Oma lapsettomuus ja kateus läheisen raskaudesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?

Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?

Se ettei pääse kokemaan äitiyttä. Ei pääse kokemaan ja näkemään oman lapsen kehitystä. Ja tietysti sekin, että jää ulkopuoliseksi heidän seurassa kenellä on lapsia.

Tähän lisänä vielä syvät epäonnistumisen tunteet ja syyllisyys siitä, ettei oman viallisuuden takia puolisokaan saa lapsia eivätkä omat vanhemmat lapsenlapsia. Meillä siis minussa syy lapsettomuuteen. Lapsettomuus myös helposti muuttaa persoonallisuuden kyyniseksi koko elämää kohtaan.

Yleensä heillä, ketkä kysyvät mikä lapsettomuudessa muka on niin kamalaa, on itsellään lapsia ja lapset on saatu helposti luomuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh, tää on kyllä tietyssä mielessä täysin oikea palsta asian työstämiseen. Pian et ole ollenkaan kade vaan suorastaan säälit ystävääsi. Hetken päästä tahdotkin katkaista välit ystävääsi ettet vain joudu kuuntelemaan mitään lapsijorinoita tai altistu jonnin joutaville ultrakuville. Sitten oletkin koukussa tähän palstaan kuten niin moni mielenterveytensä menettänyt (vapaaehtoisesti) lapseton on. Täällä sitten nautit lapsettomasta elämästäsi vähintään seuraavat 20 vuotta, jepa jee, huolet on poissa!!

Tämä on jotenkin niin surullista että mielenterveys on kiinni siitä että tekee toisen ihmisen kuolemaan.

Mielenterveys järkkyy heilläkin jotka lisääntyvät, jos lapsi itsenäistyy.

Onneksi moni peräkammarinpoika ei itsenäisty ikinä, ja äiti voi jatkaa kotileikkiään.

Saisivatpa kaikki vain poikia.

Vierailija kirjoitti:

Hei Ap, mekin saamme kevät vauvan.

Ihanaa! Paljon onnea!

Vierailija kirjoitti:

Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Tiesithän, että älykkyys on periytyvää?

Vierailija kirjoitti:

Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Tämä mahdollistaisi ison lapsikatraan tekemisen, kun voisi lisääntyä enemmän kuin mihin itsellä on henkisiä tai taloudellisia valmiuksia <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Tiesithän, että älykkyys on periytyvää?

Menetkö lattialle itkupotkuhuutamaan, jos lapsesi ei osoittaudukaan älykkääksi?

Sotiiko se erinomaisten geeniesi viljelyä vastaan 🤔

Psykiatrian vastaanotot täyttyvät lapsista jotka eivät ole kyenneet täyttämään vanhempiensa odotuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

No perustelusi tukee myös lainaamaasi kommenttia 🤷

Meidän lapset ja muiden "otukset".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Nykyään adoptiolasta on myös todella, todella vaikea saada ja kallis prosessi kestää vuosia. Harvalla tavan talliaisella olisi edes mahdollisuuksia tuohon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Tiesithän, että älykkyys on periytyvää?

Menetkö lattialle itkupotkuhuutamaan, jos lapsesi ei osoittaudukaan älykkääksi?

Sotiiko se erinomaisten geeniesi viljelyä vastaan 🤔

Psykiatrian vastaanotot täyttyvät lapsista jotka eivät ole kyenneet täyttämään vanhempiensa odotuksia.

No ei se ainakaan hyvältä tunnu, koska jokainen pitää omia geenejään muita parempina. Siksi biologiset lapset ovat tärkeitä: https://www.worldometers.info/world-population/

Heidän on myös ulkonäöllään tai menestymisellään osoitettava olevansa muita parempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Hyshys.. liian kipeä tabu on, että näiden asoptoitujen lasten etu olisi kasvaa kotimaassaan tutussa ympäristössä. Ja etteivät kaikki adoptiovanhemmat itse asiassa sittenkään kiinni siihen ongelmakimppuun, jota kuvittelivat rakastavansa kuin omaa lasta. Kaikkihan niin kuvittelevat, mutta harvan toive toteutuu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?

Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Meillä on kaksi jo aikuista lasta eikä tulisi mieleenkään 'lohdutella' lasta kiihkeästi toivovaa tuollaisilla typeryyksillä kuin sinä.

Lapsi kun on suurimmalle osalle naisista ja miehistä tärkein elämässä tavoiteltava asia ja ilman omaa lasta jääminen ilman omaa tahtoa on musertavaa.

Toivon todella että jokainen saisi juuri niin monta lasta kuin toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?

Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.

Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.

Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.

