Lue keskustelun säännöt.
Te perheelliset! Kaduttaako teitä koskaan?
26.05.2015 |
En tiedä onko syynä vain masennus, sillä olen ollut pitkään stressaantunut. Viime aikoina on vain alkanut tuntua etten jaksaisi perhettäni lainkaan.
Kaduttaa miesvalintani ja se että perustimme perheen. Lapset ovat rakkainta maailmassa, mutta mikä valtava huoli ja vastuu päällä kokoajan. Olen jatkuvasti hermostunut ja peloissani, enkä osaa nauttia elämästäni. Appivanhemmatkin ovat sellaisia, etten vapaaehtoisesti toivoisi heidän kaltaisiaan elämääni. Nyt joudun olemaan sidoksissa heihin vielä loppuelämäni/-elämänsä.
Usein tekisi mieli lähtiä lätkimään, mutta yritän ajatella lapsia. He ovat viattomia tähän kaikkeen.
Onko kenelläkään ollut vastaavaa tilannetta? Miten tilanne lopulta eteni?
Kommentit (78)
Joo-o. Ehdotan sua "Miksi ootte sitten tehneet lapsia ja blaa blaa.."- täydellisen ihmisen prototyyppiä miettimään kuinka monella meistä nykyvanhemmista on taustalla täydellinen perhe-elämä. Kuinkahan monella meistä tosiaan oli lapsuudessa lapsilähtöisellä ajattelulla varustettu koti, ihanat vanhemmat jotka vain hymysuin meitä opastivat tilanteessa kuin tilanteessa, toisiaan palavasti rakastivat ja sen näyttivät, ikinä eivät pahaa sanaa toisistaan sanoneet eivätkä viinaa ottaneet. Ikinä eivät väkivaltaakaan käyttäneet eivätkä minkäänlaista huonon parisuhteen esimerkkiä näyttäneet. Heräsivätkö lapsuuden muistosi? Onneksi olkoon. Tiedoksesi ilmoitan että valitettavasti nämä edellä mainitut kokemukset eivät ole meidän kaikkien. Ihminen ottaa mukaansa väkisinkin asioita lapsuuden ympäristöstään. En tarkoita etteikö aikuisella olisi resursseja tehdä viisaampia päätöksiä kuin vanhempansa, mutta kyllä ne resurssit toisilla pienemmät on. Ihmisellä on oikeus oppia omista virheistään. Varmasti on moni meistä parhaansa senhetkisellä tietämyksellä sekä nuoruuden rakkaudenpalossa tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jepjep, jos vain täydellisillä ihmisillä olisi oikeus lisääntyä, olisin minäkin ja moni tuttavapiiristäni kyllä jäänyt syntymättä.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 09:44"]
Katuminen on hölmöä. Kun elää aina niin kuin parhaaksi näkee sillä hetkellä, niin virheitäkään ei tarvitse katua. Niistä oppii ja jos ne olisi jääneet tekemättä, olisit eri ihminen kuin nyt. Ajattelisit eri lailla ja ymmärtäisit vähemmän asioita. Itsellänikin on haastava perhetilanne ja mies varsinkin on tällä hetkellä enemmän taakka kuin apu. Voisin luovuttaa ja erota, mutta en halua. Uskon että tämä vielä kääntyy hyväksi kunhan lapset vähän kasvavat.
[/quote]
Minäkin uskoin ja siksi yritin tehdä parhaani riitojen selvittämiseksi, yritin kertoa miltä minusta tuntuu ja panostaa perheeseen. Nyt huomaan että mies, joka on saanut viimeisen puolen vuoden sisällä passiivis-agressiivisen narsistin paperit käteensä ei olisi koskaan voinut tulla paremmaksi, minua ajattelevammaksi ja perheeseen panostavaksi koska hän on persoonaltaan häiriintynyt. Ja jos ihmettelette miksi en eronnut aikisemmin, niin ehkä mieheni terapeutin viimeksi hänelle sanomat sanat "sun habituksesta ei koskaan arvaisi millainen todellisuudessa olet" kertoo aika paljon.
