Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tylytin äsken äitiäni kunnolla
30.04.2015 |
puhelimessa. Mutta tajusin puhelun aikana, että äiti elää aivan ihme valheissa, ja niiden turvin ja oikeutuksella haukkuu ja syyttää minua. Hän esimerkiksi väitti hänen ystäviensä tietävän, miten hän kasvatti minua ja millainen äiti hän oli. Totuus kuitenkin on se, että äiti oli kun oltiin paikassa jossa oli muita ihmisiä aivan ystävällinen ja normaali, mutta kun pääsimme kotiin alkoi hirveä haukkuminen ja raivoaminen minulle.
Hänen ystävillään ei ollut mitään käsitystä siitä, miten äiti kohteli minua kun olimme kahden. Ja nyt äiti väittää, että kaikki tiesivät ja olivat hyväksyviä. Ja mä olen kokenut siis aivan jotain muuta, mutta en ole lapsena oikein erottanut sitä, ettei äidin ystävät todella näe, mitä äiti mun kanssa harrastaa.
Joku toinenkin samantapainen valhe siinä puhelimessa tuli esille, missä näin, että äiti on aivan valheellinen, suorastaan harhainen sen suhteen, mitä on luullut tai mitä nyt jälkikäteen uskoo tehneensä ja mikä oli totta.
Itse olen kuvitellut, että asiat ovat äidille yhtä selviä kuin minullekin, että hän huusi, mitätöi ja raivosi minulle, mutta hän onkin autuaasti unohtanut kaiken.... Minä en tietenkään ole ja pahoinvointini määrä on suhteellisen merkittävää.. Olen äiti nyt itsekin, auttakaa, mistä haen apua? Pelkään ettei minua oikein uskota, koska äitikään ei usko kun kerron, että hän oikeasti teki pahaa minulle. Hän sanoo, ettei asia ollut niin ja halusi, että mä meen lääkäriin, aivan kuinMÄ olisin tässä se hullu, vaikka toedän, etten oo. Mieskin on samaa mieltä tai ainakin että äiti on sen sitten aiheuttanut, mutta mua pelottaa. En saa apua mistään.
Niin se tylytys oli sitä, että annoin tulla äidilleni, mille kaikki on tuntunut. Äiti osin suuttui, osin mitätöi naureskelemalla minulle että oonkos kärsinyt tai jotain ihan hirveää. Ihan hirveä viha äidiltä, kun en ole sellainen kuin hän haluaisi, ehkä valehtelee senkin kun sanoo, ettei oo vihainen tai vihaa minua? Olen jo päälle 4-kymmenen, siksikin tää hävettää kun mun pitäis jo toipua nopeemmin. Nyt oon 1,5 vuotta oireillut akuutimmin, sitä ennen 20 vuotta eriasteista alakuloa ja masista. Mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt että äiti ei näe mua oikeastaan lainkaan vaan elää ihan omia valheitaan tai jotain. Oon luullut, että meillä ois ns. välit ja koittanut ylläpitää niitä, kun olen ajatellut, että se on oikein. Mutta en jaksa enää, vaikka rakastankin häntä, mutta en jaksa enää, kun ei tästä tule enää yhtään mitään. Tuntuu, ettei minua auta kukaan ja mieskin jo väsyy ihan täysin, vaikka on jaksanut tähän asti olla mun tuki ja turva aivan mielettömän suuresti.
Kommentit (187)
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 13:55"]
AP ihan oikeasti! Kukaan ei ole sanonut sinua pahaksi, kukaan ei ajattele että sinä olet paha. Jos joku ihminen tässä ketjussa arvostelee sinua, se ei tarkoita sitä että sinä olisit paha tai että kirjoittaja ajattelisi sinun olevan paha. Paha ihminen on sellainen joka tekee pahoja tekoja tahallaan toisille ihmisille/eläimille, oletko sinä sellainen? Minä ja varmasti kaikki muutkin ymmärtävät että sinulla on paha olo, sehän on ihan eri asia kuin se että on paha ihminen. Ehkä äitisi on paha ihminen, mutta se ei tee sinusta samanlaista.
