Hesarin juttu naisesta, joka ei kelvannut adoptiovanhemmaksi

Nuo adptoinnit saisi lopettaa muutenkin tyystin. Siinä mammat haalii itselleen lapsia kuin söpöjä koiria. Loppupeleissä kaikki ovat onnettomia. 

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tosi vanhanaikaisen suhtautumistapa työsuhteisiin. Nainenhan oli kuitenkin ollut vuosikausia töissä ilman taukoja. Nykyään on monilla aloilla liki pelkästään projektiluonteista työtä.

Esim. yliopiston tutkijat eivät voi adoptoida koska heillä on harvoin vakituinen työsuhde?

Johtuisiko myös siitä että tutkijoilla on myös surkeat palkat? Putkiasentajana tienaa paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elina myöhästyi ihan helvetin tärkeästä tapaamisesta viranomaisen kanssa, koska nukkui pommiin juuri sinä aamuna. Ei kukaan oikeesti voi mokata noin pahasti tietäessään että nyt on tosi kyseessä. Itellä ainakin olisi ollut vähintään kolme herätyskelloa soimassa ja tuskin edes olisin jännitykseltä pystynyt nukkumaan koko yönä. Joten ihan turha selitellä.

Joo tää ei ole enää ”inhimillinen moka”. Kuten jutussa sitä kuvattiin. Inhimillinen moka olisi se, että unohtaisi sinä aamuna lompakon kotiin.

Pommiin nukkuminen nostaa ilmaan monta kysymystä, esim. elämänhallinta, onko kenties vahvat unilääkkeet, menikö edellisenä iltana myöhään baarissa jne. Mä luulen, että taustalla on mt-syitä, jotka sit heijastuu näin. Sovitusta tapaamisesta myöhästyminen esim. psykopolilla merkataan aina ylös, koska se korreloi niin vahvasti muihin asioihin. Jokainen potilaskertomus aloitetaan ”potilas saapuu ajallaan / 15 myöhässä vastaanotolle. Se myöhästyminen / unohtaminen indikoi niin vahvasti monen muun kanssa.

Ja mehän ei voida tietää, nukkuiko pommiin oikeasti vai panikoiko sängyissään eikä mennyt, tai oli merkannut tapaamisen väärälle päivälle.

Ohiksena, itselläni myöhästymiset johtuvat add:sta, eikä mistään mt-ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi näissä olla sellainenkin aspekti, että vaikka miten olisi paperilla "muodollisesti" pätevä ja ns. terveen paperit, niin ihmisestä voi kokonaisvaikutelma IRL olla sellainen, että suuri enemmistö näkee syyn, miksi ei menestynyt adoptioprojektissa. Näitä asioita on todella vaikea kuvailla mihinkään virallisiin dokumentteihin nykyisenä korrektina aikana. Arkikielellä ihminen on esim. outo tyyppi. Muutenhan atk-ohjelma voisi valita hakijoista sopivimmat.

Tämä tuntematta kyseistä asiaa sen enempää. Voihan kyse olla oikeusmurhasta systeemissä yhtälailla.

Voin adoptioäitinä kertoa että niissä adoptiotoimiston sosiaalityöntekijöissä on hämmentävän paljon niitä joille on tullut jumalsyndrooma.

Koska hehän siinä päättävät kuka saa lapsen.

Se voiman tunne sitten kihahtaa päähän.

Oli myös hämmentävää huomata, miten he näki parhaina kokelaina itsensä kaltaiset naiset ja pariskunnat. Sairaanhoitajat, opettajat jne.

Ja miten ihmeellisen typeriä he oli. Meidänkin naapurisairaanhoitaja osasi manipuloida niin että pääsi etuilemaan puoli vuotta jonossa ja mm lavastamalla kotinsa ”lapsiperheen kodin näköiseksi” (kertoi kikoista naureskellen) heidän kohdallaan rikottiin jopa ikärajasääntöä eli lapsille tuli erittäin lyhyt ikäero.

Ja sama koskee esim. lasun sosiaalityöntekijöitä. He päättävät kuka saa pitää lapsensa ja kuka on hyvä vanhempi. Jos naama ei miellytä, lähtee lapsi. Monilla selkeästi narsistisia piirteitä.

Aivan liian vähän valvontaa ja liian paljon valtaa työntekijän ”omalle harkinnalle”.

