Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte arjen lasten kanssa?
06.05.2015 |
Olen nyt 29-vuotias, sairaanhoitaja. Mies on. Lasten tekoa olemme mietiskelleet ja kumpikin meistä lapsia tahtoisi, mutta en kertakaikkiaan ymmärrä, kuinka jaksaisin lapsiperheen arjen.
Tuntuu aivan mahdottomalta, että jaksaisin vielä vuoron jälkeen alkaa hoitaa lapsia, siivoamaan ja pyykkäämään. En vain kertakaikkiaan käsitä, koska olen jo nyt aivan loppu töiden jälkeen.
Tottuuko siihen jotenkin ja miten jaksatte?
Lapsista minulla on sikäli kokemusta, että olen seitsenlapsisen perheen vanhin ja olen hoitanut lapsia lapsesta saakka.
Kommentit (121)
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:56"]Ei lapsia tarvitse kokeakseen rakkautta ja muodostaakseen perheen.[/quote]
Minä olen vela. Olen jättänyt lapset tekemättä köyhyyden ja mielenterveysongelmien vuoksi. Minulla on mies ja lemmikki, mutta kyllä minä hyvin tiedostan, että vapauden ja huolettomuuden vastapainoksi jään paljosta paitsi. Vaikka rakastankin miestäni ja saan häneltä rakkautta, niin en usko, että se on samanlaista rakkautta kuin mitä lasten saaminen tarjoaa.
Olen lueskellut vela-keskusteluja, enkä oikein ymmärrä, miksi velat esittävät asiat usein niin, että olisi olemassa jokin paras mahdollinen valinta, kun tosiasiassa elämä on elettävä sellaisena kuin se eteen tulee ja tehtävä siinä ne valinnat, jotka oikeaksi kokee. Kullakin valinnalla on seurauksensa, eikä ole olemassa mitään yleispätevää sääntöä, millä valinnoilla tulee onnelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:50"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:47"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:34"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:28"] Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mitä lisäarvoa mielestäsi noihin luettelemiisi asioihin tulee siitä, että mukana on lapsi? Tykkäät opettamisesta ja asioiden selittämisestä? Kysyn, koska en itse sitä ymmärrä - mielestäni asioiden tekeminen on paljon mukavampaa kun ne voi vaan tehdä, ilman että niitä joutuu samalla opettamaan ja selostamaan. Lapseton voi myös tehdä noita asioita paljon helpommin ja useammin, joten kivaa on määrällisestikin enemmän. [/quote] Juuri se, että tykkään jakaa tietoa, opettaa ja selittää. Lapset katsovat asioita ihanasta näkökulmasta, pohjattoman kiinnostuneina. Lapset kysyvät kysymyksiä ja ihmettelevät. Mielestäni lapset hallitsevat sen minkä useimmat aikuiset ovat kadottaneet, eli perus asioista nauttimisen. Sen avulla itsekin tulee oltua paljon enemmän läsnä hetkessä eikä haahuilla. Nyt olemme opetelleet lapsen kanssa ihmisen anatomiaa, aakkosia ja pyöräilyä. Minusta on ihana nähdä kuinka lapsi oivaltaa ja kehittyy kohisten :) Yksinkertaisesti pidän ajan viettämistä lapsen kanssa mielekkäänä. Töissäkin on mielekästä, ja kavereitakin on kiva nähdä. Puolison kanssakin on kiva olla. Mutta niin on lapsenkin kanssa. Me ollaan esimerkiksi kahdestaan matkusteltu kun minulla on ollut enemmän lomaa. Se on yksi ihminen elämääni enemmän, ei mikään huollettava riesa! [/quote] Kiitos vastauksesta, näin epäilinkin. Tässä ollaan sitten todella erilaisia, minä kun en tykkää yhtään tuosta selittämisestä jne. Jos esim. puolisolle tai töissä pitää selittää jollekulle muulle jokin asia, niin voi että siinä menee äkkiä hermo! Ja toisaalta taas itse en ole sitä ihmettelyn ja ihastelun kykyä kadottanut, vaan todellakin tykkään ottaa asioista selvää, ihmetellä pieniä asioita, ja tykkään tosi paljon esim. siitä jonkun mainitsemasta eläintarhasta. Vesipuistoissakin kävisin todella mielellään, jos niissä ei olisi lapsia... Ja esim. kesäisin lempipuuhaa on pyöräillä öisin eri leikkikentille ja käydä niillä leikkimässä - öisin, koska silloin siellä ei ole lapsia eikä paheksujia :D. Koen siis saavani samat edut ilman että tarvitsisin sitä lasta näyttämään asioiden ilot, ja toisaalta jään ilmi sitä opettamispuolta joka itselleni olisi epämieluisaa. T. Se joka kysyi [/quote] Ei se lapsen riemun näkemistä silti voita, siis se että menee yöllä yksin leikkipuistoon laskemaan mäkeä. Kuulostaa aika kuivalta touhulta.
