Mikä ihme ja kumma niitä nuoria masentaa??

Vaikeat ajat perheissä ja yhteiskunnassa näkyy myös nuorten näköalattomuudessa, jolloin sitä väliinpudotaan, kärsitään mt ongelmia, päihteitä jne.

Ja kun kulttuuri on muuttunut, niin siten myös nuorten elämään vaikutuksia. Some kulttuuri, pinnallisuus, vaatimukset siitä mitä elämän pitäisi olla ja miltä näyttää, kodeissa ja perheissä vanhempien ongelmat heijastuu nuoriin, yh perheitä eroja jne.

Aika moni käyttää päihteitä.Ja kun pääse bilettää,koulus on tylsää..vaikeeta ei kamuja,kotona pelkkää riitaa.Kyl se masentaa..

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmien normalisointi. Eikä vain normalisointi, vaan suoranainen tuputtaminen.   Onhan sulla, Jesse-Jannika nyt joku ongelma, onhan?  Ei, et ole normaali vaan sulla on tällainen [kirjainyhdistelmä]-diagnoosi.

Twitteristä huomannut, että enää ei riitä esimerkiksi mikään PTSD. PTSD on nykyään mainstreamia, nykyään pitää olla Complex PTSD tjsp.

Minulle ei makseta palkkaa edes myynnillisessä harjoittelussa, pääni on aivan kipeä stressistä. Stressi ja epävarmuus on se joka masentaa ihmisen. Mitä tulevaisuus on? Olisiko tämä pahin masennuksen aihe.

Ainakin yhden noista stressitekijöistä pystyy nuoret itse poistamaan. Nimittäin nuo ulkonäköpaineet. Kukaan aikuinen ihminen ei ole nimittäin nuorilta vaatimassa treenattua peppua ja täydellistä naamaa. Tai jos on, niin se on sitten joku henkisesti keskenkasvuiseksi jäänyt mies, jonka mielipiteistä ei kannata perustaa. Eli ylläpidätte niitä ulkonäkövaatimuksia vain itse. Mitä useampi niistä luopuu, niin sitä nopeammin ne katoaa. Onpahan sitten ainakin joku stressi vähemmän. 

Masentaa, jos ei saa opiskelupaikkaa, masentaa jos saa opiskelupaikan, mutta ei pysy opintojen aikataulussa tai ei muuten pärjää opinnoissa. Ei saa oikeita töitä, vaan jotain palkattomia harjoitteluja aina vaan, eikä ole rahaa kunnon elämään. Jos ei löydy tyttö- tai poikaystävää tai jos muut ihmiset lakkaa kiinnostamasta kokonaan. Ei kaipaa enää ketään, kun joutuu elämään eristyksissä ja etänä niin kauan, ettei enää edes muista, koska on tavannut ylipäätään ketään. Eikä aurinkokaan paista juuri koskaan. Rutiinit ja pakolliset tekemiset pitää elämän raiteillaan, mutta ei varsinaisesti nauti elämästä. On sekin masennusta, että ei voi oikein suunnitella mitään tai asettaa tavoitteita, mihin pyrkiä.

Täällä on jo hyvin kerrottu kaikkea. Koulutuksen ja työn vaatimukset kasvaa koko ajan. Nykyään pitää kokoajan olla kehittymässä ja opiskelemassa uutta, ettei vain putoa kelkasta. Työpaikoista on kamala kilpailu ja kaikkialla vaaditaan lähes epäinhimillisiä asioita. Alotustyöpiakoissa pitää olla korkeat tutkinnot ja vuosien työkokemus. Samalla pitää olla tosi sosiaalinen ja supliikki, jotta erottuu joukosta. Toisaalta on sitten ne terveysalan työt, joissa on työvoimapulaa. Mutta niissä on yhä vähenevän työvoiman takia vedetty työntekijät niin äärirajoille, että ei kukana tervejärkinen sinne halua. Vai haluatko sinä mieluummin sinne kuin jonnekin mistä voi helpommalla saada elannon?

