Lue keskustelun säännöt.
Anoreksia lähti taas käsistä.
13.05.2015 |
Miten tämä tapahtuu aina uudelleen? Olen 19-vuotias ja ensimmäisen kerran sairastuin anoreksiaan 14-vuotiaana. Aina luulen parantuneeni, ja sitten se puhkeaa taas uudelleen. Olen tällä hetkellä 169 cm ja 45 kg. Poikaystäväni on tukena, vanhemmat taas ei ole koskaan olleet. Ensiksi eivät nähneet mitään ongelmaa minulla, ja kun tajusivat niin siitä lähtien ovat sanoneet että olen idiootti kun en syö. Mitään tukea en ole koskaan saanut muuta kun poikaystävältäni. Hoito-jaksolla hoitajatkin ovat tosi tökeröitä. Pari viikkoa sitten tämä alkoi taas :( Poikaystäväni ei mennyt tänään kouluun, koska ei halunnut jättää minua yksin. :( Tunnen syyllisyyttä siitä että joku auttaa minua, enkä jaksa tätä enää. On sairastanut jo niin kauan että tämä on jo osa minua..En vaan kestä enää.
Kommentit (191)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:12"]Toi on niin paha kun tauti pääsee kroonistumaan. Itsekin anoreksiaa sairastaneena ja "parantuneena" en tiedä, onko oikeast edes mahdollista koskaan parantua täysin. Mulla pienetkin kuntokuurit ja muut saa pään ihan sekaisin. Alan näkemään itseni taas lihavana, lenkit pitenee, ja riisikakustakin tulee huono omatunto. Ja sit joskus on vuosienkin mittasia hyviä jaksoja.. Kamala sairaus ja tosi hyvä, että edes poikaystäväsi on tukena. Voitko jutella ammattilaiselle asiasta? Vaadi hyvää hoitoa! [/quote] Olen ollut terapiassa, osastolla jne..lista vaan jatkuu :/ Mikään ei ole auttanut. -Ap
[/quote]
Onhan hoidot ja omahoidot ja poikaystävän tuki auttaneet, koska olet vielä hengissä ja sinulla on ollut pajon hyviä jaksoja. Mikä sen nyt laukaisi? Toisaalta parempi kysymys on, miten olet aiemmin saanut anoreksian hallintaan? Sinä päätät, ei anoreksia.
[/quote]
Löysin meidän vaa'an joka oli minulta piilossa. En vaan voinut mitään. Kävelin vaa'an päälle ja katsoin lukemaa. Painoin silloin 47 kg. Nyt enää 45kg. Se vaaka laukaisi sen ahdistuksen uudelleen.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:56"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:39"]Ei syömisen päättäminen ole tietenkään helppoa, mutta sinä pystyt siihen, sillä samalla logiikalla olet joskus päättänyt olla syömättä ja olet siihenkin pystynyt. [/quote] Tiedän tuon, mutta se on hyvin vaikeaa näin monen vuoden jälkeen. Ja kun tuo yksi jo kommentoi että hänellä käy sääliksi poikaystävääni kun on tuhlannut aikaansa minuun, se ei tunnu kovin kivalta :( Tiedän että olen ollut vain vaivaksi, mutta en ole koskaan pakottanut häntä jäämään. -Ap
[/quote]En taida lukea enempää sun itsesääliä ja ruikutusta. Tuolla jo yhdelle kehuit olevasi paljon sairaampi kuin hän, koska SINÄ pyörryt kävellessäsi. Lisäksi kommentoit ventovieraalle, ettei toinen tiedä mitään, koska vain SINÄ anorektikkona voit tietää. Ja nyt tää rypeminen ja itseruoskinta poikaystävästäsi.
Olen itse anorektikko, oon sairastanut reilut 15 vuotta, eli yli puolet elämästäni, eli edes jotain tuosta helvetistä tiedän. Ei sua muiden sääli ja sympatia auta, ihan itestä se paraneminen lähtee. Mun mielestä oot voiton puolella, kun tiedät olevas sairas. Mutta jos ei oo motivaatiota parantua, niin siitä ei tuu mitään. SINÄ itse teet sen kovan työn. Se on rankkaa ja absurdia, niin kuin koko anoreksia, mutta ajattele eteenpäin: eräänä päivänä se on ohi. Jos SINÄ niin päätät. Oletan, että sulla on jo kaikki tarvittavat työkalut sairauden voittamiseksi, kun oot ollut osastollakin. Sehän ei oo mitään rakettitiedettä, toteutus onkin toinen juttu. Mutta tiedät, että pystyt siihen, eikö? Jos oikeesti haluat. Kaikella hyvällä ja iloista kesää toivottelen <3
Ja älä loukkaannu tästä viestistä, puhun tässä samalla itelleni.
