Miten kokoomuksen kannatus voi olla noin suuri?
Ketkä heitä oikein äänestää? Eivät ole tavallisen palkansaajan asialla.
Kommentit (720)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kokoomusta äänestävien korkeakoulutettujen ja yrittäjien äänestysprosentti on hyvä, mutta nukkuvissa on eniten duunareita ja alemman koulutuksen saaneita eli juuri niitä, joiden elämää julkiset palvelut koskevat. En ymmärrä miksi jättävät äänestämättä niissä vaaleissa, joissa pystyisivät ehkä eniten vaikuttamaan omiin palveluihinsa.
Suomessa julkiset palvelut koskevat myös ns. hyväosaisia. Ei täällä edes saa esim erikoissairaanhoitoa muuten kuin julkisella puolella, Docratesta ehkä lukuunottamatta. Ei se ole kokkareiden omassakaan intressissä ajaa alas toimivaa erikoissairaanhoitoa. Perusterveydenhoito taas on julkisella puolella niin surkeaa, että jo nyt varmaan jokainen, jolle satanen ei ole iso raha, menee suoraan yksityiselle pienempien terveysongelmiensa kanssa. Onneksi sinne edes pääsee, yleensä nopeastikin.
Tajuatko, miten paljon Suomessa on ihmisiä, joille satanen on iso raha?
Esim. tt-tukea saa ainakin ajoittain lähes puoli miljoonaa ihmistä. Sitten on toinen mokoma ainakin niitä, jotka jäävät nippa nappa tt-tuen ulkopuolelle.
Hyvänen aika, satasen maksu yksityisestä lääkäristä ei ole tässä se ongelma vaan toimeentulotuella elävien valtava määrä! Ei me voida vaan kasvattaa tulonsiirtoja loputtomiin vaan pitää keksiä ratkaisuja sille, että saadaan enemmän ihmisiä työllistettyä tavalla tai toisella!
Vierailija kirjoitti:
Itse olen äänestänyt kokoomusta tottumuksesta.
Se oli joskus koti, uskonto ja isänmaa-teemainen. Siis ihan oikeasti. Te nuoret ette sitä tietenkään tiedä.
Enää se ei ole. Ilaskivi sitä heidän vanhaa teemaa vielä yritti peräänkuuluttaa, mutta se on unohtunut.
En oikein tiedä, mitä alkaisin äänestää. Ei vasemmistokaqn sytytä. Liian liberaalit arvot. Persuja vähän mietin, mutta en enää sen jälkeen, kun "sosiaaliturva on luksuspalvelu"
Kridet on edelleen koti-uskonto-isänmaa -puolue. (Joo en äänestäisi itse, mutta kunhan muistutan, että sekin vaihtoehto on olemassa.)
Kokoomusta äänestää ne, jotka on koko järjestelmän nettomaksajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äänestettiin näissäkin vaaleissa kokoomusta. Itse tekniikan tohtori teollisuuden johtotehtävissä, vaimo lääketieteen tohtori. Kokoomus ei ole missään määrin hyvä, mutta paras huonoista vaihtoehdoista. Esim. joku Vasemmistoliitto haluaisi meidänlaiset maasta.
Hirveästi alapeukkuja ihan arkisesta havainnosta. Onhan se ihan päivän selvä homma, että Vasemmistoliiton syvässä päässä halutaan palkkakatto jonnekin 4 ke bruton paikkeille. Omilla aivoillaan ajattelevat, koulutetut ja mahdollisesti vaikutusvaltaiset ihmiset ovat populismille pahinta myrkkyä.
Nyrkkisääntö on, että tyhmä ja rehellinen äänestää persuja, mutta tyhmä ja epärehellinen äänestää Vasemmistoliittoa.
Edelleenkin hirveä määrä alapeukkuja. Miksi jonkun yritteliään ja pitkään kouluja käyneen lääkärin tai tekniikan tohtorin pitäisi äänestää sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kadehtivat ja/tai vihaavat heidän kaltaisiaan ihmisiä?
No, itse ajattelen, että Suomi on KAIKILLE parempi paikka kun pidämme huolta toisistamme.
Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa esim. kurjuus ja köyhyys näkyisi kaduilla, koulutuksen saaminen ei olisi tasa-arvoista, rikollisuus rehottaisi, vain rikkaat saisivat terveydenhoitoa, syntymäperhe määrittäisi tulevaisuuden.
Ja itse ökyilisin aidatulla alueella.Koen, että sellainen joka on saanut paljon (esim. loistavat kognitiiviset kyvyt vrt. lääkäri, tekniikan tohtori) voi myös paremmin kantaa vastuuta heikommista ja silti itselle jää ennemmän kuin tarpeeksi.
Itse ainakin koen, että elämän merkityksen kannalta tärkeää että on omalta osaltaan tehnyt maailmasta edes vähän paremman paikan.
Mutta, jokainen toimii arvojensa mukaan.
Harmi vain kun Suomessa tilanne on jo kärjistynyt siihen pisteeseen että 20% pitää huolta muista ja joput enemmän tai vähemmän sluibailee. Ja tuolta 20% haluttaisiin entistä enemmän ottaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kokoomusta äänestävien korkeakoulutettujen ja yrittäjien äänestysprosentti on hyvä, mutta nukkuvissa on eniten duunareita ja alemman koulutuksen saaneita eli juuri niitä, joiden elämää julkiset palvelut koskevat. En ymmärrä miksi jättävät äänestämättä niissä vaaleissa, joissa pystyisivät ehkä eniten vaikuttamaan omiin palveluihinsa.
Suomessa julkiset palvelut koskevat myös ns. hyväosaisia. Ei täällä edes saa esim erikoissairaanhoitoa muuten kuin julkisella puolella, Docratesta ehkä lukuunottamatta. Ei se ole kokkareiden omassakaan intressissä ajaa alas toimivaa erikoissairaanhoitoa. Perusterveydenhoito taas on julkisella puolella niin surkeaa, että jo nyt varmaan jokainen, jolle satanen ei ole iso raha, menee suoraan yksityiselle pienempien terveysongelmiensa kanssa. Onneksi sinne edes pääsee, yleensä nopeastikin.
Tajuatko, miten paljon Suomessa on ihmisiä, joille satanen on iso raha?
Esim. tt-tukea saa ainakin ajoittain lähes puoli miljoonaa ihmistä. Sitten on toinen mokoma ainakin niitä, jotka jäävät nippa nappa tt-tuen ulkopuolelle.
Hyvänen aika, satasen maksu yksityisestä lääkäristä ei ole tässä se ongelma vaan toimeentulotuella elävien valtava määrä! Ei me voida vaan kasvattaa tulonsiirtoja loputtomiin vaan pitää keksiä ratkaisuja sille, että saadaan enemmän ihmisiä työllistettyä tavalla tai toisella!
Heh, eipä se auta, jos työ on pienipalkkaista pätkää ja silppua. Ja sitähän kokoomus myös ajaa, työehtojen heikennyksiä. Suomessa on jo nyt toimeentulotukea saavia työssäkäyviä.
Se suuri ongelma on eläkeläisten iso määrä. Paljon enemmän rahaa menee eläkkeisiin kuin työttömiin ja toimeentulotukeen yhteensä. (Toki moni eläkeläinenkin saa toimeentulotukea.) Työnantajille viisikymppinen on ikäloppu, joka ei kelpaa enää mihinkään. Tiukkaa tekee, kun 25 - 50 -vuotiaan väestön pitäisi tehdä kaikki työt, elättää muut ja vielä pyöräyttää mukuloitakin siinä sivussa.
Itse olen osa ongelmaa 58-vuotiaana työttömänä, joka ei työhaluista huolimatta enää minnekään näköjään kelpaa. Kokoomus kuvittelee, että ongelma on työhalun puutteessa. Ei se siinä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kokoomusta äänestävien korkeakoulutettujen ja yrittäjien äänestysprosentti on hyvä, mutta nukkuvissa on eniten duunareita ja alemman koulutuksen saaneita eli juuri niitä, joiden elämää julkiset palvelut koskevat. En ymmärrä miksi jättävät äänestämättä niissä vaaleissa, joissa pystyisivät ehkä eniten vaikuttamaan omiin palveluihinsa.
