Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Ai helvetti kun tuo on idiootti jankkaaja. "Juristi ja lääkäri".

Voiko olla, että joku noin kovin halveksii tavallisia ammatteja.

Eivät kaikki voi kouluttautu juristiksi ja lääkäriksi.

Kukas pyyhkii tämän juristilääkäri-jankkaajan perseen ja vaihtaa vaipat kun hän vanhenee tai sairastuu?

Hui kamala. Halveksimansa lähihoitaja ja sairaanhoitaja pistää vielä piikin pyllyyn.

Asia on niin, että meitä kaikkia tarvitaan.

Oletko kuullut vitsiä kun firmasta lähti insinööri. Kukaan ei huomannut poistumista. Mutta kun siivooja lopetti työt niin kaikki oli kaaoksessa hetken päästä.

No höpöhöpö. Ei kukaan ole halveksinut hoitajia. Vaan kysynyt yhdeltä keskustelijalta, miksi hän on hakeutunut hoitajaksi, jos elintaso on korkealla hänen omissa prioriteeteissaan. Käy ilmi ettei koko keskustelijaa edes ollut (tai siis hän ei puhunut itsestään) joten koko jankkaus on turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

En edelleenkään tajua kirjoittajan pointtia. Matalapalkka-alalla työskentelevä esim. keittäjä ei voi ikinä rakastua insinööriin? Koska keittäjä on vain rahan perässä eikä ole vapaa valitsemaan rakkautta?

Mitä jos nämä kaksi tapaavat vaikka kuoroharrastuksen parissa ja rakastuvat? Vasta kymmenensillä treffeillä tulee ilmi, että mies onkin insinööri? Sitten keittäjä huomaa, ettei juttu toimisi, sillä hän on matalapalkka-alalla eikä visi tarjota rakkaalleen tasa-arvoista elintasoa?

Kun Suomessa nyt on paljon matalapalkkaisia töitä, joissa on keskimäärin enemmän naisia, niin pariutumisesta tulisi entistä vaikeampaa, jos lompakon paksuus olisi kriteeri parisuhteelle.

Enhän minä niin sanonut, ettei saa rakastua parempituloiseen. Saa rakastua ihan vapaasti keneen halua. Mutta en tajua, miksi joku kouluttautuu lähihoitajaksi jos haluaa korkean elintason. Enkä itse valitsisi puolisoa, joka ei ole edes yrittänyt toteuttaa haaveitaan itse, vaan odottaa kuin prinsessa minun toteuttavan ne. Eri tuloisten suhteet on ihan ok, se että parempituloinen maksaa enemmän on ihan ok, täällä nyt useampi vastakommentoija hutkii huolella olkinukkea. Minä olen vain ihmetellyt tuon yhden kirjoittajan ajatusmaailmaa. En tuloerosuhteita yleensä. Enkä ole missään nimessä väittänyt, että kaikki pienituloiset ovat sitä omasta syystään. Kyseinen kirjoittaja ei vaan kertonut esimerkiksi vakavasta sairastumisesta tai muusta syystä, joka olisi estänyt häntä tavoittelemasta irse sitä haluamaansa korkeampaa elintasoa. Toki olisin vastannut toisin jos näin olisi.

Kyllä aikamoista yksisarvisen valkoisen peuran haeskelua on löytää ihminen, joka tahallaan jättäytyy matalapalkka-alalle uskomuksenaan, että joskus tulee joku, joka vie hänet herraskartanoon.

Sinulla ei ilmeisesti ole ymmärrystä siitä, että kaikilla ei ole samanlaiset mahdollisuudet valita, minne menevät opiskelemaan tai mihin työllistyvät. Joillakin on esim. sellainen tilanne, että omat kognitiiviset kyvyt eivät vaan sovellu opiskelemaan insinööriksi, sen sijaan amiksen käyminen onnistuu ihan ok ja mennään töihin sitten sinne, mistä töitä saadaan.

Ihan vaikka ei ole vakavasti sairas tai yhtään mitään muuta, maailma ei ole sellainen, että jokainen voi vain työllään osoittaa olevansa ahkera hyvä muurahainen näiden heinäsirkkojen joukossa.

Muuten minä varmaan olen "tuo yksi kirjoittaja" ja todellakin olen onnistunut elämässä tienaamaan rahaa ja kyennyt sitä parisuhteessakin jakamaan. Se vaan ei ole vienyt empatiakykyä sen suhteen, että kaikilla ei ole yhtä hyvä onni. Eikä kuvittelemaan, että elämäni onnistumiset ovat yksin minun ahkeruuteni tai paremmuuteni ansioita, vaan tosiaan, aika paljon puhdasta tuuria ja ennen kaikkea kiinni hyvistä lähtökohdista.

Kyseinen kirjoittaja kyllä antoi ymmärtää olevansa matalapalkkainen ja puolisoaan huonommin tienaava, eli jos nyt pröystäilet tienesteilläsi, niin olet joko eri kirjoittaja tai hyvin ristiriitainen hahmo.

Kuten sanoin jollekin edellä, niin minusta aika moni kommenttejani vastaan hyökkäävä hutkii olkinukkeja eikä ole ole lukenut ainakaan ajatuksella a) minun kommenttejani b) sitä kommenttia johon alunperin vastasin. Alkaa olla aika väsyttävää toistella moneen kertaan mitä EN ole sanonut. Muun muassa en ole sanonut, että pienituloisuus olisi aina tai edes yleensä ihmisen omaa syytä. Kyseisen viestin ydinsisältö oli "minä olen pienituloisella naisvaltaisella alalla, haluan omakotitalon kun kaikilla muillakin on ja haluan että puoliso kustantaa sen". Ihmettelin tätä ajattelutapaa. Toki niinkin saa ajatella, henkilökohtaisesti en vaan sitä ymmärrä tai arvosta. (Kuten lienee tullut selväksi, niin arvostamattomuuden tunne on varmasti molemminpuolinen ja sekin on ihan okei.)

