Etätöistä kettuilu
Töissä on vahva etätyösuositus. Silti toivomuksena ettei työskenneltäisi pelkästään etänä, vaan käytäisiin toimistolla säännöllisesti. Kun toimistolle sitten saapuu työskentelemään, kuittaillaan että nytkö sitä vihdoin on krapulasta selvitty, kun ollaan päästy toimistolle jne.
Onko muiden työpaikalla suhtautuminen etänä työskentelyyn tällaista?
Kommentit (60)
Meilläkin on ollut tuollaista, kuin ap:lla. Naurettavinta on se, että sitten kun siellä paikan päällä yritän tehdä töitä, niin työkaverit ja esimies tulevat juttelemaan ihan huvikseen tai saattavat keskenään pitää taukoa tunnin ajan. Käyn siellä nykyään vain silloin kun on pakko.
No ei, meillä on tosi kivaa ja aina kun harvoin käväisee toimistolla, vastaanotto on ilahtunut. Siellä koko ajan (omasta tahdostaan) työskentelevät saavat vähän iloa ja vaihtelua kahvi- ja ruokataukoihin.
En ole kovin monesti parin vuoden aikana käynyt, kun ei ole enää parkkipaikkaa. Kun kevät tulee niin vois vaikka kävellä sen kolmisen kilometria suuntaansa. Talvella en jaksa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma työnantaja on ilmoittanut että halukkaat saavat tulevaisuudessakin vapaammin tehdä etätöitä kunhan korona ohi. Aiemmin on pitänyt tietty määrä ollä lähityössä mutta tämä poistuu koska sairaslomat vähentyneet ja tuottavuus parantanut etätöiden myötä. Korona on siis parasta mitä töiden suhteen itselleni on ikinä sattunut. Tunti suuntaansa työmatkaa joka arkipäivä on menneisyyttä sekä tympeät kahvipöytäjuoruilut.
Oma työnantaja on ilmoittanut, että työpaikalla ei jatkossa tule olemaan pöytiä ja tuoleja kaikille ja että siirrytään avokonttoreihin ja erikseen varattaviin neuvottelu- ja puhelintyöpodeihin. Niitäkäään ei riitä kaikille, eikä niitä ole kaikissa toimipisteissä, joten väen pitää omiin koteihinsa omalla kustannuksellaan hankkia työvälineen ja tilat. Siitä voi kuulemma saada osan kustannuksista takaisin veronvähennyksissä.
Ja mä tosiaan toivoisin, että tämä olisi vitsi, muttei se ole.
Minulla on käytännön kokemusta tällaisesta järjestelystä. Saa olla aika rautahermo, että pystyy työskentelemään avokonttorin kakofoniassa. Töitä sai tehtyä vain niissä pienissä kopperoissa, joihin oli jatkuvasti jonoa. Kaksi vuotta etätöitä ovat parantaneet oman työni tehokkuutta ja mielekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka on etänä ovat kahvipöytäkeskusteluissa juorujen kohteena. Ihan vaan tiedoksi. Teitä etäilijöitä syytetään laiskamadoiksi yms. alkoholisteiksi.
Siinä sitten vaan, jos se parantaa omaa fiilistä. Ei haittaa minua. En juoruilua itse harrasta ja tämä muutenkin kertoo aina enemmän juoruilijasta itsestään, kun kohteesta. Perus suomalaista katkeruutta ja kateutta. Ehkä se oma elämä olisi onnellisempaa, jos keskittyisi siihen enemmän kuin muiden ihmisten asioihin...
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin on ollut tuollaista, kuin ap:lla. Naurettavinta on se, että sitten kun siellä paikan päällä yritän tehdä töitä, niin työkaverit ja esimies tulevat juttelemaan ihan huvikseen tai saattavat keskenään pitää taukoa tunnin ajan. Käyn siellä nykyään vain silloin kun on pakko.
Joo, toimistokuukkelit saattavat ilmestyä yhtäkkiä työhuoneeseen ja viettää siellä pitkän aikaa pohtien minne sitä seuraavaksi matkustaisi yms. Etätyössä tältä yleensä välttyy.
Veemäistä & ala-arvoista käytöstä, varsinkin jos duuninsa hoitaa.
En ole onneks moista tavannut❣️
Meillä ei ole tuollaista. Kaikki on pääosin etätöissä jotka tapahtuu koneella paikasta riippumatta. Lusmuilu on mahdotonta. Eikä me mitenkään kotona itsekseen mörköillä, palaveria on ihan päivittäin. Teamsissa ne olisi muutenkin kun meillä toimipisteitä eri paikkakunnilla.
