Lue keskustelun säännöt.
Oma lapsettomuus ja kateus läheisen raskaudesta
07.01.2022 |
Olen haaveillut omasta lapsesta kohta 20 vuotta ja takana on kaikin tavoin kipeitä kokemuksia asiaan liittyen. Sain äskettäin kuulla, että läheiseni on raskaana. Hän on kertonut ettei koskaan ole halunnut lapsia ja nyt mielen muututtua tärppäsi ensimmäisestä kierrosta. Onnittelin, mutta tunsin sisälläni niin suunnatonta kateutta. Suruakin ja ehkä kiukkua. Miten voisin käsitellä tätä asiaa itseni kanssa, että pystyisin olemaan onnellinen hänen puolestaan? Olemme todella paljon tekemisissä, joten ehdottomasti haluaisin pystyä jatkossakin viettämään aikaa hänen kanssaan.
Kommentit (90)
Ei kai tuollaiseen kateuteen auta muu kuin kehittää itsessään enemmän lähimmäisen rakkautta. Tiedostaa todella, että toisen hyvä ei ole ikinä sinulta pois.
En tiedä voiko sellaisessa onnistua, sen vuoksi sinulle voi olla hyväksi ottaa etäisyyttä ko läheiseesi.Voit myös kertoa hänelle syyn rehellisesti, jos katsot sen tarpeelliseksi.
Tee niin kuin sinusta tuntuu parhaimmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?
Ehkä joillekin ottaa koville myös se, ettei saa kokea sitä pientä ihmistä sylissään. Mulle rankinta on tuo sosiaalinen puoli ja syrjintä, jota äiti - ihmiset muhun kohdistaa. - eri
Sitten kannattanee pyrkiä vaihtamaan sosiaalisia ympyröitä.
Vierailija kirjoitti:
Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.
Pitkän lapsettomuuden kokeneensa ja nyt kolmen äitinä sanon kyllä että se lapsettomuus on miljoona kertaa hirveämpää kuin mikään luettelemasi asia. Ainoa pahempi olisi se, että oma lapsi kuolisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä lapsettomuudessa muka niin kamalaa on?
Mä haluaisin tähän kans kunnollisen vastauksen. Se, että jää naisena ulkopuoliseksi?
Ehkä joillekin ottaa koville myös se, ettei saa kokea sitä pientä ihmistä sylissään. Mulle rankinta on tuo sosiaalinen puoli ja syrjintä, jota äiti - ihmiset muhun kohdistaa. - eri
Miksei saa? Maailmassa on pulaa kaikesta muuta paitsi lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Jaa. Mä taas oon aina kokenut, ettei sillä biologialla oo väliä. Synnytys ajatuksena on musta aina ollut inhottava... Mut sen aivan pienen vauvan oon aina halunnut saada syliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Jaa. Mä taas oon aina kokenut, ettei sillä biologialla oo väliä. Synnytys ajatuksena on musta aina ollut inhottava... Mut sen aivan pienen vauvan oon aina halunnut saada syliin.
No ota syliin?
Tietääkö läheinen että kärsit lapsettomuudesta? Voisit sanoa, että olet iloinen hänen puolestaan mutta samalla haikeus omasta tilanteesta nousee pintaan. Ei sinun tarvitse esittää muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tahdon vauvan.
En osata mitään, ainakaan ilman vauvaa.
Elämässä ei ole sisältöä ilman vauvaa.
En jaksa odottaa kuolemaa ilman että odotan sitä yhdessä vauvan kanssa.
Itsensä kehittäminen on hyödyttömämpää kuin vauvan.
Tahdon vauvaa, vauvaa, vauvaa.
Mies on turha, ei vauva.
Ilmastonmuutos on turha, ei vauva.
Vauva-palsta on turha, ei vauva.
Teini-ikäinen on turha, ei vauva.
Olen pahoillani puolestasi. Pitkään lapsettomuuden kanssa kamppailleena muistan nuo tunteet. Hoidoilla sain lopulta kaksi lasta, mutta edelleen sisällä tuntuu pahalta kun joku suunnittelee ”kevätvauvaa” tai ihmettelee ”yllätysvauvaa”.