En tiedä sitten miten olet lukenut ja mitä tarkoitat, mutta ei kukaan ole noin sanonut. "Olen matalapalkkanainen ja haluan omakotiralon ja, että mies sen kustantaa". Olen lukenut luullakseni miltei kaikki kommentit ja en tuollaista ole huomannut.

Minä kirjoitin kyllä, että yhdessä miehen kanssa keskustelemme minkä asumismuodon haluamme. Myös yhdessä keskustelemne minkä verran kumpikin pystyy osallistumaan kuluihin. Niin, että jää molemmille omaa rahaa ja muuhunkin johonkin kivaan perheen kesken.

En oikeastaan ole lukenut yhdenkään naisen kommenttia, että haluaa korkean elintason ja mies sen kokonaan kustantaa.

Naiset ovat varmaan sanoneet, etteivät ymmärrä tahallista köyhäilyä jos on varaa elää mukavammin.

Edelleenkään korkeasta elintasosta tai fiinistä elämästä ei ole ollut puhetta.

Minä sanoun, että omassa tuttavapiirissäni on yleistä, että tavalliset pariskunnat asuvat omakotitalossa tai rivarissa. Ja että en ymmärrä ,miksi minä ja mieheni emme myös voisi koska tulomme sen sallivat.

En siis "havittele lähihoitajana" siksi, että "kun muillakin on". Vaan koska me molemmat yhdessä, mies etenkin, haluaa asua omakoti- tai rivitalossa. Me pystymme sopimaan sovinnossa ja toisiamme arvostaen kuluista.

Pitäisikö siis meidän muiden mieliksi, esimerkiksi tämän palstan, sitten asua kerrostalokaksiossa vai siksi, että se on joidenkin mielestä taso, johon lähihoitaja puolisoineen on kelvollinen ja säädyllinen asumaan?

Pitääkö lähihoitajan ja miehensä tehdä perheensä asumista koskevat päätökset muiden mielipidettä noudattaen?

Vai saavatko he asua, kun se on heille ihan mahdollista, omakotitalossa? Niin, ettei täällä vedetä hernettä nenään.

Täällähän jopa jossain kommentissa annettiin "lupa", että lähihoitaja ja samantasoinen puoliso voivat kyllä asua kerrostalokaksiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai helvetti kun tuo on idiootti jankkaaja. "Juristi ja lääkäri".

Voiko olla, että joku noin kovin halveksii tavallisia ammatteja.

Eivät kaikki voi kouluttautu juristiksi ja lääkäriksi.

Kukas pyyhkii tämän juristilääkäri-jankkaajan perseen ja vaihtaa vaipat kun hän vanhenee tai sairastuu?

Hui kamala. Halveksimansa lähihoitaja ja sairaanhoitaja pistää vielä piikin pyllyyn.

Asia on niin, että meitä kaikkia tarvitaan.

Oletko kuullut vitsiä kun firmasta lähti insinööri. Kukaan ei huomannut poistumista. Mutta kun siivooja lopetti työt niin kaikki oli kaaoksessa hetken päästä.

No höpöhöpö. Ei kukaan ole halveksinut hoitajia. Vaan kysynyt yhdeltä keskustelijalta, miksi hän on hakeutunut hoitajaksi, jos elintaso on korkealla hänen omissa prioriteeteissaan. Käy ilmi ettei koko keskustelijaa edes ollut (tai siis hän ei puhunut itsestään) joten koko jankkaus on turhaa.

Toisin sanoen olet omassa päässäsi kehittänyt jonkun kommentista henkilön, joka on tahallaan laiskuuttaan hakeutunut hoitajaksi, vaikka haluaa audin ja omakotitalon merinäköalalla.

No ilmankos muut ovat sanoneet, että ei tällaisia henkilöitä oikeassa elämässä ole, kukaan ei sanonut sellainen olevansa, vaan on sanottu, että suurin osa ihmisistä nyt hakeutuu niille aloille minne hakeutuu siten kuin elämänvirta kuljettaa.

Sulle se ei riittänyt, vaan palasit tinkaamaan, miksi tämä henkilö on laiskuuttaan hakeutunut hoitajaksi käsi ojossa odottamaan kuin lapsi jotain muuta maksamaan vastuuttoman elämänsä.

Tässä tulee kovin syyllistämisen makua. On paljon lähihoitajia, keittäjiä ym. jotka ovat rakastuneet johonkin hiukan parempipalkkaiseen mieheen. Ihan ilman mitään paremman elintason havittelua.

Sitten on käynyt niin, etttämä mies ihan omasta tahdiostaan haluaa, että kumppanilla on sama elintaso kuin hänelläkin. Kulut jaetaan sovitusti ja yhteisymmärryksessä tulojen suhteessa.

Miehellä on joko jo ollut valmiiksi kiva asunto. Tai ehdottaa, että hankitaan yhteinen kiva asunto.

Mitä se lähihoitaja nyt sitten voi tässä tilanteessa tehdä muuta kuin muuttaa siihen "omaa tasoaan korkeampaan" asuntoon?

Mitä hän nyt tekee väärin jos yhdessä näin sopivat?

Hän ei ole mitään havitellut tai halunnut samaa kuin muutkin tms.

Hänellä on ollut onni tavata järkevä, empaattinen ja rakastava mies.

Ja näitä tarinoita on paljon.

Loukkaavaa tuomita ja vouhkata, että "alempitasoinen ei saa haluta ja vaatia omaa tasoaan parempaa elämää" (saati kumppania).

Kun se joskus vaan tulee vastaan haluamatta tai vaatimatta.

Joikllakin täällä on kovin elämästä vieras näkökanta. Ja elämäkin ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Hirveä maailmankuva sulla, sori vaan. Siis että sairaanhoitaja/poliisi-pariskunta ei saisi haaveilla kivasta rivarista tai omakotitalosta, ne on tarkoitettu ainoastaan jo nuoruudessaan, heti siinä lukion jälkeen (lukiohan tietysti pitää järkevästi käydä) järkeviä urapäätöksiä tehneet voivat semmoisista haaveilla.

