Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tylytin äsken äitiäni kunnolla
30.04.2015 |
puhelimessa. Mutta tajusin puhelun aikana, että äiti elää aivan ihme valheissa, ja niiden turvin ja oikeutuksella haukkuu ja syyttää minua. Hän esimerkiksi väitti hänen ystäviensä tietävän, miten hän kasvatti minua ja millainen äiti hän oli. Totuus kuitenkin on se, että äiti oli kun oltiin paikassa jossa oli muita ihmisiä aivan ystävällinen ja normaali, mutta kun pääsimme kotiin alkoi hirveä haukkuminen ja raivoaminen minulle.
Hänen ystävillään ei ollut mitään käsitystä siitä, miten äiti kohteli minua kun olimme kahden. Ja nyt äiti väittää, että kaikki tiesivät ja olivat hyväksyviä. Ja mä olen kokenut siis aivan jotain muuta, mutta en ole lapsena oikein erottanut sitä, ettei äidin ystävät todella näe, mitä äiti mun kanssa harrastaa.
Joku toinenkin samantapainen valhe siinä puhelimessa tuli esille, missä näin, että äiti on aivan valheellinen, suorastaan harhainen sen suhteen, mitä on luullut tai mitä nyt jälkikäteen uskoo tehneensä ja mikä oli totta.
Itse olen kuvitellut, että asiat ovat äidille yhtä selviä kuin minullekin, että hän huusi, mitätöi ja raivosi minulle, mutta hän onkin autuaasti unohtanut kaiken.... Minä en tietenkään ole ja pahoinvointini määrä on suhteellisen merkittävää.. Olen äiti nyt itsekin, auttakaa, mistä haen apua? Pelkään ettei minua oikein uskota, koska äitikään ei usko kun kerron, että hän oikeasti teki pahaa minulle. Hän sanoo, ettei asia ollut niin ja halusi, että mä meen lääkäriin, aivan kuinMÄ olisin tässä se hullu, vaikka toedän, etten oo. Mieskin on samaa mieltä tai ainakin että äiti on sen sitten aiheuttanut, mutta mua pelottaa. En saa apua mistään.
Niin se tylytys oli sitä, että annoin tulla äidilleni, mille kaikki on tuntunut. Äiti osin suuttui, osin mitätöi naureskelemalla minulle että oonkos kärsinyt tai jotain ihan hirveää. Ihan hirveä viha äidiltä, kun en ole sellainen kuin hän haluaisi, ehkä valehtelee senkin kun sanoo, ettei oo vihainen tai vihaa minua? Olen jo päälle 4-kymmenen, siksikin tää hävettää kun mun pitäis jo toipua nopeemmin. Nyt oon 1,5 vuotta oireillut akuutimmin, sitä ennen 20 vuotta eriasteista alakuloa ja masista. Mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt että äiti ei näe mua oikeastaan lainkaan vaan elää ihan omia valheitaan tai jotain. Oon luullut, että meillä ois ns. välit ja koittanut ylläpitää niitä, kun olen ajatellut, että se on oikein. Mutta en jaksa enää, vaikka rakastankin häntä, mutta en jaksa enää, kun ei tästä tule enää yhtään mitään. Tuntuu, ettei minua auta kukaan ja mieskin jo väsyy ihan täysin, vaikka on jaksanut tähän asti olla mun tuki ja turva aivan mielettömän suuresti.
Kommentit (187)
Ap, oletko ehkä käsitellyt tuon äitisi sinulle kommentin pahasta ihmisestä liian kärkäästi. Eli sitä kautta olet antanut vaikuttaa tunteisiisi ja ajatuksiisi liiaksi, koska haluat tuuduttautua, lähimmäisen arvosteluun. Ap, olet shokissa, ymmärrätkö iitse sen? Minun puolestani jatka, mutta mielestäni jotain voisit myöskin kuunnella, yrittää omasta puolestasi keskustella, käsitellä näkökulmia, tapahtumia. Täällä ymmärretäään mistä on kysymys, mutta vaikeata on auttaa, kun olet shokissa. ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko äitisi uskovainen? Jotenkin kalskahtaa toi kun käytät sanaa paha niin paljon...
