Perheen perustaminen ilman tukiverkostoa?

Itse tehty itse hoidettu kirjoitti:

Onkohan suomessa koskaan ollut tämän turvatumpaa hankkia lapsia kuin nyt, ja kyllä lähtökohta on että lapsen hankkineet ovat itse pääsääntöisesti vastuussa jälkikasvustaan,ei isovanhemmat,koulu,poliisi jne.

Arvostettava ja iloinen lisä bonus tietysti on turvaverkkona ystävät,vanhemmat  ja sukulaiset joihin voi joskus turvata,,minään itsestään selvänä velvollisuutena tuota ei heille voi sälyttää.

Nykyään on erittäin turvatonta ja raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vauva 10 kk. Meillä kahdet isovanhemmat, toiset asuvat kaukana ja toiset eivät ole halunneet auttaa, vaikka asuvat melko lähellä. Ovat siis terveitä ja virkeitä. Tukiverkkoja ei arjessa ole, eikä nyt korona-aikana ole oikein ulkopuolista apua uskaltanut hankkia kotiin, kun muutenkin on rajoitettu ihmisten näkemistä. Jos haluan päästä kauppaan tai edes yksin lenkille, täytyy miehen katsoa vauvaa sen aikaa.

Meillä on vauvavuonna ollut 2 kertaa 2 tunnin "parisuhdeaika" miehen kanssa, kun toiset isovanhemmat ovat katsoneet vauvaa sen aikaa. Rehellisesti sanottuna välillä on rankkaa, kun vauva on sairastellut paljon, on allerginen, nukkuu huonosti jne. Luulen, että jos koronaa ei olisi, niin voisi vaikka palkata satunnaisesti lastenvahdin.

P.S. Kannattaa ottaa huomioon, että vaikka etukäteen kuvittelee, että tukiverkkoja on, niin näin ei välttämättä ole. Meilläkin nuo lähellä asuvat isovanhemmat etukäteen lupasivat auttaa, mutta vauvan synnyttyä ei enää kiinnostanut. Meillä tämä tukiverkottomuuden paljastuminen lapsen syntymän jälkeen on saanut miettimään, jääkö lapsiluku vain yhteen. 

Miksi 2 tervettä aikuista tarvitsee tukiverkkoja yhden vauvan hoitamiseen? 10 kk ikäisen saa päivähoitoon, joten lapsi hoitoon ja vanhemmille parisuhdeaikaa vaikka viikkoja peräkkäin, jos sen katsoo itselleen tärkeäksi. Mutta ehkäisy kuntoon, toinen lapsi pilaisi leikit miehen kanssa samantien.

Kun niistä kahdesta terveestä vanhemmasta voi jompikumpi tai molemmat yhtäaikaa sairastua.Silloin on hyvä olla apua saatavilla.

tukiverkoston varaan ei voi koskaan laskea. vaikka joku lupaisi etukäteen auttaa, voi hän muuttaa mieltä lapsen synnyttyä. siksi kannattaa etukäteen miettiä, miten tuota tilannetta varten voi varautua:

-säästäkää jo raskausaikana ja ennen sitä rahaa jemmaan vauvan syntymän jälkeistä aikaa varten niin, että siitä riittää myös ulkopuolisen avun hankkimiseen. rahaa on paljon vaikeampi taikoa vaikka hoitovapaalla jostain, mutta säästöistä sitä saa otettua.

-monissa kunnissa tarjotaan neuvolan kautta edes jotain apua. serkkuni sai neuvolan kautta henkilön viemään vauvan kerran viikossa vaunulenkille. kunta maksoi tuosta osan, serkulle jäi pieni summa maksettavaksi.

-apua kannattaa kysyä myös seurakunnasta. monilla seurakunnilla on "lapsiparkkeja", joihin voi jättää lapsen esim. tiistaina klo 12-14, jolloin pääsee itse käymään asioilla.

