Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tuo elintason lasku tosiaan käytännössä tapahtuisi. Jos on molemmat olleet töissä ja toinen joutuukin työttömäksi esimerkiksi.

Jos on oma asunto hankittu, lainaa ja pakolliset asumiskulut. Myydäänkö se asunto sitten heti pois kun parempituloinen ei suostu maksamaan enempää kuin toinen. Ja työttömän tuloilla plus siihen suhteututuilla parempituloisen osuudella ei pysty entisentasoisia kuluja maksamaan?

Tai jos on ollut kaksi autoa töiden takia, nyt sitten kiireesti myydäänkin toinen auto pois kun alennetaan elintasoa. Sitten työtön saisikin töitä, muttei ole autoa mitä vaaditaan töihin menoon. Voiko toista auto ostaa kun työtön saa palkan vasta myöhemmin, mutta auto tarvitaan heti. Kun parempituloinen ei halua osallistua auton ostoon.

Aika vaikeaksi menee varsinkin pitkässä suhteessa.

Monet varmaan ajattevat tätä ehdottomuuttaan kun suhde on alkamassa ja muutetaan vasta yhteen. Ei ole mitään yhteisikäytäntöjä tai yhteisiä vastuita, esim. Yhteistä asuntoa ja sen kuluja.

Pitääkö asuntovelka sitten vaan lopettaa ja asunto myydä vaikka varaa olisi se pitää, mutta toisella (vaikka väliaikaisesti) huonompi palkka tai muu tulo?

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Mulla on 20 tonnin auto, miehellä kuuden. Jos mä jään työttömäksi, mun ansiosidonnainen on enemmän kuin miehen palkka. Koti on jo velaton joten sen suhteen ei hätää, siinä menot on 250//kk yhteensä . Aika nopeaan vaihtaisin autoni johonkin muutaman tonnin menopeliin, vie ehkä enempi bensaa muttei tarvitse kaskoa eikä kalliita valohoitoja takuun vuoksi. Eli ilmanmuuta kulukarsintaa ennenkuin ansiosidonnainen loppuu.

Mikä kaikkein hienointa, niin miehen ei tarvitse luopua mistään tai kiristää vyötään mun työttömyyden vuoksi.

No silloinhan tämä keskustelu ei tosiaan koskekaan juuri teitä.

Miksi vastasit kun kerran asia josta keskustellaan ei liippaa teidän elämäänne.

Tai toki saa vastata, mutta ei tuo mitään lisäarvoa tai näkökulmaa aiheeseen.

Kunhan pääsit kehumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Mutta kun eihän hän niitä vaatisi ellei toinenkin niitä haluaisi. Ei ole paremman elintason vaatimista se, että haluaa molempien osallistuvan kykyjensä mukaan. Että haluaa elää kuin perhe. Oikeasti isoin ongelma ei edes ole raha, vaan periaate: jos ollaan perhe niin ajatellaan perheen etua, yhteistä etua. Ei sitä, että toinen nyt haluaa hyötyä jotenkin. Eletään sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa.

Ei ole paremman elintason vaatimista, että vaatii sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa, ja se elintaso on parempi kuin oma tulotaso mahdollistaisi? Siis tietysti se on paremman elintason vaatimista, haloo hei. Se, että perhettä ja rakkautta käytetään tekosyynä tällaisiin hyötymisvaateisiin ei asiaa muuta hyväksyttävämmäksi, päinvastoin. Jos rakastaisi, niin rakastaisi ilman hyötyäkin.

Ja jos rakastaisi, ei ajattelisi jotain hyötymistä vaan yhteistä hyvää.

Mutta silti se pienempituloinen saa vaatia hyötymistä? Miksi vain toinen saa ajatella sitä?

Itsekkyys raha-asioissa indikoi myös itsekkyyttä muissa asioissa. Jos toinen ei ole valmis jakamaan omastaan yhtään niin miettisin välittömästi onkohan se valmis kestämään niitä vastoinkäymisiä muutenkaan. Ns. rusinat pullasta-tyyppi.

