Lue keskustelun säännöt.
Onko mielenterveyshoito Suomessa tosiaan näin lamassa?
14.05.2015 |
Pikkuveljeni joutui kokemaan tämän raskaimman kautta. Syksystä asti jatkunut masennus ja uupumus veti niin pohjalle, että hän alkoi kärsiä itsetuhoisista ajatuksista. Hoidoksi näihin hän sai terapiakäyntejä kolme käyntiä reilun puolen vuoden aikana. Kuulemma niistäkin jäi vain paska maku. Lääkkeitä kokeiltiin myös, mutta ne aiheuttivat niin rajuja sivuvaikutuksia(ääniharhoja, väsymystä), että jouduttiin lopettamaan.
Tällä hetkellä hän on psykiatrisessa sairaalahoidossa. Arvatkaa miten?
Hän oli lähtenyt aamulla kotoaan kuulemma aikeena tappaa itsensä, oli suunnitellutkin jo hyppäämistä ja junan alle menemistä. Muutamista tunneista ei ole vieläkään tietoa, mutta eräällä asemalla hän oli mennyt sanomaan vartijalle, että hän ei enää kestä tätä oloa, että hän aikoo hypätä seuraavan junan alle. Vartija oli vetänyt sivuun juttelemaan ja kutsunut poliisit, jotka taas olivat kutsuneet ambulanssin, mikä oli kuskannut psykiatriapäivystykseen, sieltä akuuttiosastolle.
Onneksi tässä maailmassa on vielä tuon vartijan kaltaisia ihmisiä, joihin voi luottaa.
Kommentit (72)
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:53"]Ei se yksityisellä puolellakaan aina niin hyvää ole. Itselläni oli non 10 vuotta sitten paha vuosia kestänyt masennus, paniikkikohtauksia ja unettomuutta, koulu oli katkolla, lääkkeitä oli yleiseltä puolelta tuputettu mutta eihän niistä iloa ollut, pahensivat vain. Tilasin sitten aikaa yksityiseltä (Hämeenlinnan Mehiläinen), jos vaikka sieltä saisi jotain irti. En saanut aikaa kuin vain jollekin psykiatriselle hoitajalle. Aika meni lähinnä siihen, että hän kertoi valmistuneensa vasta ja olevansa myös homepaatti ja tuputti minulle homepaattivalmisteita. Tunsin itseni suureksi vitsiksi.
Olen toistaiseksi toipunut (pieniä oireita on vielä joskus, mutta elämä on hallussa), saanut käytyä koulun ja työelämässä, mutta kiitos siitä ei kuulu terveydenhuoltopalveluille.
[/quote]
Miten olet toipunut?
Miten tästä helvetistä pääsee ulos?
Terv. itsemurha-ajatusten kanssa kamppaileva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, psykiatrinen hoito on suomessa pelkkä vitsi. Diagnosointi on vähän sinnepäin ja kaikille laitetaan vähintääkin yhtä neuroleptiä menemään. Oli psykoottinen tai ei.
Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, jonka vuoksi en kyennyt käymään koulua loppuun. Sen jälkeen riitti ja sain vihdoin kerättyä rohkeutta ja varasin ajan kaupungin mielenterveystoimistoon ajatuksena, että saisin lähetteen eteenpäin taikka jonkinlaista lääkitystä. No, siellä sitten ehdotettiin rentoutusharjoituksia.
En tiedä oisko pitänyt itkeä vai nauraa.. siihen jäi mun pyrkimykset saada tähän ongelmaan jotain apua
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:47"][quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 01:36"]
Olet varmasti veljesi kanssa hirveässä tilanteessa. Toivon että hän paranee pian ja että itsetuhoisuus on ohi.
Mielenterveysongelmien hoidossa terveyshenkilökunnan ja viranomaisten resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Mitä he oikeasti voivat tehdä veljesi hyväksi jos lääkehoito ja keskusteluterapia eivät toimi? Laittaa lopuksi iäksi 24/7 valvontaan, jotta tämä ei saa vahingoitettua itseään?
Oletko yrittänyt jutella veljesi kanssa tämän ongelmista tai tiedätkö mistä veljesi ongelmat ja itsetuhoisuus johtuvat? Onko kyseessä huume tai alkoholiongelmia? Velkaongelmia? Psykoosi tai jokin mielenterveyden vakavampi sairaus, joka aiheuttaa itsetuhoisuutta? Rahaongelmia? Parisuhdeongelmia? Ongelmia yhteiskunnallisessa asemassa? Heikko itsetunto? Huonot sukulaissuhteet? Kukaan ei välitä?
