Jouduitko "tyytymään" puolison valinnassa?

21&28: Kiitos rehellisestä ja kypsästä vastauksesta.

Kait se juju on, että "tässä" iässä (+30 v nainen) on "ihan ok" tehdä se järkivalinta jos kuitenkin löytyy tahtoa ja sen verran tunnetta molemminpuolin, että voidaan ajatella yhteistä tulevaisuutta rakennettavan. Ja sitten on vain hyväksyttävä se, että jos joskus myöhemmin se "sielunkumppani" elämään tupsahtaakin, niin se kortti jätetään kääntämäti. Onkohan tässäkin nykyaika ja sitä leimaava lyhytjännitteisyys ja rajattomat mahdollisuudet tehneet tehtävänsä...miesten ja naisten kriteerit ovat koventuneet, kumppanin valinta näin vaikeutunut (tai ainakin pitkittynyt) kun ajatellaan, että ehkä kuitenkin on jotain parempaa? 

Täällä on ollut hyviä kommentteja, jotka laittaa ajattelemaan asiaa eri kantilta. Toivo elää vielä, että se järkivalinta tai jopa hyvässä lykyssä sen romantisoitumpi versio joskus astuisi kuvioihin mukaan ja tunne olisi vielä molemminpuolinen. 

Nr. 8 kuulostaa jonkun vanhan miehen fantasialta. Jos ei ole, niin minkä takia nuori nainen sanoo, ettei löytänyt ketään muutakaan? Minkä takia ei voisi odottaa vielä vuotta pari ja katsoa tuleeko ketään muuta  kuin oman isänsä ikäistä vastaan? Miksi kiirehtiä liittoon ihmisen kanssa, jonka oikeastaan haluaa korkeintaan vain ystäväksi?

Joten sanon, että tuon kirjoittaja haluaa vain esittää, että nuorten naisten pitäisi ottaa vanha mies, vaikka ei kiinnostaisikaan.

Noin 90% naisista ei saa miesten top 10%:n parhaimmistoon kuuluvaa miestä.

No jouduin tekemään kompromissejä, mutta olen tyytyväinen ja onnellinen nyt. Rakastuin aina huonoihin miehiin. Oli pettämistä, väkivaltaa, taloushuolia, vankilatuomioita, huumeita ja runsasta alkoholinkäyttöä. Sitten tapasin miehen, joka oli kaikkea muuta. Olimme pari vuotta vain ystäviä. Hän ei oikeastaan säväyttänyt minua. Nyt olemme olleet yhdeksän vuotta yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Hän on kaikinpuolin hyvä kumppani ja isä.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 18:14"]

Noin 90% naisista ei saa miesten top 10%:n parhaimmistoon kuuluvaa miestä.

[/quote]

Ja niistä lopuistakaan 90% ei saa top 1%:iin kuuluvaa.

En joutunut tyytymään. Mieheni teki aloitteen kun olimme molemmat 18-vuotiaita ja olemme edelleen iloisesti yhdessä. Sopii mulle. Outo ajatus, että olisin oikein valitsemalla valinnut puolisoni. Jos minulla olisi aktiivinen rooli aloitteen tekijänä ja tutkisin tarjontaa yrittäen tehdä hyvän löydön, eihän sitä tiedä vaikka kokisin joutuvani tyytymään. Vähän niin kuin etsiessäni vuosikausia istuvaa ja mieleistä välikausitakkia ja sitten turhautuneena tyytyä käyttämään jotain joka on eniten "sinne päin", voisin kuvitella. En oikein tiedä näistä pariutumisjutuista...

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 18:14"]

Noin 90% naisista ei saa miesten top 10%:n parhaimmistoon kuuluvaa miestä.

[/quote]

Itse asiassa luku on vähän pienempi, sillä osa naisista (nykyään yhä suurempi osa) ei saa miestä ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 18:35"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 18:14"]

Noin 90% naisista ei saa miesten top 10%:n parhaimmistoon kuuluvaa miestä.

[/quote]

Itse asiassa luku on vähän pienempi, sillä osa naisista (nykyään yhä suurempi osa) ei saa miestä ollenkaan.

[/quote]

Tai siis luku on suurempi ryhmässä "ei saa" ja pienempi ryhmässä "saa".

Kyllä tein kompromissin. Panetus oli aika kovaa, kun ei ollut 2-kymppisenä saanut vielä pillua. No siitä on jo melkein 20 vuotta aikaa ja pillun viehätys alkaa olla mennyttä. Ainakin tämän naisen osalta. On väljistymistä jne. Kun kemiat ei kohtaa niin lasten takiahan tässä ollaan. Ja "normaalin" arjen.

On kaikenlaisia pareja tullut nähtyä. Täysin vastakohtia elämän-arvoiltaan ja tulevaisuuden näkymiltään ja siltikin vaan lapsia tehdään. Sitten on enemmänkin näitä alkoholin takia eronneita jossa oikeasti jompikumpi vanhempi ei lapsen syntymän jälkeen lopeta juomista.