[/quote]
Loukkaannuin kyllä. Jos olisit viitsinyt lukea muutkin viestit niin tajuaisit. En ryve itsesäälissä. Minun on pakko purkautua jonnekkin, tai muuten puran sen kehooni. KOKO AJAN teen töitä paranemisen eteen.
-Ap
Anorektikot on sitten uskomattoman pököpäisiä, mutta voisitko nyt päättää, että menette ulos syömään samalla tavalla kuin teitte aiemmin ja se oli onnistunut tilanne?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:57"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:45"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:42"] [quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 23:36"]AP, Lue tämä: http://www.lindahuhtinen.fi/?p=561 [/quote] Olen jo aiemmin lukenut. Miten tämä minuun suoranaisesti liittyy? Molemmilla täysin erilaiset taustat jne. Ei nuo ana/mia blogit tee mitään hyvää minulle. -Ap [/quote] Tuossahan on nimenomaan kirjoitus siitä miten ihminen on parantunut anorexiasta. Eikä todellakaan mitään anorexian promoamista?? Mielestäni hyvä kirjoitus. [/quote] Ymmärrän kyllä, mutta yritän silti vältellä blogeja jotka millään tavalla liittyy anoreksiaan. Koska helposti eksyy taas niille väärille blogeille. -Ap
[/quote]
Hyvä niin. Linkkaamani blogin pitäjä kirjoittaa siis kolumneja aiheesta kuin aiheesta ja nyt postasi siis vain yhden postauksen verran sairastamastaan anorexiasta ja kertoi minkä avulla siitä parani. Suosittelen lämpimästi.
[/quote]
Olen lukenut sen jo aiemmin, niinkuin jo sanoin :)
-Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:05"]Anorektikot on sitten uskomattoman pököpäisiä, mutta voisitko nyt päättää, että menette ulos syömään samalla tavalla kuin teitte aiemmin ja se oli onnistunut tilanne?
[/quote]
En pysty! Et voi tajuta koska et itse ole anorektikko! Syöminen jo itsessään ahdistaa. Siihen ei tarvita randomeita ihmisiä viereen tuijottamaan.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:15"] [quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:12"]Toi on niin paha kun tauti pääsee kroonistumaan. Itsekin anoreksiaa sairastaneena ja "parantuneena" en tiedä, onko oikeast edes mahdollista koskaan parantua täysin. Mulla pienetkin kuntokuurit ja muut saa pään ihan sekaisin. Alan näkemään itseni taas lihavana, lenkit pitenee, ja riisikakustakin tulee huono omatunto. Ja sit joskus on vuosienkin mittasia hyviä jaksoja.. Kamala sairaus ja tosi hyvä, että edes poikaystäväsi on tukena. Voitko jutella ammattilaiselle asiasta? Vaadi hyvää hoitoa! [/quote] Olen ollut terapiassa, osastolla jne..lista vaan jatkuu :/ Mikään ei ole auttanut. -Ap [/quote] Onhan hoidot ja omahoidot ja poikaystävän tuki auttaneet, koska olet vielä hengissä ja sinulla on ollut pajon hyviä jaksoja. Mikä sen nyt laukaisi? Toisaalta parempi kysymys on, miten olet aiemmin saanut anoreksian hallintaan? Sinä päätät, ei anoreksia. [/quote] Löysin meidän vaa'an joka oli minulta piilossa. En vaan voinut mitään. Kävelin vaa'an päälle ja katsoin lukemaa. Painoin silloin 47 kg. Nyt enää 45kg. Se vaaka laukaisi sen ahdistuksen uudelleen. -Ap
[/quote]
Sehän on vain vaaka. Käykää viemässä se roskikseen kokonaan, jos kerran sen kanssa on noin vaikea elää. Keskity asioihin, jotka ovat elämässäsi hyvin, mitä haluat tulevaisuudelta, työskentele myönteisten ajatusten eteen. Vaihda nuo pakko-ajatukset painosta mieluummin pakkoajatuksiksi hyvinvoinnista. Miten sitä voi toteuttaa? Miten ruuan nauttiminen voi olla nautinto? Mistä ruuasta erityisesti tykkäät? Tehkää yhteinen juhla-ateria, jolla näytätte sille anoreksialle, että se ei määritä sinua.
