Lue keskustelun säännöt.
Mikä ihmeen meriitti se äitiys on?
21.01.2022 |
Minkä ihmeen takia naiset työntävät sitä äitiyttään meriitiksi niin vaalimainoksiin, ansioluetteloihin kuin someprofiileihinsa? Mikä meriitti se on? Ainoa suorite mikä vaaditaan on yhdyntä.
En väheksy vanhemmuutta, minullakin on lapsia. Mutta jos olet ehdolla luottamustehtävään, niin minä en laske mitään meriittiä kyseisessä kontekstissa sille että olet onnistunut suorittamaan yhdynnän ja puskemaan lapsen maailmaan. Päinvastoin, se että ansiolistallasi in ensimmäisenä ”äiti” vie uskottavuutta muilta saavutuksiltasi tai kyvyiltäsi. Maailma on täynnä sysipaskoja äitejä ihan siinä missä superhyviäkin.
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minua todellakin pienten lasten vanhempana kiinnostaa, onko äänestämäni ehdokas itsekin äiti tai isä, eli toisin sanoen ymmärtääkö hän lapsiperheiden tarpeita päätöksiä tehdessään. Pelkkien lapsettomien sinkkujen asioita edistävää ja kovia arvoja edustavaa tyyppiä en halua äänestää.
Lapseton sinkku täällä hei. Ikävä, että miellät mm. mielenterveystyön, vanhustenhoidon, nuorten hyvinvoinnin, syrjäytymisen estämisen ja koulutuksen koviksi arvoiksi. Toki, en kritisoi sinua, saat vastustaa haluamiasi asioita ja kannattaa myöskin haluamiasi asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluavat tuoda esiin sen että ottavat muuallekin kuin áhtéríiŋ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Analysoitteko jokaisen ehdokkaan kohdalla ns sekundäärisiä meriittejä yhtä tarkasti kuin äitiyden kohdalla?
”Onkohan tuo eläkeläinen nyt onnistunut eläkeläisyydessään? Onko ehtinyt aamulla viemään tuoreet leivät paistopisteellä ennen muita? Tekeeköhän se mitään järkevää, esim järjestötoiminta tai vapaaehtoistyö, vai nostaako vaan eläkettä? Entäpä tuo päihdetyön kokemusasiantuntija? Miten onnistunut hän on?? Onko tarpeeksi maannut katuojassa nuppi sekaisin? Onko ollut pelkkä deeku vai onko kokemusta myös sekakäytöstä?”
Huvittavaa tää keskustelu 😄 Joitain hyviäkin pointteja on kyllä ollut.Äitinä joudun jatkuvasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Luistelen, pulkkailen ja hiihdän, koska lapsi. Kiipeän korkeisiin paikkoihin, vaikka en haluaisi, mutta lapsi haluaa. Syön, jotta näyttäisin lapsille esimerkkiä syömisestä. Laitan ruokaa, koska haluan antaa mallin, että kotona laitetaan ruokaa. Olen sosiaalinen muiden vanhempien kanssa, vaikka aina ei jaksaisi. Värjöttelen ja hikoilen leikkipuistossa.
Menen nukkumaan yhdeksältä, vaikka haluaisin valvoa yli puolenyön.
Harrastetaan asioita, joista lapsi on kiinnostunut. En siis minä. Joudun mukaan harrastuksiin, jotka ovat itselleni täysin vieraita.
Ratkaisen ongelmia, jotta arki olisi sujuvaa.
Missä työssä joutuu esim. kiipeilemään puiden latvoissa, vaikka korkeat paikat pelottaisi? Missä työssä joutuu nukkumaan oksennuksessa? (Jos lapsi on mahataudissa ja oksentaa ja ripuloi sängyn, ja ei ehdi puhdistamaan sitä, mutta jossain pitää kuitenkin nukkua ja lapsi kaipaa turvaa?)
Nämä ja monta muuta asiaa.
Jos lapsi haluaa mennä telttailemaan, sitten mennään telttailemaan. Vaikka oikeastaan inhoan telttailua, vihaan ötököitä ja pelkään tuntematonta yöllä teltassa.
Kaiken keskellä pitää esittää innostunutta luontokokemuksesta ja kuinka hauskaa on.