T. Ex-sossu

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kyllä tuosta vakityöstö mieleen, että olisiko voinut hakea vaikka jotain vakituista osa-aikatyötä tooselta alalta tai perustaa toiminimeä, myynyt vaikka alv-vapaasti (max 15 000 e vuodessa, tuolloin kai max 10 000) trikoomyssyjä torissa tai mitä noita näyttäis olevan? Jos itse haaveilisin adoptiolapsesta ja tuota pidettöisiin ehtona niin kyllä keksisin jotain. Mielestäni sekin, ettö vastustaa kaikkia perusteita miksei asiat voi edetä kertoo jotain siitä lapsenkaipuusta. Just joku koiran turkinhoidosta tehty väärintulkinta on eri asia kun sille väärinkäsitykselle ei oikeasti voi mitään. Tuolle työasialle taas voi ainakin yrittää tehdä jotain kun sitä edellytetään. Ettei edes harkitse yrittävänsä täyttää kriteerejä kertoo mielestäni siitä, ettei lasta ihan liikaa toivokaan. Silloin katse pitäisi kääntää peiliin ja lopettaa oman itsensä sääliminen kun se ei mitään auta.

Niin heräsi siinä nelikymppisenä miehettömänä ja lapsettomana luovan alan pätkätyöläisenä ja keksi ansaitsevansa oman lapsen. Oli tykännyt serkkuja joskus vahtia ja mielestään hyvin lapsirakas naiseksi. Sitten raskaus ei, nelikymppisenä, kokeillessa ihme kyllä startannutkaan, mutta kai hänelle joku on valmis antamaan lapsensa? Eikö tämä nyt riitä perusteluksi? Saahan niitä lapsia tehdäkin ilman perusteluja...

Tottakai sosiaalityöntekijät voivat suosia pareja ja hakijoita, joihin heidön on helpoin samastua, mutta tämä ei nyt ollut vain siitä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elina myöhästyi ihan helvetin tärkeästä tapaamisesta viranomaisen kanssa, koska nukkui pommiin juuri sinä aamuna. Ei kukaan oikeesti voi mokata noin pahasti tietäessään että nyt on tosi kyseessä. Itellä ainakin olisi ollut vähintään kolme herätyskelloa soimassa ja tuskin edes olisin jännitykseltä pystynyt nukkumaan koko yönä. Joten ihan turha selitellä.

Joo tää ei ole enää ”inhimillinen moka”. Kuten jutussa sitä kuvattiin. Inhimillinen moka olisi se, että unohtaisi sinä aamuna lompakon kotiin.

Pommiin nukkuminen nostaa ilmaan monta kysymystä, esim. elämänhallinta, onko kenties vahvat unilääkkeet, menikö edellisenä iltana myöhään baarissa jne. Mä luulen, että taustalla on mt-syitä, jotka sit heijastuu näin. Sovitusta tapaamisesta myöhästyminen esim. psykopolilla merkataan aina ylös, koska se korreloi niin vahvasti muihin asioihin. Jokainen potilaskertomus aloitetaan ”potilas saapuu ajallaan / 15 myöhässä vastaanotolle. Se myöhästyminen / unohtaminen indikoi niin vahvasti monen muun kanssa.

Ja mehän ei voida tietää, nukkuiko pommiin oikeasti vai panikoiko sängyissään eikä mennyt, tai oli merkannut tapaamisen väärälle päivälle.

Ohiksena, itselläni myöhästymiset johtuvat add:sta, eikä mistään mt-ongelmista.

Ei taida ADD:lla kelvata adoptiovanhemmaksi.

Ei se mitään, en minäkään kelpaisi. Biologiset lapseni olen silti hoitanut esimerkillisesti heidän vahvuuksiaan kehittäen ja heikkouksiaan tukien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elina myöhästyi ihan helvetin tärkeästä tapaamisesta viranomaisen kanssa, koska nukkui pommiin juuri sinä aamuna. Ei kukaan oikeesti voi mokata noin pahasti tietäessään että nyt on tosi kyseessä. Itellä ainakin olisi ollut vähintään kolme herätyskelloa soimassa ja tuskin edes olisin jännitykseltä pystynyt nukkumaan koko yönä. Joten ihan turha selitellä.