Some ja teknologia lisää paineita. Somessa kaikkien elämä on mahtavaa ja kaikki on tosi hyvän näkösiä. Siinä sitten tavis nuori alkaa vertaamaan itseään johonkin rikkaisiin somettajiin tai kavereihinsa, jotka postaa vain positiivisia asioita elämästään. Lisäksi teknologia vienyt koulukiusaamisen myös kotiin ja vapaa-aikaan. Kun mä olin lapsi, koulukiusaajat pysy siellä koulussa. Vapaa-ajalla oli helppo pysyä erossa niistä ja elää normaalia elämää. Nykyään kiusaaminen ulottaa lonkeronsa kaikkialle.

Paineet on kamalat. Toisaalta on vapaus tehdä mitä vain, mutta vapaus tuo paineita. Lapsena pitäisi jo päättää mitä elämässä tekee. Jos haluaa lääkikseen tai oikikseen tai vaikka sosiologiksi, valinnat pitää tehdä jo reippaasti ennen lukiota, jotta maksimoi mahdollisuutensa päästä opiskelemaan.

Sitten on lisääntymiskysymys. Toisaalta painostetaan lisääntymään, koska vanhukset pitää hoitaa ja tuottaa uusia veronmaksajia ja koska perinteet ja sosiaaliset normit. Toisaalta kokoajan toitotetaan kuinka kamalaa on lapsiperhearki ja kuinka lasten hankkiminen on maailman itsekkäin teko.

Deittailukulttuurin muutos eli monet haluaa parisuhteen, mutta kukaan ei enää uskalla sitoutua. Nettipalstat esim Tinder on suunniteltu niin, että sitä käytetäön mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Mieluiten vielä maksetaan siitä. Ei sitä tai muita ole suunniteltu niin, että sieltä löytyisi todennäköisesti itselle sopivimpia tyyppejä.

Tässä nyt muutama ekana mieleen tullut asia. Näistä löytyy myös ihan tutkimustietoa, jos viitsii vähän nähdä vaivaa etsimällä sitä tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Missä amiksessa olet ollut, kun ei tarvinnut tehdä opintoja ollenkaan? Missä saa syödä ja asua ilmaiseksi?

Opiskelu on muuttunut kilpailulliseksi ja itseohjautuvaksi. Esimerkiksi lukiossa on suoriuduttava kokoajan paremmin, sillä opintomenestys painaa enemmän kuin pääsykokeet. Kilpailet siis 3 vuotta parhaimmiston kanssa samoista vähistä opiskelupaikoista.

Työtä, joka ei vaadi koulutusta, ei ole enää samoissa määrin kuin ennen. Edes kaupan kassalle ei pääse ilman koulutusta. Suorittavan matalan palkan työpaikat ovat myös vähentyneet. Siinä missä ennen käveltiin kansakoulusta lähimpään firmaan josta aikanaan sitten eläköidyttiin, nykyään et saa edes kesätöitä ilman kokemusta (ja koulutusta).

Nuoret ovat myös yhteisvastuullisempia kuin koskaan, johtuen ehkä tiedon määrästä ja helposta saatavuudesta. Ennen mieltä kaihersi ehkä tieto ydinsodan mahdollisuudesta, nykyään ymmärrys koko maapallon tilanteesta ohjaa käyttäytymistä ja esim. kuluttamista.

Siinä nyt muutamia pointteja. Itse olen tyytyväinen etten ole nuori tänä aikana, mutta maailmassa on aina ollut tyyppejä joiden mielestä nykynuoriso on pilalle lellittyä.

Olen sen verran monta vuotta ollut opetusalalla töissä, että tiedän kyllä ammatillista koulutuksesta riittävästi. Kouluja en ala tähän mainitsemaan, se ei ole tarpeellista. Pointti on kuitenkin se, että ei ainakaan ammattikoulussa mikään kova paine ole minkään suhteen ja tukea saa vaikka kuinka paljon joka suunnasta. Tuosta sen sijaan olen samaa mieltä kanssasi, että itseohjautuvuus on yksi suuri ongelma. Riviopettajat puhuvat lähes yhdestä suusta, että se ei toimi varsinkaan ensimmäisen 1 tai 2 vuoden aikana, mutta ei riviopettajilla ole mitään sanomista kun opetusministeriö ja -hallitus vänkeää näitä uusia pedagogisia malleja vaikka ne olisivat täyttä paskaa. Oliko Ruotsissa vai Briteissä tästä itseohjautuvuudesta on jo luovuttu kun on todettu ettei se toimi.