Ei kaikki epätäydellisyys ole pahuutta. Ihmiset vain ovat mitä ovat. Ja toki pitää pyrkiä olemaan hyvä, mutta pitää olla armollinen. Myös itselleen.
Opettele rakastamaan itseäsi. Se on tärkeetä.
Ei kyllä ole uskovainen. Pettynyt uskontoihin joskus, muttei ateistikaan(?). Ei juuri uskonasioista puhunut. On kai kärsinyt itse ihmisten lähinnä varmaan henkisestä pahuudesta tai sitten joku hänen läheisensä on kärsinyt, joka on ulottunut äitiini. Jos äidiltä kysyy kaikki on koittaneet tehdä parhaansa. Tulee vain mieleen, että se ei ole todellakaan riittänyt, mutta kuinka autan häntä (enkä enää aiokaan) kun tosiaan "hän ei valita ja kaikki ovat tehneet parhaansa". Joo, et valita, et. Siirrät vain käsittelemättömät ongelmasi minulle.
Ap
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:01"]
Ap, oletko ehkä käsitellyt tuon äitisi sinulle kommentin pahasta ihmisestä liian kärkäästi. Eli sitä kautta olet antanut vaikuttaa tunteisiisi ja ajatuksiisi liiaksi, koska haluat tuuduttautua, lähimmäisen arvosteluun. Ap, olet shokissa, ymmärrätkö iitse sen? Minun puolestani jatka, mutta mielestäni jotain voisit myöskin kuunnella, yrittää omasta puolestasi keskustella, käsitellä näkökulmia, tapahtumia. Täällä ymmärretäään mistä on kysymys, mutta vaikeata on auttaa, kun olet shokissa. ?
[/quote]
Mitä tarkoittaa: haluat tuudittautua lähimmäisen arvosteluun?
Ap
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:06"]
Oliko äitisi uskovainen? Jotenkin kalskahtaa toi kun käytät sanaa paha niin paljon...
Ei kaikki epätäydellisyys ole pahuutta. Ihmiset vain ovat mitä ovat. Ja toki pitää pyrkiä olemaan hyvä, mutta pitää olla armollinen. Myös itselleen.
Opettele rakastamaan itseäsi. Se on tärkeetä.
[/quote]
Ja tuohon viimeiseen voi sanoa, että eiköhän se ole tavoite, siihen vain voi mennä vielä jokin määrittelemätön määrä aikaa, kun juuri tänään olen tajunnut, että en ole paha ihminen :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luoja, anna minulle voimaa muuttaa ne asiat mitä voin. Luoja, anna minulle voimaa hyväksyä ne asiat joita en voi muuttaa. Ja vielä Luoja, anna minulle voimaa erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan. Et sinä voi lapsuuttasi muuttaa mitenkään. Se, mitä sinä voit tehdä, on antaa äitisi tietää mitä tuli tehtyä. Ja sitten viilentää välejä. Anna sen mennä menojaan. Sukujuhlissa voi käydä jne, ei muuta. Tulet eheämmäksi. Valitettavasti sinun on vain hyväksyttävä että äitisi on mikä on, ei muutu siittään. Minusta on sairaan puoleista että fantasioit hautajaisista, jotka ei ole ajankohtaiset. Äiti ei omissa hautajaisissaan kuule tunne enää mitään.
Mullehan niissä hautajaisissa onkin pelottavaa, mitä itse tunnen.
Mutta sitä tulin vielä sanomaan, että tuo armollisuus-kohta on vaikeaa. Kun koen, että äiti oli armollinen itsellen (vaikka tarkemmin ajatellen hän on ollut äärimmäisen ankara, siitäköhän muuten tulee mieleen uskonnollisuus, no, anyway) koin että äiti on armollinen itselleen, hyväksyi kaikenlaista väärää. Kuten että saahan sitä nyt lapselleen huutaa ja raivota kun itsellä on raskasta, saahan sitä nyt lapselle haukkua sen omaa isää ja koko isän puolen sukua, saahan sitä nyt sanoa lapselle, ettei kukaan muu sinua rakasta kuin äiti(!), saahan sitä olla ankara ja vihainen mitättömistä pikkuasioista, vaikka nillittäisikin kuin typerys.
