Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin käydä anonyymisti kirkossa
19.01.2022 |
Käyn usein jumalanpalveluksissa (noin kahdesti kuukaudessa keskimäärin), mutta "ongelmana" on se, että en haluaisi, että kukaan muistaa minua siellä seurakunnassa eli en siksi saisi käydä liian usein ainakaan samassa seurakunnassa. Mulla ei ole lainkaan live-ystäviä ja jännitän ihmisiä todella paljon. Kaverini ovat chat-kavereita ja he asuvat ulkomailla. Tunnen, että olen muita ihmisiä nolompi ja huonompi monellakin tavoin, joten en uskalla tutustua ihmisiin.
Nautin silti kirkossa käymisestä, jumalanpalveluksista ja muutamasta seurakunnasta pidän. On silti "pakko" mennä eri seurakuntiin, ettei minua muistettaisi kuitenkaan. Sama ongelma oli joskus nuorempana ja mua hävetti, jos joku selvästi muistikin minut. Tuli sellainen olo, että teen jotain väärin, kun menen jumalanpalvelukseen ja olen liian huono ihminen sinne. Muutenkin jännitän ihmisiä ja pelkään aina, että he halveksivat minua. Mietin sosiaalisia tilanteita jälkikäteen ja harmittelen omia sanavalintojani ja eleitä jne. ja pelkään olleeni nolo. Onko muilla kokemusta vastaavasta?
Kommentit (81)
Nämä samat pappien haukkujat taas paikalla, viimeksi kun oli puhe siitä Ylen tv-sarjasta ja nyt taas. Tehkää omat ketjunne pappien haukkumisesta ja omien ihanien suuntienne asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole jumalanpalvelusasiantuntija, mutta netissä on tietääkseni jumalanpalveluksia. Mites ne?
JA eikös radiossakin ole.
Vai tahdotko kokea sen kirkon ilmapiirin,tuntea sen rukousten määrän jne.
MUTTA.
Ei siitä ole haittaa jos joku sut muistaa,ei ole pakko puhua kellekään,olet vaan hiljaa,ei kukaan väkisin puhu.
Keskity vaan itseesi ja jumala/kirkko suhteeseen.
joo ja toisekseen menisin puhumaan esim psykiatrille että pääsisit pahimmista angsteistasi,tai soita sos tms anonyymisti,onhan niitä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/18/nain-saat-apua-kriisitilantees…
Kiitos näistä. Ei mua haittaa, jos joku puhuu (harvemmin kukaan edes puhuu), mutta harmittaa tavallaan, että niin nolo kuin mä olen jossain paikalla. Kun siis en ole mitenkään arvokas kunnon ihminen, vaan jotenkin huonompi kuin muut.
Tykkään siitä ilmapiiristä muuten. Tulee syvästi rentoutunut, rauhoittunut ja onnellinen olo Raamatun sanasta, rukouksista ja virsistä. Siksikin kaipaan niitä jumalanpalveluksia.
Ap
Kuule. Vain sinä olet tärkein,älä mieti muita. Anna olla. Et voi asialle yhtään mitään,siis vaikuttaa mitä he ajattelevat. TUSKIN he sua ajattelevat sen kummemmin. Itte oon semmonen,en mä mieti mitä muut minusta ajattelevat,se on ihan sama. Olen mikä olen,en voi muuttua jonkun halujen mukaan,en edes halua.
Et ole sen huonompi kuin kukaan muukaan meistä. Sut on vaan ohjelmoitu uskomaan niin. Ala opettaa itseäsi,"olen hyvä ihminen,riitän juuri sellaisena kuin olen".
Pitäisi olla riittävän anonyymia kun siellä kirkossa ei ole nykyään ketään muuta kuin sinä.
Kirkossa työskentelevänä en oikein saa ap:n ongelmasta kiinni. Jumalanpalveluksiin on kaikki tervetulleita, siis ihan kaikki. Ei sinne ole mitään rajaa, että kuka kelpaa ja kuka ei. Meilläkin käy paljon "vakkareita" eri tilaisuuksissa, ja minusta on vaan mukavaa nähdä tutut kasvot siellä. Aikaa myöten aletaan monen vakkarin kanssa moikkailla ja jutella. Siellä käy todella kaikennäköistä sakkia, koska kyse on niin matalan kynnyksen paikasta, ja kaikki on tervetulleita niin kauan kun osaavat käyttäytyä.
Sinä ap kuulostat ihan normaalilta ihmiseltä, eikä sinulla ole mitään hävettävää. Kukaan ei taatusti tuomitse sinua eikä ajattele sinusta pahaa, koska ei ole mitään syytä. Eli mene vaan siihen seurakuntaan mihin haluat, vaikka joka päivä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään voi seurata netistä hartauksia. Aina löytyy ihmisiä jotka eivät salli uskoa, se vain on kaikkien ulottuvilla, vapaaehtoista sekin onko tekemisissä joka ei hyväksy.
