Oletteko huomanneet että nämä jotka sanovat "Jokainen on oman onnensa seppä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten he tekevät ihan helkutisti töitä ja sinä katsot ulkopuolelta että taas nuo onnekkaat menestyy ja toteat että niille se on niin helppoa.

No toisille ahkera työskentely on helpompaa. Mulla on adhd ja miehellä ei. Hän on itseasiassa todella hyvä keskittymään. Arvaa kumpi on menestynyt paremmin opinnoissaan "helpommalla"? Ja mieheni opiskelee kovasti, kun minulle se on paljon vaikeampaa.

Kaikilla ihmisillä ei ole samoja henkisiä kykyjä, mutta jotenkin se tuntuu olevan joillekin tosi vaikea ymmärtää. Fyysiset rajoitteet on helpompia ymmärtää. Ei kukaan sano 150 senttiselle, että susta voi tulla ammattilaiskoripalloilija, jos vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja harjoittelet kovemmin. Sen sijaan keskittymishäiriöiselle/masentuneelle näin voi sanoa, koska ne on vaan laiskoja.

Ja nytkö meidän pitäisi olla myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä tälle sinun sairauskertomuksellesi? Koetko olevasi muita erikoisempi nyt?

Olen samaa mieltä, vaikka olenkin pinnallisilla ja materialistisilla mittareilla menestymätön. Jokainen kuitenkin määrittelee itse mitä onni on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Saiko hän työpaikan itse? Saiko opintoihin tukea? Saiko työpaikan saamiseen tukea? Itse erityisnuoren äitinä tiedän, että aika paljon sitä tukea saa, jos on työllistämiskuntoinen tapaus, työlistämistukea, erilaisia tukitoimenpiteitä koulussa jne. Jos on vain heikkolahjainen ilman että on todettu mitään, on paljon heikommilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Olen tuo aikaisemmin kommentoinut siivooja. En minäkään tätä työtä haluaisi tehdä, mutta haluan rahaa jotta voin tehdä mieluisia asioita. Onhan mullakin vaihtoehtona toki jäädä kotiin pelkäämään ihmisiä ja paniikkikohtauksia jolloin en ainakaan saa tehtyä tämän vertaa niitä asioita mistä tykkään tai sitten tämä, että olen töissä paikassa missä ei siihen aikaan ole muita ja saan olla yksin. Voisin myös opiskella ammatin jossa tienaa paremmin, mutta olen sosiaalisesti niin tumpelo ja pelokas ettei se vaan onnistu. Tarkoitan, että vaikka on rajoitteita jotka sulkevat osan vaihtoehdoista pois, niin on myös muita keinoja mitkä pitää vaan löytää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä. Sanonta on mielestäni korni. Tottakai hyväonniset perijät, isipapan firmaan päässeet ovat oman onnensa seppiä. Kaikille tuota ei kuitenkaan jaeta. Monet ponnistelevat mutta sekään ei riitä näiden hyväonnisten oman onnensa seppien elämään.

Suomessa voit kouluttautua ihan mille vain alalle ilmaiseksi ja ihan sen mukaan mitä oma mieli tekee.

Jos jokin ei onnistu, voit opiskella koska vain uuden ammatin. Niin minäkin tein noin 35 vuotiaana yhdeksän vuoden kotiäitiyden jälkeen. On vain omaa saamattomuutta, jos mikään ei onnistu.

Minä en ole päässyt pieneläinalalle, en kuorma-autokuskiksi, en puusepäksi, en automekaanikoksi, en kellosepäksi, en kaupan kassaksi. Saamattomuudestahan se johtuu, justiinsa. Kerropas se mikä puuttuu, kun en yrityksestä huolimatta onnistu?

Et ole pääässyt koulutukseen vai töihin?

-eri

Töissä olen muulla alalla, mutta nuo mainitsemani esimerkit olivat niin työtä, opiskelua kuin oppisopimusta (kaikkia hakemiani en edes muista) ja minulla oli ammattilainen briiffaamassa, hiottiin cv viimisen päälle kuntoon, oli harjoitushaastatteluita ja muuta preppaamista. En ollut yhdenkään paikan arvoinen.

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten he tekevät ihan helkutisti töitä ja sinä katsot ulkopuolelta että taas nuo onnekkaat menestyy ja toteat että niille se on niin helppoa.

No toisille ahkera työskentely on helpompaa. Mulla on adhd ja miehellä ei. Hän on itseasiassa todella hyvä keskittymään. Arvaa kumpi on menestynyt paremmin opinnoissaan "helpommalla"? Ja mieheni opiskelee kovasti, kun minulle se on paljon vaikeampaa.

