2 vuotta koronaa - mitä sinulta on jäänyt tekemättä?

Samoja fiiliksiä. Olen kyllä tehnyt asioita ja elänyt arkea (vaikka moni asia on jäänyt tekemättäkin), mutta silti tuntuu siltä, että tämä aika elämästäni on ikään kuin varastettu. Näiden tunteiden käsittely ja tästä toipuminen tulee viemään aikaa, jos joskus edes palaamme johonkin normaalimpaan, tiedän sen jo nyt…

Vierailija kirjoitti:

Erottiin tyttiksen kanssa koronan alussa, eipä ole sen jälkeen ihmissuhdetta voinut etsiä ja aloittaa näillä keleillä.

2 vuotta hiljaiseloa, ja kohta 40v kolkuttaa kellossa. Surullista, kuinka tuo 2 elämän vuotta vain katosi hallituksen rajoituksiin ja kieltoihin.

6 matkaa, kaksi näistä puolison synttärilahjoja. Kaikki kulttuuri, elokuvat, museot, näyttelyt, messut. Teatterissa on käyty kerran ja elokuvissa kaksi kertaa. Festarit, keikat, ravintolat. Hieroja, jalkahoitaja, ihotautilääkäri, silmälääkäri. Kampaajalla olen käynyt normaalisti. Ystävien tasakympit synttärit ja yhdet hautajaiset. Ystävien tapaaminen yleensäkin, kun emme ole kotona nyhjääjiä tai puiston penkillä istuksijoita. Koulutukset ja tiimin tapaamiset. Esimiehen naama, en ole koskaan tavannut häntä ilman maskia ja muutenkin vain pari kertaa. Mutta jotain positiivista: rahaa on. Varmaan lataan sijoituksiin kaiken, koska eihän meillä ole kohta palveluita huvien muodossa, kun ei ole ammattilaisia niitä pyörittämään.

Ei mitään ole jäänyt tekemättä, ainoastaan pojalle luvattu valmistujaismatka nykiin on siirretty.

Opinnot suoritin loppuun työharjoitteluineen, aloitin uudessa työpaikassa. Pääsin leikkaukseen silloin ekana keväänä nopeasti, kun kaikki vältteli leikkauksiin kenoa. Toiseenkin leikkaukseen pääsin vuotta myöhemmin. Matkustanut kotimaassa, ei ole mikään pakko just nyt päästä mihinkään, myöhemminkin ehtii.

Lomareissuja. Nyt joululomalla kävimme pitkästä aikaa.

Huomattavasti harvemmin ystävien kanssa ulkona, ravintolassa, teatterissa tms.

Uimahalleissa käynti on jotenkin jäänyt. Toiseksi nuorin lapsi lopetti taekwondo- harrastuksen. Ei saatu häntä innostumaan enää kun iso osa kavereista lopetti. Myös jalkkisjoukkue hajosi- en tiedä oli Koronalla mitään tekemistä.

Liikkuminen on siirtynyt luontoon oman perheen kesken. Ei huono sekään, mutta lasten sosiaaliset kontakti ovat vähentyneet, mikä harmittaa.

Tavallaan ei mitään, mutta toisaalta kaikki.

Käyttämättömiä keikkalippuja on varmaan toistakymmentä kertynyt, kun keikat on aina peruttu ja siirretty. Piti käydä ulkomailla ja kotimaassa eräillä festareilla, mutta kummastakaan ei ole mitään tietoa, että milloin nyt järjestetään. Ärsyttää, kun mitään ei voi suunnitella, kun kaikki perutaan silti. Ei ole mitään mitä odottaa. Kuntosalien auki-kiinni veivaaminen on aiheuttanut tässä parin vuoden aikana satojen eurojen menetyksen, koska rajoituspäätökset tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei maksuja ehdi edes säätämään. Selkävaivani vaatii tietynlaista treeniä, joka on suunniteltu kuntosalille. Mikään keppijumppa tai kävely ei ylläpidä riittävästi selän lihasten kuntoa ja kärsin jatkuvista kivuista. Ja olen kokeillut kotiliikuntaa ja kävelyä yms, mutta ei toimi.