No mä aattelin antaa tyypille mahdollisuuden, vaikutti mukavalta, oli siinä jotaki. Olin aiemmin lempannu aika monta, ku halusin vaa olla ja mennä mite minä halusin ja alko toi ikä tulee vastaan. Just tuli kymmene vuotta meil yhteiseloo ja meil o kolme lasta ja oon tyytyväine miehee, ei parempaa olis voinu saada

En joutunut. Toinen lapsi tulossa, yhdessä oltu 6v ja edelleen rakastan - päivä päivältä enemmän :)

Olin ihastunut ja rakastunut ja rakastan yhä. Olemme olleet yhdessä 24 vuotta. Tosin en usko mihinkään sielunkumppanuuteen.

Olemme juuri sopivasti samanlaisia mutta kuitenkin ihan erilaisia ja meillä on samat arvot ja tavoitteet.

En joutunut, mun mies oli ihan mun unelmien mies silloin kun tavattiin ja ihana se on edelleen, toki arki on kyllä pudottanut vaaleanpunaiset aurinkolasit silmiltä jo aikapäiviä sitten. Yhdessä nyt 18 vuotta.

Mulla oli tilanne, josta olen tänne kirjoittanut toiseenkin ketjuun, että eräs mies, joka olisi voinut olla isäni rakastui minuun. Koska en löytänyt ketään toista, joka olisi kohdellut minua niin hyvin ja rakastanut minua, tyydyin sitten häneen. Minua ei veihättänyt iso ikäero enkä kokemut häntä seksuaalisestikaan vetovoimaiseksi. Mutta kun menimme yhteen, minua ei seksi kiinnostanut, koska en ollut koskaan tavannut miestä, jonka kanssa olisin voinut nauttia siitä ja haluni olivat tosi heikot. 

Meni aika kauan, että hyväksyin hänet, eli vaikka tapsimme kun olin aika nuori menimme yhteen 8 vuotta sitten ja perustimme perheen. Mies on osoittautunut paljon paremmaksi kuin osasin arvatakaan ja vaikuttaakin sille, että kohtalo toi meidät sitten kuitenkin yhteen. On meillä kevyt sielunkumppanuustasoinenkin yhteys, mutta se olisi minusta aluksi riittänyt vain ystävyyteen, mutta toisin kävi. Ei harmita. Kun ihminen on todella hyvä, jonka kanssa menee yhteen voi käydä näin.

Sielunkumppanin löysin. Ensimmäinen rakkaus.
Edelleen olemme rakastuneita. Yhdessä 17 vuotta.

Kiitos kommenteista. Kolmikymppisenä parisuhdetta&perhettä toivovana sinkkunaisena väkisinkin pohtii välillä tällaista asiaa. Etenkin jos saa lähipiiristä kuulla kommentteja: "Oletko liian nirso?" "Ei kaikkea voi saada". Ymmärrän tuon jälkimmäisen kommentin oikein hyvin, olen samaa mieltä ja tiedostan realiteetit. Mutta jokin "tunne" (ja vielä molemminpuolinen) on kyllä pakko olla, että voi suhdetta ajatella pidemmälle. En voisi kuvitella sanovani "Tahdon" ilman, että pystyn aidosti sanomaan rakastavani toista kaikkine hänen vahvuuksineen ja puutteineen. Joillekin "arvostelijoille" tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää ja se tulkitaan nirsoudeksi. 

Olen alkanut uskoa, että se on aikalailla tuuripeliä kuka löytää mahdollisimman hyvän matchin itselleen. Toiset löytää paremman ja toiset vähemmän paremman. Ja toiset ei sitten ollenkaan. Surullista jotenkin, mutta ei muuta kuin positiivisuuden kautta eteenpäin :) 

Ap.

UP

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 16:54"]

Antaisin neuvon: Puolisosta tulee tärkeä pitkälti yhdessä eletyn elämän kautta ja yhteisten kokemusten kautta. Alkuhuuma kestää max. 2 vuotta. Jos haluaa perheen, niin kannattaa tehdä "järkivalinta".

Eivät sulkene toisiaan pois, ja järkivalinta on kuitenkin olennaisesti värittömämpi.

Kyllä ne sulkee, lue nyt tuo jälkimmäinen lauseesi itse. Värikkään miehen taholta ne ongelmat usein tulevat. Ellei sitten ole nainen, jonka mielestä hankaluus on mukavaa tai tylsyys.

Tein kompromissin. Vaimo on paras ystäväni ja olen hyvin kiintynyt häneen. Jaamme saman arvomaailman, pidämme samanlaisista asioista ja viihdymme toistemme kanssa. En kuitenkaan viehäty vaimosta seksuaalisesti.

Välillä mietin, millaista elämä olisi, jos olisinkin ottanut jonkun niistä naisista, joiden kanssa vetovoima oli suuri, mutta arvomaailma tai muu asia tökki. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen asioiden nykytilaan.