Oletteko huomanneet että nämä jotka sanovat "Jokainen on oman onnensa seppä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä. Sanonta on mielestäni korni. Tottakai hyväonniset perijät, isipapan firmaan päässeet ovat oman onnensa seppiä. Kaikille tuota ei kuitenkaan jaeta. Monet ponnistelevat mutta sekään ei riitä näiden hyväonnisten oman onnensa seppien elämään.

Suomessa voit kouluttautua ihan mille vain alalle ilmaiseksi ja ihan sen mukaan mitä oma mieli tekee.

Jos jokin ei onnistu, voit opiskella koska vain uuden ammatin. Niin minäkin tein noin 35 vuotiaana yhdeksän vuoden kotiäitiyden jälkeen. On vain omaa saamattomuutta, jos mikään ei onnistu.

Hieno juttu sulle. Mitäs sitten jos on päässyt ekalla yrittämällä yliopistoon opiskelemaan alaa jonne pääsee sisään 3% hakijoista, opiskelee menestyksekkäästi 2/3 tutkinnostaan, tekee ohella töitä, elää mukavaa sosiaalista elämää. Ja kas, sitten iskeekin puun takaa vakava sairaus. Opinnot jäävät kesken, työkyky lähtee, elämä kaventuu. Toipuminen kestää eikä ole edes varmaa. Joka ikinen päivä kohtaa epävarmuuden siitä selviääkö tästä ja jos selviää, mitä jää jäljelle.

Onko tässäkin kyse omasta saamattomuudesta? Siitä että on oman onnensa seppä? Että jos vain yrittäisi kovemmin paranisi tai ei ehkä olisi koskaan sairastunutkaan?

Tiedän että lainaamani viesti oli todennäköisesti joko provo tai jonkun ajattelemattoman ihmisen kirjoittama, mutta ai että pännii tällaiset lausunnot että jokainen voisi aina sinnikkyydellä vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Olisipa ihanaa jos niin olisi, mutta valitettavasti elämä joillain onnettomilla heittää sellaisia kapuloita rattaisiin joiden edessä on täysin keinoton, ja joita ei ahkeruudella, positiivisella ajattelulla ja reippaudella peitota. Tämä olisi hyvä muistaa kaikkien.

Säkä ratkaisee. Menestys ei ole omissa käsissä, mutta alas meno on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Saiko hän työpaikan itse? Saiko opintoihin tukea? Saiko työpaikan saamiseen tukea? Itse erityisnuoren äitinä tiedän, että aika paljon sitä tukea saa, jos on työllistämiskuntoinen tapaus, työlistämistukea, erilaisia tukitoimenpiteitä koulussa jne. Jos on vain heikkolahjainen ilman että on todettu mitään, on paljon heikommilla. 

Tukitoimenpiteitä oli peruskouluaikana, ammattikoulussa ei. Dg ei ole mikään itse keksitty, vaan tutkittu vuosien ajan eri tavoin. Onko hän nyt sinun lastasi huonompi, kun sai vakituisen työpaikan alalta, missä viihtyy? :D

Okei, lopetin tämän keskustelun seuraamksen, sillä en jaksa näitä surkeita marttyyreitä. :)

Herranjestas sentään, tietenkin se on hyvä juttu, että läheisesi sai työn jossa viihtyy, mutta sinä näytät itse pitävän häntä huonompina niitä, joilla on samoja haasteita ja jotka eivät pärjää koska eivät sinusta ole vain yrittäneet tarpeeksi.

Tosiasia on se, että on ihan merkittävä joukko ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti pärjää nykyisessä työelämässä vaikka kuinka haluaisivat ja yrittäisivät. Ennen heillekin oli töitä, nykyään hyvin vähän.

eri

Ensin kannattaa määritellä se onni, mitä se on itselle. Sen voi yleensä saavuttaa. Jos ei ole hirveästi mielenterveysongelmia ja on saanut kasvaa turvallisessa perheessä, voisi kuvitella että ihminen pärjää sillä että on koti ja ruokaa pöydässä. Mutta jos onneksi määrittelee jotain mitä kadehtii muissa, ei se onni löydy vaikka pala kerrallaan saavuttaisi jotain rajapyykkejä. Nehän on kaikki kulissia ja toisista lähtöisin. Monesti onni tuntuu olevan se iso tilipussi ja vähintään taloudellinen vapaus tai jotain muuta aika harvalle mahdollista minun mielestäni.