Tai vastaavasti järkevästi puolisonsa raha edellä valinneet.

Puuttumatta nyt siihen, miten prseestä on se, että nykysuomessa on vaikeaa elää tavallista, kivaa elämää, niin kyllähän tuo valaisee tätä menoa, missä vingutaan ajatuksesta, että pitäisi osata laittaa yhteiseen pottiin. 

Ja vielä henk koht kysymys: tahtoisitko sinä puolison, joka on valinnut sinut sen vuoksi, että sinun kanssasi on mahdollisuus asua kivassa rivarissa tai omakotitalossa`? Olisiko ok, että tämä myös heti treffailun alussa selväksi tehtäisiin?

No sinähän tässä puolison lompakon perustella valitset, jos vaadit paremman elintason kuin itse valitsemasi ammatti mahdollistaa..?

Ja kenenkään hyvätuloisen ei kannata valita puolisoa sen perusteella, että hän on mieleinen, vaan lompakon perusteella, koska ei halua kustantaa toiselle parempaa elintasoa...?

Eli pidetään nämä tuloluokat nyt erillään, kuten 100 v sitten tehtiin, niin ei tule näitä turhia harmeja. Lika barn leka bäst, se olisi hyvä jokaisen sisäistää.

Eiköhän kaikki ne, joille oma valittu elintaso riittää voi valita puolison muun kuin lompakon perusteella.

Toki, mutta sitten kun niin tekee, ei ole oikeutta asettaa sitä vähätuloisempaa halveksittuun asemaan, jossa toinen elää köyhyysrajalla kun itse tuhlaa vain itseensä. Siitähän tässä ketjussa on ollut koko ajan kyse!

Eli elää sitä itse sitä omaa valittua elämäänsä ja laittaa toinen elämään jotain muuta. Jos tällaiseen on halu, olisi parempi pysyä elämässä yksin sitä hyvää elämäänsä.

Miksi se toinen on itse valinnut elää köyhyysrajalla jos se ei elintasoksi kelpaa? Ja tietysti on niitä joille se ei ole oma valinta, tämä kysymys ei nyt koske heitä. Vaan niitä joilla on terve pää ja terve kroppa ja silti odottavat rahaa jonka eteen eivät itse tee mitään.

Kuinka moni ihminen valitsemalla valitsee elää köyhyysrajalla? On tietty elämäntaiteilijoita, joille raha ei merkkaa mitään ja ovat ihan tyytyväisiä dyykatessaan roskiksia, mutta kyllä mä väitän, että harvassa ovat he. Lisäksi he eivät suostuisi edes mihinkään rivitalokämppään muuttamaan, vaan vaatisivat puolisoa kanssaan ideologiaansa toteuttamaan tai hakevat puolisonsa sieltä samasta kommuunista.

Kyllä hyvä kuplassa elävä ystäväiseni niissä matalapalkkatöissä ollaan aivan muiden syiden vuoksi kuin valintojen. Lisäksi niissä just ei olla tumput suorana, että senkään takia niihin ei varsinaisesti ole tunku ihan väen vängällä ja isolla ryysiksellä. 

Joo, köyhyysrajasta puhuminen oli kyllä liioittelua (tosin en tuonut termiä itse tähän keskusteluun). Mutta perinteisesti matalasti palkattuihin ammatteihin hakeutuessa on tiedossa, mitä siitä maksetaan. Että sillä palkalla elintaso tulee olemaan vuokrakaksiota ja vanhaa Toyotaa. Jos halutaan talo ja Audi, niin miksi haetaan lähihoitajakouluun?

Toisin kuin joku vihjasi, minä en missään tapauksessa halveksi lähihoitajia. Se on raskasta alipalkattua työtä. Osa parhaista ystävistäni on lähihoitajia. Ja elää ihan perushyvää elämää kerrostalossa. Sen minä ymmärrän. Sitä en, että alunperin lainaamani kirjoittaja tuntui pitävän melko suuressa arvossa sellaista elintasoa, jonka ristiriita hänen palkkatasoonsa on täysin ilmeinen. Minun tuttavapiirissäni ne naiset jotka haluaa rahaa ja taloja ja Audeja tekee rahaa ja taloja ja Audeja. Ja ne loput elää ihan tyytyväistä karsitumpaa elämää. Kukaan ei odota puolison toteuttavan elintasohaaveita.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, että ne joiden mielestä tuollainen ajattelu on ihan okei, niin onko se yhtä okei molemmille sukupuolille? Voiko hyvästä elintasosta haaveilevat mies jättäytyä hanttihommiin ja odottaa rikkaan vaimon tarjoavan talon ja auton ja taskurahaa? Jos ei, niin miksi ei?

En siis puhunut itsestäni.

Ymmärrätkö ollenkaan, että ei tässä maailmassa istuta sohvalle miettimään, minne lähdetään opiskelemaan ja sitten vain lähdetään sinne? On ihmisiä, joiden on esim. peruskoulun jälkeen mahdollisimman pian pakko hakeutua töihin, koska kotiolot ovat semmoiset. Ymmärrän hyvin, että he eivät suunnittele hakevansa mahdollisesti useamman kerran jonnekin opiskelemaan, sitten opiskele monta vuotta ja hae työpaikkaa mahdollisesti monta kertaa (ei ole nykypäivänä ihan noin vaan otettu nekään). He menevät mahdollisimman nopeasti töihin, tadaa, matalapalkka-alalle. 

Tämä on vain yksi esimerkki, on muitakin, minkä vuoksi ihmiset eivät päättäväisesti suunnista audia ja insinöörejä kohti.

Jos taas sitten toisaalta, nyt voisin sanoa vähintäänkin kohtuullisesti tienaavana, sattuisin kiinnostumaan miehestä, joka työskentelee matalapalkka-alalla, tuskin omahyväisesti ajattelisin, että siinä se on tumput suorana odottanut, koska minä karautan audilla paikalle.