No ihan samaa mieltä minä olen niistä, joille se raha on rakkauden merkki ja ehto. Juuri tuosta "jos et maksa olet itsekäs etkä rakasta". Minusta sekin ajatusmalli on tosi kaukana pyyteettömästä aidosta rakkaudesta. Vrt itse olen ollut suhteessa, jossa pienempituloinen itse halusi maksaa puolet. Sellaiselle on ilo tarjotakin.

Itsehän tässä ehtoja ja rakkauden merkkejä näytät vaativan. Et olisi maksanut ihan omasta hyvästä sydamestäsi tai oikeudenmukaisuuden mukaan?

Vaan kun pienempituloinen halusi itse maksaa niin sitten "ilolla tarjosit". Hän läpäisi testisi. Vallankäyttöä tuokin.

Rakkautta ei minun mielestäni. Rakkaus ei testaa eikä aseta ehtoja näinkään päin.

Jos kerran ei voi mielestäsi toiseenkaan suuntaan.

Nämä ovat ihan luonnekysymyksiä. Toinen maksaa parempituloisena isomman osan itsestäänselvästi, ei edes kehtaisi vaatia puolia. Ilmoittaa tai ei ilmoita se pienituloinen maksavansa puolta.

Ei edes mieti moista.

Miksi sen epäitsekkään varakkaan pitäisi ottaa itsekeskeinen kumppani? Eikö se ole ihan okei, että ihminen joka ei vaadi joka asiassa itselleen maksimihyötyä haluaa kumppanin joka ajattelee samoin? Jotkut varmasti maksaa kyselemättä ihan kaiken, ja osa näistä päätyy yhteen sellaisten kumppaneiden kanssa jotka eivät olisi ilman rahallista hyötyä heitä huolineet.

Se on ihan okei, että joustava ihminen jolle raha ei ole parisuhteen ykkösprioriteetti haluaa kaltaisensa ihmisen. Haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään eikä rahapussina.

Ja lisään vielä, etten oikein ymmärrä mitä vallankäyttöä tuo sinusta on. Minusta olisi ollut kerrassaan absurdia, että aikuinen keskituloinen ihminen ei olisi ajatellut maksavansa osuuttaan kaksion vuokrasta. Ei minulla olisi ollut sellaisen kanssa mitään yhteistä. En minäkään osaa ajatella niin, että parempituloisen pitää maksaa minulle tai ei rakasta. Minä olen tyytyväinen elintasooni tällaisena ja rakkaus riittää ihan rakkautena, ei sen tarvitse hyödyttää rahallisesti tai nostaa elintasoa. En minä tarvitse tämän enempää. Ja kyllä, arvostan ihmisessä sitä että on samalla tavalla sinun taloutensa kanssa eikä koko ajan halua enemmän ja lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.

Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.

Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.

En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen.  Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?

En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.

Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.

Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.

Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.

Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.

Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.

Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?

Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.

Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?

No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.

Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Tämä ko. penituloinen nainen maksoi oman osuutensa kyllä, sen minkä pystyi, ei elänyt miehen rahoilla kokonaan. Mutta mies ei tyytynyt siihen vaan haukkui loiseksi silti.

En puhunut niistä naisista jotka elävät kokonaan miehen rahoilla, tuskin he ovatkaan tässä ketjussa niitä huonosti kohdeltuja.

Ja olen kyllä sitä mieltä, että naiset kyllä saattisivat kertoakin tuon kertomasi seikan. Ainakin he puhuisivat asiallisempaa kieltä.

Ei myöskn poista toisenn ihmisen törkeyttä se, että kertoo jonkun omasta mielestään vastaavan asian.

Miksi sitten hyvätuloiset miehet öyhöttävät kyllä täällä. Mutta naapurien, ystävien ja sukulaisten silmissä ovat pulmusia puhtain kauloin. Miksi ei voi sanoa samaa kuin täällä ketjussa?

Jos siinä ei ole mitään hävettävää?

Itse olisin kyllä niin mulkku nainen, että jos minun mieheni kiusaisi ja käyttäisi valtaa rahan kautta (olisi siis itse mulkku) niin kertoisin sen kyllä suoraan sukulaisille yms, en kiillottaisi yhtään miehen kilpeä.