Ei minusta saa. Hän oli kai sitten armollinen itselleen, kun ei yrittänyt enää kovempaa, että mulla olis hyvä olla, vaan sai oloaan helpottaakseen kevennellä noin?
Jos olen tuollalailla armollisempi itselleni, että näen virheen itsessäni ja sallin sen itselleni, niin en salli kyllä. Tosin äiti ei nähnyt noita virheikseen, vaikuttaako se asiaan? Eli sikäli hän ei kai ajatellut, että on itseään kohtaan armollinen... Koska sana armollinen ei sovi laisinkaan äitiini. Hän on ollut hyvin ankara itseään kohtaan, esim. vieraita ei voinut oikein kutsua, kun meillä ei ollut niin tai näin. Ja sitten jos kutsuttiin niin vieraiden pilalle mennyt olo meillä oli suunnilleen minun huonon käytökseni syytä, vaikka itse en edes nähnyt vieraiden olon olleen mitenkään pilalla. Mutta äiti oli varma siitä ja syytti minua. Ja jos olin eri mieltä niin havaintoni eivät pitäneet paikkaansa, vieraat eivät vain sanoneet mitä ajattelivat minusta jne jne jne...............
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis se vieraiden pilalle mennyt olo oli täysin äitini päässään keksimää, mutta siitä tuli vähitellen todellisuutta kun oikein kauan jankutetaan. Olen sittemmin tajunnut näitä ihmisiä aikuisena tavattuani, etteivät vieraat ole voineet mitenkään kokea minua tai vierailuaan niin kuin äiti selitti tai ainakaan kärsiä siitä, kuten äiti kyllä antoi tasan ymmärtää.
Asialla ei tietenkään ole akuuttia merkitystä enää nyt, kunhan muistelen millaista kaikki olikaan.
Ap
Lueskelepa Martti Paloheimon kirjaa Suomalaisen lapsuuden haavat. Minä myös suosittelen menemään uudelleen terapiaan. Terapeutteja ja terapioita on erilaisia. Ikävää, että voit noin huonosti. Ansaitset paremman elämän, voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:39"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:06"]
Oliko äitisi uskovainen? Jotenkin kalskahtaa toi kun käytät sanaa paha niin paljon...
Ei kaikki epätäydellisyys ole pahuutta. Ihmiset vain ovat mitä ovat. Ja toki pitää pyrkiä olemaan hyvä, mutta pitää olla armollinen. Myös itselleen.
Opettele rakastamaan itseäsi. Se on tärkeetä.
[/quote]
Ja tuohon viimeiseen voi sanoa, että eiköhän se ole tavoite, siihen vain voi mennä vielä jokin määrittelemätön määrä aikaa, kun juuri tänään olen tajunnut, että en ole paha ihminen :)
Ap
[/quote]
Ole sitten hyvä ja anna anteeksi nille jotka eivät tiedä mitä tekivät
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 07:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:39"][quote author="Vierailija" time="03.05.2015 klo 02:06"] Oliko äitisi uskovainen? Jotenkin kalskahtaa toi kun käytät sanaa paha niin paljon... Ei kaikki epätäydellisyys ole pahuutta. Ihmiset vain ovat mitä ovat. Ja toki pitää pyrkiä olemaan hyvä, mutta pitää olla armollinen. Myös itselleen. Opettele rakastamaan itseäsi. Se on tärkeetä. [/quote] Ja tuohon viimeiseen voi sanoa, että eiköhän se ole tavoite, siihen vain voi mennä vielä jokin määrittelemätön määrä aikaa, kun juuri tänään olen tajunnut, että en ole paha ihminen :) Ap [/quote] Ole sitten hyvä ja anna anteeksi nille jotka eivät tiedä mitä tekivät
[/quote]
Ehkä jonain päivänä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ap, mitä toivoisit tapahtuvan? Kiteytä yhteen lauseeseen.
