Lue keskustelun säännöt.
Masentuneelle ja itsetunnon kanssa kamppailevalle sanotaan, että pitää hankkiutua eroon ihmisistä, jotka tuovat pahan olon
06.01.2022 |
Itse olen hiljattain eronnut ja minulle on nyt tässä toitotettu, että minulle on vain hyvä, kun pääsin eroon parisuhteesta, jossa minua välillä loukattiin. Mutta olen tässä toipumisprosessin aikana miettinyt, onko tosiaan niin, että mistään ei saisi koskaan tulla paha mieli esimerkiksi parisuhteessa. Kun nyt on tullut eteen muutama sellainen tilanne, että oma tyttäreni on loukannut minua ja on tehnyt mieli purskahtaa itkuun, mutta pakko on vain niellä se tilanne ja yrittää päästä siitä yli. Ei kai kenellekään tässä tilanteessa tulisi mieleenkään sanoa, että minun pitää hankkiutua eroon tyttärestäni? Minun on todella vaikeaa nyt yrittää jäsennellä itseni tällainen asia, että toisessa tilanteessa ei saa hyväksyä mitään negatiivista vaan pitää kehittää jonkinlainen "viha" tätä ihmistä kohtaan, mutta toisessa tilanteessa pitäisikin osata ohittaa se tunne aikuismaisesti eikä tuntea siitä mitään kaunaa.
Kommentit (146)
Vierailija kirjoitti:
Kaikista asioista mitkä loukkaa ei tarvitse/pidä sanoa, isommista asioista kyllä.
Sinä selkeästi "opit olemaan rennompi" huonoissa kohdissa joka muille näyttäytyy nyhveröintinä ja rättinä olona.
Et jostain syystä kykene reagoimaan oikein tilanteisiin/tunteisiin.
En nyt ihan näe tätäkään, millä perusteella olen ollut rättinä väärissä kohdissa. Esimerkiksi tässä ketjussa sanottiin, että oli tosi typerää loukkaantua tyttären sanoista ja siinä ihan itse tietoisesti päätin, että en asiasta tee sen suurempaa numeroa. Sitten taas esimerkiksi erotessa miehen kanssa näytin kyllä tunteeni hyvinkin avoimesti ja kerroin, miten äärettömän surullinen ja loukattu olen.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista asioista mitkä loukkaa ei tarvitse/pidä sanoa, isommista asioista kyllä.
Sinä selkeästi "opit olemaan rennompi" huonoissa kohdissa joka muille näyttäytyy nyhveröintinä ja rättinä olona.
Et jostain syystä kykene reagoimaan oikein tilanteisiin/tunteisiin.En nyt ihan näe tätäkään, millä perusteella olen ollut rättinä väärissä kohdissa. Esimerkiksi tässä ketjussa sanottiin, että oli tosi typerää loukkaantua tyttären sanoista ja siinä ihan itse tietoisesti päätin, että en asiasta tee sen suurempaa numeroa. Sitten taas esimerkiksi erotessa miehen kanssa näytin kyllä tunteeni hyvinkin avoimesti ja kerroin, miten äärettömän surullinen ja loukattu olen.
ap
Itse olen myös eronnut ja ajattelen että eron surutyö tunteineen on kyllä hyvin raskas enkä ehkä uskaltaisi laittaa samalle viivalle pikku konflikteja ja loukkaantumisia lasten kanssa. Vai ammunko ohi?
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista asioista mitkä loukkaa ei tarvitse/pidä sanoa, isommista asioista kyllä.
Sinä selkeästi "opit olemaan rennompi" huonoissa kohdissa joka muille näyttäytyy nyhveröintinä ja rättinä olona.