[/quote]
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta jos minä saan valita yöllisen leikkipuistoseikkailun ja lapsen leikkien sivusta seuraamisen välillä, valitsen yöllisen leikkipuistoseikkailun kymmenen kertaa kymmenestä. Ja minulla on sentään kaksi lasta itselläni.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:48"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:45"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:35"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:20"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:11"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:06"]Mitä on se jokin, mitä ajattelet saavasi takaisin?[/quote] Rakkautta, jatkuvuutta, tarkoitusta, säännöllisyyttä, rytmiä. Jotenkin vain tuntuisi enemmältä, että veneessä olisi lapsi, jolle voisi näyttää uutta ja joka innokkaasti tutuistuisi ympäristöön (samalla tavalla kuin koirat) ja oppisi uutta kuin että purjehtisimme mieheni kanssa kaksin punaviiniä ryystäen ja salaattia syöden. Tässä blogissa on sellaista, josta jotenkin haaveilen. Sellaista lasten kanssa tekemistä, mutta kuitenkin myös pieniä aikuisten arkijuhlahetkiä. http://charlottaff27.blogspot.fi/search/label/lapsi%20veneess%C3%A4 [/quote] Okei, tämä on ihan hyvä vastaus. On ihan sallittua haluta tuota. Mutta realistisesti sinun täytyy olettaa, että siinä missä kaksi aikuista purjehtii halutessaan rauhallisesti viiniä siemaillen, lapsiperhe purjehtii sotkuisemmin, äänekkäämmin ja aina hitaimman ja väsyneimmän ehdoilla. [/quote] Niin. Mutta eihän tuo kestä kuin hetken, kyllä sen nyt normaali ihminen jaksaa rämpiä :) eikä ne reissut niin kammottavia ole lasten kera kuin annat olettaa (mistä olet tuon mielikuvan edes keksinyt?), päinvastoin! Ihanaa mennä paikkoihin, joihin ei kehtaisi lapsettomana lähteä, nautin itse ainakin vesipuistoista, huvipuistoista, eläintarhoista ja muista täysin siemauksin. Enkö ennen lasten saamista niihin edes harkinnut meneväni. Kyllä sitä viiniä ehtii lipitellä sitten niillä reissuilla kun jättää lapset hoitoon ja karkaa miehen kanssa kahdestaan matkalle. :) [/quote] Kyllä se kestää pidemmän aikaa kuin "hetken", valitettavasti. Kaikki normaalit ihmiset eivät jaksa rämpiä. Jotkut eivät edes halua rämpiä. Ihmisillä on erilaisia ajatuksia siitä, minkälaisista purjehduksista he nauttivat, ja minkälaisia purjehduksia he sietävät. [/quote] Niin, eihän kaikki kestäkään. Eikä ole onneksi pakkokaan. Mutta mikä ihmeen pakko sulla on yrittää tehdä lapsiperheen elämästä kamalaa? Ethän edes tiedä siitä mitään. [/quote] Älä viitsi olla naurettava. Totta kai lapseton voi tietää lapsiperhe-elämästä paljonkin. Kaikki meistä ovat kasvaneet lapsiperheissä, useimmilla on lapsiperhe-elämää eläviä ystäviä ja sukulaisia, ja jotkut meistä ovat vielä työnsä puolestakin tekemisissä lapsiperheiden kanssa. Minusta on väärin maalata aloittajalle idyllistä kuvaa vanhemmuudesta, kun kaikki tiedämme, että se on parhaimmillaankin raskasta ja pahimmillaan sellaista, josta ei yksinkertaisesti selviä. [/quote] Jos et ole kokenut vanhemmuutta, niin et voi kyllä siitä kenellekään mitään opettaa ja se on fakta. Rakkaus omaan lapseen on eri kuin se, että on joskus nähnyt lapsiperheitä ja kasvanut itsekin jonkun perheessä. Veloilla tuntuu olevan (siis puhun nyt heikäläisistä kelle vastaan) itsellään aika ankea lapsuus, vanhemmat ei vissiin olisi heitä halunneet eikä yhteistä tekemistä ollut.
[/quote]Kyllä minulla oli oikein hyvä lapsuus, kiitos vain huolenpidosta. En siltikään halua omia lapsia, koska tunnen itseni ja tiedän, minkälaista lapsiperhe-elämä on ja mitä vanhemmilta vaaditaan. Miten se, että jotkut eivät halua lapsia rivätkä pidä vanhemmuutta tärkeänä tai arvokkaana roolina, uhkaa sinun vanhemmuuttasi?
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:00"]
Minä olen vela. Olen jättänyt lapset tekemättä köyhyyden ja mielenterveysongelmien vuoksi.
[/quote]
Et ole vela. Olet lapseton olosuhteiden pakosta. Vela ei tekisi lapsia, vaikka olosuhteet lapsille olisivat kaikinpuolin täydelliset. Vela ei yksinkertaisesti halua lapsia eikä näin ollen koe jäävänsä mistään arvokkaasta paitsi.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:06"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:59"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:48"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:45"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:35"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:20"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:11"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:06"]Mitä on se jokin, mitä ajattelet saavasi takaisin?