Suomessa julkiset palvelut koskevat myös ns. hyväosaisia. Ei täällä edes saa esim erikoissairaanhoitoa muuten kuin julkisella puolella, Docratesta ehkä lukuunottamatta. Ei se ole kokkareiden omassakaan intressissä ajaa alas toimivaa erikoissairaanhoitoa. Perusterveydenhoito taas on julkisella puolella niin surkeaa, että jo nyt varmaan jokainen, jolle satanen ei ole iso raha, menee suoraan yksityiselle pienempien terveysongelmiensa kanssa. Onneksi sinne edes pääsee, yleensä nopeastikin.
Tajuatko, miten paljon Suomessa on ihmisiä, joille satanen on iso raha?
Esim. tt-tukea saa ainakin ajoittain lähes puoli miljoonaa ihmistä. Sitten on toinen mokoma ainakin niitä, jotka jäävät nippa nappa tt-tuen ulkopuolelle.
Hyvänen aika, satasen maksu yksityisestä lääkäristä ei ole tässä se ongelma vaan toimeentulotuella elävien valtava määrä! Ei me voida vaan kasvattaa tulonsiirtoja loputtomiin vaan pitää keksiä ratkaisuja sille, että saadaan enemmän ihmisiä työllistettyä tavalla tai toisella!
Hei eläs nyt.. Tuohan on hirveää köyhien kyykyttämistä, että edes alkaisivat yrittään pitää huolta omasta toimeentulostaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äänestettiin näissäkin vaaleissa kokoomusta. Itse tekniikan tohtori teollisuuden johtotehtävissä, vaimo lääketieteen tohtori. Kokoomus ei ole missään määrin hyvä, mutta paras huonoista vaihtoehdoista. Esim. joku Vasemmistoliitto haluaisi meidänlaiset maasta.
Hirveästi alapeukkuja ihan arkisesta havainnosta. Onhan se ihan päivän selvä homma, että Vasemmistoliiton syvässä päässä halutaan palkkakatto jonnekin 4 ke bruton paikkeille. Omilla aivoillaan ajattelevat, koulutetut ja mahdollisesti vaikutusvaltaiset ihmiset ovat populismille pahinta myrkkyä.
Nyrkkisääntö on, että tyhmä ja rehellinen äänestää persuja, mutta tyhmä ja epärehellinen äänestää Vasemmistoliittoa.
Edelleenkin hirveä määrä alapeukkuja. Miksi jonkun yritteliään ja pitkään kouluja käyneen lääkärin tai tekniikan tohtorin pitäisi äänestää sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kadehtivat ja/tai vihaavat heidän kaltaisiaan ihmisiä?
No, itse ajattelen, että Suomi on KAIKILLE parempi paikka kun pidämme huolta toisistamme.
Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa esim. kurjuus ja köyhyys näkyisi kaduilla, koulutuksen saaminen ei olisi tasa-arvoista, rikollisuus rehottaisi, vain rikkaat saisivat terveydenhoitoa, syntymäperhe määrittäisi tulevaisuuden.
Ja itse ökyilisin aidatulla alueella.Koen, että sellainen joka on saanut paljon (esim. loistavat kognitiiviset kyvyt vrt. lääkäri, tekniikan tohtori) voi myös paremmin kantaa vastuuta heikommista ja silti itselle jää ennemmän kuin tarpeeksi.
Itse ainakin koen, että elämän merkityksen kannalta tärkeää että on omalta osaltaan tehnyt maailmasta edes vähän paremman paikan.
Mutta, jokainen toimii arvojensa mukaan.
Sepä siinä onkin, kun kysymys ei ole siitä, kuinka apua tarvitsevat pärjäävät. Ei tarvitse kuin käydä missä tahansa sairaalassa tai vanhainkodissa huomatakseen, että sinne ne eivät ainakaan mene.
Kysymys on siitä, että Vasemmistoliitto haluaa paljon töitä tekevien ja yhteiskuntaa edistävien ihmisten rahat sellaisille, joita ei huvita tehdä mitään. Mekin ollaan laskettu, että huomattava osa meidän perheen (melko runsaista) veroista menee eräällä kurssikaverille, joka vaan polttelee hamppua ja pyörii viher-vasemmistopiireissä toisten samanlaisten kanssa. Aina kertoilee, kuinka on käynyt pilkillä tai taidegalleriassa sillä välin, kun me ollaan väännetty viikonloppuna lisähommaa, että olisi jälkikasvulle paremmat oltavat.
