Hesarin juttu naisesta, joka ei kelvannut adoptiovanhemmaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mepä saatiin satikutia siitä että koti on liian siisti ja me ollaan liian säntillisiä. Mikään ei ole hyvä.

Tää on ohis, mutta opettaja antoi kielteistä palautetta siitä lapsemme on liian tarkka ja huolellinen. Onko tää joku sosiaali-opettajakunnan juttu

Liittyisikö siihen, että esimerkiksi turhautuu kohtuuttomasti jos jokin menee vähän pieleen tai kaiken saaminen valmiiksi kestää tuhottoman kauan, kun pyrkii täydellisyyteen? Hyvähän näistäkin kai on mainita. Olin itse tuollainen lapsi, ja olen vasta aikuisena oppinut ottamaan vähän rennommin.

Tai on liian hidas, eikä pysty tekemään tehtäviä tai kokeita annetussa ajassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin sitä mieltä että pommiin nukkuminen oli aika säälittävää ja käsittämätöntä. Ei kellekään normaalille aikuiselle käy noin.

Mutta edelleen kiinnostaa, miten sosiaaliset verkostot tarkistetaan. Voiko sellaiset keksiä itse itselleen? -ap

Lue ketju, on jo selitetty.

Ja tarkistetaanko pankkitilit, omistukset, verotustiedot, koulutustiedot ym.? Vai perustuuko omaan ilmoitukseen? -ap

Vierailija kirjoitti:

Ja tarkistetaanko pankkitilit, omistukset, verotustiedot, koulutustiedot ym.? Vai perustuuko omaan ilmoitukseen? -ap

Tietenkin tarkistetaan.

Vierailija kirjoitti:

Yksinhakijoita on valtaisa määrä suhteessa lapsiin joita heille on tarjolla. Turha niitä papereita on myöskään lähetlelä, kun ne kohdemaat ei ei-vakituisessa työssä olevaa kuitenkaan rankkaa korkealle ja lapsi jää saamatta.

Tuttu eurooppalainen expat Itä-Afrikassa yritti adoptoida paikallisesta orpokodista. Yksinhuoltaja naiselle tarjottiin vain vammautuneita tai AIDSia kantavia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin sitä mieltä että pommiin nukkuminen oli aika säälittävää ja käsittämätöntä. Ei kellekään normaalille aikuiselle käy noin.

Mutta edelleen kiinnostaa, miten sosiaaliset verkostot tarkistetaan. Voiko sellaiset keksiä itse itselleen? -ap

Lue ketju, on jo selitetty.

Ei ole selitetty että vaaditaanko sukuselvitys perheenjäsenistä ja miten tarkistetaan että suositukset ovat oikeasti noiden ihmisten kynästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin sitä mieltä että pommiin nukkuminen oli aika säälittävää ja käsittämätöntä. Ei kellekään normaalille aikuiselle käy noin.

Mutta edelleen kiinnostaa, miten sosiaaliset verkostot tarkistetaan. Voiko sellaiset keksiä itse itselleen? -ap

Lue ketju, on jo selitetty.

Ei ole selitetty että vaaditaanko sukuselvitys perheenjäsenistä ja miten tarkistetaan että suositukset ovat oikeasti noiden ihmisten kynästä.

Olen kuullut, että jutellaan myös lähipiirin kanssa. Onko sulla siis toiveena satuilla itsellesi hyvä elämä, jolla saisit valheellisesti itsellesi adoptiolapsen vai miksi kyselet tätä? Ei tule onnistumaan.

Mielestäni tämä juttu ei todellakaan todistanut mitään tai olkut hyvä esimerkki sosiaalityöntekijöiden mielivaltaisuudesta. Nainenhan oli herännyt haluamaan lasta varsin myöhään eikä ollut kovinkaan vakaa töiden tai asioiden hoitamisen suhteen (myöhästyminen adoptioneuvonnasta iäkkäänä yksinhakijana!). Tahtoiko hesari käyttää tätä esimerkkiä, jotta lukijoille jöisi mahdollisimman paljon ylimääräistäkin puitavaa tässä keskustelussa? Parempi esimerkki olisi ollut selvemmin syrjintää adoptioprosessissa kokenut asiansa hoitava, vastuullinen hakija(pari) kuin tämä itkuliisa.

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Ja tarkistetaanko pankkitilit, omistukset, verotustiedot, koulutustiedot ym.? Vai perustuuko omaan ilmoitukseen? -ap

Kyllä ja terveystiedot moneen kertaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Ilmeisesti näissä käydään vähän psykologista sodankäyntiä myös. Katsotaan, miten pinna kestää. Miten suhtautuu, kun toinen ihminen ärsyttää ja kyselee typeriä. MIten kärsivällisyys ja kantti kestää.  Ilmeisen tarvittavia taitoja adoptiolapsen vanhempana. Eivät me aina ruusuisia prosesseja ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Ilmeisesti näissä käydään vähän psykologista sodankäyntiä myös. Katsotaan, miten pinna kestää. Miten suhtautuu, kun toinen ihminen ärsyttää ja kyselee typeriä. MIten kärsivällisyys ja kantti kestää.  Ilmeisen tarvittavia taitoja adoptiolapsen vanhempana. Eivät me aina ruusuisia prosesseja ole.

