Huono parisuhde, mutta erotakaan ei voi

Kuulostat ap todella,todella typerältä naiselta!!ihan vakavissasi edes ajattelet kolmatta lasta?et voi erota?olet uuvuttava valittaja.

Miten ikä estää eroamisen huonosta liitosta?

Ajatus erosta tarkoittaa yksin (lasten kanssa) olemista. Ei siinä mietitä uutta suhdetta. Ensin opitaan olemaan yksin

Lasten takia tuosta just pitää erota. Äiti on itsemurhaa hautova kynnysmatto ja isä joku narsistinalku. Niitten elämä on todennäköisesti yhtä helvettiä.

Ap, olet nyt väärässä foorumissa puhumassa ongelmistasi. Täältä saat ilkeitä kommentteja.

Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, tarvitset apua todella nopeasti. Ehkä jo tänään. Soita hätäkeskukseen tai SOS puhelimeen. Onko sinulla ystäviä? Jaksaisiko joku heistä kuunnella?

Lapset tarvitsevat elävän äidin. Jos nyt olet masentunut ja väsynyt, se menee ohi.

Parisuhteestasi et kertomasi mukaan saa mitään hyvää. Hae terapiasta voimaa ja lähde lasten kanssa. Olet todellakin vielä hyvässä iässä, paljon edessä. Minulla ei sinun iässäsi ollut vielä lapsia! Nyt on 2.

Hae oikeasti muualta apua, olen todella pahoillani miten julmia kommentteja sait hätääsi.

Älä tee niinkuin äitini teki.
Hän teki sen kolmannenkin lapsen ja sen jälkeen vaikutti lapsilleen jatkuvalla syötöllä kuinka näiden isä on huono, paha ja ilkeä ihminen. Lasten takia vaan kertoi olevansa yhdessä isän. "sitten otan eron kun lapset on isoja" selitti usein meille lapsille. Puhui kuin emme olisi olleet paikalla vaikka puhui meille.
Koskaan ei sitä eroa ottanut. Ja maukuu vieläkin isästäni ainakin minulle joka helvetin tapaamisella ja aina soittaessaan. Itse en hänelle koskaan soita sillä en jaksa kuunnella sitä valittamista.

Ihan oikeasti hyvä ihminen. Ei jykaan aikuinen vietä lomiaan anoppilassa jos ei halua. Älä lähde mukaan vaan tee jotain muuta. Ja miten teillä voi olla yhteinen unelma kolmannesta lapsesta tuossa tilanteessa??? Elämäsi on omalla vastuullasi, tee omat ratkaisut.

Niin kumpaa sä nyt haluat enemmän, sen kolmannen lapsen vai sen ulkokultaisen kiiltokuvaelämän? Nykyisessä tilanteessa et saa niitä yhdistettyä.

Miksi menit hänen kanssaan naimisiin? 

Nyt kun olet apua vailla niin ei muuta kuin varaat netistä ajan lääkäriin ja juttelet itsetuhoajatukset ja koko tilanteen sinne, osaa kertoa onko kunnassa ilmaista perheasiain neuvottelukeskuksen palvelua tai muuta juttelupaikkaa! Tai työterveyslääkäriin, joka voi tehdä lähetteen työterveyspsykologille... Pääasia että pääset puhumaan ja kokoamaan itsesi ja elämäsi kasaan ihan, tee päätös tänään avun hakemisesta, varaa aika, muistutus kännykkään, et menetä mitään, voit vain voittaa!

Voit kyllä erota. Hakeudu johonkin tai soita tukipuheimeen että saat voimaa mutta helvetti soikoon nainen se tasan tarkkaan on niin että sinua ei siellä mikään muu pidättele kuin sinä itse, pilaat viellä lastesikin elämän jäämällä tuohon paskaan. Ole nyt pliis rohkea ja hae apua tilanteeseesi, sinä pärjäät kyllä yksin parenmin kuin noin kuluttavassa, sairaassa suhteessa! Elämäsi tulee vielä olemaan elämisen arvoista, muista se, nyt sinun pitää ottaa ne ohjat käteesi ja tehdä ratkaiseva siirto ja sä pystyt siihen kyllä ap. olen varma siitä! Hirveästi voimia sinulle, älä unohda että olet arvokas! Älä enää alistu, ethän :(

Luepa ap oma aloituksesi ja kommenttisi ja mieti jos ne olisi kirjoittanut paras ystäväsi tai aikuinen tyttäresi. Mitä neuvoisit häntä tekemään?

Hahahahaaaa!!! Hienoa perhe-elämää haluat lapsillesi! Ne on varmaan tosi onnellisia! Ja kiitollisia sinulle ikuisesti, että saivat asua ihanassa ydinperheessä, missä rakkaus ja lämpö oli läsnä!