Harva meistä voi vaikuttaa siihen mitkä lähtökohdat saa elämään, mutta jokainen voi vaikuttaa siihen mihin tyytyy ja mitä elämässään arvostaa. Arkussa jokaisella on saman verran omaisuutta, enemmän merkkaa eletty elämä. Pitää koittaa takoa siitä mistä pystyy, ja tyytyä siihen mihin kykenee. Rauhaa ja rakkautta :)

Vierailija kirjoitti:

Olen tuo aikaisemmin kommentoinut siivooja. En minäkään tätä työtä haluaisi tehdä, mutta haluan rahaa jotta voin tehdä mieluisia asioita. Onhan mullakin vaihtoehtona toki jäädä kotiin pelkäämään ihmisiä ja paniikkikohtauksia jolloin en ainakaan saa tehtyä tämän vertaa niitä asioita mistä tykkään tai sitten tämä, että olen töissä paikassa missä ei siihen aikaan ole muita ja saan olla yksin. Voisin myös opiskella ammatin jossa tienaa paremmin, mutta olen sosiaalisesti niin tumpelo ja pelokas ettei se vaan onnistu. Tarkoitan, että vaikka on rajoitteita jotka sulkevat osan vaihtoehdoista pois, niin on myös muita keinoja mitkä pitää vaan löytää.

Toisaalta miksi olet määritellyt rajan siihen, että juuri siivoamaan pystyt, mutta unelma-ammattiisi et? Jos joka tapauksessa toimit jo nyt epämukavuusalueellasi siivoojana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Eräs läheinen kuuluu tuohon 10%. Ihan uskomatonta miten voi yhdelle ihmiselle sattua niin huonoa tuuria eikä niissä tilanteissa vaan olisi pystynyt mitenkään estämään sitä epäonnea. On luonteeltaan hyvin kiltti ja hyväuskoinen jonka takia on tullut huijatuksi monta kertaa. Ihailtavan sitkeä on kuitenkin ja jaksaa yrittää uudestaan.

Oma lapsellisuus ja hyväuskoisuus ei ole huonoa onnea, vaan haluttomuutta ottaa opiksi kokemuksista.

Ihminen unohtaa äkkiä vaikeutensa. Tunnen itsekin näitä köyhistä oloista "menestykseen"nousseita ja pian ollaan polleina just hokemassa, että ihan omaa ansiotani ja "ahkeruuttani"on kaikki!:D Hehe...Niin se on kiva, kun ei itse sairastu jo lapsena loppuiäkseen ja päädy itsensä kaltaisten kiusaamaksi ja polkemaksi kaikkialla ja väitänpä ihan, että nämä "vaikeuksista voittoon"tyypit tuntuvat "menestyvän" itsekin vain juuri niin, että esim. ulkonäkö parantuu aikuisena(vaikka treenaamalla, jopa kirurgialla nykyään jne.) ja muututaan itse samankailtaisiksi,heitä polkeneiksi kiusaajiksi kiusaamaan meitä jotka emme ikinä sieltä pohjalta pääse ainakaan ylöspäin!

