Lue keskustelun säännöt.
miten kasvattaa nelivuotiasta uhman aikaan?
16.05.2015 |
Ihan älytön. Siis oikeasti, jo pitkään. Uhma alkoi 2-vuotiaana ja kausittaista ollut, mutta viimesen 2-3kk on ollut jo ihan älytöntä. Kyseessä siis tosiaan vähän reilu 4v lapsi. Ei tottele, vikisee ja kitisee ja kiukuttelee joka asiasta. Vitkuttelee, velmuilee, ei tottele. Sitten kun komentaa niin joko velmuilee ja naureskelee lisää, tai alkaa itkemään ja vääntää naamansa tuhannen mutkalle. Ollaan kokeiltu rauhallista keskustelua käyttäytymisestä, ollaan komennettu lempeästi ja on korotettu ääntä ja jäähyllä pidetty, isommista rikkeistä (leikkasi saksillaan mm. yöpaitansa) isompi rangaistus. On keskusteltu ja yritetty ratkasta pulmia. Lapsen kanssa touhutaan ihan samaan malliin kun ennenkin ja on paljon yhteisiä juttuja ja puuhailuja. Saa kuluttaa energiaansa arkipäivisin päiväkodissa, iltapäivisin vielä vanhempien kanssa ulkoillen tai muuten puuhaillen ja viikonloppuisin myös touhutaan jaksamisten mukaan (ulkoilua tai uintireissuja, hoploppia, metsäretkiä, pallopelejä...)
Mikä tässä nyt on oikea tapa toimia, kun ei mikään auta - ei edes ne jäähyt ja rangaistukset? Fyysinen kuritus on kielletty ja väärin joten älkää edes ehdotelko. Ollaan ihan loppu, tämä stressaa paljon ja alkaa pinna lyhentymään kyllä aika kärkkäästi nyt.
Onko tämä ihan normaalia, loppuuko tämä joskus, vai pitäiskö tästä jo huolestua?
Kommentit (21)
Sanon meidän jässikälle aina, että tuo ei sovi sulle ja varo ettei joku kaveri näe, kun alkaa kiukkuamaan. Kaupassa kiristys, uhkailu ja lahjonta, esim peli- ja telkkarikielto huonosta käytöksestä. Yritän pitää 5-vuotiasta sylissä paljon, jos kiukkukausi päällä ja annan nukkua yöt vieressä. Tuon ikäinen on kuitenkin vielä todella pieni ja hukassa tunteidensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensähän av-mammoilla on kaikkeen oikeat ratkaisut omasta mielestään, miksi tämä mun järkevä (ainakin omasta mielestäni) aloitus ei sitten saa vastauksia? Tää on kolmas aloitus elämäni aikana ja aina sama juttu, hyvin vähän vastauksia.
Ap
Meillä asuu ihan samanlainen 4-vuotias. Pitää vaan yrittää sylitellä, antaa huomiota ja myös kiukuta. Kyllä se joskus loppuu, vaikka rankkaa aikaa onkin.
No mitäpä sille oikein teet. :D Meillä juuri neljä vuotta täyttänyt hyvin itsepäinen jässikkä. Hänellä uhman ja kiukun ja passiivisen vastarinnan syy on oikeasti oma riittämättömyyden tunne, on kuopus ja kokee koko ajan ettei osaa, ei pärjää, ei osaa olla oikeanlainen. Ei sitten edes yritä ja jos joutuu tilanteeseen jossa ei tiedeä miten toimia, lamaantuu tai alkaa pelleillä ja uhmata.
Meillä toimii parhaiten aivan älytön hellyyden tuhlaaminen, selän ja jalkojen hierominen, pusuttelu, silittäminen tms. muu fyysinen koskettaminen, joka laukaisee stressiä. Tuon ikäinen on vielä voimakkaasti fyysinen olento, hänellä on hyvin vähän psyykkisiä suojautumismekanismeja stressiä vastaan, ja läheisyys lievittää sitä parhaiten. Sitten yritetään uudelleen, tai kuten meillä, ollaan niin laiskoja että todetaan että aika hoitaa nämäkin ongelmat, ja sillä ei universumin mittakaavassa ole mitään merkitystä, voiteleeko nelivuotias leipänsä itse näin toukokuussa vai vasta ensi syyskuussa.