Se on ihan okei aloittaa matalaöalkkahommista. Niitä voi tehdä ensin vaikka muutaman vuoden ja sitten opiskella vaikka työn ohella. Ja näytä mulle opiskelija joka ei tee niitä matalapalkkahommia opiskelujen ohella ;)

Mä olin 3 talvea kouluavustajana, sitten aloin laskeskella että olen urani huipulla eikä sillä palkalla elätä kuin hädin tuskin itsensä, lapsia on ihan turha edes miettiä. Lueskelin muutaman illan silloista yhteisvalintaopasta ja palkkataulukoita, lainasin lukion yleisen fysiikan kirjat, harjoittelin pääsykokeisiin ja tadaa: 25 vuotta myöhemmin mä olen koneinsinööri ja tienaan 5 tuhatta. Piti silloinen poikakaveri heivata, hänen itsetuntonsa ei kestänyt sitä fysiikankirjaa samassa asunnossa. Nykyään mulla on mies, joka on jonkin verran kouluttautunut mutta päätyi ihan duunarihommiin. Ja meille kummallekin on ihan itsestäänselvää että aikuinen ihminen elättää itsensä ja lapsensa, ei ole ketään kenen suuntaan olla käsi ojossa kuin pieni lapsi.

Eli siis odotteliko miehesi sinua tumput suorana makselemaan elämäänsä? Sillä välin kun sinä ahkera hommasit itsellesi hyvän palkan?

Siitähän tässä oli kyse, että väitettiin ihmisten tahallaan hakeutuvan matalapalkka-aloille, koska odottelevat jonkun muun tulevan maksumieheksi. Ja oltu sitä mieltä, että tuskinpa ja tuskinpa niin teki sinunkaan miehesi.

Mutta voithan hänelle alkaa vihjailla, että vielä olisi aikaa alkaa opiskella, että olisitte sitten samalla tasolla eikä hän prinssinä loisisi kämpässänne.

Mä oon nyt poikkeus mutta musta rahat ei kuulu puoliksi. Toki suurempituloinen maksaa enemmän mutta ei suinkaan niin että kaikki rahat menee yhteen.

Ihan sama tienaaako nainen tai mies enemmän niin kyllä ihmisellä pitää olla oikeus käyttää rahojaan miten haluaa.

Esim näin.

Vaimo tienaa 6000

Mies 3000.

Vaimo maksaa 2/3 laskuista ja mies 1/3. Näin enemmän tienaavalle jää myös omaa käyttörahaa enemmän.

Jos toinen on hetkellisesti työtön tai vanhempainvapaalla niin sillon toki enemmän tienaavan maksuosuus on isompi.

Aika moni on vaatimassa kumppaninsa rahoja kun tienaa itse vähemmän, itse en kehtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1975 syntyneiltä ja sitä nuoremmilta viedään leskeneläke, sitä saa vain rajatun ajan.

2200 brutto palkalla eläke on nettona noin 1000 euroa. Jos omistaa mökin niin ei saa toimeentulotukea lääkkeisiin.

Ennen naiset pystyi maksamaan mökin kulut leskeneläkkeen avulla, mutta ei enää.

Pitäisikö veroista maksaa köyhille mökit? Lääkeomavastuu on jotain 600€ ja jos sitä ei kykene maksamaan, niin myy mökkisi ja kämppäsi.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyt poikkeus mutta musta rahat ei kuulu puoliksi. Toki suurempituloinen maksaa enemmän mutta ei suinkaan niin että kaikki rahat menee yhteen.

Ihan sama tienaaako nainen tai mies enemmän niin kyllä ihmisellä pitää olla oikeus käyttää rahojaan miten haluaa.

Esim näin.

Vaimo tienaa 6000

Mies 3000.

Vaimo maksaa 2/3 laskuista ja mies 1/3. Näin enemmän tienaavalle jää myös omaa käyttörahaa enemmän.

Jos toinen on hetkellisesti työtön tai vanhempainvapaalla niin sillon toki enemmän tienaavan maksuosuus on isompi.

Aika moni on vaatimassa kumppaninsa rahoja kun tienaa itse vähemmän, itse en kehtaisi.

Tuo esittämäsi on ihan ok. Monihan on esittänyt juuri kulujen jakoa suhteessa tuloihin.

Mutta en ole lukenut yhtään, ainakaan naisen kirjoittamaa kommenttia, missä on oltu vaatimassa kumppaninsa rahoja kun itse tienaa vähemmän.

Miehet kyllä ovat itkeneet, että kun naiset vie rahat.

ttu mitä kuraa. Kun ollaan naimisissa, niin kaikki on yhteistä, elämä yleensä. Älä herranjumala mene naimisiin, jos koet, että sun pitää tulosi/menosi piilottaa puolisolta. 

Ihan sama kumpi tienaa enemmän, rahat sekoittuu yhteiselle tilille ja sieltä se yhteinen elämä kustannetaan yhdessä, laskut, lasten menot, talousmaksut, autot, yhteiset lainat, lounaat tai mitä hyvänsä. 

Joten, mitä hemmettiä ihan oikeesti? "minä maksan tuon ja sinä tuon" mitä aktuaalista väliä, kuka maksaa ja mitä, jos elämä on päätetty yhdessä elää ja jakaa? 

Ja meillä tarina alkoi niin että vaimo tienasi enemmän, sitten mies, sitten vaimo, sitten mies opiskeli, sitten vaimo oli vanhempainvapaalla, sitten mies oli työtön, sitten mies tienasi enemmän...ja tasan mennään yhteisesti, vaikka toinen tienais neljä miljoonaa päivässä.

Ihan uskomaton minäminä kansakunta.

