Lue keskustelun säännöt.
Te perheelliset! Kaduttaako teitä koskaan?
26.05.2015 |
En tiedä onko syynä vain masennus, sillä olen ollut pitkään stressaantunut. Viime aikoina on vain alkanut tuntua etten jaksaisi perhettäni lainkaan.
Kaduttaa miesvalintani ja se että perustimme perheen. Lapset ovat rakkainta maailmassa, mutta mikä valtava huoli ja vastuu päällä kokoajan. Olen jatkuvasti hermostunut ja peloissani, enkä osaa nauttia elämästäni. Appivanhemmatkin ovat sellaisia, etten vapaaehtoisesti toivoisi heidän kaltaisiaan elämääni. Nyt joudun olemaan sidoksissa heihin vielä loppuelämäni/-elämänsä.
Usein tekisi mieli lähtiä lätkimään, mutta yritän ajatella lapsia. He ovat viattomia tähän kaikkeen.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta? Miten tilanne lopulta eteni?
Kommentit (78)
Ei kaduta lapset eikä mies. Muut valintani kylläkin. Olisi todella pitänyt opiskella ennen lapsia. Kyllä se nytkin onnistuu, mutta helpompaa se aikaisemmin olisi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omia lapsia en ole katunut. Välillä on kyllä käynyt mielessä, teinkö lapset oikean ihmisen kanssa. Mutta sekin tunne menee aina ohi. Kukaan ei ole täydellinen, en voi vaatia sitä mieheltä. Jossain toisessa miehessä olisi myös omat vikansa. Ja turhaa tuollaista on ylipäänsä miettiä, päätökset on tehty jo ja näillä mennään. Niin ja seurusteltiin miehen kanssa kyllä 8 vuotta ennen lapsia ja tunnettiin toisemme varsin hyvin. Mutta lapsiperhe-elämä on hyvin erilaista kuin elämä kaksistaan. Ei voi täysin ennustaa miten mies käyttäytyy sitten kun on lapsia.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:40"]
Joo, älkää vain tehkö asialle mitään. Ainakaan erotko. Nuo ajatukset ovat normaaleja silloin, kun kotona/parisuhteessa ei ole kaikki niinkuin pitäisi. Se sitten syö voimia kaikilta elämän osa-alueilta. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ei uskalla erota ja sitä kautta löytää uudenlaista elämää ja onnea. Ollaan huonossa parisuhteessa 'lasten takia' tai kun ei yksinkään uskalleta olla. Tietysti eroaminen itsessään on raskas prosessi, mutta sen jälkeen voikin yhtäkkiä olla helpompi hengittää, voimia löytää elämään asioita, jotka ilostuttavat, päivittäisen onnen tunteen :) Ei ne asiat niissä vellomalla parane.
[/quote]
Minusta tässä ei edes puhuta huonoista parisuhteista vaan ihan siitä, että lasten myötä väsyy myös omaan parisuhteeseen koska kaipaa omaa tilaa ja aikaa. On ihan selvä, että ennen lapsia parisuhdetta oli helpompi hoitaa ja nauttia siitä. Nykyisin kun saan lapset nukkumaan, olen vain onnellinen jos mies on jossakin, että saan olla _rauhassa_ ja _yksin_. Mieheni on ihana. Rakastan häntä paljon. Kaipaan vain meidän yhteistä aikaa ennen lapsia, tehtiin paljon kaikkea kivaa yhdessä. Nyt ei voi kun on lapsia tai tekeminen rajoittuu kotiin, mietin joskus, että helpompaa olisi olla yksin ilman, että pitää panostaa siihen parisuhteeseenkin. En jaksa seksiä, en jaksa puhua, en jaksa katsoa sitä toista siinä vierellä sohvalla. Haluaisin mieluummin lähteä hänen kanssaan lenkille, ravintolaan, tanssimaan, salille, leffaan jne. Kun nämä eivät onnistu, haluaisin mieluummin olla yksin.