Jospa olisin ymmärtänyt, mutta todelliset vaikeudetkin alkoivat vasta kun esikoista odotin.
harmittaa. lapsi on mulle kaikki kaikessa ja sen kanssa oon aina kotona. mutta mies vituttaa.. ja appivanhemmat.. olis paljon helpompaa jos mies edes kerran nukuttais tytön tai vaihtais vaipan.. mutta kun ei se oo koskaan kotona niin tuntuu että helpompi olis olla yksin niinkun tähänkin asti olen joutunut olemaan.. suuri pettymys tämä on ollut miestä ajatellen.. turhia lupauksia satelee kun puhun erosta, ja eihän se tarkoita mitään pahaa mutta itsekkäästi ajattelee aina vain omia menojaan.. ehkä nyt odottelen kasvaako tuo koskaan aikuiseksi..
Ei, olen niin onnellinen, että minulla on juuri se perhe joka minulla on. Miestä myöden. Lucky me!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:05"]
36, Hienoa että itse tiedostat aina kaikki asiat etukäteen. Osaat myös selkeästi päteä tietämykselläsi. Upeaa. :)
[/quote]En kaikkia asioita... mutta nuo asiat pystyy kyllä kuka tahansa normaali ihminen tiedostamaan etukäteen, jos ei anna vauvakuumeen sumentaa ajatteluaann
Ei kaduta! Ja iloitsen siitä, ettei tehty lapsia pienellä ikäerolla niin parisuhdekin on säilynyt hyvänä. Ja ettei tehty lasta liian nuorena, sit kyllä vois kaduttaa, jos ois nuoruus jäänyt elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastauksia lukiessa selvästi näkee, että moni on perustanut perheen liian nuorena. Kun saa lapset vasta yli kolmekymppisenä, tajuaa jo elämän rajallisuudesta jotain ja on vaan kiitollinen, että moisen ihmeen on saanu aikaiseksi. Kerkes siihen mennessä elää jo niin pitkän elämän ja tehdä "kaikki", joten sitä ei kaipaa. En oo silti elämästä lakannu ja matkustellaan edelleen.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:27"]
Joo-o. Ehdotan sua "Miksi ootte sitten tehneet lapsia ja blaa blaa.."- täydellisen ihmisen prototyyppiä miettimään kuinka monella meistä nykyvanhemmista on taustalla täydellinen perhe-elämä. Kuinkahan monella meistä tosiaan oli lapsuudessa lapsilähtöisellä ajattelulla varustettu koti, ihanat vanhemmat jotka vain hymysuin meitä opastivat tilanteessa kuin tilanteessa, toisiaan palavasti rakastivat ja sen näyttivät, ikinä eivät pahaa sanaa toisistaan sanoneet eivätkä viinaa ottaneet. Ikinä eivät väkivaltaakaan käyttäneet eivätkä minkäänlaista huonon parisuhteen esimerkkiä näyttäneet. Heräsivätkö lapsuuden muistosi? Onneksi olkoon. Tiedoksesi ilmoitan että valitettavasti nämä edellä mainitut kokemukset eivät ole meidän kaikkien. Ihminen ottaa mukaansa väkisinkin asioita lapsuuden ympäristöstään. En tarkoita etteikö aikuisella olisi resursseja tehdä viisaampia päätöksiä kuin vanhempansa, mutta kyllä ne resurssit toisilla pienemmät on. Ihmisellä on oikeus oppia omista virheistään. Varmasti on moni meistä parhaansa senhetkisellä tietämyksellä sekä nuoruuden rakkaudenpalossa tehnyt.