[/quote] Rakkautta, jatkuvuutta, tarkoitusta, säännöllisyyttä, rytmiä. Jotenkin vain tuntuisi enemmältä, että veneessä olisi lapsi, jolle voisi näyttää uutta ja joka innokkaasti tutuistuisi ympäristöön (samalla tavalla kuin koirat) ja oppisi uutta kuin että purjehtisimme mieheni kanssa kaksin punaviiniä ryystäen ja salaattia syöden. Tässä blogissa on sellaista, josta jotenkin haaveilen. Sellaista lasten kanssa tekemistä, mutta kuitenkin myös pieniä aikuisten arkijuhlahetkiä. http://charlottaff27.blogspot.fi/search/label/lapsi%20veneess%C3%A4 [/quote] Okei, tämä on ihan hyvä vastaus. On ihan sallittua haluta tuota. Mutta realistisesti sinun täytyy olettaa, että siinä missä kaksi aikuista purjehtii halutessaan rauhallisesti viiniä siemaillen, lapsiperhe purjehtii sotkuisemmin, äänekkäämmin ja aina hitaimman ja väsyneimmän ehdoilla. [/quote] Niin. Mutta eihän tuo kestä kuin hetken, kyllä sen nyt normaali ihminen jaksaa rämpiä :) eikä ne reissut niin kammottavia ole lasten kera kuin annat olettaa (mistä olet tuon mielikuvan edes keksinyt?), päinvastoin! Ihanaa mennä paikkoihin, joihin ei kehtaisi lapsettomana lähteä, nautin itse ainakin vesipuistoista, huvipuistoista, eläintarhoista ja muista täysin siemauksin. Enkö ennen lasten saamista niihin edes harkinnut meneväni. Kyllä sitä viiniä ehtii lipitellä sitten niillä reissuilla kun jättää lapset hoitoon ja karkaa miehen kanssa kahdestaan matkalle. :) [/quote] Kyllä se kestää pidemmän aikaa kuin "hetken", valitettavasti. Kaikki normaalit ihmiset eivät jaksa rämpiä. Jotkut eivät edes halua rämpiä. Ihmisillä on erilaisia ajatuksia siitä, minkälaisista purjehduksista he nauttivat, ja minkälaisia purjehduksia he sietävät. [/quote] Niin, eihän kaikki kestäkään. Eikä ole onneksi pakkokaan. Mutta mikä ihmeen pakko sulla on yrittää tehdä lapsiperheen elämästä kamalaa? Ethän edes tiedä siitä mitään. [/quote] Älä viitsi olla naurettava. Totta kai lapseton voi tietää lapsiperhe-elämästä paljonkin. Kaikki meistä ovat kasvaneet lapsiperheissä, useimmilla on lapsiperhe-elämää eläviä ystäviä ja sukulaisia, ja jotkut meistä ovat vielä työnsä puolestakin tekemisissä lapsiperheiden kanssa. Minusta on väärin maalata aloittajalle idyllistä kuvaa vanhemmuudesta, kun kaikki tiedämme, että se on parhaimmillaankin raskasta ja pahimmillaan sellaista, josta ei yksinkertaisesti selviä. [/quote] Jos et ole kokenut vanhemmuutta, niin et voi kyllä siitä kenellekään mitään opettaa ja se on fakta. Rakkaus omaan lapseen on eri kuin se, että on joskus nähnyt lapsiperheitä ja kasvanut itsekin jonkun perheessä. Veloilla tuntuu olevan (siis puhun nyt heikäläisistä kelle vastaan) itsellään aika ankea lapsuus, vanhemmat ei vissiin olisi heitä halunneet eikä yhteistä tekemistä ollut.
[/quote]Kyllä minulla oli oikein hyvä lapsuus, kiitos vain huolenpidosta. En siltikään halua omia lapsia, koska tunnen itseni ja tiedän, minkälaista lapsiperhe-elämä on ja mitä vanhemmilta vaaditaan. Miten se, että jotkut eivät halua lapsia rivätkä pidä vanhemmuutta tärkeänä tai arvokkaana roolina, uhkaa sinun vanhemmuuttasi?
[/quote]
Miten se, että jotkut rakastaa omia lapsiaan ja perhe-elämäänsä uhkaa sinun lapsettomuuttasi? Ei kaikista ole vanhemmiksi, mutta joistakin meistä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:08"]Et ole vela. Olet lapseton olosuhteiden pakosta[/quote]
Minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä lapsia. Päätin, etten lapsia halua. Enkö siis ole vela?
Jos vela ei ole ihminen, joka on päättänyt olla hankkimatta lapsia, vaan ihminen, joka ei pidä lapsista, niin eikö tällöin pitäisi käyttää eri nimitystä?
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:11"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:08"]Et ole vela. Olet lapseton olosuhteiden pakosta[/quote]
Minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä lapsia. Päätin, etten lapsia halua. Enkö siis ole vela?
Jos vela ei ole ihminen, joka on päättänyt olla hankkimatta lapsia, vaan ihminen, joka ei pidä lapsista, niin eikö tällöin pitäisi käyttää eri nimitystä?
[/quote]
Jos kokee, ettei pysty tekemään lapsia köyhyyden tai sairauden vuoksi, vaikka oikeasti haluaisi lapsia, mitä vapaaehtoista tuollaisessa lapsettomuudessa on? Asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, pitääkö lapsista vai ei. Minä pidän lapsista mutta en silti haluaisi missään olosuhteissa omia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kokenut perhe-elämän todella raskasta. Jokainen tietysti kokee omalta osaltaan lasten hoidon ja arjen pyörittämisen erilaisena mutta on muutamia asioita, jotka oman kokemukseni kautta vaikuttavat siihen, miten raskaaksi lapsiperhe-elämä muotoutuu.
- Lasten lukumäärä ja ikäero. Joskus hieman salaa naurattaa, vaikka ei tietenkään saisi, kun yksilapsinen vanhempi kertoo, miten rankkaa on. Toki ymmärrettävää jos lapsi on vielä pieni tai hänellä on erityistarpeita.
- Tukiverkosto. Voin sanoa, ettei ole kovin kivaa olla itse kotiäitinä kovassa kuumeessa useamman terveen lapsen kanssa samalla kun mies on viikon työmatkalla. Isovanhempien apu voi viime kädessä olla se juttu, joka auttaa jaksamaan. Tiedät saavasi apua silloin kun sitä tarvitset. Tukiverkosto auttaa myös siinä, että saa viettää puolison kanssa aikaa. Joskus itselläni on se tunne, että menetin parhaan ystäväni eli mieheni, lasten saamisen jälkeen. Toki olemme kotona ja meillä on kivaa, mutta kaipaan paljon sitä kun pystyin harrastamaan miehen kanssa.
- Perheen taloudellinen tilanne.
- Lasten persoonallisuudet. Tätä mielestäni usein vähätellään. Itselläni on useampia lapsia ja kyllä vain voi lasten persoona vaikuttaa siihen, miten raskaaksi arki muotoutuu. Rauhallinen lapsi on vain niin mukavaa seuraa kotosallakin jos vertaa vilkkaaseen ja äänekkääseen lapseen, joka ei pysy kauaa paikallaan. Tähän voi lisätä myöskin sen, miten paljon vaikuttaa sekin kuinka hyvin sisarukset tulevat toimeen keskenään.