Tietenkin sen jälkeen hakisin avioeroa.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

No minulla on kyllä mennyt niin päin, että ne kaverit on ihan itse sanoneet puolisoani loiseksi. En kylläkään ole mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.

Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.

Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.

En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen.  Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?

En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.

Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.

Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.

Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.

Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.

Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.

Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?

Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.

Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?

No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.

Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...

No riippumatta työmatkoista, niin kyllä se on minusta ihan okei että kahden auton perheessä paremmin tienaavalla on se parempi auto. Kai se koulutus ja kenties ylityötkin saa jossain mukavuudessa näkyä. Se kyllä tuntuisi oudolta, että nelihenkinen perhe eläisi kaksiossa. Mutta en rehellisesti tajua miten sellainen tilanne edes tulee. Kai sitä nyt ekan lapsen kohdalla jo huomataan liian pieneksi? Miksi tehdään toinen lapsi liian pieneen kämppään?

Vierailija kirjoitti:

Entä kun kyse on omaisuudesta eikä palkasta? Meillä miehellä on tilillään 500 000 ja minulla 150 000. Meille tämä ei ole ongelma, mutta miten nämä tiukan jaon ihmiset asian näkevät?

Toisen omaisuus ei kuulu toiselle, mutta yhteisen asunnon osto lienee paikka missä näistä joutuu keskustelemaan.

Olen ollut suhteessa pienipalkkaisen kanssa, jolla oli satojen tuhansien peritty omaisuus, jota hän vahti kuin haukka. Mutta yhteisen asuntomme hän olisi kuitenkin halunnut ostaa palkkojen suhteessa.

Onko oikeudenmukaista että parempipalkkainen joutuu ottamaan satoja tuhansia lainaa, vaikka parempipääomaisella olisi suoraan tämä ja ylikin laittaa asuntoon? Minusta ei ja en siksi tuhon lähtenytkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.

Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa

Vierailija kirjoitti:

Ite kyllä syön pihviä, vaikka muijalla ei olisi varaa omaan pihviinsä. Syököön vaikka hernekeittoa.

En rupea aikuista ihmistä elättämään ja paapomaan.

Jos meillä olisi tuo tilanne, niin ok. Jatkossa mies saisi ostaa ja tehdä pihvinsä ja siivota jäljet. Minä en aikuiselle ihmiselle ruokaa rupea laittamaan. Kun ruokailut eriytetään, niin säästäisin siinä hurjasti, kun nyt ruokakulut on puolitettu. Miehen ruokiin menee minulla enemmän aikaa ja rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.

Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa

Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.

Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.

Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.

En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen.  Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?

En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.

Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.

Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.

Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.

Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.

Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.

Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?

Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.

Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?

No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.

Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...

No riippumatta työmatkoista, niin kyllä se on minusta ihan okei että kahden auton perheessä paremmin tienaavalla on se parempi auto. Kai se koulutus ja kenties ylityötkin saa jossain mukavuudessa näkyä. Se kyllä tuntuisi oudolta, että nelihenkinen perhe eläisi kaksiossa. Mutta en rehellisesti tajua miten sellainen tilanne edes tulee. Kai sitä nyt ekan lapsen kohdalla jo huomataan liian pieneksi? Miksi tehdään toinen lapsi liian pieneen kämppään?

Kahden auton perheessä turvallisempi auto kuuluu sille, joka kuskaa lapsia ja sitten sille, jolla on vaarallisempi työmatka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.

Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa

Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.

Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Mutta kun eihän hän niitä vaatisi ellei toinenkin niitä haluaisi. Ei ole paremman elintason vaatimista se, että haluaa molempien osallistuvan kykyjensä mukaan. Että haluaa elää kuin perhe. Oikeasti isoin ongelma ei edes ole raha, vaan periaate: jos ollaan perhe niin ajatellaan perheen etua, yhteistä etua. Ei sitä, että toinen nyt haluaa hyötyä jotenkin. Eletään sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa.

Ei ole paremman elintason vaatimista, että vaatii sellaista elintasoa johon on yhdessä varaa, ja se elintaso on parempi kuin oma tulotaso mahdollistaisi? Siis tietysti se on paremman elintason vaatimista, haloo hei. Se, että perhettä ja rakkautta käytetään tekosyynä tällaisiin hyötymisvaateisiin ei asiaa muuta hyväksyttävämmäksi, päinvastoin. Jos rakastaisi, niin rakastaisi ilman hyötyäkin.

