Onko pienille olemassa mitään kevyttä unilääkettä?!
En jaksa enää valvoa, en vaan jaksa. Vihaan lastani, vihaan tätä niin paljon.
Onko 2-3 vuotiaille mitään unilääkkeitä olemassa, rauhoittavia tai edes jotain? En haluaisi antaa lasta poiskaan tällaisen takia, jos on olemassa joku apukeino. Kaikki on kokeiltu ja kaikki on tutkittu, mitään vikaa lapsessa ei lääkäreiden mukaan ole. Luovutin jo etsimisen. Turha ehdottaa mitään perhetyöntekijää, ei auta mitään. Haluan vain alkaa nukkua, alkaa elämään normaalia lapsiperhe-elämää enkä koliikkiaikaa muistuttavaa aikaa yli kahta vuotta.
EN JAKSA!!!
Kommentit (105)
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 12:01"]
Unikouluun ihan ensimmäiseksi. Jos tassuttelu ei tehoa, niin sitten sairaalan unikouluun. Melatoniinin käytöstä kannattaa myös kysäistä.
[/quote]Melatoniinista ei ole tutkimuksia alle 18-vuotiailla. Eläinkokeissa melatoniinin on todettu aiheuttavan hidastunutta kasvua ja kehitysviivästymää.
En lukenut koko ketjua, mutta onko siis unitutkimukset tehty? Sympatiani ap:lle, itselläni on lapsi, joka nukkui nuorempana erittäin huonosti. Itse koin, ettei kukaan, kukaan ymmärtänyt sitä väsymystä eikä mitään apua saanut. 5-vuotiaana lapsella diagnosoitiin epilepsia ja yöllisten oireiden selvittelyyn liittyen tehtiin myöhemmin myös unitutkimukset. Löytyi unihäiriö, jossa lapsi herää yhtäkkiä suoraan syvästä unesta valveille useita kertoja yössä. Melatoniinista oli apua. Kaikki ne vuodet olin kuunnellut sukulaisten ja ystävien kommentteja siitä, että lapsessa ei ole mitään vikaa, minä vain en tahdo jaksaa eli vika on minussa. Ei se epänormaali nukkuminenkaan lapsen kehitykselle hyväksi ole.
Ataraxia antoivat jotkut ennenvanhaan..
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 03:09"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:49"]
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
[/quote]
Hae apua? Millaista? Tarvitsen nukkuvan lapsen, en mitään keskustelua. Olen kunnossa, mutta helvetin väsynyt öisiin valvomisiin. En kaipaa mitään yhtä yötä minkä voi nukkua kun joku ottaa lapsen, haluan, että elämästä tulee taas normaalia mutta siihen ei näytä olevan mitään keinoa. Että lapsi alkaa viimeinkin nukkua. Ei kannata ajatella vihantunteista sen suurempia, joinakin hetkinä tuntuu vain siltä, että saatanan kakara. Voi olla, ettei ole kaikille ihan tuttu tunne jos ei ole pitkään valvoskellut...
ap
Joku kyseli onko kaikkea kokeiltu niin kyllä on, ihan kaikkea. Lääkitystä ei ole ollut, aloin jo pohtimaan olisiko sellaisesta apua lapselle. Ilmeisesti siis ei ole sellaista unilääkettä.
[/quote]
Lapsesi hyvinvointi tulee olla ykkössijalla. Ei ole normaalia, että ajattelet lapsestasi mitä kerroit ajattelevasi. Olen huolestunut sinusta. Jos et kykene saamaan tilannetta kontrolliin, sitten sinun pitää huolehtia, että lapsesi saa tarvittavan hoidon ja rakkauden vaikka jonkun toisen ihmisen kautta. Sinulla on vastuu. Jos et kykene huolehtimaan lapsestasi ja rakastamaan häntä, jonkun muun pitää se tehdä.
[/quote]voi jestas sentään, onkohan tämän kommentin kirjoittajalla edes lapsia? "Jos et kykene saamaan tilannetta kontrolliin..." Lapsi ei ole mikään kone joka toimii nappia painamalla. AP:lle voimia, kysy neuvolasta apua, pakkohan sinun on saada nukkua; ehkä he tietvät jonkin tahon joka voisi auttaa
Vie lapsesi ulos pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Näännytä fyysisesti uuvuksiin juoksuttamalla. Teetätä jokin kunnon fyysinen rääkki. Sen jälkeen kuumaan suihkuun ja sänkyyn täydellä vatsalla. Tämä ei ole kiellettyä vaan ainoastaan suositeltavaa. Nykyajan pennut liikkuu liian vähän.
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
Meillä valvottiin 5 vuotiaaksi ja herättiin kymmeniä kertoja yössä. Sitten yllättäen alkoikin nukkumaan. Tosin tämä nyt tuskin lohduttaa. Mutta siis, varmasti joskus alkaa nukkua. Olet varmaankin kokeillut kaikki iltarutiinit, ulkoilua, pimennetyn huoneen, yömusiikin ym?