[/quote]
Kyllä mä pelkään, että minusta ajatellaan pahaa tai ainakin on sitten niin, ettei minua ymmärretä, mikä on käytännössä sama asia.
Mieheni on onneksi tulenani hän ymmärtää. Ja mummini, mutta hän on jo yli 90-vuotias.
Ap
[/quote]
Tämä vastaus erottaa sinut juuri monesta muusta ihmisestä. Pelkäät ja ajattelet ihan liika mitä muut ajattelevat ja sanovat. Niin kuin muut tietäisivät jonkun absoluuttisen totuuden. Heidän sanansa olisi ainoa oikea. Heidän mielipiteensä on jotenkin enemmän.
Ei muut tiedä sen enempää, kun sinäkään. Ei muut tiedä mitään, mitä sinä olet. Sinä itse tiedät parhaiten. Muut korkeintaan vetävät johtopäätöksiä teoistasi ja sanoistasi. Nekin saattavat olla jopa huomenna taas eri kuin tänään. Toiset jopa keksivät juttuja, ihan vain kiusatakseen.
Suurin osa ihmisistä ei välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Heille on yksi ja sama jos joku tykkää, että he ovat vaikka sekopäisiä tai pahoja. Nauravat päälle ja sanovat " mitä sinäkin tiedät muka minusta, keskity sinä vain itseesi? ".
Olet aikuinen ja vahva, et tarvitse mitään turvaa. Se jos sinulla oli lapsena turvaa tai ei, ei ole enää kovin merkityksellistä. Sama kun miettisit oliko sinulla 1 vuotiaana likainen vaippa 15min liian kauan jaloissa. Mitä väliä? Nyt ei ole. Nyt olet puhdas. Et toivon mukaan käytä niitä edes enää. Vanhoja juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 13:17"]
Onko sinulla sisaruksia? Itsekeskeisyytesi perusteella ei.
[/quote]
Tämä ihminen sanoi minusta pahaa. Turhaan mä sinulle vastaan, olet jo nähnyt minut pahana.
Ap
[/quote]
Miksi jankutat nyt yhtä ja samaa asiaa? Olet sanonut tuon saman lauseen jo useita kertoja. Mene eteenpäin äläkä jumitu nyt yhden kommenttiin.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 13:55"]
AP ihan oikeasti! Kukaan ei ole sanonut sinua pahaksi, kukaan ei ajattele että sinä olet paha. Jos joku ihminen tässä ketjussa arvostelee sinua, se ei tarkoita sitä että sinä olisit paha tai että kirjoittaja ajattelisi sinun olevan paha. Paha ihminen on sellainen joka tekee pahoja tekoja tahallaan toisille ihmisille/eläimille, oletko sinä sellainen? Minä ja varmasti kaikki muutkin ymmärtävät että sinulla on paha olo, sehän on ihan eri asia kuin se että on paha ihminen. Ehkä äitisi on paha ihminen, mutta se ei tee sinusta samanlaista.
[/quote]
Kyllä mä pelkään, että minusta ajatellaan pahaa tai ainakin on sitten niin, ettei minua ymmärretä, mikä on käytännössä sama asia.
Mieheni on onneksi tulenani hän ymmärtää. Ja mummini, mutta hän on jo yli 90-vuotias.
Ap
[/quote]
Tämä vastaus erottaa sinut juuri monesta muusta ihmisestä. Pelkäät ja ajattelet ihan liika mitä muut ajattelevat ja sanovat. Niin kuin muut tietäisivät jonkun absoluuttisen totuuden. Heidän sanansa olisi ainoa oikea. Heidän mielipiteensä on jotenkin enemmän.
Ei muut tiedä sen enempää, kun sinäkään. Ei muut tiedä mitään, mitä sinä olet. Sinä itse tiedät parhaiten. Muut korkeintaan vetävät johtopäätöksiä teoistasi ja sanoistasi. Nekin saattavat olla jopa huomenna taas eri kuin tänään. Toiset jopa keksivät juttuja, ihan vain kiusatakseen.