Jos yrittäisitte ottaa selvää ja tukea veljeäsi paremman elämän alkuun. Terveydenhoitohenkilökunta ja viranomaiset eivät ole mitään jumalia, joten yhteiskunta ei välttämättä osaa auttaa vaikka haluaisi.
[/quote]
Sähän nyt olet ihan kympin kusipää.
Syyllistät ap:ta veljen sairaudesta. Että "ota selvää syystä ja korjaa se, äläkä valita!"
Sinulle tiedoksi: masennus on sairaus, eikä silöä ole yhtä yksittäistä syytä. Kuka tahansa voi masentua, vaikka asiat ovat miten hyvin tahansa.
Luitko sitä paitsi ap:n aloitusta, siis oikeasti? Hän kertoi, että veli sai hoitona sopimattomat lääkkeet ja kokonaista KOLME vastaanottoaikaa puolen vuoden aikana terapeutille. Oikea terapia vaatisi viikottaisia tapaamisia, joita voidaan vakavassa masennuksessa joutua jatkamaan vuosiakin. Kolme tapaamista on verrattavissa siihen, että syöpäsairaalle annetaan paketti asperiinia ja luulotellaan, että sillä se paranee.
Yhteiskunta osaisi auttaa kyllä, masennus on hoidettavissa. Mutta se vaatii resursseja. Ja se vaatii poliittisia päätöksiä ja tahtoa.
Eikä tuollaista sinun harrastamaasi sivullisten syyllistämistä ja vittuilua. Toivon sulle oikein pahaa mieltä ja mieluiten vielä painajaisia ensi yöksi.
ohis
[/quote]
Ohis, komppi! Miten tuota siteeraamaasi kirjoitusta on viisi ihmistä yläpeukuttanut, käsittämätöntä. Tuollainen perheenjäsenten syyllistäminen on ihan tajuttoman julmaa, koska he jo ilman syyllistämistäkin ovat hädissään perheenjäsenen voinnista. Mutta jos hoitoa ei saa, siinä on todella avuton olo. Aplle voimia, kannattaa jo nyt miettiä, mitä kautta lähdette hakemaan psykiatrista apua, sillä veli tuskin on pitkään sairaalaaa, kotiuttaminen tapahtuu ihan turhan nopeasti.
[/quote]
No jos jumalauta yhteiskunta ei auta, vaikka kuinka sen pitäisi, niin kuka muu auttaisi kuin me läheiset? Auttaa voi vaikka maksamalla sen terapian, jota yhteiskunta ei tarjoa. Voi toki valita jäädä kellumaan siinä avuttomassa olossa, tai sitten voi ryhtyä toimeen, pelastaakseen rakkaansa.
Niih, kun ei ole rahaa edes omille, saatikka sitte ilmaiset terveydenhoitopalvelut ulkomaalaisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:53"]
Ei se yksityisellä puolellakaan aina niin hyvää ole. Itselläni oli non 10 vuotta sitten paha vuosia kestänyt masennus, paniikkikohtauksia ja unettomuutta, koulu oli katkolla, lääkkeitä oli yleiseltä puolelta tuputettu mutta eihän niistä iloa ollut, pahensivat vain. Tilasin sitten aikaa yksityiseltä (Hämeenlinnan Mehiläinen), jos vaikka sieltä saisi jotain irti. En saanut aikaa kuin vain jollekin psykiatriselle hoitajalle. Aika meni lähinnä siihen, että hän kertoi valmistuneensa vasta ja olevansa myös homepaatti ja tuputti minulle homepaattivalmisteita. Tunsin itseni suureksi vitsiksi.
Olen toistaiseksi toipunut (pieniä oireita on vielä joskus, mutta elämä on hallussa), saanut käytyä koulun ja työelämässä, mutta kiitos siitä ei kuulu terveydenhuoltopalveluille.
