Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Työhaastattelu kesti 10min ja työpaikka mihin hain sijaitsi sairaalassa. ..

En ollut ainoa kenellä haastattelu kesti maagiset 10min.

Häh?

Olin hakemassa työharjoittelupaikkaa (yliopistotutkintoon sisältyvä työharjoittelu). Tuleva esimieheni oli boomer generation -ikäluokkaa. Hän vähätteli osaamistani, mutta valitsi kuitenkin lopulta minut. Sain työpaikan. Työstä maksettiin alan työehtosopimuksen mukainen taulukkopalkka.

Esimies oli heikosti koulutettu, joten hän ei pärjännyt tietokoneiden kanssa. Hän tuli pyytämään minua apuun. Jätin omat työni kesken, marssin suoraan esimiehen työhuoneeseen, istuin hänen tuolilleen ja aloin tehdä hänen töitään. Esimies oli tyytyväinen, koska hän sai omat työnsä tehtyä (lue: minä tein ne) ja minun hommani kaatuivat muiden niskaan (vakituiset työntekijät). 

Kun työharjoittelujakso loppui, esimies kirjoitti minulle työtodistuksen. Jokaiseen kohtaan (ahkeruus, huolellisuus, oma-aloitteisuus, työtehtävissä vaadittavat taidot) hän oli kirjoittanut "ERINOMAINEN".

Työpaikka oli oikeasti mukava. Viihdyin työtehtävissä, mutta tuo pomo oli hidasjärkinen putkiaivo. Hän sai myöhemmin siirron (toiseen toimipisteeseen) ja samassa yhteydessä hänen palkkansa pieneni, koska hän menetti esimiesasemansa. 

Vuosi oli 2005. 

Hain sisäistä paikkaa. Pomo kysyi että kukas sun työt tekis jos me sut tähän otettaisiin.

Eivät sitten ottaneet ja ihmettelevät kai tänäkin päivänä kuka ne mun hommat siellä tekis.

Olen urani aikana hakenut ties kuinka montaa työpaikkaa ja monta paikkaa myös saanut. Kokemus ja osaaminen ovat kohdillaan, joten haastatteluissa minuun on aina suhtauduttu vakavissaan. Paitsi kerran.

Headhunter oli soittanut ja houkutellut hakemaan paikkaa. Takana oli monta haastattelukierrosta ja psykologin haastattelu. Rekrytoiva esimies piti minusta. Edessä oli muodollisuus eli toimarin haastattelu. Aikaa oli varattu tunti. Haastattelu olikin ohi kymmenessä minuutissa, kun toimari alkoi näkyvästi osoittaa mieltään. En tiedä minkä mokan sitten tein, mutta hän oli täysin välinpitämätön ja ylimielinen.

Paikkaa en tietysti saanut. Kovin kaksisesti ei käynyt tälle toimarillekaan. Kului pari päivää kunnes avasin aamulla lehden. Mies oli pudonnut helikopterissa kesken metsästysreissun. Mietin, että onneksi en tullut valituksi, sillä tuo firma kyllä tulee olemaan pitkään tuuliajolla. Sääliksi kävi miehen perhettä, vaikka mitään symppisviboja en tosiaan miehestä saanut.

Kesätyöntekijää haastatellessa tämä luetteli enemmän jo sopimiaan matkoja ja menoja kuin mitä olisi jäänyt töihin aikaa.

Jännitin haastattelussa niin paljon, että olin pudota tuolin etureunalta. Onneksi sain paikan ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne 80-luvun haastattelut olivat ihan oma lukunsa. Naurattaa, kun vertaa nykyaikaan.

Kukaan ollut kuullutkaan mistään ceeveistä, jne. Menit haastatteluun, pomo kysyi minuutissa 1-2 kysymystä, ja se oli siinä. Joko sait paikan tai et. Yleisin kysymys oli "onko armeija käyty?". Sivarilla tai totaalilla ei ollut kasarilla juuri mahdollisuuksia päästä töihin. Vaikea suhtautua nykyaikaan sen ajan nähneenä.

Aikoinani hain ensimmäistä opiskeluihin liittyvää duunipaikkaa, PK-firman toimariomistaja erehtyi kysymään "onko armeija käyty ja mikä on sotilasarvosi". Kasasin kamat siltä istumalta todeten tässä olemiset ja kättelemättä tieheni. Oven avatessani totesin vielä "Lapin Raja, reservin vänrikki. Ja sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä työtehtävieni kanssa." Luonnollisesti duunia en saanut enkä olisi mennytkään tuollaisen kysymyksen jälkeen.