Meillä on kaksi jo aikuista lasta eikä tulisi mieleenkään 'lohdutella' lasta kiihkeästi toivovaa tuollaisilla typeryyksillä kuin sinä.

Lapsi kun on suurimmalle osalle naisista ja miehistä tärkein elämässä tavoiteltava asia ja ilman omaa lasta jääminen ilman omaa tahtoa on musertavaa.

Toivon todella että jokainen saisi juuri niin monta lasta kuin toivoo.

Oikeasti? Eikö sinusta ole jo ihan liikaa? Jos kaikki saisivat kuinka paljon haluavat ja ne myös pysyisivät elossa, voitaisiin varmasti puhua jo miljardeista miljardeista.

Itseä kylmää selkäpiitä sen ajatteleminen, mutta ehkä sinulle se sitten olisi autuus. Tarkoittaisi samalla ettei muita eläimiä enää juurikaan olisi. Tai yksityisyyttä.

Ap, minulla on (ollut) vastaava tilanne ystävän kanssa, mutta ystäväni on lapseton osapuoli. Olemme molemmat aina olleet perhekeskeisiä ja haaveilleet lapsista. Minulla ja miehellä on molemmilla suvuissa lapsettomia/todella pitkän yritysajan jälkeen raskaaksi tulleita, joten olimme varautuneet pitkään yrittämiseen. Raskaus alkoi yllätykseksemme melko nopeasti ja tämä asia sekä raskaus ylipäätään oli shokki ystävälleni. Ystävä oli tuossa vaiheessa yrittänyt raskautta kauan, eikä raskaus ollut koskaan alkanut.

Yritin olla mahdollisimman sensitiivinen ystävää kohtaan, koska tiesin raskauteni olevan hänelle kipeä asia. En puhunut raskaudesta juuri lainkaan, eikä ystävä kysynyt mitään siihen liittyvää. Olisin toivonut, että ystävä olisi sanonut ääneen, että tämä on hänelle rankka asia. Sen sijaan hän raskausuutisesta kuullessaan piikitteli monella eri tavalla ja myöhemmin ivaili raskausvaivoistani, joista lyhyesti mainitsin. Tiedostin, että tuo ilkeilevä johtuu siitä, että hänellä oli tosi vaikea olla ja yritin ymmärtää. Ystävä ei kuitenkaan edes kysyessä myöntänyt, että asia vaivaisi häntä - vaikka kyllä sen huomasi. Olisin halunnut olla tukena ja kuunnella, mutta en voinut pakottaa toista puhumaan. Tilanne on mennyt vauvan synnyttyä niin vaikeaksi, ettemme ole edes nähneet. 

En sano, että teillä olisi tällaista kuin oma kokemukseni on ollut. Olen tosi surullinen puolestasi, vaikka en tietenkään voi ymmärtää, miltä sinusta tuntuu. Toivon, että voisit sanoa ystävällesi suoraan tunteistasi. Uskon, että se tekisi teille molemmille hyvää. Voimia sinulle kipeässä tilanteessa, toivon, että ystäväsi voisi olla sinun tukenasi.<3

Itsellä ei ole stressiä, koska olen lähtökohtaisesti jo asennoitunut niin että olen itse vastuussa elämänsisällöstäni, ei joku toinen. Lapsen ei tarvitse syntyä kannattelemaan henkistä hyvinvointiani.

Jos myöhemmin kärsin lapsettomuudesta, on se paljon parempi skenaario kuin mahdollinen lapsen kärsimys. 

Olen itseoppinut tosi epäitsekkääksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

No perustelusi tukee myös lainaamaasi kommenttia 🤷

Meidän lapset ja muiden "otukset".

En vaan ymmärrä, että jos haluan oman biologisen lapsen, mutta en saa sitä, niin miksi minulla olisi joku suoranainen velvollisuus haluta tilalle joku ties minkälaisissa olosuhteissa ja ties mistä vanhemmista siitetty jälkeläinen. Ei mene oikein meikäläisen jakeluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

No perustelusi tukee myös lainaamaasi kommenttia 🤷

Meidän lapset ja muiden "otukset".

En vaan ymmärrä, että jos haluan oman biologisen lapsen, mutta en saa sitä, niin miksi minulla olisi joku suoranainen velvollisuus haluta tilalle joku ties minkälaisissa olosuhteissa ja ties mistä vanhemmista siitetty jälkeläinen. Ei mene oikein meikäläisen jakeluun.

Ei mene meikäläisen jakeluun, että miksi emäni puuttuu elämääni ja korostaa ärsyttävästi että minä olen HÄNEN lapsensa, ei kai kukaan hylkäisi OMAA äitiään, miksei OMA lapsi auta kestämään elämää?!!?!!!