Olenkohan minä yöllä unissani kirjoittanut tämän aloituksen? Oma tilanteeni on prikuulleen kuin ap:n vastaava, paitsi että meillä ei ole lapsia emmekä ole naimisissa. Enkä todellakaan tiedä, että miksi se eroaminen on niin vaikeaa...Kuitenkin haaveilen kokoajan löytäväni toisenlaisen kumppanin, sielunkumppanin suorastaan. Ehkä pelkään, etten voi koskaan löytää parempaa miestä. Nykyinen ei kuitenkaan petä, valehtele tai riehu ja rellestä, mutta arvostus minua kohtaan puuttuu kyllä kokonaan :( Ja arvostuksen puutehan sitten vaikuttaakin kaikkeen parisuhteessa, kuten tiedätte.

Ja et ole muuten ainoa, jolla on ollut ajatuksia itsemurhasta ap...Toisaalta omiin ajatuksiini vaikuttaa myös moni muu pieleen mennyt juttu parisuhteen lisäksi. Se oikeastaan olisi vain piste i:n päälle.

Kyllä nyt vaikuttaa siltä, että molemmat osapuolet, sekä sinä että miehesi, ovat täysin kyllästynyneitä tuohon teidän ns. avioliittoon. Osa miehistä ei ole vielä löytänyt selkärankaansa ja muniansa, niin että pystyisi eroaikeensa ilmottamaan suoraselkäisesti, vaan tekee juurikin tuota, että käyttäytyy niin idioottimaisesti, että sen naisen on pakko ottaa se ero.

Lisää lapsia ei kyllä tuohon liittoon missään nimessä kannata tehdä. Miksi kuvittelet että kolmas lapsi parantaisi liiton, kun kaksi aikaisempaakaan ei niin ole tehnyt? Kolmannen lapsen tekeminen tarkoittaa vaan sitä, että sulla on kahden lapsen sijaan kolmaskin, jonka kanssa etsit sitten eron tultua uutta kotia.

Useimmat perustelee sitä, ettei voi erota lapsilla ja omaisuudella, mutta iän tuominen esiin on kyllä jo aika outo peruste. Ja aikalailla tekosyy.

Suosittelen, että nostat kissan pöydälle, ilmoitat miehellesi, että lusikat pannaan nyt jakoon ja jatkat omaa itsenäistä elämääsi. Ehkäpä se on miehellesi jonkinlainen ajattelun paikka, että jos toista ihmistä kohtelee huonosti, niin siitä seuraa myös itsellekin jonkinlaisia seurauksia.

Onnea uuteen elämään ap!

Samankaltaisia ajatuksia. Meillä ongelmana oli huono itsetuntoni, joka on kuin ihmeen kaupalla parantunut, ei tosin mieheni ansiosta. Aikoinaan teimme kompromisseja tietyissä asioissa. Eli minä joustin tietyissä asioissa ja mieheni oli tarkoitus joustaa myöhemmin. Kompromissien nimissä luovuin esimerkiksi eräistä pitkäaikaisista haaveistani. Nyt olisi mieheni vuoro joustaa, mutta hänpä ei aio tehdä niin! Hän on haluamansa saanut eikö aio saavutetuista eduista luopua. Tämä suututtaa minua aivan suunnattomasti. Eroakin olen miettinyt, mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Minulla ei ole (eikä miehelläkään) varaa yksin tarjota sitä mitä lapset nyt saavat. Eivätkä lapset kärsi siitä ettei äitinsä ole saaneet toteuttaa unelmiaan. Yksinhuoltajana en pysty toteuttamaan haaveitani vaan se tarvitsisi kaksi osallistuvaa vanhempaa. Minua hävettää tämä tilanne todella paljon! Miksi olen ollut niin tyhmä, että olen joutunut tähän tilanteeseen?! Olen myös varma, että eron sattuessa miehen suku hyökkää kimppuuni. Ovat tehneet mielipiteensä selväksi.

[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 02:39"]Mies juuri taannoin paljasti, että otti minut vaimokseen vain siksi, että halusi lapsia sekä halusi "kodinkoneen", joka siivoaa ja tekee ruoat. Mies ei rakasta minua. Hän ei myöskään arvosta minua tai mielipiteitäni ja meillä on erilaiset kiinnostuksenkohteet. Itse haluaisin matkustella ympäri maailmaa ja käydä konserteissa sekä joskus käydä hyvissä ravintoloissa syömässä, mutta miestä kiinnostaa lähinnä mäkkäriruoka, jatkuva konsolipelaaminen sekä kaikkien lomien vietto lapsuudenkodissaan pikkukaupungin omakotitalolähiössä. Itse tykkäisin vähitellen kerätä sisustukseen täyspuisia laatuhuonekaluja jne., mutta mies haluaa elää kertakäyttökulttuuria, jossa huonekaluja kohdellaan todella kovakouraisesti siten, että ne lopulta hajoavat parin vuoden käytön jälkeen, jonka jälkeen ne heitetään roskiin ja ostetaan uusia tilalle.

