Marin Reutersille: Hallituksen nuoret naiset ovat joutuneet laajan vihapuheen kohteeksi
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on epäonnistunut koronassa, taloudessa, työllisyydessä, rikollisuudessa ja valtion velassa. Mutta tämän sanominen on tietenkin vihapuhetta.
Hallitus on onnistunut taloudessa, koronassa, työllisyydessä. Rikollisuus ja velka ovat koronasta johtuvia asioita ja alkoivat nousta jo PersKeKon aikana vaikkei silloin ollut edes koronapandemiaa.
Sannan pääsaavutukset:
- kehitysapua nostettiin 300 miljoonaa/vuosi
- avustaja-armeijan palkkaaminen
- oman palkan korottaminen
- puoluetukien korotukset
- EU:n kurjistamispakettiin lahjoitettiin nettona noin 5000 miljoonaa
- parissa vuodessa lisää valtionvelkaa noin 40 miljardia
"Vihapuhe"-termi on keksitty muiden vaientamiseksi. Ei tuommoista termiä tarvittu joskus 80-luvulla. Silloin sai tuoda mielipiteensä vapaasti julki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Sanoo nainen, joka julkaisee itsestään ulkonäkökuvia viikotttain.
Yhyy, miksi puhutaan ulkonäöstäni!
Sannan ulkonäköpainekuva julkaistiin vain hänen Insta-storyssään, ei normaalissa kaikille avoimessa Instagramissa, vaan Story-osiossa jonne ei pääse ellei ole hänen seuraajansa. Ei sitä sieltä julkisuuteen ole tarkoitettu vaan hänen seuraajilleen! Iltapaskamedia sen sieltä kaivoi esille. Sen sijaan Saarikko itkee ulkonäköpaineitaan naistenlehdissä:
Julkisella tilillä myös stooryt näkee kaikki. Meidän pääministeri leikkii somevaikuttajaa. Varmaan petaa uutta ammattia jos pääministerin pesti loppuu.
Sanna saa laittaa omaan Instaansa vaikka perseeensä kuvia tai nakukuvia jos haluaa. Ei ole hänen ongelmansa jos ip-lehdet eivät mitään muuta uutisoitavaa löydä.
Vierailija kirjoitti:
Iiro Viinanen sai 90-luvun laman aikaa tappouhkauksia päivittäin ja häntä uhattiin jopa veitsellä. Silti ei uhriutunut vaan hoiti työnsä hyvin ja pelasti Suomen konkurssilta Ahon kanssa. Näille kahdelle miehelle pitäisi pystyttää patsas.
Kunnon johtaja keskittyy asiaan, eikä uhriulinaan. Ulina on niille jotka ei osaa johtaa, mokailee koko ajan ja yrittää piilottaa omat mokat jatkuvan uhriutumisen alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Sanoo nainen, joka julkaisee itsestään ulkonäkökuvia viikotttain.
Yhyy, miksi puhutaan ulkonäöstäni!
Sannan ulkonäköpainekuva julkaistiin vain hänen Insta-storyssään, ei normaalissa kaikille avoimessa Instagramissa, vaan Story-osiossa jonne ei pääse ellei ole hänen seuraajansa. Ei sitä sieltä julkisuuteen ole tarkoitettu vaan hänen seuraajilleen! Iltapaskamedia sen sieltä kaivoi esille. Sen sijaan Saarikko itkee ulkonäköpaineitaan naistenlehdissä:
Julkisella tilillä myös stooryt näkee kaikki. Meidän pääministeri leikkii somevaikuttajaa. Varmaan petaa uutta ammattia jos pääministerin pesti loppuu.
Sanna saa laittaa omaan Instaansa vaikka perseeensä kuvia tai nakukuvia jos haluaa. Ei ole hänen ongelmansa jos ip-lehdet eivät mitään muuta uutisoitavaa löydä.
Sanna on pääministeri. Hä ei ole mikään missukka. Hänen pitäisi tehdä oikeita töitä eikä somepostailla kaikkee huuhaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on epäonnistunut koronassa, taloudessa, työllisyydessä, rikollisuudessa ja valtion velassa. Mutta tämän sanominen on tietenkin vihapuhetta.
Hallitus on onnistunut taloudessa, koronassa, työllisyydessä. Rikollisuus ja velka ovat koronasta johtuvia asioita ja alkoivat nousta jo PersKeKon aikana vaikkei silloin ollut edes koronapandemiaa.