Meidän yllärivauva on vasta 6kk, ja itse etukäteen pelkäsin ihan hirveästi juuri sitä jaksamista ja unen puutetta kun olen aina tarvinnut kovasti unta, ja viikonloppuisin saatoin nukkua hyvillä mielin kellon ympäri ym. Mutta kumma kyllä univelasta huolimatta olen nauttinut ihan älyttömästi tuosta vauvasta! Hän on vielä aika seuraa vaativa ja temperamenttinen lapsi, mutta niin kertakaikkisien suloinen, iloinen ja hymyileväinen höpöttelijä että en ole koskaan nauranut ja iloinnut niin paljon kun nyt tämän oman lapsen kanssa.
Hän on tuonut ihan valtavasti sisältöä elämään, ja vaikka tämä elämänmuutos on ollut aika totaalinen entiseen nähden ja arki pyörii täysin vauvan ympärillä, niin nautin tästä ihan hirveästi. On ihan mahtavaa nähdä oman lapsen kasvavan ja kehittyvän, ihan kuin näkisi kuinka maailma syntyy uudelleen lapsen ihmettelystä, kun kaikki on uutta ja tapahtuu ensimmäistä kertaa.
Unen puute on kyllä ihan todellinen ongelma ollut, mutta onneksi minulla on ihana mies joka on jakanut tarvittaessa viikollakin yövuoroja vaikka käykin töissä. Samoin isovanhemmat ovat hakeneet vauvan silloin tällöin pariksi tunniksi hoitoon että minä olen saanut levätä. Haluaisin ihan hirveästi toisen lapsen, mutta tiedän oman jaksamiseni rajat enkä ainakaan vuosiin voi kuvitella että voimavarani riittäisivät toiseen lapseen. Ehkä siksi nautinkin ihan täysillä nyt jokaisesta hetkestä kun voi olla etten enää koskaan saa kokea näitä asioita uudestaan
Arki ja elämä lapsen kanssa voi olla oikeasti ja aidosti myös nautinto, eikä vain taakka tai velvoite josta joku palkinto olisi kenties joskus odotettavissa. Aina näin ei toki ole, ja niin kuin tästäkin ketjusta on hyvin käynyt ilmi, että on hyvin persoonakohtaista millaisista asioista sitä elämässään saa iloa ja nautintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:18"]Jos kokee, ettei pysty tekemään lapsia köyhyyden tai sairauden vuoksi, vaikka oikeasti haluaisi lapsia, mitä vapaaehtoista tuollaisessa lapsettomuudessa on[/quote]
Se, että olisin voinut tehdä lapsia ja todennäköisesti selvinnytkin heidän kasvattamisestaan ihan ok. Minusta vaikuttaa pahasti siltä, että velat eivät vain pidä lapsista, mutta eivät sano sitä ääneen.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:28"]---mielestäni asioiden tekeminen on paljon mukavampaa kun ne voi vaan tehdä, ilman että niitä joutuu samalla opettamaan ja selostamaan. Lapseton voi myös tehdä noita asioita paljon helpommin ja useammin, joten kivaa on määrällisestikin enemmän.
[/quote]
Minusta asiat, jotka olivat kivoja ennen lapsia, ovat (vähintään) kaksinverroin mukavampia lapsen kanssa. Sanotaanhan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :-) Elämä ennen lastensaantia oli kivaa, mutta vielä kivempaa se on nyt.
Minusta on täysin turhaa jankata, onko elämä lapsettomana vai perheellisenä absoluuttisesti parempaa tai kummalla on "määrällisesti enemmän kivaa", koska tämä on ihan täysin riippuvaista siitä, haluaako lapsia vai ei ja viihtyykö heidän kanssaan vai ei. Sinä et viihdy, joten sinun kohdallasi lapsi vähentäisi elämän mielekkyyttä, minä viihdyn, joten minun kohdallani lapsi lisää sitä. Emme kumpikaan voi sanoa jollekin kolmannelle, tekisikö lapsi hänen elämästään parempaa tai huonompaa, vaan hänen on kyettävä päättelemään se itse.
En itse ole mikään koiraihminen, ja tuntuisi kamalalta joutua sellaisen hoitajaksi. Tykkäisin ehkä silitellä koiraa aina joskus, tai käydä silloin tällöin lenkillä koiran kanssa, mutta nuo hetket eivät olisi sen arvoisia, että joutuisin aloittamaan jokaisen aamuni koiran kusettamisella, lenkkeilemään kakkapussit taskussa, imuroimaan arvoja sohvasta ja haistelemaan koiran hajua kodissani. En silti kuvittele, että elämäni on yhtään parempaa ja kivempaa, kuin koiranomistajilla, enkä neuvoisi automaattisesti kaikkia muita olemaan hankkimatta koiraa - heille kun siitä koirasta voi olla enemmän iloa kuin taakkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:26"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:28"]---mielestäni asioiden tekeminen on paljon mukavampaa kun ne voi vaan tehdä, ilman että niitä joutuu samalla opettamaan ja selostamaan. Lapseton voi myös tehdä noita asioita paljon helpommin ja useammin, joten kivaa on määrällisestikin enemmän.
[/quote]
Minusta asiat, jotka olivat kivoja ennen lapsia, ovat (vähintään) kaksinverroin mukavampia lapsen kanssa. Sanotaanhan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :-) Elämä ennen lastensaantia oli kivaa, mutta vielä kivempaa se on nyt.
Minusta on täysin turhaa jankata, onko elämä lapsettomana vai perheellisenä absoluuttisesti parempaa tai kummalla on "määrällisesti enemmän kivaa", koska tämä on ihan täysin riippuvaista siitä, haluaako lapsia vai ei ja viihtyykö heidän kanssaan vai ei. Sinä et viihdy, joten sinun kohdallasi lapsi vähentäisi elämän mielekkyyttä, minä viihdyn, joten minun kohdallani lapsi lisää sitä. Emme kumpikaan voi sanoa jollekin kolmannelle, tekisikö lapsi hänen elämästään parempaa tai huonompaa, vaan hänen on kyettävä päättelemään se itse.