Mies on myös sovinistinen ja nöyryyttää sekä pilkkaa minua useita kertoja päivässä. Hänellä on myös todella helposti tulistuva ja ilkeä luonne sekä hän ei ole kotonaan oppinut kovin kummoisia käytöstapoja, joten saan hävetä hänen käyttäytymistään käytännössä kaikkialla paitsi hänen lapsuudenkodissaan, jossa hänen käytöksensä on normaalia. Hän muistuttaa minua jatkuvasti siitä, kuinka olen hänen mielestään vanha (olen miestä vajaan vuoden nuorempi) ja arvoton sekä elämässäni epäonnistunut, kun tutkintoni jäi kesken mentyäni töihin. En jaksaisi enää olla miehen kanssa avioliitossa, mutta meillä on kaksi pientä lasta ja alunperin suunnittelimme haluavamme kolme lasta (siitä unelmasta olemme edelleen yksimielisiä).

En uskalla erota lasten ja ikäni (37 vuotta) vuoksi. Mitä teen? Olen pähkäillyt tilannettani jo monta kuukautta, mutta en ole keksinyt ratkaisua vieläkään.
[/quote]

Olet hölmö! Mikä estää eroamasta?

Paljon olisi omaa rahaa käytettävänä? Onko sellainen paikkakunta missä ok kämpän voisi löytää heti?

Kun kerran et voi erota, niin vaihtoehto on sitten jatkaa eloa noissa puitteissa. hyväksy tilanne ja panosta enemmän itseesi ja lapsiin. Kyllä niinkin pärjää.

[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 03:35"]

[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 03:24"]

Miksi ihmeessä menit edes naimisiin tuollaisen miehen kanssa?

[/quote]

Hän aluksi teeskenteli erilaista kuin millainen hän todellisuudessa on. Me mm. matkustelimme yhdessä ainakin kerran vuodessa. Avioliiton solmimisen jälkeen emme ole enää matkustaneet kertaakaan ulkomaille, vaan lomat ja joulut vietetään aina anoppilassa, halusin tai en. T. ap

[/quote]

Tätä "teeskentelyä" joskus nimitetään seurusteluksi. Joka ikinen haluaa näyttää itsestään sen paremman puolen ja tsemppaa niissä asioissa joita kokee toisen arvostavan. Naiset ihan siinä missä miehetkin.

Tämä on täysin hyödytöntä jälkiviisautta sinulle, mutta jos joku muu lukija tekisi kohdallaan paremmat valinnat elämässään... Naimisiin mennään edelleen vaan liian nopeasti. Se kiihkein rakkaus ja tunnemyrsky on se kaikkein HUONOIN aika tehdä mitään päätöksiä. Molemmat pitävät vielä (alitajuisesti tai tietoisesti - aivan sama) yllä hyvää julkisivua ja oma pää on pehmeä tunteista ja niiden tuomista aivokemikaaleista.

Deittailussa/seurustelussa saa käsityksen minkälainen se toinen on ... deittailussa.

Arjessa piereskellen ja väsyneenä saa käsityksen minkälainen se toinen on ... lopun elämänsä.

Mielestäni kaikkien pitäisi tehdä avioitumispäätöksensä vasta kun arki on jo koittanut... Minun ainakin, ja samaa mieltä ovat kyllä kaikki ystävänikin.

Se mitä sinun nyt pitäisi tehdä, on jo täällä todettu. Nyt vain puuttuu se, että ymmärrät sen ja toimit sen mukaan. Jos tulit etsimään sympatiaa, olet varmasti väärässä paikassa, ja silloin ehdotukset elämän laadun parantamisesta kaikuvat kuuroille korville muutenkin...

Ensisijaisesti ala toteuttamaan nyt joitakin omia toiveitasi. Sanotun perusteella näyttää siltä, että sinulla on omiakin tuloja ja olisi mielestäni korkea aika käyttää sitä osuutta joka ei mene yhteisiin kuluihin, niin kuin itse haluat. Jätä miehesi lähiöön ja mene lastesi kanssa jonnekkin. Osta pari puista huonekalua sinne kolhittujen lastulevykalusteiden sekaan. Hyvää rakennetaan vähä kerrallaan, etkä muutenkaan kerrasta voisi koko sisustusta vaihtaa tai yhdellä lomalla käydä kaikissa maissa jotka sinua kiinnostavat. Sitä paitsi, vähä vähältä kun etenee, arvostaa jokaista elämän parannusta sen koko arvosta.

Jos miehesi alkaa sinua estämään, sitten vaaka on peruuttamattomasti kallistunut jo eron puolelle. Paperit välittömästi vireille, muuta ulos asunnosta vaikka vanhempiesi luokse tilapäisesti. Ei keskusteluja eikä neuvoteluja. Aina luvataan asioita joita ei kuitenkaan haluta tai pystytä pitämään ja sinullakin on sisäinen pakottava tarve uskoa niitä lupauksia. Älä!

...mutta koita nyt ensin elää vähän omallakin tavalla, eikä pelkästään miehesi tavalla.