Myöhemmin haastatellessani erästä teekkaria duuniin jouduin toteamaan korostetun kyllästyneesti "reservin luutnantti käskee reservin vänrikkiä laittamaan varmistimelle jos mielii jatkaa työhaastatelua..." - jeppe alkoi "sotimaan" kun erehdyin kysymään tuota intinkäymistä, tarkoituksenani vain selvittää ettei tule yllättävää henkilöstöjärjestelyä kun heppu lähtee valtion poikaleirille.

Virheistään oppii. Nykyään kysyn nuorilta kandidaateilta suoraan "ja välit valtion kanssa hoidettu, tavalla tai toisella? Detaljit eivät kiinnosta..." - tuntuu toimivan hyvin, kun sivarit/c-miehet saavat mahdollisuuden vastata asiallisesti kiertelemättä.

Duunihakijoiden parhaita kaipaillaan edelleen.

Pariin outoon kysymykseen olen törmännyt, sellaisiin että ensin hämmentyy ja vähän joutuu miettimään, miten tähän kuuluisi vastata ns. oikein.

Oletko hyvä tekemään asioita pimeässä? Hain valkokuvalaborantiksi, myös pimiötyöskentely kuului asiaan.

Kuinka tuttuja alkoholituotteet sinulle ovat? Viinakauppaan hakiessa, turhan pitkän hämmentyneen hiljaisuuden jälkeen selvennettiin, että tarkoitettiin kuinka paljon osaisin niistä asiakkaalle kertoa, eikä sitä, kuinka paljon itse kulutan.

Molempiin pääsin ja ihan pitkään viihdyinkin.

Kertokaa näitä lisää!

HR manager oli jonkun pomon entinen hoito laivareissulta ( tai ainakin tämä pomo tuhannen kännissä näin kertoi), hr pomo kysyi haastattelussa että käytätkö alkoholia, ja kun sanoin että joo niin huokasi ja lähti kertomaan että koskaan ei enää palkkaa muslimeja tai muita absolusteja kun niin olivat pahoittaneet mielensä hänen henkilökunnalla antamastaan viinipullo lahjasta...

Näitä outouksia riittää...

Sen verran olen ollut haastetteluissa että kun itse olen pöydän toisella puolella, pidän haastateltavaa kyllä arvossa enkä suostu mihinkään kyykytyskysymyksiin tai "tässä nyt testataan paineenseitokykyä" typeryyksiin. 

Toivottavasti en ole tätä jo joskus kertonut...

Ihan mukava haastattelija ja lopulta päädyin ko. yhtiöön töihinkin, mutta olihan se vähän hämmentävää, kun tuli puhe minun ja puolisoni yhteisestä harrastuksesta ja haastattelija siitä vaan reippaasti kysäisi, että käyttääkö puolisoni hormoneita. 

Vierailija kirjoitti:

Kyseltiin erittäin outoja asioita yksityiselämästäni.

Seurakunta?

Olin hakemassa sihteerin paikkaa pienestä pelifirmasta. Minulta kysyttiin, olenko kissa- vai koiraihminen. Hämmennyin vähän kysymyksestä, enkä tullut kysyneeksi, miksi asia kiinnosti heitä.

1980-luvun puolivälissä olin sopinut haastattelun erään ohjelmapalveluyrityksen toimarin kanssa iltapäiväksi klo 14. Kun menin, firman toimipisteessä oli vain yksi naispuolinen työntekijä selvinpäin. Muut, toimari mukaan lukien, lähes kaatokännissä. Poistuin paikalta vähin äänin. Autoliikkeen haastattelussa ei kysytty mitään minulta, vaan haastattelija kertoi, kuinka käytäntö on osoittanut, että helpompi on kouluttaa varaosamyyjä autonasentajasta kuin merkonomista. Itse olin merkonomi, joten poistuin paikalta välittömästi ovet paukkuen ja samalla jätin koko kaupallisen alan. Menin töihin julkisen alan virkaan, jossa olenkin ollut jo 38-vuotta. Autoliike sen sijaan ajautui konkurssiin 90-luvun laman aikana. Joten hyvä se oli minulle, että sain tarpeekseni koko yksityispuolesta.