Jos kyseessä on läheinen ystävä, niinkuin ilmeisesti on, suosittelen ottamaan asian puheeksi. Kerro että olet iloinen ystäväsi puolesta mutta asia on sinulle arka ja tarvitset vähän tilaa ja aikaa ajatella. Hän varmasti ymmärtää. Ajan myötä voit luoda lapseen omanlaisesi suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
P e r u s m u i j a kirjoitti:
Tahdon vauvan.
En osata mitään, ainakaan ilman vauvaa.
Elämässä ei ole sisältöä ilman vauvaa.
En jaksa odottaa kuolemaa ilman että odotan sitä yhdessä vauvan kanssa.
Itsensä kehittäminen on hyödyttömämpää kuin vauvan.
Tahdon vauvaa, vauvaa, vauvaa.
Mies on turha, ei vauva.
Ilmastonmuutos on turha, ei vauva.
Vauva-palsta on turha, ei vauva.
Teini-ikäinen on turha, ei vauva.
Niin surullista mitä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme :(
Ei mitään aivotoimintaa.
Miehet panee vaikka ilman kortsua vaikkeivat lapsia haluaisi, ja naiset synnyttävät vaikka valmiiksi ylitäydelle pallolle.
Hyvin toimivat yksi yhteen, jos tarkoitus on sitoa kaikki maailman biomassa ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö läheinen että kärsit lapsettomuudesta? Voisit sanoa, että olet iloinen hänen puolestaan mutta samalla haikeus omasta tilanteesta nousee pintaan. Ei sinun tarvitse esittää muuta.
Tietää kyllä. Sanoi, että häntä jännitti kertoa raskaudesta minulle, koska ei tiennyt kuinka reagoin. En tahtoisi pilata hänen onneaan puhumalla näistä omista tunteistani. Mutta sinun ehdottamasi lause '.. haikeus omasta...' voisi olla riittävän neutraali tuomaan tätä hänelle tiedoksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman kokeneena ajattelen, että onhan se mieletön suru, joka täytyy vaan kai surra. Biologisesti ja psykologisesti on kyse sen kokoluokan asiasta - jos siis lasta olisi toivonut, kaikkihan eivät toivo.
Ja onhan siinä muös tuo ulkopuolisuuden tunne, jonka joku mainitsi. Ei saa kokea raskautta eikä oman lapsen syntymää (joka voi olla vaikeakin). Eikä lapsen päiväkodin joulujuhlia, ei rippijuhlia (tai Prometeus tms.), ei valmistujaisia tai yo-juhlia, kihlajaisia, häitä, lapsenlapsia...
Kaikkien lasten kohdalla nämä kaikki eivät tietenkään toteudu syystä tai toisesta mutta noin periaatteessa voisivat olla mahdollisia
Kaikkea tätä on lupa surra.
Liikakansoituksenkaan huomioiden elämä ei tosiaan ole tässäkään asiassa oikeudenmukaista.
Heh, tää on kyllä tietyssä mielessä täysin oikea palsta asian työstämiseen. Pian et ole ollenkaan kade vaan suorastaan säälit ystävääsi. Hetken päästä tahdotkin katkaista välit ystävääsi ettet vain joudu kuuntelemaan mitään lapsijorinoita tai altistu jonnin joutaville ultrakuville. Sitten oletkin koukussa tähän palstaan kuten niin moni mielenterveytensä menettänyt (vapaaehtoisesti) lapseton on. Täällä sitten nautit lapsettomasta elämästäsi vähintään seuraavat 20 vuotta, jepa jee, huolet on poissa!!
Vierailija kirjoitti:
Porsiminen on elämän tarkoitus, etenkin Afrikassa.
Afrikassa tehdään (keskimäärin 4 lasta) ja Suomessa on eniten koko Euroopasta perheitä joissa on vähintään 4 lasta.
Ne jotka täällä sikiävät sikiävät saman verran kuin afrikkalaiset ja samoista syistä.
