Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tylytin äsken äitiäni kunnolla
30.04.2015 |
puhelimessa. Mutta tajusin puhelun aikana, että äiti elää aivan ihme valheissa, ja niiden turvin ja oikeutuksella haukkuu ja syyttää minua. Hän esimerkiksi väitti hänen ystäviensä tietävän, miten hän kasvatti minua ja millainen äiti hän oli. Totuus kuitenkin on se, että äiti oli kun oltiin paikassa jossa oli muita ihmisiä aivan ystävällinen ja normaali, mutta kun pääsimme kotiin alkoi hirveä haukkuminen ja raivoaminen minulle.
Hänen ystävillään ei ollut mitään käsitystä siitä, miten äiti kohteli minua kun olimme kahden. Ja nyt äiti väittää, että kaikki tiesivät ja olivat hyväksyviä. Ja mä olen kokenut siis aivan jotain muuta, mutta en ole lapsena oikein erottanut sitä, ettei äidin ystävät todella näe, mitä äiti mun kanssa harrastaa.
Joku toinenkin samantapainen valhe siinä puhelimessa tuli esille, missä näin, että äiti on aivan valheellinen, suorastaan harhainen sen suhteen, mitä on luullut tai mitä nyt jälkikäteen uskoo tehneensä ja mikä oli totta.
Itse olen kuvitellut, että asiat ovat äidille yhtä selviä kuin minullekin, että hän huusi, mitätöi ja raivosi minulle, mutta hän onkin autuaasti unohtanut kaiken.... Minä en tietenkään ole ja pahoinvointini määrä on suhteellisen merkittävää.. Olen äiti nyt itsekin, auttakaa, mistä haen apua? Pelkään ettei minua oikein uskota, koska äitikään ei usko kun kerron, että hän oikeasti teki pahaa minulle. Hän sanoo, ettei asia ollut niin ja halusi, että mä meen lääkäriin, aivan kuinMÄ olisin tässä se hullu, vaikka toedän, etten oo. Mieskin on samaa mieltä tai ainakin että äiti on sen sitten aiheuttanut, mutta mua pelottaa. En saa apua mistään.
Niin se tylytys oli sitä, että annoin tulla äidilleni, mille kaikki on tuntunut. Äiti osin suuttui, osin mitätöi naureskelemalla minulle että oonkos kärsinyt tai jotain ihan hirveää. Ihan hirveä viha äidiltä, kun en ole sellainen kuin hän haluaisi, ehkä valehtelee senkin kun sanoo, ettei oo vihainen tai vihaa minua? Olen jo päälle 4-kymmenen, siksikin tää hävettää kun mun pitäis jo toipua nopeemmin. Nyt oon 1,5 vuotta oireillut akuutimmin, sitä ennen 20 vuotta eriasteista alakuloa ja masista. Mutta en ole koskaan aiemmin nähnyt että äiti ei näe mua oikeastaan lainkaan vaan elää ihan omia valheitaan tai jotain. Oon luullut, että meillä ois ns. välit ja koittanut ylläpitää niitä, kun olen ajatellut, että se on oikein. Mutta en jaksa enää, vaikka rakastankin häntä, mutta en jaksa enää, kun ei tästä tule enää yhtään mitään. Tuntuu, ettei minua auta kukaan ja mieskin jo väsyy ihan täysin, vaikka on jaksanut tähän asti olla mun tuki ja turva aivan mielettömän suuresti.
Kommentit (187)
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 08:30"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 06:38"]
Terapia ei auta, jos henkilö on liian sairas. Siltä tässä vaikuttaa. Luultavasti muuta hoitoa on. Sairaalahoitokin on aplle tuttua
[/quote]
No jos tuollainen äiti on vaikuttanut koko elämän niin arvatenkin se voi jotenkin lapsen psyykeeseen vaikuttaa. Mut jos ei sairaalahoito ole auttanut niin miten se auttaisi nyt? Eniten varmasti auttaa se, että ap:lle on nyt avautunut mistä kaikki johtuu, mikä muovasi hänen ongelmansa ja masennukset ja muut.
