Lue keskustelun säännöt.
Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”
12.01.2022 |
Opettajat kertovat HS:n kyselyssä, että ongelmia ja puutteita on peruslukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä.
Opettajat ovat laajasti huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta ja sen eriytymisestä. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien viimeviikkoisesta verkkokyselystä, johon vastasi yli 200 opettajaa.
Opettajat raportoivat ongelmista ja puutteista paitsi peruslukutaidossa myös luetun ymmärtämisessä.
Edes tuttuja sanoja, ilmauksia ja niiden merkityksiä ei välttämättä tunneta, ja sanavarasto on usein suppea. Niinpä lukeminen on työlästä ja hidasta: yhden sivun lukemiseen voi mennä pitkä tovi, eikä tekstistä ole välttämättä sisäistetty mitään.
”Oppilaiden sanavarasto on pienentynyt. Nykyisin joudun miettimään, mitä sanoja käytän opettaessa, jotta tulisin ymmärretyksi. Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä tunnilla, esim. huveta, jylhä. Oppilaat myös valittavat luettavien tekstien (kirjan kappale) olevan liian pitkiä”, kertoo yläkoulun opettaja Järvenpäästä.
Moni kertoo myös, että keskittymiskyky on usein huono tai miltei olematon.
Moni oppilas kerskuu sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa, kertoo osa opettajista.
Osalla oppilaista intoa riittää, mutta moni opettaja kertoo kyselyssä, että oppilailta puuttuu pitkäjänteisyyttä ja rutiini, joita lukeminen ja sen opettelu vaativat.
”Kaunokirjallisuuden itsenäinen lukeminen on vaikeaa, vastenmielistä ja jopa mahdotonta”, kertoo opettaja Helsingin alakoulusta.
”Kirjan lukemisen konsepti on tuntematon: aloitetaan ensimmäiseltä sivulta ja luetaan jokainen sana, rivi ja sivu loppuun asti. Tämä on uutta ja ekan sivun jälkeen tylsää.”
Koko juttu: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008515893.html
Kommentit (739)
Aikuisetkin jo nykyään jäätyy vaikka ennen mentiin hämilleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Autistinen lapseni (teini) ei ymmärrä mitä eroa on joella, järvellä, merellä. Ymmärtää että ne kaikki ovat vettä, mutta ei ymmärrä eroa. Lahti ja salmi ovat vielä vaikeampia hänelle.
Myös ajan määreet ovat hänelle vaikeita.
Näistä ongelmista huolimatta hän pärjää hyvin koulussa.
Ehkäpä niillä perussanoja ymmärtämättömillä on autismikirjon piirteitä tai ovat vaan diagnosoimattomia autisteja 🤷
Pysähdyin oikein miettimään, voiko Suomessa olla ainuttakaan lasta, joka ei tietäisi, mikä on esimerkiksi tuo 421:n mainitsema kaktus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Eikö lapsille enää lueta Koiramäkeä? Meidän lapset ainakin tykkää siitä. Siitä oppii vanhan ajan maataloussanaston perusjutut kuten lyhde, sirppi, kirnu, päre jne.
Neuvolassa testattiin ainakin joitakin vuosia sitten lasten sanavarastoa sellaisella sanalla kuin ”kaktus”. Luulenpa että harvempi taapero tuntee kaktusta nykyään, kun muodissa ovat peikonlehdet ja fiikukset.
Onkohan siellä neuvolan sanalistalla edelleen "lauteet"?
Mun lapsi ei tunnistanut sitä ihan siitä syystä, ettemme harrastaneet saunomista.
En ole kahlannut koko ketjua läpi, mutta totean, että puutteellinen sanavarasto, heiveröinen kielioppi ja lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus näkyvät myös yksittäisten yliopisto-opiskelijoiden kohdalla - valitettavasti ei varsin harvojen. Monissa kodeissa ei selvästikään enää lueta kirjallisuutta eikä välttämättä osteta tai lainata edes lapsille lastenkirjoja. Sarjakuvatkin ovat tainneet jäädä pois muodista, koska ainakin kauppojen lehtipisteissä valikoima on paljon suppeampi kuin vielä pari vuosikymmentä sitten. Tarvittaisiin voimallinen kansallinen ryhtiliike, jota mahdollisimman monissa kodeissa innostuttaisiin taas lukemaankin kaikkien muiden ajanvietetapojen lomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi niinkään huolissani siitä ettei nuoret tunne enää kaikkien sanojen merkityksiä. Maailma muuttuu ja osa sanoista vanhenee ja jäävät pois käytöstä. Tätä on tapahtunut aina.
Mutta siitä olen huolissani, että nuoret eivät osaa enää taivuttaa sanoja oikein lauseissa tai eivät taivuta niitä lainkaan. Tämä oikeasti kertoo siitä että suomenkieli on köyhtymässä.
Vierailija kirjoitti:
Pysähdyin oikein miettimään, voiko Suomessa olla ainuttakaan lasta, joka ei tietäisi, mikä on esimerkiksi tuo 421:n mainitsema kaktus.