Ei ne virkailijatkaan aina ihan skarppeja ole. Meidänkin paperit vietiin vahingossa kellariin arkistoon vaikka ne olisi pitänyt lähettää kohdemaahan. Onneksi olin itse valpas ja kyselin perään.

No ne virkailijat eivät haekaan itselleen mahdollisesti traumatisoitunutta ja erityistarpeita omaavaa adoptiolasta. 

Meinaatko että kadottaisivat senkin kellariin?

On helppo selitellä, että kyse oli vaituisen työpaikan puutteesta tai vääristä kirjauksista, jos se oikea ongelma on jossain ihan muualla. Elinan tietää, että vastapuoli ei saa kommentoida, joten hän voi kertoa oman tarinansa vailla huolta siitä, että sitä oikeasti voidaan korjata.

Ei esimerkiksi kannata hakea parin viikon lepolomaa masennuksen takia, kun työt ei huvita. Se saattaa vaikuttaa adoptiomahdollisuuksiin 15 vuotta myöhemmin.

Tältä naiselta ei siis esim. pyydetty selvitys/suosittelukirjeitä tukiverkolta, todettiin vaan että ”ei varmuutta tukiverkosta”. Muilta samassa paikassa käyneiltä on pyydetty nämä kirjeet ja niiden avulla todettu asian olevan ok.

Varallisuutta oli velaton asunto Helsingin kantakaupungissa, kesämökki, sekä käteissäästöjä. Nämä katsottiin negatiiviseksi asiaksi lausunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi näissä olla sellainenkin aspekti, että vaikka miten olisi paperilla "muodollisesti" pätevä ja ns. terveen paperit, niin ihmisestä voi kokonaisvaikutelma IRL olla sellainen, että suuri enemmistö näkee syyn, miksi ei menestynyt adoptioprojektissa. Näitä asioita on todella vaikea kuvailla mihinkään virallisiin dokumentteihin nykyisenä korrektina aikana. Arkikielellä ihminen on esim. outo tyyppi. Muutenhan atk-ohjelma voisi valita hakijoista sopivimmat.

Tämä tuntematta kyseistä asiaa sen enempää. Voihan kyse olla oikeusmurhasta systeemissä yhtälailla.

Voin adoptioäitinä kertoa että niissä adoptiotoimiston sosiaalityöntekijöissä on hämmentävän paljon niitä joille on tullut jumalsyndrooma.

Koska hehän siinä päättävät kuka saa lapsen.

Se voiman tunne sitten kihahtaa päähän.

Oli myös hämmentävää huomata, miten he näki parhaina kokelaina itsensä kaltaiset naiset ja pariskunnat. Sairaanhoitajat, opettajat jne.

Ja miten ihmeellisen typeriä he oli. Meidänkin naapurisairaanhoitaja osasi manipuloida niin että pääsi etuilemaan puoli vuotta jonossa ja mm lavastamalla kotinsa ”lapsiperheen kodin näköiseksi” (kertoi kikoista naureskellen) heidän kohdallaan rikottiin jopa ikärajasääntöä eli lapsille tuli erittäin lyhyt ikäero.

Ja sama koskee esim. lasun sosiaalityöntekijöitä. He päättävät kuka saa pitää lapsensa ja kuka on hyvä vanhempi. Jos naama ei miellytä, lähtee lapsi. Monilla selkeästi narsistisia piirteitä.

Aivan liian vähän valvontaa ja liian paljon valtaa työntekijän ”omalle harkinnalle”.

T. Ex-sossu

Tämä harkinta on myös tosi tilannesidonnaista. Nuorena äitinä selvästi olin esikoisen kanssa tosi epäilyttävä, mutta samana ihmisenä kuopuksen kanssa ihan normaali. :) Jos vaikka käytin heitä peräkkäisinä päivinä lääkärissä tai muualla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kyllä tuosta vakityöstö mieleen, että olisiko voinut hakea vaikka jotain vakituista osa-aikatyötä tooselta alalta tai perustaa toiminimeä, myynyt vaikka alv-vapaasti (max 15 000 e vuodessa, tuolloin kai max 10 000) trikoomyssyjä torissa tai mitä noita näyttäis olevan? Jos itse haaveilisin adoptiolapsesta ja tuota pidettöisiin ehtona niin kyllä keksisin jotain. Mielestäni sekin, ettö vastustaa kaikkia perusteita miksei asiat voi edetä kertoo jotain siitä lapsenkaipuusta. Just joku koiran turkinhoidosta tehty väärintulkinta on eri asia kun sille väärinkäsitykselle ei oikeasti voi mitään. Tuolle työasialle taas voi ainakin yrittää tehdä jotain kun sitä edellytetään. Ettei edes harkitse yrittävänsä täyttää kriteerejä kertoo mielestäni siitä, ettei lasta ihan liikaa toivokaan. Silloin katse pitäisi kääntää peiliin ja lopettaa oman itsensä sääliminen kun se ei mitään auta.

