Lue keskustelun säännöt.
Oma lapsettomuus ja kateus läheisen raskaudesta
07.01.2022 |
Olen haaveillut omasta lapsesta kohta 20 vuotta ja takana on kaikin tavoin kipeitä kokemuksia asiaan liittyen. Sain äskettäin kuulla, että läheiseni on raskaana. Hän on kertonut ettei koskaan ole halunnut lapsia ja nyt mielen muututtua tärppäsi ensimmäisestä kierrosta. Onnittelin, mutta tunsin sisälläni niin suunnatonta kateutta. Suruakin ja ehkä kiukkua. Miten voisin käsitellä tätä asiaa itseni kanssa, että pystyisin olemaan onnellinen hänen puolestaan? Olemme todella paljon tekemisissä, joten ehdottomasti haluaisin pystyä jatkossakin viettämään aikaa hänen kanssaan.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saman olen kokenut. Minä tulin sitten viimein hoidoilla raskaaksi, se helpotti sitten. Sain tuon jälkeen luomusti vielä 2 lasta. Tsemppiä sulle
Hyvä, että sinulla onnisti, mutta tarkoititko sanoa, ettei koskaan helpota, jos omaa lasta ei tule edes hoidoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta.
Olen kuullut tuon saman äitini suusta, poikkeuksena vain ettei ollut adoptio vaan biologinen. Miksi hänen pitäisi haluta lapsi jolla on ihan eri elämänarvot ja asenteet kuin hänellä itsellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.
Meillä on kaksi jo aikuista lasta eikä tulisi mieleenkään 'lohdutella' lasta kiihkeästi toivovaa tuollaisilla typeryyksillä kuin sinä.
Lapsi kun on suurimmalle osalle naisista ja miehistä tärkein elämässä tavoiteltava asia ja ilman omaa lasta jääminen ilman omaa tahtoa on musertavaa.
Toivon todella että jokainen saisi juuri niin monta lasta kuin toivoo.
Kiitos empatiasta teille molemmille
Olen myös huomannut, että lapsiperheillä voi olla todella rankkaa ja jostain syystä suomalaiset pikkulasten vanhemmat ovat erityisen uupuneita, tätä on tutkittukin. Ja tottahan se on, että siitä pienestä, ihanasta kääröstä on paljon työtä ja vastoinkäymisiäkin voi tulla.
- toinen lapseton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta.
Olen kuullut tuon saman äitini suusta, poikkeuksena vain ettei ollut adoptio vaan biologinen. Miksi hänen pitäisi haluta lapsi jolla on ihan eri elämänarvot ja asenteet kuin hänellä itsellään.
Narsisti pyrkii tekemään kopion itsestään. Ottaa koville jos se ei onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.
Ei tarvitse. Mulle lapsettomana biologia ei merkitse mitään. Olen adoptioprosessissa ja koin sen mielekkäämmäksi kuin hedelmöityshoitoihin hakeutumisen. Saan tunnetasolla täysin kiinni siitä, mitä on kärsiä lapsettomuudesta. Biologia ei mulle siinä merkkaa mitään muuta kuin sitä, että luomusti se ei ole onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.
Ei tarvitse. Mulle lapsettomana biologia ei merkitse mitään. Olen adoptioprosessissa ja koin sen mielekkäämmäksi kuin hedelmöityshoitoihin hakeutumisen. Saan tunnetasolla täysin kiinni siitä, mitä on kärsiä lapsettomuudesta. Biologia ei mulle siinä merkkaa mitään muuta kuin sitä, että luomusti se ei ole onnistunut.
Tärkeintä kuitenkin on mitä adoptio tai biologinen lapsi sinulle merkkaa.
Ei se että lapsi saa kodin tai että taas syntyy lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?
Se ettei pääse kokemaan äitiyttä. Ei pääse kokemaan ja näkemään oman lapsen kehitystä. Ja tietysti sekin, että jää ulkopuoliseksi heidän seurassa kenellä on lapsia.
Tähän lisänä vielä syvät epäonnistumisen tunteet ja syyllisyys siitä, ettei oman viallisuuden takia puolisokaan saa lapsia eivätkä omat vanhemmat lapsenlapsia. Meillä siis minussa syy lapsettomuuteen. Lapsettomuus myös helposti muuttaa persoonallisuuden kyyniseksi koko elämää kohtaan.
Yleensä heillä, ketkä kysyvät mikä lapsettomuudessa muka on niin kamalaa, on itsellään lapsia ja lapset on saatu helposti luomuna.
Minä esitin tuon kysymyksen ekalla sivulla. Minulla ei ole lapsia eikä edes kumppania.
Nähdäkseni ihminen voi kyynistyä ja katkeroitua monien asioiden takia. En ymmärrä, miten lapsettomuus muka olisi jotenkin erityisen paha tragedia muihin vastoinkäymisiin verrattuna. Lisäksi perheelliset ihmiset eivät useinkaan vaikuta erityisen onnellisilta vaan pikemminkin uupuneilta.