[/quote]
Enpä usko. Hän on näitä veivannut ikänsä. Viimeisten vuosien aikana sairastunut paranoiaan. Ehkäpä paranoidinen skitsofrenia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 08:33"]
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 08:30"][quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 06:38"] Terapia ei auta, jos henkilö on liian sairas. Siltä tässä vaikuttaa. Luultavasti muuta hoitoa on. Sairaalahoitokin on aplle tuttua [/quote] No jos tuollainen äiti on vaikuttanut koko elämän niin arvatenkin se voi jotenkin lapsen psyykeeseen vaikuttaa. Mut jos ei sairaalahoito ole auttanut niin miten se auttaisi nyt? Eniten varmasti auttaa se, että ap:lle on nyt avautunut mistä kaikki johtuu, mikä muovasi hänen ongelmansa ja masennukset ja muut. [/quote] Enpä usko. Hän on näitä veivannut ikänsä. Viimeisten vuosien aikana sairastunut paranoiaan. Ehkäpä paranoidinen skitsofrenia.
[/quote]
:D No elä sie usko :D
Käy lääkärissä, jos olet uupunut.Siinä ei ole mitään hävettävää, päinvastoin.Voimia
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 13:53"]
Minkä ihmeen tähden ne äidin ystävät on ap:lle niin tärkeät??? (en o viel lukenu koko ketjua...)
[/quote]
Ne "ystävät" tukevat huonoa äitiyttä, tosin tiemätämättään. Liian usein sitä kuunnellaan, joka eniten huutelee, eikä edes uskalleta tai ymmärretä kysellä asian toisesta puolesta. Saatika, että uskallettaisiin vaikean narisistin tekoja tai puheita arvostella, varsinkin niiden äitien. Syytä olisi. Tavoitteena, että kukin voisi paremmin, kun asioista puhutaan oikeilla nimillä ja kukin ottaisin vastuun käytöksestään. Vaikka lasta niin opetetaan kunniottamaan vanhempiaan, ei se tarkoita, että lapsen pitää ottaa kaikki pahakin vastaan, reagoimatta. Juuri se reagointi on kasvatuksen tulos, hyvän ja huonon sellaisen. Ja huonoa kasvatusta saanut lapsi on terve, kun kyseenalaistaa asioita, mm. omakseen saamaa huonoa kohtelua. Tästä on live-esimerkkejäkin Suomi täynnä, kuten tälläkin palstalla.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 00:48"]
Oikeesti. Anna nyt edes konkreettinen esimerkki äitisi "pahuudesta".
Mun sisko on kanssa lähemmäs nelikymppisenä, saatuaan ekan lapsensa alkanut syyttämään äitiämme kaikesta mahdollisesta. On käynnyt terapiat ja on muka lapsuuden traumoja ja surku surku. Nyt on katkaissut välit äitiimme.
Hassua, että mulla ei ole traumoja ja koen, että mulla on ollut oikein hyvä äiti. Tai itseasiassa on mulla lapsuuden traumoja, nimittäin siskostani. On aina ollut hankala ja "pikkaisen erikoinen" ja kiusas mua ajoittain rankastikin.
[/quote]
Mietimme asiaa nyt aamulla vielä mieheni kanssa, joka eilen jutteli myös äitini kanssa puhelimessa ja mies sanoi, että jos äitini on esimerkiksi jonain päivänä riidellyt kanssani jostain, ja mulla on ollut siitä paha mieli aamulla, niin kuin onkin, niin äitini on aamulla ajatellut, että "et sinä minulle mitään mahda", siis minä. Aivan kuin olisin miettinytkään sellaista! Mutta äitini on nähnyt minut niin, koska on itse sitten ilmeisesti aika ylemmyydentuntoinen. Ja kun olen oireillut sitä edellisillan riitaa, äiti on sitten jo unohtanut sen, koska eihän se häntä satuttanut, ja ajatellut mun vain kiukuttelevan ja että se menee ohi. Siitä ei ollut lainkaan kyse, eikä se, että äiti riidassa loukkasi minua ole mennyt ohi, kun sitä tapahtui jatkuvasti viikosta toiseen minun saamatta mitään apua tilanteeseeni äidin suhtautuessa minuun samanaikaisesti niin, että et sinä minulle mitään mahda! Siis naureskelu minun pahalle mielelleni silloin seuraavana aamuna kertoo siitä ajattelusta, enkä minä nähnyt sitä lainkaan niin, että minun uskotaan ajattelevan, että "et sinä minulle mitään mahda", mitä minun olisi pitänyt äidilleni "mahtaa"? Olisin mielelläni halunnut tulla hänen kanssaan toimeen, jos hän ei olisi tuollalailla mitätöinyt ja nähnyt täysin väärin minua.