Paljon on mm. onnella, sattumalla, pohjattomalla itsekkyydellä muita polkien, kieroudella ja terävillä kyynerpäillä tekemistä "menestyksen"kanssa tässä maailmassa, mutta toki sitä ei kukaan ääneen myönnä ikinä...;) Yhdessä kirjassa oli tiivistetty hyvin esim. tämä ainainen köyhien laiskaksi syyttely: "tein v**usti töitä ja yritin, ja silti en saanut mitään!" Aina ei todellakaan ole laiskuudesta/ahkeruudesta menestys kiinni, naiivi,yksinkertaisten typerysten ajattelutapa kertakaikkiaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Mutta miksi kaikki eivät näe vaivaa ja osa on ahkerampia kuin toiset? Perinnöllistä ja ympäristöstä opittua, kaikilla ei ole samoja geenejä ja kasvuympäristöjä.

Ei vaan sinä ajattelet että ahkera = tulos.

Vaikka jos A tekee saman verran töitä kuin B saavuttaakseen asian X ja vain B saavuttaa sen, niin sinusta vain B on ahkera. Mitätöit A:n täysin, vaikka hän teki yhtä paljon töitä saavuttaakseen saman. Se ei vain onnistunut, joten sinusta A = ei näe vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on kasvatuksen tulosta. Itse en saanut hyvää kasvatusta ja olen saanut elämästä kiinni vasta 30vuotiaana, mutta tiedän että tuo sanonta pitää paikkansa. Hylkäsin vanhempien antaman mallin ja yritin päästä samaan asemaan kuin ihailemani ihmiset. Paljon piti tinkiä ja tehdä itsetutkiskelua, jonka "hyvän perheen" lapset olivat saaneet jo äidinmaidon mukana, mutta oma asenne ratkaisi.

Sukulainen lähti nuorena ja innokkaana opiskelemaan alalle jossa riittää töitä ja palkka on hyvä. Sai parikymppisenä diagnoosin MS. Tauti etenee vääjäämättä, mutta onko kuitenkin niin, että hänen olisi pitänyt tehdä jotain paremmin, ettei hän olisi päätynyt työkyvyttömäksi, luuseriksi ja tuilla eläjäksi, jota kaikki voivat haukkua marttyyriksi ja tekosyiden keksijäksi? Hän ei ilmeisesti omannut oikeaa asennetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Mutta miksi kaikki eivät näe vaivaa ja osa on ahkerampia kuin toiset? Perinnöllistä ja ympäristöstä opittua, kaikilla ei ole samoja geenejä ja kasvuympäristöjä.

Ei vaan sinä ajattelet että ahkera = tulos.

Vaikka jos A tekee saman verran töitä kuin B saavuttaakseen asian X ja vain B saavuttaa sen, niin sinusta vain B on ahkera. Mitätöit A:n täysin, vaikka hän teki yhtä paljon töitä saavuttaakseen saman. Se ei vain onnistunut, joten sinusta A = ei näe vaivaa.

Juuri näin. A on siis tyhmä, laiska, saamaton ym. ja vain B on ollut ahkera ja tehnyt töitä niska limassa, kuten onnistuneet aina jaksavat muistuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Niinpä niin, koska yksi pystyi niin jokainen muukin pystyy. Nykyään on vain se, että yksinkertaisia suorittavia töitä on paljon vähemmän kuin ennen, ja monissa niistä on niin kova työtahti, että vähän toistaitoinen ei niissä pärjää. Ihmisellä voi olla ammattitutkintokin erityisammattikoulusta, mutta tutkintopaperia voi käyttää lähinnä vessapaperina jos kukaan ei ole halukas sen perusteella palkkaamaan. Usein on myös niin, että vaikka on saatu se nimellinen tutkinto, niin käytännössä kyvyt eivät kuitenkaan riitä nykyiseen työelämään. Moni jumittaa kuntouttavassa tai jossain muussa ilmaistyössä koko ikänsä.

