Miksi en innostu mistään?

Masis

Masennukselta kuulostaa jos on jatkunut pidempään. Saamattomuus,haluttomuus, alavireisyys. Tuttua minullekin.

Sama..

Mulla oli lievän masennuksen takia tuollaista vuosikausia. Nyt kun olo on parantunut innostun asioista kuten ennenkin, vaikka toisaalta tiedostan jatkuvasti elämän ja tekojen "järjettömyyden".

Ollut jo vuosia. Kaikki tuntuu niin TURHALTA!

Jos lähdet kerran, alat löytää syitä lenkkeilyn jatkamiseen. Sitä vain vajoaa joskus sellaiseen apatiaan, ei välttämättä aina masennusta (vaikka voi toki olla).

Niinpä, mistähän sitä elämäniloa ja aloitekykyä sais, yksin kaikki tekeminen tuntuu niin turhalta ja tylsältä, ei o mitään mieltä missää, just mietin, et pitäisköhän päättää päiväsä, kun on vaan niin yhdentekevää olla täällä.

Rauhallinen, miellyttävä liikunta auttaa lievään masennukseen.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:48"]Rauhallinen, miellyttävä liikunta auttaa lievään masennukseen.
[/quote]Jaa..aika turhalta vaikuttaa, sekin hetkellinen hyvä olo, jos sellaista edes tulee nollautuu heti, kun tulee tyhjään kotiin, jossa ei ole ketään odottamassa ja taas sama tyhjyys valtaa mielen.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:48"]Rauhallinen, miellyttävä liikunta auttaa lievään masennukseen.
[/quote]Jaa..aika turhalta vaikuttaa, sekin hetkellinen hyvä olo, jos sellaista edes tulee nollautuu heti, kun tulee tyhjään kotiin, jossa ei ole ketään odottamassa ja taas sama tyhjyys valtaa mielen.
[/quote]

Voi olla että masennuksesi on lievää vakavampaa. Mene aluksi terveyskeskukseen tai työterveyslääkärille että saat apua.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:48"]Rauhallinen, miellyttävä liikunta auttaa lievään masennukseen.
[/quote]Jaa..aika turhalta vaikuttaa, sekin hetkellinen hyvä olo, jos sellaista edes tulee nollautuu heti, kun tulee tyhjään kotiin, jossa ei ole ketään odottamassa ja taas sama tyhjyys valtaa mielen.
[/quote]

Voi olla että masennuksesi on lievää vakavampaa. Mene aluksi terveyskeskukseen tai työterveyslääkärille että saat apua.
[/quote]Ei se auta tähän ja minähän kun en minkään pillerien avulla ala hakemaan tekopirteyttä ja yleensä niistäkin saa vain pöhnän, kahtakauheamman väsymyksen, kyse on kai vaan yksinäisyydestä, kun on jo tietyn ikäinen ja näköinen, ei vaan kelpaa enää kellekkään ja päälle ujous ja introvertti luonne, yksinjääminen on taattu.

Mä söin Cipralexia ja lopetin kaverien kehotuksesta. Sen jälkeen olen itkenyt joka päivä ja tunnen olevani maailman surkein olento. Lisäksi olen lihonut muodottomaksi, vaikka en ole syönyt juurikaan mitään ihmeitä. Voimia ei ole mihinkään enää. Ei mikään kiinnosta, vaikka sain kaverilta kassillisen uusia vaatteitakin niin en jaksa ees sovittaa niitä läskeineni. Olin ennen hoikka ja iloinen perheenäiti, kunnes mies otti ja lähti, enkä kuullut hänestä enää koskaan. Pitää yhteyttä vain aikuisiin lapsiimme. Minut jätettiin yksin.

Voi olla myös kilpirauhasen vajaatoimintaa. Onko ap. arvot katottu?

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:04"]

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:54"][quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 20:48"]Rauhallinen, miellyttävä liikunta auttaa lievään masennukseen. [/quote]Jaa..aika turhalta vaikuttaa, sekin hetkellinen hyvä olo, jos sellaista edes tulee nollautuu heti, kun tulee tyhjään kotiin, jossa ei ole ketään odottamassa ja taas sama tyhjyys valtaa mielen. [/quote] Voi olla että masennuksesi on lievää vakavampaa. Mene aluksi terveyskeskukseen tai työterveyslääkärille että saat apua. [/quote]Ei se auta tähän ja minähän kun en minkään pillerien avulla ala hakemaan tekopirteyttä ja yleensä niistäkin saa vain pöhnän, kahtakauheamman väsymyksen, kyse on kai vaan yksinäisyydestä, kun on jo tietyn ikäinen ja näköinen, ei vaan kelpaa enää kellekkään ja päälle ujous ja introvertti luonne, yksinjääminen on taattu.

[/quote]

Onnellisuus on susta itsestäsi kiinni. 

Jos on itsestä kiinni onnellisuus, niin jaa meille masiksille vinkkejä miten löytää se itsestään. Sehän tässä ongelman ydin onkin, ap

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:12"]Mä söin Cipralexia ja lopetin kaverien kehotuksesta. Sen jälkeen olen itkenyt joka päivä ja tunnen olevani maailman surkein olento. Lisäksi olen lihonut muodottomaksi, vaikka en ole syönyt juurikaan mitään ihmeitä. Voimia ei ole mihinkään enää. Ei mikään kiinnosta, vaikka sain kaverilta kassillisen uusia vaatteitakin niin en jaksa ees sovittaa niitä läskeineni. Olin ennen hoikka ja iloinen perheenäiti, kunnes mies otti ja lähti, enkä kuullut hänestä enää koskaan. Pitää yhteyttä vain aikuisiin lapsiimme. Minut jätettiin yksin.
[/quote]Semmosia sikoja ne miehet on, heti kun perhe-elämä käy tylsäksi, otetaan jalat alle ja siirrytään lapsettomiin muijiin, ketkä ei ole heidän mielestään "pilalla".