Pandemian alusta tämän vuoden marraskuuhun oli käytäntö että etänä saa olla yhtenä päivänä viikossa, mutta ei ma ja pe :D Ja juuri ku omikron tuli, tuli lähityöpakko. Pomot eivät suostu enää joustamaan ja myöskään lievissä flunssaoireissa ei saa jäädä kotiin etätöihin.
Etätyö ei ole aiheuttanut toimintaamme mitään haittaa, käyrätkin sen näyttävät, mutta 60-v muumiopomot eivät usko että muualla kuin toimistossa kukaan saa aikaiseksi mitään.

Oho, edes flunssaoireissa ei saa jäädä tekemään töitä kotona tällaisena aikana. Tuo on todella paha!
Etänä tehokkuus on kasvanut. Sen sijaan ainaki meillä pidemmillä sairaslomalla on ollut useita viime aikoina.
Ei ole tuollaista. Ehkä siksi kun ennen koronaa sai myös tehdä etätöitä ja nyt korona-aikana olen käynyt vain kaksi kertaa toimistolla. Ensimmäisellä kerralla siellä oli vain kolme mun lisäksi ja toisella kerralla (tuossa joulun alla) olin täysin yksin. Joten eipä kukaan kettuile senkään takia, kun ovat itsekin etätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma työnantaja on ilmoittanut että halukkaat saavat tulevaisuudessakin vapaammin tehdä etätöitä kunhan korona ohi. Aiemmin on pitänyt tietty määrä ollä lähityössä mutta tämä poistuu koska sairaslomat vähentyneet ja tuottavuus parantanut etätöiden myötä. Korona on siis parasta mitä töiden suhteen itselleni on ikinä sattunut. Tunti suuntaansa työmatkaa joka arkipäivä on menneisyyttä sekä tympeät kahvipöytäjuoruilut.
Oma työnantaja on ilmoittanut, että työpaikalla ei jatkossa tule olemaan pöytiä ja tuoleja kaikille ja että siirrytään avokonttoreihin ja erikseen varattaviin neuvottelu- ja puhelintyöpodeihin. Niitäkäään ei riitä kaikille, eikä niitä ole kaikissa toimipisteissä, joten väen pitää omiin koteihinsa omalla kustannuksellaan hankkia työvälineen ja tilat. Siitä voi kuulemma saada osan kustannuksista takaisin veronvähennyksissä.
Ja mä tosiaan toivoisin, että tämä olisi vitsi, muttei se ole.
Minulla on käytännön kokemusta tällaisesta järjestelystä. Saa olla aika rautahermo, että pystyy työskentelemään avokonttorin kakofoniassa. Töitä sai tehtyä vain niissä pienissä kopperoissa, joihin oli jatkuvasti jonoa. Kaksi vuotta etätöitä ovat parantaneet oman työni tehokkuutta ja mielekkyyttä.
Joo en kyseenalaista etätöiden tehokkuutta. Mutta olen sitä mieltä, että työntekijän ei pitäisi joutua maksamaan voidakseen tehvdä töitä. Tila- ja välinekulut, yhteyskulut yms kuuluvat työnantajalle. Ei minulle. Olen palkkatyössä nimenomaan sitä varten, että työnantaja kantaisi yrittäjän riskit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä: jokainen etätöissä työnantajan määräyksestä. Ei siis kettuilua.
Meillä etänä työskenneltyyn on haettava lupaa esimieheltä jokaiselle etätyöpäivälle + laadittava listaus siitä mitä työtehtäviä kulloisenakin päivänä aikoo hoitaa. En ymmärrä mitä vahva etätyösuositus tässä tapauksessa tarkoittaa, varsinkin kun etänä työskentelystä soitetaan jälkikäteen suuta.
Järkyttävää kyttäystä. Minkä alan töitä teet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Oikeastaan toimistolle mennessä en ikinä näe ketään, jonka kanssa työskentelen. Eli se on sitten kuitenkin sitä, että istuu yksinään videopalavereissä. Erotuksena vain, että on toimistolla eikä kotona.
Meillä järjestetään ulkopuolisten kanssa palaverit niin, että oma porukka nököttää kokousta varten varatussa neukkarissa ja huutelee siellä Teamsin kautta osallistuville ulkopuolisille. Yleensä maskeja ei ole kokouksissa käytössä, kun juodaan kahvia kokoustamisen lomassa.