Pahoittelen, jos kysymykseni loukkasi jotakuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.
Onko siinä sitten jotain väärää haluta lapsia? Yhtä hyvinhän voisi väittää, että on itsekästä olla tekemättä lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.
Onko siinä sitten jotain väärää haluta lapsia? Yhtä hyvinhän voisi väittää, että on itsekästä olla tekemättä lapsia.
Millä tavoin voisi olla itsekästä olla tekemättä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.
Onko siinä sitten jotain väärää haluta lapsia? Yhtä hyvinhän voisi väittää, että on itsekästä olla tekemättä lapsia.
Ei kai haluamisessa mitään pahaa ole. Voit haluta vaikka ystäväsi miestä. Eri asia on mitä toteutat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomuutesi ei ole ystäväsi vika.
On luonnollista tuntea harmitusta, mutta ei kannata pilata ystävyyttä purkamalla omaa pahaa oloaan ihmiseen, jolla ei ole ongelmaasi osaa, eikä arpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?
Se ettei pääse kokemaan äitiyttä. Ei pääse kokemaan ja näkemään oman lapsen kehitystä. Ja tietysti sekin, että jää ulkopuoliseksi heidän seurassa kenellä on lapsia.
Tähän lisänä vielä syvät epäonnistumisen tunteet ja syyllisyys siitä, ettei oman viallisuuden takia puolisokaan saa lapsia eivätkä omat vanhemmat lapsenlapsia. Meillä siis minussa syy lapsettomuuteen. Lapsettomuus myös helposti muuttaa persoonallisuuden kyyniseksi koko elämää kohtaan.
Yleensä heillä, ketkä kysyvät mikä lapsettomuudessa muka on niin kamalaa, on itsellään lapsia ja lapset on saatu helposti luomuna.Minä esitin tuon kysymyksen ekalla sivulla. Minulla ei ole lapsia eikä edes kumppania.
Nähdäkseni ihminen voi kyynistyä ja katkeroitua monien asioiden takia. En ymmärrä, miten lapsettomuus muka olisi jotenkin erityisen paha tragedia muihin vastoinkäymisiin verrattuna. Lisäksi perheelliset ihmiset eivät useinkaan vaikuta erityisen onnellisilta vaan pikemminkin uupuneilta.
Pahoittelen, jos kysymykseni loukkasi jotakuta.
Tahaton lapsettomuus seuraa elämän loppuun asti ja tulee eteen monissa tilanteissa. Mistäpä muusta vanhemmat naisihmiset puhuvat kuin esim. lapsistaan ja lapsenlapsitaan noin niin kuin yhtenä esimerkkinä. Muissa tragedioissa, esim. läheisen kuolema, aika yleensä parantaa ja helpottaa tilannetta, mutta lapsettomuudesta näin ei ehkä käykään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
No ei kyse ollut tuosta. Kyse oli siitä, että minä en ole mikään liberaali hippi, joka lapsettomana haluaa pelastaa maailman ja ottaa elätikseen jonkun ties minkälaista geeniperimää kantavan otuksen. Oma lapsi on todellakin oma eikä mikään käenpoika. Omasta lapsesta kokee iloa, eikä mikään uhraus hänen puolestaan olisi liian suuri. En minä samaa tunnettaa saa syntymään itselleni täysin vieraaseen ei-biologiseen lapseen.
Huh, jos asenne maailmaan on tuo ja tunne-elämä tuota tasoa, on ihan hyvä, ettei saa lapsia ja kasvata heitä. Epäilen, ettei lapsettomuus edes voi satuttaa noin kovaa ihmistä.
Olen kuule kuullut tuon vettuilun niin monta kertaa näistä asioista esim täällä jauhaessani, että ei kuule mene meikäläisen tunteisiin. Edelleenkään en ymmärrä, että miksi minun pitäisi jonkun mielestä suorastaan väkisin haluta tilalle ties minkälainen tapaus adoption kautta. Ja anteeksi tosiaan, en ole mikään liberaali vihreä, kuten olen jo todennut.
Minusta on ihan ymmärrettävää, ettei adoptio ole kaikkien juttu. On hyvä olla rehellinen itselleen. Kyllä adoptoitu lapsi sen aistisi, jos adoptiovanhemmat eivät oikeasti pystyisi rakastamaan häntä.
Adoptiojonot ovat niin pitkiä että kyllä adoptiolapsille syvästi motivoituneita adoptiovanhempia riittää. Itselleni adoptiolapsi olisi kyllä ollut ihana lahja mutta ei valitettavasti mahdollinen.