En ole koskaan katunut lapsia. Näitä saisi olla tässä enemmänkin. Moni muu valinta elämässä on kaduttanut, mut en oikeasti usko, että kukaan olisi koko elämänsä ajan vaan onnellinen sekä itsestään että kaikista asioista mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä, ja kaikista ihmisistä joiden kanssa elää tai ei elä. Minusta elämä on aaltoliikettä, jossa ihminen muuttuu ja kasvaa ja haluaa eri asioita eri aikoina.
Minullakin oli aika jolloin olin helposti ärtynyt ja ahdistunut ja tuntui etten koskaan saa rauhaa tehdä mitä haluan. Mut sitten alettiin järjestellä sitä rauhaa tehdä asioita, ja lapsetkin kasvoivat, ja nyt sitä rauhaa omillekin asioille on jo, jopa ihan liikaakin. Mutta se, mitä tajusin, oli se että syytin ympäristöä, koska se oli niin helppoa. Kyllähän minä, mutta kun mies/lapset/opinnot/työt. On niin helppoa vinkua siinä omassa itsesäälissään, mut oli pysäyttävää tajuta, että minä itse olen se, joka ei vaan saa lähdettyä pienelle lomalle tai mentyä harrastuksiin, ei kukaan siinä ollut esteenä muu kuin ihan minä vaan. Useimmat asiat on ihan neuvoteltavissa lastenhoidossa jne. Ja omalla kohdallani en edes kaivannut niinkään sitä että lapset ja mies olisivat olleet poissa, vaan sitä olisin ollut enemmän läsnä itselleni, huolehtinut paremmin itsestäni ja omista ihmissuhteistani. Eikä se ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, miten paljon perheelle jää aikaa ja energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut, niin paljon on elämä muuttunut ja tuonut iloa, olen kiitollinen mitä olen saanut. Kuulostat kyllä hiukan masentuneelta, etenkin jos huoli ja vastuu tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, koeta käydä puhumassa ammattiauttajalle..
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[/quote]
En siis ole ap vaan toinen, joka on myös välillä väsynyt perhe-elämään ja parisuhteeseen. Tiesin kyllä, että lapsia tulee nukuttaa, syöttää, ne valvovat, ei pääse miehen kanssa kahdestaan enää minnekään. Tiesin myös, että heidän myötä elämääni tulisi huolta ja murhetta. En kuitenkaan ole ennustaja enkä ymmärtänyt, miten paljon elämä muuttuisi. Uskoin myös jaksavani paremmin mutta olenkin jatkuvasti väsynyt. Olen aina ollut aikaansaava ja sellainen toimelias ihminen. Tämä on ollut itsellenikin yllätys, miten paljon olen alkanut kaipaamaan omaa aikaa ja tilaa.
Mutta hei, tosi kiva, että sinä olet tiennyt kaiken etukäteen! Harmi kun omat taitoni ovat tämän suhteen puutteelliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
No juuri siksihän he ovat niitä lapsia tehneet, koska elämänhallinta ja itsetuntemus ovat huonoja. Itse olen INTJ ja teen kaikki isot päätökset punnitsemalla tosiasioita ja sitä tietoa, jota minulla on itsestäni. Minä en tee huonoja päätöksiä, joiden hintaa joutuisin maksamaan lopun elämääni. Kaikilla ei kuitenkaan ole käytössään samanlaisia resursseja kuin minulla. Kokemusteni mukaan jotkut ihmiset eivät osaa ollenkaan ennakoida, mitä he elämältään haluavat ja miten he eri asioita sietävät.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:11"]
Minusta elämä on aaltoliikettä, jossa ihminen muuttuu ja kasvaa ja haluaa eri asioita eri aikoina.