Lapsilta on mennyt paljon. Harrastukset, synttärit, tietty lapsuuteen kuuluva huolettomuus on saanut kovan kolahduksen. Itse olen lama-ajan lapsi ja laman vaikutukset näkyvät ja tuntuvat edelleen. En voi olla ajattelematta sitä, miten tämä korona-ajan sekoilu vaikuttaa lapsiin.

Opintomenestys on laskenut, koska etäopetus on ollut todella kuormittavaa eikä minulla ole kotona rauhallista työtilaa, jossa opiskella. Kotiani ei ole suunniteltu etäilyyn ollenkaan, joten tämä on aiheuttanut turhia kahnauksia kotona. Koronan myötä suurempien asuntojen hinnat ovat karanneet täällä käsistä, joten ei ole varaa isompaankaan, koska olen ainoa huoltaja ja tulonsaaja.

Ehkä pahinta on ollut huomata, miten koronan myötä kaikki suhteet ovat jotenkin kuivuneet kasaan. Kun ei luonnostaan tapaa ihmisiä eri yhteyksissä niin yhtäkkiä huomaakin olevansa yksin. Tuntuu, että ydinperheet ovat käpertyneet koteihinsa eikä yhteyttä muihin pidetä. Muutimme joitain vuosia sitten nykyiselle alueelle ja tukiverkot jäivät kauas. Nyt huomaan, ettei ystävyyssuhteet ole minkään arvoisia ja vain omaan sukuun ja perheeseen pidetään yhteyttä. Pelkään, että koronan jälkeen tilanne jää tällaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan ei mitään, mutta toisaalta kaikki.

Käyttämättömiä keikkalippuja on varmaan toistakymmentä kertynyt, kun keikat on aina peruttu ja siirretty. Piti käydä ulkomailla ja kotimaassa eräillä festareilla, mutta kummastakaan ei ole mitään tietoa, että milloin nyt järjestetään. Ärsyttää, kun mitään ei voi suunnitella, kun kaikki perutaan silti. Ei ole mitään mitä odottaa. Kuntosalien auki-kiinni veivaaminen on aiheuttanut tässä parin vuoden aikana satojen eurojen menetyksen, koska rajoituspäätökset tulevat ja menevät niin nopeasti, ettei maksuja ehdi edes säätämään. Selkävaivani vaatii tietynlaista treeniä, joka on suunniteltu kuntosalille. Mikään keppijumppa tai kävely ei ylläpidä riittävästi selän lihasten kuntoa ja kärsin jatkuvista kivuista. Ja olen kokeillut kotiliikuntaa ja kävelyä yms, mutta ei toimi.

Lapsilta on mennyt paljon. Harrastukset, synttärit, tietty lapsuuteen kuuluva huolettomuus on saanut kovan kolahduksen. Itse olen lama-ajan lapsi ja laman vaikutukset näkyvät ja tuntuvat edelleen. En voi olla ajattelematta sitä, miten tämä korona-ajan sekoilu vaikuttaa lapsiin.

Opintomenestys on laskenut, koska etäopetus on ollut todella kuormittavaa eikä minulla ole kotona rauhallista työtilaa, jossa opiskella. Kotiani ei ole suunniteltu etäilyyn ollenkaan, joten tämä on aiheuttanut turhia kahnauksia kotona. Koronan myötä suurempien asuntojen hinnat ovat karanneet täällä käsistä, joten ei ole varaa isompaankaan, koska olen ainoa huoltaja ja tulonsaaja.