[/quote]
Niin, ei pidäkään mennä hoitajelle vaan psykiatrille tai psykoterapeutille. ei psykiatrisilla hoitajilla ole mitään pätevyyttä antaa terapiaa.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:56"]Oma kokemukseni on, että ihan kunnasta riippuu, miten on resursseja. Esim. Helsingissä oli lähes mahdoton saada apua ja pääsin lääkärille vain poikkeustapauksessa. Keravalla taas tapaan lääkäriä noin neljä kertaa vuodessa. Hoitajaa tapasin Helsingissä kuukausittain, Keravalla viikottain. Helsingissä lähetettiin itsariyrityksen jälkeen kotiin ("et sä enää tänään itteäs yritä tappaa") Aurorasta, Keravalla päädyin Peijaksen suljetulle osastolle pienemmästä syystä. Helsingissä en ollut koskaan päiväsairaalassa, nyt Keravalla se kuuluu kuntoutussuunnitelmaani olennaisesti (eli käyn kuukausittain intervallilla). Helsingissä sain rauhoittavia pyynnöstä, en muuta apua tai sairaslomaa, Keravalla annettiin lääkitys ahdistukseen, ei rauhoittavia, ja olen kohta hakemassa eläkettä (eli nyt sairaslomalla ollut kohta vuoden).
Kärjistetysti voisi sanoa, että muutto tänne pelasti minut. Jos olisin jatkanut Helsingissä asumista, olisin varmaan ennemmin tai myöhemmin päätynyt hautaan.
[/quote]
Ööö saan stadissa kaikkea hoitoa mitä luettelet??? Mut kiva et Keravalla saa myös...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin päivystykseen ja sanoin, että tapan itseni, jos en saa apua. Antoivat yhden rauhoittavan ja lähettivät kotiin. Samana iltana sitten melkein kuolin ja vihdoin pääsin hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 23:06"]
Niin surku
[/quote] Niin surku, että mitä?
[quote author="Vierailija" time="15.05.2015 klo 11:18"]
Tässä mielessä on turha väittää, ettei Suomessa ole elintasoeroja. Kelan tukema psykoterapia maksaa silti niin paljon, ettei siihen ole monella varaa, etenkään jos ei ole työkuntoinen. Eli hyvätuloiset saa tässäkin hoitoa, jos sitä tarvitsevat.
[/quote]
kaikkien pitäisi saada keskustelupua, jotka sitä haluavat. mutta oma kokemukseni on valitettavasti, että kaikki mt-alan ihmiset ei osaa tehdä työtään sellaisella tavalla, että se hyödyttäisi potilasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:56"]
En halua lukea muiden tekstejä, tartuin vain aloittajan tekstiin. Vastaus on kyllä. En usko yhtään terapiaan tims. mielenterveyshoitoihin, mielestäni ne voivat vain pahentaa ihmisen olotilaa, toivottomuuteen asti ja sitä myöden kohti kuolemaa. Terapians.hoidot ovat byrokraattisia, opittuja, ei Suomessa olla tarpeeksi kehittyneitä tuolla saralla. Apua tarvitsevat ovat viisaampia kuin avunantotarjonta. Turhaan uskotellaan terapian laatuun ja apuun, eikä ymmärretä sitä kyseenalaistaa. Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen.
[/quote]
Sinä et tiedä, mistä puhut.
Miten esim. maallikko auttaa traumataustaista aikuista, jolla on persoonan kehitys jäänyt lapsena kesken? Sellaista, jolla persoona on hajonnut osiin? Kerro minulle, kiinnostaa aidosti kuulla! :D Nimittäin asiansa osaava traumaterapeutti voi pelastaa ja jopa parantaa tämmöisen ihmisen tietotaidollaan!
[/quote]
en ole tuo joka kirjoitti tuon "en halua lukea" -postauksen, mutta sanon näin paljon mt-puolella potilaana olleena, että siinä on paljon järkeä. päädyin terapeutin juttusille ensimmäisen kerran 14-vuotiaana ja sen jälkeen olen ollut vuoden osastohoidossa, ja 17-19 -ikäisenä kävin ihanan terapeutin luona, jolla oli ratkaiseva vaikutus vointiini ja myöhempään työkykyyni (nyt yli kolmekymppisenä ollut useita vuosia normaalisti työelämässä). mutta siis, olen ollut paljon tekemisissä sellaisten mt-alan ammattilaisten kanssa, joilla ei ole ollut mitään vaikutusta vointiin. osa pahentaa potilaan tilannetta jopa, siinä tuon "en halua lukea" -postauksen kirjoittaja on ihan oikeassa. ja suuri osa mt-alan ihmisistä ei juuri koskaan onnistu tukemaan potilasta sellaisella tavalla, että sillä olisi vaikutusta potilaan vointiin ja työkykyyn. valitettavasti.