Jos joku menee sanatonta viestintää, ettei tahdo sinua kirkkoon, kerää rohkeutesi ja kysy, mikä siinä asiassa sinua vaivaa?
Ymmärrän hyvin ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä, että ev.lut. ja ortodoksien jumalanpalveluksissa tuskin kukaan tulee häiritsemään tai kiinnittämään huomiota, ellei itse tee aloitetta. Pienemmissä kirkoissa taas on tapana tulla lähelle, siis ns. vapaissa suunnissa. Huomiona sanon sen, että kannattaisi kuitenkin kiinnittyä yhteen kirkkokuntaan eikä seilailla eestaas eri kirkoissa.
Älä tarkkaile liikaa itseäsi. Keskity muuhun siellä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kävin kirkossa elämänvaiheessa, jossa koin siitä hyötyväni. Eräs samassa kirkossa käyvä vanhempi mies alkoi tervehtiä minua esimerkiksi kaupassa vaikka emme olleet koskaan jutelleet. Toisaalta tuntui mukavalta ettei ollut muille ihmisille "näkymätön", mutta samalla tuntui vähän vaivaannuttavalta, koska en ollut varsinaisesti mikään uskovainen tai aiemmin käynyt kirkossa kuin ns. pakkotilanteissa. Tuntui siltä, että tervehtijämiehellä on väärä kuva minusta ja että olen vain huijari "hyvien ihmisten" joukossa. :D Kaikkea sitä...
Kirkossa työskentelevänä minua ei kiinnosta ihmisten uskonnollisuuden taso, olkoot sitten himouskovaisia tai ateisteja. Seurakunnassamme on todella paljon eri tilaisuuksia joka lähtöön, ja niissä käy todella paljon väkeä. Ei ole pelkästään "uskonnollisia" tilaisuuksia, vaan on esim. säännöllisesti klassisen musiikin konsertteja, joogaa, luovan liikkumisen kerhoa, myyjäisiä sun muuta. Ei voi siis todellakaan olettaa, että kaikki jotka kirkossamme käy, on jotenkin uskovaisia. Lisäksi jouluisin on kirkko täynnä jumalanpalveluksissa ja messuissa, koska se nyt vaan tuntuu olevan perinne, että kirkkoon mennään silloin. Enkä usko, että edes suurin osa siitä porukasta olisi jotenkin erityisen uskovaisia. Silti kaikki on ihan tetvetulleita kaikkiin tilaisuuksiin, eikä siellä kukaan ole miettimässä sitä, että kuinka paljon tuokin ihminen nyt uskoo vai uskooko ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se vaikeaa, kun jotkut haluavat tulla nähdyksi ja haluavat, että heitä lähestytään ja jotkut taas haluavat olla anonyymejä ja kavahtavat seuraa. Mistäpä sitä tavanihminen tietää, mitä kukakin odottaa. Pitäisikö olla joku värikoodi: sininen huivi, haluan olla omissa oloisani, vihreä huivi, kaipaan seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan se vaikeaa, kun jotkut haluavat tulla nähdyksi ja haluavat, että heitä lähestytään ja jotkut taas haluavat olla anonyymejä ja kavahtavat seuraa. Mistäpä sitä tavanihminen tietää, mitä kukakin odottaa. Pitäisikö olla joku värikoodi: sininen huivi, haluan olla omissa oloisani, vihreä huivi, kaipaan seuraa.
Ennemminkin punainen sille, että en kaipaa seuraa. Vihreän kaipaan seuraa-huivin kanssa ne on kuin liikennemerkit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se vaikeaa, kun jotkut haluavat tulla nähdyksi ja haluavat, että heitä lähestytään ja jotkut taas haluavat olla anonyymejä ja kavahtavat seuraa. Mistäpä sitä tavanihminen tietää, mitä kukakin odottaa. Pitäisikö olla joku värikoodi: sininen huivi, haluan olla omissa oloisani, vihreä huivi, kaipaan seuraa.
Ennemminkin punainen sille, että en kaipaa seuraa. Vihreän kaipaan seuraa-huivin kanssa ne on kuin liikennemerkit.
Mä siis tavallaan kaipaisin seuraa, mutta tunnen siitä huonoa omaatuntoa. Ja ajattelen, että olen varmaankin pettymys sille, joka tulisi juttelemaan. Ja pelkään, että mokaan jotakin, jos juttelen jonkun kanssa. Pelkään, että innostun liikaa ja jotenkin vaikutan erikoiselta tms.
Mietin ja pohdiskelen niitä harvoja sosiaalisia tilanteita yleensä pitkään ja mietin aina, mitä tein väärin ja häpeän. Sitten toivon, etten enää näkisi samaa ihmistä uudelleen, jos ehkä hänen mielestään mokasinkin jotain. Tulee kamalat suorituspaineet ja tulvahdus häpeää, jos näkee uudelleen sellaista ihmistä, jonka kanssa on jutellut. Vaikeaa kuvailla. Ehkä mulla on sosiaalisten tianteiden pelko tms.