Suurin osa ihmisistä ei välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Heille on yksi ja sama jos joku tykkää, että he ovat vaikka sekopäisiä tai pahoja. Nauravat päälle ja sanovat " mitä sinäkin tiedät muka minusta, keskity sinä vain itseesi? ".
Olet aikuinen ja vahva, et tarvitse mitään turvaa. Se jos sinulla oli lapsena turvaa tai ei, ei ole enää kovin merkityksellistä. Sama kun miettisit oliko sinulla 1 vuotiaana likainen vaippa 15min liian kauan jaloissa. Mitä väliä? Nyt ei ole. Nyt olet puhdas. Et toivon mukaan käytä niitä edes enää. Vanhoja juttuja.
[/quote]
Mutta tuollahan tavalla on ihan turha syyttää murhamiehiäkään mistään muusta kuin ihmisen tappamisesta ja olisi ihan ok jos he kokevat itsensä hyviksi ihmisiksi. Miksi ihmiset sitten paheksuvat heissä kaikkea muutakin? En ole puhdas. Olen aiheuttanut äidillenikin pahaa mieltä ja äitini sanoi, että muutkaan eivät pidä minusta, jos esim. joku ystäväni oli kanssani eri mieltä äiti sanoi minun tehneen jotain, jotta tämä ihminen suuttui minulle. En olisi saanut olla eri mieltä kuin toiset, ettei toisille tule paha mieli siitä.
Jos äidin sukulainen oli meillä käymässä useamman päivän äiti haukkui minua ja sanoi että mun pitää olla kuten tämän minua 6 vuotta nuorempi lapsensa, koska tämä on kiltti ja hyvä ja mä en ole. Ja sekin aiheutti raivarin kun en älynnyt leiikiä oma-aloitteisesti tämän 4-vuotiaan kanssa. Minusta kasvoi monien muiden mielestä vittumainen kaikkia inhoava (ja itseään inhoava) ihminen. En osaa sanoa mitä olis pitänyt tehdä tunteakseen omanarvontuntoa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:07"]Pitäiskö mun sit ruikuttaa aggression sijaan että kun on vaan niin paha olla? Saisinko myötätuntoa? En tiedä millä saisin mitään myötätuntoa, näistä asioista on niin vaikeaa puhua kellekään. Inhoan sitä, kun ihminen sanoo: ei toi kuulosta kauhean kamalalta. Ehkä oon sit tottunut esittämään että mulla on aika hyvin, kun oon halunnu pärjätä enkä olla muiden murheena. Tavallista on että mä peitän kaikkea kuin kerron kun en ees löydä sanoja. Sit mua pidettäis katkerana mitä siis oonkin, mutta en saisi muista olla, jos kerron esim. että äitini jätti mut swlviytymään yksin ja hähätteli minulle.
Kerran, pari se jaksetaan kuunnella, sit ei enempää. Mun pitäis sit jo olla sillä selvä asian kanssa, kun sain kertoa sen kerran. En siis edes aloita. En jaksa kuitenkaan pitää ihmisiin yhteyksiä muidenkaan asioiden puhumisen takia, koska mun koko elämä on nyt nämä mun vaikeudet ja ongelmat.
Ap
[/quote]
Eikun sinun pitää oppia elämään ilman tuota myötätunnon ja paapomisen tarvetta niinkuin aikuiset elää ja menee elämässä eteenpäin
Ap,tarvitset muiden hyväksyntää.
Mitä ajattelet itse itsestäsi? Hyäksytkö itsesi ja jos et, niin miksi et?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:22"]
Ap,tarvitset muiden hyväksyntää.
Mitä ajattelet itse itsestäsi? Hyäksytkö itsesi ja jos et, niin miksi et?
[/quote]
Niin mun äitinikin tarvii kaikilta muilta muuten, paitsi minulta ja isältäni. Vastasin jo osittain viestissä nro 114.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:22"]
Ap,tarvitset muiden hyväksyntää.