Sannan pääsaavutukset:
- kehitysapua nostettiin 300 miljoonaa/vuosi
- avustaja-armeijan palkkaaminen
- oman palkan korottaminen
- puoluetukien korotukset
- EU:n kurjistamispakettiin lahjoitettiin nettona noin 5000 miljoonaa
- parissa vuodessa lisää valtionvelkaa noin 40 miljardia
Ärsyttääks Boomerii?
Mä vaan biletän ja chillaan!
Ottakaa coolimmin!
-pääministerinne 19v
Tällä ei ole mitään tekemistä jonkun nais*ihan kanssa. Jos meillä on hallituksessa typeryksiä ja haihattelijoita, heitä kritisoidaan olivat sitten miehiä tai naisia.
Vierailija kirjoitti:
Altistuneena baariin, Aamupalat & kesärannan pippalot ym. ovat vihapuhetta kaikki....................................................................
Ainoa Marinin tekemä moka oli altistuneena baarissa käynti, ja sitä hän pyysi moneen kertaan anteeksi. Kaikki nuo muut ovat opposition ja heidän mediansa politikointia ja vääristelevää maalitusta.
En tykännyt siitä, että Sanna naposteli ilmaisia aamiaisia. Onko tämä vihapuhetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on epäonnistunut koronassa, taloudessa, työllisyydessä, rikollisuudessa ja valtion velassa. Mutta tämän sanominen on tietenkin vihapuhetta.
Hallitus on onnistunut taloudessa, koronassa, työllisyydessä. Rikollisuus ja velka ovat koronasta johtuvia asioita ja alkoivat nousta jo PersKeKon aikana vaikkei silloin ollut edes koronapandemiaa.
kaikki hallituksen saavutukset kulminoituvat tähän kuvaan
http://www.velkakello.fi/VM_valtionvelka_2021_03.jpg
täysin jäätävä velanlisäys aikasempaan verrattuna, jolla rahoitetaan kaikkea. No vähemmän uhriutuvat oikeistohallitukset joutuvat laittamaan alijäämät ja rahoituspohjan taas kuntoon, perinteinen meno
En ikinä enää naista äänestä. Politiikan kentällä on rankkaa, jos ei pää kestä, kannattaa valita jokin muu ura.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanna on täysin oikeassa. Kun katsoo hänen Twitterissä öyhöttäviä persuja, tulee oksennus siitä sexualisesta kielenkäytöstä. terv oikea mies
Samaa mieltä. Ja tuo sanomisten vääristely on myös aivan omaa luokkaansa - kuten tästäkin ketjusta huomaa.
T. Toinen mies, vieläpä yli 50 vee
Mitä hittoa yli 50v miehet tekee vauvapalstalla....???? Kuolen nauruun
Siinäpä sulle miettimistä jos moinen niin ennenkuulumatonta sun maailmassasi on. Älä satuta aivojasi kuitenkaan, ei liene varaa...
Mites nää setämies ja boomerpuheet?
Vierailija kirjoitti:
Kun tekee huonoa politiikkaa, ja saa siitä arvostelua, ja on nainen, voi heti vetää sukupuolikortin esiin.
Eikö tuo ole aivan epäammattimaista? Huono päätös on huono päätös, riippumatta iästä tai sukupuolesta.
Ei nuoruus tai naiseus anna mitään koskemattomuutta, vaikka nyt he näin tuntuvat kuvittelevan.
Osan mielestä se antaa.... ei ihme ettei naisia sit oteta tosissaan kun palautettakaan ei saa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Kohta kaksi vuotta jatkuvaa maalitusta ja häirintää.
Ellei kestä kuumuutta, sitten täytyy häipyä keittiöstä.
Vierailija kirjoitti:
"Vihapuhe"-termi on keksitty muiden vaientamiseksi. Ei tuommoista termiä tarvittu joskus 80-luvulla. Silloin sai tuoda mielipiteensä vapaasti julki.
Juu, kylmän sodan aikana sananvapaus kukoisti.
Vierailija kirjoitti:
Jutun kuvassa on meikannut itsensä näyttämään joltain seksinukelta. Pakkelit sen kun lisääntyy.
Anteeksi mitä? Seksinukelta? Oletko täysin kajahtanut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Altistuneena baariin, Aamupalat & kesärannan pippalot ym. ovat vihapuhetta kaikki....................................................................
Ainoa Marinin tekemä moka oli altistuneena baarissa käynti, ja sitä hän pyysi moneen kertaan anteeksi. Kaikki nuo muut ovat opposition ja heidän mediansa politikointia ja vääristelevää maalitusta.
Nosta pää perseestäsi.com
Niin noloa!