Allekirjoittaneen ikäluokassa on myös paljon meitä, jotka emme ole koskaan saaneet mitään diagnoosia lapsina, koska olimme riittävän normaaleja ettei meitä katsottu sentään kehitysvammaisiksi. Opiskelu ja työelämä on ollut sitten yhtä räpiköintiä ja pään seinään takomista ja ihmettelyä siitä, miksi muille helpotkaan asiat eivät lukuisista yrityksistä huolimatta itseltä vain suju. No, minä olen sentään saanut töitä vaikkei tällä palkalla kunnolla pärjääkään, moni muu kaltaiseni on työttömänä työnhakijana loputtomiin kun ei eläkkeellekään pääse. Mutta kiva kuulla, että kyllä onnistuu kun vain oikein kovasti yrittää, onhan tässä jo yritettykin ja useiden epäonnistuneiden opiskelukokeilujen jälkeen alkaa jo tuntua, että nyt riittäisi kun ei sitä älyä itselleen voi mistään lisää saada, mutta ilmeisesti en ole yrittänyt tarpeeksi.

Yksi tyhmimmistä ajatusrakelmista on: "Kun minä pystyn, niin kaikki muutkin pystyvät"

Tämä ajatusrakennelma on aika monen "menestyneen" synti.

Ei pysty. Perhetausta vaikuttaa aivan kuin omat kyvytkin. Mutta omassa viitekehysryhmässään monilla on paljon tilaa. Joku käyttää mahdollisuutensa ja toinen ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Jos olisi tuo tilanne, niin silloin voi olla ihan vaan omassa käytöksessä tai olemuksessa vikaa jos kukaan ei miltään alalta huoli töihin.

En sano tätä sarkastisesti, mutta kiitos. Ihan siitä rehellisyydestä, ja siitä ettet jatka sitä liirumlaarumia että "kyllä sinäkin vielä yllät mihin vaan kun vain jaksat yrittää". Koska vaikka tekisi kaikkensa, aina tulee se raja vastaan jossakin kohtaa. Minulla ilmeisesti aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten he tekevät ihan helkutisti töitä ja sinä katsot ulkopuolelta että taas nuo onnekkaat menestyy ja toteat että niille se on niin helppoa.

No toisille ahkera työskentely on helpompaa. Mulla on adhd ja miehellä ei. Hän on itseasiassa todella hyvä keskittymään. Arvaa kumpi on menestynyt paremmin opinnoissaan "helpommalla"? Ja mieheni opiskelee kovasti, kun minulle se on paljon vaikeampaa.

Kaikilla ihmisillä ei ole samoja henkisiä kykyjä, mutta jotenkin se tuntuu olevan joillekin tosi vaikea ymmärtää. Fyysiset rajoitteet on helpompia ymmärtää. Ei kukaan sano 150 senttiselle, että susta voi tulla ammattilaiskoripalloilija, jos vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja harjoittelet kovemmin. Sen sijaan keskittymishäiriöiselle/masentuneelle näin voi sanoa, koska ne on vaan laiskoja.

Sinä ja monet muut tässä ketjussa tuntuvat unohtaneen koko pointin. Jokainen on oman onnensa seppä.

Puolitoista metrisestä ei tule koripalloilijaa, se on selvä, mutta olisiko koripallo tehnytkään häntä onnelliseksi? Ehkä hän haluaakin pelata jalkapalloa ja siinä hänellä on mahdollisuus tulla hyväksi jos niin haluaa. Tai ehkä häntä ei kiinnosta urheilu ollenkaan vaan hänen onnensa löytyy viulunsoitosta.

Sinulla on keskittymisvaikeuksia eikä se tietenkään ole kiva juttu. Mutta sinun täytyy olla oman onnesi seppä ja miehesi on omansa. Ei teillä tarvitse olla samat mittarit. Jos sinä pystyt keskittymään huomenna paremmin kuin tänään niin eikö siinä ole jo menestystä?

Juuri niin, se on nimenomaan asenne. Olen päättänyt elää niillä korteilla mitkä olen saanut, mahdollisimman hyvin.

Kun on elänyt lapsena painajaisperheessä tietää kyllä mitä on hyvä elämä. Ettei riehu, tappele, ryyppää, tee rikoksia ym.

Vaan se että on rauha ja on hyvä itselle ja toisille tuo hyvää elämää.