Ja jos rakastaisi, ei ajattelisi jotain hyötymistä vaan yhteistä hyvää.

Mutta silti se pienempituloinen saa vaatia hyötymistä? Miksi vain toinen saa ajatella sitä?

Itsekkyys raha-asioissa indikoi myös itsekkyyttä muissa asioissa. Jos toinen ei ole valmis jakamaan omastaan yhtään niin miettisin välittömästi onkohan se valmis kestämään niitä vastoinkäymisiä muutenkaan. Ns. rusinat pullasta-tyyppi.

No ihan samaa mieltä minä olen niistä, joille se raha on rakkauden merkki ja ehto. Juuri tuosta "jos et maksa olet itsekäs etkä rakasta". Minusta sekin ajatusmalli on tosi kaukana pyyteettömästä aidosta rakkaudesta. Vrt itse olen ollut suhteessa, jossa pienempituloinen itse halusi maksaa puolet. Sellaiselle on ilo tarjotakin.

Itsehän tässä ehtoja ja rakkauden merkkejä näytät vaativan. Et olisi maksanut ihan omasta hyvästä sydamestäsi tai oikeudenmukaisuuden mukaan?

Vaan kun pienempituloinen halusi itse maksaa niin sitten "ilolla tarjosit". Hän läpäisi testisi. Vallankäyttöä tuokin.

Rakkautta ei minun mielestäni. Rakkaus ei testaa eikä aseta ehtoja näinkään päin.

Jos kerran ei voi mielestäsi toiseenkaan suuntaan.

Nämä ovat ihan luonnekysymyksiä. Toinen maksaa parempituloisena isomman osan itsestäänselvästi, ei edes kehtaisi vaatia puolia. Ilmoittaa tai ei ilmoita se pienituloinen maksavansa puolta.

Ei edes mieti moista.

Miksi sen epäitsekkään varakkaan pitäisi ottaa itsekeskeinen kumppani? Eikö se ole ihan okei, että ihminen joka ei vaadi joka asiassa itselleen maksimihyötyä haluaa kumppanin joka ajattelee samoin? Jotkut varmasti maksaa kyselemättä ihan kaiken, ja osa näistä päätyy yhteen sellaisten kumppaneiden kanssa jotka eivät olisi ilman rahallista hyötyä heitä huolineet.

Se on ihan okei, että joustava ihminen jolle raha ei ole parisuhteen ykkösprioriteetti haluaa kaltaisensa ihmisen. Haluaa tulla rakastetuksi omana itsenään eikä rahapussina.

Ja lisään vielä, etten oikein ymmärrä mitä vallankäyttöä tuo sinusta on. Minusta olisi ollut kerrassaan absurdia, että aikuinen keskituloinen ihminen ei olisi ajatellut maksavansa osuuttaan kaksion vuokrasta. Ei minulla olisi ollut sellaisen kanssa mitään yhteistä. En minäkään osaa ajatella niin, että parempituloisen pitää maksaa minulle tai ei rakasta. Minä olen tyytyväinen elintasooni tällaisena ja rakkaus riittää ihan rakkautena, ei sen tarvitse hyödyttää rahallisesti tai nostaa elintasoa. En minä tarvitse tämän enempää. Ja kyllä, arvostan ihmisessä sitä että on samalla tavalla sinun taloutensa kanssa eikä koko ajan halua enemmän ja lisää.

No joo, sinä puhut keskituloisesta ihmisestä ja kaksion vuokrasta, toki silloin voikin maksaa puolet. Koska oletettavasti kummallakin jää silti rahaa omaan käyttöön.

Ihan ymmärrettävää. Teillähän EI eletkahden elintason elämää. Toinen ON pienempituloinen, muttei pienituloinen.

Mutta tässä ketjussa kait tarkoitetaan yleensä niitä tapauksia, joissa toisella on huomatravasti suurempi palkka ja toisella pieni palkka. Jos pienemipalkkainen maksaisi puoliksi kaiken niin hänelle ei jäisi oikeastaan omaa rahaa silloin.