Ja vinkki; älä ny hemmetti sellasen kanssa suhteeseen ala, joka arvottaa rahan sun tai teidän yhteisen elämän edelle. On se sitte rikas tai köyhä, lusmu tai ahkera.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

Valitaan ura? Valitaan puoliso? No, niin kai sitä nykyään tehdään. Vaan kyllä se vähän tällaista vanhaa muijaa ihmetyttää ja vähän hymyilyttääkin. Ei sitä minun aikanani valittu mitään, vaan otettiin mitä saatiin, niin työt kun puolisotkin. Työssä vierähti melkein 45 vuotta, pari työpaikkaa ehti olla, viimeisessä olin liki 30v. Ensimmäisessä aviksessa meni 20 vuotta, toinen solmittiin eläkeiän kynnyksellä, sitäkin kestänyt jo yli 10v. Ensimmäisen kanssa oltiin pienituloisia molemmat, toinen tienaa enemoi kuin minä, mutta kummankaan kanssa ei rahasta ole riitaa tullut. Enpä tiiä oisko parempaa tullut jos olis ollut varaa valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nyt poikkeus mutta musta rahat ei kuulu puoliksi. Toki suurempituloinen maksaa enemmän mutta ei suinkaan niin että kaikki rahat menee yhteen.

Ihan sama tienaaako nainen tai mies enemmän niin kyllä ihmisellä pitää olla oikeus käyttää rahojaan miten haluaa.

Esim näin.

Vaimo tienaa 6000

Mies 3000.

Vaimo maksaa 2/3 laskuista ja mies 1/3. Näin enemmän tienaavalle jää myös omaa käyttörahaa enemmän.

Jos toinen on hetkellisesti työtön tai vanhempainvapaalla niin sillon toki enemmän tienaavan maksuosuus on isompi.

Aika moni on vaatimassa kumppaninsa rahoja kun tienaa itse vähemmän, itse en kehtaisi.

Tuo esittämäsi on ihan ok. Monihan on esittänyt juuri kulujen jakoa suhteessa tuloihin.

Mutta en ole lukenut yhtään, ainakaan naisen kirjoittamaa kommenttia, missä on oltu vaatimassa kumppaninsa rahoja kun itse tienaa vähemmän.

Miehet kyllä ovat itkeneet, että kun naiset vie rahat.

Tarkennan: miehet ovat itkeneet, että naiset haluavat lapsia, jonka jälkeen naiset vievät perheelle rahat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Että siis uravalinta kannattaakin tehdä sitä silmällä pitäen, että kykenee ostamaan itselleen mukavan talon lisäksi komean, hauskan puolison?

Tämä on kieltämättä raikas näkökulma asiaan! 

Toisaalta kun ne tylsät insinöörimiehet näin tekevät, he valittavat, että prkele kun siitä ei ole maksamaan 50/50. Että onko tämä nyt sitten siten, että naisten nimenomaisesti tulee harkita, onko heillä varaa komeaan, hauskaan puolisoon, vai miten tämä nyt olisi ymmärrettävä.

Ei. Vaan uravalinta kannattaa tehdä sen mukaan, että voi kustantaa itse itselleen haluamansa elintason. Silloin ei tarvitse valita puolisoa rahan perässä, vaan on vapaa valitsemaan rakkauden.

Kuten sanoin, se on ihan okei ettei arvosta rahaa ja materiaa. Nykyaikana oikeasti harvinaista ja ihailtavaa. Mutta se on minusta kummallista, että on rahan ja materian ja elintason perään - ja silti kouluttaudutaan tietoisesti matalapalkka-alalle. Minä voisin ihan hyvin ottaa vähemmän tienaavan puolison, mutta en puolisoa joka ajattelee noin. Ettei tarvitse ottaa mitään vastuuta omasta elämästä. Että kyllä sieltä tulee vastaan joku muu joka maksaa kaiken.

Valitaan ura? Valitaan puoliso? No, niin kai sitä nykyään tehdään. Vaan kyllä se vähän tällaista vanhaa muijaa ihmetyttää ja vähän hymyilyttääkin. Ei sitä minun aikanani valittu mitään, vaan otettiin mitä saatiin, niin työt kun puolisotkin. Työssä vierähti melkein 45 vuotta, pari työpaikkaa ehti olla, viimeisessä olin liki 30v. Ensimmäisessä aviksessa meni 20 vuotta, toinen solmittiin eläkeiän kynnyksellä, sitäkin kestänyt jo yli 10v. Ensimmäisen kanssa oltiin pienituloisia molemmat, toinen tienaa enemoi kuin minä, mutta kummankaan kanssa ei rahasta ole riitaa tullut. Enpä tiiä oisko parempaa tullut jos olis ollut varaa valita.

Näin se vaan nykyään on. Ihmiset oppivat ensin kotonaan, että vanhemmat kustantavat ihan kaiken, uutta pitää saada, vaikka vanhassa ei ole mitään vikaa, muillakin on, kaikilla on, mäkin tarviiiin. Sitten mennään ensimmäisiin asuntoihin, jotka yleensä ovat joko kokonaan tai ainakin isoksi osaksi vielä vanhempien rahoittamia ja vanhemmat rahoittavat elämää ylipäätään.

Siinä sitten valitaan, haluaako vähemmän palkatulle alalle, haluaako opiskella, haluaako reppureissata, mitä mä oikeastaan haluan. Puolisio katsellaan samalla tavalla, sopiiko toi mun skeneen nyt vai ei.

Sitten tehdään siihen pari muksua, ne on ihania, kavereillakin monella on ja mitä hittoa, mistä nämä rahat NYT otetaan, ei kai sentään MUN pussista??

Jäin vähän ihmettelemään, kun tuolla oli jokunen kommentti, jossa kerrottiin ettei edes tiedä eikä haluakaan tietää mitään puolisonsa raha-asioista.

Mitäs sitten, jos/kun puoliso yllättäen kuolee, tai joutuu pitkäksi aikaa toimintakyvyttömänä sairaalaan? Niin voi käydä nuorellekin ihmiselle. Puoliso on lähin omainen, ja hän joutuu tuossa tilanteessa huolehtimaan myös toisen raha-asioista.

Yksi juttu muuten, josta kannattaa pitää ajoissa huolta: ottakaa molemminpuolinen henkivakuutus, varsinkin jos on yhteisiä lapsia ja/tai asuntolainaa!