Me puhutaan myös paljon siitä, miltä se lapsen käytös muista tuntuu. Jossakin tilanteessa voin kysyä, että kerropas nappula, miten nämä muut ihmiset tässä yrittävät huolehtia sinusta tai ilahduttaa sinua. Noin pieni lapsi on aina niin kiinni omissa tunteissaan, ettei osaa vielä ajatella, paljonko hänen vuokseen tehdään asioita. Usein se helpottaa hänen oloaan, kun käydää läpi, että mikä se tilanne oikeasti on, ja mitä ihmiset oikeasti ajattelevat. Lapsella on sen jälkeen aina parempi olla, kun hän huomaa että asiat on paremmin mitä hän itse tulkitsi. Mut hän on niin pieni, ettei nämä keskustelut vielä kanna hedelmää, ovat vähän kuin kaivoon kannettua vettä. Mutta pikkuhiljaa...:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! Pelkästään tieto siitä, että tämä on normaalia, auttaa. :)
Ap
Niin vaikea tuohon on sanoa kauheesti kun et anna mitään esimerkkiä minkälaisissa tilanteissa käyttäytyy miten.
Meillä 4 vuotias keskimmäinen ja hänen kanssa aina ollaan nokat vastakkain, kai me ollaan liian samanlaisia luonteeltamme. Se pännii mua paljon just kun miettii lapsen itsetunnon kehittymistä. Lasta harmittaa kun hän tekee jotain väärin ja hällä on tapana purkaa se harminsa tekemällä lisää tihutöitä. Negatiivisestä kierteestä on pyritty pois tarjoamalla paljon läheisyyttä ja vuolaita kehuja, kahden kesken puuhailua jne.
välillä meneekin tosi mukavasti, sitten kun on kirettä ja lapsi saa vähemmän huomiota niin se kyllä kostautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa neuvoa, kun en itsekään osaa. Uskon kyllä siihen, että autoritaarisuus ei ole hyvä keino hoitaa tilanteita, mutta kun olen niin lyhytpinnainen, että huutamiseksi menee liian usein. Kun pysyy itse rauhallisena ja antaa lapselle vaihtoehtoja, saa usein parhaat tulokset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:28"]
Miksi mulla oli niin helppoa?
[/quote]
Lapsesi temperamentti oli sellainen?
Jaa, vaikea neuvoa kun itsekin kampailee saman asian kanssa. Meidän 4 v on tosi herkkä reagoimaan meidän aikuisten mielentilaan. Pienikin kiire, kireä ilmapiiri tai henkinen poissaolevuuus saa hänet ylikierroksille. Meillä auttaa parhaiten rauhallinen, 100 % läsnäoleva arki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:28"]
Miksi mulla oli niin helppoa?
[/quote]
Lapsesi temperamentti oli sellainen?
[/quote]
Kaikilla lapsilla on uhmaikä.
Harjoitelkaa ku lapsi on 4v, teini-iässä uhma vielä pahempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei äly riitä muuhun kuin rangaistuksiin, ihmekös on vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:34"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:29"][quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:28"]
Miksi mulla oli niin helppoa?
[/quote]
Lapsesi temperamentti oli sellainen?
[/quote]
Kaikilla lapsilla on uhmaikä.
[/quote]
Itse asiassa ei varsinaisesti, jotkut lapset eivät näytä sitä juuri mitenkään. :)
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 09:34"]Jaa, vaikea neuvoa kun itsekin kampailee saman asian kanssa. Meidän 4 v on tosi herkkä reagoimaan meidän aikuisten mielentilaan. Pienikin kiire, kireä ilmapiiri tai henkinen poissaolevuuus saa hänet ylikierroksille. Meillä auttaa parhaiten rauhallinen, 100 % läsnäoleva arki.
[/quote]
Kun meillä ei näköjään sekään auta. Tehdään kaikkemme näiden asioiden suhteen, mutta nyt ku kuukausienkaan jälkeen ei silti näy helpotusta, se vie voimia ja alkaa stressaamaan.