Et jostain syystä kykene reagoimaan oikein tilanteisiin/tunteisiin.En nyt ihan näe tätäkään, millä perusteella olen ollut rättinä väärissä kohdissa. Esimerkiksi tässä ketjussa sanottiin, että oli tosi typerää loukkaantua tyttären sanoista ja siinä ihan itse tietoisesti päätin, että en asiasta tee sen suurempaa numeroa. Sitten taas esimerkiksi erotessa miehen kanssa näytin kyllä tunteeni hyvinkin avoimesti ja kerroin, miten äärettömän surullinen ja loukattu olen.
ap
Itse olen myös eronnut ja ajattelen että eron surutyö tunteineen on kyllä hyvin raskas enkä ehkä uskaltaisi laittaa samalle viivalle pikku konflikteja ja loukkaantumisia lasten kanssa. Vai ammunko ohi?
Sitä siis nimenomaan tarkoitinkin, että kyllä minulla pääpiirteittäin mielestäni on ihan jonkinlainen käsitys, mistä kannattaa pitää suunsa supussa ja missä vaiheessa on tärkeää puhua tunteista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras muutos on usein vähittäinen. Ihmisen on silloin helpompi sopeutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ap on noin pihalla, pidän todennäköisenä, että lapsuudessa on jotain traumaa ja outoa vanhenmmuutta. Lisäksi on mahdollisesti ollut sellaisen ihmisen kumppani, joka on päässyt käyttämään tätä tilannetta hyväkseen.
Ap, keskity itseesi! Sun pitää oppia tuntemaan oma itsesi, nyt olet epätasapainossa ja hukassa. Kuka sinä olet. Mitä sinä haluat. Mikä tekee sinut itsesi onnelliseksi. Millainen on hyvä elämä. Millainen on tasapainoinen elämä. Sitten millainen on hyvä ihmissuhde ja muistat sen rajan, kun rakennat ihmissuhteita, koska se hämärtyy niiiiiiiiin helposti ja pikemmin kuin huomaakaan, on taas huonossa suhteessa ja katoaa itseltään.
Kyllä, nimenomaan itseä tässä on yritetty oppia tuntemaan, mutta aina kun saa jonkin palasen muka kohdalleen, jostain muualta romahtaa jotain. Pitäisi olla niin helkkarin itsenäinen ja miettiä, mitä haluaa, mutta jos haluaa myös ystäviä ja parisuhteen ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja kuuluvan jonnekin, se meneekin sitten taas metsään eikä niitä saakaan haluta. Parisuhteessakin oli tämä ongelma, että jotenkin olisi pitänyt sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mutta kuitenkin olisi pitänyt olla täysin itsenäinen eikä esimerkiksi ero olisi saanut tuntua oikein miltään.
ap
No hei. Jos Maslow'n tarvehierarkia on yhtään tuttu niin lähesty asiaa sitä soveltaen (ei siis suoraan siitä muuta kuin idea), että perustaso on se, että sinä tunnet itsesi ja sinulla on hyvä olla. Sinulla on perustarpeet ja elämästäsi on poistettu heikentävät tekijät, jotka ovat poistettavissa. Sen on sitten bonusta, että sinulla on työ, jossa voit toteuttaa itseäsi tai edes viihdyt, että sinulla on hyviä ystäviä ja hyvä parisuhde se vasta bonusta onkin. Näitä bonusjuttuja voi toivoa ja niiden eteen voi tietysti tehdä hankintaa, mutta se ei takaa, että tulosta tulisi.
Itselleni huono parisuhde on elämänlaatua heikentävä tekijä, joten sellaisesta hakeudun pois, sinkkuus on perustaso, jolla elämä on tyytyväistä ja perusonnellista. Hyvä parisuhde on sitten vielä tuota perustasoa lisäävä onnellisuustekijä.
Sulla ei nyt ole vielä perustakaan kunnossa. Keskity ihan ensiksi siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Noihan on aika pinnallisia juttuja. Oletko tutustunut itseesi? Miettinyt miten elämäsi on rakentunut ja mikä vaikuttanut mihinkin ja miten voisit olla tyytyväisempi elämässäsi ja mistä onnesi rakentuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ap on noin pihalla, pidän todennäköisenä, että lapsuudessa on jotain traumaa ja outoa vanhenmmuutta. Lisäksi on mahdollisesti ollut sellaisen ihmisen kumppani, joka on päässyt käyttämään tätä tilannetta hyväkseen.