Minusta on myös aivan käsittämätöntä, että elettäis omissa rahoissa perheenä, etenkin jos on yhteisiä lapsia. Me rakennettiin ex miehen kanssa kaikki tyhjästä, kummallakaan ei ollut mitään kun tavattiin ja vuosien myötä tulot vaihtelivat. Aina  oli kaikki yhteistä, en voisi edes kuvitella muuta tapaa elää pitkässä liitossa. Ja siis itse olin pitkään se paremmin tienaava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ole edes millään mahdollista tilanne, että molemmat tienaavat täysin saman summan kuukaudessa.

Ei se toinen voi tosiaan niitä tuloja mistään taikoakaan.

Kun menee yhteen niin silloin aika moni tietää toistensa työn ja palkan, suunnilleen ainakin.

Miksi ei silllon jo ennen yhteenmuuttoa tasan maksamista vaativa avaa suutaan ja sano: se ei riitä minulle, mitä pystyt maksamaan yhteisiä kuluja. Sinun pitää mennä lisätyöhön tai vaihtaa työpaikkaa. Silloinkin kun lapsia tulee et voi jäädä kotiin ja joudut tekemään ainakin kahta työtä jos palkkasi on tuo mikä nyt.

En osallistu isommalla panoksella yhteisiin kuluihin missään nimessä, oli tilanne mikä oli perheessämme.

Silloin voisi vielä päättää haluaako muuttaa yhteiseen talouteen.

Tästä rahapolitiikasta pitäisi sen joustamattoman ihmisen pihua ehdottomasti jo etukäteen. Koska hän tietää menevänsä yhteen tietyntuloisen ja -ammattisen ihmisen kanssa. Jos se tulo määrä tai ammatti ei miellytä tai riitä niin suu auki.

Jälkeenpäin on turha märistä.

No jos sä ajattelet seurustellessa että puoliso maksaa teille omakotitalon, lasten kotihoidon ja sulle vielä shoppailurahaa, niin miksi sinä et avaa suutasi ja esitä toiveitasi ääneen?

.

Me tehtiin toisin, mietittiin mihin on varaa siten ettei kumpikaan ole kusessa jos jääkin yksin.

Minä, ilmeisesti hyväusloiunen ja dinosaurus nainen, ajattelen näin. Olen nyt vaikka lähihoitaja tai sairaanhoitaja tms.vastaavassa ammatissa oleva ihminen. Käyn töissä. Oletan, että maksamani ja ehkä jo etukäteen kertomani osuus on riittävä miehelle kun hän tietää ammattini. Ei tule pieneen mieleenikään, että mies alkaa tästä itkeä. Itsehän minut on valinnut ja halunnut.

Tai jos alkaa niin jää itkemään yksin minun puolestani.

Olen ammatti-ihminen ja ihan järkevä raha-asioissa, se pitää riittää. En kuuntele mollaamista tai rutinaa. Rahasta silloin kun siihen ei ole aihetta.

Meitä on tuhansia ja taas tuhansia vastaavia perheellisiä naisia jotka ovat parisuhteessa ja myös monilla lapsia. Useat näiden perheiden miehet ovat tavallisissa ammateissa, mutta palkka on heillä suurempi, johtuen kun miesten palkat ovat suuremmat. Näihin palkka-asioihin nyt tuskin yksittäinen, parisuhteeseen menevä nainen voi isommin itse vaikuttaa.

Koska tunnen siis muita vastaavia pariskuntia ja perheitä kuin minä ja ehkä tuleva mieheni, jotka asuvat omakotitalossa, ihan ok rivarissa tai kunnollisessa kerrostalossa niin oletan, että meilläkin on mahdollisus siihen samaan tasoon. Miten ihmeessä he pärjäåvät ellemme me, kaksi kuitenkin työssäkäyvää ihmistä pärjää? Miksi minun tai meidön täytyisi asua jossain loukosaa?

Ei minun mieleeni tule, että itse ensimmäisenä olen sanomassa, että kyllä voimme asua yksiössä tuolla halvalla aluella ettei vaan tule ikäviä yllätyksiä. Senhän näkee sitten ja asiat kyllä järjestyvät.

Mites jos tuleva mieheni jo asuu mukavasti ja suhteellisen tilavasti hyvällä aluella? Pitääkö minun sitten ensimmäisenä ehdottaa, että ehei, en muuta siihen kun haluan, että asumme minun tulojeni tasoisessa asunnossa. Kerrostaloon! Tuskin mies siihenkään suostuu.

Ehei, se on ihan puppua ja höpönlöpöä, että pitäisi asua alempitasoisen mukaan. Jos varaa on mukavampaankin. Eikä niin myöskään toimita. Tulot lasketaan yhteen ja silloin on varaa muuhunkin kuin ihan kaikkein halvimpaan. Oli se sitten asunto, lomamatkat, auto, ruoka jne.

En usko, että moni mies tosipaikan tullessa missään nimessä suostuusi köyhäilemään vain siksi, että ei maksa yhtään enempää kuluja. Ovat he sen verran mukavuudenhaluisia ja ylpeitäkin. Joku roti sentään.

Täällä vauva-palstalla tietysti on miehiä jotka kiljuen innosta asuvat yksiössä ja katselevat vastapäistä tiiliseinää perheensä kanssa. Vaikka voisivat ihan hyvin asua mukavasti ja viihtyisästi.

Tässä kiteytyy aika hyvin se, millaista ajatusmaailmaa minä en tajua. Itse hakeuduttu matalapalkka-alalle vaikka unelmoidaan kivasta rivarista tai omakotitalosta. Miksi? Eikö olisi ollut helpompi hakeutua alalle, jolla on mahdollista saavuttaa tuo elintaso ihan itse? Silloin ei tarvitse miestäkään valita kukkaron perusteella vaan voi ottaa vaikka sen komean palomiehen tai poliisin JA silti saada kivan talon. Lähihoitajan pitää valita joko se palomies ja kerrostalokaksio tai tylsä insinööri ja talo. Vrt lääkärinainen voi saada poliisin ja talon (tai insinöörin ja tosi ison talon).