Kaksioitakin on monen hintaisia tai jos asuu omakotitalossa. Riippuu myös paljon adumiskulujen suuruudesta.

Ei voi yleistää kaikkia samaan nippuun. Nämä ovat hyvinkin perhe- ja yksilökohtaisia asioita.

Tottakai minäkin keskipalkkaisena pystyisin maksamaan puolet tästä kaksion vuokrasta jos tähän nyt muuttaisi mies minun asuntooni. Koska maksan vuokran nyt yksinkin.

Mutta näistä meidän ja sinun ko. tapauksista tuskin tuleekaan polemiikkia tai rahastusmeininkiä tai itsekkyyttä esiin.

Pitää erottaa keskustelussa ne tapaukset joissa tasan puoliksi maksaminen ei aiheuta eri-arvoista elämää niistä joissa näin tapahtuu.

Mun hyvätuloinen ex muutti luokseni mun ostamaan taloon, mutta ei halunnut  lunastaa siitä mitään, eikä myöskään ostaa yhteistä kämppää. Ei myöskään remontoida - ei siis tehdä mitään eikä hankkia mitään. Halusi myydä mun auton, koska hän halusi huolehtia autojen huollot, mutta ne piti olla omia. Minä sain vanhan ja kämäsen auton, hän hyvän ja uudehkon. Minä kuljetin lapset, sillä hänen uudehkoa ei saanut liata. Maksoin toki itse bensat ja vakuutukset - myös hänen ylimääräiseen autoonsa, koska oli senkin ujuttanut vakuutuksiini, eikä suostunut tilannetta muuttamaan.

Lapsia kyllä hoiti ja ruokaa osti, mutta ei katsonut että hänen asuminen mitenkään olisi maksullista tai aiheuttaisi kuluja, saati että isänä olisi mitenkään vastuussa lasten asumisjärjestelyistä. Eikä toki lomailuista tai lastenvaatteista tms. En minäkään p.a. ole, ihan hyvissä hommissa keskitason tuloilla, mutta silti hän tienasi tuplat. Reilut 10 vuotta lasten syntymän jälkeen jaksoin tätä työnjakoa, jossain vaiheessa oli todettava, että keskustelut eivät tulosta tuota. Eikun heippa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.

Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.

Täh, etkö ole lukenut tätä ketjua? Juurihan vastasin viestiin jossa vaadittiin menojen jakamista tulojen suhteessa. Kuten selitin, sehän on käytännössä omaa tulotasoa paremman elintason vaatimista.

En näe asiaa ihan noinkaan. Mun mielestä ei ole hirveän suurta eroa niiden periaatteiden välillä, joissa kustannukset mitoitetaan siten, että ne jaetaan euromääräisesti tasan vs. esimerkiksi siten, että molemmat sijoittaa 50% tuloistaan yhteiseen talouteen.  Varsinkaan, jos tuloerot ei ole monen tonnin luokkaa. Jos tuloerot taas on monen tonnin luokkaa, mikä on todennäköisyys sille, että suurempituloinen haluaa elää pienempituloisen tulojen mukaan?

En minäkään näe näissä suurta eroa. Mutta vain toista niistä käytetään ketjussa yleisesti merkkinä rakkauden puutteesta. Minusta kumpikin tapa on hyvä ja useimmiten reiluin lienee jossain välimaastossa. Mutta pidän aina epäterveenä lähtökohtana sitä, että vaaditaan sokeasti sitä omaa taloudellista maksimihyötyä ja kiukutellaan että toinen ei rakasta ellei siihen suostu. Oikeastaan molempiin suuntiin. Ellei parempituloinen jousta yhtään, niin ei se minusta kovin rakastavaa käytöstä ole. Mutta ei sekään, että tämän ketjun tyyliin julistetaan, että jos rakastaisit niin maksaisit enemmän. Minusta ihmisen tulisi olla valmis elämään omalla tulotasollaan, ja se että toinen maksaa jostain enemmän on vapaaehtoista eikä mikään lähtöoletus ja edellytys.