Ap, keskity itseesi! Sun pitää oppia tuntemaan oma itsesi, nyt olet epätasapainossa ja hukassa. Kuka sinä olet. Mitä sinä haluat. Mikä tekee sinut itsesi onnelliseksi. Millainen on hyvä elämä. Millainen on tasapainoinen elämä. Sitten millainen on hyvä ihmissuhde ja muistat sen rajan, kun rakennat ihmissuhteita, koska se hämärtyy niiiiiiiiin helposti ja pikemmin kuin huomaakaan, on taas huonossa suhteessa ja katoaa itseltään.
Kyllä, nimenomaan itseä tässä on yritetty oppia tuntemaan, mutta aina kun saa jonkin palasen muka kohdalleen, jostain muualta romahtaa jotain. Pitäisi olla niin helkkarin itsenäinen ja miettiä, mitä haluaa, mutta jos haluaa myös ystäviä ja parisuhteen ja tuntea itsensä hyväksytyksi ja kuuluvan jonnekin, se meneekin sitten taas metsään eikä niitä saakaan haluta. Parisuhteessakin oli tämä ongelma, että jotenkin olisi pitänyt sitoutua ja suunnitella yhteistä tulevaisuutta, mutta kuitenkin olisi pitänyt olla täysin itsenäinen eikä esimerkiksi ero olisi saanut tuntua oikein miltään.
ap
No hei. Jos Maslow'n tarvehierarkia on yhtään tuttu niin lähesty asiaa sitä soveltaen (ei siis suoraan siitä muuta kuin idea), että perustaso on se, että sinä tunnet itsesi ja sinulla on hyvä olla. Sinulla on perustarpeet ja elämästäsi on poistettu heikentävät tekijät, jotka ovat poistettavissa. Sen on sitten bonusta, että sinulla on työ, jossa voit toteuttaa itseäsi tai edes viihdyt, että sinulla on hyviä ystäviä ja hyvä parisuhde se vasta bonusta onkin. Näitä bonusjuttuja voi toivoa ja niiden eteen voi tietysti tehdä hankintaa, mutta se ei takaa, että tulosta tulisi.
Itselleni huono parisuhde on elämänlaatua heikentävä tekijä, joten sellaisesta hakeudun pois, sinkkuus on perustaso, jolla elämä on tyytyväistä ja perusonnellista. Hyvä parisuhde on sitten vielä tuota perustasoa lisäävä onnellisuustekijä.
Sulla ei nyt ole vielä perustakaan kunnossa. Keskity ihan ensiksi siihen.
Minä kompuroin heti tuossa, että tuntisin itseni ja että olisi hyvä olla. Työssä on jonkin verran stressiä, mutta sieltä saan myös onnistumisen kokemuksia. Hyviä ystäviä ei ole paljon ja totta puhuen eron jälkeen en ole vain jaksanut tavata ketään heistä.
Sehän minulla tässä onkin, että nimenomaan parisuhde oli minulle se tärkein asia, josta sain iloa, voimaa ja jaksamista. Se oli ikään kuin koti, jonne pystyi pakenemaan väsyttäviä asioita. Ja nyt seuraavaksi joku tulee sanomaan sanan läheisriippuvuus. Kyllä, olen perehtynyt siihenkin aika paljon. Mikään perehtyminen ei kuitenkaan tunnu poistavan sitä faktaa, että kyllä minä vain haluan olla parisuhteessa ja yksin tuntuu vain yksinäiseltä. Juu, onhan noita kavereita, mutta heistäkin ihan jokaisella on puolisot, joiden luo he menevät illan päätteeksi ja jonka kanssa viettävät tärkeät hetket (esim uuden vuoden). Kamalaa sanoa, mutta välillä heidän kanssa oleminen vain tekee vielä pahemman mielen, kun he muistuttavat minua siitä faktasta, että joillakin on "normaali" elämä, jossa parisuhde on ikään kuin itsestäänselvyys. Kukaan ei kyseenalaista tällaisten ihmisten itsenäisyyttä ja elämänhallintaa, mutta minua, eronnutta pidetään säälittävänä luuserina, kun en pärjää sellaisessa tilanteessa, jossa heidän ei edes tarvitse pärjätä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Noihan on aika pinnallisia juttuja. Oletko tutustunut itseesi? Miettinyt miten elämäsi on rakentunut ja mikä vaikuttanut mihinkin ja miten voisit olla tyytyväisempi elämässäsi ja mistä onnesi rakentuisi.