-siihen on myös hyvä varautua, että jäisi yksin lapsen kanssa (puoliso voi lähteä/kuolla). miten pärjäisit taloudellisesti? täytyisikö muuttaa? näitä on hyvä pohtia etukäteen, hyvässä lykyssä nämä eivät toteudu käytännön elämässä koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Pakko nyt sanoa näille "en minäkään aikanaan mitään tukiverkkoa tarvinnut ja ihan itse kasvatettiin lapset aikuisiksi, kyllä pitää itse pärjätä".

Olen kasvanut 90-luvulla ja vanhemmuus oli aivan erilaista silloin kuin nykyisin (puhumattakaan siitä, mitä vanhemmuus oli muutamia vuosikymmeniä ennen tuota). Ei vanhemmuus ollut samalla tavalla vaativaa, kuin nykyisin. Riitti, että sait perheelle elannon töistä ja pidit lapset hengissä. Olen kasvanut keskiluokkaisessa perheessä. Saatiin vapaasti kulkea pikkukaupungissa jo pienenä, leikittiin pihoilla ilman aikuista valvomassa vieressä, eskari-ikäisinä käytiin lasten kesken kilometrin päässä kaupassa ilman aikuista, kouluiässä mentiin uimarannalle kaverien kanssa jne. Repussa kulki joku reissuvihko koululaisena, itse tehtiin läksyt. Välipalaksi syötiin Viiliksiä, muroja ja roiskeläppäpizzaa, katsottiin telkkaria ja kuljettiin kaverien kanssa pyörillä kaupunginosassa, jossa asuttiin. Monet harrastuksista oli rentoja "höntsäliikuntajuttuja" ja niihin saattoi alakoululainenkin mennä ihan itse.

Nykyisin vanhempaa vastuutetaan lapsen kasvattamisesta valtavasti: pitää tarjota monipuolista ja kehittävää tekemistä, ennen kaikkea pitää olla paljon läsnä. Ruoka ei saa olla mitään sokerista välipalaa, vaan pitäisi laittaa terveellistä ruokaa itse. Vanhempi ei voi jättää lasta pihalle yksin tai kaverin kanssa leikkimään, vaan on oltava valvomassa (muuten tehdään lasu). Ei puhettakaan, että nykyisin voisi laskea alle kouluikäisen yksin kauppaan tai pienet koululaiset uimarannalle ilman valvontaa. Päiväkodissa on vasut ja koulussa wilma, vanhemmilta odotetaan osallistumista näissäkin. Harrastuksista monet on tavoitteellisia ja treenejä on useamman kerran viikossa - vanhemman pitäisi kuskata ja osallistua.

Summa summarum. En menisi vertailemaan lapsen kasvattamista joskus vuosikymmeniä sitten ja nyt. Nykyisin on paljon vaativampi ilmapiiri vanhempia kohtaan ja se teettää vanhemmalla myös paljon enemmän töitä. Henkisestä kuormasta puhumattakaan.

Tämä. Eikö tästä aiheesta ollut joku ketjukin jossain vaiheessa miten ihmiset tekisivät lapsia jos vanhempaan kohdistuvat odotukset olisivat yhä kuten ennen vanhaan eikä sellaiset kuin nykyään?

Olen totaaliyksinhuoltaja. Minulla oli lapsen ekoina vuosina jonkin verran lastenhoitotukiverkkoa, kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin jos lapsella olisi osallistuva isä. Jos isä hoitaa osuutensa edes. 3-4 ensimmäistä vuotta, niin kyllä todennäköisesti pärjäät tavallisen lapsen kanssa. (Toisaalta vaikka olisi valtava tuliverkko olevinaan, niin se voi kadota johonkin.) Lapsi oli myös omalla kustannuksella yksityisellä perhepäivähoitajalla joskus. Perhepäivähoito on halpaa, mutta on vaikea löytää sellainen hyvä hoitaja, joka haluaa osa-aikaisia hoitolapsia.

Merkittävä tuki koko elämän ovat ihmiset, joiden kanssa voi jutella.

Vierailija kirjoitti:

Pakko nyt sanoa näille "en minäkään aikanaan mitään tukiverkkoa tarvinnut ja ihan itse kasvatettiin lapset aikuisiksi, kyllä pitää itse pärjätä".