[/quote]
Ei ole pakko hankkia lapsia, jos ei ole siihen eväitä. Tässä on kuitenkin kyse niinkin vakavasta asiasta kuin uuden elämän luomisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 11:27"]
Joo-o. Ehdotan sua "Miksi ootte sitten tehneet lapsia ja blaa blaa.."- täydellisen ihmisen prototyyppiä miettimään kuinka monella meistä nykyvanhemmista on taustalla täydellinen perhe-elämä. Kuinkahan monella meistä tosiaan oli lapsuudessa lapsilähtöisellä ajattelulla varustettu koti, ihanat vanhemmat jotka vain hymysuin meitä opastivat tilanteessa kuin tilanteessa, toisiaan palavasti rakastivat ja sen näyttivät, ikinä eivät pahaa sanaa toisistaan sanoneet eivätkä viinaa ottaneet. Ikinä eivät väkivaltaakaan käyttäneet eivätkä minkäänlaista huonon parisuhteen esimerkkiä näyttäneet. Heräsivätkö lapsuuden muistosi? Onneksi olkoon. Tiedoksesi ilmoitan että valitettavasti nämä edellä mainitut kokemukset eivät ole meidän kaikkien. Ihminen ottaa mukaansa väkisinkin asioita lapsuuden ympäristöstään. En tarkoita etteikö aikuisella olisi resursseja tehdä viisaampia päätöksiä kuin vanhempansa, mutta kyllä ne resurssit toisilla pienemmät on. Ihmisellä on oikeus oppia omista virheistään. Varmasti on moni meistä parhaansa senhetkisellä tietämyksellä sekä nuoruuden rakkaudenpalossa tehnyt.
[/quote]
Ei ole pakko hankkia lapsia, jos ei ole siihen eväitä. Tässä on kuitenkin kyse niinkin vakavasta asiasta kuin uuden elämän luomisesta.
[/quote]
Kylläkyllä, mutta mites nyt? Annanko nuo lapset nyt sitten adoptioon vai miten toimin?
Oma vastaukseni: En ikinä! Kannan kyllä vastuuni.
Itse sain esikoiseni 33-vuotiaana, ja kyllä, koin elämäni paljon onnellisemmaksi lapsettomana. Kaipaan elämää joka meillä mieheni kanssa oli aiemmin. Nykyään viettäisin mieluiten päiväni vain töissä. Varsinkaan "kotiäitiys" ei sopinut minulle lainkaan - Se oli kamalaa aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi nuo kuitenkin kasvavat kokoajan ja muuttuvat itsenäisemmiksi. - 54
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:33"]
Vastauksia lukiessa selvästi näkee, että moni on perustanut perheen liian nuorena. Kun saa lapset vasta yli kolmekymppisenä, tajuaa jo elämän rajallisuudesta jotain ja on vaan kiitollinen, että moisen ihmeen on saanu aikaiseksi. Kerkes siihen mennessä elää jo niin pitkän elämän ja tehdä "kaikki", joten sitä ei kaipaa. En oo silti elämästä lakannu ja matkustellaan edelleen.
[/quote]
Ja sieltä tuli taas tuomio kaikille nuorena lapsensa hankkineille. :-D Kuules nyt, kukin hankkii ne siinä kohtaa, kun omassa elämässä se tuntuu sopivalta. Sinä et tiedä etkä päätä sitä, oliko se liian nuorena, liian vanhana vai sopivan ikäisenä. T:46v, lapset täysi-ikäisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15, minkä ikäisiä sun lapset on ja millaisia luonteeltaan?
Voisiko kaipaamiasi juttuja tehdä myös lasten kanssa, vai kaipaatko nimen omaan aikaa yksin/kahdestaan miehen kanssa?
Onko teillä millaiset lastenhoitoverkostot?
Jos hammasta purren hoidat lapset etkä ota omia tarpeitasi huomioon, luultavimmin väsyt ja sinusta tulee ennemmin tai myöhemmin kireä tai poissaoleva äiti.