Ja siis ei mulla muita sosiaalisia tilanteita ole tässä ollut kuin jumalanpalvelukset ja ruokakaupassa käynti viime kuukausien aikana. Jumalanpalveluksista en haluaisi luopua ja ruokakaupassakin on pakko käydä.
Ap
Livahdat isoon kirkkoon sisälle maski päässä juuri ennen jumalanpalveluksen alkua. Tuskin kukaan sinua edes huomaa, kun menet istumaan tyhjään riviin takaosaan. Ei niissä kirkoissa mitään tungosta ole. Takaa pääset lähtemäänkin ensimmäisten joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua nolotti, että hymyilin kerran, kun olin hetken ilman maskia. Hävettää ja olen miettinyt sitä vähän liiankin paljon. Tunnen itseni idiootiksi ja mua pidetään varmaankin outona. En vain osaa olla tarpeeksi cool ihminen. :( Ei kukaan kaipaa mitään hymyä minulta tai katsettakaan tietenkään. Mun pitäisi oppia olemaan kuin en olisikaan.
Ap
Ap:n ongelma ei varsinaisesti ole se, mitä otsikossa kysytään. Otsikon ongelmaan on helppo vastata: maski naamalle, takapenkkiin, ja livahdat ulos päätösmusiikin aikana. Tämä ei kuitenkaan auta millään tavalla ap:n todelliseen ongelmaan eli sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja itsensä häpeämiseen, jota ehdottomasti kannattaisi alkaa työstää ammattilaisten kanssa.
En jaksanut lukea kaikkea, mutta kysyn miten potentiaalisesti pystyt pilaamaan jumalanpalveluksen? :D Alkamaan riehumaan siellä vai?
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea kaikkea, mutta kysyn miten potentiaalisesti pystyt pilaamaan jumalanpalveluksen? :D Alkamaan riehumaan siellä vai?
Ja kuulostat varmaan "ihannekävijältä" jos nyt sellaista edes on. Sanoit että saat iloa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n ongelma ei varsinaisesti ole se, mitä otsikossa kysytään. Otsikon ongelmaan on helppo vastata: maski naamalle, takapenkkiin, ja livahdat ulos päätösmusiikin aikana. Tämä ei kuitenkaan auta millään tavalla ap:n todelliseen ongelmaan eli sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja itsensä häpeämiseen, jota ehdottomasti kannattaisi alkaa työstää ammattilaisten kanssa.
Ei sitä pysty oikein korjaamaan. Ainoa, joka on auttanut, on ollut parisuhteessa eläminen. Parisuhteen myötä elämäni on aina mennyt raiteilleen, olen saanut itsevarmuutta ja rutiinit kuntoon jne. sekä olen alkanut välittää ulkoisesta olemuksestani. Parisuhteessa on pakko skarpata koko ajan, niin siitä tulee rutiini. On pakko kiinnittää huomiota ulkonäköön ja ostaa siistejä vaatteita. Olen ollut terveempikin. Yksin ollessa en välitä terveydestäni ja melkein toivon saavani syövän tms. Olen hoikka luonnostani, mutta en jaksa panostaa terveyteen tai ulkonäköön. Toki niitä jumalanpalveluksia varten laitan itseni siistiksi, mutta sekin tuntuu vähän feikiltä.
Jos en tapaa ketään ihmistä livenä viikkokausiin, en jaksaisi edes vaihtaa vaatteitani tai pestä hiuksiani ym. Mutta on vaikeaa sellaisessa huonommassa tilassa ja ihmisiä jännittävänä ja huonoitsetuntoisena edes tavata ketään.
Ap
Voi ap.
Ymmärrän sinua. Minulla samanlaista ajattelutapaa, mutta lievempänä.
Tärkeää on vaan yrittää pysäyttää ajatuskulut. Kukaan muu ei jää vatuloimaan miksi hymyilit tai millä tavalla hymyilit. Suurin osa on niin hukassa itsensä kanssa, että miettii omia asioitaan tai ei mieti mitään.
Mene kirkkoon rohkeasti. Totut kontakteihin. Ja seuraavalla kerralla voi aloittaa puhtaalta pöydältä, jos nyt edellisellä kerralla olisikin toiminut vähän epätavallisesti.
Kirkoissa on keskimäärin lempeää väkeä.
Ja hae apua. Et saa pilata elämääsi noin vaikealla sosiaalisten tilanteiden pelolla.
❤️
Itsellä taustalla hyvin sama tarina, kuin ap:llä. En itse myöskään halua liikkua yksin missään, missä minut tunnettaisiin. On jotenkin ahdistavaa pelätä koko ajan, miten häiritsee muita tai pilaa muitten olemisen.
Itse kävin myös paljon kirkossa ennen. Useammassa. Silti toisaalta aina oli toive, että joku tulisi ja sanoisi, että nyt istut. Puhutaan. Minulla on vaikka koko päivä aikaa juuri sinulle. Se olisi tuntunut varmasti hyvältä.