Niin, lukiohan on vain yksi vaihtoehto, on niitä paljon muitakin aloja. Lisäksi tuolla lukiossa kilpailevat ainoastaan ne huiput jotka jo silloin tietävät noin about minne haluavat. Ja yliopistoihin pääsy on aina ollut vaikeaa, toki tiettyjen suurimpien kaupunkien AMK.hon on myös hankala päästä tietyille linjoille. Mutta tämä on ollut viimeiset 20 vuotta näin. On totta, että moneen paikkaan vaaditaan koulutus, mutta jos henkilö haluaa siivoojaksi niin aivan varmasti pääsee vaikka oppisopimuksella.

Tuosta yhteisvastuusta vielä sen verran, että se on yksi aikamme suurimmista kusetuksista. Nuoret ovat saatu uskomaan tällaista sontaa, maailma ei ole yhtään sen vastuullisempi. Samaan aikaan kun nuoret ovat kenties enemmän kasvissyöjiä, he myös matkustavat lyhyitä reissuja paljon enemmän kuin ennen. Lisäksi ne, jotka usein tästä vastuullisuudesta jauhavat, heillä on usein kaikista eniten salattavaa. Ei kannata uskoa näitä megatrendejä mitä meille syötetään.

Nuorilla on paineita opiskelu- ja työelämässä enemmäm kuin koskaan ennen. Nykyään ollaan myös tietoisempia siitä, kuinka sairas paikka tämä maailma oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on jo hyvin kerrottu kaikkea. Koulutuksen ja työn vaatimukset kasvaa koko ajan. Nykyään pitää kokoajan olla kehittymässä ja opiskelemassa uutta, ettei vain putoa kelkasta. Työpaikoista on kamala kilpailu ja kaikkialla vaaditaan lähes epäinhimillisiä asioita. Alotustyöpiakoissa pitää olla korkeat tutkinnot ja vuosien työkokemus. Samalla pitää olla tosi sosiaalinen ja supliikki, jotta erottuu joukosta. Toisaalta on sitten ne terveysalan työt, joissa on työvoimapulaa. Mutta niissä on yhä vähenevän työvoiman takia vedetty työntekijät niin äärirajoille, että ei kukana tervejärkinen sinne halua. Vai haluatko sinä mieluummin sinne kuin jonnekin mistä voi helpommalla saada elannon?

Some ja teknologia lisää paineita. Somessa kaikkien elämä on mahtavaa ja kaikki on tosi hyvän näkösiä. Siinä sitten tavis nuori alkaa vertaamaan itseään johonkin rikkaisiin somettajiin tai kavereihinsa, jotka postaa vain positiivisia asioita elämästään. Lisäksi teknologia vienyt koulukiusaamisen myös kotiin ja vapaa-aikaan. Kun mä olin lapsi, koulukiusaajat pysy siellä koulussa. Vapaa-ajalla oli helppo pysyä erossa niistä ja elää normaalia elämää. Nykyään kiusaaminen ulottaa lonkeronsa kaikkialle.

Paineet on kamalat. Toisaalta on vapaus tehdä mitä vain, mutta vapaus tuo paineita. Lapsena pitäisi jo päättää mitä elämässä tekee. Jos haluaa lääkikseen tai oikikseen tai vaikka sosiologiksi, valinnat pitää tehdä jo reippaasti ennen lukiota, jotta maksimoi mahdollisuutensa päästä opiskelemaan.

Sitten on lisääntymiskysymys. Toisaalta painostetaan lisääntymään, koska vanhukset pitää hoitaa ja tuottaa uusia veronmaksajia ja koska perinteet ja sosiaaliset normit. Toisaalta kokoajan toitotetaan kuinka kamalaa on lapsiperhearki ja kuinka lasten hankkiminen on maailman itsekkäin teko.