niin, sitähän tuossa kysyinkin, mitä se itseen tutustuminen on? Mitä sieltä sisältä pitäisi löytyä, kun minusta ei tunnu löytyvän mitään mainitsemisen arvoista. Tämäkin on yksi asia, missä minulla menee nämä perinteiset opit ihan ohitse. Tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, että parisuhde olisi minulle toive. Että olisi joku "oma ihminen", joka pitäisi huolta myös minusta. Olen jotenkin väsynyt pitämään huolta vain kaikista muista (lapset, vanhempani ja työt).
ap
No, täällä toinen ikisinkku, joka juuri erosi seurustelusuhteesta, joka ei osoittautunut siksi mitä toivoin.
Sun pitää tehdä valinta siitä, onko onnellisuutesi kiinni toisesta ihmisestä vai itsestäsi. Jos annat sen toisen käsiin, olet todella vaarallisessa tilanteessa, koska koska vaan tuo toinen ihminen voi lähteä tai alkaa toimia suhteessa niin, ettei tee sinua onnelliseksi vaan koettelee jaksamistasi.
Jos taas olet onnellinen ja tyytyväinen yksinäsi, sinä itse olet vahvempi ja sinulla on myös voimaa pitää huonot ihmiset poissa elämästäsi, koska et ole riippuvainen leivänmuruista, joita he suovat sinulle kun viitsivät. Tällöin sinulla on varaa ja malttia etsiä sitä hyvää suhdetta.
Sinulla pitää olla myös käsitys siitä, mikä on hyvä parisuhde ja miten sinä itse sitä rakennat ja ymmärrys myös siitä, että toisen osapuolen pitää myös rakentaa sitä suhdetta. Miehillä on useasti sellainen käsitys, että suhteeseen vaan asetutaan omana itsenään ja se on sitten siinä ja toivotaan parasta. Sellaisesta ei synny hyvää ja kestävää, onnea tuottavaa parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Noihan on aika pinnallisia juttuja. Oletko tutustunut itseesi? Miettinyt miten elämäsi on rakentunut ja mikä vaikuttanut mihinkin ja miten voisit olla tyytyväisempi elämässäsi ja mistä onnesi rakentuisi.
niin, sitähän tuossa kysyinkin, mitä se itseen tutustuminen on? Mitä sieltä sisältä pitäisi löytyä, kun minusta ei tunnu löytyvän mitään mainitsemisen arvoista. Tämäkin on yksi asia, missä minulla menee nämä perinteiset opit ihan ohitse. Tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, että parisuhde olisi minulle toive. Että olisi joku "oma ihminen", joka pitäisi huolta myös minusta. Olen jotenkin väsynyt pitämään huolta vain kaikista muista (lapset, vanhempani ja työt).
ap
Kuulostaa ehkä kovalta, mutta mistä se toinen pitäisi huolta, jos itsekin koet olevasi tyhjä kuori? Ainoa, joka tuollaisen haluaa, on narsisti, joka täyttää sinut haluamallaan sisällöllä ja olet itsesi suhteen entistä tyhjempi ja enemmän hukassa.
Vierailija kirjoitti:
No, täällä toinen ikisinkku, joka juuri erosi seurustelusuhteesta, joka ei osoittautunut siksi mitä toivoin.