Kun nyt ajattelen äitiäni ja sitä, että hän ajajtteli minusta että "et sinä minulle mitään mahda" alkaa moni muukin asia selvitä. Eli äiti on itse ylemmyydentuntoinen ja näkee sen takia muut ihmiset samoin, mikä ei minun ja isäni kohdalla pidä laisinkaan paikkaansa. Äiti erosin isästäni ja on siitä lähtien haukkunut isääni minulle. Olin silloin vain 2,5 vuotias. Yhteydet isääni onneksi ovat säilyneet. Siitäkin äiti ottaa kunnian itselleen sanoen, että hän teki jalosti kun ei eron jälkeen lähtenyt kotiseudulleen vaan jäi sinne missä asuimme jotta minä saisin tavata isääni ja päinvastoin. Sillä, että äitini sai asua isäni äidin kolmiossa vastikkeella ei varmaankaan ollut mitään vaikutusta asiaan (sarkasmia). Nyt äitini valitti miehelleni että kun hän tämänkin teki, jotta mulla olisi hyvä. Olen aina tullut paremmin toimeen isäni kanssa ja olenkin tosi onnellinen siitä, että mulla on ollut suhteet isään ja hänen sukuunsa. Niin että äiti on aina selkeästi kadehtinut sitä, että pidän isästäni niin paljon ja meillä on hyvä suhde. Niin mieheni sanoi äidilleni, että kyllä minä arvostankin kovasti sitä, että minulla on suhde isääni, niin mies vähän ihmetteli, kun ei äitini oikein kuulostanutkaan olevan hyvillään. No ei tietenkään, koska pääpaino hänen teossaan pitäisi olla hänen epäitsekkyydestään kiittely, ei se, että näin mä sain ne hyvät suhteet isääni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 00:53"]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 00:47"]
Joku teini kirjoittelee provoa, eihän tuo ap:n teksti mitenkään ole 40-vuotiaan ihmisen kirjoittamaa, ihme teiniankstia. Tai sitten jos ihan oikeesti on niin hakeudu hyvä ihminen hoitoon, enkä tarkoita äitisi huutamisen takia vaan oman korviesi välin.
[/quote]
Niinpä, sama tyyppi joka teki tämän
ainakin osa tästä tarinasta on valetta.
[/quote]
En ole sama tyyppi. Oliko tuo nainen neitsyt vielä 25:na? Mä olin. Eikä mulla ollut huoran mainettakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sä laitat miehenkin puhumaan äidillesi?? Kuulostaa että äitisi on sulle joku projekti joka täyttää koko elämän, valjastat siihen kaikki voimasi ja keinosi että saisit hänet myöntämään tekemänsä vääryydet.
Tiedätkö mitä. Sitä myöntämistä ei tule. Tiedä myös se että sun elämä ei ole kiinni äitisi sanoista tai teoista, sä saat jatkaa elämääsi ja parantaa itsesi vaikka äitisi sanoisi sulle vain että haista vittu.
Jos olet jo 40 niin äitisi alkaa olla jo aika vanha.. Eikö sulla tee pahaa piinata vanhaa ihmistä noin?
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 00:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 23:46"]
[quote author="Vierailija" time="30.04.2015 klo 23:39"]
Sinua on varmasti kohdeltu huonosti lapsena ja olet siitä pitkään kärsinyt. Se on kuitenkin menneisyyttä. Olisiko viimeistään nyt aika jättää se taakseen ja mennä eteenpäin? Et saa sitä mennyttä muutetuksi etkä äitiäsi sen paremmin. Itse voit vaikuttaa nykyisyyteesi ja tulevaisuuteesi sen suhteen, haluatko jäädä ikuisiksi ajoiksi hakemaan syitä ja oikeutuksia pahaan oloosi ja vellomaan siinä menneessä. Ihan varmasti tähän sinua on yritetty terapiassakin ohjata, se kannattaa ottaa vastaan. Ja vastuu omasta elämästäsi. Jos sinusta tuntuu pahalta olla tekemisissä äitisi kanssa, älä ole hänen kanssaan tekemisissä. Eikä se, mitä äitisi ystävät tietävät tai eivät tiedä lapsuudestasi muuta enää nykytilannettasi yhtään miksikään. Elä omaa elämääsi, mene eteenpäin.