Mulla loppui syömishäiriö kun sain lapsen ja laihduin vahingossa melkein 40kiloon. Pyörtyilin ja tajusin ettei tämä kovin tervettä ole. En voinut tulla enää raskaaksi kun ei ollut menkkoja. Nautin siitä etten kärsinyt nälkää, vatsalaukku oli niin pieni etten saanut alas edes kokonaista juustohampurilaista. Halusin toisen lapsen, aloin kuntoilemaan ja syömään isoja lautasia ruokaa. Vatsani oli toisella kerralla niin valtava ettei ole sen jälkeen ällöttänyt missään vaiheesaa oma kroppa vaikka olen painanut nyt yli 10kg enemmän välillä. Nyt laihdutan pari kiloa, mutten koe huonoa omaa tuntoa enää syömisestä enkä nää itseäni nytkään ällöttävänä. Olen välillä mielestäni tosi naisellinen näinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:40"]Kokeile polttaa pilveä- Relaa.
[/quote]
jep...kukka lisää ruokahalua, koska verensokeri laskee.
Sääliksi käy sinua, mutta ennen kaikkea poikaystävääsi. Hänellä menee nuoruus hukkaan sinua lohdutellessa, kun harvoinpa sitä loppuelämää teiniaikaisen tyttöystävän kanssa vietetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:05"]Anorektikot on sitten uskomattoman pököpäisiä, mutta voisitko nyt päättää, että menette ulos syömään samalla tavalla kuin teitte aiemmin ja se oli onnistunut tilanne? [/quote] En pysty! Et voi tajuta koska et itse ole anorektikko! Syöminen jo itsessään ahdistaa. Siihen ei tarvita randomeita ihmisiä viereen tuijottamaan. -Ap
[/quote]
Tietysti pystyt! Olet ennenkin pystynyt! Se todistaa, että sinulla on täysi kyky tehdä niin, mutta nyt anoreksia uskottelee sinulle, että et pystyisi. Sekoitat päässäsi ajatukset ja faktat. Fakta on, että fysiologisesti mikään ei estä sinua. Ainoastaan mielesi tekee sinulle temppuja nyt. Jos katsot mielesi toimintaa vähän etäämmältä, ymmärrät, että sinä pystyt.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 00:06"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:40"]Kokeile polttaa pilveä- Relaa.
[/quote]
jep...kukka lisää ruokahalua, koska verensokeri laskee.
[/quote]
No ei kiitos. Kyllä syön ihan ilman sitäkin.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:12"]
Mulla loppui syömishäiriö kun sain lapsen ja laihduin vahingossa melkein 40kiloon. Pyörtyilin ja tajusin ettei tämä kovin tervettä ole. En voinut tulla enää raskaaksi kun ei ollut menkkoja. Nautin siitä etten kärsinyt nälkää, vatsalaukku oli niin pieni etten saanut alas edes kokonaista juustohampurilaista. Halusin toisen lapsen, aloin kuntoilemaan ja syömään isoja lautasia ruokaa. Vatsani oli toisella kerralla niin valtava ettei ole sen jälkeen ällöttänyt missään vaiheesaa oma kroppa vaikka olen painanut nyt yli 10kg enemmän välillä. Nyt laihdutan pari kiloa, mutten koe huonoa omaa tuntoa enää syömisestä enkä nää itseäni nytkään ällöttävänä. Olen välillä mielestäni tosi naisellinen näinkin.
[/quote]
niin siis lihotin itseni 50 kiloon ja menkat palasi.