Kaikilla ihmisillä ei ole samoja henkisiä kykyjä, mutta jotenkin se tuntuu olevan joillekin tosi vaikea ymmärtää. Fyysiset rajoitteet on helpompia ymmärtää. Ei kukaan sano 150 senttiselle, että susta voi tulla ammattilaiskoripalloilija, jos vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja harjoittelet kovemmin. Sen sijaan keskittymishäiriöiselle/masentuneelle näin voi sanoa, koska ne on vaan laiskoja.

Ja nytkö meidän pitäisi olla myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä tälle sinun sairauskertomuksellesi? Koetko olevasi muita erikoisempi nyt?

Ei, vaan sinusta olisi pitänyt tulla järkevämpi, mutta näemmä sinulla on oppimisvaikeuksia.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Jos olisi tuo tilanne, niin silloin voi olla ihan vaan omassa käytöksessä tai olemuksessa vikaa jos kukaan ei miltään alalta huoli töihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä oli hesarissa tai ylellä mainio kysely. Muistaako joku nähneensä ja viitsisikö googlata linkin tähän? En muista yhtään sen nimeä. Siinä oli testi, jonka vastaukset havainnollistivat mikä kaikki on lopulta kasvukodin jne. ansiota eikä omaa.

Psykologit ovat huomanneet, että ihmisillä on taipumus selittää omaa menestystä – ja muiden epäonnea – henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Menestyn urallani, koska olen ahkera ja fiksu. Tai: Tuttuni ei menesty, koska hän on laiska, eikä yritä tarpeeksi.

Tämän vuoden alussa sosiologian professori Jani Erola ryhtyi vetämään Suomen Akatemian rahoittamaa jättihanketta, jossa pureudutaan eriarvoisuuden syihin. INVEST-projektissa on mukana yli 80 tutkijaa.

Minkälaiseen perheeseen synnyit?

https://www.hs.fi/elama/art-2000006349552.html

Aiheeseen liittyen, ihmisillä on taipumus selittää omat virheet esim. liikenteessä sillä, että oli väsynyt tai kiireinen, mutta toisten virheet niin, että he eivät osaa ajaa, ovat huonoja kuskeja tai muuten vain tyhmiä. Omat virheet johtuvat tilanteesta, mutta yoisten virheet henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Vierailija kirjoitti:

En ole

Minä olen. Sata kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Olen tuo aikaisemmin kommentoinut siivooja. En minäkään tätä työtä haluaisi tehdä, mutta haluan rahaa jotta voin tehdä mieluisia asioita. Onhan mullakin vaihtoehtona toki jäädä kotiin pelkäämään ihmisiä ja paniikkikohtauksia jolloin en ainakaan saa tehtyä tämän vertaa niitä asioita mistä tykkään tai sitten tämä, että olen töissä paikassa missä ei siihen aikaan ole muita ja saan olla yksin. Voisin myös opiskella ammatin jossa tienaa paremmin, mutta olen sosiaalisesti niin tumpelo ja pelokas ettei se vaan onnistu. Tarkoitan, että vaikka on rajoitteita jotka sulkevat osan vaihtoehdoista pois, niin on myös muita keinoja mitkä pitää vaan löytää.

Tämä on mielestäni se juuri oikea asenne onnellisuuden löytämiseen. Meistä jokaisesta ei ehkä ole uudeksi Elon Muskiksi, mutta tärkeintä on löytää ne asiat joita itse parhaimmillaan onnistuen pystyy tekemään ja mistä eniten nauttii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Niinpä niin, koska yksi pystyi niin jokainen muukin pystyy. Nykyään on vain se, että yksinkertaisia suorittavia töitä on paljon vähemmän kuin ennen, ja monissa niistä on niin kova työtahti, että vähän toistaitoinen ei niissä pärjää. Ihmisellä voi olla ammattitutkintokin erityisammattikoulusta, mutta tutkintopaperia voi käyttää lähinnä vessapaperina jos kukaan ei ole halukas sen perusteella palkkaamaan. Usein on myös niin, että vaikka on saatu se nimellinen tutkinto, niin käytännössä kyvyt eivät kuitenkaan riitä nykyiseen työelämään. Moni jumittaa kuntouttavassa tai jossain muussa ilmaistyössä koko ikänsä.