[/quote]Tämä johtuu siitä, että olet ailahtelevainen ihminen. Minä olen halunnut samoja asioita koko elämäni ajan. Mieltymykset voivat vaihtua mutta pohjimmainen persoonallisuus ja elämänarvot ovat säilyneet. -31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[/quote]
En ole AP ja olen mies. Itsepetos on hyvä sana siihen. Menin naimisiin liian nuorena ja lapsia tuli. Lapset eivät tuoneet huolta ja murhetta vaan iloa ja onnea mutta vaimoni on ihan väärä ihminen minulle. Kaduttaa, että hukkasin elämäni. Emme varmasti olisi yhdessä ilman lapsia.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:07"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[/quote]
Kyseessä ei olekaan ap:n kirjoitus. Ja muutenkin olen eri mieltä kanssasi joidenkin asioiden suhteen. Vaikka asiat kuinka tiedostaisi teoriassa, niin todellisuus voi olla toista tai erilaista mihin olikaan valmistautunut. Ajatusmaailma saattaa muuttua myös iän myötä, myös tunteet vaihtelevat.
Monille myös omat lapsuuden ikävät kokemukset saattavat puhjeta yllättäin pintaan, vaikka ne olisi aiemmin mielestään unohtanutkin. Ihmiset ovat niin erilaisia, eikä vanhemmuus ole niin yksiselitteistä että sen voisi opiskella mistään oppikirjoista.
Lapsille voi puhjeta yllättäin myös sellaisia sairauksia, joista pelot ja huoli vain yltyvät. Samoin vanhemmalle. Ei terveyskään ole itsestäänselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:52"]
Näitä asioita pyörittelee jokainen perheellinen vanhempi. Joskus kaduttaa niin hitokseen perheen perustaminen. Se on niin rankkaa huolehtia muista kuin itsestä. Ja sun pitää vaan oppia hyväksymään puolison suku, kaikkien meidän on niin tehtävä. Lääkehän tähän on usein hetkellisesti LOMA lapsista!
[/quote]Minä en ole hetkeäkään katunut hyviä asioita elämässäni. Ehkä se perhe ei ole lopulta niin hyvä asia, jos se aiheuttaa välillä valtavia katumuksen tunteita.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[/quote]
En siis ole ap vaan toinen, joka on myös välillä väsynyt perhe-elämään ja parisuhteeseen. Tiesin kyllä, että lapsia tulee nukuttaa, syöttää, ne valvovat, ei pääse miehen kanssa kahdestaan enää minnekään. Tiesin myös, että heidän myötä elämääni tulisi huolta ja murhetta. En kuitenkaan ole ennustaja enkä ymmärtänyt, miten paljon elämä muuttuisi. Uskoin myös jaksavani paremmin mutta olenkin jatkuvasti väsynyt. Olen aina ollut aikaansaava ja sellainen toimelias ihminen. Tämä on ollut itsellenikin yllätys, miten paljon olen alkanut kaipaamaan omaa aikaa ja tilaa.
Mutta hei, tosi kiva, että sinä olet tiennyt kaiken etukäteen! Harmi kun omat taitoni ovat tämän suhteen puutteelliset.
[/quote]
Ei tuo tosiaankaan vaadi mitään ennustajanlahjoja. Perustiedot lapsiperhe-elämästä ja omasta itsestä riittävät. Veikkaan, että tiesit kyllä tosiasiat, mutta halusi saada lapsia oli liian suuri. Tätä sattuu yhtenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:31"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:07"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:43"]
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:24"]
Miksi olette ruvenneet tekemään lapsia vaikka elämänhallinta ja itsetuntemus ovat olleet huonoja ettekä selvästikään ole tunteneet puolisoannekaan kunnolla?