Eri juttu jos ei oikeasti arvosta materiaa ja on tyytyväinen vaatimattomaan elintasoon. Sellaista minä arvostan suuresti. Mutta se että arvostetaanko materiaa ja elintasoa eikä tehdä itse näiden eteen mitään - sitä en vaan tajua.

Ei naiset tahallaan "hakeudu matalapalkkaisiin töihin" vaan on niin, että naisten palkat ovat alhaisempia. Myös työn tarjonta vaikuttaa. Lähihoitajille, sairaanhoitajille jne. on töitä miltei missäpäin Suomea vain.

Miksi kouluttautua ammattiin A: mihin ei tunne kiinnostusta, B: ei ole töitä, C: opiskelupaikkoihin on niin paljon hakijoita, että vaikeaa päästä. Mieluummin opiskelee selkaisen ammatun jossa pääsee melko nopeasti työn syrjään kiinni.

En tiedä minkätason ihminen itse olet. Minun tuttavapiirini koostuu juuri näostä tavallisista, työssäkäyvistä ihmisistä. Niitäkin täytyy olla, ei Suomi muuten pyöri jos kaikki olisivat professoreja ja tutkijoita.

Taas väärin, ei ne naiset (lähihoitajat, sairaanhoitajat, joita tunnut halveksivan) yksin niitä omakotitaloja tai rivareita halua,

Yritin juuri selittää, että ne miehet aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin, tykkäävärt asua omakotitalossa tai ylipäätn viihtyisästi ja niin, että tilaa on sopivasti omaan tilanteeseen.

Miten sait nyt taas väännettyä niin, että ne pienipalkkaiset naiset haaveilevat yksin. Meillä ja monella muulla ystävä- ja tuttavapiirissä asumismuoto on molempien yhteinen päätös.

Juuri kuten oerroin: talouden rahat lasketaan yhteen, lasketaan kuinka paljon kumpikin pystyy kuluihin osallistumaan. Niin, että jää kuutenkin myös omaa rahaa kummallekin. Myös niin, että joskus pystyy jotain kivaa perheenä tekemään.

Ei asuminen tai ylipäänsä mikään asia parisuhteen yhteisesstaloudessa ole vain toisen haave tai unelma. Minun maailmassani ne ovat yhteisiä. Toki voi olla omiakin, mutta ne, olivat mitä olivat, keskustellaan ja hankitaan niin, ettei toinen saa mitä mielii ja toinen ei oikeastaan mitään muuta kuin maksaa kuluja.

En myöskään tiedä millaisissa ympyröissä pyörit, mutta minun maailmassani on ihan yleistä, että asunto hankitaan perheen mukavuutta ja viihtyvyyttä ajatellen. Ei niin, että jos toinen on lähihoitaja tai vastaava ja toisella hiukan parempi palkka niin asutaan silloin jossain murjussa.

Minun tuttavapiirini miehet eivät edes siihen suostuisi.

He pitävät luonnollisena osallistua suuremmalla panoksella, että KOKO PERHEELLÄ on hyvä olla.

Mielestäni on turha vetää, että täytyy asua sellaiisessa missä pärjää yksin. Miksi ihmeessä. Kun kerran ei ole yksin ja on perheellinen ihminen. Parisuhteessa ihminen ei ole enää yksin.

Aika vieras ajatus, että minä asuisin kuin sinkku vaikka minulla on mies ja lapset.

Samoin, että jos mies olisi pienempituloinen niin asuisimme koko perhe miehen poikamiesboksissa. Vain jonkun tyhmän petiaatteen takia.

Älytöntä. Perheenä asutaan kuten perheet asuu. Sinkkuna asutaan kuten sinkku asuu. Senhän sanoo jo järkikin.

Periaatteita voi olla, mutta pelkän periaatteen vuoksi ei kannata lyödä päätään seinään.

Miehet tosiaan haluavat ilmeisesti elää parisuhteessa kuin poikamies. Ja vaativat myös naistaan elämään niinkuin miestä ei olisi olemassa.

Täh? Siis eihän kukaan pakota sinua mainitsemiisi ammatteihin vain siksi että olet nainen? Nyt on 2022, ihan vapaasti sinäkin voit hakeutua miesvaltaiselle alalle jos haluat rahaa ja mammonaa. Ja itseasiassa osa perinteisesti kovapalkkaisiksi mielletyistä ammateista on nykyisin naisvaltaisia, mm. juristi ja lääkäri.

Ok. Kerrotko nyt, minne voin ilmoittautua, koska haluan hakeutua juristin alalle? . Mä olen myös valmis jättämään nämä sairaanhoitajan työt todellakin.

Kiitos tiedosta, tulee todelliseen tarpeeseen!

Ilmottaudu oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Tai ota edes sisäänpääsyvaatimuksista selvää ja toimi sen mukaan että saat ne täytettyä.

Ei sinne niin vaan ilmoittauduta.

6 L ylioppilaatkin pyrkivät 4-6 kertaa ennenkuin pääsevät, moni luovuttaa tai hakee Viron puolelle koska siellä on helpompi päästä sisään. Vain muutama pääsee ensiyrittämällä sisään. 6v on pitkä aika haahuilla elämässä vain odottaen sitä opiskelupaikkaa! 

Eikä ihan keskiverrolla todistuksella kannata edes yrittää. Esim itse olin ihan surkea koulussa (C paperit, 6,7 ka päästötodistuksessa). Opiskelin kaupallista alaa vasta 30+v:nä koska perustimme perheen parikymppisinä eikä todellakaan ollut varaa opiskeluun. Aikuisena olen ollut 5% parhaiden joukossa kaikissa palikkatesteissä joten älyssä ei ollut mitään vikaa. Silti en usko että olisin suoriutunut oikiksen pääsykokeesta. 

Vierailija kirjoitti:

Jäin vähän ihmettelemään, kun tuolla oli jokunen kommentti, jossa kerrottiin ettei edes tiedä eikä haluakaan tietää mitään puolisonsa raha-asioista.

Mitäs sitten, jos/kun puoliso yllättäen kuolee, tai joutuu pitkäksi aikaa toimintakyvyttömänä sairaalaan? Niin voi käydä nuorellekin ihmiselle. Puoliso on lähin omainen, ja hän joutuu tuossa tilanteessa huolehtimaan myös toisen raha-asioista.

