Lue keskustelun säännöt.
Yh, mistä kaikesta olet joutunut luopumaan?
23.01.2022 |
Haen vertaistukea ja haluaisin kuulla mistä kaikesta olet joutunut luopumaan, mikä on lähipiirillesi normaalia elämää ja elintasoa sen vuoksi että elätät yksin lapsia.
Minulla on korkeakoulututkinto, asun pääkaupunkiseudulla ja nettopalkka on 1900€. Lisäksi saan elatustukea minimimäärän ja lapsilisät yh korotuksella sekä asumistukea noin satasen. Auto on välttämätön työn vuoksi. Vuokraan ja vesimaksuihin menee yli tonni kuukaudessa. Asutaan todella pienessä alle 60neliötä kolmiossa. Omaan ei ole varaa. Ei ole yhtään lainoja tai osamaksuja.
Itse olen joutunut luopumaan/tietoisesti vältän koska ei ole varaa:
- matkustelu
- ystävien kanssa illanistujaiset
- kampaamokäynnit en myöskään harrasta irtoripsiä tai kynsien laittoa
- hiustenhoitotuotteet shampoota lukuunottamatta
- kirpputorilta ostetaan vaatteet (koskaan en ole saanut kavereilta/sukulaisilta vaatekasseja)
- kaupasta halvinta ruokaa mutta yritys syödä terveellisesti, lapset saa punalaputettuja liha tuotteita, itse olen siirtynyt kasvispainotteiseen ruokaan koska on edullisempaa
- en tupakoi tai käytä alkoholia (en ole koskaan)
- lapsilla yksi edullinen harrastus
- ei juuri käydä koskaan missään, kesälomalla huvipuistossa ja uimarannoilla
Ei aineellinen pääoma mistä joutunut luopumaan:
- usko siihen että lasten tulevaisuus olisi parempi
- sopivanlainen kumppani jolla myös korkeakoulututkinto ja samoja elämänarvoja
- luottamus että yhteiskunta ja lähipiiri välittää
- en jaksa enää kuunnella muiden omakotitalon rakennusprojekteja tai yksityisen lastenvahdin ostamista että pääsee miehen kanssa kylpylälomalle tai miten aletaan suunnittelemaan mökkiprojektia ja seuraavaa ulkomaan matkaa
Tässä yhteiskunnassa raha ratkaisee. Se määrittää elintason ja sosiaalisen statuksen, jotka vaikuttavat ihan kaikkeen.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä kukkua, ettei hoitoaineeseen tai vaikka lämpösuojaan hiuksia varten olisi rahaa. Niitä voi ostaa vaikka Lidlistä pari kertaa vuodessa muutamalla eurolla. En oikein ymmärrä miksi ap haluaa uhriutua, kun itse varmaan on lapset halunnut.
Jos auto on kerran työn takia välttämätön, niin minulle ei ihan ole selvää minkä vuoksi pääkaupunkiseudulla asuminen on välttämätöntä. Esimerkiksi Hyvinkäältä saisitte isomman asunnon halvemmalla ja jos joka tapauksessa on Helsingissä ajettava, hieman pidempi työmatka olisi "vaihtokauppa" parempaan asuntoon. Lisäksi harrastukset ovat pienillä paikkakunnilla monesti halvempia.
Lisäksi, jos lapsia on siis enemmän kuin yksi ja vanhemmalla 1900 e palkka niin kannattaa hakea toimeentulotukea. Jos ei perustoimeentulotukea saisikaan kuin vähän, niin harkinnanvaraisena voi saada esim harrastuksiin, huonekaluihin, peittojen ja tyynyjen uusimiseen jne. Mut varmasti ap:lla on muutama tekosyy miksi toimeentulotuen hakeminen on hänen kunniansa alapuolella ja mieluummin jatkaa valittamista.[/Eipä ole tullut mieleenkään että toimeentulotukea edes saisi koska on auto.
Kauemmaksi muuttaminen ei tule kyseeseen lasten elinpiirin, kaverisuhteiden vuoksi. Toisella myös terapioita.