Lue "Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä?" by Karyl McBride.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet päälle 4-kymppinen ja jumissa lapsuudessa. Kuule; joskus tarttee vaan todeta faktat, ei kaikkea saa kuten itse tahtoo.
Minulla on myös ollut haastava lapsuus. Oma terapeuttini sanoi että on jännä miten vain yksi neljän sisaren parvesta alkoholisoitui ja tippui yhteiskunnanrattaista.. En lähde enempää kertomaan mitä lapsuuteni sisälsi mutta tajusin joskus että vanhemmillani on oma elämä, heillä on omat puutteet ja rajoituksensa. Myös he häpeävät tekojaan sisimmässään vaikka eivät sitä sanoilla sano. Joskus olen itsekin noussut äitiä vastaan ja siinä pitää käsittää -toinen puolustaa silloin itseään. Tuo että väittää lapsensa kokemusta valheeksi on tuttua mutta samalla NIIN legendaarinen!
Muistan ne lukemattomat kerrat kun olen joutunut lapsena kuulemaan äitini alkoholin höyryisiä juttuja yöllä miten HÄN on pettynyt läheisiin ihmisiin: isääni, äitiinsä.. Olen ymmärtänyt että myös äiti on loukattu ja jumissa omissa tunteissaan. Kun siihen päälle heittää oman lapsen "syytökset" niin ei se ainakaan helpota äidin elämää.
Etsi terapeutti jonka kanssa jutut sujuu! Hän ohjaa toki keskustelua mutta sinä käyt keskustelua nimenomaan siksi että hän voisi kertoa myös toisen näkökulman ja haastaa sinua miettimään vaihtoehtoja. Lääkkeiden käyttö ei tee sinusta hullua -mieti miksi kieltäydyt rauhoittavasta jos se olisi tarpeen. Lääke tasoittaa tunteita. Kun luet kirjoituksiasi niin näkisitpä miten vahvoja sanoja käytät! Se kaikki kuluttaa ja väsyttää sinua. Tavallaan tämä että vuosia pohdit miksi äitisi on mitä on vaan sairastuttaa sinua. Tekisit sen terapiassa.
Äitisi hautajaisia on turha pohtia. Luulen, että sinulla on jokatapauksessa kiltin tytön asema, etkä arkun vieressä noin tekisi. Ehkä se vaan kertoo siitä turhautumisen määrästä ja siitä ettei äitisi pääsisi sanomaan takaisin.
Mitä väliä sillä on jos äidilläsi ei ole taitoja hoitaa tunteitasi? Olet kertonut tunteesi. Äidillä on silti oikeus omiinsa. Sinun kokemus on omasi ja äidilläsi on oma.
Elä nyt elämääsi kuin junnaat lapsuudessasi. Äitisi ongelmat ja rajoitukset on hänen rajoituksiaan.
Googlaa narsistinen äiti... voi osua ja upota.
Parasta mitä sinulle voisi tapahtua olisi, että menetät kuulosi. Et voisi muistaa sanoja, joita sinulle on sanottu. Voisit vain nähdä teot.
Mitä näkisit? Nälän, kylmyyden, vaatettomuuden, yksinäisyyden, kaverittomuuden, asunnottomuuden? Oliko se lapsuus ilman kaikkea?
Vai onko kaikki muu ihan merkityksetöntä, koska äitisi sanot nollasivat kaiken muun mitä sinulle annettiin?
Pyörit sanoissa, takerrut niihin, analysoit jokaisen lauseen. Kaikkiin, niihin iänikuisiinkin. Haluat myötätuntoa sanoilla. Sanoja joita muut eivät osaa sinulle sanoa, jotka muuttaisivat mielialasi. Sisicat sinut kokemaan jotain muuta kun pahaa oloa.
Aika paljon annat painoarvoa kirjaimille, äänteille, sanoille. Ylensähän sanotaan" ei ne sanat, vaan ne teot" mutta sinä vaan keräät lisää sanoja ja lauseita, jotta voit sitten taas jauhaa niitä.