Tämä aamu on mennyt ratkoessa kissan kiusaamista ja jutellessa mitä siitä seuraa. Näyttää että kiusauksen seurauksena ei kohta ole silmiä lapsella tai kissa häiriintyy toden teolla.
Ap
Lapsi on uhmaiässä
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/
Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.
Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.
Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.
Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen
Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!
1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.
10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.
11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.
14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.
15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.
16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.
17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi vaikkapa omaan huoneeseen rauhoittumaan tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.
19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.
21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:
a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”
b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.
c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.
d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”
Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.
Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.
Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 10:48"]Lapsi on uhmaiässä
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/
Uhmaiällä on useita nimiä kuten itsenäistymisikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä. Uhmaikä alkaa yleensä hieman ennen tai jälkeen 2-vuotispäivän ja kestää vaihtelevan ajan. Useimmilla se laantuu viimeistään 4–5-vuotiaana, osalla jo aiemmin.
Uhmaikä liittyy lapsen tarpeeseen itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmista. Itsenäistyminen on voimakkainta kaikkein lähimmästä ihmissuhteesta, tavallisimmin äidistä. Kun uhmaikäinen kiukkuaa äidilleen, mutta käyttäytyy sopuisasti päiväkodissa ja mummolassa, kyse ei ole äidin huonommasta kasvatustyylistä, vaan suhteen läheisyydestä.
Kun lapsi pontevasti ja ärsyttävän usein ilmaisee EI, se on hyvä merkki siitä, että lapsi on itsenäistymässä vanhemmistaan. Ei-sanan käyttäminen antaa lapselle tunteen itsenäisyydestä ja itsensä hallinnasta, vaikka aina se ei johdakaan hänen toivomaansa lopputulokseen.
Kun lapsi irtautuu vähitellen vanhemmastaan, hän samalla omaksuu pienin askelin tämän psyykkisiä säätelytehtäviä: rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään. Tämä on pohjana mm. omantunnon kehittymiselle.Vinkkejä uhmaikäisen kanssa elämiseen
Alle on koottu vinkkejä siitä, kuinka kohdata, lieventää ja ehkäistä pienen lapsen uhmakohtauksia. Katso, olisiko joistain näistä apua teidän perheessänne!
1. Pieni lapsi tarvitsee aikuisen vastuunottoa ja päätösten tekoa. Aikuinen päättää esim., milloin mennään nukkumaan, syödään ja lähdetään ulos tai neuvolaan. Ota lapsi tarvittaessa syliin ja pue haalari päälle. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
2. Aikuisen asettamissa rajoissa lapsi voi tehdä pienempiä päätöksiä. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Anna lapselle mahdollisuus valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka molemmat ovat turvallisia tai sopivia. Anna kiitosta onnistuneesta valinnasta.
3. Vaarallisia asioita kuten kuuman kannun kylkeä tai terävää veistä, voi kokeilla yhdessä vanhemman kanssa, ja jutella, miksi ne ovat vaarallisia.
4. Pienet lapset eivät pysty vastaanottamaan ja ymmärtämään pitkiä perusteluja. Lapsen kehitystaso huomioiden voit kertoa, miksi jokin asia on tietyllä tavalla.
5. Lapsen on vaikea ottaa vastaan pitkiä ja monimutkaisia käskyjä ja kehotuksia. Pilko ne pienempiin osiin. Vältä epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy kunnolla.” Kerro sen sijaan konkreettisesti mitä toivot lapsen tekevän: ”Syö voileipä pöydän ääressä.”
6. Älä kysy lapselta asioita, joita hän ei voi päättää, vaan kerro kuinka asia on. Kerro: ”Nyt on aika lähteä kotiin puistosta” sen sijaan, että kysyt ”Lähdetäänkö jo kotiin puistosta?” Protestikiukkua voi vähentää, kun asia kerrotaan hyvissä ajoin: ”Laske vielä kolme kertaa mäestä, sitten me lähdemme kotiin.”
7. Lapsen vaikeat tunteet nostavat helposti pintaan myös vastaavat tunteet vanhemmassa; kiukkuun tulee vastattua kiukulla. Tilanteet sujuvat kuitenkin yleensä parhaiten, kun pysyt rauhallisena. Vanhemman varmuus ja rauhallisuus rauhoittavat lastakin.