En itse ole mikään koiraihminen, ja tuntuisi kamalalta joutua sellaisen hoitajaksi. Tykkäisin ehkä silitellä koiraa aina joskus, tai käydä silloin tällöin lenkillä koiran kanssa, mutta nuo hetket eivät olisi sen arvoisia, että joutuisin aloittamaan jokaisen aamuni koiran kusettamisella, lenkkeilemään kakkapussit taskussa, imuroimaan arvoja sohvasta ja haistelemaan koiran hajua kodissani. En silti kuvittele, että elämäni on yhtään parempaa ja kivempaa, kuin koiranomistajilla, enkä neuvoisi automaattisesti kaikkia muita olemaan hankkimatta koiraa - heille kun siitä koirasta voi olla enemmän iloa kuin taakkaa.
[/quote]
Ihan mahtavasti osasit pukea sanoiksi sen mitä itsekin olen yrittänyt! Ja samaa mieltä olen koirista, ajatuskin sellaisen omistamisesta puistattaa mutta tiedän joidenkin niistä nauttivan joten mitäpäs siinä. Ihmiset ei ole yhdestä massasta valettuja, jospa velatkin sen pikkuhiljaa tajuaisivat...
Vaihtaisin vuorotyön ensin päivätyöhön ehdottomasti jos tekisin sinuna lapsia! Muuten voit sairastua jos unirytmit menee täysin sekaisin. Itsellä kevyt päivätyö mutta kyllä ze vauva väsytti alussa ihan tarpeeksi! Helpotti parin vuoden iässä ja äkkiä ne lapset kasvaa! Eihän sitä lapsen rakkautta korvaa mikään ja saa seurata persoonan kehittymistä.Kadut jos et hanki sitä lasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on raskasta. Hyvin hyvin hyvin raskasta. Itsekin olen vaativassa työssä ja töiden jälkeen aivan tajuttoman väsynyt, ettei jaksaisi tehdä mitään. Olen vielä kaiken lisäksi yksinhuoltaja ja lapsen isä on alusta asti vain ns. nuollut kermat kakun päältä.
Arjen keskellä on auttanut anteeksianto ja aikataulutus. Töiden jälkeen lämmitän lapselle jääkaapista ruokaa ja lapsi syö, kun itse istun pöydässä lapsen kanssa jutellen päivästä (en itse tykkää syödä töiden jälkeen). Välillä laittelen tiskejä/tiskaan (meillä ei tiskikonetta) sen aikaa. Lapselle tarpeeksi juotavaa ja syötävää, jotta suurella tod.näköisyydellä ennen iltapuuroa ei vaadi koko ajan juomista.
Sen jälkeen laittelen pojalle jonkun lyhyen piirretyn, joka kestää noin puolituntia. Lapsi tuijottelee sitä ja minä otan pienet päikkärit sohvalla.
Piirretyn jälkeen lapsi siirtyy leikkimään. Yleensä leikkii olohuoneessa, jossa minä viikkailen pyykkejä, pyyhin pölyjä, teen pikaimuroinnin ja/tai vien irtotavaroita omille paikoilleen. Lapsi välillä näyttää jotain lelujaan tai jos on keksinyt jonkun hauskan jutun leikeissään tms.
Siinä se ilta pikkuhiljaa meneekin ja lapselle sitten iltatoimet ja nukkumaan (klo 20-21). Tämän jälkeen teen ruoan, jossa menee noin 15-30 min ja josta saa sitten syötävää seuraavaksi päiväksi. Netistä olen poiminut nopeita ja hyviä reseptejä. Joskus kyllä turvaudun eineksiinkin.
Menen nukkumaan siinä klo 23-00 välillä ja siihen asti on aikaa käydä suihkussa, surffailla netissä tai katsoa jotain hyvää sarjaa/leffaa. Joskus se menee töitä tehden, mutta harvemmin. Joskus menen aikaisemmin nukkumaan, jos ihan kamalasti väsyttää.
Ystäviä ja perhettä näen viikonloppuisin tai jos arki-iltana joku tulee käymään/pojan kanssa mennään käymään. Viikonloppuisin muutenkin otetaan rennommin ja tehdään pojan kanssa kahdestaan jotain kivaa, ellei poika ole isänsä luona. Ne viikonloput, kun poika on isänsä luona, pyhitän täysin itselleni ja ystävilleni.
Siihen asti, kun lapsi oli 3-vuotias, oli aika raskasta. Menin töihin, kun lapsi täytti 1,5-vuotta. On ollut uhmakausia, kivoja kausia, helppoja kausia... mutta nyt 4-vuotiaana poika on aika omatoiminen ja halukas oppimaan tekemään itse - ja usein onnistuukin helposti ilman ylimääräisiä sotkuja. Mutta kun on jaksanut ne ensimmäiset vuodet, niin nyt ne palkitaan. Välillä itselläkin menee hermot, tietysti. En ole mikään maailman kärsivällisin ihminen. Mutta minä kasvan lapsen mukana. Tärkein oppi on tosiaan ollut se, että antaa itselleen anteeksi kaikki sotkut, jos ei vaan jaksa, omat uhmakohtaukset ja se, että ei vaadi itseltään liikoja!