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on meriitti niille joilla muita meriittejä ei ole.
Jaa-a. Mulla on tohtorin tutkinto ja kovan vaatimustason työ. Silti pidän yhtenä merittinäni sitä, että olen hoitanut ja kasvattanut kaksi lasta ja ihan tyytyväisiä he tuntuvat nyt nuorina aikuisina olevan siihen, miten asiat hoidin. Jos olisin ehdokkaana vaaleissa, niin hyvinkin voisin äitiyden mainita. Kyllä se antaa melkoista kokemusta monelta aluevaltuuston toimivaltaan kuuluvalta alalta, ainakin ns. kokemusasiantuntijana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys ei ole mikään meriitti. Äidit luulevat että äitiydellä kuusuisivat johonkin isompaan. Moni nainen tekee lapsia vähä niinku lemmikin ottaas. Isät sitten joutuu todellisuudessa kasvattamaan lapset.
Naiset eivät tee lapsia "vähä niinku lemmikin ottaas". Lemmikki ja lapsi eivät ole verrannollisia. Äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi ja lapsen kasvatus/huolenpito on aivan muuta kuin kissan rapsutus.
Jos äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi, niin miten voi olla mahdollista, että niitä itsekkäitä äitejä on pilvin pimein?
Ei, en väitä että sinä olisit tai kaikki olisi - mutta niitä on ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en laittaisi äitiyttä cv:n tai vastaaviin paikkoihin, mutta kyllä hyvin hoidettu äitiys eli vanhemmuus eli kasvattajan rooli on yksi maailman haastavimmista asioista ja jos siinä kokee onnistuneensa hyvin saa siitä olla ylpeä.
Äitiys voi olla monelle naiselle ensimmäinen kerta elämässä kun joutuu ottamaan täyden vastuun itsestään ja toisesta ihmisestä. Suomalainen hieno neuvolajärjestelmä tietysti auttaa, lapsilisät tukee taloudellisesti jne. mutta valtaosan vastuusta kantaa lopulta äiti. Isän rooli vaihtelee mm. henkilöstä riippuen ja on parhaimmillaan tasaveroinen äidin kanssa. Kyllä minä pidän äitiyttä meriittinä vaikka lapseton mies olenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys ei ole mikään meriitti. Äidit luulevat että äitiydellä kuusuisivat johonkin isompaan. Moni nainen tekee lapsia vähä niinku lemmikin ottaas. Isät sitten joutuu todellisuudessa kasvattamaan lapset.
Naiset eivät tee lapsia "vähä niinku lemmikin ottaas". Lemmikki ja lapsi eivät ole verrannollisia. Äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi ja lapsen kasvatus/huolenpito on aivan muuta kuin kissan rapsutus.
Jos äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi, niin miten voi olla mahdollista, että niitä itsekkäitä äitejä on pilvin pimein?
Ei, en väitä että sinä olisit tai kaikki olisi - mutta niitä on ja paljon.
He eivät ole sisäistäneet sitä äitiyden syvintä tehtävää. Samalla kun menee oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kasvaa ihmisenä moniulotteisemmaksi. Jos on epäitsekäs ja avoin.
Lapset kasvattavat oikeastaan vanhempiaan.
Epäliikunnallisena saa lapsen, joka tykkää liikkua ja kokeilla eri lajeja. Siinä sitten mennään kokeilemaan kaikkea uutta, vaikka nolottaa ja on epävarmaa. Lopulta huomaa liikkuvansa kuin itsestään kuusi kertaa viikossa. Ikäänkuin vanhemman pahimmat epämukavat asiat olisi listattu haasteena.
Ne tulevat luultavasti toteutumaan. Tämä tekee ihmisestä joustavamman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys ei ole mikään meriitti. Äidit luulevat että äitiydellä kuusuisivat johonkin isompaan. Moni nainen tekee lapsia vähä niinku lemmikin ottaas. Isät sitten joutuu todellisuudessa kasvattamaan lapset.
Naiset eivät tee lapsia "vähä niinku lemmikin ottaas". Lemmikki ja lapsi eivät ole verrannollisia. Äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi ja lapsen kasvatus/huolenpito on aivan muuta kuin kissan rapsutus.
