Onko Päivi Räsänen syyllistynyt rikokseen?
Mitä mieltä olet?Onko Päivi tehnyt rikollisen teon?Onko oikein jos saa tuomion puheistaan?
Kommentit (317)
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.
Puututaan nykyaikanakin muihinkin epänormaaliuksiin. Lihavuus, elintasosairaudet, vammauttavat asiat. Onko se halventavaa ja vihapuhetta a.o. ryhmiä kohtaan? Voi hyvin kuvitella että kauan sitten Raamatun syntyaikoina tuotakin on pidetty ei niin hyvänä juttuna.
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.
Kansanedustajat on valittu sinne ilmaisemaan vakaumuksiaan. Räsänen kd:aa ellen väärin muista. Ei siitä tarvitse ottaa nokkiinsa enempää kuin muidenkaan edustajien vakaumuksista. Räsänen ei ole vaatinut olemaan homoja hiljaa tai muuten rajoittanut, eikä heidän puolesta puhujiaan.
Se jos homoseksuaalit ja muut kokevat oikeuksiensa rajoittamista, ei johdu lainsäädännöstä vaan ilmeisesti heteroiden suhtautumisesta yksityiskuvioissa, esim. työssä. Siihen ei jonkun martyrisoiminen mitään vaikuta, turha keissi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt päätetään, että uskonnon varjolla/perusteella ei saa ilmaista näkemystä tietyistä asioista, tulee tämän koskea kaikkia uskontokuntia. Erityisvalvonnassa tulisi olla islaminusko, sillä siellä vihapuhetta julistetaan aivan tavanomaisesti ja eri ihmisryhmien (vääräuskoiset, homot jne.) halveksunta ja aito vaino kuuluu asiaan.
Siksi tämä oikeudenkäynti on niin merkityksellinen juuri tässä ajassa!
Oli uskonto mikä tahansa, ei sen nimissä saa ihmisryhmää vainota!Yksilötasolla on tunnistettavissa myös uskontojen uhreja joita on suljettu yhteisöjen ulkopuolelle eli paljon mahtuu pahantekoa fundamentalistisissa suuntautumisissa vaikka itse uskonnon sanoma olisi rakastava
Haastapa sitten ne kaikki kyseiset vainoajat oikeuteen, lainsäädäntö ei tunne uhrisyyllistä kaikkien puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivi Räsänen on käännösvirheen uhri. Alkuperäisessä, latinankielisesssä raamatussa ei mainita homoja. Käännösvirhe on joko vahinko tai tahallinen.
Päivi on siis syyntakeeton. Hänen vihansa homoja vastaan perustuu ns vale-uutiseen. Jumala ei ole kieltänyt homoutta.
Sen sijaan siellä tuomitaan pienten poikien hyväksikäyttö. Siitä lienee kaikki edelleen samaa mieltä. Lapsia ei saa käyttää hyväkseen, ei vaikka sen kuittaisi katumalla.
https://um-insight.net/perspectives/has-“homosexual”-always-been-in-the-bible/
Höpö höpö.
Raamattua ei ole alunperin edes kirjoitettu latinaksi vaan heprean ja aramean kielillä.
Paljon mahdollista että roomalaisen kulttuurin kristillistyminen poisti tuon poikien hyväksikäytön, ja paljon muuta mitä pidämme paheksuttavana toisen ihmisen hyväksikäyttönä. Mutta se kaikki jäi elämään toisaalla. Homopojat voivat kiittää onneaan että saivat olla lapsuutensa ilman setämiehiä. Kristillisten normien purkutalkoissa yritetään normalisoida jälleen kaikki tuo.
Oikeus päättää nyt, onko R. syyllistynyt rikokseen. Vielä sitä ei tiedetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.Kansanedustajat on valittu sinne ilmaisemaan vakaumuksiaan. Räsänen kd:aa ellen väärin muista. Ei siitä tarvitse ottaa nokkiinsa enempää kuin muidenkaan edustajien vakaumuksista. Räsänen ei ole vaatinut olemaan homoja hiljaa tai muuten rajoittanut, eikä heidän puolesta puhujiaan.