Sun pitää sp ymmärtää, että kyse ei ole midtään suuresta mystiikasta hallitsemattomassa psyykessä, vaan itsekurista. Sinä olet opetetlut pitämään itsesi sairaalloisessa itskurissa ja laihduttamaan. Olet oppinut saamaan siitä tyydytystä, ja hallitsemaan sillä ahdistusta, vaikka ensin se tuntui pahalta. Nyt voit ihan yhtä hyvin käyttää samaa itsekuria toiseen suuntaan. Päätät syödä ja pidät itsesi kurissa. Syöt. Vähän kerrallaan, mutta syöt. Ja liikut, mutta terveesti. Laadi itsellesiohjelma, jossa syöt joka päivä vähän kerrllaan vähän lisää. Noudatat sitä. Pidät itsesi kurissa. Kyllä se toimii näinkin päin, kunhan panet sen toimimaan.
sanon tämän ihmisenä, jolla on ollut syömishäiriö. Älä mystifioi asiaa, äläkä alistu sille. Päätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:10"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:15"] [quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:12"]Toi on niin paha kun tauti pääsee kroonistumaan. Itsekin anoreksiaa sairastaneena ja "parantuneena" en tiedä, onko oikeast edes mahdollista koskaan parantua täysin. Mulla pienetkin kuntokuurit ja muut saa pään ihan sekaisin. Alan näkemään itseni taas lihavana, lenkit pitenee, ja riisikakustakin tulee huono omatunto. Ja sit joskus on vuosienkin mittasia hyviä jaksoja.. Kamala sairaus ja tosi hyvä, että edes poikaystäväsi on tukena. Voitko jutella ammattilaiselle asiasta? Vaadi hyvää hoitoa! [/quote] Olen ollut terapiassa, osastolla jne..lista vaan jatkuu :/ Mikään ei ole auttanut. -Ap [/quote] Onhan hoidot ja omahoidot ja poikaystävän tuki auttaneet, koska olet vielä hengissä ja sinulla on ollut pajon hyviä jaksoja. Mikä sen nyt laukaisi? Toisaalta parempi kysymys on, miten olet aiemmin saanut anoreksian hallintaan? Sinä päätät, ei anoreksia. [/quote] Löysin meidän vaa'an joka oli minulta piilossa. En vaan voinut mitään. Kävelin vaa'an päälle ja katsoin lukemaa. Painoin silloin 47 kg. Nyt enää 45kg. Se vaaka laukaisi sen ahdistuksen uudelleen. -Ap
[/quote]
Sehän on vain vaaka. Käykää viemässä se roskikseen kokonaan, jos kerran sen kanssa on noin vaikea elää. Keskity asioihin, jotka ovat elämässäsi hyvin, mitä haluat tulevaisuudelta, työskentele myönteisten ajatusten eteen. Vaihda nuo pakko-ajatukset painosta mieluummin pakkoajatuksiksi hyvinvoinnista. Miten sitä voi toteuttaa? Miten ruuan nauttiminen voi olla nautinto? Mistä ruuasta erityisesti tykkäät? Tehkää yhteinen juhla-ateria, jolla näytätte sille anoreksialle, että se ei määritä sinua.
[/quote]
Se vaaka ei ole ollut vain vaaka. Se vaaka on ollut minun oma "täydellisyyden mittari" jo 5 vuotta. Se on kuin narsisti-mies tai nainen, sitä ei meinaa päästä pakoon. Ei millään. Aina se vaatii lisää mutta koskaan ei anna armoa. Sen kautta opin pelkäämään ja vihaamaan ruokaa. En voi syödä koska paino ei silloin tipu. En voi syödä koska olen liian lihava ja painava. Nämä ajatukset ovat pyörineet päässä jo 5 vuotta. Osaan ruokalautasen nähdessäni laskea päässäni paljonko siinä on kaloreita, koska olen tottunut tekemään niin.
Tässä ajatuksia pahimmilta ajoiltani:
En uskalla tai halua syödä ihmisten seurassa koska en saisi syödä, olen liian lihava syödäkseni. Minun kuuluu tuntea syömisestä häpeää. Kuntoilla pitäisi mutta heikottaa niin paljon etten voi. Käyn vaa'alla noin 10 kertaa päivässä jotta en varmasti lihoisi.
Jos ihmiset käskevät lihoa, tulee siitä vaan enemmän iloa laihdutukseen. Mitä ikinä kehostani sanot, käännän sen hyväksi pointiksi jatkaa laihduttamista.
Tuota minun päässäni aika usein liikkuu.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:13"]Sääliksi käy sinua, mutta ennen kaikkea poikaystävääsi. Hänellä menee nuoruus hukkaan sinua lohdutellessa, kun harvoinpa sitä loppuelämää teiniaikaisen tyttöystävän kanssa vietetään.
[/quote]
Hei minulla on muutenkin jo huono omatunto kaikesta. Ei tarvitse tahallaan pahentaa tilannetta.