Deittailukulttuurin muutos eli monet haluaa parisuhteen, mutta kukaan ei enää uskalla sitoutua. Nettipalstat esim Tinder on suunniteltu niin, että sitä käytetäön mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Mieluiten vielä maksetaan siitä. Ei sitä tai muita ole suunniteltu niin, että sieltä löytyisi todennäköisesti itselle sopivimpia tyyppejä.

Tässä nyt muutama ekana mieleen tullut asia. Näistä löytyy myös ihan tutkimustietoa, jos viitsii vähän nähdä vaivaa etsimällä sitä tietoa.

Jätin koko lainauksen. Ymmärrän täysin mitä ajat takaa kirjoituksellasi. Mutta ajatteletkohan nyt hieman subjektiivisesti tätä kuviota? Nuo alat, mille tarvitaan nykyään vaativat koulutukset, ovat pieni osa työpaikoista ja lähinnä yliopiston käyneille ihmisille. Se sen sijaan on täysin hullua, Suomi on niin helvetin korkeakoulutus-uskovainen maa. Pelkästään korkeakoulun käyneet ovat muka jotain. Tämä on täyttä paskaa ja nuorten pitäisi pistää tälle stoppi, hallitus ei nimittäin sitä tee. Se on sitä meritokratiaa. Suomessa on vaikka kuinka älyttömän paljon eri aloja, mutta tuntuu että tälläkin palstalla puhutaan vain niistä markkinoinnin ja johtamisen paikoista tai muista projektipäälliköistä tai korkean profiilin koordinaattoreista. Lisäksi on paljon aloja, jonne on vain lyhyt koulutus, eli ihmiset kyllä voivat vielä nuorina aikuisinakin kouluttautua uudelleen, jos huomaavat että eivät millään saa töitä kyseiseltä alalta. Sitten on tietysti sekin, että halutaanko hakea oman kaupungin ulkopuolelta töitä? Miksi kukaan lähtee mukaan noihin kuvailemiisi kehityssuuntiin, tinderiin tai muuhun? Mitään näitä stressitekijöitä ei olisi, jos ihmiset lakkaisivat uskomasta mediaa ja kaiken maailman trendilehtiä ja niiden paskasisältöjä.

Asuin lapsena junaradan ja kehätien vieressä vanhassa vesivahinkoisessa rivarissa, jonka vanhempani olivat ostaneet yhdellä opistotason palkalla. Meillä oli vanha käytetty auto ja koira, rivitalossa kolme huonetta, sauna, keittiö ja oma etu- ja takapiha, ja perheessä kaksi lasta. Varhaisimmat muistoni tuolta ajalta ovat kun vanhempani olivat 35-vuotiaita.

Olen nyt itse melkein kolmekymppinen, yliopiston käynyt, ja neljä vuotta työelämässä. Minulla ei ole mitään toivoa ostaa tai ylläpitää autoa tai mitenkään ostaa pihallista asuntoa. Maksoin omasta huonossa lähiössä olevasta, paljon pienemmästä betonikuutioasunnostani monta kymmentä tuhatta enemmän kuin mikä oli vanhempieni rivarin myyntihinta. Minulla ei ole saunaa, kolmea huonetta, tai pihaa. Lähitulevaisuus ei näytä siltä että tähän olisi pian tulossa muutosta.

Rautalangasta väännettynä minulla ei ole mitään perspektiiviä että voisin itse elää samaa elintasoa kuin kolmekymppiset vanhempani. Eikä kyseessä ole mikään ökyelämä vaan se perus prismaunelma eli 2 lasta, pihallinen rivari n. 100 000 asukkaan pikkukaupungissa ja kulkupelinä käytetty maltillinen auto. Jopa noin naurettavan normaalit ja typistyneet unelmat on taloudellisesti saavuttamattomissa, niin vähemmästäkin masentuu. En halua muuta kuin oman pienen takapihan ja etuoven. Miksi vtussa tuokin on niin vaikea saavuttaa, jopa ok-palkkaisena maisterina?

