Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?

Vierailija kirjoitti:

Kävin työhaastattelussa tilitoimistossa.

Naispuolinen esimies näytti toimistoa. Käyskeli työntekijöiden selien takana katsomassa mitä he tekevät, ja palatessa kahvihuoneeseen totesi maaninen ilme kasvoillaan "siellä sormet sauhuaa, täp täp täp".

Kävelin saman tien kirjaimellisesti ulos sanomatta sanaakaan. Täti jäi tuijottelemaan pöllämystyneen oloisena.

täh, olisko pitäny sanoo että siellä lorvitaan kk palkalla, otahan viskiryyppyä tästä..

Vierailija kirjoitti:

Kävin työhaastattelussa tilitoimistossa.

Naispuolinen esimies näytti toimistoa. Käyskeli työntekijöiden selien takana katsomassa mitä he tekevät, ja palatessa kahvihuoneeseen totesi maaninen ilme kasvoillaan "siellä sormet sauhuaa, täp täp täp".

Kävelin saman tien kirjaimellisesti ulos sanomatta sanaakaan. Täti jäi tuijottelemaan pöllämystyneen oloisena.

Pelästyitkö että joudut tekemään töitäkin?

En muista, olenko kommentoinut tänne ketjuun aiemmin, mutta haastattelu nykyiseen työpaikkaani tehtiin puhelimitse suuren etäisyyden vuoksi (toisella puolella maata). Muuten olisi ollut ihan hyvä, mutta olin juuri silloin sairaslomalla, ja mulla oli varmaan 39 astetta kuumetta. Muistan hatarasti, kuinka minulle soitettiin (pomo itse koska julkinen sektori ja pieni työpaikka), mutta mitään mielikuvaa siitä, mitä minulta kysyttiin tai mitä vastasin ei ole. Ei myöskään keskustelun pituudesta. No, sain kuitenkin paikan (asiantuntijatyö).

Olin ilmeisesti neuvotteluhuoneen jättikokoisella screenillä. Yksi työhaastattelijoista oli oksentaa kun näki minut. Loput tuijottivat papereihinsa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työhaastattelussa 2 naista haastattelijana. Toinen naisista tuijotteli tympääntyneenä seinää ja välillä heitti jonkun kysymyksen. Tuli oikeastaan heti sellainen olo, että mua ei valita. Tuntuu, että ei tykännyt musta yhtään. Noh viikko sen jälkeen tulikin puhelu, että en tullut valituksi. Palkka olikin kyllä tosi huono, että ehkä se olikin ihan onni, etten päässyt. Löysin sitten paremman työpaikan, jossa vietin seuraavat 10 vuotta.

Olisiko ne jo valinneet jonkun aiemmin? Entisenä esihenkilönä se turhautti, kun lähetettiin 12 kutsua haastatteluun ja sieltä löytyikin jo parin ekan haastattelun jälkeen se meille sopiva ja kokenut, mutta ei saanut perua niitä loppuja haastatteluja, vaan rutiininomaisesti oli pakko kaikki käydä läpi.

"...esihenkilönä"? Tarkoittanet kuitenkin nyt sentää esimiehenä?

Vasta eronneena kolmikymppisenä haastattelija kysyi miksi en ole naimissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Kerran olin kirjoittanut työhakemukseeni, että minulla ei ole lapsia enkä myöskään aio hankkia lapsia. Työnanataja eli haastattelija, joka oli lähes eläkeikäinen nainen, kysyi ihmeissään "oletko sinä raskausvastainen?".

Kerran minut kutsuttiin työhaastatteluun 160km päähän, kun olin hakenut sijaisuutta. Haastattelu eteni ihan normaalisti, että työnantaja esitteli työpaikkaa ja esitti minulle kysymyksiä jne. Sitten haastattelun lopuksi hän totesi, että heillä ei oel tällä hetkellä avoimia sijaisuuksia, mutta hän ottaa minuun yhteyttä, jos jotain tulee. Tästä  on nyt 4 vuotta, enkä ole saanut yhtäkään yhteydenottoa. Mitä hittoa hän oli kutsunut minut työhaastatteluun, jos hänellä ei ollut työtä tarjota, varsinkin, kun hän tiesi, että tosiaan asun 160km päässä?