Niin heräsi siinä nelikymppisenä miehettömänä ja lapsettomana luovan alan pätkätyöläisenä ja keksi ansaitsevansa oman lapsen. Oli tykännyt serkkuja joskus vahtia ja mielestään hyvin lapsirakas naiseksi. Sitten raskaus ei, nelikymppisenä, kokeillessa ihme kyllä startannutkaan, mutta kai hänelle joku on valmis antamaan lapsensa? Eikö tämä nyt riitä perusteluksi? Saahan niitä lapsia tehdäkin ilman perusteluja...

Tottakai sosiaalityöntekijät voivat suosia pareja ja hakijoita, joihin heidön on helpoin samastua, mutta tämä ei nyt ollut vain siitä kiinni.

Eivät saa suosia ketään, tämä ei ole lain mukaan lapsen etu.

Mistähän tämä oli sitten kiinni?

Meillä oli ongelmana ”epäselvät roolit” perheessä. Toisin sanoen minä naisena olin liian vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja mies sotealalla. Erehdyin sanomaan, että mies kantaisi arkielämässä enemmän vastuuta lapsen asioissa, esim veisi päiväkotiin yms. Ehdoton no-no oli ajatus, että mies jäisi hoitamaan vauvaa.

Opittiin sitten nopeasti puhumaan sossua, minä jäisin kotiin, mies huolehtisi taloudesta, muutenkin puheissa sorvattiin perhe vastamaan keskiluokkaista idylliä. Välillä nauratti ja vitutti lukea niitä papereita. Mutta saatiin lapsi, kotimaan adoptio. Sen jälkeen pyyhittiin niillä suunnitelmilla percettä ja tehtiin miten oli ajateltukin.

Uskon tätä Hesarin naista, tosi mielivaltaisia juttuja/todistuksia vaadittiin ja meidän sosiaalityötekijä ei peitellyt mitenkään, että hän se päättää jatkuuko prosessi vai ei.

Itse sain sen käsityksen jutusta että naisella oli ollut työttömyyspätkiä aiemmin ja nykyinenkään työ ei ollut vakityö vaikka olikin lupauksia uusista projekteista. Hän oli kai vaihtanut opetustyöhön mutta nekään eivät olleet vakipaikkoja koska ei ollut vaadittavaa koulutusta. Hieman sekava kuva jäi hänen töistä.. Oli myös mainintaa että teki paljon töitä ja oli väsynyt välillä. Vuosia sitten oli ollut masennusta. Nukkui pommiin tärkeästä tapaamisesta.

Tuli tunne ettei jutussa nyt tullut kaikki syyt esille miksi sai kieltävän päätöksen. Voi olla syy virkailijoissakin mutta tulee vaan tunne että joitain muitakin tekijöitä oli kuin pelkkä vakityö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elina myöhästyi ihan helvetin tärkeästä tapaamisesta viranomaisen kanssa, koska nukkui pommiin juuri sinä aamuna. Ei kukaan oikeesti voi mokata noin pahasti tietäessään että nyt on tosi kyseessä. Itellä ainakin olisi ollut vähintään kolme herätyskelloa soimassa ja tuskin edes olisin jännitykseltä pystynyt nukkumaan koko yönä. Joten ihan turha selitellä.

Ei ne virkailijatkaan aina ihan skarppeja ole. Meidänkin paperit vietiin vahingossa kellariin arkistoon vaikka ne olisi pitänyt lähettää kohdemaahan. Onneksi olin itse valpas ja kyselin perään.

No ne virkailijat eivät haekaan itselleen mahdollisesti traumatisoitunutta ja erityistarpeita omaavaa adoptiolasta. 

Meinaatko että kadottaisivat senkin kellariin?