8. Älä uhkaa uhmassa taistelevaa lasta hylkäämisellä.
9. Ihaile lasta ja anna kiitosta hyvistä hetkistä ja uusista taidoista.
10. Arjen rutiinit, kiireetön yhdessäolo ja hellyys luovat hyviä raameja päivään.
11. Kun raivokohtaus yllättää, muista, että ne ovat osa kehitysvaihetta, eikä kyse ole häiriöstä, lapsen tahallisesta ilkeydestä tai huonosta vanhemmuudestasi.
12. Kaupassa voit antaa lapsesi huutaa ostoskärryssä, ja hoitaa ostoksesi loppuun. Totea lapsellesi, että tätä taitaa kovasti harmittaa. Älä piittaa muiden tuijotuksista, vaan sano itsellesi rauhallisesti: ”Olenpa minä hyvä ja viisaasti lapseni kasvua tukeva vanhempi!”
Joissain tapauksissa joudut ehkä kävelemään rauhallisesti lapsi kainalossa kaupasta ulos, mutta silloinkin voit kiitellä itseäsi. Muiden ihmisten arvostelut ja ihmettelevät katseet voi jättää omaan arvoonsa, kun joutuu taltuttamaan uhmakohtausta julkisella paikalla.
13. Uhmakohtauksessa lapsi on suurten tunteiden vallassa. Älä vähättele tai pilkkaa tunteita. Voit sanoittaa niitä lapsen avuksi: ”Näen, että olet tosi vihainen.” Konkreettinen turva ja rajat eli aikuisen rauhallinen ja turvallinen syliote voivat rauhoittaa. Etenkin jos lapsi vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita, tarvitaan sanojen lisäksi kiinnipitämistä, jotta lapsi rauhoittuu. Kiinnipitämistä ei kuitenkaan saisi pitkittää jos lapsi ei rentoudu sylissä vaan jatkaa rimpuilua, eikä se voi olla rangaistuksen väline. Jos lapsi ei rauhoitu sylissä, voit sanoa lapselle, että ”etsi sellainen paikka missä sinun on hyvä olla”. Paikka voi olla esimerkiksi oma sänky tai säkkituoli, tai peitoilla tehty maja pöydän alla. Kerro lapselle, että asetut hänen viereen tai lähelle istumaan. Kerro myös, että sitten kun lapsesta siltä tuntuu, voitte jutella tai lapsi voi tulla syliin.
14. Huumori, luovuus, kekseliäisyys, leikki, sadut ja mielikuvitus ovat hyviä avuja kasvattajalle. Huumori ei kuitenkaan saa olla lasta pilkkaavaa: naura lapsen kanssa, älä lapselle.
15. Voit ehdottaa hienotunteisesti yhdessä tekemistä, kun lapsi haluaa tehdä jotain, joka on vielä liian vaativaa. Painavasta mehukannusta voidaan pitää kiinni yhdessä ja kaataa mukiin mehua tai taltuttaa vikuroiva sukkahousun lahje jalan mentäväksi.
16. Järjestä koti sellaiseksi, että siellä voi leikkiä ilman, että koko ajan täytyy kieltää tai varoa jotain.
17. Jos oma pinna kiristyy liikaa, voi olla hyvä laittaa lapsi hetkeksi vaikkapa omaan huoneeseen rauhoittumaan tai vetäytyä itse sivummalle ja rauhoittaa omat tunteet. Itseään tai esineitä vahingoittavaa lasta ei kuitenkaan voi jättää yksikseen.
18. Alkavan kiukun hetkellä lapsen huomion voi suunnata uuteen asiaan. Voit myös alkaa kaikessa rauhassa puuhata jotain mielenkiintoista ja katsoa, lähtisikö lapsi mukaan. Voit myös tehdä jotain yllättävää, vaikka kuperkeikan, ja saada lapsen unohtamaan kiukkuolon.