[/quote]
Ohjata terapiassa? Eiköhän siellä ideana ole ottaa ohjat itselle, eikä kukaan ala minua siellä ohjailla. Minua on nyt ohjailtu ihan tarpeeksi elämäni aikana (äiti). Ei sitä osaa tajuta kukaan muu kuin samaa itse kokenut ja siitä selviytynyt, tai en ainakaan tiedä voisko. Luulla voi vaikka mitä. En jaksa tällaisia nonsenseneuvoja nyt, oon itse sen verran paljon käsitellyt asioitani. Ne äidin ystävät eivät tiedä, mutta saa mua silti vituttaa jos ne siellä sitten syö kakkua eikä tajua jos mä sanon äitiä vaikka limanuljaskaksi. Vaikka ymmärränkin, miksi ne tekee niin, et syövät vain kakkua, eikä tajua minun olostani mitään. Mä sentään joudun ottamaan heidät huomioon kyllä ja koittamaan olla normaalisti ENKÄ häpäistä ruumista.
Ap
[/quote]
No luuletko ihan tosissasi, että kaikki ratkeaisi sillä, jos voisit äitisi hautajaisissa kutsua häntä limanuljaskaksi? Sittenkö kaikki muuttuisi hyväksi? Saisit hommat kuntoon? On muutenkin aika erikoista, että nyt jatkuvasti fantasioit noista hautajaisista, jos kerran asia ei ole ajankohtainen. Mistäköhän se mahtaa kertoa? En yhtään ihmettele, että miehesikin alkaa väsyä, kuulostat jo tälläkin kertomalla hyvin raskaalta tyypiltä. Mutta ihan miten vain: et halua neuvoja keneltäkään, nykyinen mennessä vellominen ei tunnu hyvältä, mutta mitään uuttakaan et halua. Siinähän pyörit sitten.
[/quote]
No en luule kaiken ratkeavan, sanoinko niin? Jos kaikki ratkeaisi sillä, niin sitten tietenkin sanoisin äitiä hänen hautajaisissaan limanuljaskaksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi nyt on sellainen kuin on. Helpointa on hyväksyä totuus. Ja hän ei elä sinun totuudessa. Hyväksy sekin.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 03:07"]
No ap, mitä toivoisit tapahtuvan? Kiteytä yhteen lauseeseen.
[/quote]
Haluaisin ymmärtää, että paha oloni johtuu siitä, että äitini on valehdellut minulle tunteistaan minua kohtaan (ei ole esim. sanonut, että "olen ylemmyydentuntoinen sinua kohtaan ja koen äitinä, ettet sinä lapseni mitään minulle mahda" jolloin minulla olisi ollut mahdollisuudet vetää omat johtopäätökseni tällaisesta äidistä ja koittaa hakeutua vaikka lastensuojeluun) ja itselleen valehdelut siitä, että kaikki tiesivät miten hän kasvatti ja hyväksyivät sen kaiken.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paha olosi johtuu sinusta. Heppoa vierittää muiden niskoille. Paha olo poistuu kun muutut itse. Ei se poistu muiden muutosta odottamalla.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 12:37"]
Äitisi nyt on sellainen kuin on. Helpointa on hyväksyä totuus. Ja hän ei elä sinun totuudessa. Hyväksy sekin.
[/quote]
Hän ei elä lainkaan totuudessa. Hän valehtelee itselleen ja läheisilleen ja harrastaa itsepetosta, mutta kaikkien hänen lähellään on elettävä kuin hänen valheensa pitäisivät paikkaansa.
Että tuntuikin tänä aamuna hyvältä herätessä se, että olen askeleen lähempänä totuutta ja pois äidin "totuudesta". En väitä, etteikö minussakin olisi vikoja ja niiden kanssa joudun elämään ja niihinkin pitää ottaa jokin suhtautuminen aikanaan. Että miten hyväksyn oman vajavuuteni. Se pelottaa, koska en ole ikinä saanut siihen ymmärrystä ja tukea.
Ja tekin jotkut täällä haluatte uskoa että mä olen paha, enkä ole kokenut asioita pahoin. En siis turhaan pelännyt, että minua on vaikea uskoa. Toki lääkäri olisi ammattilainen, mutta kuitenkin. En ole liian luottavainen, miten kukakin näkee minut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka täällä sanoi että olet paha??
Ap, sulla on paha olo ja oikeus tuntea noin. Äidiltäsi et tule saamaan anteeksipyyntöä sillä hän ei osaa ajatella asioita kuin omalta kannaltaan. Sinulla on oikeus laittaa välit poikki kokonaan ja keskittyä itsesi voimaannuttamiseen. Menneisyyttä ei voi muuttaa mutta tulevaisuuttaan voi. Itse katkaisin välini vanhempaan enkä ole katunut sitä. Ottamalla etäisyyttä saat pahan olon tunteesi työstettyä pikkuhiljaa. Siihen ei pidä jäädä vellomaan loppuiäksi.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 09:16"]
Olet päälle 4-kymppinen ja jumissa lapsuudessa. Kuule; joskus tarttee vaan todeta faktat, ei kaikkea saa kuten itse tahtoo. Minulla on myös ollut haastava lapsuus.