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:26"]

Jos on itsestä kiinni onnellisuus, niin jaa meille masiksille vinkkejä miten löytää se itsestään. Sehän tässä ongelman ydin onkin, ap

[/quote]

Mikä saa sut olettamaan, että en itse kuuluisi tuohon masiskategoriaan?

Olet tyrmännyt liikunnan (tutkitusti auttaa masennuslääkkeitä paremmin lievässä masennuksessa), lääkkeet (terapian ohella tutkitusti hoitava vaihtoehto), tyrmännyt itsesi (kuka saatana sun seuraa haluaisi, kun et itsekään pidä selkeästi itsestäsi vaan haukut ikäsi, ulkonäkösi ja luonteesi??).

Pää pois sieltä perseestä ja ota kontrolli elämästäsi! Jos vittu haluat olla onnellinen sun täytyy itse tehdä jotain sen eteen!!

Ei se valittamalla muutu. 

t. itse koko varhaisaikuisuutensa masennukselle menettänyt. Vieläkin on vaikeaa, esim. nyt yritin lähteä salille, mutta näin vaan pariskuntia tai kaveriporukoita kävelemässä ulkona joten lannistuin ja tulinkin kotiin... Jossa ei nyt ketään muakaan odota. Pakko vaan yrittää sinnitellä jotenkin jos jotain muutosta aikoo tehdä.

Sekoitat toisen vastaajan mun aloitukseen. Olen perheellinen ja ulkonäkö on ihan normaali. Ap

Sama ongelma täällä. Mikään ei vaan enää tunnu miltään. Nuorena minusta tuntui tällaiselta myös, siis ihan aina. Sitten kun sain lapsia, olin iloinen ja nautin elämästä, rakastin kotiäitiyttä ja perhe-elämää. Nyt kun olen taas töissä ja lapset teinejä, olen palannut tuohon nuoruuden olotilaan, kaikki tuntuu turhalta ja mitäänsanomattomalta.

Eli periaatteessa kaikki on ihan ok, hyvä mies, terveet lapset, työpaikka ihan ok, toimeen tullaan, olen terve. Ja mua ei esim. liikunta tai mitkään harrastukset tai ystävät auta ollenkaan. Käyn joka päivä tunnin kävelylenkillä, talvella hiihdän. Kaksi kertaa viikossa käyn salilla ja kerran viikossa joogassa ja silloin tällöin uimassa. Miehen kanssa yhdessä käymme mm. taidenäyttelyissä ja konserteissa, bändien keikoilla, joskus menemme hotelliin viikonlopuksi. Luen kirjoja, katson elokuvia, hoidan puutarhaa, tapaan ystäviä. Mutta mikään ei tunnu yhtään miltään, paitsi joskus lenkillä itken kun on niin tyhjä ja toivoton olo. Syönkin terveellisesti, en juo enkä polta, syön vitamiineja.

Hymyilen, koska niin kai ihmisen kuuluu tehdä. Teen kaikenlaista normaalia, mutta mistään en nauti. Tuntuu aika kamalalta ajatella, että loppuelämä voi olla tällaista, kymmeniä vuosia...

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 21:36"]

Sama ongelma täällä. Mikään ei vaan enää tunnu miltään. Nuorena minusta tuntui tällaiselta myös, siis ihan aina. Sitten kun sain lapsia, olin iloinen ja nautin elämästä, rakastin kotiäitiyttä ja perhe-elämää. Nyt kun olen taas töissä ja lapset teinejä, olen palannut tuohon nuoruuden olotilaan, kaikki tuntuu turhalta ja mitäänsanomattomalta.

Eli periaatteessa kaikki on ihan ok, hyvä mies, terveet lapset, työpaikka ihan ok, toimeen tullaan, olen terve. Ja mua ei esim. liikunta tai mitkään harrastukset tai ystävät auta ollenkaan. Käyn joka päivä tunnin kävelylenkillä, talvella hiihdän. Kaksi kertaa viikossa käyn salilla ja kerran viikossa joogassa ja silloin tällöin uimassa. Miehen kanssa yhdessä käymme mm. taidenäyttelyissä ja konserteissa, bändien keikoilla, joskus menemme hotelliin viikonlopuksi. Luen kirjoja, katson elokuvia, hoidan puutarhaa, tapaan ystäviä. Mutta mikään ei tunnu yhtään miltään, paitsi joskus lenkillä itken kun on niin tyhjä ja toivoton olo. Syönkin terveellisesti, en juo enkä polta, syön vitamiineja.

Hymyilen, koska niin kai ihmisen kuuluu tehdä. Teen kaikenlaista normaalia, mutta mistään en nauti. Tuntuu aika kamalalta ajatella, että loppuelämä voi olla tällaista, kymmeniä vuosia...

[/quote] Kuvailit paremmin kuin minä miltä olotilani tuntuu, juuri noin se menee! Päällisin puolin kaikki hyvin ja kuitenkin olen sisäisesti kuollut. Koomikon kyyneleet kuvastaa hyvin elämäntilannettani, ulospäin olen hyvinkin iloinen ja sosiaalinen, mutta naamio riisutaan kotona. Ap