Jouduitko "tyytymään" puolison valinnassa?

En joutunut tyytymään, koska en huolinut ketään. So simple. Parisuhde on hieman last season.

Olin jo kolmekymppinen ja halusin perheen. En ollut kovin rakastunut, mutta löysin miehen joka kutakuinkin vastasi odotuksiani. Hyvin on mennyt jo yli kymmenen vuotta. Meillä on samanlaiset harrastukset ja samantasoinen koulutus, mielestäni nämä kuitenkin merkkaa paljon. Mies on loistava isä, en enää vaihtaisi pois. Elämme hyvää elämää ja arvostamme (jopa rakastamme) toisiamme.

Mielenkiintoinen aihe. Muita kokemuksia? 

Kaks kertaa tyydyin ensimmäiseen kohdalle osuvaan, nyt seuraavalta ajattelin vaatia vähän enemmän kuin vain innostusta minua kohtaan. Ensimmäinen suhde kesti 3 v ja toinen 1,5 v. Olen aika passiivinen ihmissuhteissa ja sosiaalisissa tilanteissa, siksi mennyt noin... noh, oppipahan jotakin. 

Antaisin neuvon: Puolisosta tulee tärkeä pitkälti yhdessä eletyn elämän kautta ja yhteisten kokemusten kautta. Alkuhuuma kestää max. 2 vuotta. Jos haluaa perheen, niin kannattaa tehdä "järkivalinta".

En joutunut tyytymään.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 16:54"]

Antaisin neuvon: Puolisosta tulee tärkeä pitkälti yhdessä eletyn elämän kautta ja yhteisten kokemusten kautta. Alkuhuuma kestää max. 2 vuotta. Jos haluaa perheen, niin kannattaa tehdä "järkivalinta".

[/quote]Eivät sulkene toisiaan pois, ja järkivalinta on kuitenkin olennaisesti värittömämpi.

No, monella tavalla mieheni ei ole sellainen, kuin etukäteen kuvittelin. Siis hän ei ole sellainen mies, jonka kanssa kuvittelin päätyväni yhteen. Hän on kuitenkin todellinen mies, ja pitäisin kyllä itseäni hölmönä, jos olisin torjunut hänet vain sen perusteella, että hän ei vastannut jotain pääni sisälläni kehittelemiäni mielikuvia unelmien miehestä. Mielestäni tämä ei ole millään tavalla tyytymistä.

Koen mieheni olevan minulle se oikea. Kuulumme yhteen ja olemme toistemme parhaat ystävät. Parempaa toista puoliskoa en uskoisi löytäväni :) mieheni kanssa on helppo olla, ajattelemme monista asioista hyvin samalla tavalla eikä tarvitse riidellä tai esittää/pidätellä mitään. Oikea elämänkumppani ja voin hyvin kuvitella meidät vielä 8-kymppisinä käsikynkässä kävelyllä :) nyt on 8v yhteiseloa takana.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 15:47"]

Kiitos kommenteista. Kolmikymppisenä parisuhdetta&perhettä toivovana sinkkunaisena väkisinkin pohtii välillä tällaista asiaa. Etenkin jos saa lähipiiristä kuulla kommentteja: "Oletko liian nirso?" "Ei kaikkea voi saada". Ymmärrän tuon jälkimmäisen kommentin oikein hyvin, olen samaa mieltä ja tiedostan realiteetit. Mutta jokin "tunne" (ja vielä molemminpuolinen) on kyllä pakko olla, että voi suhdetta ajatella pidemmälle. En voisi kuvitella sanovani "Tahdon" ilman, että pystyn aidosti sanomaan rakastavani toista kaikkine hänen vahvuuksineen ja puutteineen. Joillekin "arvostelijoille" tämä tuntuu olevan vaikea ymmärtää ja se tulkitaan nirsoudeksi. 

Olen alkanut uskoa, että se on aikalailla tuuripeliä kuka löytää mahdollisimman hyvän matchin itselleen. Toiset löytää paremman ja toiset vähemmän paremman. Ja toiset ei sitten ollenkaan. Surullista jotenkin, mutta ei muuta kuin positiivisuuden kautta eteenpäin :) 

Ap.

[/quote]

Minä en mennyt naimisiin juuri siksi, etten sentään voinut sanoa tahdon. Mutta en uskonut ketään muutakaan löytäväni enkä ennen kaikkea ansaitsevani parempaa, se sitten ajoi suhteeseen, kun löysin miehen, jolle kaikki tämä kelpasi. Sitten vielä sain parempaa, kuin näinkään siitä kohdasta käsin, jossa mieheeni tyydyin. En enää pelkää, että löydän paremman, mutta avioon en silti halua mennä. Ehkä minua ei vain ole tarkoitettu löytämään sen tason rakkautta ja olen asian hyväksynyt. Miksi pitäisikään? Mieheni on aina ollut paras ystäväni. Intohimoisempaa suhdetta en saa, vaikka miten hakisin.

8

En tehnyt kompromissia, vaan puolisoni oli paras siihen mennessä tapaamistani miehistä. Ihastuin, rakastuin ja hän on edelleenkin hyvä ystäväni. Sielunkumppanini tapasin kuitenkin vasta myöhemmin ja hänen kanssaan en ole yhdessä, koska olemmet molemmat tahoillamme naimisissa.