- - -
Mitä väliä sillä on jos äidilläsi ei ole taitoja hoitaa tunteitasi? Olet kertonut tunteesi. Äidillä on silti oikeus omiinsa. Sinun kokemus on omasi ja äidilläsi on oma. Elä nyt elämääsi kuin junnaat lapsuudessasi. Äitisi ongelmat ja rajoitukset on hänen rajoituksiaan.
[/quote]
Sillä on se suuri väli, etten osaa itsekään hoitaa tunteitani. Tämä oli ehkä tärkein kysymys koko ketjussa. Sillä on ollut aivan helvetin ratkaiseva vaikutus minun elämääni, tunne-elämä ihan olematonta ja tuhoavaa ja sitä kautta elämässä vähällä syrjäytyä todella pahasti.
En mä ole saanut edes äidille kerrottua tunteitani niinä lapsuuden aamuina kun olimme riidelleet, kun äiti on pystynyt nauramaan niile miettien samalla itsekseen, ettet sinä minulle mitään mahda. Oksettavaa ja sairasta.
Ap
[quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 12:42"][quote author="Vierailija" time="01.05.2015 klo 12:37"]
Äitisi nyt on sellainen kuin on. Helpointa on hyväksyä totuus. Ja hän ei elä sinun totuudessa. Hyväksy sekin.
[/quote]
Hän ei elä lainkaan totuudessa. Hän valehtelee itselleen ja läheisilleen ja harrastaa itsepetosta, mutta kaikkien hänen lähellään on elettävä kuin hänen valheensa pitäisivät paikkaansa.
Että tuntuikin tänä aamuna hyvältä herätessä se, että olen askeleen lähempänä totuutta ja pois äidin "totuudesta". En väitä, etteikö minussakin olisi vikoja ja niiden kanssa joudun elämään ja niihinkin pitää ottaa jokin suhtautuminen aikanaan. Että miten hyväksyn oman vajavuuteni. Se pelottaa, koska en ole ikinä saanut siihen ymmärrystä ja tukea.
Ja tekin jotkut täällä haluatte uskoa että mä olen paha, enkä ole kokenut asioita pahoin. En siis turhaan pelännyt, että minua on vaikea uskoa. Toki lääkäri olisi ammattilainen, mutta kuitenkin. En ole liian luottavainen, miten kukakin näkee minut.
Ap
[/quote]
So, hyväksy sekin. Ei hän muutu
Kun sain oman lapsen, lapsuuden traumat nousivat pahasti pintaan. Sen seuraukseni käyn edelleen terapiassa, enkä ole enää tekemisissä vanhempieni kanssa. Se on minulle ainut keino jatkaa elämää. Voin aina pahoin jos olin heidän kanssaan tekemisissä.
Ap, älä häpeä, et ole ainoa. Toisen pahalla ololle ja kärsimykselle naureskelu on julmaa, rakastava äiti ei niin tee. Valitettavasti noita äitejä on, eikä niistä ole niin puhuttu kuin pullantuoksuisista äideistä. Ongelman julkituonti on vielä suht tuoretta Suomessa, mutta asiasta avatuminen on lisääntymässä. Tiedon ja oikean suhtautumisen kautta toivottavasti osataan tukea kärsineitä lapsia, joita äiti saaraalloisesti kohtelee, piilossa muilta.
http://keskustelu.ellit.fi/threads/miten-tunnistaa-narsistinen-aeiti.1869550/
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="02.05.2015 klo 06:38"]
Terapia ei auta, jos henkilö on liian sairas. Siltä tässä vaikuttaa. Luultavasti muuta hoitoa on. Sairaalahoitokin on aplle tuttua
[/quote]
No jos tuollainen äiti on vaikuttanut koko elämän niin arvatenkin se voi jotenkin lapsen psyykeeseen vaikuttaa. Mut jos ei sairaalahoito ole auttanut niin miten se auttaisi nyt? Eniten varmasti auttaa se, että ap:lle on nyt avautunut mistä kaikki johtuu, mikä muovasi hänen ongelmansa ja masennukset ja muut.