Tuskinpa. Mutta jos ihminen hkee itselleen mahdollisuutta saada yksi lapsi elämässään, niin odottaisin vähän vastuullisempaa asioiden hoitoa kuin virkailijoilta, joiden pöydällä on hemmetinmoinen kasa useamman perheen paperitöitä. Sinänsä yhtään heidänkään inhimillisiä virheitään puolustelematta. Eihän se nyt vaan tee hyvää vaikutusta että nukkuu pommiin tärkeästä tapaamisesta, oli se doptioprosessiin liittyvä tai työhaastattelu tms. Hakijoista ei ole yleenssä kummassakaan pulaa, joten "pikkuasiat" ratkaisevat. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ongelmana ”epäselvät roolit” perheessä. Toisin sanoen minä naisena olin liian vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja mies sotealalla. Erehdyin sanomaan, että mies kantaisi arkielämässä enemmän vastuuta lapsen asioissa, esim veisi päiväkotiin yms. Ehdoton no-no oli ajatus, että mies jäisi hoitamaan vauvaa.

Opittiin sitten nopeasti puhumaan sossua, minä jäisin kotiin, mies huolehtisi taloudesta, muutenkin puheissa sorvattiin perhe vastamaan keskiluokkaista idylliä. Välillä nauratti ja vitutti lukea niitä papereita. Mutta saatiin lapsi, kotimaan adoptio. Sen jälkeen pyyhittiin niillä suunnitelmilla percettä ja tehtiin miten oli ajateltukin.

Uskon tätä Hesarin naista, tosi mielivaltaisia juttuja/todistuksia vaadittiin ja meidän sosiaalityötekijä ei peitellyt mitenkään, että hän se päättää jatkuuko prosessi vai ei.

Saitteko minkä ikäisen lapsen ja kauanko piti odotella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ongelmana ”epäselvät roolit” perheessä. Toisin sanoen minä naisena olin liian vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja mies sotealalla. Erehdyin sanomaan, että mies kantaisi arkielämässä enemmän vastuuta lapsen asioissa, esim veisi päiväkotiin yms. Ehdoton no-no oli ajatus, että mies jäisi hoitamaan vauvaa.

Opittiin sitten nopeasti puhumaan sossua, minä jäisin kotiin, mies huolehtisi taloudesta, muutenkin puheissa sorvattiin perhe vastamaan keskiluokkaista idylliä. Välillä nauratti ja vitutti lukea niitä papereita. Mutta saatiin lapsi, kotimaan adoptio. Sen jälkeen pyyhittiin niillä suunnitelmilla percettä ja tehtiin miten oli ajateltukin.

Uskon tätä Hesarin naista, tosi mielivaltaisia juttuja/todistuksia vaadittiin ja meidän sosiaalityötekijä ei peitellyt mitenkään, että hän se päättää jatkuuko prosessi vai ei.

Saitteko minkä ikäisen lapsen ja kauanko piti odotella?

Odotusaika oli lopulta vajaa kaksi vuotta ja lapsi 3 kk ikäinen tullessaan. Ei asuta pääkaupunkiseudulla.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli ongelmana ”epäselvät roolit” perheessä. Toisin sanoen minä naisena olin liian vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja mies sotealalla. Erehdyin sanomaan, että mies kantaisi arkielämässä enemmän vastuuta lapsen asioissa, esim veisi päiväkotiin yms. Ehdoton no-no oli ajatus, että mies jäisi hoitamaan vauvaa.

Opittiin sitten nopeasti puhumaan sossua, minä jäisin kotiin, mies huolehtisi taloudesta, muutenkin puheissa sorvattiin perhe vastamaan keskiluokkaista idylliä. Välillä nauratti ja vitutti lukea niitä papereita. Mutta saatiin lapsi, kotimaan adoptio. Sen jälkeen pyyhittiin niillä suunnitelmilla percettä ja tehtiin miten oli ajateltukin.

Uskon tätä Hesarin naista, tosi mielivaltaisia juttuja/todistuksia vaadittiin ja meidän sosiaalityötekijä ei peitellyt mitenkään, että hän se päättää jatkuuko prosessi vai ei.