Sitten kerran kävin työhaastattelussa ja työnantaja antoi minun ymmrätää, että varmasti minulle tarjotaan töitä, kun heille vaan tulee avoimia sijaisuuksia, mutta viimeistään kesäksi pääsisin sinne töihin. Tästä on nyt 7 vuotta aikaa ja vieläkin odotan sitä, että sinne pääsisin töihin.

Itsehän sieltä pitää kysellä uudestaan, onko nyt jotain. Olin henkilöstöjohtajana 8 vuotta. En ainakaan itse muistanut soitella perään myöhemmin. --- Jos joku kyselee uudestaan ja silloin on sopiva sijaisuus tarjolla, voi palautella mieleen, että ai niin, tämähän oli hyvä tyyppi, palkataan hänet. 

Olet ammattitaidoton. Jos on hyvä tyyppi, niin silloin hänet muistetaan, vaikkei oltaisi ensimmäisellä kerralla palkattu. Paperit/meilit tms. laitetaan sellaiseen paikkaan, josta ne nopeasti löytää, jos halutaan lisää väkeä ilman hakurumbaa. 

En ole sama, mutta tuo on vanhaa aikaa. Ei yksittäistä hakijaa muisteta, jos hakijoita on paljon. Nykyisin hakemusten määrä on melkoinen. Tai riippuu tietysti alasta, sote-alalla hakijoita tuskin on.

No tuskinpa siinä tapauksessa yksikään haastattelija on myöskään sanomassa edellä väitettyä "ai niin, tämähän oli hyvä tyyppi, palkataan hänet". 

Kun ei kerta muista, niin ei muista. Joten älkää selitelkö.

Ja muutenkin teiltä joiltain taisi jäädä tajuamatta aikaisemman kommentti "Tästä on nyt 7 vuotta aikaa ja vieläkin odotan sitä, että sinne pääsisin töihin"

Tuskin tuo oikeasti odotti mitään soittoa, vaan halusi vain osoittaa haastattelijoiden tekopyhyyden ja tyhjät puheet. Eikö oikeasti voisi olla sanomatta, että kyllä me sinuun otetaan yhteyttä, jos avoimia paikkoja tulee, kun sitä ei kuitenkaan tarkoiteta? Se on ihmisten aliarvioimista ja suorastaan vidduilua. Miksi pitää vilpitöntä työnhakijaa kohdella noin?

Äläkä nyt tule sanomaan, että kyllä niihin hyviin otetaan yhteyttä, kun jo pääsit edellä sanomaan, ettei ketään muisteta, koska hakijoita on niin paljon, eikä tietojakaan saa enää säilyttää. 

Ohis mutta millainen ihminen odottaa 7 vuotta, että kotoa tullaan hakemaan töihin. Ikäni olen töitä tehnyt, ja vielä 10 vuotta eläkeikään, jos terveenä pysyn. Laskin yhtenä päivänä, että olen ollut 13 eri työpaikassa yliopistosta pääsyn jälkeen. Sitä ennen kesätöissä. Eipä ole tullut mieleenikään jäädä odottelemaan, soitteleeko joku työnantaja vai ei. Kun viimeksi vaihdoin työpaikkaa v. 2019, tein yli 20 työhakemusta ja kävin lähes yhtä monessa haastattelussa. Jos ei haastattelun jälkeen pariin viikkoon kuulunut mitään, unohdin koko työpaikan mielestäni. Uutta hakemusta sitten vaan. Tietysti sillä tavalla oli hyvä tilanne, että oli vakituinen työpaikka, jossa olin ollut 6 vuotta, joten ei ollut taloudellista hätää. Kuitenkin jos minun työkokemuksellani joutuu hakemaan yli 20 työpaikkaa ennen valituksi tulemista, kyllähän siihen kokemattomampi saa varautua, että hakemuksia pitää lähettää jopa moninkertainen määrä päästäkseen töihin eikä jäädä kotiin odottelemaan, jos ne vielä ottaisivat yhteyttä.

