Miten äitisi suhtautuu, jos otat esille jonkun lapsuutesi epäkohdan?
Esim sisarusten välisen eriarvoisuuden, murtosiän huomioimisen, tms asian.
Mun äiti suuttuu ja vaihtaa aihetta
Kommentit (462)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:41"]
Mitä ihmeen lässytystä tämä on ettei omia kokemuksiaan saisi tuoda esiin ja niistä puhua, jos kyseessä on oma äiti?! Kyllä jokaisella on oikeus tietää ja kaikesta pitää voida puhua. Pelkäävätkö täällä keskustelevat, jotka kieltävät puhumasta vanhoista, että se on teilläkin edessä. Lapset tulevat kyselemään ja vaatimaan selityksiä? Itse olen ainakin omille lapsilleni nyt jo sanonut että jos joskus haluavat puhua, on se sitten meidän kesken tai terapiassa niin tulen välittömästi. Minä en ole täydellinen ja koska en voi nähdä asioita kuin omasta näkökulmastani olen valmis kertomaan miksi tein mitä tein. Se on myös osa lapsen kasvua, kasvatusta ja lähimmäisenä oloa. Tavoitteena on onnellinen tuleva aikuinen, jonka minä olen tähän maailmaan tuonut.
[/quote]SE SAMA IHMINEN vastailee ja puolustaa äitejä. Simppeli-ihminen, jolla ei varmaan ole ollut omassa elämässä mitään ongelmia tai ei sitten myönnä, että ongelmia on. Ei kannata välittää. Tuo sama tyyppi alkaa laukomaan vastauksia aina kun äideistä puhutaan...
[/quote]
Jollakulla kyllä vaikuttaisi olevan ongelmia, eikä se ole tuo "simppeli-ihminen".
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 08:57"]Aivan käsittämätöntä kaltoinkohtelun vähättelyä. Ei ihme että Suomi on masennus- ja itsemurhatilastojen kärkipäätä.
[/quote]
Suomen nuo tilastot ovat monesti viinan aiheuttamia. Viina ruokkii masennusta ja Suomessa on perinteisesti ihannoitu viinan juontia. Ei kaikki sentään äideistä johdu.
Mun äiti on pahoillaan siitä, ettei 70-luvulla ohjattu imetyksessä tarpeeksi, minkä takia minä ja vanhempi sisarukseni olemme saaneet korviketta kun maitoa ei tullut. 80-luvulla syntynyt sisarukseni on imetetty ja hän on meistä ainoa allergiton ja muutenkin paljon paremman vastustuskyvyn omaava, muuten samoilla geeneillä.
Ei me keskustella mistään tuollaisesta. Lapsuudestani jos puhutaan, niin se on sitä, kun äitini naureskellen kertoo kuinka kauhea olin missäkin iässä. Ikinä ei omista virheistään sano sanaakaan eikä minusta ihailevaan sävyyn mitään. Usein luen kateellisena fb:ssa, kun äidit kirjoittavat tyttärilleen esim. "Onnea rakas tyttäreni!" tai "Ihana kaunis tyttäreni", mun äiti ei ikinä ole sanonut mitään tuollaista, ei livenä eikä netissä. (Vähän ot, sori.)
Ei uskoisi, että ollaan kuitenkin läheisiä ja ihan normaalit välit...
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 10:32"]Mun äiti on pahoillaan siitä, ettei 70-luvulla ohjattu imetyksessä tarpeeksi, minkä takia minä ja vanhempi sisarukseni olemme saaneet korviketta kun maitoa ei tullut. 80-luvulla syntynyt sisarukseni on imetetty ja hän on meistä ainoa allergiton ja muutenkin paljon paremman vastustuskyvyn omaava, muuten samoilla geeneillä.
[/quote]
Syytätkö äitiäsi allergioistasi? Vai yhteiskuntaa? Mistä tiedät ettette ole vaan geneettisesti sen verran erilaisia tai siskosi ehkä vietti enemmän aikaa ympäristössä, jossa hänen allergiat eivät puhjenneet?