Muilla töissä sama käytäntö?
Olen osallistunut konttorilla teams-palaveriin ihmisten kanssa, jotka istuvat viereisessä huoneessa. Palaveri on luonteeltaan ruuduntuijotuspalaveri ja sen vetäjä on joka tapauksessa etänä, niin suotta sitä samaan tilaan änkeytyy. Toimistolla olin käymässä muista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pandemian alusta tämän vuoden marraskuuhun oli käytäntö että etänä saa olla yhtenä päivänä viikossa, mutta ei ma ja pe :D Ja juuri ku omikron tuli, tuli lähityöpakko. Pomot eivät suostu enää joustamaan ja myöskään lievissä flunssaoireissa ei saa jäädä kotiin etätöihin.
Etätyö ei ole aiheuttanut toimintaamme mitään haittaa, käyrätkin sen näyttävät, mutta 60-v muumiopomot eivät usko että muualla kuin toimistossa kukaan saa aikaiseksi mitään.
Oho, edes flunssaoireissa ei saa jäädä tekemään töitä kotona tällaisena aikana. Tuo on todella paha!
Tuo on työsuojeluasia. Miksi ihmeessä ihmiset alistuvat kaikenlaiseen mielettömään?
En osaa sanoa kun jatkuva känni päällä.
Ei vais. On jopa kehuttu miten paljon paremmin olen tavoitettavissa
Vierailija kirjoitti:
Hyvin nihkeätä on etätöihin suhtautuminen niin esimiesten kuin työtoverienkin kannalta. Katsotaan nenänvartta pitkin, jos muutaman päivän joskus haluaa olla. Kukaan ei oikeastaan etänä olekaan, vaikka iso työyhteisö.
Se niistä suosituksista...
Miksi ihmeessä jotkut haluavat olla lähitöissä, jos se ei ole välttämätöntä? Miksi jotkut paheksuvat toisten etätöitä? Olennaistahan on se, että sovitut työt tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin nihkeätä on etätöihin suhtautuminen niin esimiesten kuin työtoverienkin kannalta. Katsotaan nenänvartta pitkin, jos muutaman päivän joskus haluaa olla. Kukaan ei oikeastaan etänä olekaan, vaikka iso työyhteisö.
Se niistä suosituksista...Miksi ihmeessä jotkut haluavat olla lähitöissä, jos se ei ole välttämätöntä? Miksi jotkut paheksuvat toisten etätöitä? Olennaistahan on se, että sovitut työt tehdään.
Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat olla lähiöissä. Syitä voi olla vaikka: pieni asunto, meluisa perhe, ahdistaa olla yhdessä paikassa koko ajan, seuran puute, paremmat työvälineet työpaikalla, kotitoimiston ergonomia, jos tiimikaveri on paikalla jotkut työt sujuu paremmin livenä.
Itse tykkään etäillä, mutta aika paljon mietin miten tuon työpisteen piilotan päivän päätteeksi ja miten erotan työn ja vapaa-ajan, kun ennen oli vain satunnaisia eräpäiviä keittiön pöydän ääressä. Sitä en ymmärrä, että toisen työtapaa paheksutaan ja epäillään etäilijöitä lusmuiksi.. Minä ainakin "lusmuan" paljon enemmän toimistolla, moni asiakeskustelu menee kuulumisten vaihdoksi ja kahvin juonniksi. Mikä sinällään ei ole huono asia, moni kahvihetki tuottaa myös puolestaan välillä koko päivän parhaat tulokset, kun saa kaverilta vinkkiä tehdä asioita fiksummin. Ennen pidin etätyöpäivät nimenomaan siksi, että saan työt tehdyksi, kun toimistolla oli autettu muita, pyydetty apua ja kehitetty ideoita. Nyt kaipaisin kerran viikossa parissa tuollaista lusmuilupäivää työkavereiden kanssa.
Minua huolettaa miten nykylapset pääsee lintsaamaan? Minä aina välillä jätin aamulla lähtemättä kouluun, kun vanhemmat lähti ensin töihin. Lapsuuden parasta aikaa, lintsata ja katsoa pari tuntia ostos tv:tä ja yrittää keksiä opettajalle selitys miksei ollut aamulla koulussa.
Mun puolesta saa kettuilla jos haluaa. En välitä tippaakaan.