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena junaradan ja kehätien vieressä vanhassa vesivahinkoisessa rivarissa, jonka vanhempani olivat ostaneet yhdellä opistotason palkalla. Meillä oli vanha käytetty auto ja koira, rivitalossa kolme huonetta, sauna, keittiö ja oma etu- ja takapiha, ja perheessä kaksi lasta. Varhaisimmat muistoni tuolta ajalta ovat kun vanhempani olivat 35-vuotiaita.

Olen nyt itse melkein kolmekymppinen, yliopiston käynyt, ja neljä vuotta työelämässä. Minulla ei ole mitään toivoa ostaa tai ylläpitää autoa tai mitenkään ostaa pihallista asuntoa. Maksoin omasta huonossa lähiössä olevasta, paljon pienemmästä betonikuutioasunnostani monta kymmentä tuhatta enemmän kuin mikä oli vanhempieni rivarin myyntihinta. Minulla ei ole saunaa, kolmea huonetta, tai pihaa. Lähitulevaisuus ei näytä siltä että tähän olisi pian tulossa muutosta.

Rautalangasta väännettynä minulla ei ole mitään perspektiiviä että voisin itse elää samaa elintasoa kuin kolmekymppiset vanhempani. Eikä kyseessä ole mikään ökyelämä vaan se perus prismaunelma eli 2 lasta, pihallinen rivari n. 100 000 asukkaan pikkukaupungissa ja kulkupelinä käytetty maltillinen auto. Jopa noin naurettavan normaalit ja typistyneet unelmat on taloudellisesti saavuttamattomissa, niin vähemmästäkin masentuu. En halua muuta kuin oman pienen takapihan ja etuoven. Miksi vtussa tuokin on niin vaikea saavuttaa, jopa ok-palkkaisena maisterina?

Niin totta. Mun vanhemmilla oli 30-vuotiaina 80-luvulla uusi itse rakennettu isohko omakotitalo. Toinen oli käynyt ammattikoulun ja toinen ei kouluja ollenkaan. Itsellä on maisterin paperit, mutta asun nelikymppisenä vielä vuokralla. Tuskin saan minkäänlaista asuntoa ostettua ikinä, kun ne saa ikinä edes vakituista työpaikkaa.

Elämä on yhtä oravanpyörää joka on saannut itseni voimaan henkisesti huonosti ja koen myös että minä en kuulu tähän yhteiskuntaan.

Raha asiat stressaa minua koska palkastani menee yli puolet asumiseen sekä autoon ja kohta taloyhtiöön tulee isot remontit.

Minä en ole koskaan seurustellut enkä edes oikeastaan koskaan ole pyrkinyt parisuhteeseen ja vauvakuumetta ei ole tullut koskaan joten nuo asiat ei vaikuta elämääni.

Nuorilla masennusta varmaankin aiheuttaa se että jo päiväkodeissa lapsia pyritään kasvattamaan muottiin eikä lapsien anneta olla lapsia.

Monesti olen miettinyt että lopettaisin työnteon, muuttaisin vuokralle ja alkaisin vain ryyppäämään koska se kuullostaa hyvälle ja huolettomalle elämälle.

Olen 32 vuotias mieshenkilö, en ehkä masentunut mutta turhautunut tähän menoon.

Kannabis ja alkoholi on hyviä lääkkeitä masennukseen 🙂

Meillä ei ole noita listaamiasi asioita. Tulevaisuus näyttää synkältä. Me ollaan kasvettu pandemian keskellä eikä ole tietoa, milloin pääsee pois kotoa elämään. Hinnat on pilvissä, eikä palkat ei nouse samaa rataa. Mietin, joudunko jäämään vanhempien nurkkiin koko elämäksi. Ei hajuakaan, miten pääsisin pois kotoa.

Entisaikaan isovanhemmilla vaan itseään niskasta kiinni ja sisuunnuttiin takaiskuista nuoruuden tarmolla ja eteenpäin ja nykyään heti masennus.