Ei meilläkään halattu tai puhuttu tunteista. Koin silti olevani rakastettu. En itsekään osaa kokoajan hehkuttaa tai halailla. Kyllä rakkautta voi olla ilman suureellisia eleitä. Kokemus, että kelpaa sellaisena kuin on
Otan osaa keskusteluun, vaikka alunperin ajattelin että en. Minullakin on äiti, joka on toiminut kyseenalaisesti. Olen erittäin kauhuissani näistä kommentoijista, jotka asettuvat huonojen äitien puolelle. Ettekö te näe että ihmisten (äitien tässä tapauksessa) täytyy ottaa itse vastuu tekemisistään. Lapsen tehtävä ei ole suojella äitiään negatiivisilta tunteilta. Jos aikuinen lapsi kertoo äidilleen jotain lapsuudestaan, joka puolestaan saa äidin pahalle mielelle, niin sittenpähän tuo. Se että uskaltaa tuoda pahaa mieltä äidilleen kertoo luottamuksesta. Jos ei uskalla kertoa negatiivisia asioita äidilleen niin suhde ei ole jykevä vaan haparoiva. Minä olen ymmärtänyt oman työllistämisen tuloksena miksi äitini oli sellainen kuin oli. Mutta en anna hänelle anteeksi hänen tekojaan, koska MINUN täytyi työstää hänen ja hänen äitinsä huono suhde oman äitisuhteeni lisäksi. Jotta siis ymmärsin miksi hän teki niin kuin teki. Hän itse ei voinut tiedostaa tekojaan vaan minun täytyi tehdä se hänen puolestaan. Hän oli ihminen, joka puksautti minut maailmaan, mikä onnistuu lähes kaikilta ihmisiltä sormia napsauttamalla, mutta äiti hän ei koskaan ollut. Minä tiedostan että aikuisilla on vastuu - jopa teoista, jotka tapahtuivat menneisyydessä.
Varon puhumasta mitää tuollaisista asioista, sillä äidin mielestä minä muistan väärin, vaikka hän on se jolla on tiettävästi muistissa vikaa ja hän suuttuu, jos muistan asiat eri tavalla kuin hän.
Ja kun ei eriavoinen kohtelu ole edes jäänyt lapsuuteen, edelleen he kohtelevat minua ja veljeäni aivan eritavalla.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 10:54"]
Minä tiedostan että aikuisilla on vastuu - jopa teoista, jotka tapahtuivat menneisyydessä.
[/quote]
Mitä se vastuu ihan käytännössä on jos ja kun (huono) äiti ei sitä ota, eikä koskaan ole ottanut?
Voiko aikuinen syyttää loputtomasti vanhempiaa siitä että on sellainen kuin on ja huonosta kohtelusta johtuen en voi muuksi muuttua? Vai pitäisikö se aikuisen joka jonkun lapsi joka tapauksessa on ottaa myös itse vastuu? Vain minä voin muuttaa elämääni ja suhtautumista asioihin meneisyydestä huolimatta tai sen takia.
Harmia, komeensa epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta voi purkaa puhumalla, mutta asioita voi käsitellä myös muulla tavalla.
Mä olen kyllä kysynyt parista ratkaisusta, joita en ymmärtänyt. Äiti sitten selitti mulle, mitä hän oli silloin ne ratkaisut tehdessään miettinyt ja miksi oli tehnyt kuten oli tehnyt. Hyvä, että tulivat puheeksi.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 11:07"]
Mä olen kyllä kysynyt parista ratkaisusta, joita en ymmärtänyt. Äiti sitten selitti mulle, mitä hän oli silloin ne ratkaisut tehdessään miettinyt ja miksi oli tehnyt kuten oli tehnyt. Hyvä, että tulivat puheeksi.
[/quote]
Oikein alkaa ärsyttää, kun ajattelen tällaista keskustelua oman äitini kanssa, koska äiti löis vaan kaiken huumoriksi. Hitto, että välillä ärsyttää, kun se ei osaa mistään keskustella normaalisti. Eli vähän olen kade, kun joku voi äidiltään noin kysellä ja että äiti vielä siihen vastaa asiallisesti.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 10:54"]
Minä tiedostan että aikuisilla on vastuu - jopa teoista, jotka tapahtuivat menneisyydessä.