Kyse lienee n. 4-5-vuotiaiden sanatestistä. Ihan hyvin voi olla vieras sana vielä tuossa iässä. Ei meilläkään ole kotona yhtään kaktusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
1) Lasten tulee saada lukea kaikenlaista. 2) Todellakin, lasten tulee saada lukea kaikenlaista, myös huonoja kirjoja. Luetun materiaalin erot herkistävät lapsen kielentajua. 3) Aikuisten täytyy hetkeksi laittaa sivuun omat käsityksensä siitä, mitkä kirjat ovat "hyvää" kieltä. Aku Ankan kieli on legendaarisen hyvää, kenties vivahteikkainta suomea, mitä on, mutta jonkin arvostetun nykylastenkirjan sanasto taas voi olla yllättävänkin suppea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Autistinen lapseni (teini) ei ymmärrä mitä eroa on joella, järvellä, merellä. Ymmärtää että ne kaikki ovat vettä, mutta ei ymmärrä eroa. Lahti ja salmi ovat vielä vaikeampia hänelle.
Onkohan hän ollut konkreettisesti esim. melomassa joella, laivaristeilyllä merellä, soutanut pienellä järvellä tms? Pelkästään karttojen ja kuvien avulla voikin olla vaikea hahmottaa.
Vierailija kirjoitti:
Pysähdyin oikein miettimään, voiko Suomessa olla ainuttakaan lasta, joka ei tietäisi, mikä on esimerkiksi tuo 421:n mainitsema kaktus.
Minun lapseni ei ainakaan tiennyt, vaikka hänelle oli luettu päivittäin. Jos ei kotona ole kaktuksia tai Lucky Luke kuulu lukemistoon, niin eipä se juuri vastaan tule.
Muistaakseni kaktus tuli 4-vuotisneuvolassa, siellähän ne laajat testit ovat.
T. 421, jostakin syystä paljon alapeukkuja saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se tosipaikka siis mielestäsi koe? Minusta se on elämä.
Meinaatko, että jos kokeessa ei tiedä jotain kysyttyä asiaa, niin sen tietää maagisesti kuitenkin jossain "elämässä"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se tosipaikka siis mielestäsi koe? Minusta se on elämä.
Meinaatko, että jos kokeessa ei tiedä jotain kysyttyä asiaa, niin sen tietää maagisesti kuitenkin jossain "elämässä"?
Tarkoitan, että elävässä elämässä elävän elämän keinoilla saattaa onnistua sellainenkin asia, joka ei kokeessa päästä ulos tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se tosipaikka siis mielestäsi koe? Minusta se on elämä.
Meinaatko, että jos kokeessa ei tiedä jotain kysyttyä asiaa, niin sen tietää maagisesti kuitenkin jossain "elämässä"?
Tarkoitan, että elävässä elämässä elävän elämän keinoilla saattaa onnistua sellainenkin asia, joka ei kokeessa päästä ulos tule.
Saattaa ja saattaa. Mutta miten testaat tuollaista?
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Jos olet ollut vain harjoittelussa lukiossa, mistä tiedät, että samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan salasanaa koko lukioajan?
Voisiko lapsia ja nuoria sitten innostaa lukemaan tarjoamalla lyhyempiä tekstejä ja kirjoja?
Itse luen satunnaisesti. Välillä pitkiä taukoja ja välillä useampi kirja kuukaudessa. Luen paljon ja innolla kun löydän mielenkiintoisen kirjan. Ja tulee aina hyvä tunne kun kirjan saa luettua loppuun, haluaa aloittaa uuden kirjan. Joskus joku jää kesken jos on tylsä ja tuntuu liian pitkältä.
Tällaisista jutuista tulee mieleen anopin kertomuksen siitä, kuinka hän joutui lapsena ja nuorena lukemaan salaa.
Lukeminen oli hänen nuoruudessaan paheksuttua. Sitä pidettiin laiskuutena ja muutenkin epäilyttävänä.
Omassa nuoruudessani arvostettiin "paremman kirjallisuuden" lukemista.
Dekkareita ja muuta viihteellisempää kirjallisuutta pidettiin roskana. Niiden lukeminen oli noloa. Sarjakuvia paheksuttiin avoimesti.
Nykyään on huolestuttava jos lapsi tai nuori ei lue.
Niin ne ajat muuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysähdyin oikein miettimään, voiko Suomessa olla ainuttakaan lasta, joka ei tietäisi, mikä on esimerkiksi tuo 421:n mainitsema kaktus.
Minun lapseni ei ainakaan tiennyt, vaikka hänelle oli luettu päivittäin. Jos ei kotona ole kaktuksia tai Lucky Luke kuulu lukemistoon, niin eipä se juuri vastaan tule.
Muistaakseni kaktus tuli 4-vuotisneuvolassa, siellähän ne laajat testit ovat.
T. 421, jostakin syystä paljon alapeukkuja saanut.
Meillä kaktus löytyy jostain vauvojen katselukirjasta. Kaktuksia näkee myös mm. kasvitieteellisessä puutarhassa ja muissa vastaavissa paikoissa, jos kotoa ei löydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Autistinen lapseni (teini) ei ymmärrä mitä eroa on joella, järvellä, merellä. Ymmärtää että ne kaikki ovat vettä, mutta ei ymmärrä eroa. Lahti ja salmi ovat vielä vaikeampia hänelle.
Myös ajan määreet ovat hänelle vaikeita.
Näistä ongelmista huolimatta hän pärjää hyvin koulussa.
Ehkäpä niillä perussanoja ymmärtämättömillä on autismikirjon piirteitä tai ovat vaan diagnosoimattomia autisteja 🤷
Yli puolet luokasta ei voi olla autismin kirjolla.... Osaamattomuus johtuu ihan siitä, ettei lasten kotiympäristössä enää puhuta asioista.
Jos lapset jo 3-4 vuotiaana nenä kiinni tabletissa katsomassa pelejä tai hassuja videoita miten sitten saada jo enään jo hiukan tympeiden kirjojen pariin jotka ei sitten välky eikä vilku?