Vierailija kirjoitti:
Heh, tää on kyllä tietyssä mielessä täysin oikea palsta asian työstämiseen. Pian et ole ollenkaan kade vaan suorastaan säälit ystävääsi. Hetken päästä tahdotkin katkaista välit ystävääsi ettet vain joudu kuuntelemaan mitään lapsijorinoita tai altistu jonnin joutaville ultrakuville. Sitten oletkin koukussa tähän palstaan kuten niin moni mielenterveytensä menettänyt (vapaaehtoisesti) lapseton on. Täällä sitten nautit lapsettomasta elämästäsi vähintään seuraavat 20 vuotta, jepa jee, huolet on poissa!!
Tämä on jotenkin niin surullista että mielenterveys on kiinni siitä että tekee toisen ihmisen kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä samoja fiiliksiä. Ei saada kumppanin kanssa lapsia ja olen kateellinen ja vähän katkerakin, kun muualla lähipiirissä niitä toisille siunaantuu. Vieläpä sillä tavalla, että niitä on pidetty käytännössä itsestään selvyytenä, että senkus vain sitten tehdään kun on sopiva hetki.
Sitten osa taivastelee, että miksi teillä ei ole lapsia ja sitten kehuvat, kuinka kannattaisi tai olisi kannattanut hankkia, että tuovat ne niin paljon iloa elämään.
Vihon viimeinen niitti on sitten ne adoptiojauhajat. Se saa sisälläni sellaisen kiehunnan aikaan, että on vaikea pitää kiukkua sisällä ja pitää vain todeta tyynesti, ettei se ole vaihtoehto.Apua noita adoptiojauhajia. Ihan niinkuin se olisi sama kuin se oma biologinen lapsi tai korjaisi jotenkin tilannetta. Me kyllä miehen kanssa mietittiin että jos saataisiin sitä kautta joku pieni kasvatettavaksi. Mutta oli siinä sellainen parempi kuin ei mitään - maku ja mietin tosissaan että pystyykö sitten varmasti. Ei lähdetty kokeilemaan sitten.
Tämä juuri. Adoptio ei todellakaan ole sama asia kuin oma biologinen lapsi. Se on hieman sama kuin työtön suree työttömyyttään ja sen tuomaa elämäntuskaa. Siihen sitte sanottaisiin, että rupea tekemään vapaaehtoistyötä, että työtähän se on sekin. No on pikkuisen eri asia kuin käydä ansiotöissä tienaamassa OMAA rahaa kuin työssä, josta voi koitua enemmän kuluja kuin hyötyä.
Ihmistä ei voi omistaa eikä hän ole sinun jatkeesi. Elää ihan omaa elämäänsä eikä välttämättä kaipaa sinua siihen.
Lehdetön puu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan voisi kai tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Lehdetön puu luo merelle siltaa.
Lehdetön puu luo merelle siltaa,
Ei tulla koskaan enää toista tällaista iltaa.
Odotan turhaan sinua, armain.
Kuu kulkee pilven taakse, taas on meri harmain.
Kaipaus vastaa sydämen ääneen,
Onneni tiedän mä nyt taas niin yksin jääneen.
Toinen nyt lastaan kanssas katsoo, toinen vienyt sinut lienyt.
Saavu ei koskaan tällaista iltaa...
Ei koskaan!
Mä voin teille lapsettomille lohduksi sanoa, ettei lapsellisen elämä ole mitään ruusuilla tanssimista. Esim meillä oli koliikkia, refluksia, paljon flunssia, vatsatauteja yms. Sitten meni lapsi kouluun ja huomattiin, ettei hän ole kovin hyvä koulussa. Toki saa tukea ja me vanhemmat neuvomme, mutta eipä se oikein auta. Nyt piakkoin loppuu peruskoulu ja on miettiminen, minne hän jatkaa, ei toki lukioon, mutta mikä muu koulutus olisi sopiva. Eli huolta, murhetta ja työtä vuodesta toiseen. Toki voi saada älykkään ja helpon lapsen, mutta niin ei kaikille käy.