No se pieni osa tuon kurssikavereiden tutuista, jotka jopa käyvät töissä, maksavat ehkä 10-20 % veroja eli euromääräisesti eivät mitään ja hyötyvät erilaisille puolipoliittisille kansalaisjärjestöille kipattavasta rahasta. Punaviinistä ja leivoksista ei ole pulaa. Nämä ovat sitten kilvan kiljumassa, että me emme osallistu millään tavalla yhteiskuntaan ja ollaan amerikan hengessä top 10 % loisia, kun maksetaan kumpikin palkkatyöstä "vain" uuden auton verran veroja joka vuosi.
Ikinä ei kysytä, että voisivatko he itse osallistua a) verojenmaksuun, b) yhteiskunnan kehittämiseen, c) peruspalveluiden tuottamiseen, d) jonkinlaisen sivistysperimän ylläpitoon.
Eikun meidän pitäisi tehdä se kaikki ja oikeastaan sekään eikö riitä, vaan parempi olisi, kun oltaisin montun pohjalla. On ihan selvä homma, että oltaisiin oltu aikoikaan kansalaissodassa eri puolilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äänestettiin näissäkin vaaleissa kokoomusta. Itse tekniikan tohtori teollisuuden johtotehtävissä, vaimo lääketieteen tohtori. Kokoomus ei ole missään määrin hyvä, mutta paras huonoista vaihtoehdoista. Esim. joku Vasemmistoliitto haluaisi meidänlaiset maasta.
Hirveästi alapeukkuja ihan arkisesta havainnosta. Onhan se ihan päivän selvä homma, että Vasemmistoliiton syvässä päässä halutaan palkkakatto jonnekin 4 ke bruton paikkeille. Omilla aivoillaan ajattelevat, koulutetut ja mahdollisesti vaikutusvaltaiset ihmiset ovat populismille pahinta myrkkyä.
Nyrkkisääntö on, että tyhmä ja rehellinen äänestää persuja, mutta tyhmä ja epärehellinen äänestää Vasemmistoliittoa.
Edelleenkin hirveä määrä alapeukkuja. Miksi jonkun yritteliään ja pitkään kouluja käyneen lääkärin tai tekniikan tohtorin pitäisi äänestää sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kadehtivat ja/tai vihaavat heidän kaltaisiaan ihmisiä?
No, itse ajattelen, että Suomi on KAIKILLE parempi paikka kun pidämme huolta toisistamme.
Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa esim. kurjuus ja köyhyys näkyisi kaduilla, koulutuksen saaminen ei olisi tasa-arvoista, rikollisuus rehottaisi, vain rikkaat saisivat terveydenhoitoa, syntymäperhe määrittäisi tulevaisuuden.
Ja itse ökyilisin aidatulla alueella.Koen, että sellainen joka on saanut paljon (esim. loistavat kognitiiviset kyvyt vrt. lääkäri, tekniikan tohtori) voi myös paremmin kantaa vastuuta heikommista ja silti itselle jää ennemmän kuin tarpeeksi.
Itse ainakin koen, että elämän merkityksen kannalta tärkeää että on omalta osaltaan tehnyt maailmasta edes vähän paremman paikan.
Mutta, jokainen toimii arvojensa mukaan.
Eikös kommunistiset maat nimenomaisesti ole niitä, joissa kurjuus ja köyhyys näkyy kadulla? Niissä näkee hyvin, mitä tapahtuu, kun nettoveronmaksajat pistetään monttuun tai karkotetaan maasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkastelkaapa SDP - ay-liike - isot vuokrayhtiöt (asumistuki) -triangelia. Siinä teille nyky-yhteiskunnan suurin taloudellinen koijaus. Tuon rinnalla muiden puolueiden talousasiat ovat pientä näpräystä.
Entä yritystuet?
Miten voit edes mainita yritystukia tässä kontekstissa? Ymmärrätkö edes mitä ne ovat. Yritystuki on työkalu, joiden käyttö on tarkkaan säädeltyä ja valvottua. Yritykset työllistävät ihmisiä ja maksavat valtion kanssaan valtavat määrät veroja. Ilman yrityksiä tässä maassa ei olisi mitään.