Paha, 4 kirjainta ja se voi muka todista millainen olet. Koska joku sanoi sen ääneen. Hyvä, 4 kirjainta, sekin voi todistaa millainen olet. Koska joku sanoi sen ääneen.
Katso itseäsi ja määrittele sen mukaan mitä olet. Itsesihän tunnet parhaiten. Kehitä heikkouksiasi ja arvosta hyviä puoliasi ja lopeta itsesi määritteleminen sanojen ja muiden mielipiteiden mukaan.
Sinä olet mitä tekosi ovat. Jos ne ovat hyviä olet hyvä, jos ne ovat pahoja olet paha.
Jos vaikka olisin menettänyt kuuloni, olisi se paljon auttanut. Jos katson vain äidin tekoja, miten piti minua nälässä -oli alipainoinen-, kylmyys -ei syliä ei tukea ei kehua vain mitätöintiä, vain kylmyyttä, tunteettomuutta äidiltä, tosin neljän seinän sisällä jossa oli öljylämmitys. Äiti veti isältä rahat ja valehteli, että oli antanut lapsille rahaa, samoissa vaatteissa kuljettiin kuukauden peräkkäin. Kavereita ei saanut kotiin tuoda, syrjiinnyin, äidille se ei merkinnyt mitään, välitti vain itsestään, rahoistaan, maallisesta omaisuudestaan, koruistaan, vaatteistaan ja lisäasuntojen hamuamisesta. Mikään ei ole muuttunut, samat kuviot, ei ole mitään väliä, miten lapsella menee. Loukkaksilla ja solvauksilla yritti elämääni vaikuttaa minusta jatkeensa tehden ja kyllä, ne sanat sattuivat niin paljon että lilluin vuosikaudet niissä, en ymmärtänyt miten toiselle voi puhua sillä tavalla. Toivon yli kaiken, että jonain päivän henkinen väkivalta tuisi laissa tuomittavaksi, isompi tuomio vanhemmille, jotka kaltoin kohtelevat lastaan, pientä tai isoa.
Ei ole ihan helppoa, irrottautua narsistista, joka tekojaan harjoittaan muiden sillmien tai korvien kantamattomissa. Vain kohde eli uhri tietää, millaista helvettiä se on. Siitä suosta jos saa itsensä kammettua ylös, niin on kuin toinen elämä alkaisi. Helkkarin vaikeata on silti, kun niistä asioista ei ole voinut puhua kenenkään kanssa, kukaan ei ymmärrä ja paukuttavat vain, että minun äitini kyllä välittää jne.
Toivon, että jokaikinen paukapää äiti miettisi itsekseen ja kunnolla, mihin pyrkii lapsensa haukkumisella, mitätöinnillä ja vähättelyllä. Haluavatko he, että lapsi kärsisi, stressaisi, kuolisi, vai mitä? Miettivätkö nuo äidit koskaan, miksi toiset lapset menestyvät ja ovat hyvissä väleissä äitinsä kanssa? Erona on oikeasti ne vanhemmat, äidit!!! Äiti, joka rakastaa lastaan, tukee ja ohjaa lastaan hyvällä, heidän lapset voivat hyvin. Menestyvät lapset, niin rakkaudessa kuin elämässä muutenkin.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 16:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 14:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 13:55"]
AP ihan oikeasti! Kukaan ei ole sanonut sinua pahaksi, kukaan ei ajattele että sinä olet paha. Jos joku ihminen tässä ketjussa arvostelee sinua, se ei tarkoita sitä että sinä olisit paha tai että kirjoittaja ajattelisi sinun olevan paha. Paha ihminen on sellainen joka tekee pahoja tekoja tahallaan toisille ihmisille/eläimille, oletko sinä sellainen? Minä ja varmasti kaikki muutkin ymmärtävät että sinulla on paha olo, sehän on ihan eri asia kuin se että on paha ihminen. Ehkä äitisi on paha ihminen, mutta se ei tee sinusta samanlaista.
[/quote]
Kyllä mä pelkään, että minusta ajatellaan pahaa tai ainakin on sitten niin, ettei minua ymmärretä, mikä on käytännössä sama asia.