Kuule kyllä niitä riittää, jotka hakevat jotain työtä ja jäävät siitä jauhamaan vuosikausiksi. Yksi entinen työkaveri oli hakenut vanhusten päivätoimintaan. Olen ymmärtänyt, että sinne on kymmeniä hakijoita yhtä paikkaa kohden, koska on päivätyö ja suht kevyttä hommaa. Tälle työkaverille oli sanottu jotain kannustavaa työhaastattelussa, siis tyyliin, että sinullahan onkin juuri tähän vaadittavaa osaamista. Monta kuukautta hän odotti, jos kuitenkin tulisi valituksi, vaikka sieltä tuli jo viesti, että tehtävä on täytetty.

Ehkä vuoden päästä vielä jauhoi, että se oli kyllä niin hyvä työpaikka ja pitäisikö soittaa, olisiko niillä jotain nyt tarjolla. Toinen työkaveri sanoi, että se juna meni jo. Ei tämä raukka ymmärtänyt.

Typerintä on, että jotkut TE-toimiston virkailijatkin saattavat sanoa että soittele perään, jos vaikka tulisitkin valituksi kun olet niin reipas ja sinnikäs. 

Näin ainakin 10 v sitten vielä, toivottavasti eivät enää neuvo noin. Ei mikään työpaikka enää ole sellainen, että soittelemalla pääsee. 

Joskus parikymppisenä hain kesätöihin Särkänniemeen. Tilaisuus oli avoin kaikille. Seisoin jonossa pari tuntia, oli kuuma kevätpäivä. Etukäteen piti täyttää lyhyt hakemus ja laittaa oma kuva siihen. 

Kun viimein pääsin haastattelijan huoneeseen, hän tuijotti ensin hakemustani ja sitten kasvojani tympeän näköisenä ja sain heti kuvan, että olen tehnyt hakemuksessa jonkun virheen. Ehkä sen, ettei mua paikka oikeasti kiinnostanut, mutta oli pakko hakea jotain paikkaa. En enää muista, mitä minulta kysyttiin, sen vain että olin haastattelussa 5 minuuttia kahden tunnin jonotuksen päälle. 

Emmiliy kirjoitti:

Olin 26 v ja hain ensimmäistä valmistumisen jälkeistä työpaikkaa. Mieshaastattelija katsoi kättäni ja sanoi, että olet sitten kihloissa. Minä siihen, että kyllä. Hän jatkoi, että menet kohta naimisiin ja jäät sitten äitiyslomalle. No minä siihen, että en ole asiaa vielä ollenkaan ajatellut. Lähtiessä mietin, että tänne en ainakaan tule ja pääsinkin sitten kieltäytymään, kun soittivat, että minut on valittu. Olin jo saanut toisen paikan:)

Olin kohta valmistumassa ja hain töihin päiväkotiin 90-luvulla. Johtaja kysyi, olenko raskaana. En silloin tiennyt, ettei tuollaiseen  kysymykseen tarvitse vastata. En ollut raskaana, sain sijaisuuden. Pakko oli ottaa vastaan kun ei muutakaan silloin ollut tarjolla. Onneksi sijaisuus kesti vain reilu puoli vuotta.

Hain valmistumisen jälkeen opettajaksi ilmeisen pahamaineiseen kouluun, sillä rehtori tuumasi haastattelun jälkeen, etten pienikokoisena, vaaleatukkaisena ja pitkähiuksisena nuorena naisena pärjäisi 9-luokkalaisten poikien kanssa ja heillä oli jo katsottuna joku mieshakija. Olin aika pöllämystynyt.

Sain viran sitten toisesta koulusta. Myöhemmin olen tosin seurannut sivusta meidän koulun rekryä, niin monta hyvää naishakijaa on sivuutettu ja palkattu mielummin huono miesopettaja.

Kyllä ne 80-luvun haastattelut olivat ihan oma lukunsa. Naurattaa, kun vertaa nykyaikaan.