Sun pitää tehdä valinta siitä, onko onnellisuutesi kiinni toisesta ihmisestä vai itsestäsi. Jos annat sen toisen käsiin, olet todella vaarallisessa tilanteessa, koska koska vaan tuo toinen ihminen voi lähteä tai alkaa toimia suhteessa niin, ettei tee sinua onnelliseksi vaan koettelee jaksamistasi.
Jos taas olet onnellinen ja tyytyväinen yksinäsi, sinä itse olet vahvempi ja sinulla on myös voimaa pitää huonot ihmiset poissa elämästäsi, koska et ole riippuvainen leivänmuruista, joita he suovat sinulle kun viitsivät. Tällöin sinulla on varaa ja malttia etsiä sitä hyvää suhdetta.
Sinulla pitää olla myös käsitys siitä, mikä on hyvä parisuhde ja miten sinä itse sitä rakennat ja ymmärrys myös siitä, että toisen osapuolen pitää myös rakentaa sitä suhdetta. Miehillä on useasti sellainen käsitys, että suhteeseen vaan asetutaan omana itsenään ja se on sitten siinä ja toivotaan parasta. Sellaisesta ei synny hyvää ja kestävää, onnea tuottavaa parisuhdetta.
Viisaita sanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
. Ei hyviä välejä rakenneta painamalla asioita unohduksiin. .
Maton alle voi lakaista asioita tai kääntää selkänsä asioille jotka eivät ole välttämättömiä riidellä ja sopia.
Aikuinen , siis vastapuoli huomaa pian etttä häntä ei kuunnella.
Voi myös kysyä kaksi ja kolmekin kertaa , ärsyttäviä puheita siinä samantien. Esiintyy niin, kuin ei ymmärtäisi. Sitten voi kysyä, ihanko tosiaan sinä olet tuota mieltä.
Vierailija kirjoitti:
No, täällä toinen ikisinkku, joka juuri erosi seurustelusuhteesta, joka ei osoittautunut siksi mitä toivoin.
Sun pitää tehdä valinta siitä, onko onnellisuutesi kiinni toisesta ihmisestä vai itsestäsi. Jos annat sen toisen käsiin, olet todella vaarallisessa tilanteessa, koska koska vaan tuo toinen ihminen voi lähteä tai alkaa toimia suhteessa niin, ettei tee sinua onnelliseksi vaan koettelee jaksamistasi.
Jos taas olet onnellinen ja tyytyväinen yksinäsi, sinä itse olet vahvempi ja sinulla on myös voimaa pitää huonot ihmiset poissa elämästäsi, koska et ole riippuvainen leivänmuruista, joita he suovat sinulle kun viitsivät. Tällöin sinulla on varaa ja malttia etsiä sitä hyvää suhdetta.
Sinulla pitää olla myös käsitys siitä, mikä on hyvä parisuhde ja miten sinä itse sitä rakennat ja ymmärrys myös siitä, että toisen osapuolen pitää myös rakentaa sitä suhdetta. Miehillä on useasti sellainen käsitys, että suhteeseen vaan asetutaan omana itsenään ja se on sitten siinä ja toivotaan parasta. Sellaisesta ei synny hyvää ja kestävää, onnea tuottavaa parisuhdetta.