[/quote]
Mitä se vastuu ihan käytännössä on jos ja kun (huono) äiti ei sitä ota, eikä koskaan ole ottanut?
Voiko aikuinen syyttää loputtomasti vanhempiaa siitä että on sellainen kuin on ja huonosta kohtelusta johtuen en voi muuksi muuttua? Vai pitäisikö se aikuisen joka jonkun lapsi joka tapauksessa on ottaa myös itse vastuu? Vain minä voin muuttaa elämääni ja suhtautumista asioihin meneisyydestä huolimatta tai sen takia.
Harmia, komeensa epäoikeudenmukaisuutta ja katkeruutta voi purkaa puhumalla, mutta asioita voi käsitellä myös muulla tavalla.
[/quote]
Vanhempien syyttäminen ja asioiden läpikäyminen nimenomaan on prosessi menneisyyden hyväksyntään, jotta voi elää tänään parempana ihmisenä. Tässä prosessissa syyttäminen on toive siitä että vaikka vanhempi ei ollut kunnollinen silloin henkilö oli lapsi, niin että tämä vielä suostuisi jonkinlaiseen lämpimään suhteeseen ja korjaamaan virheitään aikuisena, kun aikuinen lapsi uskaltaa uudelleen tuoda lapsuudenajan kivut esiin. Mikäli äiti uudelleen torjuu aikuisen lapsen kieltäytymällä puhumasta, niin silloin alkaa vaikea matka äidistä erkautumiseen. Vastuu on pelkkää sanahelinää näissä tapauksissa. Aikuinen lapsi tekee juuri sen minkä hänen pitääkin eheytyäkseen. Se ei tapahdu silmäräpäyksessä vaan myös aivoissa on ihan fyysisiäkin lukkoja, joiden täytyy hitaasti eheytyä ja parantua. Toisilla tämä prosessi on helpompi ja toisilla vaikeampi riippuen monista tekijöistä.
Mistä ongelmat syntyvät ja miksi lapsi voi huonommin? Onko se ongelma, että lapselle on rakkaudella määritelty rajat esim. kotiintuloaikoina, ei ole ongelma. Onko se ongelma, että kotona äiti on tehnyt monipuolista ruokaa ja halunnut lapsen syövä terveellisesti, ei ole ongelma. Entä se, että viinaa on juotu ja käyttäydytty fiksusti, ei ongelma. Ongelmia ei ole, kun lastakin on samalla arvostettu ja häntä on rakastettu. Pikku risusetkin 70-luvulla pystyy ymmärtämään, kun vastavuoroisesti on rakastettu.
Ongelma on siinä, että on tapahunut myös sellaista, mikä ei ole ollut, eikä ole hyväksyttävää. Ja että äiti tietää sen myös, eikä suostu lapselleen sitä mitenkään käsittelemään vaikka näkee lapsensa kärsivän. Tai ei välitä lapsen kärsimyksestä. Se on alistamista, vähättelyä ja henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. Nykyään lastenkin ajatuksia ja kokemuksia voi helposti lukea mm. netistä, ei ole enää niinkuin ennen, lapset antavat kuulua itsestään. Näiden kuulumisien joukosta erottuu myös epäkohdat, joista ennen vanhaan lapsen piti sulkea suunsa ja kärsiä loppuelämänsä. Esim. isä tai joku sukulainen on raiskannut lapsen ja lapsi on kertonut äidille, äiti on kieltänyt lapsen kuulemisen tai tokaisee lapselle, että sellaista sattuu. Tai viina virtaa kotona ja lapset katselevat aikuisten orgioita. Tai koulussa patistetaan tyttöä kertomaan kotona kuukautisista ja äiti haukkuu sitten huoraksi, eikä tyttö saa rahaa mistään ostaekseen jotain sidetarpeita. Tai äiti käy tyttöä läpsimässä, repimässä tukasta arkaa tyttöä tytön huoneessa, haukkuu huoraksi koska tissit ovat ilmestyneet, kun isä on poissa, isä ei tiedä tästä mitään. Tai jotain lapsista syrjitään perheessä niin, että saa syödäkseen omassa huoneessa muiden kylmiä ruoantähteitä. Jne.