Kannattaa miettiä läpi kaikki keinot järjestää myös omaa aikaa ja rauhaa, se on myös lasten etu! Lapsetkin oppivat samalla, että vanhemmuuteen ei kuulu vain lasten ehdoilla eläminen 24/7 vaan vanhemmat voivat tehdä juttuja myös kahdestaan. Lapsille voi sanoa että äiti ja isä menevät tekemään aikuisten juttuja ja samalla lapsille jää sellainen kuva aikuisuudesta että siellä on hauskoja asioita odotettavana eikä pelkkää muiden hoitamista ja palvelemista 24/7.
Tämän onnistuminen / onnistumisen helppous toki riippuu lasten iästä ja luonteesta sekä tukiverkostosta, en tiedä tilannettasi joten en väitä että tietäisin paremmin miten kannattaa elää.
Mun kokemus lapsuudesta oli vaan se että etenkin äidin puheista välittyi se että jos on lapsia, niin äidillä ei ole enää omaa elämää (kaikki oma kiva tapahtui ennen lapsia). Sanoi kyllä heti perään että olemme ihanimpia maailmassa eikä meitä kadu. Siksi ajattelin pitkään että en missään tapauksessa halua omia lapsia koska vanhemmuus on jotain orjuuden kaltaista. Nyt aikuisena olen lapsia saaneiden kaverien perheitä seuranneena todennut, että itse asiassa sen ei välttämättä tarvitse mennä ollenkaan niin.
Välillä mietin, miten vapaa ja huoleton olisinkaan ilman lapsia ja puolisoa. Kun on sitoutunut ja hankkinut lapsia, tekemisistä otetaan vastuu. Se stressaa, ahdistaa, väsyttää, tylsistyttää ja teettää töitä. Yritän kuitenkin miettiä positiivisia asioita tästä kombosta ja jaksaa niillä. Toisaalta, yksinelämisessäkin on varmasti ne negatiivisetkin puolensa, joten parempi tyytyä otähän hetkeen.
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 12:33"]
Vastauksia lukiessa selvästi näkee, että moni on perustanut perheen liian nuorena. Kun saa lapset vasta yli kolmekymppisenä, tajuaa jo elämän rajallisuudesta jotain ja on vaan kiitollinen, että moisen ihmeen on saanu aikaiseksi. Kerkes siihen mennessä elää jo niin pitkän elämän ja tehdä "kaikki", joten sitä ei kaipaa. En oo silti elämästä lakannu ja matkustellaan edelleen.
[/quote]
Koska MINÄ olen tehnyt näin ja olen valintaani (vai oliko se sattumien summaa) tyytyväinen, tarkoittaa se automaattisesti sitä, että kaikki, jotka ovat tehneet erilaisia valintoja elämässään, ovat tehneet tyhmästi! :-D Että oli taas timanttista logiikkaa tässä.
Lisään vielä että mun äiti ei siis voivotellut oman ajan puutetta vaan nämä tuli esille eri yhteyksissä kun tuli puhe jostain tekemisestä X tai muistosta Y ("se oli silloin ennen teitä, nyt ei enää voi"). -57
[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 10:31"]
Ei tuo tosiaankaan vaadi mitään ennustajanlahjoja. Perustiedot lapsiperhe-elämästä ja omasta itsestä riittävät. Veikkaan, että tiesit kyllä tosiasiat, mutta halusi saada lapsia oli liian suuri. Tätä sattuu yhtenään.
[/quote]
Eikä muuten riitä, koska parisuhteseen tarvitaan kaksi ihmistä! Itsesi voit tuntea läpikotaisin, mutta et toista. Et voi mitenkään tietää jokaikistä puolisosi lapsuudentraumaa, jotka voivat yllättäen pulpahtaa esiin omien lasten myötä. Ja vaikka kuinka keskustelisitte etukäteen lastenhoidosta ja yleisesti perhe-elämästä, voitte tosipaikan tullen huomata, että toinen onkin puhunut aidasta ja toinen aidan seipäästä. Se mikä toiselle tarkoittaa "suurta osallistumista lastenhoitoon" voi toiselle tarkoittaa lasten heitteillejättöä.