Vanhempia on turha syyllistää nykynuorten masennuksesta. Ei ennenkään kaikkien vanhemmat ole olleet yhteisöllisyyttä tukevia, maailmaasyleileviä turvasatamia lapsilleen. Mulle ainakin jo melkein 20 vuotta sitten yksi elämäni onnellisimpia päiviä oli se, kun pääsin muuttamaan pois lapsuudenkodista, pois isän sairaan käytöksen vaikutuspiiristä. Mitään henkistä tukea tai tunnetaitoja ei lapsuudenkodista tullut mukaan. Päinvastoin, tunne siitä että et koskaan tule olemaan niinkuin muut ja yhtä hyvä ihminen.

Toinen asia tuo kun joku väitti että yhteisöllisyyden/sukulaisten puute ja se ettei eletä "normien mukaan" ja tehdä niitä lapsia heti kun on itsenäistytty omaan elämään lisäisi masennusta. Aika rankkaa yleistystä.. kaikkien suvut ei ole hyväksi lapsille. Kaikki mummot ei ole villasukkaa kutovia lempeitä ja turvallisia muumimammoja. Muistakaa se. Monelle lapselle on vain ja ainoastaan helpotus ja hyväksi, että pääsee sairaan suvun ja perheen vaikutuspiiristä pois JA etenkin se, että nykyään ei ole pakko enää jatkaa tuota samaa kaavaa tahtomattaan. Saa olla yksin ja saa olla lapseton, eikä pakko perustaa sitä perhettä kulissiksi ja muiden katseilta salassa kaltoinkohdeltavaksi. Itse en ainakaan mistään muusta tässä elämässä ole niin onnellinen kuin että olen suomalaisena naisena vapaa päättämään itse teenkö ikinä lasta tai otanko miestä. Ne ei ole onneksi tässä maassa pakko ja niiden puute ei todellakaan lisää kaikkien masennusta vaan päinvastoin estää sen.

Yrittäkää nähdä laatikkonne ulkopuolelle.

Masennus tulee myös sieltä aivoista , välittäjäaineiden puutteesta . Onko nykyinen kuormittava yhteiskuntamalli yhditynyt johonkin neurologiseen syyhyn- siis että myös jokin fysiologinen ulkoinen tekijä henkisten kuormitustekijöiden lisäksi syö aivoista serotoniinia, noradrenaliinia ja muita elintärkeitä välittäjäaineita? Muutoin masennuksen tulisi poistua , kun saa levätä tarpeeksi (jos taustalla ei ole esim massiivista traumaa, joka kokoajan vie niitä resursseja). Joten voiko olla fysiologiset syyt osasyy ? Ei pelkästään se, että kuormitus ja vaatimukset lisääntyneet.

Myös ehkä se ettei aivojen ole annettua kehittyä tarpeeksi ennen kuin nuori jo 12-15 vuotiaana joutuu tekemään päätöksiä tulevaisuudestaan? Päätöksenteko kuormittaa.

Myös yhteisön yhteisöllisyys on serotoniinia ja oksitosiinia ja mielihyvähormoneja tuottava asia. Yhteiskunnan yhteisöllisyys on rapautunut . Ihmisten reaalimaailman välistä yhteisöllisyyttä on vähän . Nettiyhteisö ei ole sama asia, koska ihminen on koko evoluutionsa ajan elänyt yhteisössä ja on yhteisöllinen eläin.

Tässä muutamia syitä mitä itse pohdin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat maalailee pelkoja milloin mistäkin. Ilmastoahdistuskin on vain vanhempiensa luomaa ahdistusta. Ahdistuuhan nuori siitä kun vanhemmat kokoajan jankkaavat kuinka kaikki tulee kuolemaan kun happi loppuu ja muuta paskapuhetta.

ai empä tiennykkään että tää ilmastonmuutos tarkottaa että meiltä loppuu happi :D taidatkohan olla perillä siitä mikä ilmastonmuutos edes oikeasti on

Surkeat, pinnalliset ihmissuhteet. Pinnallinen, ulkonäkökeskeinen maailma. Vaikeus saada töitä kun kaikki muutkin ovat korkeakoulutettuja. Työelämän vaativuus. Paineet menestyä ja saavuttaa asioita. Ilmastokatastrofit, lamat ja sodat. Surkealta näyttävä tulevaisuus.