Olen kasvanut 90-luvulla ja vanhemmuus oli aivan erilaista silloin kuin nykyisin (puhumattakaan siitä, mitä vanhemmuus oli muutamia vuosikymmeniä ennen tuota). Ei vanhemmuus ollut samalla tavalla vaativaa, kuin nykyisin. Riitti, että sait perheelle elannon töistä ja pidit lapset hengissä. Olen kasvanut keskiluokkaisessa perheessä. Saatiin vapaasti kulkea pikkukaupungissa jo pienenä, leikittiin pihoilla ilman aikuista valvomassa vieressä, eskari-ikäisinä käytiin lasten kesken kilometrin päässä kaupassa ilman aikuista, kouluiässä mentiin uimarannalle kaverien kanssa jne. Repussa kulki joku reissuvihko koululaisena, itse tehtiin läksyt. Välipalaksi syötiin Viiliksiä, muroja ja roiskeläppäpizzaa, katsottiin telkkaria ja kuljettiin kaverien kanssa pyörillä kaupunginosassa, jossa asuttiin. Monet harrastuksista oli rentoja "höntsäliikuntajuttuja" ja niihin saattoi alakoululainenkin mennä ihan itse.

Nykyisin vanhempaa vastuutetaan lapsen kasvattamisesta valtavasti: pitää tarjota monipuolista ja kehittävää tekemistä, ennen kaikkea pitää olla paljon läsnä. Ruoka ei saa olla mitään sokerista välipalaa, vaan pitäisi laittaa terveellistä ruokaa itse. Vanhempi ei voi jättää lasta pihalle yksin tai kaverin kanssa leikkimään, vaan on oltava valvomassa (muuten tehdään lasu). Ei puhettakaan, että nykyisin voisi laskea alle kouluikäisen yksin kauppaan tai pienet koululaiset uimarannalle ilman valvontaa. Päiväkodissa on vasut ja koulussa wilma, vanhemmilta odotetaan osallistumista näissäkin. Harrastuksista monet on tavoitteellisia ja treenejä on useamman kerran viikossa - vanhemman pitäisi kuskata ja osallistua.

Summa summarum. En menisi vertailemaan lapsen kasvattamista joskus vuosikymmeniä sitten ja nyt. Nykyisin on paljon vaativampi ilmapiiri vanhempia kohtaan ja se teettää vanhemmalla myös paljon enemmän töitä. Henkisestä kuormasta puhumattakaan.

vanhemmuus ei ole ainoa elämän osa-alue, jonka kohdalla vaatimukset ovat nousseet. työelämä on paljon vaativampaa ja hektisempää kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. lisäksi pitäisi jaksaa pitää huolta ulkonäöstä/fyysisestä kunnosta, parisuhteesta, harrastaa, matkustella jne. ei ihme, että ihmiset ovat kuormittuneita.

Itse tehty itse hoidettu kirjoitti:

Onkohan suomessa koskaan ollut tämän turvatumpaa hankkia lapsia kuin nyt, ja kyllä lähtökohta on että lapsen hankkineet ovat itse pääsääntöisesti vastuussa jälkikasvustaan,ei isovanhemmat,koulu,poliisi jne.

Arvostettava ja iloinen lisä bonus tietysti on turvaverkkona ystävät,vanhemmat  ja sukulaiset joihin voi joskus turvata,,minään itsestään selvänä velvollisuutena tuota ei heille voi sälyttää.

Mikä oli tämänkin kommentin anti, muu kuin syyllistävä sävy? Onko joku täällä väittänyt että turvaverkko tarkoittaisi sitä ettei omat vanhemmat olisi päävastuussa lapsestaan? Kyllä, on turvallista hankkia lapsia nykyään, siitä turvallisuudesta huolehtivat pääosin vanhemmat ja se syö heidän voimavarojaan enemmän kuin esim. 80-luvulla, jolloin pienikin lapsi sai olla valvomatta pihaleikeissä, juosta sakset kädessä, pyöräillä ilman kypärää jne jne. Puhumattakaan siitä miten paljon vaativampaa työelämä on nyt kuin suurten ikäluokkien vanhemmilla oli.