Olen luullut, että jos auto on välttämätön työssäkäyntiin, niin ei vaikuttaisi. Tietysti voi olla että niiden mielestä se ei ole välttämätön. Mutta pankkitilin pitää toimeentulotukeen olla nollilla mielestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On pienituloisia ydinperheellisiäkin. Ei heidänkään elämä mitään luksusta ole. Ei ole varaa matkusteluihin, merkkivaatteisiin yms.
Pariskunnalla on paremmin aikaa asioille ja voivat keskustella asioista ja jakaa vastuuta. Ja ovat yhdessä kriisin tai ongelman kohdatessaan.
Kenellä on kenellä ei. Mulla perheenä eläessä ei ollut yhtään sen enempää aikaa, sitä vapaa-aikaa oli miehellä. Hän osallistui kyllä jos ongelma tuli, mutta valitti koko ajan ja sai minut tuntemaan itseni huonoksi ja kykenemättömäksi. Olin pyytämättä apua niin pitkään kuin pystyin, koska siitä tuli sanomista.
Tietysti monessa parisuhteessa ei toteudu, että perheen työt, vapaa-aika ja raha-asiat jakaantuisivat reilulla tavalla.
Kuitenkin että olisi parisuhteessa yh:n tasalla näissä asioissa pitäisi olla puoliso, joka tosiaan ei ikinä tee mitään, todellakaan mitään, eikä myöskään maksa mitään. Ei vain lapsiin liittyen, vaan kaikkeen perheen elämään. Jos vaikka on auto, niin toinen ei huolla sitä, ei ikinä aja mitään reissua eikä maksa bensoja. Kotona ei osta vessapaperia, ei vaihda lamppuja eikä maksa laskuja tai mitään asumisen kuluja. Jos jääkaappi hajoaa tai jos olet kuumeessa, niin puoliso ei siltikään tee mitään. Ei myöskään katso lasta kun käyt suihkussa tai haet unohtuneen tavaran kaupasta tai menet hammaslääkäriin. Ei käy apteekissa kun lapsi on kipeä.
Myönnän, että parisuhteessa moni joutuu myös hyysäämään puolisoa. Jos joutuu vaikka laittamaan tälle ruoat samalla kun valvoo yksin yöt itkevän vauvan kanssa, niin onhan se rankkaa verrattuna että vain itse söisi jotain mikromössöä.
Olen rummoutunut täysin kun mihinkään ei ole aikaa tai energiaa
Minulla on vain yksi lapsi, joten ei ole tarvinnut luopua matkoista, leikkokukista, alkoholista, hyvästä ruoasta, ystävien illanistujaisista ymv., mutta se mitä ei yh-sinkkuna oikein voi olla, on säännöllinen seksielämä.
Ja tietty elintaso olisi kaikin puolin vähän parempi jos olisi toinenkin aikuinen tässä eikä kaikkea tarvitsisi maksaa 100% yksin, mutta tuo säännöllisen seksielämän puute on sellainen josta olen kärsinyt.
Tosin en voi tietää olisiko minulla siltikään säännöllistä seksielämää, vaikka olisin lapseton sinkku (eli voisin tutustua helpommin johonkin rakastajaan jota voisi myös tavata säännöllisesti).
Näin yksinhuoltajana ei jaksa alkaa tutustumaan miehiin kun tietää, että tuo lapsi kuitenkin hallitsee elämääni.
Tässä on autosta ja toimeentulotuesta:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä juuri mistään. Mulla oli hyvät tukiverkostot jo ennenkuin hankin esikoiseni. Ja nimenomaan tukiverkostot mun eikä exän sukulaisista ja ystävistä. Eron jälkeen exä lähti, tukiverkostot jäivät. En nyt tietenkään olisi voinut lasten mentyä nukkumaan noin vain lähteä vaikka baariin, mutta jos työpäivän loputtua kysyin lapsenvahtia, aina järjestyi.