-Ap
Ystäväni kertoi, että parani anoreksiasta, kun alkoi huomioida enemmän muita ihmisiä. Hän tietoisesti lopetti itseensä käpertymisen ja oman navan kirjaimellisen tuijottamisen. Hän alkoi myös tietoisesti ajatella itsestään myönteisesti. Aiemmin hän oikeastaan vihasi itseään ja halveksi itseään salaa. Kun hän alkoi myötätuntoisemmin katsoa itseään ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, tilanne alkoi kohentua. Hän teki harjoitussuunnitelman, jossa hän pitäytyi eikä luistanut siitä. Samalla tavalla kuin oli tehnyt syömättömyyssuunnitelman, mutta tällä kertaa hän teki tervehtymissunnitelman. Hän alkoi keksiä vaihtoehtoisia tapoja selättää ahdistus, esim. mindfulnessin ja meditaation kautta.
Se, mikä oli hänelle vaikeinta oli vertailusta luopuminen. Hänellä oli paljon salattuja negatiivisia tunteita: kateutta, kaunaa muita kohtaan, mutta hän peitti ne aina ja esitti kovin hyveellistä ja kultaista. Sisimmässään hän tiesi valehtelevansa. Kun hän hyväksyi, ettei ole täydellinen eikä tule olemaan, mutta on silti riittävän hyvä, hän alkoi tervehtyä.
Tämä neuvo varmasti jakaa mielipiteitä, mutta monet anorektikot ovat löytäneet terveemmälle tielle tavoitteellisen kuntosaliharrastuksen myötä. Hurja laihuus ei nyt muutenkaan ole trendikästä, vaan ennemmin urheilullinen kroppa, jossa on lihasta ja voimaa. Jos saliharrastuksen motiivina on nimenomaan kehittää lihasta ja naisellisia muotoja, niin silloinhan pitää nimenomaan syödä tarpeeksi jotta kroppa saa rakennusaineita niille lihaksille.
En väitä, että tämä toimisi kaikilla ja toki pakonomainen urheilu voi vain pahentaa tilannetta, mutta tiedän myös monia entisiä anorektikoita, jotka ovat innostuneet urheilusta ja ryhtyneet syömään monipuolisesta ja terveellisesti.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:22"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:13"]Sääliksi käy sinua, mutta ennen kaikkea poikaystävääsi. Hänellä menee nuoruus hukkaan sinua lohdutellessa, kun harvoinpa sitä loppuelämää teiniaikaisen tyttöystävän kanssa vietetään.
[/quote]
Hei minulla on muutenkin jo huono omatunto kaikesta. Ei tarvitse tahallaan pahentaa tilannetta.
-Ap
[/quote]
Tiedän kyllä että olen ollut vain vaivaksi ja olen siitä pahoillani.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 18:23"]Tämä neuvo varmasti jakaa mielipiteitä, mutta monet anorektikot ovat löytäneet terveemmälle tielle tavoitteellisen kuntosaliharrastuksen myötä. Hurja laihuus ei nyt muutenkaan ole trendikästä, vaan ennemmin urheilullinen kroppa, jossa on lihasta ja voimaa. Jos saliharrastuksen motiivina on nimenomaan kehittää lihasta ja naisellisia muotoja, niin silloinhan pitää nimenomaan syödä tarpeeksi jotta kroppa saa rakennusaineita niille lihaksille.
En väitä, että tämä toimisi kaikilla ja toki pakonomainen urheilu voi vain pahentaa tilannetta, mutta tiedän myös monia entisiä anorektikoita, jotka ovat innostuneet urheilusta ja ryhtyneet syömään monipuolisesta ja terveellisesti.
[/quote]
Ei minua edes uskalleta päästää kuntosalille. Poikaystäväni varmaan sitoisi minut kotiin kiinni etten vaan pääsisi sinne, ja se on vaan hyvä. Nimittäin olen monta kertaa pyörtynyt kuntosalille.
-Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:58"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:44"][quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:41"]Musta taas tuntuu että lihon ja lihon vaan. T. Yks 76kg lyhyt muija
[/quote]
Sinä sentään et pyörtyile kun kävelet :(
-Ap
[/quote]
Ehkä en, mutta muita sairauksia voi tulla. Kyllä nyt pyrinkin takaisin normaalipainoon, kohta voi olla vielä vaikeampaa laihduttaa esim. jonain 100kilosena.
[/quote]
Ymmärrän, kumpikaan ääripää ei ole hyvä. :/
-Ap