Ei hölmöyden kestämisen kyvyllä ole mitään tekemistä vanhemmuustaitojen kanssa. Päinvastoin.

Adoptiovanhempi ei saa olla lapanen, ei kukaan vanhempi saa olla lapanen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin sitä mieltä että pommiin nukkuminen oli aika säälittävää ja käsittämätöntä. Ei kellekään normaalille aikuiselle käy noin.

Mutta edelleen kiinnostaa, miten sosiaaliset verkostot tarkistetaan. Voiko sellaiset keksiä itse itselleen? -ap

Lue ketju, on jo selitetty.

Ei ole selitetty että vaaditaanko sukuselvitys perheenjäsenistä ja miten tarkistetaan että suositukset ovat oikeasti noiden ihmisten kynästä.

Sukuselvitys!? Jos perheenjäsenet ei ole aio tarjota apua, niin ei selvitykset mitään auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Ilmeisesti näissä käydään vähän psykologista sodankäyntiä myös. Katsotaan, miten pinna kestää. Miten suhtautuu, kun toinen ihminen ärsyttää ja kyselee typeriä. MIten kärsivällisyys ja kantti kestää.  Ilmeisen tarvittavia taitoja adoptiolapsen vanhempana. Eivät me aina ruusuisia prosesseja ole.

Ei hölmöyden kestämisen kyvyllä ole mitään tekemistä vanhemmuustaitojen kanssa. Päinvastoin.

Adoptiovanhempi ei saa olla lapanen, ei kukaan vanhempi saa olla lapanen.

No minusta on ihan hyvä, että adoptiovanhempia hieman haastetaan. Pelkkä mukavien juttelu ja hymistely kahvikupillisen ääresssä ei kerro ihan kaikkea ihmisen toiminnasta paineen alla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008368036.html

Juttu on tilaajille. Pointtina että yksin hakeva ei kelvannut adoptiovanhemmaksi, koska työ ei ollut vakituinen ja kotiselvityksessä tehtiin lukuisia virheitä ja vääriä tulkintoja.

Vaikea ottaa kantaa, kun ei juttua näe. Vakituisen työn puute on ihan ymmärrettävä syy, kun on vain yksi huoltaja. Jos olisi pariskuntana hakenut, ei se olisi este.

Kotiselvitykset nyt on mitä on, sosiaalityöntekijäthän niitä tekee. Monesti näytti siltä, että suosivat samanlaisia naisia kuin itse ovat, vähänkin jos poikkesi siitä terveystiedon maisteri/sairanahoitaja/sosionomi/opettaja-sabluunasta niin tarttuivat ihmeellisiin asioihin. Meillä koiran turkki oli kuulemma liian takkuinen. Koira oli rotua joka on aina resuisen näköinen ennen trimmiä koska karva irtoilee.

Koiran turkki??!! Mitenkähän sekin liittyy adoptioon?

Kiinnostaa, että eikö asiattomuuksista tosiaan voi valittaa mihinkään, vai jatkuuko homma vuodesta toiseen pärstäkertoimella.

Jutun nainen ansaitsi hyvin, joten työpaikan vakituisuusvaatimus oli outo.

Kuulemma liittyy siihen että jaksaako lastakaan hoitaa jos ei koiraakaan hoida.

tuo kuulostaa ihan validilta perustelulta. tosin olisi hyvä tietää jotain koirista, ennen kuin kirjaa tällaisen huomion ylös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Ilmeisesti näissä käydään vähän psykologista sodankäyntiä myös. Katsotaan, miten pinna kestää. Miten suhtautuu, kun toinen ihminen ärsyttää ja kyselee typeriä. MIten kärsivällisyys ja kantti kestää.  Ilmeisen tarvittavia taitoja adoptiolapsen vanhempana. Eivät me aina ruusuisia prosesseja ole.

Ei hölmöyden kestämisen kyvyllä ole mitään tekemistä vanhemmuustaitojen kanssa. Päinvastoin.

Adoptiovanhempi ei saa olla lapanen, ei kukaan vanhempi saa olla lapanen.

Siis onko se, että pysyy tyynenä ja pinna kestää kun hiillostetaan "lapasena" oloa? 

Vierailija kirjoitti:

Jutusta puuttui kokonaan vastapuolen näkemys. Heillä on vaitiolovelvollisuus, joten eivät voi kommentoida. Todennäköisesti hylkäykselle oli hyvät perusteet.