Mitä ajattelet itse itsestäsi? Hyäksytkö itsesi ja jos et, niin miksi et?
[/quote]
En tiedä miksi en hyväksy itseäni? Siksikö, että olen äitini lapsi? Siksikö, etten ole toiminut kuten ihmiseltä edellytetään (according to my äiti)? Pelkään myös muiden reaktioita koska äiti sanoi kirkkain silmin, että se, että hän tunsi minut hankalaksi on minun vikani. Ja sitten samalla oli jopa huvittavaa, että hän juuri kaikista ihmisistä HÄMMÄSTYI paheksuen, että mitää, tunnetko sä lapsesi joskus ikäväksi.
Siis mitä vittua.
Miten mä puolustaisin itseäni muiden pahoja ajatuksia kohtaan, jos niitä livenä tulisi? Netissä kun ette näe minua en pelkää.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Ei ole kyse siitä. Et pysty näkemään ongelman ytimeen. Ja inhoan sinua siksi, että päätit tulla sanomaan tuollaista paskaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Toisaalta tällaiset viestit meinaavat aina lannistaa ihan täysin. Vielä vaikeampaa olisi, jos ne tulisivat ihmiseltä, jonka tunnen. Että pitää sitten nähdä minut noin. Mitä mä sitten teen?
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Ei ole kyse siitä. Et pysty näkemään ongelman ytimeen. Ja inhoan sinua siksi, että päätit tulla sanomaan tuollaista paskaa.
Ap
[/quote]
Inhoa rauhassa. Eipä paljon hetkauta. Ai niin... mä olenkin normaali, jota ei kiinnosta jonkun mielenterveyspotilaan mielipide. Sinä taas takerrut siihen, kuinka joku tuntematon haukkuu sinua "pahaksi" ja jankutat siitä parin kolmen sivun verran. Pimee ämmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Toisaalta tällaiset viestit meinaavat aina lannistaa ihan täysin. Vielä vaikeampaa olisi, jos ne tulisivat ihmiseltä, jonka tunnen. Että pitää sitten nähdä minut noin. Mitä mä sitten teen?
Ap
[/quote]
Enkä tarkoita just tässä asiassa, vaan jossain asiassa, jossa minua ei i(lmeisesti) ymmärretä. Vai onko tuo kirjoittaja oikeassa? Hän ainakin luulee olevansa, eikö niin? Miksi se on solvaus jos mä oon eri mieltä? Ja jos oon eri mieltä, niin en ainakaan itse pysty ajattelemaan hänestä hyvää, vaan pahaa. Ja jos sen tuon esille, niin solvaan. No, hänkin solvasi minua. Äitini mukaan (jos lapsena olisin tämmöisestä tilanteesta kertonut hänelle) hän oli pyhimys, mä syypää, kun aloitin tän ketjun.
En ole enää äitini vallan alla, mutta valottaakseni vain missä oon ollut. Että hyvä itsetunto ei synny niin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Ei ole kyse siitä. Et pysty näkemään ongelman ytimeen. Ja inhoan sinua siksi, että päätit tulla sanomaan tuollaista paskaa.
Ap
[/quote]
Inhoa rauhassa. Eipä paljon hetkauta. Ai niin... mä olenkin normaali, jota ei kiinnosta jonkun mielenterveyspotilaan mielipide. Sinä taas takerrut siihen, kuinka joku tuntematon haukkuu sinua "pahaksi" ja jankutat siitä parin kolmen sivun verran. Pimee ämmä.
[/quote]
Joo no mutta kirjoittelusi perusteella saattaa tosiaan olla, että mä voin jopa sinua paremmin, joten silleen mua ei haittaa, oot mitä mieltä oot, kun ei sullakaan hyvältä näytä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Ei ole kyse siitä. Et pysty näkemään ongelman ytimeen. Ja inhoan sinua siksi, että päätit tulla sanomaan tuollaista paskaa.
