Miltä tuntui muuttua "keski-ikäiseksi" naiseksi, ja missä iässä huomasit muuttuneesi sellaiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Miten pillu muuttuu iän myötä?

Se kutistuu naisen vanhetessa ja kuivuu. Kaikilla ei tietenkään kuivuus ole ongelma. Estrogeenivoiteilla  kuivuusongelmakin hoituu ja liukasteilla.

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan! Sulla on ongelma, joka on päänsisäinen. Olen 45 ja en koe millään lailla olevani keski-iässä..

Outoja ongelmia nämä ikäkriisit, olen pian 70, ei tunnu keski-ikäiseltä vieläkään, kaikenmaailman rempoista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole vielä muuttunut sellaiseksi. :)

n34

Kohta muutut. 35v on keski-ikäinen, näin määrittää lääketiede.

Ja psykologiassa 40-45. 

Ei ikinä välttämättä tunnu keski-ikäiseltä. Mummoni kertoi kahdeksankymppisenä, että tuntuu edelleen ihan samalta kuin nuorena.

Itse olen reilu 40v, enkä oikein osaa ajatella itseäni keski-ikäisenä, vaikka iän puolesta alan viimeistään parin vuoden päästä olla sitä. Totta puhuen en juuri ajattele ikää, vaan keskityn sen sijaan niihin asioihin joita haluan tehdä, perheeseen, uraan, harrastuksiin ym. Ulkonäön perusteella luullaan usein nuoremmaksi, jopa kriittinen teinipoikani totesi, että näytän kolmekymppiseltä :D En siis pukeudu mihinkään teinivaatteisiin vaan aika klassisesti, mutta olen hoikka, elän terveellisesti ja molemmilta vanhemmilta tulee sen suhteen hyvät geenit, joten kaipa se jo tässä iässä näkyy.

Ikä on mielestäni eri asia kuin vaikka tätiytyminen. Tunnen sellaisia, jotka ovat 20-vuotiaina olleet henkisesti keski-ikäisiä, ja toinen ääripää on varmaan ikinuori mummoni ja muut hänen kaltaisensa.

Voiks oikeesti käydä noin, kuten ap väittää? Mulla munat on kyllä vielä hyvin paikallaan ja partakin kasvaa.

Olen vasta nyt alkanut kunnolla tuntea itseni keski-ikäiseksi kun ikää on 55. On tullu kankeutta, väsyttää enemmän, jne. Ei tunne enää niin nuoreksi itseensä kuin ennen.

35-vuotiaana aloin tekemään toista maisterintutkintoa nuorison seassa, ja tunsin itseni keski-ikäiseksi. Varhaiskeski-ikäinen tuolloin olinkin. Onneksi meitä oli monia muitakin alanvaihtajia.

N. 40-vuotiaana huomasin, että kasvot olivat tosiaan alkaneet muuttua tavalla, josta paluuta ei enää ole. Eli aiemmin sitä näytti välillä nuoremmalta ja välillä vanhemmalta vähän päivän ja kuormituksen mukaan, nyt muutokset näkyvät joka päivä. Yllätyin siitä, että muutokset kasvoissa olivat erilaisia kuin olin nuorempana kuvitellut (tosin en ollut asialla paljoakaan päätäni vaivannut). Luulin, että silmien ympärille tulee ryppyjä... vielä mitä, silmänympärykset ja otsa ovat melkein rypyttömät, mutta leukalinja alkaa roikkua :(

Muutama vuosi sitten huomasin, että miehet eivät kiinnitä samalla tavalla huomiota ja pyri miellyttämään. Toisaalta tämä on helpotus, mutta toisaalta sitä muuttuu "näkymättömäksi". Miesvaltaisella alalla on toisinaan naisena vaikeaa saada äänensä kuuluviin ja mielipiteesi huomioiduksi, jämäkkyys ei auta.  Ennen sai sentään toisella tapaa itsensä huomioiduksi, nyt ei sitäkään.

Keski-ikäisyyden huomaa myös siitä, että kokemusta on vähän siitä, tästä ja tuosta. Ei ole enää asioissa niin ehdoton ja jyrkkä, vaan paljon ymmärtäväisempi. Toisaalta olen tullut vaativammaksi, sillä tiedän, mihin ihmiset pystyisivät, jos vain viitsisivät, moni asia on vain laiskuutta (ei vaivauduta ajattelemaan tai johtamaan itseään, mikä johtaa virheiden toistamiseen yms.).

Minä en ymmärrä näitä "ikä on vain numero" ja "olen 50-vuotias mutta tunnen itseni 17-vuotiaaksi". Toki pitäisi kysyä, mitä näillä tarkoitetaan, mutta minusta on huolestuttavaa jos ihminen ei koe kypsyvänsä eikä huomaa tai koe muuttuvansa iän myötä mitenkään. Joko ei ole opittu elämän varrella mitään, tai sitten ne itsereflektiotaidot ovat olemattomat. Olen 45 ja kauhistuttaa ajatella, jos olisin jäänyt sinne vaikka 25-vuotiaan tasolle! (Vaikka 25-vuotiaana olin työelämässä, maisteri, asuin omassa omistusasunnossa, matkustanut paljon maailmalla jne...)

Oon nyt 50 paremmalla puolella ja ensimmäistä kertaa joutuu miettimään että mitä jos en enää koskaan näe tervettä päivää?

Työkyvytön olen, mutta tähän mennessä ollut joku ajatus että joskus vielä olen toimintakykyinen ja pystyn harrastamaan liikuntaa, ihan kevyttäkin,

mutta nyt tuntuu että keho keksii aina vain uusia sairauksia, vaikka entiset ei ole lähelläkään parantumista.