Olen tässä itsekin tukiverkottomana miettinyt miten tukea tarvitsevat lapsiperheet kohtaisivat toisensa ja voisivat toimia tukiverkkoina toinen toisilleen. Tuntuu, että niin kovin monet kärsivät samasta ongelmasta.

Ottaisin mielelläni kotiini pieniäkin lapsia omieni lisäksi silloin tällöin jos sama toimisi molempiin suuntiin. Olisin valmis auttamaan tukiverkottomaa perhettä muutenkin. On meillä lapsiperhetuttuja kyllä, mutta koska heillä on omat verkot kunnossa, avuntarve on yksisuuntaista heidän kanssaan. Toki välillä nähdään muuten vaan ja lapset leikkivät keskenään. Sekin on toki mukavaa.

Voisiko joku kehitellä nettisivun josta näkisi oman alueensa tukiverkottomat?

Perhekerhot ja kahvilat olen kokeillut, eikä itselleni ainakaan ole vielä niissä vastaan tullut äitiä, jolta olisi voinut ajatella kysyä asiaa

Vierailija kirjoitti:

Elä elämäsi sinkkuna jos et osaa itse tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä. Ja varsinkin jos et pärjää ilman että ympärillä on muita ihmisiä tukemassa.

Tosi tylyä tekstiä.Tämä palstahan on juuri keskustelua varten.On hyvä saada vertaistukea elämässä ja kuulla toisten mielipiteitä ja kokemuksia.

Älä ihmettele sitä ellei joku tulee sulle itkemään ja pyytämään apua.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suurperhe ja lapsilla käy tarvittaessa palkattu hoitaja🙂Nyt etätyö aikana yhteiset lounaat on olleet luxusta kun lapset on hoidossa ja me kotona😅Mutta kun alusta asti tottuu hoitamaan kaikki itse ja ei ole edes sitä vaihtoehtoa, että joku auttaa jossain kohtaa niin kyllä sitä pärjää.

Jos sairastuu,on pakko keksiä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Olen tässä itsekin tukiverkottomana miettinyt miten tukea tarvitsevat lapsiperheet kohtaisivat toisensa ja voisivat toimia tukiverkkoina toinen toisilleen. Tuntuu, että niin kovin monet kärsivät samasta ongelmasta.

Ottaisin mielelläni kotiini pieniäkin lapsia omieni lisäksi silloin tällöin jos sama toimisi molempiin suuntiin. Olisin valmis auttamaan tukiverkottomaa perhettä muutenkin. On meillä lapsiperhetuttuja kyllä, mutta koska heillä on omat verkot kunnossa, avuntarve on yksisuuntaista heidän kanssaan. Toki välillä nähdään muuten vaan ja lapset leikkivät keskenään. Sekin on toki mukavaa.

Voisiko joku kehitellä nettisivun josta näkisi oman alueensa tukiverkottomat?

Perhekerhot ja kahvilat olen kokeillut, eikä itselleni ainakaan ole vielä niissä vastaan tullut äitiä, jolta olisi voinut ajatella kysyä asiaa

Näissä on se haaste, että muuttuvat herkästi yksipuolisiksi tai toinen perhe vaatii enemmän. Toiset kaipaisivat lapsivapaata joka viikko, toiselle riittäisi kerta kuussa. Lapsetkin on erilaisia. On aina eri asia hoitaa omaa lasta kuin vierasta.

Minä en ottanut pyydettäessä tehtäväkseni päivystää millä hetkellä sukulaisen toinen lapsi syntyi ja olis vanhempaa pitänyt vahtia ja olla pois vuorotyöstä että isä pääsee synnytykseen. En yrittänyt käyttää pekkaspäiviä siihen. Ja kai sillä 3 kertaa enemmän tienaavalla olisi ollut joku paikka maksettaessa hoitopaikaksi ja lähempää kotiaan. Tai on sitten menemättä synnytykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin ketjussa näkee, että mussutetaan, jos jotkut tarvitsee tukiverkkoja.