Yksi juttu muuten, josta kannattaa pitää ajoissa huolta: ottakaa molemminpuolinen henkivakuutus, varsinkin jos on yhteisiä lapsia ja/tai asuntolainaa!

Olet oikeassa, aina kannattaa olla paperiasiat kunnossa. Meillä on keskinäinen hoitotestamentti, eli jos toinen on estynyt sairauden vuoksi hoitamaan asioita, toinen voi sen tehdä.

Meillä ei ole lapsia, joten perimystilanteesssa ei tule ongelmia.

Meillä on aina ollut omat rahat, mutta enemmän tienaava on tietysti maksanut enemmän yhteisiä menoja. Käyttörahaa molemmille jää yhtä paljon, sen käyttöön toisella ei ole mitään sanomista.

Vierailija kirjoitti:

ttu mitä kuraa. Kun ollaan naimisissa, niin kaikki on yhteistä, elämä yleensä. Älä herranjumala mene naimisiin, jos koet, että sun pitää tulosi/menosi piilottaa puolisolta. 

Ihan sama kumpi tienaa enemmän, rahat sekoittuu yhteiselle tilille ja sieltä se yhteinen elämä kustannetaan yhdessä, laskut, lasten menot, talousmaksut, autot, yhteiset lainat, lounaat tai mitä hyvänsä. 

Joten, mitä hemmettiä ihan oikeesti? "minä maksan tuon ja sinä tuon" mitä aktuaalista väliä, kuka maksaa ja mitä, jos elämä on päätetty yhdessä elää ja jakaa? 

Ja meillä tarina alkoi niin että vaimo tienasi enemmän, sitten mies, sitten vaimo, sitten mies opiskeli, sitten vaimo oli vanhempainvapaalla, sitten mies oli työtön, sitten mies tienasi enemmän...ja tasan mennään yhteisesti, vaikka toinen tienais neljä miljoonaa päivässä.

Ihan uskomaton minäminä kansakunta.

Ja vinkki; älä ny hemmetti sellasen kanssa suhteeseen ala, joka arvottaa rahan sun tai teidän yhteisen elämän edelle. On se sitte rikas tai köyhä, lusmu tai ahkera.

Ikävä kyllä naiset vaativat naimisiin meno ja jos mies halua olla yksin se naisen tahto on toteutettava sekä naiset loukkaantuvat avioehto keskustelusta. Naiset vaativat lapsia. Naiset vaativat parempaa elintasoa kun miehelle kelpaisi matalampi. Naiset haluavat tuhlata rahaa turhiin pinnallisiin sisustus asioihin joita ilmankin pärjäisi. Naiset haluavat kuluttaa rahaa ja mies haluaa säästää jonka jälkeen naiset syyttävät miestä pihiksi

Tässä keskustelussa nyt nuoremmat ihmiset sekoittavat deittailun tai tapailusuhteen pitkään parisuhteeseen ja perheen perustamiseen vakavassa mielessä

Kun suhde on deittailu- tapailu- tai siinä vaiheessa missä ei ole vielä päätetty vakiintumisesta niin silloin ei ole tietenkään järkevää sekoittaa omia ja toisen rahoja. Kumpikin maksaa keskimäärin omat kulunsa. Jos haluaa ilahduttaa niin voi kustantaa toiselle jotain mieleistä.

Mutta kun on vakituinen parisuhde j8ka on kestänyt vuosia, asutaan yhdessä, joillakin on lapsiakin niin täytyy erottaa tämä jostain tapailusuhteesta.

Minulle tulee nyt vahvasti se kuva, että ne ihmiset, jotka eivät millään ymmärrä kulujen jakamista tulojen suhteessa, jopa pystyisivät elämään kahta eri tasoista elämää, puhuvat melko rumastikin naisista jne. eivät ole olleet itse vakavassa tai pitkässä parisuhteessa.

He näkevät nyt nämä asiat jotenkin kovin kapeasta perspektiivistä. Jos olisivat eläneet parisuhde- ja perhe-elämää ymmärtäisivät sen dynamiikan, sitoutumisen, että silloin eletään ihan eri tasoisessa ihmissuhteessa kuin tapailusuhde saati jotkut tinderdeitti-kokemukset.

Silloin ollaan tosissaan sen ihmisen kanssa, tunnetaan yhteenkuuluvaisuutta, rakkautta ja puhalletaan yhteen hiileen. Eletään sitä todellista ja elämänmakuista elämää. Silloin ei kiusata ja alisteta toista. Oli sitten hänen ammattinsa tai tulotasonsa mikä tahansa. Hän on eri elämäntilanteissa oma, rakas elämänkumppani jolle haluaa hyvää.

Mun uusi mies on hyvin varakas ja isotuloinen. Minulla ei olisi mahdollisuutta asua miehen luona, jos maksaisin puolet kuluista. Mies sanoo, että hänen puolestaan voisin jäädä töistä pois, tehdä vaikka hänelle vähän töitä, koska minun palkkani ei hetkauta talouttamme mihinkään suuntaan. Mutta tykkään työstäni, joten en ole jäämässä pois.

Mutta olen toki myös "hyötynyt" hänestä, esimerkiksi matkustellessa. Emme jää lasteni kanssa tekemään ruokaa itse, jos hän lähtee omiensa kanssa syömään tai emme majoitu eri hotelleissa. Mies ajattelee, että raha ei tuo onnea vaan ihmiset ympärillä ja hän haluaa tehdä asiat minun kanssani ja perheenä. 

Enkä kyllä hypännyt hänen kelkkaansa rahan takia. Kipuilin raha-asiaa tosi pitkään, puhuin ystäville, etten voi alkaa hänen kanssaan, koska on niin rikas, häpesin ajaa hänen hienolla autollaan jne. Mutta ekasta illasta lähtien meillä oli yhteys, mitä ei ole ollut koskaan kenenkään muun kanssa.