Työmyyrä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Niinpä niin, koska yksi pystyi niin jokainen muukin pystyy. Nykyään on vain se, että yksinkertaisia suorittavia töitä on paljon vähemmän kuin ennen, ja monissa niistä on niin kova työtahti, että vähän toistaitoinen ei niissä pärjää. Ihmisellä voi olla ammattitutkintokin erityisammattikoulusta, mutta tutkintopaperia voi käyttää lähinnä vessapaperina jos kukaan ei ole halukas sen perusteella palkkaamaan. Usein on myös niin, että vaikka on saatu se nimellinen tutkinto, niin käytännössä kyvyt eivät kuitenkaan riitä nykyiseen työelämään. Moni jumittaa kuntouttavassa tai jossain muussa ilmaistyössä koko ikänsä.

Allekirjoittaneen ikäluokassa on myös paljon meitä, jotka emme ole koskaan saaneet mitään diagnoosia lapsina, koska olimme riittävän normaaleja ettei meitä katsottu sentään kehitysvammaisiksi. Opiskelu ja työelämä on ollut sitten yhtä räpiköintiä ja pään seinään takomista ja ihmettelyä siitä, miksi muille helpotkaan asiat eivät lukuisista yrityksistä huolimatta itseltä vain suju. No, minä olen sentään saanut töitä vaikkei tällä palkalla kunnolla pärjääkään, moni muu kaltaiseni on työttömänä työnhakijana loputtomiin kun ei eläkkeellekään pääse. Mutta kiva kuulla, että kyllä onnistuu kun vain oikein kovasti yrittää, onhan tässä jo yritettykin ja useiden epäonnistuneiden opiskelukokeilujen jälkeen alkaa jo tuntua, että nyt riittäisi kun ei sitä älyä itselleen voi mistään lisää saada, mutta ilmeisesti en ole yrittänyt tarpeeksi.

Yksi tyhmimmistä ajatusrakelmista on: "Kun minä pystyn, niin kaikki muutkin pystyvät"

Tämä ajatusrakennelma on aika monen "menestyneen" synti.

Ei pysty. Perhetausta vaikuttaa aivan kuin omat kyvytkin. Mutta omassa viitekehysryhmässään monilla on paljon tilaa. Joku käyttää mahdollisuutensa ja toinen ei. 

Juu, niin on. Mutta se nyt vain on pelkkää veetuilua sanoa esimerkiksi hyvin konkreettisten taloudellisten ongelmien kanssa painivalle ihmiselle, joka ei koskaan kykene saamaan sellaista työtä jolla elättää itsensä, että onhan sulla _omassa viitekehysryhmässäsi_ paljon tilaa. Ihan kiva, mutta se tila ei yleensä tuo leipää pöytään.

eri

Tavallaan olen tuota mieltä. Tiedän olevani aika laiska ja mukavuudenhaluinen, ja todennäköisesti vähän asennetta muuttamalla olisin elämässäni ihan eri pisteessä (nyt en ole oikein missään pisteessä). Paljon on ihmisen tahdosta ja halusta kiinni, ja voin kyllä ihan myöntää sen. Sitten toisaalta tiedän, että monet asiat ovat sattumasta kiinni, eikä todellakaan voi sanoa, että jokainen pääsee mihin vain, kunhan tahtoa löytyy. Eli yrittää kannattaa aina, sillä ilman yrittämistä todennäköisesti ei tapahdu mitään, mutta jos kaikki ei mene putkeen elämässä, niin siitä on ihan turha syyttää itseään, sillä on niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa.

26 vuotta sitten muutin omilleni, taskussa 20 mk, päällä verkkarit ja muovikassissa parit vaihtovaatekerrat. Roskiksesta olin dyykannut mappeja & kellastuneita ruutulehtiöitä, löysin jopa matonrähjän soluboksiini. Kotitukeen ei ollut asiaa, siellä oli pahasti alkoholisoituneet vanhempani rankasti konkkaan menossa olevan firman kera ja kävikin niin että jouduin pari vuotta myöhemmin asuttamaan muutamaksi kuukaudeksi kodittomaksi joutuneet vanhempani.