Jos äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi, niin miten voi olla mahdollista, että niitä itsekkäitä äitejä on pilvin pimein?
Ei, en väitä että sinä olisit tai kaikki olisi - mutta niitä on ja paljon.
Niitä on. Lapsi joutuu odottamaan kentän laidalla, kun äiti haluaa urheilla. Tai ei käydä leikkipuistoissa, koska äiti ei viihdy siellä. Tuo on eräänlaista narsismia.
Menen telttailemaan lapsen kanssa, vaikka en usko pitäväni telttailusta. Mutta mietin, mitä jos torppaan lapsen luontosuhteen, jos en mene? Mitä jos lapsesta tulisikin menestynyt luontotutkija, jos tuen häntä. Tai mitä sitten jos lapsi muistaa aina pettyneenä, että olisi halunnut mennä telttailemaan, mutta kukaan ei vienyt häntä. Hän ei ollut tarpeeksi tärkeä.
Voihan siellä teltassa olla ihan hauskaa, saa uusia ulottuvuuksia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en laittaisi äitiyttä cv:n tai vastaaviin paikkoihin, mutta kyllä hyvin hoidettu äitiys eli vanhemmuus eli kasvattajan rooli on yksi maailman haastavimmista asioista ja jos siinä kokee onnistuneensa hyvin saa siitä olla ylpeä.
Äitiys voi olla monelle naiselle ensimmäinen kerta elämässä kun joutuu ottamaan täyden vastuun itsestään ja toisesta ihmisestä. Suomalainen hieno neuvolajärjestelmä tietysti auttaa, lapsilisät tukee taloudellisesti jne. mutta valtaosan vastuusta kantaa lopulta äiti. Isän rooli vaihtelee mm. henkilöstä riippuen ja on parhaimmillaan tasaveroinen äidin kanssa. Kyllä minä pidän äitiyttä meriittinä vaikka lapseton mies olenkin.
Vastuu on ihan musertava. Yhtäkkiä sylissä on pieni avuton ihminen. Tarvitsevuus pelottaa. Omaa aikaa ei enää ole, kaikki tapahtui pienen ihmisen ehdoilla. Lopulta siihen tottuu, alistuu. Kunnes omaa itseä tuskin tunnistaa. Siitä voi taas alkaa kasvattaa uutta itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kokeilemaan äitiyttä tai vaikka viikkoa yksinhuoltajana. Täytyy muuten priorisoida.
Vierailija kirjoitti:
Analysoitteko jokaisen ehdokkaan kohdalla ns sekundäärisiä meriittejä yhtä tarkasti kuin äitiyden kohdalla?
”Onkohan tuo eläkeläinen nyt onnistunut eläkeläisyydessään? Onko ehtinyt aamulla viemään tuoreet leivät paistopisteellä ennen muita? Tekeeköhän se mitään järkevää, esim järjestötoiminta tai vapaaehtoistyö, vai nostaako vaan eläkettä? Entäpä tuo päihdetyön kokemusasiantuntija? Miten onnistunut hän on?? Onko tarpeeksi maannut katuojassa nuppi sekaisin? Onko ollut pelkkä deeku vai onko kokemusta myös sekakäytöstä?”
Huvittavaa tää keskustelu 😄 Joitain hyviäkin pointteja on kyllä ollut.
Tämä on olennainen huomio. Näille ärtyjille pelkästään äitiys on se nuppia kaiveleva asia, jonka mainitsemisesta tehdään ties millaisia tulkintoja. Se on yksi misogynian muoto, äitiys kun on olennaisesti naisiin liittyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitiys on pyyteetöntä. Et saa kiitosta. Ainoa todellinen kiitos on, että lapsi pärjää elämässä. Tämä on myös ainoa mittari.
Päinvastoin vaatii kärsivällisyyttä olla sylkykuppi. Kestää lapsen tunteet. Olla kuin kallio. Huolehtia arjesta.
Ei tämä ole mitään herkkua ole, mutta on niitä ihania hetkiä myös. Kun lapsi kietoo pienet kätensä ympärille ja sanoo rakastavansa.