SDP ja ay-liike (SAK) käärii valtavat voitot asuntobisneksillään. Noissa asunnoissa asuu paljon asumistukien saajia eli sitä kautta meidän verorahojamme siirretään suoraan ay-liikkeen taskuun: http://yle.fi/uutiset/ay-liike_kaarii_miljoonia_vuokra-asuntoyhtiostaan…
Ilman tätä mekanismia asuminen olisi Suomessa halvempaa ja yleinen vuokrataso edullisempi.

Juuri niin. Missäs ne duunarit kävisi töissä, jos ei olisi yrityksiä?
Vierailija kirjoitti:
Eikös kommunistiset maat nimenomaisesti ole niitä, joissa kurjuus ja köyhyys näkyy kadulla? Niissä näkee hyvin, mitä tapahtuu, kun nettoveronmaksajat pistetään monttuun tai karkotetaan maasta.
Miten Amerikassa, tuolla markkinakapitalismin luvatussa maassa mielestäsi menee? Onko rikollisuutta, köyhyyttä ja kurjuutta liian vähän, riittävästi vai liikaa? Miksi haluat ajaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän tuohon suuntaan? Kaikkien tutkimusten mukaan pohjoismaat ovat tällä hetkellä maailman parhaat maat ihmiselle elää. Miksi se pitäisi tuhota? Siksi, että sinä saisit vielä toisen kelkan talliin ja lapsesi vähän hienomman ja kalliimman mopoauton ja paremman sijoitussalkun?
Kokoomus ymmärtää rahan käytön päälle, jos sitä ei ole, niin sitä ei aleta aina lainaamaan, jotta käsittämättömät budjetit saadaan toteutettua. Lisäksi kannustetaan yrittämään normaalia elämää, eikä vain antamaan tukia ym. Se ei ole oikein, että osa maksaa toisten lusmuilun.
Suomesta on tullut lokoiluyhteiskunta, ei hyvinvointiyhteiskunta.

No kyllä se Amerikka on kovasti mieluisampi paikka kuin Kiina, Kuuba tai NL. Jos olisit käynyt, tietäisit. Suomi on muuten kapitalistinen maa, ihan tiedoksi vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä äänestettiin näissäkin vaaleissa kokoomusta. Itse tekniikan tohtori teollisuuden johtotehtävissä, vaimo lääketieteen tohtori. Kokoomus ei ole missään määrin hyvä, mutta paras huonoista vaihtoehdoista. Esim. joku Vasemmistoliitto haluaisi meidänlaiset maasta.
Hirveästi alapeukkuja ihan arkisesta havainnosta. Onhan se ihan päivän selvä homma, että Vasemmistoliiton syvässä päässä halutaan palkkakatto jonnekin 4 ke bruton paikkeille. Omilla aivoillaan ajattelevat, koulutetut ja mahdollisesti vaikutusvaltaiset ihmiset ovat populismille pahinta myrkkyä.
Nyrkkisääntö on, että tyhmä ja rehellinen äänestää persuja, mutta tyhmä ja epärehellinen äänestää Vasemmistoliittoa.
Edelleenkin hirveä määrä alapeukkuja. Miksi jonkun yritteliään ja pitkään kouluja käyneen lääkärin tai tekniikan tohtorin pitäisi äänestää sellaisia, jotka lähtökohtaisesti kadehtivat ja/tai vihaavat heidän kaltaisiaan ihmisiä?
No, itse ajattelen, että Suomi on KAIKILLE parempi paikka kun pidämme huolta toisistamme.
Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa esim. kurjuus ja köyhyys näkyisi kaduilla, koulutuksen saaminen ei olisi tasa-arvoista, rikollisuus rehottaisi, vain rikkaat saisivat terveydenhoitoa, syntymäperhe määrittäisi tulevaisuuden.
Ja itse ökyilisin aidatulla alueella.Koen, että sellainen joka on saanut paljon (esim. loistavat kognitiiviset kyvyt vrt. lääkäri, tekniikan tohtori) voi myös paremmin kantaa vastuuta heikommista ja silti itselle jää ennemmän kuin tarpeeksi.