Vanhemmat näitä asioita eivät tuo muille julki, koska he tietävät toimineensa väärin. Lapselle on kova paikka näitä asioita tuoda julki. Kun lapsi yrittää kyseenalaistaa tapahtumat vanhemmileen, ja vanhemmat torjuvat täysin tapahtumat, on vahingot kaksinkertaiset. Lapsi rakastaa vanhempiaan automaattisesti syntymästään asti ja haluaa olla rakastettu. Vanhempien tulisi ymmärtää, että niistä pahoista asioista voi keskustella vaikkakin sitten aikuisen lapsen kanssa. Hyvän suhteen voi luoda silloinkin arvostamalla lasta ja opettelemalla rakastamaan lastaan.
Äiti voi kertoa aikuiselle lapselleen, miksi hän on kokenut, ettei ole osannut suhtautua omaan lapseensa terveellä tavalla. Ja osoittaa, että hän on valmis rakentamaan lapsensa kanssa rakastavaa suhdetta. Aikuinen lapsi kyllä ymmärtää, kun asioista puhutaan. Ja aikuinen lapsi osaa myös edelleen rakastaa äitiään, kun siihen on terve tilaisuus. Aikaa siihen voi mennä, mutta se on ymmärrettävää. Luottamus ei tule itsestään.
Kuinka moni äiti, isä ja lapsi haluaisi, että perhesuhteet olisivat kunnossa? Kuinka moni ymmärtää, että ne eivät tule kuntoon käskemällä vaan haluamalla käsitellä kaikki kipeät asiat, jotta perusta olisi terve? Kuka ymmärtää, että maton alle lakaiseminen tekee kipeätä?
Tätäkö ei ole tapahunut?
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/775738/Neljannes+perhevakivallan+uhreista+on+lapsia
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:46"]Mistä ongelmat syntyvät ja miksi lapsi voi huonommin? Onko se ongelma, että lapselle on rakkaudella määritelty rajat esim. kotiintuloaikoina, ei ole ongelma. Onko se ongelma, että kotona äiti on tehnyt monipuolista ruokaa ja halunnut lapsen syövä terveellisesti, ei ole ongelma. Entä se, että viinaa on juotu ja käyttäydytty fiksusti, ei ongelma. Ongelmia ei ole, kun lastakin on samalla arvostettu ja häntä on rakastettu. Pikku risusetkin 70-luvulla pystyy ymmärtämään, kun vastavuoroisesti on rakastettu.
Ongelma on siinä, että on tapahunut myös sellaista, mikä ei ole ollut, eikä ole hyväksyttävää. Ja että äiti tietää sen myös, eikä suostu lapselleen sitä mitenkään käsittelemään vaikka näkee lapsensa kärsivän. Tai ei välitä lapsen kärsimyksestä. Se on alistamista, vähättelyä ja henkistä väkivaltaa lasta kohtaan. Nykyään lastenkin ajatuksia ja kokemuksia voi helposti lukea mm. netistä, ei ole enää niinkuin ennen, lapset antavat kuulua itsestään. Näiden kuulumisien joukosta erottuu myös epäkohdat, joista ennen vanhaan lapsen piti sulkea suunsa ja kärsiä loppuelämänsä. Esim. isä tai joku sukulainen on raiskannut lapsen ja lapsi on kertonut äidille, äiti on kieltänyt lapsen kuulemisen tai tokaisee lapselle, että sellaista sattuu. Tai viina virtaa kotona ja lapset katselevat aikuisten orgioita. Tai koulussa patistetaan tyttöä kertomaan kotona kuukautisista ja äiti haukkuu sitten huoraksi, eikä tyttö saa rahaa mistään ostaekseen jotain sidetarpeita. Tai äiti käy tyttöä läpsimässä, repimässä tukasta arkaa tyttöä tytön huoneessa, haukkuu huoraksi koska tissit ovat ilmestyneet, kun isä on poissa, isä ei tiedä tästä mitään. Tai jotain lapsista syrjitään perheessä niin, että saa syödäkseen omassa huoneessa muiden kylmiä ruoantähteitä. Jne.