Minun äitini omaa yhden itsemurhan tehneen lapsen, toinen taas on kärsinyt vuosikymmeniä äidin (ja isän) aiheuttamista mielenterveysongelmista. Ei tullut äiti väliin kun isä pahoinpiteli. Yhä tänäkin päivänä olen ÄITINI sylkykuppi, isään en ole missään väleissä. Terapiassa käydään ja se henkinen väkivalta ei tule loppumaan ennenkuin jompi kumpi meistä kuolee. Ei, en minä häntä rakasta. Minun maailmassani rakkautta ei ole olemassa.
Toki voit häntä äänestää aluevaaleissa, kotiolot kun ei korreloi mitenkään sen kanssa miten hän hoitaa työnsä. Mutta mikään meriitti se äitiys ei ole.
Jos äitiys kasvattaa ihmisestä epäitsekkään (eli asettaa muut edelleen ja ottaa muut huomioon), niin miksi silloin ajetaan vain niitä asioita missä ikävaiheessa se oma jälkikasvu on? Miksi 2 vuotiaan lapsen äiti ei aja vammaispalvelun asioita - niissäkin kun on rutkasti parannettavaa. Miksi edelleen pyöritään siellä omassa viitekehyksessä? Minä olen lapseton, mutta ihme kyllä olen ilman lapsiakin kasvanut ihmisenä valtavasti ja kokenut paljon. Liekö syynsä väkivaltaisella omakohtaisella kokemuksella: olen kokenut sitä niin koulussa kuin kotona. Se on opettanut ihan valtavasti empatiaa, myös niitä tahoja kohtaan joiden kanssa en omaa samanlaista elämänpolkua; minun ei tarvitse olla päihdeongelmainen tai koditon, omatakseni heitä kohtaan empatiaa ja halua ratkaista heidän ongelmiaan. Minun ei tarvitse olla synnyttänyt omaakseni halua ratkoa perheiden ongelmia. Ja vaikka olisin synnyttänyt, minä en välttämättä tiedä millaista on elää vammaisen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos äitiys kasvattaa ihmisestä epäitsekkään (eli asettaa muut edelleen ja ottaa muut huomioon), niin miksi silloin ajetaan vain niitä asioita missä ikävaiheessa se oma jälkikasvu on? Miksi 2 vuotiaan lapsen äiti ei aja vammaispalvelun asioita - niissäkin kun on rutkasti parannettavaa. Miksi edelleen pyöritään siellä omassa viitekehyksessä? Minä olen lapseton, mutta ihme kyllä olen ilman lapsiakin kasvanut ihmisenä valtavasti ja kokenut paljon. Liekö syynsä väkivaltaisella omakohtaisella kokemuksella: olen kokenut sitä niin koulussa kuin kotona. Se on opettanut ihan valtavasti empatiaa, myös niitä tahoja kohtaan joiden kanssa en omaa samanlaista elämänpolkua; minun ei tarvitse olla päihdeongelmainen tai koditon, omatakseni heitä kohtaan empatiaa ja halua ratkaista heidän ongelmiaan. Minun ei tarvitse olla synnyttänyt omaakseni halua ratkoa perheiden ongelmia. Ja vaikka olisin synnyttänyt, minä en välttämättä tiedä millaista on elää vammaisen lapsen kanssa.
Sen takia, että miehet eivät niitä asioita aja. Eikä niihin oikein ole lapsettomilla kosketuspintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ole äiti vaan äitivihamielinen vela. Se, että naisella on tai on ollut lapsia lertoo hyvin paljon naisen elämästä. Jatkuvastihan täällä on ul i stu siitäkin jos tinder-profiilissa ei kerrota lasten ikiä ja nimiä ja paljonko ovat isällään jne... ja vaalimainoksissa sillä haetaan samaistuttavuutta koska selvä enemmistö naisista haluaa äideiksi ja lähes yhtä moni tulee äideiksi. Luottamistehtäviin hakiessa muuten se ei ole kenties suurin meriitti, mutta melko kyseenalaisen kuvan nainen antaa itsestään jos salaa äitiytensä tai ei pidä sitä merkittävänä asiana itsessään. Vaikka se ei olisikaan viran edellytys.
Ap on isä ja rakastava puoliso. Analyysisi meni täysin metsään muutenkin.
Sellainen vihainen Suomi-mies sieltä sitten.