Aivan. Viranomaiset eivät voi vaitiolovelvollisuuden vuoksi kertoa kantaansa. Varmasti meni oikein, mutta valtakunnan päälehti kun nyt on Seiskan tasoa niin sitten jutut on tällaisia. Lapsen etu on tärkein, ei se että joku vänkkääjä ei saa tahtoaan läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen adoptoinut yksin. Kyllä adoptioprosessissa on täysin riippuvainen sen sossun näkemyksistä, joka neuvonnan eli eka vuoden haastattelut hakijalle tekee. Huomasin heti alussa, että oma sossuni ei ymmärtänyt huumoria ollenkaan. Istuttiin keskustelemassa kuin Gestapon kuulustelussa. Tiesin ettå yksikin väärä ilme tai väärä sana ja homma voi loppua siihen. Jankkasi esim minulta monta kertaa miksi en meikkaa ja miten niin en osaa flirttailla. Kysyi minulta tällöin miksi minulla ei ole miestä. Tiedän saman sossun estäneen todella ihanan ja sydämellisen perheen adoption, kun kurssin senkertaisena aiheena oli keskustella riidoista perheessä. Onnettomasti toinen pariskunnasta meni sanomaan, että mitä jos suuttuisi lapselle. Sen jälkeen tämä sossu kohteli pariskuntaa kuin he olisivat olleet pahimmat mahdolliset lastentappajat ja pahoinpitelijät. Ryhmäkeskustelussa ei saanut sanoa yhtäkään ainoaa tosielämän ongelmaa tai mitä tekisi tai miten joku voisi riidellä ym. Ei ei, sen sijaan mietit joka ikisen sanan mitä sanot ja esität ettei tosielämässä missään perheessä voi ikinä olla mitään riitoja tai ongelmia.

Ilmeisesti näissä käydään vähän psykologista sodankäyntiä myös. Katsotaan, miten pinna kestää. Miten suhtautuu, kun toinen ihminen ärsyttää ja kyselee typeriä. MIten kärsivällisyys ja kantti kestää.  Ilmeisen tarvittavia taitoja adoptiolapsen vanhempana. Eivät me aina ruusuisia prosesseja ole.

Ei hölmöyden kestämisen kyvyllä ole mitään tekemistä vanhemmuustaitojen kanssa. Päinvastoin.

Adoptiovanhempi ei saa olla lapanen, ei kukaan vanhempi saa olla lapanen.

No minusta on ihan hyvä, että adoptiovanhempia hieman haastetaan. Pelkkä mukavien juttelu ja hymistely kahvikupillisen ääresssä ei kerro ihan kaikkea ihmisen toiminnasta paineen alla. 

Ei tuo ole haastamista, vaan ihan vaan hölmöä ja typerää.

Ei myöskään kerro kyvystä hoitaa esimerkiksi lapsen asioita tai toimia viranomaisten kanssa tai mistään muustakaan kuin siitä, että sopeutuu tilanteisiin, jotka järjellä tunnistaa mielivaltaisiksi.

Minä sain tästä Elinasta kyllä lehtijutun perusteella hieman epätasapainoisen kuvan. Sinänsä ymmärrän, että hänelle ei varsinkaan yksin hakevana adoptiota myönnetty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008368036.html

Juttu on tilaajille. Pointtina että yksin hakeva ei kelvannut adoptiovanhemmaksi, koska työ ei ollut vakituinen ja kotiselvityksessä tehtiin lukuisia virheitä ja vääriä tulkintoja.

Vaikea ottaa kantaa, kun ei juttua näe. Vakituisen työn puute on ihan ymmärrettävä syy, kun on vain yksi huoltaja. Jos olisi pariskuntana hakenut, ei se olisi este.

Kotiselvitykset nyt on mitä on, sosiaalityöntekijäthän niitä tekee. Monesti näytti siltä, että suosivat samanlaisia naisia kuin itse ovat, vähänkin jos poikkesi siitä terveystiedon maisteri/sairanahoitaja/sosionomi/opettaja-sabluunasta niin tarttuivat ihmeellisiin asioihin. Meillä koiran turkki oli kuulemma liian takkuinen. Koira oli rotua joka on aina resuisen näköinen ennen trimmiä koska karva irtoilee.

Koiran turkki??!! Mitenkähän sekin liittyy adoptioon?

Kiinnostaa, että eikö asiattomuuksista tosiaan voi valittaa mihinkään, vai jatkuuko homma vuodesta toiseen pärstäkertoimella.

Jutun nainen ansaitsi hyvin, joten työpaikan vakituisuusvaatimus oli outo.

Kuulemma liittyy siihen että jaksaako lastakaan hoitaa jos ei koiraakaan hoida.

tuo kuulostaa ihan validilta perustelulta. tosin olisi hyvä tietää jotain koirista, ennen kuin kirjaa tällaisen huomion ylös.

No siitä snautserin kiillottomasta karvasta ennen trimmiä ei pysty päättelemään mitään muuta kuin että koira alkaa olla trimmauskypsä.