Vaikka ei olisi kyse vauvasta/lapsesta, niin kuinka moni aikuinen jaksaisi 24/7 olla vastuussa jostakusta toisesta tai elää ilman vapaa-aikaa? Koskaan ei olisi omaa aikaa. Ei mahdollisuutta käydä hammaslääkärissä tai muussa tärkeässä menossa. Ei mahdollisuutta lähteä viettämään vapaailtaa vaikka elokuviin. Ei sitä pidettäisi ihmisarvoisena elämänä, jos joku raataisi vuorokauden ympäri ilman kunnon yöunia ja lepoa - mutta vauva/lapsiperheessä sen ajatellaan kuuluvan kuvioon ja vaan kettuillaan, että mitäs läksit.

Jos on kaksi aikuista ja yksi lapsi, sitä omaa aikaa on mahdollisuus saada vaikka joka päivä.

Ei välttämättä ole.Toisella voi olla työ,joka vie koko päivän(yrittäjät) tai toinen viilettää omissa menoissaan välittämättä puolison vapaa-ajasta tai jaksamisesta.

On kyllä fiksua pohtia asioita etukäteen kuten mahdollista jaksamista sekä turvaverkkoja eikä lähteä soitellen sotaan.

Turvaverkko on hyvä olla olemassa.Mieheni oli pitkät päivät töissä ja loput ajat harrastuksissa.Olisin varmaan höperöitynyt jos en olisi päässyt välillä yksin tapaamaan kavereitani entiselle asuinpaikkakunnalle tai muille tärkeille menoille.Isovanhemmat asuivat lähellä ja auttoivat sekä olivat muutenkin seurana ja ilona.Lisäksi oli ilo katsella lasten ja isovanhempien lämpimiä välejä ja hauskanpitoa.

Jos olet ap vielä niin avuton , että pelkäät perheen perustamista ilman sukulaisia , on varmaan sun kypsyttävä itse. Olin 25 v kun saimme eka lapsemme . Sukua tai muita läheisiä ei ollut kuin sisaren perhe 300 km päässä ja vanhemmat 700 km päässä.

Kaikki apu ostetiin vierailta- silloin ei ollut yhteiskunnan tukia , eikä lapsia saanut päiväkotiin keskituloinen.

Olin iloinen ,kun sain rauhassa kasvattaa peheeni.

Te olette sen lapsen kanssa yksin kuitenkin, niin ei isovanhempien tai tätien/setien/enojen puutteen kannata olla syy jättää perhe tekemättä. Jos haluatte perheen, niin siinä on jo itsessään isompaa tukiverkkoa tulevaisuuteen. Tarkoitan, että ei se lähisuku välttämättä auta kuin ostamalla pari pientä lahjaa synttäreinä ja jouluna. Tapaamiset kahvittelua ym. Lapset on pieniä vain hetken. Jos olette normaalisti pärjääviä ihmisiä muuten, niin selviätte kahdestaan paristakin vaikemmasta vauvavuodesta ja äiti on hormonien vaikutuksesta alkuun ihan omalla levelillä hoitamassa vauvaa ja kestää valvomisia ihan eri tavalla kuin jos joku random herättelisi 1-5 h välein.

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa.

Huoli on myös siitä, että lähellä ei ole ihmisiä joilla on itsellään perhe. Ei voi edes kysyä mitään lapsiin liittyvää eikä ole mitään ns mahdollisuutta lähteä vaikka leikkipuistoon porukalla, kun ei ole niitä lapsia lähimaillakaan. Pelkään, että jään yksin!

Missä erämaassa te oikein asutte.?

Kannattaa todella tarkkaan miettiä kannattaako tällaiseen maailmaan ylipäätään synnyttää lapsia. Jos vähänkin epäröit, niin älä hanki. Hanki mieluummin vaikka koira. Lapsihaaveet menevät yleensä ohitse ajan myötä. Ihmisten kannattaa kysyä itseltään rehellisesti "Olisinko halunnut syntyä tänne jos olisin itse saanut valita?" Moni ei olisi halunnut. Vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Miksi tuoda pieni viaton lapsi tähän kylmään maailmaan. Lapsen ei pitäisi olla mikään leikkikalu joka hankitaan luomaan sisältöä elämään. Merkityksellisyyden tunnetta ja itsensä tarpeelliseksi tekemistä voi rakentaa muillakin tavoin.