[/quote]
Ensiksikin en tiennyt tarkalleen mihin ryhdyin. Minulla kyllä oli suurpiirteinen käsitys itsestä sekä perhe-elämästä mutta totuus on ollut rankempi kuin uskoin. Toiseksi väitän, että paremmin en olisi puolisoani voinut tuntea ennen lasten tekoa. Ei puolisoni ole edes juuri muuttunut mutta ne negatiiviset puolet tulee helpommin väsyneenä esiin. En vain jaksa toisen ihmisen seuraa yhtä paljon kuin ennen lapsia. Esim. seksi, johon ennen lapsia jaksoin panostaa paljon enemmän, on nykyisin itselleni sitä, että kerta kuussa riittäisi. Parisuhteessa on kuitenkin ajateltava sitä toistakin osapuolta vaikka miten itseäni tympisi. Siksi usein pääni sisällä soi ajatus, että antakaa minun olla rauhassa. Ehkä vasta nyt lasten myötä olen oppinut, että todellisuudessa olenkin vähän erakkomainen ja kaipaan hirveästi omaa aikaa ja tilaa. Nyt vain ei enää onnistu, mikä purkautuu väsymyksenä parisuhteeseen ja perhe-elämään.
Mielestäni olen kuitenkin hyvä äiti. Hoidan hommani, luen iltasadut, peittelen jokaisen erikseen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, tanssitan, sylitän, selvitän sisarusten riitelyjä jne. Teen tämän kaiken vaikka tahtoisin oikeasti tehdä jotain ihan muuta kuten harrastaa pari tuntia päivässä liikuntaa, lukea joka päivä kirjaa, shoppailla rauhassa, lähteä romanttisille viikonloppumatkoille miehen kanssa, käydä hyvässä ruokakaupassa, nukkua pitkään, vaeltaa jne.
[/quote]
Ainakaan tuossa aloitusviestissäsi et mainitse mitään sellaista, mitä normaali ihminen ei tietäisi etukäteen lapsiperhe-elämästä. Tuo kaikki on täysin itsestäänselvää. Sinun on täytynyt elää täydellisessä itsepetoksessa, jos et tiennyt lasten tuovan mukanaan jatkuvaa huolta ja murhetta.
[/quote]
En siis ole ap vaan toinen, joka on myös välillä väsynyt perhe-elämään ja parisuhteeseen. Tiesin kyllä, että lapsia tulee nukuttaa, syöttää, ne valvovat, ei pääse miehen kanssa kahdestaan enää minnekään. Tiesin myös, että heidän myötä elämääni tulisi huolta ja murhetta. En kuitenkaan ole ennustaja enkä ymmärtänyt, miten paljon elämä muuttuisi. Uskoin myös jaksavani paremmin mutta olenkin jatkuvasti väsynyt. Olen aina ollut aikaansaava ja sellainen toimelias ihminen. Tämä on ollut itsellenikin yllätys, miten paljon olen alkanut kaipaamaan omaa aikaa ja tilaa.
Mutta hei, tosi kiva, että sinä olet tiennyt kaiken etukäteen! Harmi kun omat taitoni ovat tämän suhteen puutteelliset.
[/quote]
Ei tuo tosiaankaan vaadi mitään ennustajanlahjoja. Perustiedot lapsiperhe-elämästä ja omasta itsestä riittävät. Veikkaan, että tiesit kyllä tosiasiat, mutta halusi saada lapsia oli liian suuri. Tätä sattuu yhtenään.
[/quote]
Minulle ensimmäisen lapsen kanssa oleminen ja eläminen oli vielä todella helppoa. Parisuhdekin voi tuolloin hyvin. Toisen lapsen synnyttyä, joka yllättäin onkin hyvin rämäpäinen ja temperamenttinen tapaus, (ei nuku kuin pienissä pätkissä, haavereita sattuu lähes päivittäin) on elämä muuttunut täysin. On myös moniallerginen. En minä tätä väsymystä arvannut... Olin ehkä liikaa tottunut tyytyväiseen ja hyväuniseen esikoiseen. En myös arvannut mikä hermoheikki miehestäni on yllättäin muuttunut. Tiuskii eikä huomioi, on paljon poissa. Ei ole aiemmin 8 vuoden aikana ollut tuollainen. Mutta ehkä tämäkin helpottaa ajan myötä.