Kukaan ollut kuullutkaan mistään ceeveistä, jne. Menit haastatteluun, pomo kysyi minuutissa 1-2 kysymystä, ja se oli siinä. Joko sait paikan tai et. Yleisin kysymys oli "onko armeija käyty?". Sivarilla tai totaalilla ei ollut kasarilla juuri mahdollisuuksia päästä töihin. Vaikea suhtautua nykyaikaan sen ajan nähneenä.

Positiivisesti oudoin oli, kun marssin itse nuorena naisena kysymään erään firman henkilöstöosastolta kesätöitä. He istuttivat minut pieneen varaston tapaiseen kopperoon tekemään soveltuvuustestiä ikivanhalla läppärillä. En ollut mikään haka matematiikassa ja olin yllättynyt, että olin kuulemma saanut parhaan tuloksen siinä numerosarjatestissä sitten todella pitkään aikaan. Haastattelu oli muutenkin kiva ja sain paikan.

Joskus vuosia sitten hain tuotantopäällikön paikkaa lahtelaisesta huonekalufirmasta. Minulla oli jo työelämästä muutaman vuoden kokemus. Olen naisinsinööri. Toimitusjohtaja sitten soitti, että paikka oli mennyt vastavalmistuneelle miehelle ja syynä oli se, että firman hallitus oli vanhoja äijiä täynnä ja he halusivat miehen. Johtaja sanoi tämän ja olisi halunnut minut työhön. Että silleen.

HaRa kirjoitti:

Joskus vuosia sitten hain tuotantopäällikön paikkaa lahtelaisesta huonekalufirmasta. Minulla oli jo työelämästä muutaman vuoden kokemus. Olen naisinsinööri. Toimitusjohtaja sitten soitti, että paikka oli mennyt vastavalmistuneelle miehelle ja syynä oli se, että firman hallitus oli vanhoja äijiä täynnä ja he halusivat miehen. Johtaja sanoi tämän ja olisi halunnut minut työhön. Että silleen.

Surullista, mutta hienoa rehellisyyttä.

Taitaa edelleen monella insinöörialalla olla ajattelu, että pitää valita pätevän tai naisen väliltä.

Oma kokemukseni IT alalta on, että naiset usein ovat tosi särmiä, mutta heitähän on hyvin harva joukko. Ehkäpä se selittääkin sen, että ei kukaan nainen päädy alalle vain sluibailemaan vaan heillä on motivaatio kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työhaastattelussa 2 naista haastattelijana. Toinen naisista tuijotteli tympääntyneenä seinää ja välillä heitti jonkun kysymyksen. Tuli oikeastaan heti sellainen olo, että mua ei valita. Tuntuu, että ei tykännyt musta yhtään. Noh viikko sen jälkeen tulikin puhelu, että en tullut valituksi. Palkka olikin kyllä tosi huono, että ehkä se olikin ihan onni, etten päässyt. Löysin sitten paremman työpaikan, jossa vietin seuraavat 10 vuotta.

Olisiko ne jo valinneet jonkun aiemmin? Entisenä esihenkilönä se turhautti, kun lähetettiin 12 kutsua haastatteluun ja sieltä löytyikin jo parin ekan haastattelun jälkeen se meille sopiva ja kokenut, mutta ei saanut perua niitä loppuja haastatteluja, vaan rutiininomaisesti oli pakko kaikki käydä läpi.

"...esihenkilönä"? Tarkoittanet kuitenkin nyt sentää esimiehenä?

Esi-ihminen olisi parempi. Siinä olisi jotain alkukantaisuutta. Turkis ympärillä ja nuija kädessä.

Vierailija kirjoitti:

HaRa kirjoitti:

Joskus vuosia sitten hain tuotantopäällikön paikkaa lahtelaisesta huonekalufirmasta. Minulla oli jo työelämästä muutaman vuoden kokemus. Olen naisinsinööri. Toimitusjohtaja sitten soitti, että paikka oli mennyt vastavalmistuneelle miehelle ja syynä oli se, että firman hallitus oli vanhoja äijiä täynnä ja he halusivat miehen. Johtaja sanoi tämän ja olisi halunnut minut työhön. Että silleen.