Vanhemmat näitä asioita eivät tuo muille julki, koska he tietävät toimineensa väärin. Lapselle on kova paikka näitä asioita tuoda julki. Kun lapsi yrittää kyseenalaistaa tapahtumat vanhemmileen, ja vanhemmat torjuvat täysin tapahtumat, on vahingot kaksinkertaiset. Lapsi rakastaa vanhempiaan automaattisesti syntymästään asti ja haluaa olla rakastettu. Vanhempien tulisi ymmärtää, että niistä pahoista asioista voi keskustella vaikkakin sitten aikuisen lapsen kanssa. Hyvän suhteen voi luoda silloinkin arvostamalla lasta ja opettelemalla rakastamaan lastaan.
Äiti voi kertoa aikuiselle lapselleen, miksi hän on kokenut, ettei ole osannut suhtautua omaan lapseensa terveellä tavalla. Ja osoittaa, että hän on valmis rakentamaan lapsensa kanssa rakastavaa suhdetta. Aikuinen lapsi kyllä ymmärtää, kun asioista puhutaan. Ja aikuinen lapsi osaa myös edelleen rakastaa äitiään, kun siihen on terve tilaisuus. Aikaa siihen voi mennä, mutta se on ymmärrettävää. Luottamus ei tule itsestään.
Kuinka moni äiti, isä ja lapsi haluaisi, että perhesuhteet olisivat kunnossa? Kuinka moni ymmärtää, että ne eivät tule kuntoon käskemällä vaan haluamalla käsitellä kaikki kipeät asiat, jotta perusta olisi terve? Kuka ymmärtää, että maton alle lakaiseminen tekee kipeätä?
[/quote]
Mikä ihmeessä saa kuvittelemaan, että jopa rikollisissa jutuissa tekijä on halukas puhumaan?
Monessa noissa tilanteissa ongelma ei ole pelkästään äiti vaan kaikki lapsen ympärillä olevat aikuiset. Niissä orgioissa on ollut kyllä muitakin aikuisia. Miksi koulu patistaa johonkin johon jo lapsi tiesi miten siihen tultaisiiin reagoimaan? Miksei hyväksikäytöstä aikuisena tehdä rikosilmoitusta, vaan vaaditaan äidin selitystä?
Suurin osa noista tekstinloppuosassa olevista on puhdasta toive ajattelua. Miten ne vanhemmat nyt yks kaks muuttuvat rakastaviksi ja empaatisiksi, jos he eivät koskaan aiemminkaan olleet?
Tai sitten he ovat muuttuneet ja voi taas kysyä, että miksi kaivella vanhaa paskaa ja tuoda esille asioita ja tunteita jotka eivät enää edusta millään lailla nykyhetkeä?
On selvää, että toiset rakastavat kaivella vanhoja juttuja. Itse en vaan näe mitään syytä siinä. Mietitään jotain läskiperse sanaa, kun nykyisin lantio on 90cm. Mietään jotain silakkapihvejä, kun silakka on kohta kuollut sukupuuttoon. Tai kuinka veljeä suosittiin pienenä, kun äiti nykyisin hoitaa tyttärensä lapsia 5 päivää viikossa.
Aikuinen voi työstää omia ongelmiaan muiden halukkaiden kanssa, kun äidin, jos äiti ei halua. Kuka on sanonut, ettei puhdas armahtaminen, anteeksianto ja unohtaminen voi olla ihan yhtä tehokasta, kun syyttely ja vastausten vaatiminen?
Huomaatko, että he jotka eivät vanhoja muistele ja kanna kaunaa ja katkeruutta, ovat juuri ne joilla on se hyvä suhde nyt? Kaikkien äidit ovat nimittäin tehneet joskus virheitä. Ihan kaikkien. Sen lisäksi täydellinen äitiys on eri aikakausina tarkoittanut eri asioita. Hippiaikana tuota alastomuuttakin on pidetty jopa suotavana. Ja lasten fyysinen kurittaminen oli normi. Tosin rikokset ovat rikoksia ja ne ovat tekijän, ei äidin vastuulla.