Olen vain niin väsynyt jaksamaan ihan kaiken ihan yksin. Olen elänyt todella pitkään todella itsenäistä elämää. Edellisestä suhteesta erosin useita vuosia sitten ja jo ennen sitä järjestin elämässäni ihan kaiken enkä pyytänyt miehen apua mihinkään muuhun kuin auton huoltoon. Järjestin kaiken lapsille, keräsin rahaa, että pääsen muuttamaan omaan asuntoon, kouluttauduin uudelle alalle, päätin, että hänestä en ainakaan ole riippuvainen. Kun tapasin uuden miesystävän, en ole koskaan esimerkiksi halunnut muuttaa yhteen hänen kanssaan. Halusin pitää kiinni itsenäisyydestäni melko pitkälle, mutta tunnepuolelle kaipasin kumppania ja ihmistä, joka on minulle olemassa jossain ja voimme jakaa yhdessä hyviä ja huonojakin hetkiä. Tämä oli ilmeisesti liikaa vaadittu. Kun minulla todettiin masennus, hetket hänen kanssaan olivat minulle henkireikiä. Hetkiä, jolloin sain hetkeksi unohtaa työn ja arjen. Nyt ne on viety minulta pois.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa kokenut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatte nyt haukkua minua niin paljon kun haluatte, mutta minulle tuli kyllä todella p*ska olo näistä parista kommentista. Juuri tämä on minulle nyt niin vaikeaa, kun en tiedä, mistä saa loukkaantua ja milloin täytyy pitää puolensa ja miten pitää reagoida. Tunteilleni nyt en vain voi valitettavasti mitään.
ap
Loukkaannu menemään vain, ei se mitään haittaa. Sen sijaan ei kannata korvaa lotkauttaa muiden puheille, eikä niitä alkaa päässä pyörittämään. Et sinä tarvitse kenenkään lupaa siihen mitä tunnet, että osaisit tuntea "oikein". Tunteesi ovat sinun omiasi. Ei sinun niitä tarvitse kuitenkaan myöskään muille aukoa, minusta tuntuu nyt siltä tältä ja tuolta.
Mitä siis tarkoitat tällä? Eli saan loukkaantua, kunhan pidän suuni kiinni? Eikö se sitten ole juuri sitä kynnysmattoilua?
ap
Et kai nyt sentään kysy keneltäkään saatko loukkaantua? Se on sinun ihka oma tunteesi. Ja kyllä, voi sanoa että loukkasit minua äsken, tai että minä loukkaannuin tuosta mitä sanoit. Muutapa ei oikeastaan sitten muilta voikaan vaatia. Sulla on teinityttö, joka on jo kasvatettu, eitkä sille enää mitään voi. Ei mene kauaa kun hän muuttaa kotoa kokonaan pois. Hyvin suuri osa vanhemmista joutuu vain jaksaa tuon vaiheen.
Ehkä sun ei kannattaisi niin paljon välittää mitä muut ihmiset ovat mieltä tekemisistäsi. Tai ylipäätään kysellä keneltäkään että oletko nyt matto vai et.
No minua on tässä nyt haukuttu raskaaksi ihmiseksi, joka nillittää liian pienistä asioista. Olisi se helkkarin kivaa olla vähän kevyempi ihminen, kun vain tietäisi miten.
Tilanne on nyt vain se, että minulla on vaikea masennus ja tästä ei oikein pääse pois, ellei opettele uusia ajatustapoja ja toimintamalleja ja pohdi, millainen ihminen haluaa ja pystyy olemaan. Eivät ne asiat itsekseen vain yhtäkkiä valkene, vaan nimenomaan tällaisia asioita siinä tulee punnittavaksi.
ap
Olet kyllä rohkea kun uskallat tällä palstalla avautua. Tää on aika täynnä ulkeitä ihmisiä.
Mutta tsemppiä sinulle! Itse olen vuosikausia tehnyt matkaa itseeni. Joku sanoi kerran että se on kuin sipulia kuolisi, joka kerroksella itkettää. Se on pitkä polku. Suosittelen sinulle Krito- ryhmää jos paikkakunnallasi järjestetään. Oli elämäni paras ja eheyttävin kokemus! On kristillinen ryhmä ja hyvin viisaasti rakennettu sisäisen eheytymisen ohjelma. Myös Hellstenin "Ihminen tavattavissa" toiminta on todella hyvä.
Juu, tiesin jo valmiiksi, että tulee myös näitä karumpiakin kommentteja, mutta tosi paljon tässä on näitä kaltaisiasi, jotka tietävät ja ymmärtävät täsmälleen mitän tarkoitan.
