Lue keskustelun säännöt.
Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?
Tulitko valituksi vastoin kaikkia odotuksia vai jäitkö täpärästi valitsematta? Kysyttiinkö jotain epämiellyttävää tai oliko haastattelija humalassa? Ei mainita nimiä.
Kommentit (1040)
Noksulle joskus 90-luvun lopulla. Psykologisten testien yms jälkeen psykologi (n) antoi kotinumeronsa siltä varalta jos olisin lähdössä viihteelle.
Ihanaa aikaa kun olin vielä nuori ja komee ja hiuksetkin päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hain vastikään Helsingin kaupungille. Eka ja vika kerta!
Kiire ja epämääräisyys leimasi koko prosessia. Haastattelussa haastattelija kertoili ekat kymmenen minuuttia jotain yleistä kaupungin strategiahuttua, sen jälkeen perinteinen kerro itsestäsi ja sitten kysymykset hiipuivat. Tajusin siinä kohtaa että okei, he ovat jo valinneet ihmisen tähän ja siksi eivät edes vaivaudu tosissaan esittämään kiinnostunutta. Amatöörimäistä.
Leikin kuitenkin mukana kunnon hakijan tavoin. Kun tuli minun vuoroni esittää kysymyksiä, niin menivät ihan hiljaiseksi kun kysyin: Miksi minun kannattaisi tulla tänne töihin? Ensin oli kiusallinen hiljaisuus ja sitten jotain outoa änkytystä siitä, miten on ihan kivoja työkavereita. Hävetti haastattelijoiden puolesta!
Myös kaikki käytännön asiat (kyllä, myös palkka!) olivat hakusessa, samoin koeajan pituus, etätyön määrä ja oikeastaan työtehtäväkin jäi epäselväksi kun tehtävä on uusi. Lopuksi kysyin miten prosessi etenee. Vastauksena ylimieliseen sävyyn: soitamme lähipäivinä tehtävään valitulle ja MUUT saavat sähköpostitse tiedon. 😂 Siis käytin aikaani hakemuksen tekoon, videohaastattelun tekoon ja vielä tunnin varsinaiseen haastikseen, ja tuo on heidän tapa osoittaa, että kiitos, kiva kun hait meille. Haethan toistekin jos et juuri nyt tullut valituksi? Joo, ei kiitos. Nauratti kun tieto valitsematta jättämisestä tuli s-postitse ja allekirjoituksessa oli kirjoitusvirhe: Maija Meikäläinen, henkilöstöpällikkö. Pällejä tosiaan! Kaupungin maine työnantajana taitaa olla todellisuuden veroinen.
K-kaupa njonossa tyoöantaja kysyi mieheltäni minun kotona olosta. Manantaina menin nille töihin, kukaan ei haastatellut, tiesi ammattini. Olin siellä 20 vuotta.
90-luvun puolivälissä olin yhtenä haastattelijana mukana, kun taloon haettiin atk-tukihenkilöä. Yksi haastateltava, noin 25-30 ikäinen mies, tuli haastatteluun äitinsä kanssa.
Sain kutsun haastatteluun seuraavana päivänä, mutta kellonaikaa ja paikkaa ei kerrottu. Tiedustelin tästä, ja rekrytoija sanoi palaavansa asiaan huomenna. Laitoin herätyksen aikaisin aamulla ollakseni valmiina, mutta työnantajasta ei kuulunut mitään. Lopulta iltapäivän puolella puhelimeen kilahti viesti, että pääsetkö paikkaan x tunnin sisällä. En omista autoa, joten julkisilla ja polkupyörällä kikkaillen meni aika tiukille, että ehdin paikalle. Koin asiattomana, että työnhakijaa pidetään ns. varuillaan noin viime tinkaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä on ihan hirveästi aikaa. Olin nuori ja asuin maalla keskellä ei mitään, työhaastattelu oli lähikaupungissa, minne oli matkaa 40 km. Bussiyhteydet todella huonot. Olin töissä sellaisessa paikassa missä tehtiin yövuoroa ja menin pariksi tunniksi nukkumaan ennen työhaastatteluun lähtöä. Nukuin pommiin, heräsin samaan aikaan kun bussi lähti 3 km päästä, bussipysäkille matkaa 1,5 km. Ajatus luisti kuitenkin nopeasti, laamaisin pöydältä kamat kassiin ajatuksella noita olen lähtiessä viimeksikin tarvinnut, ensimmäinen riepu päälle mitä näin ja viiletinkin jo fillarilla kohti pysäkkiä. Ehdin bussiin. Meikkasin ja kampasin linja-autossa. Ehdin työhaastatteluun ja sain paikan.