Ap
[/quote]
Inhoa rauhassa. Eipä paljon hetkauta. Ai niin... mä olenkin normaali, jota ei kiinnosta jonkun mielenterveyspotilaan mielipide. Sinä taas takerrut siihen, kuinka joku tuntematon haukkuu sinua "pahaksi" ja jankutat siitä parin kolmen sivun verran. Pimee ämmä.
[/quote]
Mä vain osoitin, että niitä viestejä on mielestäni. Kun joku ajatteli, että hän ei niitä näe.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:57"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:31"]
Esim. eilen sanoin äidille puhelimessa, että poikani on minusta joskus ärsyttävä, mutta että en minä sitä lapswn syyksi laita. Koitin siis osoittaa äidille, että en laita sitä lapsen syyksi, että minulla on sellaisia tunteita, toisin kuin hän mun lapsuudessani syytti minua syylliseksi, vaikka mä ainakin oon kokenut, ettei se ollut mun syy, mutta on ollut todella vahingollista kokea, että äidistä hänen tunteensa minusta ovat minun syytäni. (Ja tästä on myöhemmin tullut lähinnä ongelmia ihmissuhteissa muiden kanssa).
Niin äitini oikein hämmästyi pientä paheksuntaa äänessään: onko "Ville" sinusta ärsyttävä? Sanoin, että joo, mutta en mä siitä lasta syytä. Niin sitten äiti sanoi minulle: " hei mutta ootko SÄ tehnyt jotain, että Ville käyttäytyy ärsyttävästi? Olin ihan että wtf, ai nytkö sen voikin nähdä noinpäin ja sanoin, että no en tiedä, mutta että miten sä voit epäillä minua syylliseksi että minusta poikani on ärsyttävä, kun silloin kun mä olin pieni ja mä olin sinusta ärsyttävä (niin että hän siis yhä on sitä mieltä, että mä olin) niin sitten kuitenkaan SÄ et syytä itseäsi ja kysy minulta, että mitä SÄ olit tehnyt, jotta koit minut ärsyttävänä?
Äiti ei vastannut vaan alkoi kysyä, miten mä tuun toimeen muiden kanssa.
Ap
[/quote]
No voi jumalauta. Sivukaupalla jauhantaa ongelmista, joita ei edes ole. Kyllä on niin first world problems, että oksat pois. Luuletko olevasi ainoa, jonka vanhempien toimet ovat myöhemmällä iällä ihmetyttäneet ja jopa raivostuttaneet? No kuulepa, et ole. Me muut olemme vaan osanneet päästää siitä napanuorasta irti ja jatkaneet elämäämme. Tee sinäkin niin ja lakkaa valittamasta.
[/quote]
Ei ole kyse siitä. Et pysty näkemään ongelman ytimeen. Ja inhoan sinua siksi, että päätit tulla sanomaan tuollaista paskaa.
Ap
[/quote]
Inhoa rauhassa. Eipä paljon hetkauta. Ai niin... mä olenkin normaali, jota ei kiinnosta jonkun mielenterveyspotilaan mielipide. Sinä taas takerrut siihen, kuinka joku tuntematon haukkuu sinua "pahaksi" ja jankutat siitä parin kolmen sivun verran. Pimee ämmä.
[/quote]
Joo no mutta kirjoittelusi perusteella saattaa tosiaan olla, että mä voin jopa sinua paremmin, joten silleen mua ei haittaa, oot mitä mieltä oot, kun ei sullakaan hyvältä näytä.
Ap
[/quote]
Kerropa, mitä minä olen paljastanut itsestäni tässä ketjussa? Muuta kuin sen, että mielestäni kaltaiset turhan ruikuttajat voisivat ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa turhasta valittamisen. "Yhyyy, äiti mollasi mua lapsena." Joku tuolla vissiin epäili, että olisit insestin uhri. No, et ole. Jos olisit, niin ymmärtäisin, että psyykeesi on saanut kolauksen. Mutta oma valituksesi aihe on nähtävästi se, että äitisi ei ole arvostanut sinua tarpeeksi. No voi voi. Siinä itsesäälissä sitä kannattaakin koko elämänsä velloa. Sääli on sairaus, mutta itsesääli vielä pahempi.