Mieheni on onneksi tulenani hän ymmärtää. Ja mummini, mutta hän on jo yli 90-vuotias.
Ap
[/quote]
Tämä vastaus erottaa sinut juuri monesta muusta ihmisestä. Pelkäät ja ajattelet ihan liika mitä muut ajattelevat ja sanovat. Niin kuin muut tietäisivät jonkun absoluuttisen totuuden. Heidän sanansa olisi ainoa oikea. Heidän mielipiteensä on jotenkin enemmän.
Ei muut tiedä sen enempää, kun sinäkään. Ei muut tiedä mitään, mitä sinä olet. Sinä itse tiedät parhaiten. Muut korkeintaan vetävät johtopäätöksiä teoistasi ja sanoistasi. Nekin saattavat olla jopa huomenna taas eri kuin tänään. Toiset jopa keksivät juttuja, ihan vain kiusatakseen.
Suurin osa ihmisistä ei välitä mitä muut sanovat tai ajattelevat. Heille on yksi ja sama jos joku tykkää, että he ovat vaikka sekopäisiä tai pahoja. Nauravat päälle ja sanovat " mitä sinäkin tiedät muka minusta, keskity sinä vain itseesi? ".
Olet aikuinen ja vahva, et tarvitse mitään turvaa. Se jos sinulla oli lapsena turvaa tai ei, ei ole enää kovin merkityksellistä. Sama kun miettisit oliko sinulla 1 vuotiaana likainen vaippa 15min liian kauan jaloissa. Mitä väliä? Nyt ei ole. Nyt olet puhdas. Et toivon mukaan käytä niitä edes enää. Vanhoja juttuja.
[/quote]
Mutta tuollahan tavalla on ihan turha syyttää murhamiehiäkään mistään muusta kuin ihmisen tappamisesta ja olisi ihan ok jos he kokevat itsensä hyviksi ihmisiksi. Miksi ihmiset sitten paheksuvat heissä kaikkea muutakin? En ole puhdas. Olen aiheuttanut äidillenikin pahaa mieltä ja äitini sanoi, että muutkaan eivät pidä minusta, jos esim. joku ystäväni oli kanssani eri mieltä äiti sanoi minun tehneen jotain, jotta tämä ihminen suuttui minulle. En olisi saanut olla eri mieltä kuin toiset, ettei toisille tule paha mieli siitä.
Jos äidin sukulainen oli meillä käymässä useamman päivän äiti haukkui minua ja sanoi että mun pitää olla kuten tämän minua 6 vuotta nuorempi lapsensa, koska tämä on kiltti ja hyvä ja mä en ole. Ja sekin aiheutti raivarin kun en älynnyt leiikiä oma-aloitteisesti tämän 4-vuotiaan kanssa. Minusta kasvoi monien muiden mielestä vittumainen kaikkia inhoava (ja itseään inhoava) ihminen. En osaa sanoa mitä olis pitänyt tehdä tunteakseen omanarvontuntoa.
Ap
[/quote]
Monet murhaajat itse asiassa kokevat olevansa ihan hyviä tyyppejä eivätkä välttämättä katso tehneensä mitään pahaa. Eikä ole mitään keinoa pakottaa heitä ajattelemaan toisin. Sama koskee äitiäsi.
Olen pahoillani siitä, että olet kärsinyt noin paljon. Minusta lainaamasi kirjoittaja on kuitenkin jäljillä. Tarvitsisit apua siihen, ettet ole niin riippuvainen muiden mielipiteistä. Tiedän mistä puhun, koska itselläni on myös sitä ongelmaa (tosin äitisuhteeni on ok). Uskon, että kyse on jonkinlaisesta identiteetin hauraudesta. Minulla se johtuu paljolti julmasta koulukiusaamisesta. Koen usein hirveää ahdistusta, jos en tiedä varmasti olevani kaikkien ympäristöni ihmisten hyväksymä.
Uskon, että jos löytäisit hyvän terapeutin, niin terapiasta voisi vielä olla apua. En oikein keksi mistä muustakaan. Ehkä et aiemmissa terapioissa ollut valmis käsittelemään todellisia ongelmia (en siis tarkoita tahallasi vaan ehkä ne eivät olleet jostain syystä nousseet pintaan tms.).