Pyykkiä ei tosiaan meilläkään pestä joka päivä, vaikka siihen pyrin. Tiskejä kotona nytkin lojuu. Pojan vaatteita eteisessä ja olohuoneessa. Sängyt petaamatta. Ei kaikkea jaksa, vaikka ei lapsia olisikaan. Jostain syystä odotetaan, että ihmisestä tulee superihminen sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi syntyy; pitää olla rahaa, farmari, suuri koti aivan tiptop, pullat uunissa vieraita varten, työura kukoistaa, parisuhde kukoistaa, ei saa näyttää burnout-äidiltä, on aikaa ja jaksamista ihan mihin vaan, jne.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:48"]
Kaipa velat ajattelevat, että lapsi on kuin pieni ja huonosti asioita osaava aikuinen, ja jos heillä on mukavaa puuhaa ja aikuista seuraa, niin mistään ei jää paitsi. Todellisuudesa rakkaus lapseen on toisenlaista kuin mitä voi muussa elämässä kokea. Sama kuin joku aseksuaali, joka elää nunnana jossain luostarissa jäkättäisi nuorille naisille siitä, että miten niin sitä rakkautta ja seurustelua tarvitaan, mihin muka tarvitaan seksiä ja miksi te nyt niitä miehiä tarvitsette kun purjehtimaan voi mennä nunnaporukassakin. Rakkautta ja perhettä useimmat ihmiset vain haluavat, niin se vain on!
[/quote]
"Kaipa velat ajattelevat, että lapsi on kuin pieni ja huonosti asioita osaava aikuinen, ja jos heillä on mukavaa puuhaa ja aikuista seuraa, niin mistään ei jää paitsi."
Itseasiassa näin juuri itse asian miellän. En koe että lapselle olisi yhtään kivempaa selittää kuin aikuiselle. Oikeastaan päin vastoin - aikuinen yleensä ymmärtää kerrasta, lapsi kysyy samaa kymmenen kertaa. Ja vielä paljon yksinkertaisempia asioita, joiden selittämisessä ei ole mitään iloa.
"Todellisuudesa rakkaus lapseen on toisenlaista kuin mitä voi muussa elämässä kokea."
Rakkaus"lajeja" on varmaan monia erilaisia, totta. Mutta kun se rakkaus lapseen ei ole mikään automaatio. Ei se välttämättä syty ollenkaan, tai sitten on niin laimeaa ettei se korvaa menetyksiä. Se, että osa vanhemmista kokee rakkautta joka tekee hommasta kannattavaa, ei ole kovin hyvä syy tehdä lapsia. En minä ainakaan halua enkä uskalla ottaa riskiä että tekisin lapsen kun en sellaista halua, luottaen siihen että rakkaus tulee ja korvaa kaiken. Sillä lapsella kun ei ole palautusoikeutta jos näin ei käykään. Sitten on vähintään kaksi elämää pilalla.
"Rakkautta ja perhettä useimmat ihmiset vain haluavat, niin se vain on! "
Ja sun mielestä lapsettomalla ei voi olla kumpaakaan? Aika ankea näkökulma. Menisitkö sanomaan tahattomasti lapsettomillekin että hei sulla ei ole perhettä eikä rakkautta? Minusta kun perhe on lapsetonkin perhe, ja rakkautta on muutakin kuin vanhemman rakkautta lapseen.
Ps: minä ainakin olen sanonut jo monta kertaa että ihmisiä on erilaisia. En kyseenalaista sitä, että joku nauttii lapsiperhe-elämästä. Älä sinäkään kyseenalaista sitä, että on paljon ihmisiä jotka eivät siitä nauti. Parempi huomata se ennen lisääntymistä kuin sen jälkeen, siksi ainakin itse olen muistuttanut ap:ta että lisääntyminen ei ole pakollista, ja jos on "lapsiperhe-elämän vastainen elämäntyyli", voi lapsen tekeminen olla suuri virhe.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:26"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:28"]---mielestäni asioiden tekeminen on paljon mukavampaa kun ne voi vaan tehdä, ilman että niitä joutuu samalla opettamaan ja selostamaan. Lapseton voi myös tehdä noita asioita paljon helpommin ja useammin, joten kivaa on määrällisestikin enemmän. [/quote] Minusta asiat, jotka olivat kivoja ennen lapsia, ovat (vähintään) kaksinverroin mukavampia lapsen kanssa. Sanotaanhan, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo :-) Elämä ennen lastensaantia oli kivaa, mutta vielä kivempaa se on nyt. Minusta on täysin turhaa jankata, onko elämä lapsettomana vai perheellisenä absoluuttisesti parempaa tai kummalla on "määrällisesti enemmän kivaa", koska tämä on ihan täysin riippuvaista siitä, haluaako lapsia vai ei ja viihtyykö heidän kanssaan vai ei. Sinä et viihdy, joten sinun kohdallasi lapsi vähentäisi elämän mielekkyyttä, minä viihdyn, joten minun kohdallani lapsi lisää sitä. Emme kumpikaan voi sanoa jollekin kolmannelle, tekisikö lapsi hänen elämästään parempaa tai huonompaa, vaan hänen on kyettävä päättelemään se itse. En itse ole mikään koiraihminen, ja tuntuisi kamalalta joutua sellaisen hoitajaksi. Tykkäisin ehkä silitellä koiraa aina joskus, tai käydä silloin tällöin lenkillä koiran kanssa, mutta nuo hetket eivät olisi sen arvoisia, että joutuisin aloittamaan jokaisen aamuni koiran kusettamisella, lenkkeilemään kakkapussit taskussa, imuroimaan arvoja sohvasta ja haistelemaan koiran hajua kodissani. En silti kuvittele, että elämäni on yhtään parempaa ja kivempaa, kuin koiranomistajilla, enkä neuvoisi automaattisesti kaikkia muita olemaan hankkimatta koiraa - heille kun siitä koirasta voi olla enemmän iloa kuin taakkaa. [/quote] Ihan mahtavasti osasit pukea sanoiksi sen mitä itsekin olen yrittänyt! Ja samaa mieltä olen koirista, ajatuskin sellaisen omistamisesta puistattaa mutta tiedän joidenkin niistä nauttivan joten mitäpäs siinä. Ihmiset ei ole yhdestä massasta valettuja, jospa velatkin sen pikkuhiljaa tajuaisivat...
[/quote]
Ohis, mutta missä tässä ketjussa on väitetty, ettei kukaan voi oikeasti nauttia vanhemmuudesta?