Jo tuolloin sanoin silti että jokainen on oman onnensa seppä, sanon saman tänäänkin ns hyvätuloisena kansalaisena - ketään ei auteta mutta keneltäkään ei pyydetä apua, reilu peli. Minulla on ollut onneakin, mutta omituisesti niitä onnenkantamoisia on osunut kohdalle kun ei ole ollut mahdollisuutta turvata muihin ja on pitänyt olla itse aktiivinen.

Tätä kirjoittaessa melkein täysi-ikäinen teiniki kirjoittaa kesätyöhakemuksia. Skippasi mm niiden takia mukavan illan kavereidensa kanssa. Veikkaan että hänkin tulee olemaan "onnekas" mitä kesäduunien saamiseen tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Saiko hän työpaikan itse? Saiko opintoihin tukea? Saiko työpaikan saamiseen tukea? Itse erityisnuoren äitinä tiedän, että aika paljon sitä tukea saa, jos on työllistämiskuntoinen tapaus, työlistämistukea, erilaisia tukitoimenpiteitä koulussa jne. Jos on vain heikkolahjainen ilman että on todettu mitään, on paljon heikommilla. 

Tukitoimenpiteitä oli peruskouluaikana, ammattikoulussa ei. Dg ei ole mikään itse keksitty, vaan tutkittu vuosien ajan eri tavoin. Onko hän nyt sinun lastasi huonompi, kun sai vakituisen työpaikan alalta, missä viihtyy? :D

Okei, lopetin tämän keskustelun seuraamksen, sillä en jaksa näitä surkeita marttyyreitä. :)

Ei, vaan lopetit siksi, että et kestä ajatusta, että erityisnuorienkin saama tuki on erilaista. Toisissa kaupungeissa sitä saa paremmin kuin toisissa ja siksi toiset pärjäävät paremmin. Tällöin se, että on oman onnensa seppä, on väärä vertaus, koska tukitoimepiteissä on niin valtavat erot.  Oman lapsen kanssa ei ole hätää, hänellä on erityislahjakkuutta minkä turvin pärjää. Hän sai aika paljon tukea peruskouluaikana, joten hänestä tuli yhteiskuntakelpoinen. Vastaava tapaus jossain toisessa kunnassa ei saa. Hänellä oli myös - nostan nyt vähän omaa häntääni - vanhempien tuki ja jonkin verran luovuin myös omista haaveistani tukeakseni lastani. Elämä on valintoja, minä valitsin lapsen itseni edelle. 

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan olen tuota mieltä. Tiedän olevani aika laiska ja mukavuudenhaluinen, ja todennäköisesti vähän asennetta muuttamalla olisin elämässäni ihan eri pisteessä (nyt en ole oikein missään pisteessä). Paljon on ihmisen tahdosta ja halusta kiinni, ja voin kyllä ihan myöntää sen. Sitten toisaalta tiedän, että monet asiat ovat sattumasta kiinni, eikä todellakaan voi sanoa, että jokainen pääsee mihin vain, kunhan tahtoa löytyy. Eli yrittää kannattaa aina, sillä ilman yrittämistä todennäköisesti ei tapahdu mitään, mutta jos kaikki ei mene putkeen elämässä, niin siitä on ihan turha syyttää itseään, sillä on niin paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa.

Katsoin aloituksen väärin. Olen siis tavallaan sitä mieltä, että jokainen on oman onnensa seppä, mutta paljon on vaikutusta myös sattumalla ym.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten he tekevät ihan helkutisti töitä ja sinä katsot ulkopuolelta että taas nuo onnekkaat menestyy ja toteat että niille se on niin helppoa.

Harvoin "menestyjät" ovat mitään ahkeria työntekijöitä. Yleensä heillä vain käy tuuri jossain vaiheessa elämää. Joillekin käy tuuri jo syntyessään (lue: kultalusikka suussa syntyneet).