Mitä jos vaihtaisit lähestymistapaa ongelman suhteen. Jos vielä 45 vuotiana on ongelmia asian kanssa, niin ehkä kannattaisia etsiä jotain muuta ratkaisua. Niitä on nimittäin muitakin kun pöydälle nostamista tai maton alle lakaisemista. Varsinkaan kun on tullut jo selväksi, ettei sinne huoneeseen lasketa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 09:28"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 18:02"] [quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 17:25"] Miten täällä on näin paljon katkeria ihmisiä? Minä en muista mitään huonoa äidistäni. Vieläkin näemme harva se päivä ja haluan hoitaa häntä kun vanhenee. Olen kiitollinen onnellisesta lapsuudesta, kiitos äiti <3 [/quote] Samoin. Olen yhteydessä melkein joka päivä. Eikä tulisi mieleenkään haukkua vanhempiani, vaikka siinä puurolautasen edessä on tullutkin istuttua vähän pidempään tai muita pikkujuttuja. Oikeasti minua hävettäisi kysyä tai sanoa äidilleni nyt, miksei hän ostanut minulle uutta uimapukua lapsena, kun olisin halunnut sellaisen, vaikka minulla oli jo sellainen tai miksi piti syödä pinaattilettuja, vaikken tykännyt niistä. Ehkä hän vastaisi "miksiköhän?" Toiset tarvitsevat muita ajattelemaan heidän puolestaan tai ainakin terapeutin auttamaan ymmärtämään miksi tapahtui, mitä tapahtui. Ehkä se on jonkin sorttista kykenemättömyyttä tai haluttomuutta nähdä syitä ja seurauksia. Hyväksyä elämän ja ihmisten monimuotoisuutta, epätäydellisyyttä, kaaosta ja huonoja ratkaisuja. Inhimillisyyttä ja sen synnyttämiä virheitä. Myöntää ettei elämä aina hymyile eikä kaikki mene kuin Strömsöössä. Niin se vaan on eikä siitä auta katkeroitua loppuelämäksi. Monilla on ollut myös kaikenlaista hyvää, mutta koskaan ei osoiteta kiitollisuutta niistä. Kyllä silakkapihvit muistetaan, muttei sitä itse tehtyä mansikkakermakkua.Ei muisteta niitä lukemattomia öitä, kun äiti kantoi itkevää vauvaansa, mutta siitä kyllä syyllistetään että jätettiin mummolaan hoitoon, kun äitin oli käytävä töissä. Muistetaan kuin äiti sanoi läskiperse, muttei sitä että kehui kuinka kauniit hiukset olivat. Elämässä on ylä ja alamäkiä. Hyviiä hetkiä ja huonoja. Mitä jos kerrankin puhuisitte äidillenne, kuinka hyvin hän teki jotain edes. Vai oletteko katkeruudessanne unohtaneet ne kaikki? Vai ovatko ne itsestäänselvyyksiä? [/quote] Ehkä tässä ei tarkoiteta pinaattiletuista puhumista vaan esim. sitä että vanhemmilla on mielenterveysongelmia, joista ei katsota aiheelliseksi keskustella lasten kanssa. Näin meillä. [/quote] Miksi ihmeessä aikuisen pitäisi joutua puhumaan omista terveysongelmistaan kenellekään sukulaiselle? Vaikka olisikin lapsi kun kysyy, niin kyllä kaikilla aikuisilla on oikeus yksityisyyteen. Äideilläkin. Voit kysyä jos hän haluaa puhua siitä, mutta jos hän vastaa ei, niin sinun tulee kunnioittaa sitä. Vaikka se ei ole se mitä sinä haluaisit. Nyt olette kummatkin aikuisia. Velvollisuudet lakkasivat sinä päivänä kun täytit 18. Vaikka tulet olemaan aina jonkun tytär tai poika, niin et olemaan pysyvästi lapsonen, vaan kasvat aikuiseksi ja toivon mukaan alat käyttäytyä sellaisena. Sieltä pikkulapsen roolista pitäisi päästä pois ja oppia kohteleman äitiä kuin aikuista ihmistä aikuisena ihmisenä.