Ja myös miettisin hyvin tarkkaan, menisinkö kritisoimaan suorasanaistakaan lapsetonta kovaksi. Emme koskaan tiedä, mitä siellä on takana tai yleensäkään jollain ihmisellä, esim. pettymyksiäja kovia kokemuksia. Lapsettomuus voi myös olla syvä trauma.
Oletko vielä lukenut: https://www.simpukka.info/wp-content/uploads/2020/09/Lapsen-muotoinen-u…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Yli kymmenen vuoden lapsettomuuden jälkeen ja nyt yhden alakoululaisen äitinä voin todeta, että todella paljon olemme saaneet elämään lisää iloa, sisältöä, tekemistä ja ihmissuhteita lapsen myötä, toki välillä huoltakin. Lapsen synnyttyä monet kaveri-ja sukulaissuhteetkin tulivat läheisemmiksi. Kyllä lapsettomana oli aika orpo ja joskus epämukavakin olo tilanteissa, joissa oli lapsia ympärillä eikä niitä itsellä toiveista huolimatta ollut. Tilanteita olivat esim. lomareissut, sukujuhlat, kylävierailut lapsiperheissä jne. Muistan ikuisesti sen ulkopuolisuuden tunteen, kun eräillä synttäreillä kaikki naiset vertailivat synnytyksiään...Lapsi on kasvattanut meitä vanhempiakin monessa asiassa. Itse olen ainakin oppinut paremmin ilmaisemaan tunteita ja ottamaan toiset ihmiset huomioon, kun olemme yhdessä lapsen kanssa pohdiskelleet vaikkapa oikean ja väärän eroa.
Tämä. Lisääntyminen tehdään aina itsekkäistä syistä. Itse hyötyy jotain, vaikka lapsi tulisikin syntymään vasten tahtoaan.
Tällaisia kommentteja lähettävät pienten lasten äidit, ja isompien lasten äidit itkevät että pääsisipä aikaan jolloin lapset oli pieniä. Jälleen oma näkökulma eikä lapsen. Lapsi odottaa malttamattomana että pääsee erkaantumaan vanhemmastaan.
Siis täh? Mitä tarkoitat, kun sanot "vaikka lapsi tulisi syntymään vasten tahtoaan"? Ei kai lasten syntymässä nyt kyse ole näiden syntyvien lasten omasta tahdosta? No jos sen näkee itsekkäänä, että haluaa elämäänsä omia lapsia, niin voihan asian varmaan niinkin nähdä. Minusta kyse on kyllä ihan biologiasta ja halusta elää perhe-elämää.
Ei tietenkään ole kyse lapsien tahdosta. Siksi se väkisinkin on itsekästä.
Onko siinä sitten jotain väärää haluta lapsia? Yhtä hyvinhän voisi väittää, että on itsekästä olla tekemättä lapsia.
Millä tavoin voisi olla itsekästä olla tekemättä lapsia?
No yksi näkökulma voisi olla vaikkapa, että yhteiskuntamme tarvitsee lisää veronmaksajia. Jos et siis tee uusia veronmaksajia, niin olet itsekäs. Ja tämä kuulostaa vapaaehtoisesti lapsettoman korvaan varmaan yhtä typerältä kuin jos lasta haluavaa/lapsentekoa sanotaan itsekkääksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?
Se ettei pääse kokemaan äitiyttä. Ei pääse kokemaan ja näkemään oman lapsen kehitystä. Ja tietysti sekin, että jää ulkopuoliseksi heidän seurassa kenellä on lapsia.
Tähän lisänä vielä syvät epäonnistumisen tunteet ja syyllisyys siitä, ettei oman viallisuuden takia puolisokaan saa lapsia eivätkä omat vanhemmat lapsenlapsia. Meillä siis minussa syy lapsettomuuteen. Lapsettomuus myös helposti muuttaa persoonallisuuden kyyniseksi koko elämää kohtaan.
Yleensä heillä, ketkä kysyvät mikä lapsettomuudessa muka on niin kamalaa, on itsellään lapsia ja lapset on saatu helposti luomuna.Minä esitin tuon kysymyksen ekalla sivulla. Minulla ei ole lapsia eikä edes kumppania.
Nähdäkseni ihminen voi kyynistyä ja katkeroitua monien asioiden takia. En ymmärrä, miten lapsettomuus muka olisi jotenkin erityisen paha tragedia muihin vastoinkäymisiin verrattuna. Lisäksi perheelliset ihmiset eivät useinkaan vaikuta erityisen onnellisilta vaan pikemminkin uupuneilta.
Pahoittelen, jos kysymykseni loukkasi jotakuta.
Mistäpä muusta vanhemmat naisihmiset puhuvat kuin esim. lapsistaan ja lapsenlapsitaan noin niin kuin yhtenä esimerkkinä.
Miksi naisen historian synnytyskoneena pitäisi enää määrittää tänä päivänä mistä aiheista naiset osaavat keskustella?
Et todellakaan muuta ulkomaille, sinä olet MINUN lapseni.