Ehkä pahinta on ollut huomata, miten koronan myötä kaikki suhteet ovat jotenkin kuivuneet kasaan. Kun ei luonnostaan tapaa ihmisiä eri yhteyksissä niin yhtäkkiä huomaakin olevansa yksin. Tuntuu, että ydinperheet ovat käpertyneet koteihinsa eikä yhteyttä muihin pidetä. Muutimme joitain vuosia sitten nykyiselle alueelle ja tukiverkot jäivät kauas. Nyt huomaan, ettei ystävyyssuhteet ole minkään arvoisia ja vain omaan sukuun ja perheeseen pidetään yhteyttä. Pelkään, että koronan jälkeen tilanne jää tällaiseksi.

Lisään tähän vielä, että perheessämme elettiin todella raskaita vuosia ennen koronaa. Vuoden 2020 piti olla ensimmäinen huoleton vuosi todella pitkään aikaan. No, ei ollut kuten nyt on tullut esiin. Oma jaksaminen on ollut koetuksella juuri siksi, ettei aiemmista koettelemuksista ole päässyt palautumaan.

Koronakeskustelusta tuntuu usein unohtuvan, ettei elämä kaikilla ollut ennen koronaa huoletonta päivänpaistetta, vaan osalla on ollut voimavarat vähissä jo valmiiksi ennen kuin pandemia rajoituksineen iski.

Oikeastaan vain ulkomaan lomamatkat. Niitä tulee tehtyä kerran pari vuodessa. Toki myös vähemmän elokuvissa/keikoilla/teatterissa käyntiä. Teatterissa kävin viime viikonloppuna, käyn salilla ja yhdellä keikallakin kävin joulukuussa. Eli olen myös tehnyt asioita mitä ennen koronaakin.

Tänään on  muuten tavallaan koronan kaksivuotisjuhlapäivä. Päivälleen kaksi vuotta sitten, eli 23.1.2020 alkoi Wuhanissa tuhat koronapotilasta vetävän hätäapusairaalan rakentaminen, joka kesti 10 päivää. Toki virus oli tuossa vaiheessa levinnyt jo parin kuukauden ajan, ja oli siitä jonkin verran uutisoitukin, mutta tämä oli kuitenkin se käännekohta joka toi koronan suuren yleisön tietoisuuteen. Muistan kun uutisissa näytettiin kun n. 100 kaivinkonetta kaivoi hätäapusairaalan perustuksia kauhealla kiireellä. Silloin tajusin että nyt on kyse jostain todella vakavasta. Kaksi päivää tämän jälkeen perustettiin legendaarinen ketju "Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?", ja loppu onkin sitten historiaa.

Ja kuvitelkaa että tätä sairaalaa alettiin rakentaa kun Kiinassa oli virallisten lukujen mukaan ollut 639 tartuntaa ja 18 kuolemaa.

Festarit ja matkat ovat jääneet väliin. Kuntoilu on jatkunut mutta nytkin joutuu käymään ulkokuntosalilla ja ei se herkkua ole 10 asteen pakkasella mutta parempi kuin ei mitään. Kolmas asia on ei ehkä liity koronaan mutta muuton jälkeen on tavarat edelleen laittamatta paikoilleen sekä ylijäämäroinaa en ole saanut heitettyä roskiin tai laitettua myyntiin.

Vierailija kirjoitti:

Tänään on  muuten tavallaan koronan kaksivuotisjuhlapäivä. Päivälleen kaksi vuotta sitten, eli 23.1.2020 alkoi Wuhanissa tuhat koronapotilasta vetävän hätäapusairaalan rakentaminen, joka kesti 10 päivää. Toki virus oli tuossa vaiheessa levinnyt jo parin kuukauden ajan, ja oli siitä jonkin verran uutisoitukin, mutta tämä oli kuitenkin se käännekohta joka toi koronan suuren yleisön tietoisuuteen. Muistan kun uutisissa näytettiin kun n. 100 kaivinkonetta kaivoi hätäapusairaalan perustuksia kauhealla kiireellä. Silloin tajusin että nyt on kyse jostain todella vakavasta. Kaksi päivää tämän jälkeen perustettiin legendaarinen ketju "Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?", ja loppu onkin sitten historiaa.