Meidän yhteiskunnassahan äitiys todella on halveksittua, ja sinä edustat tuota joukkoa hyvin.Miten vaikeaa sinulle on ymmärtää, että tässä ei halveksuttu äitiyttä millään tavalla? Kyse on siitä, miten äitiyden varjolla yritetään kalastella poliittista vaikutusvaltaa ja meriittejä, vaikka äitiys on ihmisenä olemisen perusasia kuten hengittäminen, kasvaminen tai ulostaminen.
Koko aloitus on äitiyden halveksimista.
Se, että väität äitiyden vaativan vain yhdynnän, kertoo asenteestasi ihan tarpeeksi.
Teknisesti ottaen se ei kyllä vaadi mitään muuta. Tänä päivänä ei välttämättä edes yhdyntää. Äidiksi tullaan periaatteessa jo sillä hetkellä kun raskaus todetaan, ja viimeistäänkin siinä vaiheessa kun lapsi on syntynyt. On äitejä, jotka ovat synnyttäneet vahingossa wc-pönttöön tietämättä olevansa raskaana. Voiko se äiti listata saman tien sillä sekunnills meriitikseen "äiti", jos sattuu olemaam ehdolla samaan aikaan? Tottakai voi. Mutta onko sillä yhtään mitään merkitystä kyseisen luottamustoimen kannalta?
Todella monella äidillä menee ilmeisesti aloitus niin tunteisiin, että koko pointti menee täysin ohi, korkealta ja kovaa. Totta kai äitiys on tärkeää. Äitiys kasvattaa ja tekee monista parempia ihmisiä, mutta tämä ei suinkaan päde kaikkiin. Eikä se kasvu tapahdu heti, monilla ei koskaan. Monista äitiys tekee henkisesti epätasapainoisia ja moni jopa syrjäytyy työelämästä ja yhteiskunnastakin sen vuoksi. Lapsettomalla ei voi koskaan olla äitimeriittiä ansioluettelossaan, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Yhtä hyvin sinne voi laittaa meriitiksi vaikka elämänkoulun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitiys kasvattaa ihmisestä epäitsekkään (eli asettaa muut edelleen ja ottaa muut huomioon), niin miksi silloin ajetaan vain niitä asioita missä ikävaiheessa se oma jälkikasvu on? Miksi 2 vuotiaan lapsen äiti ei aja vammaispalvelun asioita - niissäkin kun on rutkasti parannettavaa. Miksi edelleen pyöritään siellä omassa viitekehyksessä? Minä olen lapseton, mutta ihme kyllä olen ilman lapsiakin kasvanut ihmisenä valtavasti ja kokenut paljon. Liekö syynsä väkivaltaisella omakohtaisella kokemuksella: olen kokenut sitä niin koulussa kuin kotona. Se on opettanut ihan valtavasti empatiaa, myös niitä tahoja kohtaan joiden kanssa en omaa samanlaista elämänpolkua; minun ei tarvitse olla päihdeongelmainen tai koditon, omatakseni heitä kohtaan empatiaa ja halua ratkaista heidän ongelmiaan. Minun ei tarvitse olla synnyttänyt omaakseni halua ratkoa perheiden ongelmia. Ja vaikka olisin synnyttänyt, minä en välttämättä tiedä millaista on elää vammaisen lapsen kanssa.
Sen takia, että miehet eivät niitä asioita aja. Eikä niihin oikein ole lapsettomilla kosketuspintaa.
"Vain äiti voi tietää", "Mies ei voi ymmärtää", ""Lapsettomalla ei ole kosketuspintaa" ja muut äitiyden mystiseen jumaluuteen uskovien mantrat 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitiys kasvattaa ihmisestä epäitsekkään (eli asettaa muut edelleen ja ottaa muut huomioon), niin miksi silloin ajetaan vain niitä asioita missä ikävaiheessa se oma jälkikasvu on? Miksi 2 vuotiaan lapsen äiti ei aja vammaispalvelun asioita - niissäkin kun on rutkasti parannettavaa. Miksi edelleen pyöritään siellä omassa viitekehyksessä? Minä olen lapseton, mutta ihme kyllä olen ilman lapsiakin kasvanut ihmisenä valtavasti ja kokenut paljon. Liekö syynsä väkivaltaisella omakohtaisella kokemuksella: olen kokenut sitä niin koulussa kuin kotona. Se on opettanut ihan valtavasti empatiaa, myös niitä tahoja kohtaan joiden kanssa en omaa samanlaista elämänpolkua; minun ei tarvitse olla päihdeongelmainen tai koditon, omatakseni heitä kohtaan empatiaa ja halua ratkaista heidän ongelmiaan. Minun ei tarvitse olla synnyttänyt omaakseni halua ratkoa perheiden ongelmia. Ja vaikka olisin synnyttänyt, minä en välttämättä tiedä millaista on elää vammaisen lapsen kanssa.