[/quote]
Vaikka velvollisuudet loppuvat (huom. laki muuttuu jatkuvasti, joten 18 ei ole mikään maaginen aikuistumisikä) niin vanhemmat ovat vanhempia lapsilleen elämänsä loppuun asti. Terveet vanhemmat ymmärtävät tämän ja tukevat lapsiaan jos aikuisenakin näille tapahtuu jotain yllättävää tai nämä tarvitsevat apua.
Kohta aikuisten lasten äitinä mietin monesti, missä tein väärin.
Aina ei osannut olla läsnä, kun imetti nuorinta ja kärsi matalapaineesta ja väsymyksestä. Kun kasvoivat isommiksi, oli omakin kriisi päällä ja omat kasvukivut ja oman lapsuuteni käsittely. Isäni kuoleman aikaan olin aika pihalla vähän aikaa, kriisi oli niin suuri. Töissä tuli todella isoja ongelmia ja pitkään elin yt-neuvottelujen varjossa, pelossa, että miten riittää rahat ja miten pärjätään.
Kun lapset tulivat murrosikään, pelotti, mikä on oikea ratkaisu. Valvoin öisin ja odotin. Olin vihainen, kun nuori tuli vasta aamuyöllä. Samaan aikaan omakin hormoonitoiminta heitteli, tuli aamuhikoilua, toivottomuuden tunnetta, masennustakin, että kohta kuolee ja elämä on ohi, kun tulee vanhaksi.
Olisi niin helppoa ollut olla äiti, kenellä ei ole omaa elämää ja omia kriisejä ja omia matalapaineita ja huolia ja murheita. Välillä oli huoli parisuhteesta ja sekin heijastui varmaan lapsiin, ettei osannut olla aina hyvä äiti. Miehellä oli omat kriisinsä ja nekin veivät vanhemmilta voimia, kuten miehen väliaikainen työttömyys ja rahahuolet ahdisti.
Vääriä ratkaisuja on tullut tehtyä ja väsyneenä sanottua rumia sanoja, joita ei olisi tarkoittanut. Elämä ei mene aina suoraviivaisesti eteen päin ilman vaikeuksia. Ei edes vanhemmilla.
Toivottavasti eivät kovin tule ruotimaan ja syyllistämään minua elämänsä pilaamisesta. Olisivat sen verran vahvoja, että jaksaisivat noista siivilleen, vaikka äitinä en ollutkaan täydellinen. Olin vain ihminen.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 09:28"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 18:02"] [quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 17:25"] Miten täällä on näin paljon katkeria ihmisiä? Minä en muista mitään huonoa äidistäni. Vieläkin näemme harva se päivä ja haluan hoitaa häntä kun vanhenee. Olen kiitollinen onnellisesta lapsuudesta, kiitos äiti <3 [/quote] Samoin. Olen yhteydessä melkein joka päivä. Eikä tulisi mieleenkään haukkua vanhempiani, vaikka siinä puurolautasen edessä on tullutkin istuttua vähän pidempään tai muita pikkujuttuja. Oikeasti minua hävettäisi kysyä tai sanoa äidilleni nyt, miksei hän ostanut minulle uutta uimapukua lapsena, kun olisin halunnut sellaisen, vaikka minulla oli jo sellainen tai miksi piti syödä pinaattilettuja, vaikken tykännyt niistä. Ehkä hän vastaisi "miksiköhän?" Toiset tarvitsevat muita ajattelemaan heidän puolestaan tai ainakin terapeutin auttamaan ymmärtämään miksi tapahtui, mitä tapahtui. Ehkä se on jonkin sorttista kykenemättömyyttä tai haluttomuutta nähdä syitä ja seurauksia. Hyväksyä elämän ja ihmisten monimuotoisuutta, epätäydellisyyttä, kaaosta ja huonoja ratkaisuja. Inhimillisyyttä ja sen synnyttämiä virheitä. Myöntää ettei elämä aina hymyile eikä kaikki mene kuin Strömsöössä. Niin se vaan on eikä siitä auta katkeroitua loppuelämäksi. Monilla on ollut myös kaikenlaista hyvää, mutta koskaan