Meillä ei kaikki aina suju. Milloin mistäkin tulee pikku kinaa, mutta rakkaushan yhdessä pitää. Molemmat kuitenkin ollaan täysin sitä mieltä, ettei parempia löytyis ja kuitenkin koko muu aika menee iloisena ja nautiskellen, joten ei tässä missään loukussa olla. Meidän suhde on enemmänkin koettelemuksia täynnä, joista selvitään rakkaudella ja toisemme ymmärtämisellä :) Koen siis todellakin hänen olevan paras mahdollinen.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 17:08"]Meillä ei kaikki aina suju. Milloin mistäkin tulee pikku kinaa, mutta rakkaushan yhdessä pitää. Molemmat kuitenkin ollaan täysin sitä mieltä, ettei parempia löytyis ja kuitenkin koko muu aika menee iloisena ja nautiskellen, joten ei tässä missään loukussa olla. Meidän suhde on enemmänkin koettelemuksia täynnä, joista selvitään rakkaudella ja toisemme ymmärtämisellä :) Koen siis todellakin hänen olevan paras mahdollinen.
[/quote]

Ei sellaisia ole olemassakaan, joilla kaikki aina sujuisi eikä koskaan olisi kinaa. Kuulostatte normaaleilta ja symppiksiltä. :)

Kiitos hyvästä kommentista nro 21. Kuinka nopeasti tiesit, että hän oli sielunkumppanisi eli miten tutustuitte? Saanko kysyä aiheuttiko tuo sielunkumppanin tapaaminen sinussa millaisia tunteita? Turhautuneisuutta/katkeruutta ym siitä, että et ollut tavannut häntä ennen miestäsi vai oliko helppo hyväksyä tunnetasolla että valinta on aikoinaan tehty ja sillä mennään? 

Nro 15 kommentti kyllä myös varsin totta. Kun olisi edes se tunne, että on järkivalinta ;) 

Ap

Vaihdoin parempaan. En silti koe että olisin joutunut tyytymään ex:n kanssakaan huonoon vaihtoehtoon tai tekemään erityisesti kompromissejä vaatimuksissa.

Enemmän kuin rakkautta koen silti parisuhteen tarvitsevan tahtoa. Molemmin puolista tahtoa raskastaa. Ilman molemmin puolista ihastumista sitä tahtoa tuskin syntyy.

Olen tavannut 2-3 sielunkumppania mutta ikäeroista ja muista syistä johtuen suhteisiin ei ollut mahdollisuutta. Olen sitten tyytynyt siihen naiseen mitä sain, ja toki se toisinaan harmittaa, mutta ei voi mitään, oma valinta se lopulta oli. Eipähän tarvitse olla ihan yksin, ja saa perheen.

Ekat seurustelun 2kk olin 100% varma että ero meille tulee. Kavereillekkin sanoin että eroan ukosta enkä näe mitään tulevaisuutta. Hupsista keikkaa nyt 5v yhdessä ja rakastan tuota mölliä enemmän kuin mitään. Pelko raapii sisältä kun ajattelenkin että olisin eronnut.. enkä olisi nähnyt kuinka ihana ja uskomaton persoona mies oikiasti on :)

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 17:18"]

Kiitos hyvästä kommentista nro 21. Kuinka nopeasti tiesit, että hän oli sielunkumppanisi eli miten tutustuitte? Saanko kysyä aiheuttiko tuo sielunkumppanin tapaaminen sinussa millaisia tunteita? Turhautuneisuutta/katkeruutta ym siitä, että et ollut tavannut häntä ennen miestäsi vai oliko helppo hyväksyä tunnetasolla että valinta on aikoinaan tehty ja sillä mennään? 

Nro 15 kommentti kyllä myös varsin totta. Kun olisi edes se tunne, että on järkivalinta ;) 

Ap

[/quote]

Tapasimme työn merkeissä (emme ole kuitenkaan samassa työpaikassa) ja aika nopeasti tajusin sielunkumppanuuden, en kuitenkaan ensi tapaamisella, vaan joitakin kuukausia myöhemmin. Sielunkumppanin tapaaminen lähinnä herätti kysymyksiä, olenko yhdessä oikean ihmisen kanssa vai pitäisikö valita toisin. Rehellisesti sanottuna en edelleenkään tiedä vastausta, mutta arki sielunkumppanini kanssa voisi olla monella tavalla hankalampaa kuin puolisoni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 15:59"]Olin jo kolmekymppinen ja halusin perheen. En ollut kovin rakastunut, mutta löysin miehen joka kutakuinkin vastasi odotuksiani. Hyvin on mennyt jo yli kymmenen vuotta. Meillä on samanlaiset harrastukset ja samantasoinen koulutus, mielestäni nämä kuitenkin merkkaa paljon. Mies on loistava isä, en enää vaihtaisi pois. Elämme hyvää elämää ja arvostamme (jopa rakastamme) toisiamme.
[/quote]

Mulla samanlainen tarina, paitsi että emme ole saaneet lapsia yrityksistä huolimatta.

Ei se ole nirsoa, että arvostaa itseään sen verran korkealle ettei tyydy epätyydyttävään valintaan.

Itse aion olla yksin ellen löydä oikeasti elämänlaatua parantavaa kumppania, sillä yksinoloa en pelkää vaan elän omaa elämääni enkä millään "katkolla" odottaen miestä.