ensimmäinen terapeuttini oli juuri valmistunut psykologiksi, ja luulot omasta ammattitaidostaan olivat kovin suuret. valitettavasti tästä terapiasta ei ollut minulle apua, se vain lisäsi ahdistustani. osastojakso piti tilanteen tasaisena. sitten se terapeutti, joka minulla oli 17-19 -vuotiaana (olen tietoinen, että olen todella etuoikeutettu, että sain keskusteluapua näin pitkään), auttoi todella minua. tämän terapeutin tyyli oli aika lailla tämä aiemman postaajan kuvaama "Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen." tuo kuulostaa yksinkertaaiselta, mutta tuollainen suhtautuminen on kovin harvinaista mt-puolella ja juuri sitä mitä itse tarvitsin. ensimmäinen terapeuttini oli ilmeisesti lukenut teoriakirjat hyvinkin tarkkaan, mutta inhimillisyys ja nöyryys oli unohtuneet jonnekin. ja ongelmana oli kyllä paljolti se, ettei ne teoriat vaan auta sitä terapeuttia tietämään, mikä potilaan päässä liikkuu ja tarkkaan millainen ympäristö on lapsena ollut.tällaiset asiat on niin yksilöllisiä aina, ettei kukaan voi tehdä tarkkoja ja paikkansapitäviä päätelmiä näistä asioista, vaikka kuinka haluaisi olla pätevä ja osaava mt-ammattilainen.
tarvitaan nöyryyttä tehdä sitä työtä tukien ja arvostelematta ihmistä tarpeettomasti. tätä on hyvin hankala selittää, mutta kokemukseni eri mt-alan ihmisistä on niin vaihtelevat, ja kun minulla on tosiaan kokemusta sellaisista mt-alan ammattilaisista joista ei ollut hyötyä, pikemminkin haittaa, ja sellaisesta, jotka kykeni auttamaan minut itsenäiseen elämään ja työelämään, niin toivon että muutkin potilaat saisivat sen avun, joka oikeasti auttaisi. ja kun tiedän, että sellainen varovaisuus, nöyryys ja positiivisuus on ainakin omalla kohdallani ollut paljon tehokkaampa kuin liiallinen arvostelu, diagnoisointi ja yritys tunkea johonkin muottiin.
Täysin samaa mieltä kuin edellinen. Eniten on apua ihmisistä jotka pystyvät suhtautumaan minuun ihmisenä, eivät jonain sairastapauksena. Mt-alan ammattilaisilta harvoin saa nimenomaan tuollaista apua jota juuri tämä tekstipätkä kuvaa:
"Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:56"]
En halua lukea muiden tekstejä, tartuin vain aloittajan tekstiin. Vastaus on kyllä. En usko yhtään terapiaan tims. mielenterveyshoitoihin, mielestäni ne voivat vain pahentaa ihmisen olotilaa, toivottomuuteen asti ja sitä myöden kohti kuolemaa. Terapians.hoidot ovat byrokraattisia, opittuja, ei Suomessa olla tarpeeksi kehittyneitä tuolla saralla. Apua tarvitsevat ovat viisaampia kuin avunantotarjonta. Turhaan uskotellaan terapian laatuun ja apuun, eikä ymmärretä sitä kyseenalaistaa. Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen.
[/quote]
Sinä et tiedä, mistä puhut.
Miten esim. maallikko auttaa traumataustaista aikuista, jolla on persoonan kehitys jäänyt lapsena kesken? Sellaista, jolla persoona on hajonnut osiin? Kerro minulle, kiinnostaa aidosti kuulla! :D Nimittäin asiansa osaava traumaterapeutti voi pelastaa ja jopa parantaa tämmöisen ihmisen tietotaidollaan!
[/quote]
Millainen on osiin hajonnut persoona? Mua ei ainakaan paranneta enää millään koska en luota enää keneenkään. Uskon että kaikki terapeutit(kin) ovat sitä mieltä että kun minut haukutaan, hakataan ja raiskataan niin mun pitää vain kiltisti alistua siihen kaikkeen ja tappaa itseni. Mun ahdistus on ongelma, se että ahdistus johtuu sietämättömistä kokemuksista ei paina mitään, ahdistunut ei vaan saisi missään nimessä olla.