Nuorena vastavalmistuneena teknikkona hain ensimmäistä oman alan työpaikkaa.  Haastatteleva n. 30 vuotta vanhempi setä kysyi, että mites tuo armeija, kun en sitä ollut ansioluetteossa maininnut (silloin ei  vielä tunnettu termiä CV). Kerroin, että on suoritettu, haastattelija jatkoi tivaamista että no missäs, ja kun kerroin, riemastui täysin että no siellähän hänkin, vieläpä sama koulutushaara, ja loppuhaastattelu menikin lähinnä inttikokemusten parissa. Enimmäkseen hänen omiensa, mitä nyt välillä kyseli, että onkos siellä vielä se-ja-se systeemi käytössä ja se-ja-se rakennus paikallaan, ym. Sekin oli hyvä vain että RUK jäi käymättä, kun sinne menee vain pingottajat ja pyrkyrit, mutta AUK oli oikein hyvä näihin tehtäviin. Sivaria ei kuulemma palkkaisi.

Sanomattakin selvää, että sain paikan. Haastattelukokemus oli silti lähinnä typerryttävä, kokemattomuuttani en osannut kieltäytyä jutustelusta jota nyt itse rekrytoivana esimiehenä pitäisin täysin asiattomana. Kaksi vuotta jaksoin tuon pomon alaisuudessa, sitten vaihdoin firmaa. Onneksi, sillä tuota yritystä ei enää ole olemassa, mitä oikeastaan en ihmettele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne 80-luvun haastattelut olivat ihan oma lukunsa. Naurattaa, kun vertaa nykyaikaan.

Kukaan ollut kuullutkaan mistään ceeveistä, jne. Menit haastatteluun, pomo kysyi minuutissa 1-2 kysymystä, ja se oli siinä. Joko sait paikan tai et. Yleisin kysymys oli "onko armeija käyty?". Sivarilla tai totaalilla ei ollut kasarilla juuri mahdollisuuksia päästä töihin. Vaikea suhtautua nykyaikaan sen ajan nähneenä.

Aikoinani hain ensimmäistä opiskeluihin liittyvää duunipaikkaa, PK-firman toimariomistaja erehtyi kysymään "onko armeija käyty ja mikä on sotilasarvosi". Kasasin kamat siltä istumalta todeten tässä olemiset ja kättelemättä tieheni. Oven avatessani totesin vielä "Lapin Raja, reservin vänrikki. Ja sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä työtehtävieni kanssa." Luonnollisesti duunia en saanut enkä olisi mennytkään tuollaisen kysymyksen jälkeen.

Myöhemmin haastatellessani erästä teekkaria duuniin jouduin toteamaan korostetun kyllästyneesti "reservin luutnantti käskee reservin vänrikkiä laittamaan varmistimelle jos mielii jatkaa työhaastatelua..." - jeppe alkoi "sotimaan" kun erehdyin kysymään tuota intinkäymistä, tarkoituksenani vain selvittää ettei tule yllättävää henkilöstöjärjestelyä kun heppu lähtee valtion poikaleirille.

Virheistään oppii. Nykyään kysyn nuorilta kandidaateilta suoraan "ja välit valtion kanssa hoidettu, tavalla tai toisella? Detaljit eivät kiinnosta..." - tuntuu toimivan hyvin, kun sivarit/c-miehet saavat mahdollisuuden vastata asiallisesti kiertelemättä.

Tuo oma kysymyksesi oli siis ihan yhtä asiaton kuin sinulle aikoinaan esitetty. Syrjit työhönotossa niitä, joilla on armeija/siviilipalvelus/mikälie vastine vielä suorittamatta.

Minä olin joskus työhaastattelussa, jossa taidettiin kouluttaa rekrytoijaa. Haastattelija kyseli minulta kysymyksiä, ja minun takanani istui mies jota haastattelija usein katsoi. Joskus tämä mies puuttui haastettelun kulkuun. Lopuksi hän kiitti sitä haastattelijaa, että hyvin meni.

Jotenkin tunsin itseni hyväksikäytetyksi, olin valmistautunut haastatteluun. Eipä ole sen jälkeen tullut laitettua studentworkille hakemuksia.

Hain asentajan paikkaa, haastattelussa pomo kysyi ainoastaam matikannumeroa, mikään muu ei kiinnostanut pätkääkään. Kyseisessä duunissa ei tarvita matikkapäätä yhtään normaalia enempää.

Pomolla oli  joku matikkafetissi, oli oikein kuuluisa tästä.

Se kun haastattelija kysyi lapsihaaveista. Olin erittäin kovasti vauvakuumeinen silloin ja se meni ihon alle ja aloin itkemään. Taisin silti kuitenkin saada paikan.