Vierailija kirjoitti:
Hain vastikään Helsingin kaupungille. Eka ja vika kerta!
Kiire ja epämääräisyys leimasi koko prosessia. Haastattelussa haastattelija kertoili ekat kymmenen minuuttia jotain yleistä kaupungin strategiahuttua, sen jälkeen perinteinen kerro itsestäsi ja sitten kysymykset hiipuivat. Tajusin siinä kohtaa että okei, he ovat jo valinneet ihmisen tähän ja siksi eivät edes vaivaudu tosissaan esittämään kiinnostunutta. Amatöörimäistä.
Leikin kuitenkin mukana kunnon hakijan tavoin. Kun tuli minun vuoroni esittää kysymyksiä, niin menivät ihan hiljaiseksi kun kysyin: Miksi minun kannattaisi tulla tänne töihin? Ensin oli kiusallinen hiljaisuus ja sitten jotain outoa änkytystä siitä, miten on ihan kivoja työkavereita. Hävetti haastattelijoiden puolesta!
Myös kaikki käytännön asiat (kyllä, myös palkka!) olivat hakusessa, samoin koeajan pituus, etätyön määrä ja oikeastaan työtehtäväkin jäi epäselväksi kun tehtävä on uusi. Lopuksi kysyin miten prosessi etenee. Vastauksena ylimieliseen sävyyn: soitamme lähipäivinä tehtävään valitulle ja MUUT saavat sähköpostitse tiedon. 😂 Siis käytin aikaani hakemuksen tekoon, videohaastattelun tekoon ja vielä tunnin varsinaiseen haastikseen, ja tuo on heidän tapa osoittaa, että kiitos, kiva kun hait meille. Haethan toistekin jos et juuri nyt tullut valituksi? Joo, ei kiitos. Nauratti kun tieto valitsematta jättämisestä tuli s-postitse ja allekirjoituksessa oli kirjoitusvirhe: Maija Meikäläinen, henkilöstöpällikkö. Pällejä tosiaan! Kaupungin maine työnantajana taitaa olla todellisuuden veroinen.
No joo... Minä olen ollut kaupungilla monessa hakuprosessissa, sekä sisäisenä että ulkoisena hakijana. Tuollaistahan se on. Vain yhdestä - siitä paikasta, jonka myös sain - ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Se oli hyvin suoraviivainen myös muille: ilmoituksessa luki, minä päivänä haastattelut pidetään, valinnasta ilmoitettiin minulle haastattelua seuranneena päivänä ja muille seuraavalla viikolla, kun olin allekirjoittanut sopparin.
Muita omia kokemuksiani: haun jälkeen yksi viesti, että tässä kestää. Sitten ei mitään muuta kuin valintapäätös (sisäinen hakija valittu, koska löytyi puhelinluettelosta) ja kysely rekryprosessista. Annoin yhden tähden. Hakijoihin pitää pitää yhteyttä!
Toisessa haussa minua oli pyydetty hakemaan ja olin siis sisäinen hakija itse. Pari viikkoa myöhemmin sain kesken Teams-palaverin Teams-viestin (!), että ei valittu sinua. Olin itsekin tullut siihen tulokseen jo haastattelussa, että ei tämä ole sellaista, mitä olen etsimässä. Silti tuo ilmoittamistapa oli tosi tilannetajutonta. 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun esihenkilöllä oli jäänyt todella klassisesti vessapaperi roikkumaan housujen takaa ulkopuolelle.
Se kun jännitti niin etten saanut sanaa suusta.
Se, kun kerroin työhakemuksen yhteydessä etten puhu ruotsia ja jouduin silti antamaan suullisen näytteen haastattelussa. En mennyt, oli kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Käytöstavat on juurikin ihmisillä kehittyneet aikojen alusta. Niiden avulla on vältetty sodat ja tappelut.
Pahimmillaan kun pilkkaa ja avautuu väärälle henkilölle, niin on teräase kudoksista läpi ja ihmetellään että mitä. Näistä syistä alunperin käytöstavat kehittyi. Vältettiin turhat konfliktit.