Eniten on apua ihmisistä, ei "auttajista".
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:59"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:56"]
En halua lukea muiden tekstejä, tartuin vain aloittajan tekstiin. Vastaus on kyllä. En usko yhtään terapiaan tims. mielenterveyshoitoihin, mielestäni ne voivat vain pahentaa ihmisen olotilaa, toivottomuuteen asti ja sitä myöden kohti kuolemaa. Terapians.hoidot ovat byrokraattisia, opittuja, ei Suomessa olla tarpeeksi kehittyneitä tuolla saralla. Apua tarvitsevat ovat viisaampia kuin avunantotarjonta. Turhaan uskotellaan terapian laatuun ja apuun, eikä ymmärretä sitä kyseenalaistaa. Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen.
[/quote]
Sinä et tiedä, mistä puhut.
Miten esim. maallikko auttaa traumataustaista aikuista, jolla on persoonan kehitys jäänyt lapsena kesken? Sellaista, jolla persoona on hajonnut osiin? Kerro minulle, kiinnostaa aidosti kuulla! :D Nimittäin asiansa osaava traumaterapeutti voi pelastaa ja jopa parantaa tämmöisen ihmisen tietotaidollaan!
[/quote]
Toivottavasti tämä kirjoittaja ei ainakaan ole missään "auttajana". Nimittäin ihminen joka kirjoittaa dramaattisesti "osiin hajonneesta persoonasta" ei pysty suhtautumaan ongelmaisiin ihmisiin ihmisinä vaan säälii niitä kun ovat niin pahasti vaurioituneita ressukoita ja sellainen suhtautuminen on suunnilleen pahinta myrkkyä ainakin mulle.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 21:03"]
Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta, jonka vuoksi en kyennyt käymään koulua loppuun. Sen jälkeen riitti ja sain vihdoin kerättyä rohkeutta ja varasin ajan kaupungin mielenterveystoimistoon ajatuksena, että saisin lähetteen eteenpäin taikka jonkinlaista lääkitystä. No, siellä sitten ehdotettiin rentoutusharjoituksia.
En tiedä oisko pitänyt itkeä vai nauraa.. siihen jäi mun pyrkimykset saada tähän ongelmaan jotain apua
[/quote]
itsekin kärsinyt tästä vaivasta.
googlaa sympaattinen salpaus.
kyllä liiikunta yleensäkin parantaa ihmisen vointia, joten kyllä kannattaa pitää huolta, että liikkuu. ja rentoutusharjoitukset ovat varmasti hyviä myös, mutta eivät tietenkään yksin riitä hoidoksi. liikunta on ehkä eniten se arkikeino, joka vaikuttaa omaan vointiini eniten edistävästi. olen syönyt SSRI-lääkkeitä useita vuosia. niissä on vain se ongelma, että tehoa on jonkin verran, mutta ei riittävästi, että olo paranisi. inhimillisellä keskusteluavulla voi päästä aika pitkälle, siis oppii jonkin verran käsittelemään elämää ja nauttimaan jossain määrin elämästä, mutta sos.tilanteiden pelko on hermostotason juttu, joka ei keskustelemalla kuitenkaan laukea täysin. tarvitaan monenlaisia keinoja, että olo helpottuu, liikunta on näistä yksi.
Eipä auttanut ammattilaiset. Eivät ainakaan ne jotka kuvittelivat tietävänsä mikä mua vaivaa ja miten mua tulee auttaa.
Parin "pätevän" ihmisen luokse pääsin. Ne sentään ymmärsi sen että mä itse tiedän paremmin asiani. Antoivat neuvoja siihen kuinka mä pystyisin itseäni auttamaan, eivätkä suivaantuneet siitä jos mä en niiden neuvoja tuntenut hyödyllisiksi. Sitten olivat ne muut joiden takia mun tilani paheni.
Parhaimman tuen sain toki eräältä läheiseltä jolla ei ole mitään koulutusta mielenterveysongelmista. Hänelle minäkin olen vain ihminen jolla on oikeus omiin tuntemuksiinsa. Hän tuki, ei säälinyt. Hän ei kuvitellut minun olevan sairas joka tarvitsee apua. Hän ymmärsi ja tuki minua seisomaan omilla jaloillani kunnes opin seisomaan omilla jaloillani.