Allekirjoittaneen ikäluokassa on myös paljon meitä, jotka emme ole koskaan saaneet mitään diagnoosia lapsina, koska olimme riittävän normaaleja ettei meitä katsottu sentään kehitysvammaisiksi. Opiskelu ja työelämä on ollut sitten yhtä räpiköintiä ja pään seinään takomista ja ihmettelyä siitä, miksi muille helpotkaan asiat eivät lukuisista yrityksistä huolimatta itseltä vain suju. No, minä olen sentään saanut töitä vaikkei tällä palkalla kunnolla pärjääkään, moni muu kaltaiseni on työttömänä työnhakijana loputtomiin kun ei eläkkeellekään pääse. Mutta kiva kuulla, että kyllä onnistuu kun vain oikein kovasti yrittää, onhan tässä jo yritettykin ja useiden epäonnistuneiden opiskelukokeilujen jälkeen alkaa jo tuntua, että nyt riittäisi kun ei sitä älyä itselleen voi mistään lisää saada, mutta ilmeisesti en ole yrittänyt tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Mutta miksi kaikki eivät näe vaivaa ja osa on ahkerampia kuin toiset? Perinnöllistä ja ympäristöstä opittua, kaikilla ei ole samoja geenejä ja kasvuympäristöjä.

Jossain poliittisessa puolueessa (Vihreät?) oli sellainen linjaus, että jokainen on seppä vain omalta osin, että elämäänsä vaikuttavat monet muutkin asiat.

Mulle sepän sanoi lääkäri joka ei suostunut auttamaan mua, ja niinpä olen sitten ollut työkyvytön viimeiset parikymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Ja joku toinen sai myös ammatin siltä alalta, jolle rahkeet riittivät, mutta ei saanutkaan työpaikkaa, kenen vika? Hän opiskeli samoin toisen ammatin ja kolmannen ja sama tulos, missä vika? Ihmisellä voi olla vaikka 10 tutkintoa ja hän voi silti jäädä ilman työpaikkaa.

Saiko hän työpaikan itse? Saiko opintoihin tukea? Saiko työpaikan saamiseen tukea? Itse erityisnuoren äitinä tiedän, että aika paljon sitä tukea saa, jos on työllistämiskuntoinen tapaus, työlistämistukea, erilaisia tukitoimenpiteitä koulussa jne. Jos on vain heikkolahjainen ilman että on todettu mitään, on paljon heikommilla. 

Tukitoimenpiteitä oli peruskouluaikana, ammattikoulussa ei. Dg ei ole mikään itse keksitty, vaan tutkittu vuosien ajan eri tavoin. Onko hän nyt sinun lastasi huonompi, kun sai vakituisen työpaikan alalta, missä viihtyy? :D

Okei, lopetin tämän keskustelun seuraamksen, sillä en jaksa näitä surkeita marttyyreitä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen on oman onnensa seppä. Sanonta on mielestäni korni. Tottakai hyväonniset perijät, isipapan firmaan päässeet ovat oman onnensa seppiä. Kaikille tuota ei kuitenkaan jaeta. Monet ponnistelevat mutta sekään ei riitä näiden hyväonnisten oman onnensa seppien elämään.

Suomessa voit kouluttautua ihan mille vain alalle ilmaiseksi ja ihan sen mukaan mitä oma mieli tekee.

Jos jokin ei onnistu, voit opiskella koska vain uuden ammatin. Niin minäkin tein noin 35 vuotiaana yhdeksän vuoden kotiäitiyden jälkeen. On vain omaa saamattomuutta, jos mikään ei onnistu.

Minä en ole päässyt pieneläinalalle, en kuorma-autokuskiksi, en puusepäksi, en automekaanikoksi, en kellosepäksi, en kaupan kassaksi. Saamattomuudestahan se johtuu, justiinsa. Kerropas se mikä puuttuu, kun en yrityksestä huolimatta onnistu?

Et ole pääässyt koulutukseen vai töihin?

-eri

Töissä olen muulla alalla, mutta nuo mainitsemani esimerkit olivat niin työtä, opiskelua kuin oppisopimusta (kaikkia hakemiani en edes muista) ja minulla oli ammattilainen briiffaamassa, hiottiin cv viimisen päälle kuntoon, oli harjoitushaastatteluita ja muuta preppaamista. En ollut yhdenkään paikan arvoinen.

OK. En tiennyt ikääsi tai tilannettasi, niin ajattelin kysäistä. Esim. nuoren on helpompaa lähteä vaikka toiselle puolelle Suomea opiskelupaikan perässä. Yleensä monille aloille jää "vapaita opiskelupaikkoja" ja niitä kannattaa kysellä. Eli olisi voinut tehdä vaikka niin, että kyselee sähköpostilla vapaiksi jääneitä paikkoja ja muuttaa sinne mistä sattuu saamaan. Työpaikat on sitten vaikeampi juttu. Oppisopimuksessa ainakin on nykyisin sama palkka kuin työsopparissa eli voi olla yhtä haasteellinen saada. Hyvä, että olet muualle päässyt kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Perstuntuman mukaan 90% tapauksista vika on ulisijoissa itsessään. Ei nähdä vaivaa, ei mietitä yhtään pidemmälle jne. Sitten 10% on näitä, jotka oikeasti yrittävät ja painavat menemään, mutta maailma pistää kapuloita rattaisiin.