Ei kaduta, kun emme ole erehtyneet tekemään lapsia. Lapset lisäisivät kyllä elämään niin paljon kaikkea epämiellyttävää, että varmasti katuisin sitä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:52"]
Näitä asioita pyörittelee jokainen perheellinen vanhempi. Joskus kaduttaa niin hitokseen perheen perustaminen. Se on niin rankkaa huolehtia muista kuin itsestä. Ja sun pitää vaan oppia hyväksymään puolison suku, kaikkien meidän on niin tehtävä. Lääkehän tähän on usein hetkellisesti LOMA lapsista!
[/quote]
Nimenomaan loma. Eikä se aina tarkoita jotain viikon-kahden lomaa kaukana lapsista vaan sitä, että on tarvittava määrä sitä ihan omaakin aikaa viikossa tai kuukaudessa. Mulla on 12v äitiyttä takana ja lomaa lapsista on ollut tämän aikana yhteensä varmaan 5 vrk. Siis yhteensä 5 vrk 12 vuoden aikana. Nekin vasta parilta viime vuodelta. Se on ihan liian vähän ja tämän takia mua välillä kaduttaa perheen perustaminen ihan hirveästi. Mulla meni KAIKKI vapaa-aika ja aikuisten menot lasten myötä. Nyt jos eläisin sitä ensimmäisen lapsen vauva-aikaa, niin tekisin niin monta asiaa eri tavalla, etten päätyisi tähän pisteeseen.
Ei sitä oman ajan tarvettä ymmärrä vasta kuin sitten, kun se on jo myöhäistä. Minäkin sanoin aina "en mä kaipaa mitään lomaa lapsista" ja blaa blaa blaa, mutta jos olisin sitä lomaa välillä saanut, niin tuskin tässä nyt näin väsyneenä tätä perhehelvettiä katuisin.
Nuorempi lapsistani on cp-vammainen ja vanhempi lievästi autistinen. Saatu lapsettomuushoitojen tuloksena, useiden keskenmenojen jälkeen. Ja kyllä kaduttaa että useat vuodet menivät ohitse sen stressin ja lapsihaaveiden vuoksi... Ja tätäkö tämä nyt on. Harmittaa ihan jo pelkästään lastenikin puolesta, sillä tiedän miten julma tämä maailma ja ihmiset osaavat toisilleen olla. Varsinkin kouluikäiset lapset.
36, Hienoa että itse tiedostat aina kaikki asiat etukäteen. Osaat myös selkeästi päteä tietämykselläsi. Upeaa. :)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:42"]Ei kaduta, kun emme ole erehtyneet tekemään lapsia. Lapset lisäisivät kyllä elämään niin paljon kaikkea epämiellyttävää, että varmasti katuisin sitä.
[/quote]
Hyvä päätös.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:40"]Joo, älkää vain tehkö asialle mitään. Ainakaan erotko. Nuo ajatukset ovat normaaleja silloin, kun kotona/parisuhteessa ei ole kaikki niinkuin pitäisi. Se sitten syö voimia kaikilta elämän osa-alueilta.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ei uskalla erota ja sitä kautta löytää uudenlaista elämää ja onnea. Ollaan huonossa parisuhteessa 'lasten takia' tai kun ei yksinkään uskalleta olla. Tietysti eroaminen itsessään on raskas prosessi, mutta sen jälkeen voikin yhtäkkiä olla helpompi hengittää, voimia löytää elämään asioita, jotka ilostuttavat, päivittäisen onnen tunteen :)
Ei ne asiat niissä vellomalla parane.
[/quote]
Tästä olen kyllä samaa mieltä. Elämä on satakertaa helpompaa kun olen nyt kahdestaan lapsen kanssa. Parisuhde oli niin kuluttava, lapsi ei ollenkaan. Lapsenkin elämä on paljon helpompaa kun kotoma ei ole kireää ja pelottavaa ilmapiiriä isän takia. Kyllä ne lapset vaistoaa että vanhemmilla ei ole kaikki kunnossa ja oon sitä mieltä että äidin pitää hoitaa asiansa kuntoon ja olla onnellinen jotta lapset voi olla täysin onnellisia. Jskus se ero on vaan parempi kaikille.