Sen takia, että miehet eivät niitä asioita aja. Eikä niihin oikein ole lapsettomilla kosketuspintaa.
Keskityit nostamaan itseäsi jalustalle sensijaan että olisit edes sisäistänyt viestin sanomaa. Mutta ei se mitään, saat yrittää vastata uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että mainostaa itseään äitinä on hyvä syy jättää äänestämättä, kertoo että pitää itseään "ei äitejä" parempana. Juu ei ääniä tällaisille.
Olen mies (ja isä) enkä äänestä koskaan ihmistä, joka laittaa äitiyden (tai isyyden) meriittiluetteloonsa edustaessaan jotain puoluetta poliittisissa vaaleissa. Tulee heti mieleen ehdokas, joka kuumeisesti joutuu miettimään omia saavutuksiaan ja ensimmäisenä tulee mieleen että ai niin, mähän olen onnistunut lisääntymään. Vertaisin sitä johonkn lasten mustanaamiokerhon retkieväsvastaavan tehtävään. Voisin kuvitella, että lapsettomia ärsyttää vielä enemmän.
Sama koskee kaikkia haastatteluja myös. Ei ole sellaista naista joka ei missä tahansa lehtihaastattelussa muistaisi mainita äitiydestään (ja miehestään jos on), oli haastattelun aihe sitten mikä hyvänsä. En käsitä, onko siinä takana joku heikko itsetunto vai tarve buustata omaa egoa muiden naisten silmissä.
Eli esim. kotiäiti ei mielestäsi ole yhtään mitään, eikä ole tehnyt koko elämässään mitään merkittävää vai? Jos on omistautunut lasten kasvatukseen ja nähnyt sen tärkeimpänä tehtävänään, sekä samalla mahdollistanut puolison vahvemman urakehityksen. Toisin sanoen sun mielestä, se jos pitää äitiyttä tärkeänä ja itsessään arvostettavana asiana, on jotenkin typerää. Toisille se saattaa olla koko elämän tärkein päämäärä ja tehtävä. Nämä on näitä arvomaailman erilaisuuksia, katsos. Sen takia on hyvä, että ehdokkaat kertovat äitiydestään tai isyydestään, jos asia on oikeasti heille tärkeä, koska silloin myös muut vanhemmuutta ja perhearvoja arvostavat osaavat heitä äänestää. Etenkin kun näissä vaaleissa valitut tyypit tosiaan tulevat päättämään paljonkin lapsiperheiden arkeen vaikuttavista asioista, kuten sote-palveluista, neuvolasta ym.
Olen lapseton mutta en väheksy perhearvoja enkä sitä jos joku haluaa olla esim kotiäiti. Se on ihan ok. Sotevaltuustoissa ja muissakin luottamustehtävissä täytyy kuitenkin hallita isompia kokonaisuuksia, sotepalvelut koskettavat kaikenikäisiä kansalaisia ja ne pitäisi yhteensovittaa tasapuolisesti. Siinä tarvitaan monenlaista tietämystä.
^ juuri tästä syystä mä skippaan kaikki ehdokkaat, jotka mainitsee sen oman vanhemmuutensa meriittinään. Hyvin usein sellaiset ihmiset nimittäin katsoo sitä asiaa vain ja ainoastaan sen oma vanhemmuutensa kautta, eivätkä näe sitä isoa kuvaa. Ja sellaisia ihmisiä ei tarvitse todellakaan muiden asioista päättämään.
