Oma lapsettomuus ja kateus läheisen raskaudesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

No perustelusi tukee myös lainaamaasi kommenttia 🤷

Meidän lapset ja muiden "otukset".

En vaan ymmärrä, että jos haluan oman biologisen lapsen, mutta en saa sitä, niin miksi minulla olisi joku suoranainen velvollisuus haluta tilalle joku ties minkälaisissa olosuhteissa ja ties mistä vanhemmista siitetty jälkeläinen. Ei mene oikein meikäläisen jakeluun.

Ei mene meikäläisen jakeluun, että miksi emäni puuttuu elämääni ja korostaa ärsyttävästi että minä olen HÄNEN lapsensa, ei kai kukaan hylkäisi OMAA äitiään, miksei OMA lapsi auta kestämään elämää?!!?!!!

Tuntematta tilannetta tarkemmin olen pahoillani, että koet tuollaista painostusta. Lapsen tehtävä ei ole kannatella äitiään tai antaa äidin elämään sisältöä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?

No itsellä esim. suru siitä, etten koskaan tule luomaan samanlaista lämmintä tunnesidettä kehenkään, kuin itsellä on ollut vanhempiini ja isovanhempiini. Ja siitä, kun katsoo esim. jotain suvussa kulkeneita perintö"kalleuksia" tms. ja tietää, että ne tulevat päätymään johonkin kaatopaikalle. Tuntuu turhalta edes säästää mitään muistoja, koska kukapa minua tai meidän sukuhaaraamme enää muistelee, kun minusta aika jättää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.

Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.

Minusta on ihan ymmärrettävää, ettei adoptio ole kaikkien juttu. On hyvä olla rehellinen itselleen. Kyllä adoptoitu lapsi sen aistisi, jos adoptiovanhemmat eivät oikeasti pystyisi rakastamaan häntä.

Adoptiojonot ovat niin pitkiä että kyllä adoptiolapsille syvästi motivoituneita adoptiovanhempia riittää. Itselleni adoptiolapsi olisi kyllä ollut ihana lahja mutta ei valitettavasti mahdollinen.

Ja myös miettisin hyvin tarkkaan, menisinkö kritisoimaan suorasanaistakaan lapsetonta kovaksi. Emme koskaan tiedä, mitä siellä on takana tai yleensäkään jollain ihmisellä, esim. pettymyksiäja kovia kokemuksia. Lapsettomuus voi myös olla syvä trauma.

Sentään joku edes yrittää ymmärtää. En jo siksikään tahdo adoptiolasta, että se ei ole biologisesti oma ja todennäköisesti lapsi vielä tulee jonkin tason ongelmavanhemmista. Joillekin tämä ajatusmalli tuntuu olevan niin punainen vaate. Jos et saa jotain mitä oikeasti haluat, niin sinun on pakko haluta sitten tätä toista mallia tai olet paska ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?

Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.

Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.

Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.

Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.

Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.

Onko siinä sitten jotain väärää haluta lapsia? Yhtä hyvinhän voisi väittää, että on itsekästä olla tekemättä lapsia.

Millä tavoin voisi olla itsekästä olla tekemättä lapsia?

No yksi näkökulma voisi olla vaikkapa, että yhteiskuntamme tarvitsee lisää veronmaksajia. Jos et siis tee uusia veronmaksajia, niin olet itsekäs. Ja tämä kuulostaa vapaaehtoisesti lapsettoman korvaan varmaan yhtä typerältä kuin jos lasta haluavaa/lapsentekoa sanotaan itsekkääksi.

Töitä on jatkuvasti vähemmän ja niistä kilpaillaan valtavien ihmismassojen lisäksi myös keinotekoisen älyn kanssa.

Vain ylemmästä keskiluokasta eteenpäin ollaan nettoveronmaksajia. Tuollaisella veronmaksajahöpinällä ei siis ole pohjaa, kun valtaosasta tulee yhteiskunnan siipeilijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli sama. Avauduin aiheesta ko kaverille. En siis rumasti vaan sanoin että pitää prosessoida asiaa. Kaverille oli ok ja ymmärsi hyvin.

Noi on ihan sallittuja ja normaaleja tunteita. Täytyy vaan yrittää muistaa että oma lapsettomuus ei ole kaverin vika ja hänen lapsi ei ole itseltä pois.

Mulle auttoi oman tilan otto. Ajattelin kyllä aika ilkeitä silloin. Mutta kaverin lapsi on nykyisin tosi rakas ja vietän hänen kanssaan paljon aikaa.

Me oltiin miehen kanssa 10 vuotta yhdessä ennenkuin saatiin vauva. Yksi ihminen oli ollut 4 vuotta miehensä kanssa ja alkoi purkaa sitä etteivät saa vauvaa minuun. Tuo ihminen pilasi meidän vauva onnea ja nyt hänellä on 2 lasta. Meidän lapsi on jo teini, mutta edelleen pidän tuota ihmistä ilkeänä, oikea minä minä tyyppi.