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:49"]
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
[/quote]
Hae apua? Millaista? Tarvitsen nukkuvan lapsen, en mitään keskustelua. Olen kunnossa, mutta helvetin väsynyt öisiin valvomisiin. En kaipaa mitään yhtä yötä minkä voi nukkua kun joku ottaa lapsen, haluan, että elämästä tulee taas normaalia mutta siihen ei näytä olevan mitään keinoa. Että lapsi alkaa viimeinkin nukkua. Ei kannata ajatella vihantunteista sen suurempia, joinakin hetkinä tuntuu vain siltä, että saatanan kakara. Voi olla, ettei ole kaikille ihan tuttu tunne jos ei ole pitkään valvoskellut...
ap
Joku kyseli onko kaikkea kokeiltu niin kyllä on, ihan kaikkea. Lääkitystä ei ole ollut, aloin jo pohtimaan olisiko sellaisesta apua lapselle. Ilmeisesti siis ei ole sellaista unilääkettä.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:52"]
Meillä valvottiin 5 vuotiaaksi ja herättiin kymmeniä kertoja yössä. Sitten yllättäen alkoikin nukkumaan. Tosin tämä nyt tuskin lohduttaa. Mutta siis, varmasti joskus alkaa nukkua. Olet varmaankin kokeillut kaikki iltarutiinit, ulkoilua, pimennetyn huoneen, yömusiikin ym?
[/quote]
Lapsellasi on ollut siihen joku syy jota ei ole selvitetty, ihan varmasti.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:49"]
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
[/quote]
Mistä tiedät ettei lapsi tarvitse lääkitystä? Voi hyvin olla jokin lääkitystä vaativa asia. ap vaikuttaa olevan ihan kunnossa vaikka tottakai väsynyt ihminen, normaaleja tunteita jos on noin pitkään valvonut. Toivottavasti helpostusta löytyy. Jatka neuvolassa asian selvitystä äläkä luovuta. Jotain voi löytyä vaikka tuntuisi kaiken kokeilleen jo! En saanut sellaista kuvaa että apn kannattaisi lastensuojelua ottaa mukaan asialle.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:57"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:49"]
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
[/quote]
Hae apua? Millaista? Tarvitsen nukkuvan lapsen, en mitään keskustelua. Olen kunnossa, mutta helvetin väsynyt öisiin valvomisiin. En kaipaa mitään yhtä yötä minkä voi nukkua kun joku ottaa lapsen, haluan, että elämästä tulee taas normaalia mutta siihen ei näytä olevan mitään keinoa. Että lapsi alkaa viimeinkin nukkua. Ei kannata ajatella vihantunteista sen suurempia, joinakin hetkinä tuntuu vain siltä, että saatanan kakara. Voi olla, ettei ole kaikille ihan tuttu tunne jos ei ole pitkään valvoskellut...
ap
Joku kyseli onko kaikkea kokeiltu niin kyllä on, ihan kaikkea. Lääkitystä ei ole ollut, aloin jo pohtimaan olisiko sellaisesta apua lapselle. Ilmeisesti siis ei ole sellaista unilääkettä.
[/quote]
Lapsesi hyvinvointi tulee olla ykkössijalla. Ei ole normaalia, että ajattelet lapsestasi mitä kerroit ajattelevasi. Olen huolestunut sinusta. Jos et kykene saamaan tilannetta kontrolliin, sitten sinun pitää huolehtia, että lapsesi saa tarvittavan hoidon ja rakkauden vaikka jonkun toisen ihmisen kautta. Sinulla on vastuu. Jos et kykene huolehtimaan lapsestasi ja rakastamaan häntä, jonkun muun pitää se tehdä.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 03:02"]

Ei ole normaalia vihata lastaan. Se heijastuu väkisinkin lapseen ja lapsi alkaa oireilla.

Et ole selvästikään ollut koskaan erittäin väsynyt ja valvonut pitkään...
Tilannetta kontrolliin millä tavalla? Millä tavalla se ei ole kontrollissa? Luuletko tosissasi, että koska yö kolmelta kerron etten jaksa enää ja vihaan lastani jonka vielä korjaan, ettei kannata ihan tosissaan ottaa, on se sama kuin en anna lapselleni rakkautta ja tarvittavaa hoitoa?! Anna mun kaikki kestää. Selvästi täällä ei kannata purkaa koskaan mitään, heti sieltä tulee hysteerikot vetelemään mitä ihmeellisempiä johtopäätöksiään. Kykenen kiitos huolehtimaan lapsestani, mutta edelleen väsyttää ja vituttaa kun joudun valvomaan. Rakastan kyllä kovasti, vaikka välillä hänen karjuessa kuudetta kertaa pää punaisena ajatukset eivät ole ruusuisia, vaan joudun puremaan hammasta. Ajattelin,e ttä tämä paikka olisi hyvä purkaa tunteitaan. Typerä olin.