Tää on vähän sama ikuisuus-kissanhännänvetoasia, kuin se, että voiko lapseton olla pätevä työskentelemään lapsien kanssa esim. lasussa tai vakassa. Moni on sitä mieltä että ei voi, kun niillä ei ole kokemusta siitä vanhemmuudesta, ja se lisääntynyt ihminen on muka jotenkin automaattisesti parempi niitä lapsia koskevissa asioissa kuin se lapseton. Ja näinhän se ei ole, ei ihmisestä voi mitenkään päätellä sitä että se nyt on hyvä lasten kanssa ja tietää kaiken lapsiin liittyen vs. se lapseton. Ihminen voi olla vaikka minkälainen sadis ti niitä lapsiaan kohtaan ja esim. kasvatuksesta täysin kujalla, vaikka olisikin lisääntynyt useita kertoja, ja taas toisaalta ihminen voi olla todella pätevä ja taitava, vaikka ei olekaan lisääntynyt.
Se vanhemmuus ei tee kenestäkään automaattisesti pätevää yhtään mihinkään, eikä lapseton ole automaattisesti epäpätevä. Kumma homma että vielä 2022 tästä pitää vääntää, että se vanhempi olisi jotenkin automaattisesti "parempi" kuin se lisääntymätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys ei ole mikään meriitti. Äidit luulevat että äitiydellä kuusuisivat johonkin isompaan. Moni nainen tekee lapsia vähä niinku lemmikin ottaas. Isät sitten joutuu todellisuudessa kasvattamaan lapset.
Naiset eivät tee lapsia "vähä niinku lemmikin ottaas". Lemmikki ja lapsi eivät ole verrannollisia. Äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi ja lapsen kasvatus/huolenpito on aivan muuta kuin kissan rapsutus.
Jos äitiys vaatii kasvamista epäitsekkäämmäksi, niin miten voi olla mahdollista, että niitä itsekkäitä äitejä on pilvin pimein?
Ei, en väitä että sinä olisit tai kaikki olisi - mutta niitä on ja paljon.
He eivät ole sisäistäneet sitä äitiyden syvintä tehtävää. Samalla kun menee oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kasvaa ihmisenä moniulotteisemmaksi. Jos on epäitsekäs ja avoin.
Lapset kasvattavat oikeastaan vanhempiaan.
Epäliikunnallisena saa lapsen, joka tykkää liikkua ja kokeilla eri lajeja. Siinä sitten mennään kokeilemaan kaikkea uutta, vaikka nolottaa ja on epävarmaa. Lopulta huomaa liikkuvansa kuin itsestään kuusi kertaa viikossa. Ikäänkuin vanhemman pahimmat epämukavat asiat olisi listattu haasteena.
Ne tulevat luultavasti toteutumaan. Tämä tekee ihmisestä joustavamman.
No, mä olen lapseton, ja äitipuoli. Mä olen vuosia lapsien isän kanssa ollut se, joka seisoo siellä harkkakentän laidalla (vaikka se laji ei kiinnosta mua yhtään), on möyrinyt lasten kanssa lähimetsät (yök ötököitä), ravannut uimarannat (tulee paha olo auringonpaisteessa ja nahka palaa heti), kasvattanut, ollut läsnä, antanut aikaani. Samaan aikaan se lasten äiti on lennellyt parisuhteesta ja baarista toiseen. Ja mitkä elarit, ei oo rahaaaaaa (kun lähtee uuden Pentin kanssa taas leville laskettelemaan)
Mutta se äiti, se lasten pyhä äitikö voi laittaa siihen vaalimainokseen sen tittelinsä toisten ihasteltavaksi, että tossapa varmaan vastuuntuntoinen ja kykenevä tyyppi hoitamaan meidän asioita, se kun on ÄITI.
Haistakaas nyt jo iso kasa kakkendaalia. Ei se vanhemmuus tosissaan takaa yhtään mitään siitä, minkälainen se ihminen on.
Teen näin, koska ymmärrän, että lapsi ei ole itseni kuvajainen. Hän on oma persoonansa, jolla on omat kiinnostuksen kohteensa. Minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin tukea ja auttaa tekemällä asioita, joista lapsi on kiinnostunut.
Vieläpä niin, että ohjaan lasta tekemään asioita, joissa hän ei ole hyvä. Vaikka hammasta purren.