Joidenkin mielestä olen yhä se autettava, vaikka lähinnä kärsin enää toisinaan stressistä joka saattaa viedä yöunet. Nää "auttajat" kyllä tahtoisivat minun syövän päivittäin jotain pillereitä joista ei ole mitään muuta kuin haittaa ja vain siksi että mulla on stressiä joskus :D
Kai mä nyt itse tiedän milloin pärjään itsekseni ja milloin en. Tosin monesti käy niin että kun pyytää itse apua niin nää mielestään terveet meinaa ettet sinä tarvitse, koska heidän mielestään se on niin että tarvitset apua vain silloin kuin he ovat sitä mieltä ja silloinkin he kuvittelevat tietävänsä mikä se paras apu on..
Ei se mielenterveyden hoito ole yhtään sama asia kuin laittaisi haavan päälle laastarin, tai paikkaisi hampaasta reiän...
Ettekös te muka ole huomanneet että suolistostaovat peräisin ongelmanne?
[quote author="Vierailija" time="17.05.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 23:02"]
Pikkuveljeni joutui kokemaan tämän raskaimman kautta. Syksystä asti jatkunut masennus ja uupumus veti niin pohjalle, että hän alkoi kärsiä itsetuhoisista ajatuksista. Hoidoksi näihin hän sai terapiakäyntejä kolme käyntiä reilun puolen vuoden aikana. Kuulemma niistäkin jäi vain paska maku. Lääkkeitä kokeiltiin myös, mutta ne aiheuttivat niin rajuja sivuvaikutuksia(ääniharhoja, väsymystä), että jouduttiin lopettamaan.
Tällä hetkellä hän on psykiatrisessa sairaalahoidossa. Arvatkaa miten?
Hän oli lähtenyt aamulla kotoaan kuulemma aikeena tappaa itsensä, oli suunnitellutkin jo hyppäämistä ja junan alle menemistä. Muutamista tunneista ei ole vieläkään tietoa, mutta eräällä asemalla hän oli mennyt sanomaan vartijalle, että hän ei enää kestä tätä oloa, että hän aikoo hypätä seuraavan junan alle. Vartija oli vetänyt sivuun juttelemaan ja kutsunut poliisit, jotka taas olivat kutsuneet ambulanssin, mikä oli kuskannut psykiatriapäivystykseen, sieltä akuuttiosastolle.
Onneksi tässä maailmassa on vielä tuon vartijan kaltaisia ihmisiä, joihin voi luottaa.
[/quote]
Niistä terapiakäynneistä sh.n kanssa jää helposi inhottava olo. Osa ammattilaisista on aivan väärällä alalla....
[/quote]
Sairaanhoitaja ei anna terapiaa.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2015 klo 20:56"]
En halua lukea muiden tekstejä, tartuin vain aloittajan tekstiin. Vastaus on kyllä. En usko yhtään terapiaan tims. mielenterveyshoitoihin, mielestäni ne voivat vain pahentaa ihmisen olotilaa, toivottomuuteen asti ja sitä myöden kohti kuolemaa. Terapians.hoidot ovat byrokraattisia, opittuja, ei Suomessa olla tarpeeksi kehittyneitä tuolla saralla. Apua tarvitsevat ovat viisaampia kuin avunantotarjonta. Turhaan uskotellaan terapian laatuun ja apuun, eikä ymmärretä sitä kyseenalaistaa. Paras apu on luotettavat ihmiset, joilla on älyä ymmärtää toisen ongelma ja jotka suhtautuvat ongelmaan normaalisti, ihminen ihmiselle, välittäen, tukien ja nostatuksella vaikka sitten osittain huumorilla ongelmien yli, eikä niissä velloen.
[/quote]
Sinä et tiedä, mistä puhut.
Miten esim. maallikko auttaa traumataustaista aikuista, jolla on persoonan kehitys jäänyt lapsena kesken? Sellaista, jolla persoona on hajonnut osiin? Kerro minulle, kiinnostaa aidosti kuulla! :D Nimittäin asiansa osaava traumaterapeutti voi pelastaa ja jopa parantaa tämmöisen ihmisen tietotaidollaan!