Asuntoakaan en joutunut vaihtamaan, koska asunto oli alunperinkin mun. Exä vain keräsi omat tavaransa ja lähti. Elatusmaskuja en edes vaatinut, koska tulin oikein hyvin toimeen omalla palkallani. Tästä kiitollisena exä osallistui varsin mukavasti lastensa kustannuksiin. Esim osti heille polkupyörät, sukset, luistimet yms sekä myöhemmin omat telkkarit, kännykät yms. Tapaamissopimustakaan ei koskaan tehty vaan pystyimme sopimaat tapaamisista ihan keskenämmekin.
Eron jälkeen huomasin, että vaikka exä veikin mennessään tulonsa, hän samalla vei myös menonsa. Ja niitä hänen menojaan oli aika paljon, joten mun ja lasten elintaso ei muuttunut mitenkään, vaikka en saanutkaan muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän yh-korotuksineen.
On monta sellaista asiaa, joita tein nuorena tarpeeksi, joten en enää niitä kaipaakaan. Nuorena ehdin harrastaa, matkustaa, käydä kaupungilla maleksimassa, viettää aikaa ystävien kanssa ja sen sellaista. Jos olisin ollut nuori yh, niin olisin voinut kokea sen aika ankeaksi.
Nykyäänkin voisin haluta joskus nukkua pitkään, varsinkin jos on flunssaa tai jotain muuta väsyttävää. Mutta aika pian taas voikin, ehkä sitten kun lapsi on 10 v? Lapseni on hyväuninen, valvottavan lapsen kanssa olisi varmaan tosi rankkaa.
En harrasta liikuntaa muuten kuin lapsen kanssa, esim. en enää ui. Poikkeuksena että helteillä yritän saada uimarannalle jonkun mukaan, joka voisi katsoa lasta että pääsisin itse uimaan syvään veteen. Viime kesänä se onnistui monta kertaa, varmaan siksi kun koronan takia ihmisillä oli vähemmän muuta menoa. Aiemmin oli vaikea saada ketään.
Katson telkasta suorana vain lapsille sopivaa ohjelmaa. Keskittynyttä ohjelmien katsomista, lukemista tai minkään kunnolla keskittymistä vaativan homman tekemistä ei oikeastaan voi tehdä kuin lapsen nukkuessa.
Näen kavereitani ainoastaan lapsi mukana. Se kyllä varmaan häiritsee heitä enemmän. Tämä tilanne tulee jatkumaan niin kauan että lapsi voi olla iltaisin yksin.
Jos haluaa tehdä jotain yksin, niin lapsen pitää olla hoidossa. Kun olin hoitovapaalla, niin lapsi oli välillä perhepäivähoitajalla päivämaksua vastaan. Perhepäivähoitajan mies pottuili välillä, kommentoi sitä että lapsi tuli hoitoon vaikka en ollut töissä. Näin tämän miehen usein vapaapäivinään yksin siivosmassa varastoa, menossa asioille, hoitamassa pihaa, huoltamassa autoa jne, eikä koskaan hänellä ollut yhtäkään lapsistaan mukana roikkumassa. Mutta eipä hän tainnut itse huomata, että hänen omat lapsensa olivat lähes koko ajan hoidossa silloin kun hän halusi keskittyä johonkin asiaan. Kyllä hän sitten sujuvasti vaikka katsoi telkkaria lastensa kanssa kun ei tarvinnut samaan aikaan vaikka vaihtaa renkaita autoon.
Olen onnekas sillä en ole joutunut luopumaan mistään. Syynä on hyvä palkka jolla elämme oikein hyvin. Exä maksaa minimielatuksen, lapsi käy isällään pari yötä/kk. Sain kyllä paljon takaisin: rauhalliset yöunet, rauhallisen ja turvallisen kodin joka pysyy siistissä kunnossa (lapsi osaa siivota jälkensä; mies ei osannut/halunnut), pienemmät ruokakulut, 100% päätösvallan, mielenrauhan. En ota ketään ukkoa asumaan kanssani, tämä on niin ihanaa kun on oman elämänsä valtias ja vapaa kuin taivaan lintu :)