Kerrotko, millä tavalla olet tehnyt matkaa itseesi. Tuntuu, että minulla ei ole tähänkään oikein mitään keinoja. Olen aloittanut kaksi uutta harrastusta, muutin työkuvioita, ostin vaatteita, muutin hiustyyliä, tyttären kanssa on liikuttu paljon hänen uudella paikkakunnallaan, olen hakemassa uuden alan koulutukseen. Kaikki nämä omasta mielestäni sellaisia ihan kivoja juttuja, mutta silti elämä tuntuu helkkarin tyhjältä kun yksinäisyyden tunne eron jälkeen on niin valtava. Haluaisin niin jakaa näitä asioita exän kanssa, mutta ei vain voi. Tuntuu, että kaikki on lopulta vain sellaista ajan kuluttamista, kun ei mitään muutakaan elämässä ole. Yrittää vain pitää itsensä kiireisenä ja etsiä uusia juttuja, jos jostain vaikka oikeasti syntyisi sitä elämäniloa, mutta tahmeaa on.
ap
Noihan on aika pinnallisia juttuja. Oletko tutustunut itseesi? Miettinyt miten elämäsi on rakentunut ja mikä vaikuttanut mihinkin ja miten voisit olla tyytyväisempi elämässäsi ja mistä onnesi rakentuisi.
niin, sitähän tuossa kysyinkin, mitä se itseen tutustuminen on? Mitä sieltä sisältä pitäisi löytyä, kun minusta ei tunnu löytyvän mitään mainitsemisen arvoista. Tämäkin on yksi asia, missä minulla menee nämä perinteiset opit ihan ohitse. Tuossa aiemmin jo kirjoitinkin, että parisuhde olisi minulle toive. Että olisi joku "oma ihminen", joka pitäisi huolta myös minusta. Olen jotenkin väsynyt pitämään huolta vain kaikista muista (lapset, vanhempani ja työt).
ap
Kuulostaa ehkä kovalta, mutta mistä se toinen pitäisi huolta, jos itsekin koet olevasi tyhjä kuori? Ainoa, joka tuollaisen haluaa, on narsisti, joka täyttää sinut haluamallaan sisällöllä ja olet itsesi suhteen entistä tyhjempi ja enemmän hukassa.
Niin, en tiedä. Tästä tulee mieleen, että en kai minä koskaan kenellekään normaalille ihmiselle kelpaakaan, koska en ole lopulta yhtään mitään.
ap
No niin se oli mullakin. Suhteessa sain hetken levähtää ja kokea läheisyyttä. Mutta ei meille syntynyt henkistä läheisyyttä. Miehelle olisi riittänyt fyysinen. Mulle ei. Eihän siinä muu auta kuin olla ilman ja toivoa, että se oikea ihminen vielä joskus löytyy.
Sulla on voimat nyt niin vähissä, että varmasti tuntuu superpahalta.
Siis voi kun sanottaisiinkin. Usein sanotaan vain että ”no mutta se varmaan vain sen takia kun” ja sillä on varmaan nyt raskasta ja koitas kestää. Ks flying monkeys ja narsismi- ihmiset usein puolustelevat valtaa käyttävää osapuolta, eli kiusaaavaa. Mutta mitä ap tilanteeseen tulee, niin eipä nyt omaan tyttöreen kannata katkaista välejä ihan heppoisesti kuitenkaan, etenkin kun valta asetelma on lähtökohtaisesti niin päin, että et ole ollut hänen alistamanaan koko ikääsi tai pitkiä aikoja. Kehottaisin hakeutumaan jonnekin keskustelutukitaholle, jossa voisit avata näitä kysymyksiä ja pohtia juuri teille toimivia käytännön ratkaisuita. Muille, jotka ovat alisteisessa dynamiikasta, jossa on paha olla? Kyllä vaan, tod näk kannattaa ottaa etäisyyttä ikäviin hankalia tunteita herättäviin ihmisiin.
Olet todellakin arvokas ihminen, älä luovu siitä ajatuksesta.
määritteleminen*