Tämän kommentin oli joku kirjoittanut 12.1.2022. Mitäpä kävikään kuukautta myöhemmin..? Ei nyt varsinaisesti liity tämän ketjun aiheeseen, mutta pisti ikävästi silmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
90-luvun puolivälissä olin yhtenä haastattelijana mukana, kun taloon haettiin atk-tukihenkilöä. Yksi haastateltava, noin 25-30 ikäinen mies, tuli haastatteluun äitinsä kanssa.
En tiedä mikä tässä on outoa tai kummallista. Ehkä opit siinä vaiheessa, että maailmassa on vammautuneita ja sairaita ihmisiä sekä erilaisia perhesuhteita, jotka ovat enemmän ja vähemmän läsnä reaalimaailman käytöskoodien kanssa. Viestisi oli lähinnä surullinen ja olisit voinut jättää sen lähettämättä.
- Menin aikoinaan Eila Kaislalle haastatteluun johonkin toimistotyöhön. Haastattelijalla oli hajuvesipullo keskellä pöytää, joka oli meidän välissä?! Pullon merkitys ei ikinä selvinnyt.
- Haastattelijan roolissa tuli ensimmäinen työnhakija haastatteluun. Hänen eka kommentti oli, että "mä en sitten ole aamuihminen, mulle ei kannata aamulla puhua mitään". Hän ei saanut työpaikkaa.
- Haastattelijan roolissa työnhakija kättelee "kuollut kala" kädellä. Ensivaikutelma on kaiken A ja O. Hän ei saanut työpaikkaa.
- Työhaastattelussa kysymys: "oletko aina noin rauhallinen?" mitä tähän vastaisi...en ole, yleensä olen tosi rauhaton?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äskettäin kävin tähänastisen työurani haastavimmassa työhaastattelussa, josta en vieläkään ole päässyt yli. Olin mielestäni valmistautunut hyvin etukäteen perehtymällä nettisivujen kautta organisaatioon ja sen ajankohtaisiin asioihin ja tutustumalla tarkemmin juuri siihen osa-alueeseen, jota tehtävä koski. Olin valmistautunut tavallisiin haastattelukysymyksiin ja olo oli sopivan luottavainen, kunnes
Haastattelija esitti monesti jopa 3 kysymystä samassa lauseessa, eikä aivokapasiteettini riittänyt ensimmäiseen kysymykseen kunnolla vastattuani muistamaan, että mitkä ne kaksi muuta kysymystä olivat, etenkin kun haastattelu muutenkin on jännittävä tilanne. Iso osa kysymyksistä oli myös sisällöltään hyvin haastavia vastata ilman aiempaa kokemusta kyseisestä tai vastaavasta työtehtävästä, tai vähintään kysymykset oli rakennettu kovin viraomaiskieliseen muotoon, jolloin niistä oli vaikea saada kiinni. Saattoi siellä joukossa olla pari tavallista haastattelukysymystä, joihin sain hyvin vastattua, mutta tästä haastattelusta jäi kyllä jäljelle silti vain itsetunnon rippeet :D
viimeksi, kun viitsin raahautua haastatteluun, niin ensimmäisenä nuorekas 55v haastattelija murjaisi huonon vitsin. tähän totesin, että mikä stanan sirkus tämä oikeen on? olen ammattimies, koulutus/kokemus parempi kuin mitä tehtävä vaatii joten tämä firma ei minusta tekijää saa. en mennyt, vaikka perään vielä soittelivat. on kivempaa lojua kotona tai mökillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tähtitiede wdd kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luvun puolivälissä olin yhtenä haastattelijana mukana, kun taloon haettiin atk-tukihenkilöä. Yksi haastateltava, noin 25-30 ikäinen mies, tuli haastatteluun äitinsä kanssa.
En tiedä mikä tässä on outoa tai kummallista. Ehkä opit siinä vaiheessa, että maailmassa on vammautuneita ja sairaita ihmisiä sekä erilaisia perhesuhteita, jotka ovat enemmän ja vähemmän läsnä reaalimaailman käytöskoodien kanssa. Viestisi oli lähinnä surullinen ja olisit voinut jättää sen lähettämättä.
En usko että yksikään työnantaja palkkaa tyyppiä, joka ei kykene suoriutumaan edes haastattelutilanteesta ilman äitiään. Varsinkaan, jos pitäisi työtehtävässä vielä auttaa muita työntekijöitä hoitamaan omia hommiaan ja olla heille tukena.