Se väsymys vie kyllä kekseliäisyyden pienempienkin lasten kanssa ihan eri tasolle. Sitä ei tunnusteta, mutta joskus esim. itsekin tein niin, että suljin itseni lapsen kanssa makuuhuoneeseen ja laitoin leluja lattialle, joilla lapsi sai leikkiä. Ensin pidin huolen, että huoneessa ei mitään, mihin lapsi voi itsensä satuttaa. Sen jälkeen kääriydyin peittoon ja latasin itseni madoksi makuuhuoneen lattialle, torkuin puolen tunnin verran pidentäen yöunia kello seitsemään aamulla. Sillä aikaa lapsi iloisesti leikki leluillaan tyytyväisenä.
Tai kun lapsi oli pinnasänkyiässä, niin aamu-unia tuli pidennettyä niin, että antoi lapselle jonkun lelun sänkyyn, jolla lapsi leikki sen 15-20 min ja itse nukuin viereisellä sängyllä sillä aikaa pahinta unipöhnää pois.
:D Hätä keinot keksii.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:32"]Se on raskasta. Hyvin hyvin hyvin raskasta. Itsekin olen vaativassa työssä ja töiden jälkeen aivan tajuttoman väsynyt, ettei jaksaisi tehdä mitään. Olen vielä kaiken lisäksi yksinhuoltaja ja lapsen isä on alusta asti vain ns. nuollut kermat kakun päältä.
Arjen keskellä on auttanut anteeksianto ja aikataulutus. Töiden jälkeen lämmitän lapselle jääkaapista ruokaa ja lapsi syö, kun itse istun pöydässä lapsen kanssa jutellen päivästä (en itse tykkää syödä töiden jälkeen). Välillä laittelen tiskejä/tiskaan (meillä ei tiskikonetta) sen aikaa. Lapselle tarpeeksi juotavaa ja syötävää, jotta suurella tod.näköisyydellä ennen iltapuuroa ei vaadi koko ajan juomista.
Sen jälkeen laittelen pojalle jonkun lyhyen piirretyn, joka kestää noin puolituntia. Lapsi tuijottelee sitä ja minä otan pienet päikkärit sohvalla.
Piirretyn jälkeen lapsi siirtyy leikkimään. Yleensä leikkii olohuoneessa, jossa minä viikkailen pyykkejä, pyyhin pölyjä, teen pikaimuroinnin ja/tai vien irtotavaroita omille paikoilleen. Lapsi välillä näyttää jotain lelujaan tai jos on keksinyt jonkun hauskan jutun leikeissään tms.
Siinä se ilta pikkuhiljaa meneekin ja lapselle sitten iltatoimet ja nukkumaan (klo 20-21). Tämän jälkeen teen ruoan, jossa menee noin 15-30 min ja josta saa sitten syötävää seuraavaksi päiväksi. Netistä olen poiminut nopeita ja hyviä reseptejä. Joskus kyllä turvaudun eineksiinkin.
Menen nukkumaan siinä klo 23-00 välillä ja siihen asti on aikaa käydä suihkussa, surffailla netissä tai katsoa jotain hyvää sarjaa/leffaa. Joskus se menee töitä tehden, mutta harvemmin. Joskus menen aikaisemmin nukkumaan, jos ihan kamalasti väsyttää.
Ystäviä ja perhettä näen viikonloppuisin tai jos arki-iltana joku tulee käymään/pojan kanssa mennään käymään. Viikonloppuisin muutenkin otetaan rennommin ja tehdään pojan kanssa kahdestaan jotain kivaa, ellei poika ole isänsä luona. Ne viikonloput, kun poika on isänsä luona, pyhitän täysin itselleni ja ystävilleni.
Siihen asti, kun lapsi oli 3-vuotias, oli aika raskasta. Menin töihin, kun lapsi täytti 1,5-vuotta. On ollut uhmakausia, kivoja kausia, helppoja kausia... mutta nyt 4-vuotiaana poika on aika omatoiminen ja halukas oppimaan tekemään itse - ja usein onnistuukin helposti ilman ylimääräisiä sotkuja. Mutta kun on jaksanut ne ensimmäiset vuodet, niin nyt ne palkitaan. Välillä itselläkin menee hermot, tietysti. En ole mikään maailman kärsivällisin ihminen. Mutta minä kasvan lapsen mukana. Tärkein oppi on tosiaan ollut se, että antaa itselleen anteeksi kaikki sotkut, jos ei vaan jaksa, omat uhmakohtaukset ja se, että ei vaadi itseltään liikoja!
Pyykkiä ei tosiaan meilläkään pestä joka päivä, vaikka siihen pyrin. Tiskejä kotona nytkin lojuu. Pojan vaatteita eteisessä ja olohuoneessa. Sängyt petaamatta. Ei kaikkea jaksa, vaikka ei lapsia olisikaan. Jostain syystä odotetaan, että ihmisestä tulee superihminen sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi syntyy; pitää olla rahaa, farmari, suuri koti aivan tiptop, pullat uunissa vieraita varten, työura kukoistaa, parisuhde kukoistaa, ei saa näyttää burnout-äidiltä, on aikaa ja jaksamista ihan mihin vaan, jne.
[/quote]
Kuulostat ihanalta äidiltä. Opin itse tuon vasta toisen lapsen kanssa, ensimmäisen kanssa suoritin ihan liikaa. Vasta kun toinen tuli, kaikesta tuli huomattavasti nautittavampaa, uskomatonta kyllä, koska minusta tuli armollisempi itselleni.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 14:26"]
Minusta on täysin turhaa jankata, onko elämä lapsettomana vai perheellisenä absoluuttisesti parempaa tai kummalla on "määrällisesti enemmän kivaa", koska tämä on ihan täysin riippuvaista siitä, haluaako lapsia vai ei ja viihtyykö heidän kanssaan vai ei. Sinä et viihdy, joten sinun kohdallasi lapsi vähentäisi elämän mielekkyyttä, minä viihdyn, joten minun kohdallani lapsi lisää sitä. Emme kumpikaan voi sanoa jollekin kolmannelle, tekisikö lapsi hänen elämästään parempaa tai huonompaa, vaan hänen on kyettävä päättelemään se itse.
