Lue keskustelun säännöt.
Masentuneelle ja itsetunnon kanssa kamppailevalle sanotaan, että pitää hankkiutua eroon ihmisistä, jotka tuovat pahan olon
06.01.2022 |
Itse olen hiljattain eronnut ja minulle on nyt tässä toitotettu, että minulle on vain hyvä, kun pääsin eroon parisuhteesta, jossa minua välillä loukattiin. Mutta olen tässä toipumisprosessin aikana miettinyt, onko tosiaan niin, että mistään ei saisi koskaan tulla paha mieli esimerkiksi parisuhteessa. Kun nyt on tullut eteen muutama sellainen tilanne, että oma tyttäreni on loukannut minua ja on tehnyt mieli purskahtaa itkuun, mutta pakko on vain niellä se tilanne ja yrittää päästä siitä yli. Ei kai kenellekään tässä tilanteessa tulisi mieleenkään sanoa, että minun pitää hankkiutua eroon tyttärestäni? Minun on todella vaikeaa nyt yrittää jäsennellä itseni tällainen asia, että toisessa tilanteessa ei saa hyväksyä mitään negatiivista vaan pitää kehittää jonkinlainen "viha" tätä ihmistä kohtaan, mutta toisessa tilanteessa pitäisikin osata ohittaa se tunne aikuismaisesti eikä tuntea siitä mitään kaunaa.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
No niin se oli mullakin. Suhteessa sain hetken levähtää ja kokea läheisyyttä. Mutta ei meille syntynyt henkistä läheisyyttä. Miehelle olisi riittänyt fyysinen. Mulle ei. Eihän siinä muu auta kuin olla ilman ja toivoa, että se oikea ihminen vielä joskus löytyy.
Sulla on voimat nyt niin vähissä, että varmasti tuntuu superpahalta.
Kyllä. Ja pahimmalta tässä tuntuu, että hän oli ensimmäinen ihminen jonka kanssa olen oikeasti kokenut myös henkistä läheisyyttä. Minä olin vain hänelle liikaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Noihan on aika pinnallisia juttuja. Oletko tutustunut itseesi? Miettinyt miten elämäsi on rakentunut ja mikä vaikuttanut mihinkin ja miten voisit olla tyytyväisempi elämässäsi ja mistä onnesi rakentuisi.
niin, sitähän tuossa kysyinkin, mitä se itseen tutustuminen on? Mitä sieltä sisältä pitäisi löytyä, kun minusta ei tunnu löytyvän mitään mainitsemisen arvoista. Tämäkin on yksi asia, missä minulla menee nämä perinteiset opit ihan ohitse. Tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, että parisuhde olisi minulle toive. Että olisi joku "oma ihminen", joka pitäisi huolta myös minusta. Olen jotenkin väsynyt pitämään huolta vain kaikista muista (lapset, vanhempani ja työt).
ap
Kuulostaa ehkä kovalta, mutta mistä se toinen pitäisi huolta, jos itsekin koet olevasi tyhjä kuori? Ainoa, joka tuollaisen haluaa, on narsisti, joka täyttää sinut haluamallaan sisällöllä ja olet itsesi suhteen entistä tyhjempi ja enemmän hukassa.
Niin, en tiedä. Tästä tulee mieleen, että en kai minä koskaan kenellekään normaalille ihmiselle kelpaakaan, koska en ole lopulta yhtään mitään.
ap
Ei kun etsit itsesi, annat sen tulla pinnalle. Sitten kelpaat!
Koska olet viimeksi katsonut itseäsi silmiin pelistä pitkään? Jos et ole, aloita joka pv muutama minuutti.
Mutta mitä sieltä pitäisi tulla pinnalle. En ihan oikeasti ymmärrä tätä. Tiedän kyllä mistä pidän ja mistä en pidä, mitä arvostan ja mitä en arvosta, mitä haluan ja mitä en halua. Mutta mitä sitten, kun katson peiliin ja totean, että siitä pitäisi rakentaa jotain, mitä kutsutaan elämäksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olet todellakin arvokas ihminen, älä luovu siitä ajatuksesta.
Tämä on todella paradoksaalista, kun näette varmasti, miten heikoilla kantimilla itsetuntoni on, mutta silti minä tiedän, että minä olen helkkarin hyvä ihminen ja ansaitsen vaikka mitä. Ja kyllä, ihan oikeasti ajattelen, että mies teki elämänsä suurimman virheen, kun jätti minut. Mutta nämä ajatukset eivät riitä siihen, että pystyisin tai osaisin tehdä elämästä sellaisen kuin haluan, koska kaikki asiat eivät ole minun hallinnassani ja päätettävissäni.
ap
No niin. On ihan ymmärrettävää, että erossa keskityt siihen toiseen. Kun olet surusi surrut, sinä itse nouset taas pinnalle.
Vierailija kirjoitti:
Opettele pitämään puolesi ja räjähdä ihmisille jotka ovat sinulle ilkeitä ja joita et voi syystä tai toisesta hylätä.
Masentuneille taitaa olla taipumuksena ottaa muut ihmiset huomioon enemmän kuin omat tarpeensa.
No ei nyt todellakaan kannata alkaa räjähtelemään kenelläkään, ei tuo ole henkisesti kypsän ihmisen tapa selvitellä asioita eikä se räjähtely ole hyväksi sun omallekaan mielenterveydelle. Puolensa täytyy toki pitää ja tiukat rajat tulee asettaa tällaisille ihmiselle ja jos he eivät noudata niitä niin vähennät kanssakäymiset aivan minimiin.
Ei kun etsit itsesi, annat sen tulla pinnalle. Sitten kelpaat!
Koska olet viimeksi katsonut itseäsi silmiin pelistä pitkään? Jos et ole, aloita joka pv muutama minuutti.