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Ja kuvitelkaa että tätä sairaalaa alettiin rakentaa kun Kiinassa oli virallisten lukujen mukaan ollut 639 tartuntaa ja 18 kuolemaa.

Eiväthän ne luvut pitäneet paikkaansa koska ei ollut keinoa todeta koronaa nopeati ja luotettavasti isoille potilasmäärille. Wuhanin sairaalat olivat romahtamispisteessä eikä kaikkia voitu hoitaa ja hoitohenkilökunta lääkäreineen oli paniikissa. On videoita joissa ihmisiä kuoli kadulle eikä kukaan tullut auttamaan. Sairaalan rakentaminen parissa viikossa oli kova suoritus.

Väliin ovat jääneet pari asuntovaunumatkaa Keski- ja Etelä-Eurooppaan, pari etelänmatkaa ja viikoittaiset harrastukset. Ja lapsen isovanhempia olisi varmaan nähty enemmän, nyt on otettu varovaisemmin. Ehkä jotain laivaristeilyjä ja ulkona syömistä on missattu.

Lasten penkkarit, vanhojentanssit, yo-juhliin ei vanhemmat päässy, ei vieraita juhlissa kotona, ei museokäyntejä, kahvilakäyntejä, kampaajallakin vain harvoin, ei kyläilyä isovanhemmilla eikä he meillä...ihan tavallisia juttuja, ei arkiliikuntaa eli matkaa töihin tai työpaikkaruokailua...entinen rapakunto on sitäkin huonompi

Matkustelu harrastukset maalaus musiikki sukulaiset liikkuminen uiminen kirjasto jäi ja kylpylä sekä retkeily työnteko osittain ja shoppailu vaatteet. Kampaamossa käynnit jäi ja tuttujen tapaaminen livenä.

Olen elänyt ihan normaalia elämää ja matkusteut sekä työ- että lomamatkoilla. Keväällä 2020 olin pari kuukautta varovaisempi ja peruin NYCin matkan. Ystävien kanssa tavattu ja vietetty illanistujaisia kuten ennenkin. 

Oli tarkoitus käydä Pietarissa, no ehkä ensi kesänä.

Olin raskaana kun korona alkoi. Äitiysloma ja hoitovapaa on mennyt yksinäisyydessä… ei synnytysvalmennusta, ei normaalia synnytystä eikä lapsivuodeaikaa, ei äitikahviloita, vauvauinteja, kyläilyjä… ei minkäänlaista vertaistukea eikä yhtään äitiystävää jonka kanssa käydä läpi asioita. Eikä taapero ole juurikaan nähnyt muita lapsia.. eikä muita aikuisiakaan muutoin kuin maskit naamalla 😓

Kaikkia on tullut tehtyä ja harrastettua,  mutta rokotuksia en ole kerinnyt ottaan.

On kyse taloudesta, ei mistään muusta. Talouden uusjako. Huomaatte kai, että se on tässä koko ajan ollut päätarkoitus, pienyrityksien kaataminen edestakaisin venkuloimalla. On tulossa uusi rahayksikkö, mikään vanhasta ei enää palaa. Käteinen ei sitten enää kelpaa.

Olisin varmaan surrut työn loppumista paljon enemmän, mutta kun koko maailma suistui samaan pandemiaan niin tuntui, että se nyt oli ihan yks hailee. Ja näin kahden vuoden jälkeen, niinhän se olikin. Olen kiitollinen siitä, että asioiden tärkeysjärjestys valkeni ainakin minulle enkä turhaan tuhlannut hermojani vähäpätöisen asian murehtimiseen.

Muutaman sukulaisen tapaaminen. Ravintolassa olisi ehkä tullut käytyä pari kertaa, mutta passittomana ei toki pääse.

Omalla kohdalla korona ei ole oikeastaan tuntunut. Aikaa on mennyt enemmän itsensä tutkiskeluun, jota suosittelen kaikille.