19. Moite, uhkailu ja rangaistukset eivät ole rakentavia aseita uhman kohtaamiseen.
20. Keskustelkaa tilanteesta raivokohtauksen jälkeen rauhassa. Lapsi voi olla uupunut, surullinen ja kokea syyllisyyttä. Yhteinen mukava tekeminen ja sylittely auttavat ymmärtämään, että kaikki on taas hyvin, ja lapsi on vanhemmalle edelleen rakas.
21. Lapselle voi kertoa, mitä seurausta yhteisten tärkeiden sääntöjen rikkomisesta on. Esim. näin:
a. ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Siitä tulee iso sotku, kun maito roiskuu pöydälle. Äitiä harmittaa, kun äidin aika menee siivoamiseen eikä aikaa jää hauskemmille puuhille. Juo maitoa lasin reunasta. Katsohan näin.” Jos on hyvä hetki, voi antaa jatkoidean: ”Ruoan jälkeen voidaan maalata sormiväreillä, jos sinusta on kiva lotrata. Olisiko se mukavaa?”
b. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Lasta katsotaan silmiin ja varmistetaan, että saadaan huomio ja sanotaan jämäkästi mutta ystävällisesti, ei huutamalla: ”Sormia ei saa työntää maitolasiin. Äiti ottaa maidon pois, jos vielä työnnät sormet lasiin.” Jos lapsi lopettaa sotkemisen ja juo lasista, häntä kiitetään. Asiasta ei tehdä suurta numeroa.
c. Sormien työntäminen maitoon jatkuu…
Juomalasi otetaan rauhallisesti sivuun ja lapselle kerrotaan, että hän saa kokeilla hieman myöhemmin onnistuuko juominen.
d. Lapsi saa raivokohtauksen ja alkaa huutaa …
Vanhempi pysyy rauhallisena ja kertoo lapselle: ”Sinua harmittaa, kun et saa nyt maitoa. Saat kokeilla juomista, kunhan olet ensin syönyt kolme lusikallista.”
Jos lapsi ei ole suuren raivon vallassa, hän saattaa sopeutua syömään ruokaansa jonkin matkaa ja saa sitten kokeilla juomista uudestaan. Hienosta juomisesta voi antaa kiitosta.
Suuren raivon iskiessä tavaroiden ja ruoan heittely estetään, lapsi otetaan syliin.
Lapsi saattaa heittäytyä lattialle huutamaan. Vanhempi voi kertoa, että hän jatkaa syömistään, ja lapsi on tervetullut pöytään, kun hänestä tuntuu, että hän haluaa jatkaa syömistä. Vanhempi voi syödä ja antaa lapsen huutaa; vanhempi on kuitenkin saatavilla ja valmis sylittelemään ja sopimaan, kun lapsi haluaa.
Syötyään vanhempi voi ottaa huutavan lapsen lattialta syliinsä, istua mukavaan tuoliin, pidellä lasta sylissä varmoin mutta hellin ottein, vaikka lapsi rimpuilisi, ja jutella rauhoittavasti: ”Sinulle tuli iso harmi. Niitä joskus tulee, se ei ole vaarallista. Istutaan tässä yhdessä rauhassa, kyllä paha mieli vähitellen häviää.” Rauhoittumisen jälkeen voidaan palata pöytään syömään ruoka loppuun. Edelleenkään sormia ei saa työntää maitoon.
[/quote]
Olen lukenut tän ennenkin, ja ollaan näitä noudatettu jo toista vuotta, joten meille ei noista apua tähän ole :/ ainoa puutekohta on tuo kohta 8; joskus tulee sanottua että "en minä sua jää odottamaan kun taas kiukuttelet/vitkuttelet tms".
Ap
Ja kun meillä ei siis ole mitään raivokohtauksia, tavaroiden heittelyä, lyömistä tai puremista tms, vaan suurimpina ongelmina kissan kiusaaminen, tottelemattomuus yms. (Intetään vastaan joka asiasta, sitten kiukutaan tai itketään, pelleillään kun syödään tai pestään hampaita tai on aika pukea.....)
Ap
Valitettavasti se on sun lapsi. Aika vaikee alkaa toista neuvomaan. Meillä pätee tilanteen tullen mikä milloinkin. Ikinä en oo jäähyttänyt. Huutanut joskus. Kun alkaa mennä hermot heitän ihan läskiks ja alan vaikka laulaa :)