja lattiasta. Tsemppiä ap, todennäköisesti mies hiipii kotiin muutaman tunnin sisällä. [/quote] Uh, hieno mies sulla...

[/quote]

Niin on, ei ole ryyppyreissut venähtäneet sen ripityksen jälkeen, jonka pidin kun tuli toisen kerran vasta päivällä kotiin. Laskunkin maksoi kiltisti.
[/quote]

Aikuismaista tommonen perseily.

Vierailija
37/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:28"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 08:51"]Voispa edes kysyy, oisko poliisi sen jostain syystä poiminut talteen... Sekin olis helpotus. Vaikkei toi mies kyllä ennen ole putkaillutkaan. Ap
[/quote]

Poliisi ei anna tietoa yli 18-vuotiaista. Mulle sanottiin kerran sieltä, et kyllä se kotiin tulee, oota vaan. No siellä Pasilassaha se oli.
[/quote]
Mulle annettiin sairaalasta "rivien välistä" tieto, ettei läheinen ole siellä. Poliisilta voinee yrittää samaa: "olen äärimmäisen huolissani, koska en voi uskoa mieheni tehneen mitään sellaista, että päätyisi putkaan. Haluan tehdä katoamisilmoituksen. Mihin toimenpiteisiin ryhdytte?".

Vierailija
38/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sairaalasta olisi ilmoitettu kotiin. Kaverilla se on. Jos ihan hysteeriseksi menet, herätä ensin joku kaveri soitolla ennen kuin alat soitteleen poliisit ja sairaalat.

Vierailija
39/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:31"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:18"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:16"] [quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:09"]Ikään kuin ryyppyreissun venähtäminen automaattisesti tarkoittaisi pettämistä. Todennäköisin selitys on se, että ukko on vetänyt hiukan liikaa viinaa ja sammunut kaverin sohvalle tai joutunut putkaan. Et voi tehdä muuta kuin odottaa. Mun mies on kaksi kertaa tullut kotiin vasta iltapäivällä, kännissä kuin käki. Ei ollut pettänyt vaan sammunut rappukäytävään, josta huoltomies on sen herätellyt aamulla ja laittanut laskun perään pilalle menneistä käytävämatoista ja lattiasta. Tsemppiä ap, todennäköisesti mies hiipii kotiin muutaman tunnin sisällä. [/quote] Uh, hieno mies sulla... [/quote] Niin on, ei ole ryyppyreissut venähtäneet sen ripityksen jälkeen, jonka pidin kun tuli toisen kerran vasta päivällä kotiin. Laskunkin maksoi kiltisti. [/quote] Aikuismaista tommonen perseily.

[/quote]

En mä ole väittänytkään, että se olisi fiksua tai suotavaa. Otti kuitenkin opikseen.

Vierailija
40/133 |
30.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 09:26"]Jos mua ei olisi kuulut aamu 5 mennessä kotiin (siihen mennessä pääsee meille taxilla kaupungilta, vaikka olisi mikä jono), toivoisin miehen soittavan poliisille tai sairaalaan.

Koska mulle olisi sattunut jotain.

Olen ollut tilanteessa missä kaverista ajateltiin, että "on pettämässä/ kännissä yms." löytyi kuolleena ihan loogisesta paikasta.

Eli jos ei ihan oikeasti sovi profiiliin, soita sairaalat ja poliisit.
[/quote]

Voi hirvee. :( Tää nyt vaan hankaloittaa. Mä mietin itseni kohdalla välillä samaa, jos olen vaikka itsekseni pidemmän aikaa, siis useampia päiviä esimerkiksi. Sinkkuna ja työttömänä saatoin virua päiviä ilman yhtäkään yhteydenottoa.
Miehistä ajattelee jotenkin helpommin, että kyllä se pärjää, onhan se mies. Mutta autas armias jos hentonen nainen kateissa, kynnys ottaa yhteys viranomaisiin pienempi. Vaikka yleensähän ne on juuri ne miehet, jotka toistensa kimppuun käyvät tms. :(
Saako poliisilta tiedustella putkassa olevaa? Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kahdeksan