Itse ainakin koen, että elämän merkityksen kannalta tärkeää että on omalta osaltaan tehnyt maailmasta edes vähän paremman paikan.
Mutta, jokainen toimii arvojensa mukaan.
Harmi vain kun Suomessa tilanne on jo kärjistynyt siihen pisteeseen että 20% pitää huolta muista ja joput enemmän tai vähemmän sluibailee. Ja tuolta 20% haluttaisiin entistä enemmän ottaa...
No kokoomus ei ole lääke tähän, eli en edelleen ymmärrä miksi kokoomus? Viime hallituskausi toi Itselle ja omille tuttavalleni vain ilmaista lisätyötä suuromistajien hyväksi kikyn muodossa.
Vai miten koit edellisen hallituksen aikana hyötyneesi? Jos siis olet työntekijä tai pienyrittäjä etkä kuulu rikkaampaan prosenttiin?

Kyllähän nimenomaan kokomuksella on tähän suuntaan oikeita lähtöjä; työn verotusta alas, progressiota loivemmaksi, verokiilaa pienemmäksi, työn vastaanottamisesta palkitsevampaa ja lokoilusta vähemmän palkitsevaa. Kaikki tarpeellisia toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös kommunistiset maat nimenomaisesti ole niitä, joissa kurjuus ja köyhyys näkyy kadulla? Niissä näkee hyvin, mitä tapahtuu, kun nettoveronmaksajat pistetään monttuun tai karkotetaan maasta.
Miten Amerikassa, tuolla markkinakapitalismin luvatussa maassa mielestäsi menee? Onko rikollisuutta, köyhyyttä ja kurjuutta liian vähän, riittävästi vai liikaa? Miksi haluat ajaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän tuohon suuntaan? Kaikkien tutkimusten mukaan pohjoismaat ovat tällä hetkellä maailman parhaat maat ihmiselle elää. Miksi se pitäisi tuhota? Siksi, että sinä saisit vielä toisen kelkan talliin ja lapsesi vähän hienomman ja kalliimman mopoauton ja paremman sijoitussalkun?
No kyllä se Amerikka on kovasti mieluisampi paikka kuin Kiina, Kuuba tai NL. Jos olisit käynyt, tietäisit. Suomi on muuten kapitalistinen maa, ihan tiedoksi vaan.
Kyllä Suomi on kapitalistinen maa, mutta ei niin äärimmilleen vietynä kuin monissa muissa maissa. Koko ajan ollaan tosin huonompaan suuntaan menossa. Tuon aiemman kirjoittajan retoriikassa Suomen järjestelmä rinnastettiin kommunismiin, ja siksi vastasin kuten vastasin. Jännä homma silti, että näissä semi-kommunistisissa paskamaissa ihmiset ovat onnellisempia kuin missään muualla.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus ymmärtää rahan käytön päälle, jos sitä ei ole, niin sitä ei aleta aina lainaamaan, jotta käsittämättömät budjetit saadaan toteutettua. Lisäksi kannustetaan yrittämään normaalia elämää, eikä vain antamaan tukia ym. Se ei ole oikein, että osa maksaa toisten lusmuilun.
Etkö ymmärrä lukemaasi? Juurihan tuolla todettiin, että kokoomuksen "vahtivuorolla" valtion velka on kasvanut ihan samaa tahtia kuin muidenkin. Orpon oppositioräksytykset näköjään uppoavat joihinkin kuin kuuma veitsi voihin.
Sanna Marin on epäluotettava ja kansa ei halua hänen pääministeriydelleen jatkoa.
No, itse ajattelen, että Suomi on KAIKILLE parempi paikka kun pidämme huolta toisistamme.
Itse en ainakaan haluaisi asua maassa, jossa esim. kurjuus ja köyhyys näkyisi kaduilla, koulutuksen saaminen ei olisi tasa-arvoista, rikollisuus rehottaisi, vain rikkaat saisivat terveydenhoitoa, syntymäperhe määrittäisi tulevaisuuden.
Ja itse ökyilisin aidatulla alueella.
Koen, että sellainen joka on saanut paljon (esim. loistavat kognitiiviset kyvyt vrt. lääkäri, tekniikan tohtori) voi myös paremmin kantaa vastuuta heikommista ja silti itselle jää ennemmän kuin tarpeeksi.