Olet kertonut tilanteestasi paljon, mutta en ole oikein varma, mitä kaipaat äidiltäsi. Luulen, että parasta olisi vähentää yhteydenpitoa tai katkaista se, ja keskittyä paranemiseen sillä asenteella, että äitiäsi ei voi muuttaa. Mutta jos haluat niin voithan kertoa hänelle rauhallisesti, vaikka kirjeellä, miten olet kokenut lapsuutesi ja sen vaikutuksen. Hän sitten reagoi miten reagoi, se ei ole sinun kontrollissasi.
Lukematta poissaollessani tulleita viestejä sanon, että avautumisesta täällä oli hyötyä. Olimme minilomalla ja sen aikana kirkastui muutama juttu. Pääasia niistä on oikeastaan niin selvä, että on ihmeellistä, etten ole sitä aikaisemmin tajunnut, vaikka olen sen kuullut. Mutta sisäistin sen tämän ketjun ansiosta ja se on se, että minä en ole ihmisenä paha, mutta minä teen pahaa. Ja siis sen pahan tekemisen voin lopettaa.
Minulla ei ollut aiemmin motiivia siihen, koska uskoin ja näin olevani paha ja piste. Ilmeisesti koska koen ainakin, että minua on lapsuudenkodissani moitittu myös silloin kun en tee pahaa. Eli minulle ei hyvänä olemisesta ollut riittävää hyötyä. Sain liian usein tuntea, että ei ole väliä teenkö hyvää vai pahaa, aina menee väärin.
Totta kai minua on rasittanut oma paha käytökseni, mutta vaikka koitin sen lopettaa ja ulospäin lopetinkin jo ajat sitten, se ei muuttanut sisäistä käsitystäni itsestäni eikä oloani eikä sisäistä pahoinvointiani. Ne vain kasvoivat, kun näennäisen hyvä käytös ei tuottanut sitä lopputulosta, jota toivoin, eli että saisin ystäviä ja rakkautta. Näennäisen hyvällä tarkoitan sitä, että varon vahingoittamasta ketään ja otan muut huomioon. Mutta sisäinen todellisuus ei seurannut. Sisäisesti saatoin edelleen ajatella vaikka mitä muuta kuin hyvää eikä se ollut kiva tunne :( Eikä sillä voinut oikeutetusti odottaa ystäviä tai rakkautta. Koska jos sisällä ajattelen muista pahaa niin eihän se nyt oikein riitä hyvään ystävyyteen. Lopulta tällä kaikella on ollut romahduttava vaikutus arkiseen toimintakykyyn.
Ei mulla tietenkään vielä ole noita tavoittelemiani asioita, todellisuudessa, on vasta oivallus niitä koskien. En tiedä miten vaikea työ mulla on edessäni muuttaa käytöstäni ja ajatteluani niin, etten tee kellekään pahaa. Mutta nyt näen asian aivan eri tavalla kuin ennen. Minulla on SYY hyvään toimintaan ja pahan välttämiseen, ja lankeaminen ei romuta sitä. Eli että minä olen hyvä ihminen. Olen hyvä ihminen siitä huolimatta, että tekoni ovat (olleet) pahoja. Minut SAA tuomita teoista, mutta se ei muuta arvoani ihmisenä. Jos käyttäydyn huonosti, muut vain kääntävät minulle selkänsä. Ja sitä en halua. (Olimme muuten risteilyllä. Oli ilmeisen tarpeellinen breikki kaikkeen).
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mutta pahimmillani saatan kyllä käyttää henkisen väkivallan joitain muotoja läheisiini, tosin en enää viime aikoina. Siis ei kai tässä nyt tartte analysoida, kuinka paha? Oletko itse joku pulmunen, joka ei tee mitään mikä voidaan laskea pahaksi vai oletko päinvastoin kylmän tunteeton tyyppi, jolle oikeaa pahaa ovat rikostasoiset teot?
Ap