Eikös tuo ole ristiriitaista, miksi hän on mukana lakien laadinnassa joskerran raamattu on kaikkien lakien yläpuolella. Eikö lait ole silloin turhia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivi Räsänen on käännösvirheen uhri. Alkuperäisessä, latinankielisesssä raamatussa ei mainita homoja. Käännösvirhe on joko vahinko tai tahallinen.
Päivi on siis syyntakeeton. Hänen vihansa homoja vastaan perustuu ns vale-uutiseen. Jumala ei ole kieltänyt homoutta.
Sen sijaan siellä tuomitaan pienten poikien hyväksikäyttö. Siitä lienee kaikki edelleen samaa mieltä. Lapsia ei saa käyttää hyväkseen, ei vaikka sen kuittaisi katumalla.
https://um-insight.net/perspectives/has-“homosexual”-always-been-in-the-bible/
Höpö höpö.
Raamattua ei ole alunperin edes kirjoitettu latinaksi vaan heprean ja aramean kielillä.
Uuden Testamentin alkuperäiskieli on Kreikka ( Koine kreikka).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.Kansanedustajat on valittu sinne ilmaisemaan vakaumuksiaan. Räsänen kd:aa ellen väärin muista. Ei siitä tarvitse ottaa nokkiinsa enempää kuin muidenkaan edustajien vakaumuksista. Räsänen ei ole vaatinut olemaan homoja hiljaa tai muuten rajoittanut, eikä heidän puolesta puhujiaan.
Eikös tuo ole ristiriitaista, miksi hän on mukana lakien laadinnassa joskerran raamattu on kaikkien lakien yläpuolella. Eikö lait ole silloin turhia?
Hänen mielestään lait eivät ole ristiriidassa hänen vakaumuksensa tai demokratian kanssa. Uskonnollinen kannaotto oli tähdätty hänen oman yhteisönsä julkiseen toimintaan siinä sateenkaarikävelyssä. Räsäsen tuomitsevat kannanotot osoittavat miten ohut tietämys heillä on, tulee myötähäpeää.
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.
Tämä onkin huolestuttavaa. On järkyttävä ajatus, että sinua ja minua koskevia päätöksiä tekee satukirjoihin ja mielikuvistusolentoihin uskova poliitikko. Aivan kauhea ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietitte Räsäsen lausuntoja abortista, avoliitosta tai esiaviollisesta seksistä noiden syytteiden lisäksi. Lausunnot eivät ole enää tätäpäivää.
Erikoisinta on kuitenkin se, että hän on kansanedustaja. Hän on mukana säätämässä lakeja ja asetuksia. Lakeja joita meidän kaikkien tulee noudattaa. Jostain syystä hän on kuitenkin katsonut vakaumuksensa olevan lakien yläpuolella. Eikö hänen olisi pitänyt luopua kansanedustaja tehtävästä jo aikaa sitten.Kansanedustajat on valittu sinne ilmaisemaan vakaumuksiaan. Räsänen kd:aa ellen väärin muista. Ei siitä tarvitse ottaa nokkiinsa enempää kuin muidenkaan edustajien vakaumuksista. Räsänen ei ole vaatinut olemaan homoja hiljaa tai muuten rajoittanut, eikä heidän puolesta puhujiaan.
Eikös tuo ole ristiriitaista, miksi hän on mukana lakien laadinnassa joskerran raamattu on kaikkien lakien yläpuolella. Eikö lait ole silloin turhia?
Räsänen ei jostain syystä seuraa Jeesusta siinä, että pysyisi erossa politiikasta. Jeesus sanoutui irti politiikasta. Jeesusta ei olisi nähty vaalimainoksissa.
Mikä se Räsäsen rikos on tässä?
Syyttäjien olemuksen ja ilmeiden perusteella heidän pitäisi keskittyä elämässään johonkin positiivisiin ja mukaviin asioihin enemmän.
Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka paljon halveksin Räsästä ja hänen hihhuliperhettään. Hah hah hah!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt päätetään, että uskonnon varjolla/perusteella ei saa ilmaista näkemystä tietyistä asioista, tulee tämän koskea kaikkia uskontokuntia. Erityisvalvonnassa tulisi olla islaminusko, sillä siellä vihapuhetta julistetaan aivan tavanomaisesti ja eri ihmisryhmien (vääräuskoiset, homot jne.) halveksunta ja aito vaino kuuluu asiaan.
Siksi tämä oikeudenkäynti on niin merkityksellinen juuri tässä ajassa!
Oli uskonto mikä tahansa, ei sen nimissä saa ihmisryhmää vainota!Yksilötasolla on tunnistettavissa myös uskontojen uhreja joita on suljettu yhteisöjen ulkopuolelle eli paljon mahtuu pahantekoa fundamentalistisissa suuntautumisissa vaikka itse uskonnon sanoma olisi rakastava
Kukaan ei vainoa mitään ihmisryhmää tässä. Kaikki Raamatun opetuksen vastainen, heteroavioliiton ulkopuolinen, seksuaalinen kanssakäyminen on samalla viivalla. Eli mistään ihmisryhmästä ei ole kyse. Vaan siitä minkä Raamattu nimeää synniksi.
Päivi Räsäsen logiikan mukaan tummaihoiselle pitäisi kaiketi sanoa, että "kunnioitan kyllä ihmisarvoasi mutta ihonvärisi on viallinen ja siitä pitäisi päästä eroon, sillä jumalalle se on kauhistus, mutta voit kyllä eheytyä".
Vierailija kirjoitti:
Mikä se Räsäsen rikos on tässä?
Syyttäjien olemuksen ja ilmeiden perusteella heidän pitäisi keskittyä elämässään johonkin positiivisiin ja mukaviin asioihin enemmän.
Syyttäjät ovat sellaisen ammatin valinneet, ettei työasioissa ole positiivisia ja mukavia asioita. "Asiakkaina" on rikoksentekijöitä.
Mikäkö se rikos on tässä? Rikoslaissa määritelty kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt päätetään, että uskonnon varjolla/perusteella ei saa ilmaista näkemystä tietyistä asioista, tulee tämän koskea kaikkia uskontokuntia. Erityisvalvonnassa tulisi olla islaminusko, sillä siellä vihapuhetta julistetaan aivan tavanomaisesti ja eri ihmisryhmien (vääräuskoiset, homot jne.) halveksunta ja aito vaino kuuluu asiaan.
Siksi tämä oikeudenkäynti on niin merkityksellinen juuri tässä ajassa!
Oli uskonto mikä tahansa, ei sen nimissä saa ihmisryhmää vainota!Yksilötasolla on tunnistettavissa myös uskontojen uhreja joita on suljettu yhteisöjen ulkopuolelle eli paljon mahtuu pahantekoa fundamentalistisissa suuntautumisissa vaikka itse uskonnon sanoma olisi rakastava
Kukaan ei vainoa mitään ihmisryhmää tässä. Kaikki Raamatun opetuksen vastainen, heteroavioliiton ulkopuolinen, seksuaalinen kanssakäyminen on samalla viivalla. Eli mistään ihmisryhmästä ei ole kyse. Vaan siitä minkä Raamattu nimeää synniksi.
Täällä Räsäsen puolustajilta on hämärtynyt se tosiasia, että oikeudessa tuomitaan Suomen lain mukaan. Ei minkään muun auktoriteetin.
Maallisessa oikeudenkäytössä Raamattu on kirjallisuutta. Vain kirja muiden joukossa. Sanaa synti ei löydy rikoslaista, kiihottaminen kansanryhmää kohtaan löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka paljon halveksin Räsästä ja hänen hihhuliperhettään. Hah hah hah!
Eli olet Räsäsen tasolla.
Yläpeukutin tai alapeukutin monia kommentteja tässä ketjussa. Muutin mieleni, en halua sotkeentua koko jupakkaan millään lailla. Perun yläpeukutukset ja alapeukutukset.