Tiedoksesi, voin oikein mainiosti. Minulla on hyvät välit äitiini (joka toki on tehnyt mielestäni aivan älyttömiä tyhmyyksiä. Minä en vaan vatvo niitä vuosikymmenkaupalla). Minulla on hieno mies, ihanat lapset ja osaan katsoa asioita positiiviseltakin kantilta, vaikka elämä ei aina mene niin kuin minä haluan. Opettelepa se taito, niin jää turhat vinkumiset sinultakin vähemmälle.
Hmm.... Musta kuulostaa siltä että demonisoit äitisi ja olet jotenkin takertunut häneen ja syytät kaikesta äitiäsi. Olet aikuinen ihminen, anna anteeksi menneet ja keskity tähän päivään. Turha itkeä sellaista mikä on jo tapahtunut. Ainoa mihin voit nyt vaikuttaa on tämä päivä.
"Mietimme asiaa nyt aamulla vielä mieheni kanssa, joka eilen jutteli myös äitini kanssa puhelimessa ja mies sanoi, että jos äitini on esimerkiksi jonain päivänä riidellyt kanssani jostain, ja mulla on ollut siitä paha mieli aamulla, niin kuin onkin, niin äitini on aamulla ajatellut, että "et sinä minulle mitään mahda", siis minä. Aivan kuin olisin miettinytkään sellaista! Mutta äitini on nähnyt minut niin, koska on itse sitten ilmeisesti aika ylemmyydentuntoinen. Ja kun olen oireillut sitä edellisillan riitaa, äiti on sitten jo unohtanut sen, koska eihän se häntä satuttanut, ja ajatellut mun vain kiukuttelevan ja että se menee ohi. Siitä ei ollut lainkaan kyse, eikä se, että äiti riidassa loukkasi minua ole mennyt ohi, kun sitä tapahtui jatkuvasti viikosta toiseen minun saamatta mitään apua tilanteeseeni äidin suhtautuessa minuun samanaikaisesti niin, että et sinä minulle mitään mahda! Siis naureskelu minun pahalle mielelleni silloin seuraavana aamuna kertoo siitä ajattelusta, enkä minä nähnyt sitä lainkaan niin, että minun uskotaan ajattelevan, että "et sinä minulle mitään mahda", mitä minun olisi pitänyt äidilleni "mahtaa"? Olisin mielelläni halunnut tulla hänen kanssaan toimeen, jos hän ei olisi tuollalailla mitätöinyt ja nähnyt täysin väärin minua.
Kun nyt ajattelen äitiäni ja sitä, että hän ajajtteli minusta että "et sinä minulle mitään mahda" alkaa moni muukin asia selvitä. Eli äiti on itse ylemmyydentuntoinen ja näkee sen takia muut ihmiset samoin, mikä ei minun ja isäni kohdalla pidä laisinkaan paikkaansa"
Huomatkoo itsekkään, mitä ajattelet. Kirjoitat tänne miehesi olettamuksia äidistäsi, mutta samalla jatkat sitä kuin ne olivatkin olleet äitisi ajatuksia - "et sinä minulle mitään mahda..."
Nyt tarvitset terapiaa ja pian, sillä tuollainen katkeruudessa piehtaroiminen ei tee kenellekään hyvää, kun olettamuksiakin pidät toteta.
Alue: Aihe vapaa
Narsku mutsi, niin minunkin. Myötätuntoa et tule koskaan äitisi taholta saamaan, mutta terapia kuulemma auttaa. Lainaa kirjoja aiheesta ja huomaat kohta itkeväsi itsesääliä joka sivulla. Mutta se itku ja itsesääli prkl helpottaa. Sitten unohdat sen itsesäälin ja alat kasata itseäs. Pikkuhiljaa. Tsemppiä matkaan.