Sitä lapsettomuutta voi purkaa muihin ihmisiin eikä sellaiseen joka on pitkän odotuksen jälkeen vihdoin saanut vauvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.

Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.

Minusta on ihan ymmärrettävää, ettei adoptio ole kaikkien juttu. On hyvä olla rehellinen itselleen. Kyllä adoptoitu lapsi sen aistisi, jos adoptiovanhemmat eivät oikeasti pystyisi rakastamaan häntä.

Adoptiojonot ovat niin pitkiä että kyllä adoptiolapsille syvästi motivoituneita adoptiovanhempia riittää. Itselleni adoptiolapsi olisi kyllä ollut ihana lahja mutta ei valitettavasti mahdollinen.

Ja myös miettisin hyvin tarkkaan, menisinkö kritisoimaan suorasanaistakaan lapsetonta kovaksi. Emme koskaan tiedä, mitä siellä on takana tai yleensäkään jollain ihmisellä, esim. pettymyksiäja kovia kokemuksia. Lapsettomuus voi myös olla syvä trauma.

Sentään joku edes yrittää ymmärtää. En jo siksikään tahdo adoptiolasta, että se ei ole biologisesti oma ja todennäköisesti lapsi vielä tulee jonkin tason ongelmavanhemmista. Joillekin tämä ajatusmalli tuntuu olevan niin punainen vaate. Jos et saa jotain mitä oikeasti haluat, niin sinun on pakko haluta sitten tätä toista mallia tai olet paska ihminen.

Meillä tuttu terveydenhoitaja sanoi, että joku pariskunta oli adoptoinut 2 lasta, ensimmäinen oli terve, mutta toisella kaikenlaisia sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.

Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.

Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.

Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.

Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.

Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.

No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.

Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.

Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.

Minusta on ihan ymmärrettävää, ettei adoptio ole kaikkien juttu. On hyvä olla rehellinen itselleen. Kyllä adoptoitu lapsi sen aistisi, jos adoptiovanhemmat eivät oikeasti pystyisi rakastamaan häntä.

Adoptiojonot ovat niin pitkiä että kyllä adoptiolapsille syvästi motivoituneita adoptiovanhempia riittää. Itselleni adoptiolapsi olisi kyllä ollut ihana lahja mutta ei valitettavasti mahdollinen.

Ja myös miettisin hyvin tarkkaan, menisinkö kritisoimaan suorasanaistakaan lapsetonta kovaksi. Emme koskaan tiedä, mitä siellä on takana tai yleensäkään jollain ihmisellä, esim. pettymyksiäja kovia kokemuksia. Lapsettomuus voi myös olla syvä trauma.

Sentään joku edes yrittää ymmärtää. En jo siksikään tahdo adoptiolasta, että se ei ole biologisesti oma ja todennäköisesti lapsi vielä tulee jonkin tason ongelmavanhemmista. Joillekin tämä ajatusmalli tuntuu olevan niin punainen vaate. Jos et saa jotain mitä oikeasti haluat, niin sinun on pakko haluta sitten tätä toista mallia tai olet paska ihminen.

Meillä tuttu terveydenhoitaja sanoi, että joku pariskunta oli adoptoinut 2 lasta, ensimmäinen oli terve, mutta toisella kaikenlaisia sairauksia.

Ja usein adoptiolapset tulevat huumevanhemmilta, tulevat he mistä maasta tahansa. Eräs pariskunta otti adoptiolapsen ulkomailtaja sanottiin, ettei ole äidillä ollut huumeongelmaa. No todellakin oli ollut ja lapsella oli kaikenlaisia neurologisia ja psyykkisiä oireita. Oli esim koko ajan todella rauhaton ja villi, ja silmät oli usein poissaolevat. Afrikasta tulleista lapsista paikalliset viranomaiset valehtelevat päin näköä, jotta saisivat adoption toteutettua ja ongelmalapsen muualle. Näin tässäkin tapauksessa.

Täällä sitten viherliberaalit palstamammat haukkuu minua, kun en halua lapsettomana ja omaa lasta kaipaavana ottaa näitä adoptiotapauksia. Olen kuulemma ajatuksiltani niin julma ihminen. Ottakoot minun puolestani itse vaikka sata tuollaista. Minä en ota yhtään ja piste.

Nauti lapsettomuudesta. Se on myös ympäristöteko.

Harmi, mutta tasan ei mene onnen lahjat. Kenelläkään ei ole automaattisesti oikeutta saada lapsi. Toiset syntyvät rumiksi, tyhmiksi tai sairaiksi ja jotkut sellaisiksi etteivät saa lasta helposti. Toisin kuin rumuus, tyhmyys tai sairaus, lapsettomuus ei haittaa elämää vaan päinvastoin, siitä on usein hyötyä. Pitää tehdä elämästä paras mahdollinen niillä avuilla mitä itsellä on.

Up