Kävin työhaastattelussa, eikä sen jälkeen ole kuulunut mitään
Alkaa jo pikkuhiljaa ärsyttää tämä firmojen ylimielisyys. Kävin kolme viikoa sitten työhaastattelussa eräässä suomalaisessa Lahdessa sijaitsevassa leipomoalan yrityksessä, ja se meni päin persettä. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, olin kyllä pätevä siihen hommaan (olin sitä tasan samaa työtä tehnyt viisi vuotta), mutta koska olen introvertti pska, haastattelu meni tietysti päin prinkkalaa. Tiesin jo haastattelun aikana, etten tule työpaikkaa saamaan, johtuen omasta toiminnasta, mutta myös heidän ennakkoluuloistaan naista tekniikan alalla kohtaan (yksi kysymys: ymmärrätkö tekniikasta mitään?) Haastattelun lopuksi lupasivat kyllä olla yhteydessä, kävi miten kävi. Eivätpä olleet.
Jotenkin suunnattomasti ärsyttää tämä keissi. Tiedän, että suurimpaan osaan hakemuksista ei vastata koskaan. Tähän hommaan olin kuitenkin tehnyt jo ensimmäisen haastattelun videomuodossa, jonka perusteella kutsuivat toiseen haastatteluun livenä. Olisin olettanut, että yksi suurimmista suomalaisista leipomoista miettisi mainettaan sen verran, että soittaisivat sen "valitettavasti emme valinneet sinua" -puhelun. Onko tämä työnhaku nykyään oikeesti tällaista? Ei edes sen vertaa välitetä mistään, että ilmotettaisiin kohteliaasti torjunnasta? Kyllä sapettaa. Kokemuksia?
Kommentit (24)
Törkeetä että ei live haastattelun jälkeen sanota mitään vastausta. Kyllä pitäis soittaa puhelu, kai niillä HR osasto on? !
Ja muutenkin samaa mieltä, että käsittämätöntä yrityksiltä , luulis että ei oo niin vaikeeta laittaa hakijoille massaviestiä ja infota!
Vierailija kirjoitti:

Näin itsekin ajattelin. Kesällä yhdestä paikasta soitettin, syksyllä laitettiin sähköpostia. Tästä firmasta ei oo nyt tosiaan kahden haastiksen jälkeen kuulunut mitään. Aika ihmeellistä ja mielestäni myös hyvin töykeää...
Normaalia valitettavasti, ettei ilmoiteta mitään edes haastattelun jälkeen. Ei vaikka erikseen sanottaisiin, että ilmoitamme joka tapauksessa. 🤷♀️
Voi kuule, 90% paikoista ei ilmoita nykyään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Normaalia valitettavasti, ettei ilmoiteta mitään edes haastattelun jälkeen. Ei vaikka erikseen sanottaisiin, että ilmoitamme joka tapauksessa. 🤷♀️
Siis oikeesti? Mielestäni tuo ei ole normaalia varsinkaan isoilta firmoilta, jotka vielä lupaa ilmoittaa. Eikö oikeasti ihmisten tunteilla ole mitään väliä?

Ei niille.
Jos ikä alkaa 5'lla niin 80-90% varmuudella eivät koskaan vastaa mitään. Tuleva kyykytysmalli-2 ei korjaa minkäänlaisia ongelmia, aiheuttaa vain sen jotta suuri osa firmoista ei ilmoita näitäkään vähiä työpaikkojaan koska niihin kaikkiin tulee satoja heille aivan hyödyttömiä "hakemuksia".

Mutta kommunisti stasi haatainen välittää.
Minulle on käynyt niin, että työhaastattelussa on luvattu, että minulle tarjotaan töitä heti kun heille tulee palkata uusia työntekijöitä. Olen odottanut tätä yhteydenottoa 7 vuotta.
Eivät välttämättä ilmoita nuoremmillekaan eikä sillä ole merkitystä onko iso yritys eikä myöskään sillä, menikö haastattelu hyvin.
Tuttavan tuttava sai suhteilla paikan.
Ei ne hylätyille noin nopee ilmoita, jos se valittu peruukin. Voivat sitten ottaa jonkun muun hakijoista.
Vierailija kirjoitti:
Jos ikä alkaa 5'lla niin 80-90% varmuudella eivät koskaan vastaa mitään. Tuleva kyykytysmalli-2 ei korjaa minkäänlaisia ongelmia, aiheuttaa vain sen jotta suuri osa firmoista ei ilmoita näitäkään vähiä työpaikkojaan koska niihin kaikkiin tulee satoja heille aivan hyödyttömiä "hakemuksia".
Tämäkin vielä. Itse olen kuitenkin vasta 32 :/ kauhulla odotan kymmenen-kaksikymmentä vuotta eteenpäin..
Vierailija kirjoitti:
Ei ne hylätyille noin nopee ilmoita, jos se valittu peruukin. Voivat sitten ottaa jonkun muun hakijoista.
No eikai ne hylätytkään loputtomiin odottele.
Tää on muuten Fazer :D perusmeininkiä siellä, älä ota itseesi.
Vierailija kirjoitti:
Tää on muuten Fazer :D perusmeininkiä siellä, älä ota itseesi.
Fazer panee sinua kuivalla kakkoseen!
Vierailija kirjoitti:
Tää on muuten Fazer :D perusmeininkiä siellä, älä ota itseesi.
Kiva. Kertoisitko lisää? Kyllä nää pistää vihaksi. Tiedän itsekin yhden ison öljyfirman, missä näin toimitaan.
Ennen oli kaikki paremmin. Työhaastattelun jälkeen pomo kysyi, milloin voit aloittaa työt.
Vierailija kirjoitti:
Jos ikä alkaa 5'lla niin 80-90% varmuudella eivät koskaan vastaa mitään. Tuleva kyykytysmalli-2 ei korjaa minkäänlaisia ongelmia, aiheuttaa vain sen jotta suuri osa firmoista ei ilmoita näitäkään vähiä työpaikkojaan koska niihin kaikkiin tulee satoja heille aivan hyödyttömiä "hakemuksia".
Tämä. Mulla on profiili vuokrafirmassa, hain paikkaa, näyttää sivustolla tilaa ”hakemuksen käsittely kesken”.
Hakemuksen tosin laitoin menemään noin kaksi vuotta sitten..
Pää pystyyn, kohta saat hakea montaa paikkaa. Sinusta välitetään, kommunisti huutainen välittää.