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 03:10"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 03:02"]
[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 02:49"]
lapsesi ei tarvitse lääkitystä, mutta sinä tarvitset apua. Hae itsellesi apua. Tee vaikka lastensuojeluilmoitus, mutta ihan oikeasti sinun on nyt ajalteltava lastasi. Sinun on hoidettavat itsesi kuntoon.
[/quote]
Mistä tiedät ettei lapsi tarvitse lääkitystä? Voi hyvin olla jokin lääkitystä vaativa asia. ap vaikuttaa olevan ihan kunnossa vaikka tottakai väsynyt ihminen, normaaleja tunteita jos on noin pitkään valvonut. Toivottavasti helpostusta löytyy. Jatka neuvolassa asian selvitystä äläkä luovuta. Jotain voi löytyä vaikka tuntuisi kaiken kokeilleen jo! En saanut sellaista kuvaa että apn kannattaisi lastensuojelua ottaa mukaan asialle.
[/quote]
Ei ole normaalia vihata lastaan. Se heijastuu väkisinkin lapseen ja lapsi alkaa oireilla.
[/quote]
En nyt halua uskoa, että lapsia oikeasti vihataan tässäkään tapauksessa. Kuulostaa väsyneen äidin purkaukselta mitä taisi itsekin myöntää jo. Sinunlaiset voisi kyllä hiljentää pahentamasta.
Sinun kirjoituksestä ei paljon selviä, mutta meillä auttoi kahden lapsen kanssa unikoulu ns. huudatushoito.
Vanhempi poika hiljeni neljässä päivässä ja nuorempi kolmessa päivässä. Sitä ei nykypäivinä enää suosita
mutta kyllä meidän pojista tuli ihan kelpo kansalaisia, sosiaalisia ja fiksuja miehiä.
Lainaus; Huudatushoito on tehokasta, sillä huutaminen väsyttää lapsen nopeasti uneen. Huudatushoidossa vanhemmat pitkittävät reagoimattomuutta lapsen itkuun. Itketysunikoulun psykologiset seuraukset voivat kuitenkin olla ikäviä, eikä huudatushoitoa ole suositeltu enää käytettäväksi.
Toiset uneen huudatetut lapset oppivat liian itsenäisiksi. He oppivat pärjäämään omin avuin, eikä vanhempien apu kelpaa heille vanhempanakaan. Toisissa huudatus aiheuttaa puolestaan turvattomuutta. Lapsesta voi tulla yliriippuvainen vanhemmistaan.
Tassuhoito on pehmeämpi tapa opetella yksin nukahtamista ja sikeää yöunta. Hoitomenetelmässä lapsi nukkuu omassa sängyssä, mutta hädän tullen aikuinen laittaa kätensä lapsen päälle. Jos lapsen itku kiihtyy, vanhempi silittelee lasta. Näin lapsi oppii, että nukahtaminen on turvallista.
Jos läheisyys auttaa lasta nukahtamaan, eikö perhepeti olisi silloin paras lapsen kannalta? Kitsastellaanko siis tassuhoidossa läheisyyden suhteen?
”Unikoulussa annetaan riittävä apu, että lapsen oma uneen rauhoittumiskyky ja itsesäätelykyky kehittyisivät. Lapsi tarvitsee läheisyyttä ja sylissä pitämistä, jonka tärkein aika on päivällä. Unikoulussa lapselle opetetaan, että yö on nukkumista varten”, perheneuvolan vauvaperhetyön johtava psykoterapeutti Helena Östring kertoo.
Östring neuvoo antamaan lapselle niin paljon läheisyyttä kuin lapsi tarvitsee.
”Lasta ei jätetä yksin sietämättömän olon kanssa unikoulussakaan. Syliä tarvitaan lohduksi silloin, kun pienempi apu ei riitä rauhoittamaan lasta”, Östring täsmentää.
Jokainen lapsi on kuitenkin erilainen, joten erilaisia ratkaisuja tarvitaan. Toisinaan perhepeti voi olla lapselle paras vaihtoehto.
”Ei voida sanoa, että perhepedissä nukkuvat eivät oppisi nukkumaan kunnolla. Toiset lapset voivat tosin aktivoitua yöllä, jos vanhemmat nukkuvat vieressä. Myös aikuisen uni voi häiriintyä lapsen kieriskellessä sängyssä. Toiset lapset nukkuvat puolestaan hyvin perhepedissä. Eri perheisiin sopivat siis erilaiset unikäytännöt”, Östring kiteyttää.
Kiitos 17, laitan mieleen tuon tassutuksen. Ei kai siinä mitään ainakaan häviä. Sitä kokeiltiin joskus, mutta ei auttanut. Nyt lapsi on vähän isompi niin kaitpa sitä uudestaan voisikin kokeilla.
ap
Onneks en ajatellut koskaan hankkia lapsia. Ei hermo kestäis. Nytkin kesälomalla elän samanlaista elämää kuin teinivuosina. Paitsi alkoholia en vedä. Hajotkaa lapsiinne. Mies. 29 vee. Ei kuitenkaan +1...