Miten lapsenne jaksavat 9-10 tunnin hoitopäivät 5 kertaa viikossa?

että lakkaavat ostamasta uusia farkkuja kuukausittain...

Joko lapsista nautitaan kun ovat pieniä ja tullaan toimeen ilman uusia autoja, ulkomaanmatkoja, joka kuukasi uusia 100 euron farkkuja. tai sitten harmitellaan vanhana kuinka nopeasti lapset kasvoivat ja kuinka silloin ei tullut tehtyä sitä eikä tätä.

En ole ikinä ostanut 100 euron farkkuja enkä uutta autoa. Ulkomailla olen käynyt kerran 2000-luvulla. Mihinköhän meidän perheen rahat hupenee?

Kannattaisi käyttää lääkärissä kyllä, sillä koulussa tulee muuten olemaan vaikeaa.

on kyllä ihmeellisiä teidän lapset.

Meiän vanhin aloitti eskarin ja on ihan puhki siitä vilinästä, metelistä, kaikesta. ja eskaripäivä on 3 TUNTIA! Tyttö lukee, kirjoittaa, laskee, on fiksu, mutta on järjettömän VÄSYNYT! Vaikka nukkuu yöt 19-08

Oletteko käyneet verikokeissa tms. Ei tiedä hyvää koulua ajatellen jos ei jaksa väsymättä olla lapsiryhmässä kolmea tuntia.

Olen pph ja voin sanoa, että osa vanhemmista todella välittää lapsistaan ja hakevat nämä mahdollisimman ajoissa kotiin, mutta löytyy myös vanhempia, jotka pitävät lapsiaan hoidossa 9-10 tuntia jopa itse lomaillessaan. Onko tämä lapsen etu? MIksi lapsella ei olisi oikeutta lomaan yhdessä vanhempiensa kanssa? Kyllä noista yli 9 h lapsista näkee jo sen väsymyksen, vaikka ovatkin rauhallisessa perhepäivähoitoryhmässä :/

Prosentuaalisesti korkeammin koulutetut vievät lapsensa aiemmin päivähoitoon. Ihan Suomessa siis.

Helppohan se on sanoa, että kaikki sujuu hyvin, kun hakee vain iltaisin umpiväsyneen lapsen kotiin ja laittaa nukkumaan. Surullista, mutta totta.

jos vanhemmat eivät välitä jälkikasvustaan laisinkaan.



Meidän pk:ssa yksi lapsi on joka päivä aamusta iltaan, mutta en osaa ajatella hänen isäänsä välinpitämättömänä vanhempana. Äiti on kuollut, isä on nuori eikä työmatkakaan ole kovin lyhyt - selvästi kuitenkin rakastaa lastaan. Entäs yksinhuoltajat - miten heidän pitäisi sumplia työajat, kun laskutkin pitäisi maksaa..?

muutamaksi tunniksi yksin kotiin "lepäilemään" ja hakevat vasta sitten lapset hoidosta? Ja näitä oikeasti on...

Lapsi sopeutetaan omaan elämään, eikä omasta elämästä tingitä pätkääkään. Ja lapsi kantaa kaikki seuraukset vanhempiensa valinnoista, vanhemmat itse eivät.

Mitä itsekkyyteen tulee, niin sinunko kriteereissäsi 9 tunnin hoitopäivä tekee vanhemmista automaattisesti itsekkäät ja lapsistaan piitaamattomat?

joka olisi kärsinyt siitä, että oli tarhassa ja vanhemmat työelämässä. Omaan tuttavapiiriin kuuluu n. 30 samanikäistä pariskuntaa ja muutamia sinkkuja, ikähaitarilla vajaa kolkyt - nelkyt. Kaikki normaaleja, tasapainoisia, työssäkäyviä aikuista, joista suuri osa on jo itsekin vanhempia. Sen sijaan miehen kaksi lapsuudenkaveria vietti koko lapsuuden ja nuoruuden työttömien vanhempien kanssa kotihoidossa. No, enpä viitsi sanoa, mitä heistä tuli... Yksittäinen esimerkki tosin, mutta kuitenkin.



Mites muut tarhassa olleet ja työssäkäyneiden vanhempien aikuiset lapset? Millaisia kokemuksia teillä on?

muutamaksi tunniksi yksin kotiin "lepäilemään" ja hakevat vasta sitten lapset hoidosta? Ja näitä oikeasti on...