Eräs läheinen kuuluu tuohon 10%. Ihan uskomatonta miten voi yhdelle ihmiselle sattua niin huonoa tuuria eikä niissä tilanteissa vaan olisi pystynyt mitenkään estämään sitä epäonnea. On luonteeltaan hyvin kiltti ja hyväuskoinen jonka takia on tullut huijatuksi monta kertaa. Ihailtavan sitkeä on kuitenkin ja jaksaa yrittää uudestaan.

Ihmiset on kasvatuksen tulosta. Itse en saanut hyvää kasvatusta ja olen saanut elämästä kiinni vasta 30vuotiaana, mutta tiedän että tuo sanonta pitää paikkansa. Hylkäsin vanhempien antaman mallin ja yritin päästä samaan asemaan kuin ihailemani ihmiset. Paljon piti tinkiä ja tehdä itsetutkiskelua, jonka "hyvän perheen" lapset olivat saaneet jo äidinmaidon mukana, mutta oma asenne ratkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet heistä voivat olla alunperin vaatimattomista oloista lähtöisin ja kiistatta kovasti työtä tehneitä, mutta he unohtavat sen tosiseikan, että esimerkiksi yritystoiminnalla menestymiseen tarvitaan työn lisäksi myös onnea, sitä, että on niinsanotusti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Näitä ryysyistä rikkauksiin -menestystarinoita kohden on lukemattomia sellaisia, joissa on tehty yhtä paljon töitä, mutta lopputuloksena ovat olleet vain hirvittävät velat.

Sitten on myös sellainen asia kuin synnynnäiset erot lahjakkuudessa. Jos itselle ei ole lahjakkuutta suotu vaan on voinut päinvastoin saada riesakseen esimerkiksi oppimisvaikeudet (nimimerkillä oma kokemus), niin kuinka paljon asialle voi itse tehdä? Ei kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, ja joillekin jo ihan tavalliset asiat voivat olla kohtuuttoman vaikeita.

Jaa, läheiselläni on laaja-alaiset oppimisvaikeudet, jotka huomattiin eskarissa. Hän on pinnistellyt ja ponnistellut koko ikänsä ja tuottivat tuloksen, eli ammatti ja vakituinen työpaikka. Hän valitsi viisaasti. Hän ei jäänyt itkemään sitä mitä ei osaa, vaan kehitti taitojaan niissä asioissa mitä osasi ja missä oli hyvä. Hän ei jäänyt tuleen makaamaan ja valittamaan surkeuttaan.

Niinpä niin, koska yksi pystyi niin jokainen muukin pystyy. Nykyään on vain se, että yksinkertaisia suorittavia töitä on paljon vähemmän kuin ennen, ja monissa niistä on niin kova työtahti, että vähän toistaitoinen ei niissä pärjää. Ihmisellä voi olla ammattitutkintokin erityisammattikoulusta, mutta tutkintopaperia voi käyttää lähinnä vessapaperina jos kukaan ei ole halukas sen perusteella palkkaamaan. Usein on myös niin, että vaikka on saatu se nimellinen tutkinto, niin käytännössä kyvyt eivät kuitenkaan riitä nykyiseen työelämään. Moni jumittaa kuntouttavassa tai jossain muussa ilmaistyössä koko ikänsä.

Allekirjoittaneen ikäluokassa on myös paljon meitä, jotka emme ole koskaan saaneet mitään diagnoosia lapsina, koska olimme riittävän normaaleja ettei meitä katsottu sentään kehitysvammaisiksi. Opiskelu ja työelämä on ollut sitten yhtä räpiköintiä ja pään seinään takomista ja ihmettelyä siitä, miksi muille helpotkaan asiat eivät lukuisista yrityksistä huolimatta itseltä vain suju. No, minä olen sentään saanut töitä vaikkei tällä palkalla kunnolla pärjääkään, moni muu kaltaiseni on työttömänä työnhakijana loputtomiin kun ei eläkkeellekään pääse. Mutta kiva kuulla, että kyllä onnistuu kun vain oikein kovasti yrittää, onhan tässä jo yritettykin ja useiden epäonnistuneiden opiskelukokeilujen jälkeen alkaa jo tuntua, että nyt riittäisi kun ei sitä älyä itselleen voi mistään lisää saada, mutta ilmeisesti en ole yrittänyt tarpeeksi.

Yksi tyhmimmistä ajatusrakelmista on: "Kun minä pystyn, niin kaikki muutkin pystyvät"

Tämä ajatusrakennelma on aika monen "menestyneen" synti.