Suurin osa tässä ketjussa ajattelee juuri noin. Ei ole rakastavaa käytöstä jos ei yhtään ole valmis tinkimään, kumpaankin suuntaan. On todellista m*lkkuutta käyttää parempaa taloudellista asemaansa vallankäyttövälineenä suhteessa. Toisaalta on sekin, että vaatii toista maksamaan kaiken mielensä mukaan. Suurin osa ei näin käyttäydy, onneksi.

Mielestäni tässä ei keskustella siitä, että joku vaatii toista maksamaan kaiken. Se on taas ihan oma ihmistyyppinsä.

Uskon, että moni pienotuloisempi nimenomaan haluaa osallistua yhteisiin kuluihin. Sehän tässä ihmetyttää kun sitävastoin suurempituloiset eivät ole valmiita edes asumisen kuluja houkan isommalla potilla maksamaa. Saavathan he siinä juurii omaakin hyötyä ja elämänlaatua.

Ajatellaan, että esimerkiksi 150-300 euroa voisi panostaa asumisen laatuun, mutta ei halua. Asutaan koyhemmän mukaan.

Sitten kuitenkin se sama 150-300 euroa saattaa isompituloiselta mennä huolettomasti omiin ostoksiin, joita ei edes välttämättä tarvita tai ei mitenkään näy missään elämisen tasossa tms. Ja silti jää rahaa tilille.

Eikö sillloin olisi järkevämpää se sama summa, johon siis on hyvin varaa, laittaa tasokkaampaan asuntoon?

Vaikka sitten joutuisi maksamaan siitä hieman isomman osan kuin toinen.

Mutta eikö se olisi sen väärtti? Vai onko niin kauhea ajatus, että nyt ne muutkin perheessä pääsevät siitä nauttimaan?

No mikä nyt on missäkin tilanteessa turhaa. Minulla menee kuukausittain 350 euroa kuussa autolainaan ja kyllä se minusta on joka euron väärtti. Ei me tarvita isompaa asuntoa, enkä minä halua ajaa tunnin työmatkaani ruostekipolla joka hajoaa motarin varteen. Auton myyminen paremman asunnon eteen olisi pelkästään typerää. Onneksi puolisokin tajuaa tämän.

Niin, se riippuu tosiaan tilanteesta. Entäs jos se pienempituloinen olisi se, jonka pitää ajaa tunnin työmatkaa? Pitäisikö hänen ajaa sillä ruostekipolla? Entäs jos tarvittaisiinkin isompaa asuntoa? Tottakai voi laittaa rahaa siihen mikä tuntuu hyvältä, mutta perheessä ensisijassa pitäisi olla se perheen etu. Jos asutaan nelihenkisenä perheenä kaksiossa ja toinen perheen vanhempi ajaa kalliilla autolla, niin kyllähän se pistää ihmetyttämään että mitkä on prioriteetit. Tai lapsettomalla pariskunnalla esim. se, jos toinen ajaa kaupungin toiselle laidalle työpaikalle bussilla kahdella vaihdolla, kun toinen ajelee citymaasturillaan lähempänä olevaan työpaikkaansa. Tai toinen ajaa sille ruosterämällä ja toisen auto vimpan päälle...

No riippumatta työmatkoista, niin kyllä se on minusta ihan okei että kahden auton perheessä paremmin tienaavalla on se parempi auto. Kai se koulutus ja kenties ylityötkin saa jossain mukavuudessa näkyä. Se kyllä tuntuisi oudolta, että nelihenkinen perhe eläisi kaksiossa. Mutta en rehellisesti tajua miten sellainen tilanne edes tulee. Kai sitä nyt ekan lapsen kohdalla jo huomataan liian pieneksi? Miksi tehdään toinen lapsi liian pieneen kämppään?

Tervetuloa pääkaupunkiseudun lapsiperhetodellisuuteen. Kyllä monetkin lapsiperheet asuu kaksiossa, ainakin kun lapset on pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni näistä, lähinnä nyt hyvätuloisista miehistä, jotka ajattelevat, että pienituloinen nainen on loinen tai loisii jos tämä ei maksa puolia kuluista, kertovat näillä sanoilla ja julki oman periaatteensa ystäville ja sukulaisille?