Surullista, mutta hienoa rehellisyyttä.

Taitaa edelleen monella insinöörialalla olla ajattelu, että pitää valita pätevän tai naisen väliltä.

Oma kokemukseni IT alalta on, että naiset usein ovat tosi särmiä, mutta heitähän on hyvin harva joukko. Ehkäpä se selittääkin sen, että ei kukaan nainen päädy alalle vain sluibailemaan vaan heillä on motivaatio kunnossa.

Kyllä naistenkin seassa on sluibalilijoita. Mutta he saavat kokemukseni mukaan helpommin apuja (miespuolisilta) työkavereilta. Miehen on vaikeampi saada apuja, vaan joutuu useimmiten selviämään yksin ongelmissaan.

Sain yhden paikan ilman haastattelua, ja kun menin tulevaa esimiestä ensimmäisen kerran tapaamaan, hän aiemmasta poiketen totesi osaamiseni aivan riittämättömäksi tehtävään ja lähes haukkui minut aivan maanrakoon. Lisäksi kokoaikaiseksi kaavailtu tehtävä muuttui osapäivätyöksi. Ihmettelen edelleen, miksi edes palkkasi minut, kun olin kerran aivan sopimaton - ehkä ei vaan ollut muita hakijoita. 

Kaksi, jotka nyt huonoina kokemuksina tulevat mieleen.

Vuorotteluvapaan sijaiseksi hakivat puhelinkeskukseen työntekijää, esimiehenä toimiva työnjohtaja soitti ja teki puhelinhaastattelun. Fiilis aidosta haastattelusta meni heti kättelyssä, kun soitto tuli puolenpäivän maissa ja työnjohtaja aloitti sanoin "Herätinkö?". 

Toinen sosiaalitoimistossa, johon haettiin sijaista toimistosihteerille. Oli sovittu haastattelun alkaminen klo 8, jouduin kuitenkin aulassa odottamaan yli tunnin... Ja kun haastattelussa sitten oltiin, osoittautui että olivat pelleillen liikkeellä ainakin minun kanssani. Loppuhuipentuma nauroivat päin naamaa...  Erityisen hauskaa haastattelijoista (kaksi sossua ja se vakinainen toimistosihteeri) oli se kun kysyin mitä työpaikkailmoituksesas sanottu työaikaan mahdollisesti kohdistuvat muutokset tarkoittivat. Nauroivat päin naamaa... Ja itse olivat kirjoittaneet, että työaikaa voidaan sovitella (tai jotain vastaavaa siinä oli, se ilmoitus ei minulla tokikaan enää ole tallella). 

Ei todellakaan jäänyt mitään hyviä muistoja näistä...

Hain paikkaan, jossa vaadittiin jonkun sähköisen järjestelmän käyttökokemusta, jota minulla ei ollut. Haastattelussa tämä nousi esille ja haastattelija kysyi, että mitenkäs tämän kanssa. Vastasin tähän, että käyttökokemusta kyseisestä järjestelmästä saan, kun minulle annetaan tilaisuus se päästä opettelemaan. Sanoin myös, että vaikea kartuttaa kokemusta, jos ei anneta tilaisuutta siihen. Haastattelija nyökytteli päätään ja totesi että näihän se on. Sain sen työn.

Olen päässyt työhaastatteluun 4 kertaa viimeisen 20 vuoden aikana. Yksi oli sellainen, että ketään ei lopulta palkattukaan. Yksi sellainen, että tiesin jo haastattelusta poistuessani, että en tule saamaan sieltä töitä, vaikka sitä ei minulle suoraan sanottukaan. Epämiellyttävä fiilis siitä jäi.

Kaksi, joista sain  alle 3 kk pätkätyön, olivat sellaisia, joissa työnantaja vastasi avoimeen hakemukseen, toisessa kuukausia hakemuksen lähettämisen jälkeen, toisessa välittömästi, kun sai hakemukseni.