No huhhuh. Tekee mieli kysyä, että oliko tämä tällä vuosituhannella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli kyllä tuosta vakityöstö mieleen, että olisiko voinut hakea vaikka jotain vakituista osa-aikatyötä tooselta alalta tai perustaa toiminimeä, myynyt vaikka alv-vapaasti (max 15 000 e vuodessa, tuolloin kai max 10 000) trikoomyssyjä torissa tai mitä noita näyttäis olevan? Jos itse haaveilisin adoptiolapsesta ja tuota pidettöisiin ehtona niin kyllä keksisin jotain. Mielestäni sekin, ettö vastustaa kaikkia perusteita miksei asiat voi edetä kertoo jotain siitä lapsenkaipuusta. Just joku koiran turkinhoidosta tehty väärintulkinta on eri asia kun sille väärinkäsitykselle ei oikeasti voi mitään. Tuolle työasialle taas voi ainakin yrittää tehdä jotain kun sitä edellytetään. Ettei edes harkitse yrittävänsä täyttää kriteerejä kertoo mielestäni siitä, ettei lasta ihan liikaa toivokaan. Silloin katse pitäisi kääntää peiliin ja lopettaa oman itsensä sääliminen kun se ei mitään auta.

Niin heräsi siinä nelikymppisenä miehettömänä ja lapsettomana luovan alan pätkätyöläisenä ja keksi ansaitsevansa oman lapsen. Oli tykännyt serkkuja joskus vahtia ja mielestään hyvin lapsirakas naiseksi. Sitten raskaus ei, nelikymppisenä, kokeillessa ihme kyllä startannutkaan, mutta kai hänelle joku on valmis antamaan lapsensa? Eikö tämä nyt riitä perusteluksi? Saahan niitä lapsia tehdäkin ilman perusteluja...

Tottakai sosiaalityöntekijät voivat suosia pareja ja hakijoita, joihin heidön on helpoin samastua, mutta tämä ei nyt ollut vain siitä kiinni.

Eivät saa suosia ketään, tämä ei ole lain mukaan lapsen etu.

Mistähän tämä oli sitten kiinni?

Ehkä siitä, ettei ottanut adoptioprosessia kovin tosissaan. Nukkui pommiin. Eikä hänen historiansakaan antanut vaikutelmaa, että lapsesta oltaisiin oikeasti haaveiltu yhtä hartaasti kuin hän väitti. Raskaudenyritys alkoi aivan viime tipassa eikä yhtään aikaisemmin, keskittyminen on yhä enemmän projekteissa kuin perhesuunnittelussa eikä viitsi tulla tapaamisiin sovittuna aikana. Kyllä silloin kannattaa henkisesti valmistautua myös siihen vaihtoehtoon, ettei saa haluamaansa koska parempia hakijoita on varmasti jonossa. Itsehän hän tuohon pisteeseen asiat päästi.

Mun vanhemmatkaan ei kelvanneet. Syy 60 luvulla oli se että olivat köyhiä duunareita ja heillä oli liian pieni asunto, ei ollut varaa omaan huoneeseen lapselle. Ei riittänyt sitoutuminen, rakkaus ja huolenpito.

Onneksi sitten lopulta 15v odotuksen ja 8 km jälkeen synnyin minä. Sain kaiken rakkauden ja ihanat vanhemmat enkä murehtinut koskaan meidän köyhyyttämme (no stadissa kaikki duunariperheet oli köyhiä siihen aikaan) 

Mutta onhan tuo väärin. Arvostetaan vain ulkoisia seikkoja eikä sitä minkälaiset vanhemmat lapsi saisi

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmatkaan ei kelvanneet. Syy 60 luvulla oli se että olivat köyhiä duunareita ja heillä oli liian pieni asunto, ei ollut varaa omaan huoneeseen lapselle. Ei riittänyt sitoutuminen, rakkaus ja huolenpito.

Onneksi sitten lopulta 15v odotuksen ja 8 km jälkeen synnyin minä. Sain kaiken rakkauden ja ihanat vanhemmat enkä murehtinut koskaan meidän köyhyyttämme (no stadissa kaikki duunariperheet oli köyhiä siihen aikaan) 

Mutta onhan tuo väärin. Arvostetaan vain ulkoisia seikkoja eikä sitä minkälaiset vanhemmat lapsi saisi

Kuten täälläkin on sanottu, kriteerejä eivät aseta ainoastaan Suomen pään virkailijat. Taloudellinen vakavaraisuus on minusta ihan hyvä edellytys adoptiossa, jossa monilla lapsilla on myös odottamattomia vaikeuksia, joiden hoitamiseen tarvitaan resursseja. Niin se valitettavasti vain on.