Sanovatko että juu-u, meillä eletään kahta eri elintasoa. Jos eläisimme samaa, niin tuo muijahan olisi silloin loisija.

En elätä loisia nurkissani.

Varmaan yhtä moni kun naisista ilmoittaa että elää miehen rahoilla koska se on helpompaa ja mukavampaa olla elätettävänä kun maksaisi itse oman elämän tai hankkisi parempia tuloja

Siinä voi joku mies huomata miten omat tulot pienenee, kun nainen nostaa omia tulojaan.

Tai sitten huomaa että omat rahat riittävät kaikkeen kun nainen maksaa itse osuutensa

Juu, mutta silti miehen tulot pienenee.

Millä tavalla miehet tulot pienenee jos nainen hommaa itselleen paremmat tulot että miehen ei tarvitse maksaa naisen maksuja?

Jos perheessä on rippikouluikäisiä pienempiä lapsia, niin miehellekin kuuluu jatkossa lasten hoitaminen. Ylitöihin ei voi jäädä, kun lapset pitää hakea hoidosta ennen puolta viittä. Työmatka peruuntuu, kun lapselle nousi yöllä kuume. Minnekään yön yli työreissuille ei voi mennä, koska lapsia ei voi jättää illaksi yksin kotiin, jos naisella on töitä. Tuosta jää tulematta monta ylityötuntia, kilometrikorvausta ja päivärahaa. Hupsis. Lomatkin pitää sopia päiväkodin aukiolon mukaan eikä silloin, kun kaverit lähtee kalareissulle.

Veikkaanpa, että moni näistä puolisoaan enemmän ansaitsevista, joiden mielestä omat rahat kuuluvat vain itselle, olisi erittäin loukkaantunut, ja syyllistäisi puolisoaan itsekkyydestä, jos tilanne olisi toisin päin, ja se puoliso ansaitsisi enemmän ja ilmoittaisi käyttävänsä omat rahansa vain itseensä ja omiin menoihinsa

No ei todellakaan. Esim. tohtoritutkija (oma puolisoni) pystyy tutkimaan vain, jos puoliso on valmis aina muuttamaan hänen työpaikkansa perässä, myös ulkomaille. Pidän omasta työstäni, mutta en voi varsin odottaa ylennyksiä kun tiedän, ja työnantajanikin tietää, että vuoden parin päästä muutetaan taas johonkin, epämääräiseksi ajaksi (vuodeksi? Viideksi? Se riippuu). Sitten vielä sekin, että otin äitiyslomaa kasvattaakseni lastani, joka on myös mieheni lapsi -ei silläkään rahoiksi lyödä, mutta tutkija ei voi olla julkaisematta niin kauan, systeemi on publish or perish.

Epäilemättä tiesin, että tämä tulee olemaan tällaista, ja miehenikin tiesi, joten asia puhuttiin kokonaisuudessaan halki *ennen* liittoa ja lasta -perhe on yhteinen projekti, ja teemme molemmat sen eteen, mitä voimme. Jos on sitä mieltä, että ihmiset, jotka eivät ansaitse paljon eivät ole yhtä arvokkaita, ei ehkä tarvitsisi mennä sellaisen kanssa naimisiin? Itselläni tulisi mieleenkään valita puolisoa saati lapsen isää jota en pitäisi parhaana a-luokkana. Jos olisin halunnut uraa todella pahasti, olisin jättänyt tämän avioliiton väliin, ja jos mies olisi halunnut olla elättämättä puolisoa ja lasta, hän olisi voinut mennä naimisiin toisen tutkijan kanssa, ja elää sitten suhteessa jossa ehditään tavata jouluisin ja juhannuksin, ja lapsista olisi ollut turha haaveilla.  Ihmisten olisi hyvä muistaa, että parisuhde ja häät ovat se romanttinen osuus, avioliitto kokonaisuudessaan on laillinen ja taloudellinen sopimus hoitaa yhteistä taloutta niin, että se tarjoaa vakaan alustan perheelle. Vaikka olisi miten pihkassa, sopimuksia ei kannata allekirjoittaa lukematta ensin. (Tietysti se on sitten jonkinlainen romanssihuijaus jos ei kerro ajatellulle puolisolle, mitä on tulossa).