Tähän kyllä vaikuttaa että köyhänä tuolta terveyskeskusta saa oikein mitään apua mihinkään. Kukaan vaivaudu edes tutkimaan mitään.

Niin ei tässä oikein auta kun odottaa jotain ihmettä.

Ja juu ei tunnu nuorelta kun ei pysty juoksemaan edes sataa metriä.

Mikä se on?😂😂

48-50 välillä potku vaan lopahti. Sekä fyysisesti, että henkisesti. Kokemus oli burnoutin takia totaalinen. Ennen energiselle ihmiselle oli rankka kokemus. En tietty voi tietää onko esim unettomuus ja suolisto-ongelmat menopaussista vai burn outista johtuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä näitä "ikä on vain numero" ja "olen 50-vuotias mutta tunnen itseni 17-vuotiaaksi". Toki pitäisi kysyä, mitä näillä tarkoitetaan, mutta minusta on huolestuttavaa jos ihminen ei koe kypsyvänsä eikä huomaa tai koe muuttuvansa iän myötä mitenkään. Joko ei ole opittu elämän varrella mitään, tai sitten ne itsereflektiotaidot ovat olemattomat. Olen 45 ja kauhistuttaa ajatella, jos olisin jäänyt sinne vaikka 25-vuotiaan tasolle! (Vaikka 25-vuotiaana olin työelämässä, maisteri, asuin omassa omistusasunnossa, matkustanut paljon maailmalla jne...)

Minä ehkä miellän keski-ikäisyydeksi tietynlaisen jämähtämisen ja kaavoihin kangistumisen. Eli uudet asiat eivät kiinnosta, ei jaksa tai huvita, ei mennä enää oman mukavuusalueelle ulkopuolelle tai kokeilla asioita kokeilemisen ilosta, eräänlaista kaikki on jo nähty -asennetta. Jotkut ikätoverini odottavat 30 vuoden päässä siintävää eläkettä kuin kuuta nousevaa, minä en edes osaa ajatella jääväni joskus eläkkeelle. Vielähän tässä ehtii vaihtaa alaa parikin kertaa, jos siltä tuntuu. Itse innostun aina kaikesta uudesta ja suunnittelen lähivuosina suorittavani kolmannen yliopistotutkinnon.

Tietysti tunnen itseni jo sen verran hyvin, että suunnilleen tiedän mistä pidän. Minulla on esimerkiksi rakas harrastus, joka on seurannut varhaislapsuudesta saakka, enkä usko lopettavani sitä koskaan. Eli ihan pelkkää uuden oppimista ja kokeilua elämäni ei kuitenkaan ole, vaikkakin aika kaukana kaavoihin kangistumisesta.

T. Se jolla oli ikinuori mummo

Enpä vielä moista tunne. Välillä väsyttää suunnattomasti, hiukset harmaantuneet, niveliä kolottaa, enkä ole enää ammattilaisurheilija-aikojeni kunnossa. Muuten näin 49 vuoden iässä paljon tunnu keski-ikäiseltä. Ehkä vähän kun lapseni täytti juuri 20, mutta hyvin vähän kuitenkin.

Vapauttavaa vanheta. Enää ei ihmisen koulutuksella, rahalla tai ammatilla ole enää mitään väliä. Juoksin nuorena rahan ja uran perässä, tajusin arvostaneeni vääriä asioita, ja tuhlanneeni niihin aivan liikaa aikaa. Nyt minulla on ystäviä yhteiskunnan eri nurkista ja tasoilta, työttömistä toimitusjohtajiin. Huomaan, että elämäni on nyt yli viisikymppisenä paljon parempaa

Vierailija kirjoitti:

Hakeudu terapiaan! Sulla on ongelma, joka on päänsisäinen. Olen 45 ja en koe millään lailla olevani keski-iässä..

Olen samaa mieltä. Mielestäni tasapainossa oleva ihminen tuntee olevansa kaiken ikäisenä hyvässä iässä. En haluaisi missään tapauksessa olla ikuisesti nuori. Ja olisin muuten tarvinnut terapiaa silloin. Onneksi mitenkuten selvisin. Ja nyt keski-ikäisenä voin kaikesta huolimatta elää korjautunutta elämää . Ottaa vastaan sen haasteet ja iloita myös niistä nuorekkuuden piirteistä joita olen luonteessani ja asenteessani onnistunut säilyttämään.

Äitini taisi olla nuoruuden ihannoija kun minä olin nuori ja hän pelkäsi vanhenemista. Sain tuntea sen nahoissani. Taisin olla hänelle jotenkin epämiellyttävällä tavalla nuori. Muita suvun naisia ikääntyminen ei tuntunut surettavan missään määrin. Opin, että katkeruus vanhentaa kaikista eniten.

Selkeä rupsahtaminen ulkonäössä tapahtui parin viikon sisällä kun koirani kuoli ollessani 38.

Täytän 70 vuotta 14 vuoden kuluttua.

Olen rypytön hoikka nainen b-kupilla.

Ei lapsia ja varakas.

Olen ollut nuori ja olen edelleen....kunnes kuolen.

Syökää lisää ja raskautukaa kirjoitti:

Vartalosta päätellen 25-vuotiaat ovat jo keksi-iässä.

Se on tämä pitza ja cocis/olut kulttuuri. Sieltähän niitä kaloreita saa oikein reilusti. Siihen kun vielä lisää olemattoman vähäisen liikunnan niin en ihmettele että oikeasti keski-ikäiset on terveempiä kuin 25 vuotiaat nuoret naiset ja miehet.

Ikä on etuoikeus, joka monelta jää kokematta. Tätä kannattaa miettiä.

Mikäs ikäjakauma Vauva.fi:ssä on? jotenkin sellanen fiilis että useimmat jotka kirjoittelevat täällä ovat sen 50-60v?