ei osoiteta kiitollisuutta niistä. Kyllä silakkapihvit muistetaan, muttei sitä itse tehtyä mansikkakermakkua.Ei muisteta niitä lukemattomia öitä, kun äiti kantoi itkevää vauvaansa, mutta siitä kyllä syyllistetään että jätettiin mummolaan hoitoon, kun äitin oli käytävä töissä. Muistetaan kuin äiti sanoi läskiperse, muttei sitä että kehui kuinka kauniit hiukset olivat. Elämässä on ylä ja alamäkiä. Hyviiä hetkiä ja huonoja. Mitä jos kerrankin puhuisitte äidillenne, kuinka hyvin hän teki jotain edes. Vai oletteko katkeruudessanne unohtaneet ne kaikki? Vai ovatko ne itsestäänselvyyksiä? [/quote] Ehkä tässä ei tarkoiteta pinaattiletuista puhumista vaan esim. sitä että vanhemmilla on mielenterveysongelmia, joista ei katsota aiheelliseksi keskustella lasten kanssa. Näin meillä. [/quote] Miksi ihmeessä aikuisen pitäisi joutua puhumaan omista terveysongelmistaan kenellekään sukulaiselle? Vaikka olisikin lapsi kun kysyy, niin kyllä kaikilla aikuisilla on oikeus yksityisyyteen. Äideilläkin. Voit kysyä jos hän haluaa puhua siitä, mutta jos hän vastaa ei, niin sinun tulee kunnioittaa sitä. Vaikka se ei ole se mitä sinä haluaisit. Nyt olette kummatkin aikuisia. Velvollisuudet lakkasivat sinä päivänä kun täytit 18. Vaikka tulet olemaan aina jonkun tytär tai poika, niin et olemaan pysyvästi lapsonen, vaan kasvat aikuiseksi ja toivon mukaan alat käyttäytyä sellaisena. Sieltä pikkulapsen roolista pitäisi päästä pois ja oppia kohteleman äitiä kuin aikuista ihmistä aikuisena ihmisenä.
[/quote]
Vaikka velvollisuudet loppuvat (huom. laki muuttuu jatkuvasti, joten 18 ei ole mikään maaginen aikuistumisikä) niin vanhemmat ovat vanhempia lapsilleen elämänsä loppuun asti. Terveet vanhemmat ymmärtävät tämän ja tukevat lapsiaan jos aikuisenakin näille tapahtuu jotain yllättävää tai nämä tarvitsevat apua.
[/quote]
Niin, mutta kuten aikuiset tukevat aikuista. Ei pikkulasta. Kuten myös lasten kuuluisi tukea vanhempiaan, mitä vanhemmiksi he tulevat.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 09:43"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 15:44"]
Ei usko. Esimerkiksi ei usko, että on pakkosyöttänyt mua niin, etten pysty nykyään syömään tiettyjä ruokia kuten silakkapihvejä. Ei muka myöskään ole vedonnut siihen, että mun silakkapihvi on afrikkalaisen lapsen kuukauden ruoka-annos.
[/quote]
No tää on aika pientä. Joitakin on pahoinpidelty ym. Tai toisia sisaruksia suosittu. Jos yrittää, että lapselle tulisi monipuolinen ruokavalio, niin se ei nyt ole varsinaisesti paha asia...
[/quote]
Tämä silakka pihvi on hyvä esimerkki. Sinä et varmaan koskaan pitänyt niistä. Äitisi ne nyt kuitenkin oli ostanut ja tehnyt. Häntä harmitti ettet syönyt hyvää ruokaa joka oli maksettu ja kovalla vaivalla tehty.
Nyt sanot, että syy mikset syö niitä on äitisi. Toiset keksivät allergioita, toiset jotain muuta millä selittää miksei niitä voisi syödä. Sinä pakkosyöttämisen. Sinä et syö niitä koska et halua ja se on ihan ok nyt.
Alkaa kuullostamaan että nämä traumat ovat oikeasti uhmaa, joka ei koskaan ole mennyt ohi. Omien heikkouksien ulkopuolistamista. Jos joku vähänkin vinkkaa, että katsoppa sitä omaa käytöstä. Niin heti aletaan haukkumaan. Nyt on päätetty että äiti on se paha ja sitä ei sovi kyseenalaistaa.