Ilmainen neuvo: älä ota kumpaakaan vanhemmistasi mukaan työhaastatteluun.
Elämäni ensimmäinen ja ainoa haastattelu kesti n. 15 minuuttia. Työ alkoi koulutuksella seuraavana maanantaina ja loin menestyksekkään uran aina eläkkeelle jäämiseen asti. Toki minulla oli koulutusta takana ennen haastattelua.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni ensimmäinen ja ainoa haastattelu kesti n. 15 minuuttia. Työ alkoi koulutuksella seuraavana maanantaina ja loin menestyksekkään uran aina eläkkeelle jäämiseen asti. Toki minulla oli koulutusta takana ennen haastattelua.
Mä sain ihan ekan kesätyöpaikan aikoinaan paperisella hakemuksella. Edellisenä iltana soitettiin, että kävisikö huomenna tulla...
Nyt ei mun lapsi saa edes harkkapaikkoja ilman haastatteluita.
Kysyttiin, että miten tulen toimeen hankalien ihmisten kanssa. Kysymys ei sinänsä outo, mutta olin hakemassa ainoaksi työntekijäksi alalle, jossa ei työskennellä asiakkaiden tai muiden ihmisten kanssa kuin harvoin. Sain paikan ja selvisi viikossa, että "kymppi" on todella, siis todella, hankala työkaveri ja "setämies" pervoine ja hetkittäin hyvin juttuineen, ja selvisi että edeltäjäni sekä sitä edeltäv oli lähtenyt juuri siitä syystä, että koki kympin ahdistavana pervoiluineen, joten ehkä sen vuoksi sitä kysyttiin.. vielä olen töissä samassa paikassa, mutta onneksi kympin kanssa ei tarvitse koko aikaa olla naamat vastakkain ja niinä harvoina hetkinä ei olla kaksin ollenkaan vaan aina on joku muukin, jolloin kymppi käyttäytyy asiallisesti.
Minulla on muutama kokemus boomerien -käsikirjasta, vaikka olenkin vasta 80 -luvulla syntynyt.
Kävelin 90 - luvun lopussa Hkin kadulla normaaleissa kledjuissa omissa ajatuksissani, kunnes huomasin grillikioskin.
Kävelin sisään, kysyin omistajaa. Omistaja oli tiskin takana. Kysyin töitä.
Kättelimme toisiamme tiukasti kädestä, katsoimme silmiin ja hymyilimme. Hän kysyi osaanko ruotsia ( valehtelin osaavani ) ja olenko asiakaspalveluhenkinen - vastasin nyökäten.
Tule huomenna ysiltä.
Tunnin perehdytys seuraavana päivänä, jossa ei käsitelty ruokailua, eikä kassakonetta juuri lainkaan. Olin /olen vegaani, en osannut kokata, enkä osannut käyttää kassakonetta kunnolla.
Hän lähti 3 kk. Aasiaan lomalle. Sain avaimet mestaan ja kotiin, jossa kävin kastelemassa kukat - korttelin päässä.
Hivenen kuumotti 18 - vuotiasta poikaa , mutta tekemällä oppii. Olin vuoden duunissa ja ystävystyimme. Palkat ei aina osuneet ihan palkkapäiville ( sain epämääräisiä hyvityksiä, kuten viskipullo, risteilylippu, käteistä ) , eikä varmaan kaikkia verojakaan hoidettu siinä puljussa asiallisesti, mutta kiva duunipaikka ja pomo.
Haastattelun jälkeen haastattelija kysyi lähdetkö kahville. Sanoin joo ja samassa hoksasin, ettei kysymys ollut minulle vaan selän taakse ilmestyneelle työntekijälle. No ihan pokkana painoin hieman häpeissäni mukaan. Ostin itse kahvit ja juttelin small talkia hetken aikaa.
Seuraavan päivänä soitti, että paikka on sinun, mutta palkkatoivomus ei osu taulukoihin, pitää maksaa vähän enemmän. No, sehän sopi.
Hain työkokeilupaikkaa Tampereen Lielahden SPR:n kierrätysmyymälään Konttiin 2018. Kova oli haastattelu, kuin Nokia-aikaan. En saanut paikkaa koska en ollut vakuuttanut olevani tarpeeksi motivoitunut. :D