Tullessaan työmatkalta esim. Australiasta aamupäivällä. Nukkuu muutaman tunnin ja hakee vasta sitten lapset. Onpa kauhea ihminen. Ja minä vielä siunaan moisen aivan täysin :) Olisi melkoinen turvallisuusriski lapsille ottaa ne seisaalleen nukahtavan ihmisen hoiviin, mutta olishan se nyt tietenkin parempi kuin paha, paha päiväkoti!

Tässä takuulla tosiaan tarkoitettiin nimenomaan Australiasta tulevia. Ja sinä lienet se paha paha uraäiti, joka täällä aina paasaa.

ja kun hän tänään 8:lta pääsi töistä niin tosiaankin meni mieluummin kotiin nukkumaan. Parempi lasten on olla päivähoidossa kuin käytännössä yksin kotona nukkuvan isän kanssa.

muutamaksi tunniksi yksin kotiin "lepäilemään" ja hakevat vasta sitten lapset hoidosta? Ja näitä oikeasti on...

Oli ihan normaalia, että vanhemmat kävivät töissä. Tarhassa olimme ja sieltä on hyvä muistot. Normaaleja, täyspäisiä ihmisiä meistä on tullut, ja minä ainakin muistan lapsuuttani lämmöllä.

Lapsi sopeutetaan omaan elämään, eikä omasta elämästä tingitä pätkääkään. Ja lapsi kantaa kaikki seuraukset vanhempiensa valinnoista, vanhemmat itse eivät.

Tuntematta yhtään tilannetta jossa eletään? Mistä tiedät kuinka paljon omista tarpeista tinkimistä töissä käyvillä ihmisillä on takanaan? On oikeasti aika poikkeuksellista että toinen vanhemmista voi olla vuosikausia kotona senkin jälkeen kun lapset ovat yli 3-vuotiaita. Tämän palstan kävijärakenne vaan vääristää tätä tosiasiaa. Ihmettelen vaan eivätkö täällä jatkuvasti palstailevat lue esim. lehtiä ollenkaan? Joka puolella puhutaan lapsiperheiden taloudellisesta ahdingosta ja nimen omaa siitä, että joudutaan tinkimään siitä omasta elämästä ja esim. juuri lasten kotihoidosta tai uuvutaan täysin turvaverkkojen puutteessa.

On niin av:ta kommentoida että jättäkää vaan ne sadan euron farkut ostamatta niin voitte hoitaa lapset kotona. Monessa perheessä kotiin jääminen ilman tukia tarkoittaisi sitä, ettei ole enää rahaa ruokaan ja normaaliin elämiseen, jolla tarkoitan siis suunnilleen sitä, että jos silmälasit hajoavat, se suistaa perheen taloudelliseen kurimukseen. Ja tämä on fakta.

jos hänellä on välittävät vanhemmat.

Oikeasti vedät todella typeriä yleistyksiä..

Totuudet ovat monesti aika yksinkertaisia. 9 - 10 tunnin hoitopäivä on liian pitkä. Piste.

Mites muut tarhassa olleet ja työssäkäyneiden vanhempien aikuiset lapset? Millaisia kokemuksia teillä on?

Uskon että tärkeintä on kodin henkinen ilmapiiri ja ihmissuhteet perheen sisällä. Liian vähän puhutaan siitä, kuinka paljon avioerot vahingoittavat lapsia. Eiväthän aikuiset halua syyllistää itseään, ja lapsia ei tarvitse kuunnella. Avioerolapsen pienen pään sisällä voi myrskytä 24/7, vaikka ulos päin jaksaisikin hymyillä. Sehän se niin traagista onkin, että lapset haluavat viimeiseen asti miellyttää vanhempiaan.

Itse muistan lapsuuteni varjopuolista juuri avioeron, mutta sekään ei sinänsä olisi ollut niin paha juttu, jos suhteet molempiin vanhempiin olisivat olleet hyvät. Vaikea isäsuhde on leimannut elämääni, kun taas päiväkodista minulla on vain hyviä muistoja.

Eli panostakaa siihen parisuhteeseen ja lapsen aitoon kohtaamiseen enemmän kuin hoitopäivien pituuteen. Vaikka lapsella olisikin pitkä hoitopäivä, niin se pelastaa jos on rakastava ja terve koti, ja vanhemilla päivässä edes tunti kiireetöntä aikaa, jolloin lapsi voi tuntea että isä ja äiti ovat olemassa juuri häntä varten.

Meidän lapset ovat juuri aloittaneet päivähoidossa, ja vaikka päivät ovat vain n. 7 h, 2,5-vuotias kuopus jää edelleen lähes joka päivä itkien hoitoon. Toivon ja uskon että lapsi vielä sopeutuu, ainakaan minulle ei ole jäänyt mitään traumoja.