En itse ole mikään koiraihminen, ja tuntuisi kamalalta joutua sellaisen hoitajaksi. Tykkäisin ehkä silitellä koiraa aina joskus, tai käydä silloin tällöin lenkillä koiran kanssa, mutta nuo hetket eivät olisi sen arvoisia, että joutuisin aloittamaan jokaisen aamuni koiran kusettamisella, lenkkeilemään kakkapussit taskussa, imuroimaan arvoja sohvasta ja haistelemaan koiran hajua kodissani. En silti kuvittele, että elämäni on yhtään parempaa ja kivempaa, kuin koiranomistajilla, enkä neuvoisi automaattisesti kaikkia muita olemaan hankkimatta koiraa - heille kun siitä koirasta voi olla enemmän iloa kuin taakkaa.
[/quote]
Koiravertausta käyttäen: jos joku kertoisi inhoavansa ulkoilua ja rakastavansa siistiä koko ajan tip-top olevaa kotia, ja seuraavaksi kertoisi miettivänsä ottaisiko ison koiran, niin kyllä minä silloinkin sanoisin että mietipä vielä, kuulostaa siltä että elämäsi koiran kanssa olisi aika raskasta ja koirakin kärsisi. Ihan samalla lailla ap:lle on kerrottu että hänen haluamansa elämäntyyli ja luonteenlaatu eivät sovi yhteen lapsiperhe-elämän kanssa, joten lapsen hankkimista kannattaa miettiä hyvin kriittisesti. Koiran tapauksessa kuitenkin koiran saanee aina myytyä/lahjoitettua pois, mutta lasta ei pysty palauttamaan.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:54"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:48"]
[quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:45"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:35"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:20"][quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:11"] [quote author="Vierailija" time="07.05.2015 klo 13:06"]Mitä on se jokin, mitä ajattelet saavasi takaisin?[/quote] Rakkautta, jatkuvuutta, tarkoitusta, säännöllisyyttä, rytmiä. Jotenkin vain tuntuisi enemmältä, että veneessä olisi lapsi, jolle voisi näyttää uutta ja joka innokkaasti tutuistuisi ympäristöön (samalla tavalla kuin koirat) ja oppisi uutta kuin että purjehtisimme mieheni kanssa kaksin punaviiniä ryystäen ja salaattia syöden. Tässä blogissa on sellaista, josta jotenkin haaveilen. Sellaista lasten kanssa tekemistä, mutta kuitenkin myös pieniä aikuisten arkijuhlahetkiä. http://charlottaff27.blogspot.fi/search/label/lapsi%20veneess%C3%A4 [/quote] Okei, tämä on ihan hyvä vastaus. On ihan sallittua haluta tuota. Mutta realistisesti sinun täytyy olettaa, että siinä missä kaksi aikuista purjehtii halutessaan rauhallisesti viiniä siemaillen, lapsiperhe purjehtii sotkuisemmin, äänekkäämmin ja aina hitaimman ja väsyneimmän ehdoilla. [/quote] Niin. Mutta eihän tuo kestä kuin hetken, kyllä sen nyt normaali ihminen jaksaa rämpiä :) eikä ne reissut niin kammottavia ole lasten kera kuin annat olettaa (mistä olet tuon mielikuvan edes keksinyt?), päinvastoin! Ihanaa mennä paikkoihin, joihin ei kehtaisi lapsettomana lähteä, nautin itse ainakin vesipuistoista, huvipuistoista, eläintarhoista ja muista täysin siemauksin. Enkö ennen lasten saamista niihin edes harkinnut meneväni. Kyllä sitä viiniä ehtii lipitellä sitten niillä reissuilla kun jättää lapset hoitoon ja karkaa miehen kanssa kahdestaan matkalle. :) [/quote] Kyllä se kestää pidemmän aikaa kuin "hetken", valitettavasti. Kaikki normaalit ihmiset eivät jaksa rämpiä. Jotkut eivät edes halua rämpiä. Ihmisillä on erilaisia ajatuksia siitä, minkälaisista purjehduksista he nauttivat, ja minkälaisia purjehduksia he sietävät. [/quote] Niin, eihän kaikki kestäkään. Eikä ole onneksi pakkokaan. Mutta mikä ihmeen pakko sulla on yrittää tehdä lapsiperheen elämästä kamalaa? Ethän edes tiedä siitä mitään.
[/quote]
Älä viitsi olla naurettava. Totta kai lapseton voi tietää lapsiperhe-elämästä paljonkin. Kaikki meistä ovat kasvaneet lapsiperheissä, useimmilla on lapsiperhe-elämää eläviä ystäviä ja sukulaisia, ja jotkut meistä ovat vielä työnsä puolestakin tekemisissä lapsiperheiden kanssa.
Minusta on väärin maalata aloittajalle idyllistä kuvaa vanhemmuudesta, kun kaikki tiedämme, että se on parhaimmillaankin raskasta ja pahimmillaan sellaista, josta ei yksinkertaisesti selviä.
[/quote]
Jos et ole kokenut vanhemmuutta, niin et voi kyllä siitä kenellekään mitään opettaa ja se on fakta. Rakkaus omaan lapseen on eri kuin se, että on joskus nähnyt lapsiperheitä ja kasvanut itsekin jonkun perheessä. Veloilla tuntuu olevan (siis puhun nyt heikäläisistä kelle vastaan) itsellään aika ankea lapsuus, vanhemmat ei vissiin olisi heitä halunneet eikä yhteistä tekemistä ollut.